Tietoa mainostajalle ›

IHANA LAUANTAI JA VAALEANPUNAISTA SAMETTIA

Eilen vietin rauhallista lauantaiaamua kotosalla. Ikkunoista tulviva valo oli ihanaa valkoista, talven valoa. Makoilin sohvalla ja katselin ikkunasta ulos.  En kauaa, mutta noin kolme minuuttia ehdin lepuutella ja kyll’ sekin lasketaan. Lapset eivät olleet kotona ja aikaa lekotteluun olisi ollut pidemmäksikin aikaa, mutta olin pyytänyt naapurinmaijua poikansa kanssa käymään. Vähän kuulumisten vaihtoa, ihanaa juoruilua, sohvatyynypohdintaa (koska sitä jos jotain joskus kyllä tarvii – äärimmäisen turhanpäiväistä ja just siks oikein mainiota!) ja perinteisten äiti-poika-kuvien ottoa.

Kuten kuvista näkyy meillä on uusi sohva. Se on Hakolan Lazy Velvet. Täydellisen ihana, siis t-ä-y-d-e-l-l-i-s-e-n ihana sohva. Jos mää laittasin tänne vielä vaaleanpunaisen sohvan, niin se oli viimeinen niitti sille, että oon aina yksin. Yks mun lempivitsailulauseistani sille, kun tinder eikä mikään muukaan tuntunut toimivan, eikä rakkaushenkilöä tullut vuosikausiin vastaan. No, pelkkää vitsailuahan se oli, mutta kyllä silti ajatukset ja suunnitelmat siitä, että meillä oikeasti olisi mun lempivärinen sohva, oli TÄYDELLINEN IHANA AJATUS JA SUUNNITELMA!

Sohvan samettinen pinta on sellainen, että sitä ei voi olla silittämättä ja tuo väri… Jumalainen viileä vaaleanpunainen! Ai että! Ihan älyttömän ihana, jos nyt jäi vielä epäselväksi. Lazy on meidän edellistä sohvaa hieman isompi. Vanhalla sohvalla imetin kaksi poikaani vastasyntyneistä taaperoiksi ja pidin kainalossani monet illat ja aamut pientä tyttöä ja nyt kaikki ovat kasvaneet jo isommiksi tyypeiksi, joten lisätila tuli tarpeeseen. Melkein tuli itku siinä, kun edellinen sohva haettiin uuden alta pois ja mietin, että niin, siinä sohvalla on melko monet naurut naurettu, surut läpi käyty, puhelut puhuttu, vauvoja imetetty ja muutamat tv-sarjojen jaksot katseltu. Sohvat, ne jos osaisivat puhua, niin niillä sitä vasta olisikin tarinoita kerrottavanaan. Että jos siihen vanhaan sohvaan olin noinkin kiintynyt, niin entäs tämä täydellisyys! <3

Jotain muuta uuttakin löytyy. Sohvapöydällä lojuva Listography-kirja. Se on hauska. Keksittiin ystävän kanssa, että se ois tosi hyvä lahja tuoreelle pariskunnalle. Kirjassa on valmiiksi otsikoituja sivuja, joihin listataan erilaisia asioita. Vasta seurustelunsa aloittaneet tyypit voivat täyttää kirjan sivuja, kun yhteiset kokemukset karttuvat ja ajatusmaailmat, mieltymyksen kohteet ja arvot kohtaavat. Ihan täydellinen lahjavinkki! Itse tosin tein niin, että ostin kirjan aivan itse. Lahjaksi kyllä, kahdelle ihmiselle, sillä jos olette rivienvälistä lukeneet, niin täällä teille kirjoittelee rakastunut nainen. Tähän sydänsilmäemoji <3

Mutta nyt niihin sohvatyynyihin! Ompelin pitkästä aikaa kotiin jotain uutta tämän sohvan myötä. Vahingossa ja uudesta innostuneena uusia tyynyjä on nyt kahdeksan. Haha, kahdeksan! No, kaksi okranväristä puuvillapäällistä löysin kyllä henkkamaukan alesta. Neljä oranssisävyistä tyynyä ompelin Vimman kankaasta. Kangas on hauska, se näyttää siltä, kuin siinä olisi painettuna rypistettyä sellofaania ja kultaisia konfetteja. Oranssi ei ole mun lempivärikartastossani kovin korkealla, joten olen melkoisen yllättynyt siitä miten paljon tuo kangas onkaan mun mieleen. Noiden tyynyjen lisäksi tein kaksi reilumman kokoista mintunvihreää untavatäytteistä tyynyä, joihin aplikoin banaaneja ja kukkia. Kaikki tyynyt saavat jäädä seilaamaan sohvan ja melko lähellä sijaitsevan sängyn välille. Tai mieluusti jompaan kumpaan kohteeseen eikä siihen välille.

Jos meillä ennen oli pastellista ja värikästä, niin nyt sitä on kyllä entistä enemmän. Minusta kaikki nuo värit ovat runsaudesta huolimatta ihana kokonaisuus. Näyttää ihan meille. Mitkä tyynyistä ovat sun suosikkeja? Ihanaa sunnuntai-iltaa teille kaikille! <3

SILLOIN KUN MINÄ OLIN TELEVISIOSSA…

Tiedättekö ne hetket, kun jälkeenpäin tajuaa, että silloin tapahtui jotain mikä omalla tavallaan käänsi tien johonkin toiseen suuntaan? Mulle kävi niin kolme vuotta sitten. Ystävä vinkkasi, että etsivät avustajia Siskonpetiin. Otin yhteyttä, menin kuvauksiin, lauloin vähän huulisynkkaa musiikkivideoon suoraan kameroille monien muiden ihmisten kanssa ja lähdin kotiin. Vasta myöhemmin tajusin tuon hetken merkityksellisyyden.

Oon aina tykännyt esiintymisestä. Olen ollut silti koko elämäni ajan mielestäni myös vähän ujo ja arka tai vähintäänkin sen verran jännittäjä, että monta kivaa juttua on mennyt ohi siitä syystä. Teininä olin kyllä teatterikerhossa ja osallistuin johonkin Oulun kaupunginteatterin suureen näytelmäänkin, jossa piti olla paljon teinejä lavalla. En mää silti ikinä uskaltanut niin paljoa esiintyä kuin mitä olisin halunnut. Varmuus puuttui eikä pokkaakaan ollut sanoa, että hei meikääki kiinnostais olla joku muu ku puu (en tosin ollu puu, mutta jotain muuta merkityksetöntä vissiin ku en edes muista). Ehkei mulla ollut erityistä luonnonlahjakkuuttakaan, mutta eniten varmasti uupui rohkeutta. No, sittemmin elämässä on tullut tehtyä monenlaisia juttuja, rohkeitakin hyvin monelta kantilta katsottuna ja useat niistä oikeastaan aivan lähestulkoon itsestään tapahtuen.

Kesällä 2004 televisiosta tuli brittien Big Brother. Siinä oli kisaamassa söpö Federico. Eräänä kesäiltana istuimme iltaa silloisen poikaystäväni ja ystäväpariskunnan kanssa ja katselimme tuota kreisin oloista tosi-tv-ohjelmaa. Siellä oli tehtävä, jossa kilpailijoiden piti polkea paikallaan olevaa polkuvenettä niin, ettei polkeminen pysähdy ennen tehtävän loppumista. Totesin seuralaisilleni, että vitsit, tollasia tehtäviä ois niin siistiä tehdä, että sitten kun tää tulee Suomeen, niin mää kyllä meen tuonne! Niin, menen, tuosta vaan. Nauratti jo silloin sanavalintani.

Seuraavana keväänä tuli tv-mainoksia, että ohjelma on tulossa, haku alkaa. Pidin lupauksen ja laitoin hakemukseni. Kolme päivää tietokone oli päällä (siihen aikaan se ruukattiin oikeasti sammuttaa aina yöksi) ja täytin hakemukseen vastauksia, kerroin pitkät pätkät tarinoita elämäni varrelta. Lopulta pitkin kevättä ja kesää etenin hakuprosessissa ja sain puhelinsoiton, että tervetuloa, sut on valittu taloon! Seisoin keittiössä puhelun tullessa ja nauroin ääneen, että ookoo, semmosta sitte! Mistähän sitä keksisi matkalaukun jonne pakata kamat, mietin.

Koska ohjelma oli ensimmäinen laatuaan, en kyllä oikeasti yhtään tiennyt mitä odottaa. Pakkasin tavaroita mukaan melko vähän, koska ajattelin tippuvani ensimmäisten joukossa. Mielessä ei todellakaan käynyt, että elokuussa olisi pitänyt osata varautua siihen, että syksy etenee talossakin ollessa ja että kotiinlähtö voi tulla vasta ihan loppumetreillä.

Se oli kyllä hauska kokemus. Näin vuosien jälkeen en oikeasti enää kovinkaan paljon tai tarkkaan muista millaista siellä oli. Mua ei koskaan ahdistanut seinät, eivät ”ikkunat” joiden takana kameramiehet ja -naiset olivat, eivätkä jokaisessa katon kulmassa pyörivät kamerat. Emme me kisaajat siellä oikein varmuudella uskoneet edes, että ohjelmaa katsoo kukaan. Seinien läpi kuultiin sunnuntai-iltaisin, että kai siellä jossain on studio, josta ne taputusten äänet kuuluvat. Tehtävät olivat ihan hauskoja. Mulla oli oma vakkaripaikka vihreillä tuoleilla. Saunominen ja paljussa lilluminen oli kivaa. Muistan miltä tuntui avata ulko-oven kahva, sen miten se loksahti. Muistan miltä R-kioskilla tuoksui, josta kävimme ostamassa voittamillamme rahoilla herkkuja. Maraboun minttukrokanttisuklaata ei ole tuon syksyn jälkeen tehnyt enää mieli. Lauloin PMMP:n Rusketusraitoja jonkin tehtävän tiimoilta bikineissä jollain esiintymispallilla seisoen ja mietin, että en pääse riittävän korkealle siinä juodaan viinii -kohdassa. Olin talossa 96 päivää. Toiseksi pisimpään. Melkoinen ”pikavisiitti” televisio-ohjelmaan. Hetken aikaa ohjelman jälkeen ihmiset tunnistivat kadulla, nykyään ehkä pari kertaa vuodessa joku hoksaa tämän yhteyden. Sittemmin BB-Tiinasta on tullut Muita ihania -Tiina.Palataanpa takaisin siihen hetkeen sinne Siskonpedin avustajuuteen. Pian tuon jälkeen tein kahdeksan jaksoa lastenohjelma Kiitosta, mikä oli ihana kokemus. Suloisia lapsia, hauskaa askartelua ja itselleni kivaa askartelutätinä toimimista tv-kameroiden edessä. Pari vuotta myöhemmin päädyin tv-mainokseen, joka älyttömän kiva kokemus. Pirkon ei ole pakko olla Pirkko. Kun luisuin mainoksen alussa nähtävässä kohdassa raitapyjamassa syvemmälle sohvan uumeniin kaksoisleuan muuttuessa kolmoisleuaksi, mua ei yhtään mietityttänyt miltä mä näytän. Mainos on mielestäni edelleen vallan mainio ja oli huippua olla mukana. Se hetki, kun seisoin siellä sketsisarjan kameroiden edessä, vaikka mua jännitti ja olisin halunnut perua koko jutun, oli käänteentekevä siksi, että uskalsin tehdä jotain ihan sellaista höpsöä, jotain oman mukavuusalueeni ulkopuolelta, jotain mitä olisin halunnut tehdä jo aikoja sitten mutten ollut uskaltanut. Siinä oli sysäyksen voimaa.

Kivoihin juttuihin olen päätynyt. Viime aikoina olen miettinyt, että mitä tahtoisin tehdä isona, se kun ei oo vieläkään selvinnyt, hehe. Tekiskö enemmän videota tänne? Joo, mutta siinä on pari muttaa ja olenhan jo jotain tehnytkin. Olisinko hyvä pikkukakkostäti (ikuisuushaaveeni) pikkuaskarteluiden parissa? No olisin. Vai olisko se jotain muuta? Niin taikka näin, uskon, että musta voi olla mihin vaan haluan.

(Kuvakaappaukset Kiitos-ohjelmasta. Postauksen kansikuva omista arkistoista, kun Antin kanssa pääsimme käymään BB-talossa vuosi kokemuksemme jälkeen. 

SINÄ OLET HYVÄ, MINÄ OLEN HYVÄ

Tammikuun aurinko. Mikä ihana valo! Joulun jälkeisen ultimaattisen pimeyden jälkeen aurinkoiset, kuulaat tammikuun päivät ovat mielettömiä. Vielä ei ole keväisen kirkasta, vaan valo on kaunista, hieman utuista ja raikasta. Tykkään vuosi vuodelta enemmän.

Menimme Lauttasaareen kallioille ystävän kanssa ja kuvasin itselleni tärkeän tsemppikuvan. Raahasin ratikassa, metrossa ja kauppakeskuksen läpi tuota suurta maalausta, vain laskeakseni sen köllimään tammikuun auringon lämmittämälle kalliolle. Itsekin siinä hetken lepuutin, mutta pakko myöntää, että melko vilpakkaahan siinä vielä oli. Mutta ai että teki niin hyvää tuo ihan älyttömän kaunis maisema, auringonpaiste ja ystävän seura ja yhteiset löpinät ja juttelut ja kaiken kivan suunnittelu.

Se lause. Tsemppilause. Se, mitä ainakin minä tarvitsen joka päivä. Sinä olet hyvä. Sitä löytää itsensä niin vähän liian helposti rypemässä jostain pienestäkin jutusta siinä, ettei muka osaa tai ei ole riittävän hyvä. Silloin pitäisi katsoa tuota taulua ja lukea lause ja muistaa vaikka kerta toisensa jälkeen sisäistää se. Sinä olet hyvä. Sinä riität. Kukaan ei ole täydellinen – eikä pidäkään olla.

Suomalainen, vanha sanonta, omakehu haisee, sekin on niin mälsä! Joo, no jos ei ole muutakuin kehuskella omialla jutuillaan, se on tylsää, mutta ettei kehtaa tai uskalla tai viitsi kehua omia hyviä ja ihania ja hienoja saavutuksiaan, sehän se vasta mälsää on. Aina saa ja pitää kehua omia juttujaan, jos siltä tuntuu. Siihen ei tarvita pokkaa, kunhan vain kehuu. Siitäkin syystä tuo lause on tärkeä. Voi todeta peilikuvalleen: sinä olet hyvä, minä olen hyvä ja seuraavaksi se sama vielä vaikka koko maailmalle. Terve ja hyvä omakehu ei nimittäin todellakaan haise, vaan tekee hyvää.

Se ystävä siinä rinnalla, työtoveri viereisessä pöydässä, paras kaveri puhelimen päässä, puoliso sohvalla, lapset koulupöytiensä ääressä… Heillekin on hyvä ja äärimmäisen tärkeä muistaa sanoa se, että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat. Arjessa ja kiireessä nekin sanat toisinaan unohtuvat.

Aurinkoista ja ihanaa uutta viikkoa teille, tammikuu on jo puolessa – ihan kohta on kesä! <3 Sinä olet hyvä.

ENSIN TÄÄ OLI JOULUPOSTAUS, SITTEN VÄLIPÄIVIEN

…ja nyt ollaan jo monetta päivää tätä uutta vuotta menossa. Mun ajatukset ovat just nyt aika monen sorttisia ja galakseista lastenkirjojen kautta aluslakanan mankelointiin ja junalippujen hintoihin heittelehtiviä, joten kerron teille nyt ajatuksiani yksi kerrallaan. Ilman mitään loogisuutta.

  • Oli ihan todella kivaa tehdä teille Muita ihanian ja Pinjacoladan yhteistä joulukalenteria. Se veti kyllä silti kaikessa ihanuudessaan voimat sen verran tiukille, että en oikein enää tiennyt mitä jouluaattona kirjoittaisin, kun halusin silloin itsekin ihan vain olla ja ajattelin, että niin tekin. Toivottavasti tykkäsitte joulukalenterista. Kiinnostaisi myös, että mikä siinä oli kivaa ja mikä ehkei ja mitä kaipasitte, jos jotain, ja että mitkä kolme oli vaikka teidän suosikkejanne kaikista meidän postauksista?
  • Mun joulu oli aika ihana. Vietin sen ilman lapsia ystävien mökillä muutaman ihmisen seurassa, vähän hassussa kokoonpanossa. Oli rauhallista ja lukuunottamatta yhtä murtunutta, leikattua ja kipsattua nilkkaa (ei minun) melko stressitön, luultavasti jokaiselle joulun juhlijalle. Syötiin, ihan vain oltiin, saunottiin, käytiin kävelyllä metsässä, nukuttiin ja juteltiin. Ihanan leppoisasti. Ystävien perinteiset jouluruuat olivat ihania ja nautin suuresti saada viettää joulun rakkaan ystävän seurassa, jonka olen tuntenut 25 vuotta.

  • Joulusaunoin kolmen nuoren amerikkalaisnaisen kanssa, mikä oli jännää, koska huomasin muuttuvani jotenkin astetta enemmän suomalaiseksi saunaihmiseksi seurassa, jossa (joulu)sauna oli lähestulkoon täysin uus juttu. Yhtään alastomuutta miettimättä olin ja otin rennosti ja tuntui, että löylyä ei heitetty missään vaiheessa riittävästi, lapoin puita uuniin ja tein sopivan lämpöisiä vesiä kaikille valmiiksi. Teen kaikkea tuota kyllä joka kerta ulkosaunoessani muutenkin (paitsi löylyt tuntuvat aina ihan riittäville), mutta nyt jollain tavalla enemmän tai syvemmin. Se oli hassu huomio itsestäni.
  • Sain kaksi äärimmäisen kaunista ja sydämellistä joululahjaa. Glitteröidyt puhelimen kuoret tyttäreltäni, jota selvästi jännitti pidänkö lahjasta. Ihanin lahja ikinä maailman tärkeimmältä tytöltä. Toinen lahja oli kaunis keraaminen kynttilänjalka, jota olin ihastellut joulumarkkinoilla. On ihanaa saada sellaisia lahjoja, että ei osaa yhtään arvata, että toinen on huomioinut sillä tavalla lahjanantomielessä jonkun kommentin jostain asiasta.
  • Usein varsinkin viileähkösäisenä (niin hienon sanan kekkasin, että en uhallakaan vaihda!) (ts. viileä säätila) juhannuksena saatamme todeta, että on niin huono sää, sehän on samanlainen kuin jouluna, ettei nykyään oikein edes erota, onko juhannus vai joulu. Noh tuota! Ehkäpä lämpötila ei välttämättä paljoa heittele, mutta katsokaas tätä maisemaa. Juhannus ja joulu. Joulu ja juhannus. <3

  • Olen ulkoiluttanut koiraa kolmesti viimeisen viikon aikana. MINÄ! Maailman yksi epäkoiraihmisimmistä ihmisistä. Juoksin myös koiran kanssa (wtf?) kymmenen lamppujen väliä (katulamppujen välit, nuo maailmankaikkeuden tärkeimmät mittausvälineet!). Mutta älkää huoliko, mulla oli juostessa päälläni pitkä villakangastakki, maiharit, villapontso käärittynä kaulassa ja Samujin chunky beanie ja haaveilin kokoajan vain sipseistä.
  • On ollut olo, ehkä ensimmäistä kertaa silleen vähän isommin koskaan, että onko mun bloggaamisessa mitään järkeä. On siinä. Asiat, joita tää tuo ja on tuonut mun elämään, ovat parhaimpia mitä on ehkä ikinä ollut. Mutta pieni epävarmuus on kalvahdellut.
  • Useampi bloggaaja on toivonut lisää kommentointia blogeihinsa. Minäkin. Se on vaan jotenkin eri tunne, kun sen saman kommentin lukee kommenttiboksista kuin vaikka instakuvan alta, vaikka molemmat ovat aivan yhtä hyviä ja ihania kanavia kommentoida, jos jotain sanottavaa on.

  • Oon hämmentynyt usemman kerran joulun aikana siitä miten ihania yksityisviestejä olen saanut Instagramin kautta. Siksi blogikommentoinnin vähyydestä valittaminen tuntuu pöhköltä. Mulla on äärimmäisen ihania seuraajia! Ootte <3!
  • Olen hämmentynyt ihanasti myös oman elämäni käänteistä täällä ruudun toisella puolella, niiden asioiden, joista en paljoa blogissa puhu. Kyllä te tiedätte, ihania juttuja, niitä just.

  • Vietin vuodenvaihteen juhlinnan niin, etten nähnyt ainuttakaan rakettia, vetäisin kimallehaalarin päälle, punaista huulipunaa ja annoin illan ihanasti viedä. Kuunnellessani Pariisin kevään Juhlat vuoden ollessa jo uuden puolella, ei itkettänyt yhtään, vaikka yleensä tuo kappale saa mut kyyneliin. Se oli silleen niinku kiva juttu ettei just nyt itkettänyt.
  • 2018 kuulostaa kreisiltä, enkä oikein tiedä mitä odottaa, toivottavasti paljon hyvää ja ihanaa ja kauan kaipaamani lepohetki kaikesta. Saisinpa kävellä narskuvalla lumella ja olla (tai lasketella) huurteisessa metsässä vaaleanpuna-sinisen taivaan alla. Olisipa kesä kuuma ja ihana, semmonen hellekesä, että ikkunoita pitäis pitää kokoajan auki ja kuunnella kesäyön ääniä nukkumaan mennessä ja olis kuuma nukkua, vaikka olis pelkkä lakana. Minusta se on ihanan kesän merkki se. Olisipa elämä hyvää, sitä toivon.
  • Teen ehkä vielä sellaisen kivan, perinteisen koosteen viime vuodesta. Niitä on varsinkin vuosien päästä kiva lueskella, ainakin oman muistin virkistykseksi ja muistelutuulahduksena. Ja tuleehan sellaisen postauksen koostamisessa myös se totuus vastaan, että on tehnyt jotain! Välillä kun iskee olo, että osaako sitä yhtään mitään, onko kaikki vaan ihan pöhköä sekoilua ja muita näitä mielensä huijaushommia.
  • Mukavaa, että te luette blogiani. Hyviä asioita ja suloisuutta vuoteen 2018! Nähdään taas! <3

23 /// RAKASTAN PAKETOINTIA!

Tykkään paketoida. Tiesittekin sen varmasti jo. Rakastan kauniita papereita, ihania nauhoja, kaikenmaailman kukkia, havuja ja kimallusta. Tänä vuonna säästin kaiken paketoinnin siihen hetkeen, että lapset lähtivät joulunviettoon, jotta sain paketoida koko naisen illan aivan omassa rauhassani vailla pelkoa keskeytyksestä. Heitä odottaa paketit kuusen alla, kun tulevat takaisin luokseni ensi viikolla.

Tällä kertaa paketointi lähti ihanasti käsistä. Oli niin paljon kauniita papereita, joita olin haalinut, että iski melkein runsaudenpula. Ostan ihania aina, kun sellaisia tulee vastaan. On myös hauskaa, kun papereiden seassa on usean vuoden vanhojakin aarteita. Nyt paketit saivat melko värikkäät ja osin pastelliset paperit ja koristelin niitä myös kukkasin. Ei kovin perinteisiä paketteja, vaan just tekijänsä näköisiä, mutta eikös sen kutakuinkin niin pidä ollakin.

Kierrätän paperit myös lähes joka joulu jollain tavalla. Askarteluhommiin kun usein menee niin paljon kaikkea materiaalia ja välillä se ahdistaa, se roskan ja materian määrä. Nyt keksin jo valmiiksi, että sen jälkeen, kun lapset ovat nämä paketit aukaisseet, otan paperit talteen ja leikkaan niistä samantien eri muotoja ja ompelen paloista ensi jouluksi uuden viirinauhan joulukuuseen. Jos oikeasti saan tämän tehttä, niin vitsit kuinka ihanaa onkaan sitten avata joulukoristelaatikko 11 kuukauden päästä.

Kuvien karkki- ja yksisarvispipareita oli pakko tehdä, kun niin kauniit muotit tulivat vastaan. Koristelin karkkipiparitkin odottamaan lapsia. Helpottaa omaa joulua ja ikävää, kun saan tehdä lapsille ihania juttuja odottamaan.

Pinjan puolella Pinjacoladassa joulukalenteriluukusta paljastuu paketointien keskeltä upea joulukuusi merten takaa. Huomenna viimeinen luukku yhteistä kalenteria ja voidaan hiljentyä joulun rauhaan ja alkaa miettimään mitä keksittäisiin seuraavaksi yhdessä. 

Tässä vielä linkki Pinjacolada & Muita ihania joulusoittolistaan, joka sopii erinomaisesti paketointi-iltaan, jos sellaista tänään vietät. Ihanaa aatonaattoa just sulle just sinne! <3

22 /// JOULUTOSSUT VUODEN JOKAISELLE PÄIVÄLLE

Tänään luukusta paljastuu viime hetken joululahjaidea. Aamutossut ihan kenelle vain, jotka jalassa voi kuljeskella ympäri vuoden. Löysin nämä ihanat tossut Mujin Pop up -kaupasta Torikortteleista. Tein tupsuja, tällä kertaa monivärisiä, pastellisia, jotka ompelin muutalla pistolla kiinni tossuun ja pursotin vielä tupsuun alle vähän tekstiililiimaa lisäkiinnikkeeksi. Sellaiseksi varmuuden varaksi. 

Ps. Kauniste-arvonnan voittajaksi onnetar arpoi Anne B:n joulun lempparipaikkakommentillaan ”Kotona sohvalla peiton alla. :)”.

21 /// JOULUHAASTATTELU

Tämän päivän joulukalenteriluukusta löytyy jouluhaastattelu. Kyselin Pinjalta jouluun liittyviä kysymyksiä ja sain ihanat vastaukset. Sama juttu löytyy pian myös toisinpäin, Pinjan kysymyksiä minulle Pinjacoladasta. Siellä on myös ihania lumitunnelmia Oulusta, mun ja Pinjan yhteisestä kotikaupungista, jossa olemme eläneet lapsuutemme ja teinivuodet.

  1. Millainen jouluihminen on Pinjacoladan Pinja? Olen aika innoissani joulusta aina ja joulukuun alusta lähtien alan kuunnella lempijoululauluja.. Nautin joulukoristeiden värkkäämisestä ja laitosta, pipareiden paistosta ja vain joulun tunnelmasta kynttilän valossa ja joulukuusen tuoksussa. 
  2. Mikä joulutraditio on sulle tärkein? Vaikeaa ehkä mainita jotain tiettä traditiota, rakastan joulun valmistelua: leipomista, lahjojen mietintää ja antamista, kuusen koristelua ja joululaulujen laulamista. En tiedä voiko suklaan syöntiä laskea traditioksi, mutta eihän joulu tule ilman suklaata!
  3. Entäs erikoisin tai hassuin joulumuisto? Vietin välivuoden ja joulun 2002 Australiassa ja oli todella outoa viettää joulua yli 30 asteen helteessä rannalla tonttulakki päässä!
  4. Mitkä ovat lempiruokiasi jouluna? Imelletty perunalaatikko, lanttulaatikko, graavilohi, kurkkusalaatti ja konvehdit tietty!
  5. Mikä on aikaisin joulumuistosi lapsuudesta? En muista tarkkaa aikaa, mutta sain ehkä 3-vuotiaana pukilta lahjaksi itkevän nuken ja se oli niin kovaääninen, että pelkäsin sen itkua aivan kauheasti! Enkä oikeasti koskaan sitten tykästynyt nukkeen vaikka patterit otettiin pois. Mutta muuten mieleen on jäänyt piparin tuoksu, joululeipomiset äidin kanssa ja äidin minulle ompelema taskukalenteri, jossa joka luukku oli eri kangasta sekä lisäksi mummin kuusessa olleet oikeat kynttilät, jotka olivat niin kauniit, mutta aika jännät.
  6. Mikä on sun suosikkijoululeffa? Varmaan ällön lälly Holiday, mutta myös Yksin Kotona on ehdoton joka joulun klassikko!
  7. Lempparijouluvärisi? Kyllä se on punainen (yhdistettynä valkoiseen huom.), mulla se punaisen lisääminen vaan tekee kaikesta ihanan jouluista. Joulun jälkeen en punaista sitten hetkeen kestäkään!
  8. Vietätkö joulun juhlavaatteissa vai pyjamassa? Kiiltonahkakengissä vai villasukissa? Kyllä jouluaattona ollaan kiiltonahkakengät jalassa ja juhlavammissa vaatteissa, mutta joulupäivän saa olla pyjamassa aamusta iltaan!
  9. Tämän hetken mieluisin tyyli tai tapa paketoida lahjat? Tänä vuonna Ameriikasta löytyi vähän liian montaa ihanaa joulupaperia ja niiden kanssa yksinkertainen nauha riittää. Yksinkertainen ruskea paperikin on aina kaunis ja tykkään laittaa sen kanssa jonkun pienen koristeen pakettiin tai vähän hienommat nauhat, esim useamman eri värisen.
  10. Ihanin tai parhain joululaulu? Tai vaikka TOP5! Tää on aika vaikee, mutta tässä suosikit: 1. Wham: Last Christmas, 2. She & Him:n joululevyt, 3. Bing Crosby: White Christmas 4. Mariah Carey: All I want for Christmas is you, mutta kyllä kuuntelen paljon suomalaisiakin joululauluja, yksi pitkäaikainen suosikki on 5.Niityllä lunta.
  11. Kerro millainen olisi unelmiesi joulu? Rauhallinen ja tunnelmallinen yhdessä perheen kanssa vietetty joulu. Olen kylläkin haaveillut, että joskus haluan viettää joulun New Yorkissa, ehkä se tulee jostain jenkkileffoista, mutta New Yorkissa on sitä jotain omaa tunnelmaa ja voin vain kuvitella tuon upean kaupungin tunnelman olevan jouluna ihana.
  12. Asutte tällä hetkellä Seattlessa Yhdysvalloissa, mitkä ovat suurimmat erot amerikkalaisessa ja suomalaisessa joulussa sun omissa jouluvalmisteluissa? Yhdysvalloissa joulutunnelma on tuntunut hyvinkin erilaiselta kuin Suomessa ja ensimmäistä kertaa ostimme muovikuusen. Lähinnä kuitenkin siksi koska matkustimme Suomeen joulun viettoon. Amerikassa jouluvalojen laittaminen on suomalainen jouluvalaistus potenssiin kymmenen, joten jotain valoja piti hankkia. Suomessa olen aina halunnut vain lämpimän valkoisia ledejä kun nyt värikkäät isot valolamput kiehtoivat amerikkalaisella joulutunnelmallaan.
  13. Mitä olet toivonut joulupukilta tänä vuonna? Villasukkia.
  14. Miten aiot joululomasi tänä vuonna viettää? Suomessa nauttien kunnon perinteisen joulun lapsuuden kodissa ja lumen keskellä.
  15. Terveisesi Muita ihanian lukijoille? Aivan ihanaa, tunnelmallista ja iloista joulua kaikille!

Viimeisen kuvan on ottanut Eino Nurmisto

19 /// PIPARIMAISEMA JA PUHEKUPLAPIPARIT

Mun yks lempitraditioista viime vuosina on ollut piparikaupungin (2013, 2014) tekeminen. Littanoita taloja hauskoine ikkunoineen ja paljon limittäin pienelle alustalle ängättynä. Joka kerta mulla tulee mieleen se yks lastenohjelma lapsuudesta, jossa siinä tunnarissa kuva pojasta istumassa puussa meni kauemmas ja kauemmas ja kaupunkia näkyi kuva kuvalta enemmän. Muistatteko sen?

Tämän vuotinen kaupungista tulikin enemmän maisema, koska taloja ei ollut paljon. Korkea yksinäinen ränsistynyt kerrostalo ja joku vekkulamainen talo, jonka oviaukko on avonainen suu. Kaksi taloa korkeiden nietosten takana. Tämä taas voisi olla yksi niistä kylistä, jonka yli poika lentää Lumiukko-elokuvassa.

Tykkään näköjään tehdä pipareita. Oon leiponut niitä ainakin neljästi joulukuun aikana. En todellakaan tykkää syödä taikinaa tai valmiista pipareistakaan, mutta koristelusta tykkään! Siinäkään en koe olevani erityisen superhyvä, kunhan pursottelen menemään. Tulee niistä useimmiten kuitenkin hauskoja ja kivoja omastakin mielestäni. Nämä huuli- ja puhekuplapiparit saivat ideansa täysin siitä, että löysin nuo suloiset muotit. Meillä on pieni muovikassillinen erilaisia muotteja, joten valinnan varaa kyllä löytyy mitä tehdä, mutta on se silti aina hauskaa tehdä uusilla muodoilla ja nähdä millaiset koristelut niihin keksii.

Huuliin ja puhekupliin sain suuresti ideiointiapua, kun eräänä yönä pidin taas Instaliven ja siellä seuraajieni seurassa pursottelin pipareihin koristuksia. Mitä pidemmälle yö meni, sitä tuhmemmiksi piparijutut menivät. Just parasta! Tuolla mua odottaa vielä yksi satsi valmiiksi paistettuja yksisarvis- ja karkkipipareita, joten koristeluhommat jatkuu!

Ps. Vielä ehtii osallistumaan Kauniste-arvontaan tänään klo 21 saakka.

18 /// PINJACOLADA & MUITA IHANIA JOULUKORTIT

Vielä ehtii lähettää viime hetken joulukortit tai käydä pudottamassa naapurin postiluukusta joulutervehdys. Tehtiin Pinjan kanssa yhteistyössä muutama pieni (12 x 12cm) kortti teille printattavaksi.

Oli hauskaa viestitellä ja lähetellä versioita puolin ja toisin, kun toinen on just herännyt ja pesemässä aamuaikaista pyykkiä ja toinen silmät ristissä vielä valvoo ja odottaa, että pääsis kohta nukkumaan. Kummallakin yhtä väsähtänyt meininki, mutta samaan aikaan niin kiva tehdä yhdessä. Tämmöset kortit me siis sitten tehtiin. Meleko mainiot, sanoisin!

Printattavat on tarkoitettu omaan käyttöön, ei kaupalliseen tarkoitukseen ilman tekijöiden lupaa. 
©Pinja Rouger & Tiina Arponen

17 /// KAUNISTEEN TALVIYÖ PONCHO -ARVONTA

Kaupallinen yhteistyö: Kauniste Finland

Mun yks lempipaikkoja kotona on sohvannurkka, viltti harteilla ja kudin kädessä. Tänä syksynä en ole ehtinyt leppoisasti istuskelemaan ihan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta syksyjä ja muita vuodenaikoja ja erityisesti pieni joululomanen on kyllä tulossa. Silloin aion ehtiä. Viltit ovat ihania ja mulla on vuosikausia ollut käytössä virkkaamani plussapeitto, mutta vitsit, että nyt on mahtavaa istuskella ja haahuilla pitkin kotia tämä Kaunisteen Talviyö poncho harteillani. Mietin vaan, että miksi en oo tajunnu tätä aiemmin, mutta tästä eteenpäin viltti vedetään korviin asti, kun aiotaan ottaa torkut tai nokkaunet ja poncho on käytössä kaiken valveillaoloajan, kun on tarvetta villan lämmölle. 

Kauniste on yks mun lempibrändeistä. Värit ovat aina sellaista just mua, jos niin voi sanoa ja kuosit aina niin suloisia. Sopivan suloista, pehmeää, pastellista ja söpön tyylikästä. Tykkään ihan hirmuisesti oikeastaan kaikesta mitä Kaunisteella on. On muuten myös hauskaa, että ennen kun kuljimme päivittäin pitkin Fredrikinkatua raitiovaunulla ja bussilla, niin lapsetkin huusivat Kaunisteen myymälän kohdalla aina että TUO ON ÄITIN LEMPIKAUPPA! 

Koska elelemme joulun aikaa, arvon yhden samanlaisen vaaleansinisen Talviyö ponchon myös teille. Osallistua voit kertomalla kommenttikenttään missä on sinun lempipaikkasi joulun aikaan. Aikaa osallistua arvontaan on tiistaihin 19.12. iltayhdeksään saakka. Onnea arvontaan murut!