Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

LOVELYT LAHJAIDEAT PAPERIOSASTON LOVEREILLE

Kaupallinen yhteistyö: MUJI

Aika harvalta lienee jäänyt ainakaan Helsingissä epäselväksi, että MUJI on täällä taas. Melko monelle ihmisille MUJI on ollut 90-luvulta saakka brändi, jonka myymälään on aina pitänyt päästä, kun on käynyt ulkomailla. Niin minullekin. Mulla on edelleen käytössä 2000-luvun alussa hankkimani leimasinaakkoset ja ihan vasta löysin kaapista minikokoisen vihkon, johon olin kirjoittanut tyttäreni ensimmäisiä hauskoja letkauksia hänen opittuaan puhumaan. Ei siis liene yllätys, että olin todella innoissani MUJIsta ja erityisesti paperitarvikeosastosta tänäkin syksynä kun pop up -myymälä kolmannen kerran Helsinkiin tuli.

Meidän perheessä piirretään, kirjoitellaan ja askarrellaan paljon. Kyniä ja vihkoja on jokaisen lapsen pöydällä paljon, puhumattakaan mun omasta. Meillä on vihkokori, jossa säilytetään eri aiheisia vihkoja, joihin piirretään vain tiettyjä juttuja. Itsekin olisin halunnut teemavihkoja, jo lapsena, mutta mutta en muistaakseni disko- ja nimmarivihkoa (kuinka ihanan 80-90-lukulaista!) enempää omistanut, vaikka esikuvani teemavihkosta on äidiltäni. Hän on piiirtänyt 70-luvun alussa vihreäkantiseen kierrevihkoon hahmoja Aku Ankoista. Tusseilla piirretyt hahmot ovat nimikoidut ja numeroidut. Arvatenkin tuo vihko (ja ylipäätään se, että se on säilynyt!) oli mun oman lapsuuteni yks ihana aarre, jota aina silloin tällöin sain katsella ja inspiroitua (mutta en selvästikään riittämiin, kun en koskaan aloittanut omaani) ja lähes samanlainen vaikutus sillä on ollut omiin lapsiini.

Perheemme kynäviidakko on ollut melko mahdoton jo jonkin aikaa. Viimeksi toissapäivänä etsin erilaisia tusseja todella monesta paikasta ja löysin hyvin erikoisen kokoelman aivan mitä sattuu kyniä. Aivan täydelliseen saumaan tulee nyt tämä joulu ja MUJIsta löytämäni ihanat, tyylikkäät, selkeät ja käytännölliset ratkaisut lahjapakettiin koko meidän perheelle. Akryyliset, sopivan pienet, mutta riittävän suuret laatikostot ovat täydelliset tähän tarpeeseen. Kynien säilytykseen kauniisti. En malta odottaa, että saan etsiä näille laatikostoille paikat kotoamme ja päästään (ehkä) (toivottavasti) järjestelmällisempään kynien säilytykseen. Vihkot ja erilaiset kynät ovat mielestäni muutenkin aivan täydellinen joululahja. Kaunis, saajalle sopiva vihko (ruudut, viivoitus tai tyhjät sivut) ja hyvä kynä (vaikkapa tusseja, puuvärejä, ohutkärkisiä kyniä tai superkaunis, ohut lyijytäytekynä), ne ovat usein sellaisia mitä jokainen tarvitseekin, mutta ei omista tai sitten kuten ainakin meillä, aina on ihanaa aloittaa uusi vihko uusille jutuille ja ideoille uuden kynän seurana!Seitsenvuotiaalle hankin kierrevihkon, jonka kanteen piirsin valmiiksi pieniä kuvia, joiden tiedän häntä ilahduttavan. Pakettiin lisäksi hyvät tussit ja reilusti ohutkärkisiä kyniä ja tietysti oma teippiteline eri värisine teippeineen.

Reseptivihko on klassikko vihkojen erilaisissa teemoissa, mutta itse kyllä vain harvoin kirjoitan enää nykyään mitään ruokareseptejä ylös. Joten tämän reseptivihkon nimesinkin elämän ja vatsan täytteiden reseptivihkoksi eli ehkäpä lahjan saaja kirjoitteleekin sinne omia ajatuksiaan elämästä ja sitten seuraavalle sivulle parhaan nakkikastikkeen ohjeen.Tässä kuvassa näkyy silmiä hivelevän ihanasti laatikostoon laitetut puuvärit, lyijykynät sekä kumitettavat mustekynät. Kyllä, luit oikein. MUJIn valikoimista löytyy ihan mieletön kynä, jonka itse ainakin luokittelen mustekynäksi tai aivan ohueksi tussikynäksi. Kynän korkissa on päässä ns. kumi, jolla voi oikeasti pyyhkiä jo kirjoitetun tekstin pois. Ja arvatkaapa miten se tulee takaisin? Kylmässä. Eli voi siis kirjoittaa salaisia viestejä hellulle ja muille ihanille ja pyyhkiä tekstit pois, sujauttaa lappusen taskuun ja käskeä ihanaa tyyppiä lukemaan lapun ulkona pakkasessa.

Pop Up Store Kampin kauppakeskuksessa on auki tammikuun loppupuolelle saakka eli hyvin ehtii sekä jouluostoksille, että uudenvuoden alkuun vielä hankkimaan ihania juttuja. Nuo kuvissa näkyvät lahjapaketit ovat muuten tehty MUJIn paketointipisteellä. Siellä on ruskeita paperipusseja, ihan älyhienoja ja hauskoja leimasimia ja pakettikortteja. Saa siis samalla itse askarrella hyvin matalan kynnyksen lovelyt lahjapaketit, kun käy toteuttamassa ihania sisältöjä joululahjoihin. 

PIPARIPYYKIT // JOULUKALENTERIN KAHDEKSAS LUUKKU

Me ollaan leivottu pipareita lasten kanssa jo aika monta kertaa tälle joululle. Tykkään tehdä niitä. Se on helppoa, kun saa pakastealtaasta taikinan ja pääsee nopeasti ja heti hommiin. En aina jaksa käyttää valmiita piparimuotteja. Usein huomaan fiilisteleväni, millaisia kuviointeja voisin tehdä aivan joihinkin muihin muotoihin ja valmiit muotit jäävät pöydälle käyttämättöminä. Eräänä päivänä innostuin muotoilemaan vaatteita. En todellakaan ole mikään tarkka näissä pipareiden muotoiluissani, kunhan veitsellä piirtelen ja aina tyydyn ensimmäiseen versioon ja eiku piparit uuniin! No, siinä sitten koristellessani niitä erinäisiä vaateparsia tajusin, että vaatepiparit, jos jotkut ovat kyllä joulukiireiden kuvaelma. Sehän on elämä yhtä pyykkisavottaa joulun alla, aivan kuten aina muulloinkin.

Mietin joka vuosi samaa asiaa. Miten tehdä paras mahdollinen mänkki eli koristemassa pipareille? Tomusokeria, kananmunan valkuiaisia ja tilkka sitruunamehua, se on vakkarireseptini. Usein mulle käy kuitenkin niin, että massasta tulee liian kuivaa, koska pelkään, että tulee liian löysää. Hirveä kierre. Kuivasta löysään ja ees taas ja kohta huomaa käyttäneenä pari purkkia tomusokeria ja massaa kyllä riittää. Olen käyttänyt pursotuspussina minigrip-pussia, josta olen leikannut kulman auki. Aiiiiiivan hyvin on toiminut, heh. Kunnes eilen miesystäväni bongasi mulle ihan tavallisesta ruokakaupasta minikokoiset koristelupursotusvehkeet. Elikkäpäs tuota, sitä pitää alkaa uuteen piparipyykkisavottaan taas joku ilta! Mitkä pipareiden muodot ovat sun suosikkejasi?

EN TIEDÄ MISTÄ MATKAKERTOMUKSENI ALOTTAISIN // MATKA PARATIISISAARELLE OSA 1

Saavuimme viikko sitten rakkauslomalta. Jos yhdellä lauseella joku vaatisi matkaa matkaa kuvailemaan, sanoisin että matka oli täydellisen ihana. Tiistaiaamuna, kun kone laskeutui Helsinki-Vantaalle ja bussilla körryyttelimme kotiin, tuntui uskomattomalta. Unenomaiselta siinä kylmänkosteassa harmaudessa, jossa lämpimään hetkeksi tottuneet korvat ja sormenpäät kohmettuivat, että tapahtuiko se loma juuri, oliko kaikki edes totta. Niin ihanaa siellä oli. Vitsaillen voisi sanoa, että 6/5, mutta sanoisin ennemmin vaikka 10/5. En uskaltanut lomaa ihan hirveästi etukäteen fiilistellä, koska pelkäsin lähinnä maailmanloppua tapahtuvaksi just ennen matkaa. Onneksi mitään ei tapahtunut ja oikeastaan aivan kaikki meni todella mutkattomasti ja hyvin.Matka kohteeseen oli melko pitkä, oltiinhan menossa yli 7000 kilometrin päähän. Kun lentelee ja matkustaa kauas harvoin, ei haitannut yhtään istua koneessa tai kentällä ja odottaa seuraavaa siirtoa. Ennemminkin mua harmitti joka kerta, kun kone laskeutui, olisin hyvinkin voinut istua vielä muutaman tunnin ja katsella elokuvia torkkuen siinä samalla. Pari lentoa Qatarin Dohan kautta Maléen, Malediivien pääkaupunkiin ja siitä vielä lyhyempi lento pienellä vesitasolla pienelle saarelle, kyllä siinä odotteluineen sai vuorokauden tunnit kulumaan.

Se tunne, kun ensimmäisen kerran astuu koneesta ulos ja vastaan lehahtaa kuuma, kostea ilma, ai että! Sitä oli ollut ikävä. Muistan lapsuudesta, kuinka äitini hehkutti tuota hetkeä. Me ei kauheasti reissattu ulkomaille (Ruotsia lukuunottamatta) ollessani lapsi, äiti oli tainnut käydä kerran etelän lämmössä ennen kuin menimme sinne koko perheen voimin. Ne äidin kuvailut siitä kosteankuuman ilman tunteesta jäivät mun mieleeni ja huomaan kyllä täysin samaistuvani siihen tunteeseen itsekin ja muistavani äidin ja ne äidin sanat aina kun itse olen siinä tilanteessa. Onhan se nyt mieletön hetki, varsinkin mitä pidempi aika edellisestä kerrasta on ja kun ja jos sitä hetkeä todella on odottanut. Ja tätä kirjoittaessa alkaa itkettää ja tulee ikävä äitiä, onneksi se on vaan 500 kilometrin päässä!On niin paljon kerrottavaa ja haluttaisi kokoajan vain muistella ja hehkuttaa matkaa, joten kirjoittelen tarinoita ylös ja ulos ja julkaisen niitä pikkuhiljaa. Tavallaan lomasta on myös olo, että tekee mieli pitää sitä vain itsellään, ettei sen täydellinen hehku ja lumo katoa, mutta toisaalta tekee mieli huutaa koko maailmalle erinäisiä asioita.

Ainakin sitä, että maailma on tajuttoman kaunis, paratiiseja on olemassa. Paratiiseja sekä jossain Malediivien kaltaisessa paikassa ja täällä meillä kotona Suomessa, koska kyllä lyhyelläkin reissulla tapahtuu niin paljon, että kotiin tullessa on olo, että onhan tää nyt ihan mahtava ja ihana paikka tämä meidän Suomikin. Lisäksi maailmalle huudattavien asioiden listalla olisi se, että kun näki jälleen siellä meressä, pohjassa, pinnalla ja rannoilla roskia (ei paljon, mutta muutamankin enemmän kuin kotona), iski valtava ahdistus, merten jätelautta-ahdistus ja olo, että teen kyllä niin paljon tämän maailman eteen kuin vain suinkin pystyn (vaikka mitä nyt vähän lentelin tuhansien kilometrien päähän, mutta ei tartuta just nyt siihen) ja että ajattelisivatpa kaikki muutkin niin. Tuolla saarella oli todella siistiä ja puhdasta ja hyvin tarkat jätelajittelut ja kierrätyshommat, mutta se olikin resorttisaari, mutta siitä huolimatta ja siksi juuri. Lisäksi haluaisin hehkuttaa sitä, että jos kaikki ihmiset olisivat korviaan myöten rakastuneita ja täynnä rakkauden tuomaa onnellisuutta, ei tässä maailmassa olisi sotia eikä varmastikaan niitä roskia meressäkään. <3

Sinne me solahdettiin häämatkalaisten ja muiden pariskuntien sekaan oikein hyvin. Syötiin vatsamme täyteen mitä mainioimpia ruokia pöydän ääressä rantahiekalla joka päivä varpaat paljaina, tehtiin vaikka mitä hauskaa ja leppoisaa lomatekemistä, unohdettiin arki ja marraskuu, nautittiin ja juotiin värikkäitä drinkkejä ja istuttiin yömyöhään meren äärellä katseellamme etsien haita ja rauskuja. Joka ilta, kun toivotin kaikille merten olennoille hyvää yötä, tiesin, että kyllä ne sieltä heti tulevat, kun hyvänyöntoivotukset sanotaan ja niin monena iltana kävikin, että villan terassilta näin kuin rausku tai hai ui ohitse ja saatoin mennä nukkumaan miettien vaan maailman ihanaa ihmeellisyyttä. Yhtenä reissun alun yönä meri oli melko tyyni ja vähän väliä kuului hassuja korahduksia mereltä päin. Ensin ei tajuttu mitä ääniä ne olivat, aivan kaikkia merihirviöitä ja kauhuleffaskenaarioita käytiin läpi, mutta tajuttiin muutaman päivän päästä, että äänethän olivat kilpikonnista. Ne kävivät haukkaamassa ilmaa pinnalla. Ihanat, suuret merikilpikonnat.



 

 

 

TEE ITSE LUCIAN PÄIVÄN KRUUNU // JOULUKALENTERIN LUUKKU NUMERO 5

Tämän päivän luukussa ennakoidaan. Lucian päivää vietetään ensi viikolla ja nyt on aika aloittaa kruunun askartelulla. Kasvoin nelivuotiaaksi Ruotsissa ja muistan hämärästi ja valokuvista, että paikallinen Suomi-seura juhli Lucian päivää. Minustakin on ihan pikkutyttönä kuva noista juhlista, kun on kruunu päässä ja kynttilä kädessä. Sen suloisen lapsuusmuiston kunniaksi ja Lucian päivää juhlistaaksemme askarreltiin tällainen turvallinen kynttiläkruunu, jota voi käyttää kuka tahansa, joka haluaa juhlaapäivää juhlia.

Materiaaleina on vihreää samettikangasta liimattuna kartongille ja erilaisia papereita, joista tehdään kynttilät ja kukkaset. Itse kiinnitin kynttilät ensin kaksipuoleilla teipillä ja vasta sen jäkeen ompelin ne paikoilleen, mutta en suosittele sitä tapaa, sillä teipin liimat tarttuivat ompelukoneen neulaan. Paperikukat leikattiin kartongista ja erilaisia papereista ja kuumaliimattiin yhteen ja paikoilleen. Hitusen vieläliimaa kukkien keskelle ja ripaus glitteriä. Jotta kruunun säädettävyys olisi mahdollisimman helppo ja kruunu kävisi mahdollisimman monen kokoiseen päähän, ommeltiin siihen reilut pätkät leveää tarranauhaa. Tämän postauksen alimpana on muistiinpanokuva, jossa näkyy ohjeet, kuinka saat tehtyä oman kruunusi. Ne eivät ole varsinaiset kaavat, koska annetaan luovuudelle suurempi mahdollisuus näin.

Oikein ihanaa joulukuun viidettä päivää! 

JOULUKALENTERILUUKKU 3 /// PIENI JOULUYLLÄTYS NAAPURILLE, OPELLE TAI TARHANSEDÄLLE

Mä olen usein joulun aikaan vähän unohtelevainen. Johtunee kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtuu, pitää muistaa monia monia asioita ja jotkut asiat vain unohtuvat. Yksi sellainen on lahjat opettajille ja päiväkodin tädeille ja sedille. Olisi ihanaa antaa joku pieni kiitos, joka kertoisi heille sanojen (joita pyrin sanomaan myös pitkin vuotta) lisäksi, että teette tärkeää työtä. Haluaisin antaa jotain, mikä ei ole turhaa, epäsopivaa eikä kauhean kallista, koska muistettavia ihmisiä on useita. Joinain vuosina olen autuaasti unohtanut viedä mitään, joinakin vuosina on ollut sentään kortit ja joskus jotain pientä herkkua tai joulujuomaa.

Katoava lahja on mielestäni hyvä, joten tässä lahjassa pyrin käytännöllisyyteen. Ostin kasan kynttilöitä ja tulitikkuaskeja. Varasin illan aikaa askarteluun. Otin esille kauneimpia lahjapapereita (keräilen papereita ja säästän myös saaduista lahjoista ihania papereita, joten valinnanvaraa on), kaksipuoleista teippiä, terävät sakset, silkkipapereita (näitäkin säästän aina, useissa vaatekaupoissa ostokset kääritään silkkipaperiin ja joskus sattuu kohdalle superkauniita papereita ja ne eivät ryttyisinäkään ole rumia!) ja söpöä piipunrassia (löytyi Tiger of Copenhagenista).Sitten vaan hommiin. Teippiä tulitikkuaskin reunoille, ihan reunaan saakka ja paperia päälle hieman reilumpi palanen ja sitten saksilla reunat siisteiksi. Näissä askeissa raapaisupinta oli vain toisella reunalla, joten paperi oli vieläkin helpompi laittaa paikoilleen, kun ei tarvinnut laittaa kuin yksi. Kynttilöitä kääräisin silkkipaperiin neljä kappaletta, valitsin värit askien mukaan. Tosin ostin kynttilät jo ennenkuin askartelin askeja, mutta niistä löytyi kivoja väripareja. Kun kynttilät olivat siistissä nipussa silkkipaperin syleilyssä, vetäisin nipun ympärille piipunrassia, josta myös taittelin söpön rusetin.

Minusta tämä on oikein oiva pieni joululahja sekä niille opettajille ja tarhantädeille ja -sedille, kuin vaikka myös naapureille, lempparikaupantädille tai ihan vain ystäville. Harvemmin enää nykyään, kun on lapsia, antaa lahjoja ystäville. Useinkaan kukaan ei mitään tarvitse, mutta heillekin (jos joillekin!!) olisi ihanaa sanoa ihan kunnolla sydämen pohjasta se, kuinka tärkeitä ovat, vaikka kera pienen lahjankin. Ja aika monet polttelevat kynttilöitä pitkin pimeää talvea, joten tällainen pieni yllätys on tosi kiva.

JOULUKALENTERI ALKAA TAAS JEE! // LUUKKU 1

No niin, tänään alkaa jälleen ihana mun ja Pinjan joulukalenteri sekä tietysti kaikki muut ihanat joulukalenterit ympäriinsä, sillä sehän on joulukuu! Nyt jo, sanoisin. Viime viikon loma paratiisisaarella oli kyllä täydelliseen aikaan (lomapostauksia on tulossa, kunhan pääsen kunnolla kuvien kimppuun), kun koko kuukausi tuntui hulahtavan ohi tuosta vaan loman odotuksen, itse loman ja lomafiilistelyn lomassa (tsihih!). Tänä vuonna kalenterin toteutus tapahtuu osittain blogeissamme, eli täällä ja Pinjacoladassa ja osittain pelkästään Instagramin puolella. Eli kannattaa ottaa meidät (@muitaihania ja @pinjacolada) seurantaan sielläkin, jos et vielä seuraa. Pidemmittä puheitta, tervetuloa mukaan joulukaltsuilemaan, jes!

Mietittiin tätä kalenteri-ideaa ja uusintakierrosta jo ehkä kesällä ensimmäisiä kertoja ja sitten syksyn mittaan sovittiin, että jos ja kun tehdään tää, niin ollaan hyvissäajoin liikenteessä, ettei sitten tarvitse hätäillä. No tuota, ainahan se ei ihan niin mene. Tai siis ilmeisesti koskaan. Jo ensimmäisen luukun kohdalla kävi niin, että minä inspiroiduin torstaina (29. marraskuuta!) niin paljon, että hyvin suunniteltu luukkujärjestys muuttui aivan viime tipassa.

Kävelin siis samointein torstaina kangaskauppaan, ostin muutamaa kangasta ja aloin toteuttaa omaa versiotani a Beautiful mess -blogin joulukalenterista ja se on tämän ensimmäinen joulukuun päivän DIY-idea. Nyt jos mietityttää se, että miten sitä oikein enää ehtii kalenteria kyhäämään, niin kerron, että minäkin tein eilen omani – päivässä! Eli jos on vielä kalenteri tekemättä, niin kipinkapin kangasvarastoille ja ompelu- ja kuumaliimahommiin. Äkkiäkös sitä!

Tälleen tein kalenterin: Hankin muutamaa eri väriä huopaa ja villakangasta, jokaista 15 cm suiro. Leikkasin kankaasta noin 12×15 cm kokoisia paloja, jotka taitoin puoliksi ja ompelin niihin sukan. Ensin tein pari niin päin, että leikkasin sukan ensin, mutta tajusin onneksi ajoissa, että se on huonompi tapa enkä tehnyt liian montaa sillä tyylillä. Ompelin sukat ihan ilman kaavaa, jotta niissä on fiilis, että jokainen on erilainen. Eli muotoon leikkaaminen vasta ompeluvaiheen jälkeen. Leikkasin pätkiä samettinauhasta ja kuumaliimalla täräytin paikolleen jokaiseen sukkaan. Sen jälkeen alkoikin lempparivaihe, eli summanmutikassa kuvioiden, raitojen ja kaikenmaailman banaanien ja huulien leikkely ja sukkien koristelu. Ne kans kuumaliimalla paikoilleen. Ja vain muutama palovamma ja vain yhdet nahat pikkurillistä irti!Seuraavan vaiheen halusinkin sitten jo jakaa teidän lukijoideni kanssa ja täräytin Instagramissa liven päälle. Leikkasin langanpätkät ja revin kuumaliiman jäänteet irti liven aikana ja sujauttelin sukat puuhelmien kanssa rautalankaan. Yksi nerokas seuraajani vinkkasi mulle myös, että laita naulat taulun reunoille, jotta rautalangat pysyvät paikoillaan oikeissa kohdissa. Ja niinhän minä tein! Kello läheni kahta yöllä. Nappasin vielä kaapista valmiiksi ostetut herkut ja yllärit ja sujauttelin ne sukkiin. Se oli hauska parituntinen instaliven ja siellä ruutujen toisella puolella olevien tyyppien seurassa.

Tässä kalenterissa on sellainen juju, että numeroita ei ole. Nimittäin meidän kolmilapsisessa perheessä tämä on se jokaisen joulukuun päivän bonuskalenteri, jossa on omanlaisensa toimintatyyli. Leikattiin jokaiselle lapselle kahdeksan paperilappusta, joihin saivat kirjoittaa nimensä. Laput taiteltiin purkkiin ja sieltä olisi tarkoitus nostaa joka aamu yksi lappunen ja sen mukaan selviää kenen vuoro VALITA oma sukka, jonka sisällön saa itselleen. Tykkään tästä ideasta ihan hulluna!

 

LÄHDEN RAKKAUSMATKALLE, HEIPPA!

Viime aikoina on ollut valtavasti puhetta ilmastoahdistuksesta ja lentomatkustamisen päästöistä. Olen ahdistunut minäkin ja samaan aikaan oikeastaan ollut vain huojentunut siitä, että ei ole ollut varaa matkustella juuri minnekään viime vuosina. Sellainen pieni hyvän ihmisen kruunu ollut päälaella kaiken keskustelun keskellä, että minätyttö se en matkustele, että hei jes, hyvä meikä. Samaan aikaan mulla on ollut aivan valtava matkakaipuu, kuume päästä jalkoihin ja kuume päästä niihin paikkoihin itsekin, joissa niin monet vaikkapa instagramissa seuraamanii ihmiset ovat tässä vuosien aikana olleet ja kaikkiin niihin paikkoihin, joista itse on haaveillut aina.

Pysäytän instastoorin aina, jos joku on kuvannut aaltoja ihan läheltä. Pysäytän, painan pätkän uudelleen katsottavaksi, lisään volyymia. Haluan kuulla aallot, niiden liplatuksen, veden kohinan. Auringonlaskukuvat, olivatpa ne sitten hellekesältä Saimaalta, uskomattoman kauniilta Lofooteilta tai jostain Kanariansaarilta, sormi pysäyttää selailun samantien. Haluan hetken aikaa kokea itse sen saman, tai edes hitusen siitä mitä se ihminen on someen jakanut, sitä vartenhan niitä kuvia jaetaan, päästä mukaan juuri siihen hetkeen jota joku jossain kokee. Joidenkin ihmisten instastoorit jäävät hyvinkin tarkasti mieleen. Se, kun ystävä laskeutui kallioisella rannalla tikkaita pitkin mereen uimaan auringon laskiessa kaikissa maailman pastellisävyissä hänen takanaan. Se, kun tuttava majoittui merenpäällä sijaitsevaan bungalowiin, jossa oli lasinen lattia, josta näki kalojen elämää aivan siinä alapuolella. Tai kun tuttu oli häämatkallaan ja menossa aamu-uinnilleen, mutta saikin videolle juuri sen hetken kun vaaraton hai pörhälsikin naisen edestä pinnan alla juuri ennen varpaiden kastumista. Olen katsonut näitä filminpätkiä hymy huulilla, olen ollut aidosti onnellinen noiden ihmisten puolesta, että he ovat juuri siellä missä silloin ovat ja tyytyväinen siitä, että ovat jakaneet hetkensä. Usein ihmiset lomaillessaan päättävät olla käyttämättä somea, mutta minusta se on lähestulkoon kamalaa! Sittenhän minä en saisi kokea noita hetkiä kotisohvalta käsin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihania lomahetkiään saa jakaa, mutta toki saa olla jakamattakin, jos siltä tuntuu.

Tiedätte, että olen ollut parisuhteessa jo jonkin aikaa. Tarkalleen ottaen lähes vuoden! Se on pitkä aika sen jälkeen, kun on ensin ollut seitsemän vuotta itseksensä lapsien kanssa! Kun keväällä hoksasimme hellun kanssa, että meillä on puolivuotinen parisuhde takana, päätettiin, että seuraavan puolen päästä olisi aika juhlistaa tätä ihanaa, mahtavaa, kaunista, kreisiä ja suloista merkkipäivää. Niinpä silloin sovittiin, että marraskuussa matkataan jonnekin yhdessä.

Olen potenut huonoa omaatuntoa ja ilmastoahdistusta matkan varaamisen jälkeen kokoajan siitä, että reissumme kohdistuu pitkien lentomatkojen taakse. Samaan aikaan ajatus siitä, että hemmetti, oon menossa ihan oikealle romanttiselle RAKKAUSMATKALLE ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on levollisen ihanaa, tuntuu älyttömän hyvältä ja tuntuu siltä, että sydän ja koko keho pakahtuu rakkaudesta. Joten aion tämän matkan tehdä huonoa omaatuntoa (ainakaan hirveästi) tuntematta, tuskin enää ikinä matkaamme samaan paikkaan uudelleen. Aion nauttia lomasta, rakkaudesta ja maailman ihanuudesta, totisesti! Tai siis en todellakaan totisesti vaan sydän auki ammollaan ja suunpielet korvissa.

Joten olen nyt pikkuhiljaa oikeasti tajuamassa sen, että pian ollaan yhdessä maailman kauneimmista paikoista, jonne en rehellisesti sanottuna edes uskaltanut kunnolla haaveilla pääseväni. Rakkausloma, ensimmäinen vuosipäivä, maailman lällyintä, maailman ihaninta!

*Kuvissa näkyvä upea uikkari saatu: Halla X Halla.

LASTEN TEKEMIÄ SUSHIDONITSEJA JA ÄIDIN SÖPÖJÄ MYTTYSUSHEJA

Kaupallinen yhteistyö: Blue Dragon & Suomen Blogimedia

Meidän perheessä ei ole kovinkaan montaa ruokaa, josta kaikki tykkäisivät. Muutama silti on. Yksi niistä on sushi. Jollain tapaa se on aivan ihanasti tätä päivää, vuotta 2018, että se on just sushi, eikä vaikkapa makaroonilaatikko, kalakeitto tai klassikkolempiherkku omasta lapsuudesta eli hampurilainen. Vaan että sushi! Se on ollut meidän perheellemme herkku, jota on käyty syömässä ulkona tai on tilattu erilaisia annoksia kotiin lähimmäisistä sushiravintoloista. Tällä kertaa päästiinkin kokkailemaan ihan itse omat sushimme jaämä postaus onkin meidän perheen matka sinne, missä jokainen suupala onkin tehty omin käsin ihan itse.

Olin kerran aiemmin tehnyt sushia itse ja se ei ollut oikein onnistunut kokemus (koska en maustanut riisiä riittävästi), enkä oikein ollut innostunut kokeilemaan toista kertaa. Välissä oli useampi vuosi. Joten tämä yhteistyö oli mahtava sysäys kokeilemaan uudelleen. Posti toi meille laatikollisen Blue Dragonin tarvikkeita sushin tekoon ja niissä riitti ihmettelemistä. Vähän kaikkea testailin, ennen kuin aloimme koko perheen kanssa hommiin. Yllätyin monista jutuista, kuten siitä, että vaikkapa riisiin lisättäviä riisiviinietikoita oli kolmea erilaista: pelkkää Rise Vinegaria, johon lisätään itse vähän sokeria ja suolaa saadakseen riisistä sushi su:ta. Sitten oli valmista Sushi Su:ta pullossa ja Miriniä, jolla voi myös maustaa riisin riisiviinietikkaan sekoitettuna ja maku on hieman imelä. Olin aivan ulalla näistä aluksi, mutta päädyin käyttämään lähes joka kerta valmista Sushi Su:ta, se kuulosti iiseimmältä ja hauskan nimiseltä (!!). Merilevän rullaaminen muka jännitti, mutta sehän oli tosi helppoa, vähän jopa tylsän helppoa. Täytteiden miettiminen oli varmaan hankalin osuus. Woltilla tilatessa sitä vaan valitsee jonkun kokonaisuuden, jossa on vähän kaikkea, nyt pitikin yhtäkkiä keksiä itse. Ensimmäisellä kokeilukerralla laitoin täytteeksi lohta, kurkkua, paprikaa, majoneesiin sörssättyjä katkarapuja. Tein tämän harjoittelukierroksen siksi, että osaisin sitten olla lasten kanssa varmasti tyyni. Ja että miksikö tyyneys oli saavuteltava olotila? Jostain kumman syystä siksi, että tuntuu, että aina kauhistellaan itse tehdyn sushin vaivallisuuta ja hitautta ja että ei se kuitenkaan onnistu. Uskoin tuohon. Minä hölmöläinen!

En todellakaan ole mikään sushi-asiantuntija, eikä kukaan meidän perheessä. Just ja just tiedän mikä on maki ja että se sushiravintolan paras on se, mikä ei ole nimeltään maki ja jonka päällä on liekitettyä lohta ja majoneesia. Onneksi ei asiantuntija tarvinnutkaan olla alkaakseen tähän hommaan, etukäteen kauhistelemaani, mutta loppujen lopuksi leppoisaan sushi-iltapäivään lasten kanssa. Olimme miesystäväni luona koko kööri, viisi lasta ja me kaksi aikuista. Asettelin lapsille valmiiksi kippoihin aineksia, joista ajattelin heidän pitävän. Sillä vaikka omat kolme lastani sushista tykkäävätkin, niin viisikosta ihan jokainen ei ja täytteissä nyt tietysti on jokaisella omat suosikkinsa ja inhokkinsa. En kertonut etukäteen muuta kuin, että tänään saavat itse tehdä omat suupalansa ja niin monta kuin haluavat. Hankimme talvella donitsipellin ja ajattelin yllättää lapset tekemällä heille valmiiksi omat riisidonitsit, joita sitten saavat koristella.

Sushiriisin keittäminen on varmaankin sen hitain homma. Se siis kannattaa tehdä, varsinkin jos lasten kanssa kokkailee, hyvissä ajoin ainakin ennen kuin kellään on nälkä ja muutenkin, ettei tarvitse itselläkään odotella nälissään riisin jäähtymistä. Riisiin lisätään etikkaa, se saa siitä makua ja sushiriisi muutenkin on laadultaan sopivan tahmaista, että sitä on hyvä käsitellä. Harvempia riisiruokia (tai niitä mitä itse olen eläissäni tehnyt) käsitellään käsin, niin ei varsinaisesti ole muunlaisesta kokemustakaan, kuin sopivan tahmaisesta sushiriisiä (ja vesikiposta siinä vierellä, että sormet saa välillä puhtaaksi). Kun riisit oli keitelty ja annettu jäähtyä, taputtelin sitä donitsipellille ja keikautin pellin nurinpäin ja mulla olikin siinä suuri määrä riisidonitseja valmiina lapsia varten.Lapset olivat aivan ihmeissään, että mitä tää on! Että donitseja, mitä ihmettä?! Kerroin ja opastin ja voi vitsit, miten innostuivat. Oli ihanaa nähdä se riemu ja innostus. Sieltä alkoi syntyä kissoja, pupuja ja kaikkia muita naamallisia donitseja. Ei ihan ehkä sitä, mikä mielikuva sushista yleensä on. Tai riippuu toki kuinka paljon alkaa esimerkiksi Pinterestistä etsimään inspiraatiota söpöihin sushiannoksiin (siellä on mielettömän hienoja!). Annoin lasten tehdä täysin omien mieltymysten mukaan, en puuttunut vaikkapa siihen, että jos tykkää lohinigireistä (muistin yhtäkkiä sen nimen!), niin sillä lohella kannattaa kuorruttaa koko donitsi. Jännä osuus oli se, kun liekitettiin lohta. Miesystäväni haki tästä sushihommasta innostuneena kaasupolttimen ja huippua, että hakikin, koska olihan se jännää minustakin eka kertaa kärryyttää lohen pintaa pöydän ääressä. Liekitetyt lohipalaset oli myös houkutteleva nappasta suuhun jo ennenkuin donitsit olivat valmiitakaan.

Lasten tekemistä oli ilo seurata ja sushidonitseista tuli aivan ihania! Piti oikein toppuutella lapsia, kun halusin ottaa syksyn hetkellisessä päivänvalossa niistä kuvia, että ääääk nyt ei vielä suuhun, vaan vasta kohta! Tuon mukavan sushi-sunnuntain (vois muuten vaikkapa lanseerata perheemme perinteeksi) jälkeen olen saanut toiveen pariinkin kertaan, että tee äiti taas sushia ja minähän olen tehnyt. Perinteisiä makirullia moneen kertaan ja söpöjä myttysusheja ihanilla koristuksilla. Ollaan harjoiteltu puikkojen käyttöä (mieluiten syödään kotioloissa ihan vaan sormin) ja kerran tehtiin niin paljon, että vietiin parikymmentä suupalaa alakerran naapureille iltapalaksi. Opetin äitiänikin vähän rullailemaan.Täytyy todeta, että me jäätiin itsetehdyn sushin koukkuun. Siitä saa superhyvää, kun ainekset ovat kohdillaan ja saa syödä kyllä vatsansa täyteen. Kun maustaa riisin hyvin, ostaa tuoreet täytteet, käyttää makoisaa soijaa ja inkiväärilastuja. Erityisen ilahduttava oli Blue Dragonin Sushi Meal Kit, joka sisältää valmiiksi sushiriisin keittopussissa, sushi su -riisiviinietikan, soijakastikkeen, merileväarkit, wasabitahnan, bambumaton, syömäpuikot ja valmistusohjeet. Tykkään itse tosi paljon tuollaisista valmiista seteistä, joissa on varmasti kaikki, eikä tarvitse huolehtia kotona, että joku tärkeä mauste tai ainesosa jäi ostamatta.

Nyt näitä kuvia katsellessa alkaa melkein suunpielistä kuola valua. Keksinkin just myös parikin uutta ideaa, miten seuraavalla kerralla pyydän lapset mukaan kokkailemaan. Avainsanana piparimuotit! Saas nähdä mitä se seuraava kerta tuo siis tullessaan! Oikein leppoisaa viikonloppua ja ehkäpä sain innostutettua just sutkin sushi-sunnuntaihin, se on huomenna se. Loppuun vielä kuvat vitsikkäistä kurkkumakeista, joita testasin ja jotka saivat koristuksia juustosta, näkkärin palasista ja sateenkaarimajoneesista, kun minä vähän innostuin kolmoisväripursottimesta!

MAANANTAIMALLI X MUITA IHANIA – KREISI KORUPAJA

Viime viikon keskiviikkona ajelin sakeassa sumussa kohti Turkua. Oli aika ihanaa ajella sellaisen harmaan parituntisen läpi. Laitoin musat isolle, lauloin mukana ja ajella hurruuttelin. Oli harmaudesta huolimatta valoisaa, niin ei tavallaan tää marraskuukaan haitannut. Maailmahan on harmaina päivinä ihan yhtä harmaa, olipa kuukausi mikä tahansa.

Harmaus kaikkosi, kun perille päästyäni hain kyytiini Maanantaimallin ihanan Matleenan, kasan jakkaroita ja kurvattiin marketin kautta työhuoneelle Puistokadulle. Siellä sijaitsee pastellisävyinen työhuone, jossa kaikki ihanuus valmistuu. Todettiinkin siellä monesta jutusta taas, että meillä on kyllä hyvin hyvin samanlainen maku. Kirjaamme kalenterimerkintämmekin samanlaiseen kukikkaaseen kalenteriin ja ymmärrän täysin Euroopan toiselta puolelta raahattua kaunista teippikokoelmaa.

Laitoimme kaiken nätiksi pöytään valmiiksi odottamaan kerholaisia ja Matleena teki herkullisia voileipiäkin. Sellaisia, että hän ihan hyvin voisi sivutuotteena myydä ohikulkeville eväsleipiä, sen verran ihanilta näyttivät ja maistuivat.Jännitti vähäsen, koska työpaja myytiin loppuun tosi noeasti, joten selvästi tulijat olisivat innokkaita. Iski se viimehetken paniikki, että mitä jos tästä ei tulekaan mitään. Pöydällä odotti maaleja, korunosia eri väreissä, kimalletta, tusseja, lankoja, helmiä ja muutamat valmiit kreisit korvikset tuomaan inspiraatiota.

Ja sitä ne toivatkin, sillä koko ilta meni oikein mukavasti. Mainiot turkulaiset naiset tekivät toinen toistaan upeampia korvakoruja. Näissä siis ajatuksena oli se, että käytetään Maanantaimallin korunosia ja minun opastuksessani niiden kanssa hullutellaan maalaamalla, tussaamalla, sotkemalla ja liimailemalla niitä yhteen tai ihan mitä kukainenkin vain keksii! Lopuksi vielä teille kuvat kaikista ihanuuksista, joita illan aikana valmistui. Viimeisessä kuvassa on myös siinä sivussa työpajalaisten taiteilema minitaideteos. Se on pala vaneria, johon jokainen sai illan aikana testata tussiaan, roiskia liimaa, sprayata, käyttää alustanaan… Siitä tuli aika hauska! Harmittaa, ettei meistä Matleenan kanssa ole yhteiskuvaa tai ylipäätään yhtään kuvaa kenestäkään, jossa on kokonainen ihminen muustakin osasta kuin kädestä, mutta sellainen vajaa kuvasaldohan joskus kertoo ainoastaan siitä, että oli liian kivaa ja kuvailu unohtui! Kiitos vielä kerran Matleenalle, kiitos kun pyysit mut mukaan ja suurkiitokset jokaiselle työpajaan osallistuneelle.

KUN PYSYIN VALVEILLA KOLMEN ILTASADUN AJAN // UUSI POSTAUSSARJA ALKAA!

Luin eräänä iltana lapsile kolme iltasatua. Kirjat olivat kaikki keskenään melko erilaisia, mutta jollain tavalla vähän samantyylisiä ja sain ajatuksen. Siinä lukiessa mietin – kyllä, ajattelen iltasatuja lukiessani usein aivan muita asioita jotten nukahda – että haluaisin kertoa teille, armaat blogini lukijat, ajatuksiani iltasatukirjoista. Aivan ensimmäisenä jotain niistä kolmesta kirjasta ja myöhemmin monista muistakin meidän kirjahyllymme helmistä. Jos siis vain pystyn keskittymään niihin kirjoihin sen verran etten nukahda.

Osa kirjoista on vanhoja, suoraan mun omasta lapsuudestani, osa kirjaston poistohyllyltä ostettuja helmiä ja isoin osa lasteni omia kirjoja viimeisen 12 vuoden ajalta. Ajattelin, että kerron mitä ajatuksia kirja minussa herätti tai mihin itse olen niissä kiinnittänyt huomioni. Hauskaa olisi myös kuulla, mitä mieltä te olette kyseisistä kirjoista tai jos täältä nousee vaikka esiin joku just sun lapsuuden suosikki- tai inhokkikirja.Lumottu karkkipurkki – Ritva Luostarinen

Lasten oman kirjakerhon kuukauden kirja 93 vuodelta 1982. Kirjan sisäkannessa lukee: Tiina Koivula omistaa tämän kirjan. Kuuluin kirjakerhoon, kun asuimme Ruotsissa ja kaikkiin sen ajan kirjoihin on kirjoitettu mun pikkutyttönimi (aika ennen kuin vanhempani menivät naimisiin ja sukunimeni vaihtui) vihreällä tussilla. Rakastin Lumottua karkkipurkkia lapsena ja pidän siitä edelleen. Se on maaginen, taianomainen, mystinen ja lumoava satu. Kuvitus on hyvin sinisävyinen ja se lumottu karkkipurkki – se on ihana! Nyt, kun pitkästä aikaa kirjaa taas katsoin ja luin, tajusin, että siinä on aika paljon twinpeaksmaisuutta. Siksiköhän Twin Peaks on aina ollut yks mun suosikkisarjoista?Hassut hurjat hirviöt – Maurice Sendak

Tämä kirja ei ole mun suosikkini, mutta lyhytsanaisen tarinansa ja jännittävän kuvituksen sekoitus on hieno. Tykkään lyhyistä lauseista ja siitä, että lauseet eivät aina lopu pisteeseen, ne vain loppuvat. Lapsia pohdituttaa joka kerta, että miten tämä tarina on mahdollista. Se on hieno piirre kirjassa, että jäädään keskustelemaan juonenkäänteistä (paitsi jos sen unen pitäisi tulla samantien kun kello on niin paljon). Kuvitus on kyllä hieno ja vähän mystinen tässäkin. Kuluneista kirjankulmista päätellen tätä kirjaa on meillä luettu ja katseltu paljon.Oikotie – Ingeborg Eliassen, Åshild Irgens

Mäkkärissä on toisinaan lastenaterioissa kylkiäisinä kirjoja. Ne ovat olleet sellaisia kampanjoita, jotka ovat saaneet meidät syömään pikaruokaa, itsekin olen tainnut valita lastenaterian vain kirjan takia. Kirjojen joukossa on ollut joitain tosi kivoja kirjoja ja tämä on niistä yksi. Kirjan juoni on hauska ja loputtuaan lapsi yleensä tahto kirjan vielä katseltavakseen, jotta saa tutkia viimeisen aukeaman karttaa. Se on aina ilahduttavaa, että kirjasta ei haluta heti eroon. Kuvitus on hauska ja ihana! Yksi aivan huikea piirre siinä on, että jokaiselta aukeamalta löytyy jotain sotkua, likaa, roskia tai jotain sellaista, mitä ei yleensä lastenkirjoissa näytetä. On lattialle unohtunut hyppynaru, kuravedet valumassa katukaivoon, polkypyörän rämä joessa, minne tyttö on juuri sylkäisemässä sekä mädäntyneitä ruskeita omenoita tai keppejä ja hiekkaa päiväkodin eteisessä.
Mulla on sellainen piirre, että haukottelen iltasatuhommissa AINA toisen lauseen kohdalla. Nyt on siis skarpattava tulevina iltasatuiltoina! Lukemisiin.