Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KESÄN KATULIITUILUKAUSI AVATTU JÄÄTELÖILLÄ JA ILMAPALLOILLA

Osaan jo aika hyvin, että mikä on hyvä liitu ja mikä luistaa asvaltilla mukavimmin. Tosin muistan joskus piirtäneeni liiduilla, joissa oli värien suhteen vieläkin enemmän valinnanvaraa, mutta en enää tiedä mistä sellaisia löytyisi. Tiedän myös, että missäpäin pihaa on silein asvaltti. Tämän kesän katuliituilukausi avattiin kunnolla eilen.

Hankin sangollisen liituja (niissä on muuten vähän ärsyttävää se, että ne ovat lähes aina valtavassa muovisangossa, luulisi olevan muitakin mahdollisuuksia säilöä niitä, pitänee tutkia asiaa!) ja valitsin sattumalta täydellisen toukokuisen iltapäivän piirtelyhommiin. Aloitin pari tuntia ennen kuin pojat piti hakea päiväkodista ja eskarista, jotta sain rauhallista aikaa piirtämiseen. Halusin yllättää sekä omat poikani, että naapuruston muut lapset enkä varsinaisesti piirrellä heti heidän kanssaan. Kamala äiti, varata nyt aikaa YKSIN PIIRTELYYN, haha!

Myöhemmin illalla sitten piirreltiin isommalla porukalla. Minä ja noin kymmenen lasta. Lapset toivoivat multa tiettyjä juttuja piirrettäväksi, kuten mahdollisimman nopeasti toteutettu hyppyrata roskiksille (he seisoivat aina viimeisimmissä ruuduissa odottamassa, että rata jatkuu!) ja pulloautomaattipiirustus. Radan toteutin, mutta jätin lasten omaksi tehtäväksi pullonpalautusjuttujen piirtelyn. Hieno kierrätysteema, eikös!
Oli mulla seurana tyttäreni, mutta hän toimi lähinnä mallina kuvissa. Leppoisaa ja mukavaa yhdessä oleilua silti. Helle ja kyykkiminen saivat hien pintaan ja aikas kivat piirustukset pihalle. Voi kuulkaas, voin kertoa, että oli melkoisen onnellisia pikkuisia asukkeja, kun pihan lapset pikkuhiljaa vanhempineen saapuivat koteihinsa.

Kaikista tärkein piirustus oli ilmapallokuva, koska siihen tuli vieretysten viiden pojan paikat, joista heillä on tapana lähteä hillittömiin kilpapyöräkisoihinsa joka päivä, todella monta kertaa. Muihin palloihin kaikki muut saivat halutessaan kirjoittaa nimensä.Muutama vuosi sitten sain tiukkaa palautetta naapurilta, että kuinka typerää hommaa katuliitupiirustelu on ja kuinka opetan sillävain lapset siihen, että joka paikan saa SOTKEA! Ei auttanut vastaus, että nämähän lähtevät seuraavassa sateessa pois… Siitä lähtien mua on vaivannut aina piirrellessä se, että joitakin ihmisiä nämä tällaiset oikeasti häiritsevät ja se on tosi asia, että niin on. En sille silti mitään voi, eikämun tietenkään tarvitse kaikkia miellyttääkään. En sitä kyllä itse silti ymmärrä. Aion jatkossakin piirrellä ja opettaa lapset samaan. Aion olla niin pitkään kuin vain suinkin voin se hupsu Tiina, joka piirtää pihoille jäätelöitä ja pyykkejä naruille.

Hymyilen aina, kun näen pihalla ylipitkän ruutuhyppelyn, jonka ruutujen muodot ovat aivan jotain muuta kuin perinteisiä neliöitä, sillä tiedän, että olen tainnut olla piirtäjille inspiraation lähde. Se, jos joku on mahtavaa! Arvatkaapa muuten, tuntuuko tuollainen parin kolmen tunnin kyykkytreeni seuraavana päivänä. Noooooh, just ja just – noin niinku jokaisessa lihaksessa joiden olemassaoloa en ole muistanut pitkään aikaan.

Mitä teidän käsistänne on asvaltin pintaan syntynyt vai onko vielä mitään? Ihania katuliitupiirustushommia ja aurinkoista viikonloppua teille sinne, kuullaan taas!

JÄRISYTTÄVÄN IHANASTI KESÄN KORVILLA TÄMÄ TOUKOKUU

Ei sais vissiin joidenkin sääntöjen mukaan hehkuttaa asioita näin paljon, kuin mitä oon viime aikoina tehnyt. Pelkkää lovee, pirskatti vieköön, ihan hirveetä! No eipäs siinä, mä oon itse korviani myöten rakastunut mun yksityiselämässäni (jota tietty teille pikkuisen raottelen välillä) ja tämä toukokuu on ollu niin ihana, niin mitä tässä muuta voi kuin hehkutella!

Listasin syitä, miksi toukokuu on niin LOVELY, kuten äitini ruukaa sanoa:

  • Vappu! Vaikka silloin usien on ja oli tälläkin kertaa hitusen vilpsakka sää, niin onhan se myös aivan ihana kevään aloittajaisjuhla. Ilmapalloja kaikkialla, serpentiiniä ja piknikkejä säässä kuin säässä!
  • Äitienpäivä! Leikittelen joka vuosi ajatuksella, että äitien- ja isänpäivä olisivtkin toisinpäin. Ei se kävis, koska äidit on useimmiten kuitenkin enemmän kukkaihmisiä ja tämä kaiken kukkaloiston alkuhuuma äitienpäivän korvilla on täydellistä. Mun tavoitteeni elämässä on se, että lapset oppisivat, että toisivat mulle aina suloisen kukkakimpun äitienpäivänä. Ettei niillä tarvitsisi miettiä mitä kukkia tuoda, vaan tietäisivät, että mitä överimpi ja hassumpi, sitä suloisempi. Tää on vielä koulutusvaiheessa tää juttu, sillä ei tullu kukkakimppua tänä vuonna ei..
  • Kaikki muutkin kukkaset, joita luonto meille antaa: leskenlehdet, valkovuokot, voikukat, kirsikankukat.. Yhtäkkinen kukkaloisto kaikkialla ja se on aivan tajutonta.
  • Keväänvihreä! Se vihreän sävy ei ole mun suosikkisävy mitenkään missään muualla, mutta toukokuun vihreä, kirkas vaalea vihreä – se on lupaus tulevasta, kutkuttava, raikas ja täynnä onnea.
  • Yhtäkkiä kalenteri on täynnä juhlia! Ensin se vappu, sitten äitienpäivä, työpaikan kevätkemut, ystävän polttarit, toisen häät, syntymäpäiväjuhlia ja sukulaislasten rippi- ja valmistujaisjuhlia sekä kaikki maailman siisteimmät festarit viikkokalenteriaukeamilla ihan just. Ihan pikkiriikkisen ahdistavaa, kun pelkkä oleminenkin olisi raikastavaa, mutta jos ahdistuksen selättää, juhlat ovat ainoastaan ihania!
  • Vaatteiden väheneminen! Se on joka kerta yhtä jännittävää ja hurjaa. Paljastaa ihoa kaistale kaistaleelta enemmän. Vielä kreisimpää, jos käy näin, että yhtäkkiä pölähtää tällainen mieletön helleaalto ja voisi mennä rannalle, mutta ei oo vielä edes sääriään paljastanut ja sitten siellä rannalla voisi samantein hillua alusvaatestailissa bikinisilleen. Mutta kuinka ihanalle se ihon paljastaminen auringolle tuntuukaan pitkän pitkän syksyn, talven ja kevään jälkeen! Kunhan muistaa aurinkorasvat
  • Lupaus tulevasta, sitä toukokuussa on! Aina tuntuu, kuin nurkan takana odottaisi seikkalu ja rakastuminen. Sitähän siellä oikeastaan onkin, kesään nyt ainakin. Suomen kesään, maailman ihanimpaan. Joka vuosi kesä on aivan täydellisen ihana, vihreydessään ainakin jos ei lämpimyydessään.
  • Jokainen lämmin toukokuun päivä on BONUSTA. Sellaista ekstraa kesän päälle, jos lämpimiä päiviä pitäisi kesän jälkeen laskeskella ja millainen sää oli. Toukokuussa harvempi vielä lomailee, mutta jos töiden ohella voi nautiskella töitä etäpäivinä ulkona tai käydä uimassa tai tehdä muita kesäjuttuja jo toukokuussa, niin ne ovat pelkkää ekstraa.

Onko teillä lisäyksiä mun listaan? Kertokaa, olis kiva kuulla. Mää en äkkiseltään keksinyt muuta, koska käytin niin paljon ajatuksiani kesäkartan tekemiseen. Eikös tullut muuten hieno kartta! Siinä on listattuna mun kesähaaveet, -toiveet ja suositukset samassa. Jotkut jutut mulla on jo kalenterissa, että ne toteutan, jotkut taas ovat iäisyyden olleet kesälistoilla, että joskus nyt ainakin ne on toteutettava. Ja osa mahdollisuuksia, niitä hetkiä varten, että hei lähetäänkö seikkailuun? No lähetään!

 

 

 

TÄMÄ ON KIRJOITUS NAAPUREISTA JA NAAPUREILLE

Tiedätte sen hetken, kun toivoisi, ettei se hetki loppuisi koskaan? Se on aivan ihana hetki. Sen voi kokea monessa erilaisessa tilanteessa. Yhdestä sellaisesta haluan kertoa teille nyt.

Tämä tila on kestänyt mulla jo pitkään. Suomalainen sananlasku sanoisi, että kel’ onni on, sen kätkeköön, mutta koska suurinosa suomalaisista sananparsista on aika masentavia ja ei ainakaan elämää ylistäviä, niin jätän sen huomioimatta tai ainakaan en halua uskoa siihen yhtään. Mun ihana hetki on talo, jossa asun ja tämä hetki tässä ja nyt. Tämä on melko tavallinen, mutta ainutlaatuinen (tietysti!) taloyhtiö Helsingissä. Talo on rakennettu vajaa sata vuotta sitten ja nähnyt paljon kaikenlaista. Asuntoja on paljon ja ihmisiä vielä enemmän. Talossa on suurehko, kaunis sisäpiha. Vanhoja puita, joihin juuri nyt kasvaa hurjaa vauhtia lehdet ja näkymä ikkunasta muuttuu vihreämmäksi päivä päivältä. Joskus vitsaillaan, että talosta ja sen asukkaista saisi varmasti melkoiset juonenkäänteet saippuasarjaan, kun ihmisiä on niin paljon ja herkullisia tarinoita jo ihan omastakin ja tuttujen naapureiden takaa sen verran paljon. Pihalla on mahtava leikkipaikka. Siinä kirmailee, varsinkin kesän taas tullessa, jopa kymmeniä lapsia. Määrä on monenkertaistunut viime vuosien aikana. Vilkasta on ja se on aivan mahtavaa!

Toisella puolen pihaa on grillipaikat, jotka kuumenevat kesäiltoina tiuhaan. Usein ei tarvitse itsellä odotella grilliin hiillosta ollenkaan, kun joku naapuri huikkaa jo ennen kuin tietää tarvitsevansa juuri silloin grilliruokaa, että tänne vaan mukaan tai että heidän juuri lähtiessään parhaat hiillokset olisivat tarjolla. Aina, siis aina, kun kotoa on lähdössä jonnekin tai tulossa kotiin, joku naapuri tulee vastaan ja tervehtii! Siis kuvitella, siinä kaupungissa, josta aina puhuttiin, kun asuin muualla, että ihmiset ovat tyjyjä ja eivät katso silmiin. Dannykin lauloi Kuusamoon-biisissä, että Helsinki, savuinen, sumuinen kaupunki ihmiset ei tunne edes naapuriaan kaikilla on kiire, harva täällä hymyilee. Mutta ei, olen kohdannut eniten hurmaavia, ystävällisiä ja tervehtiviä naapureita Helsingissä! Pirskatti vieköön, usein vielä iloisesti tervehtien ja saatetaan jäädä rupattelemaan niitä näitä.

Okei, no nyt mulla soi päässä se Kuusamoon-laulu. Onhan siinä Kuusamossa ja Lapin lumossa ja kaikess siinä ihan mieletön viehätys ja rakastan niitä vaaramaisemia, mutta ihan hyvin sitä voi ihannoida kumpaakin ja olla onnellinen, kun molempiin on toisinaan mahdollisuus. Silti, Helsinki on mulle rakas kotikaupunki ja tämä talo ja koti ihaninta juuri nyt, ollut pitkään ja pysyköönkin niin.

Yhtenä iltana tällä viikolla, meillä oli ystävän kanssa työhommailta täällä meillä. Tuli idea, että nyt tarvitsisi montaa mannekiinia, että saisi jokaisen kukkaseppeleen kuvattua yhtäaikaa kauniiseen kuvaan. Keksin, että laitan naapurinnaisille, kuten heitä kutsun, viestin ja kysyn. 18.03 lähetin viestin neljälle perheenäidille, että kävisikö jollekin tällainen juttu, jossa olla mukana, että kohta nähtäis pihalla, riittää kun tulette ihanina itsenänne! Puolentoista tunnin päästä seppeleet oli saatu valmiiksi, jokainen neljästä naisesta hymyillyt kuvassa (ja kuvan ulkopuolella!) ja me ystävän kanssa kuvinemme ja seppeleinemme kuvien kanssa valmiit!

Mietin siinä, ja usein muutenkin, kuinka onnekas olen. Koska sen lisäksi, että talo on kiva ja naapurit kivoja, olen saanut monta ystävää. Aikuisiän ystävää! Niitä mistä sanotaan, että sellaisten ystävyyssuhteiden luominen ei ole enää niin yksinkertaista aikuisiällä. Lapset ovat ystävystyneet niiden mun ystävien lasten kanssa samaa tahtia. Lapset kipittävät harva se päivä ovien taakse pimpottamaan ovikelloa ja kysymään kavereita pihalle tai kylään. Eikä siinä nyt mitään erikoista, sitähän tapahtuu kaikkialla, mutta jos omaan lapsuuteeni vertaan, niin ei mulla kyllä ollut näin suurta kaveripiiriä siinä omassa kotipihassa. Eivätkä meidän kaikkien vanhemmat olleet näin hyviä ystävyksiä keskenään eikä me koskaan menty syömään päivällistä naapuriin arki-iltana (siksi ettei joka kodissa tarvitse tehdä ruokaa, kun ruuanlaitoin voi yhdistää ja saa ruokittua monet suut saanaikaisesti) tai minä en päässyt naapurin äidin mukana pyykkituvalle mankeloimaan lakanoita siksi, että se on kivaa! 

Eilen se naapuriystävä, jonka kotiin näen suoraan talon toiseen päähän vielä ennen kuin lehdet kasvavat puissa täyteen mittaansa ja näköyhteys katoaa syksyyn saakka, tuli käymään ja leikkasin hänen hiuksiaan. Joskus yöllä olen saanut puhelinsoiton naapurista, että heillä on lasten kuumelääke loppu, oisko mulla. Siinä hetkessä, kun on tajunnut keskellä yötä itse, että vaippalaatikko ammottaa tyhjyyttään, kun tarve on suurin, on apu löytynyt läheltä. Meidän rapussa asuu niin monta lasta, että vaatteiden kierrättäminen on superhelppoa, usein ne siirtyvät kerroksen alas- tai ylöspäin lapselta toiselle. Viime kesänä leikkipaikalla pihalla tuli puhe uupuvasta festarilipusta ja hetkeä myöhemmin kaulassa roikkui naapurilta saatu kolmen päivän vip-lippu. Iso osa pihan lapsista on läheisiä meille monille aikuisille, milloin kiikutetaan kenenkin lasta pissalle tai pyyhitään neniä. Ostan usein hellepäivinä kaupasta samantein kuuden jäätelön boksin, koska syöjiä pihalla kyllä on! Se, että pihalla on kiva hengailla tuntikausia aikuisten ja lasten kanssa, se on mukavaa ja ei kyllä itsestäänselvyys, missään muualla asuessani en ole niin tehnyt. Ja siihen päälle se, että niiden samojen äitien kanssa voi jatkaa myös aikuisten illanviettoon siitä hiekkalaatikolta. Ollaan hyvinkin samanhenkisiä, tykätään samoista asioista – se on ihan älyttömän siistiä! Haetaan ristiin rastiin toistemme lapsia päiväkodista, jos on sellainen tilanne ja ovat siellä luulleet, että ollaan sukua toisillemme.

Taitavat talon asukkaat tunnistaa minut siksi äiti-ihmiseksi, joka tekee värikkäitä jäälyhtyjä pihalle, joka laittaa kurpitsoihin kukkia halloweenina ja asettelee ne pensaiden reunoille sekä piirtää koko pihan ympäri kulkevia ruutuhyppelyitä ja järjestää hiekkalelut sateenkaarimaiseen värijärjestykseen hiekkalaatikolle. Ihanan myötämielisiä ovat mua kohtaan näissä asioissa. <3

Olen saanut tästä talosta monta perinteistä naapurituttavuutta, kaveria ja ystävää. Niin, se hetki, jonka en toivois loppuvan, mutta joka tietysti elää kokoajan, on se, että saan asua tällaisessa paikassa ja nuo ihmiset ovat ympärilläni. Kiitos teille ihanat, tiedätte kyllä ketä olette! 

Niin ja tosiaan, se juttu mihin niitä naapurinnaisia haluttiin kuviin: Se on mun ja Mainingin Marjon Arboin & Maininki -kässäkerho vol 2! Siellä pääsee tekemään noita mielettömän hienoja kukkaseppeleitä, jotka kuvissa näkyvät! Lisää kerhosta linkin takana.

ps. Olen muuten kirjoittanut naapureistani aiemminkin: 100 torttua ja Tulkaa pihalle vartin päästä!

NÄIN TE KERROITTE LEMPIVAATTEISTANNE // ARVONNAN VOITTAJA


Oikein mainiota helatorstaita! Eilen sulkeutui Kaikon arvonta ja ihan pian toimin onnettarena ja joku onnekas saa sadan euron lahjakorti. Luin jokaisen arvontaan osallistuneen jättämän kommentin, joissa pohdittiin lempivaatteutta. Aivan mahtavia viestejä! Sain pitkin viikkoa kommentit myös sähköpostiini ja luin niitä milloin missäkin välissä ja jo muutama päivä sitten tajusin, että ne teidän sanat olisivat kyllä myös aika arvokasta tietoa muutenkin kuin vain minulle tai kommenttiboksia lukevalle. Siispä tein pienen koosteen, jonka teille ranskalaisin viivoin julkaisen:

  • Kannattaa välillä antaa kaupassa ystävän ehdottaa sovitettavia vaatteita, ne näkee toisinaan paremmin kuin itse, että mikä ois just sulle tai mulle ja näyttäis hyvältä. Itse liian usein kangistuu vanhoihin kaavoihin ja jumittaa jossain.
  • Raskauden jälkeinen olo on pukeutumisessa vähän vaikea, mutta silloin pitäisi mielestäni muistaa myös se, että raskauden ja imettämisen jälkeen keho kyllä palautuu monella tapaa, mutta ei välttämättä juuri samanlaiseksi ja –muotoiseksi kuin aiemmin, vaikka esimerkiksi puntari niin näyttäisikin. Itse olin pitkään 59-kiloinen sekä ennen että jälkeen raskauksien (en enää!), mutta muoto oli eri. Mun oma huomioni tähän asiaan on se, että ei sen vartalon pidäkään olla enää samanlainen, sehän on just tehny mielettömän urotyön.
  • Mun henkilökohtainen lempimuistutukseni: vaatteiden alla pitää olla kunnon alusvaatteet eli sellaiset jotka eivät näy, tuntuvat hyviltä ja mitä korkeammat pikkuhousut, sitä paremmat! Niillä rakas, pehmoinen nisutaikinavatsanikin tasoittuu kauniiksi ja vaatteet näyttävät ja tuntuvat paremmalta päällä. Olen kuullut niitä kutsuttavan mummopikkareiksi, mutta todellisuudessa ne ovat täydellisen vartalon pikkuhousut!
  • Todella moni kommentoija kertoi lempivaatteensa olevan suomalaisen merkin vaate. Hymyilytti, tuli ihan hirmuisen hyvä mieli ja monen merkin takaa niitä tekijöitä tuntien tuli sellainen olo, että lukisivatpa tämän. Erityismaininta useasta lempivaate-nimityksen saamisesta menee seuraaville merkeille aakkosjärjestyksessä: Aarrekid, Kaiko, Marimekko, Nosh, Papu, R-collection, R/H, Uhana Design ja Vimma.
  • On ihanaa ja tärkeääkin, että lempivaatteeseen kietoutuneena saa huomiota ja tuntee itsensä spesiaaliksi. Se tuntuu erityishyvältä.
  • Äitifarkut olivat tosi monen lempparit, en ihmettele!
  • Mummin vanhat housut, äidin vanhat yöpaidat tai vanha ysärineule, voisiko oikeasti olla lempeämpää lempivaatetta? <3
  • Kirpparit, ilmaislaatikot ja neuvolan kierrätyspöytä mainittiin loistavina lempivaatteiden löytöpaikkoina.
  • Lahjaksi saadut vaatteet: äitienpäivänä, huomenlahjaksi saadut tai tuliaisina tuodut. Vaatelahjoja jännätään usein, että osuvatko ne saajan mieltymyksiin, mutta selvästikin usein osuvat. Itse tykkään ainakin!
  • Heräteostokset, niissä pätee sama, joskus osuu, joskus ei, mutta kun osuu, on ilo jollain tapaa moninkertaisempi.
  • Itseommellut ja neulotut vaatteet!
  • Vaikka lastenvaatetykkäykset ja -hankinnat kävisivätkin kovilla panoksilla, pitää muista myös, että hanki ihania vaatteita myös itsellesi!
  • Kotivaatteet – klassikko!
  • Urheiluvaatteet.
  • Kun kotiovi työpäivän jälkeen aukeaa, farkut lähtevät jalasta heti! Yksi maailman parhaista tunteista!
  • Harmaa neuletakki oli tosi monen lemppari. Turvallinen, molemmat asiat siinä: sekä villatakki että harmaus. Ymmärrän täysin.
  • Ihan kiva ei ole suotavin määre vaatekaapin sisällölle, kotiin, eikä myöskään parisuhteisiin! Äärimmäisen hyvä huomio!
  • Mitä on rantakunto vuonna 2018? No sitä, että sinne rannalle mennään just sellaisina kuin ollaan. Parasta.

Tittidii, nyt on onnettaren aika loistaa. Joskus aikoinaan tein jopa ihania videoita, joissa arvonnan voittajat selvitettiin, mutta tällä kertaa käytin internetin arvontakonetta, joka kertoi, että 201:sta kommentista onnellinen voittaja oli nimimerkki Maikku. Voittajalle on laitettu sähköpostia! Ihanaa, kun osallistuitte.

Kiitos teille myös kaikista suloisista ja kivoista kommenteista ja kehuista liittyen mun tyyliin ja blogiin tai instagramiin. Erityislupuksen annan sille asialle, että instastoorit pysynevät samalla tasolla jatkossakin eli likaisen tukan päivityksiä ja tarinoita imurin imaisemista tisseistä!

Kuvat: Eino Nurmisto. Otettu Ping Helsingissä. 

EPÄSPORTTIMUIJA LENKKARIOSTOKSILLA

Kaupallinen yhteistyö: Prisma Skechers & Suomen Blogimedia

Pari viikkoa sitten kävi niin, että mun pienehkö kenkävalikoima laajentui yhdellä parilla. Nimittäin uusilla lenkkareilla! Käytiin taas Kauppakeskus Kaaren Prismassa (yksi lempikaupoistani just nyt – rakastan sitä valtavaa valikoimaa kaikkea!) (mun kirjakin oli hienosti esillä!) ja siellä sovittelin lenkkareita. Merkkejä oli monia ja malleja vieläkin useampia. Mulla oli takataskussa tämä yhteistyö, joten tarkastelin tarkemmin Skechersin kenkiä. Muistin muuten merkin entuudestaan jo 90-luvulta ja piti vielä siinä hyllyn edessä tarkistaakin, että muistinko varmasti oikein, ja kyllä muistin. Merkki on perustettu nimittäin jo ysärin alussa Yhdysvalloissa ja on tätä nykyä Yhdysvaltain toiseksi myydyin kenkämerkki. Meillä täällä Suomessa merkkiä löytyy mm. just Prismoista. Valtavissa automarketeissa on kyllä paljon hyviä puolia, mutta varsinkin se, että samalla kauppareissulla voi saada hankittua niin monia asioita. Kun asuu kantakaupungissa ja käy marketeissa harvemmin, niin se ilahduttaa aina (ja aina sitä sitten hehkuttelenkin), että kaiken sakin yhtäkkiä samasta kaupasta (tähän vielä todettakoon, että olen vuosikaudet asunut automarkettien läheisyydessä ja silloin ne olivat arkipäivää). Aivan kuin olisi unohtanut sen siinä edelliskerran jälkeen joka kerta.

Kokeilin lenkkareista kolmea eri mallia, joista löytyi mulle sopivat koot. Suosikkini löysin oikeastaan heti ensimmäisellä sovittamalla, harmaat kahdenksankymmenen euron GoRunit. Ne ovat juoksutossut. Ihastuin kengän keveyteen ja siihen, että se tuntui saman tien jalassa myös siltä, ettei tarvitsisi välttämättä laittaa edes sukkaa, eikä tossu hiertäisi. En tiedä miksi, mutta koen tämän jostain syystä aina tärkeäksi ominaisuudeksi kengissä kuin kengissä. Ehkä siksi, että siinä on intiimi yhteys jalkani ja kengän välillä ja jos siitä selviää hiertymittä, on yhteys hyvä! Hehe, upea teoria!

Mulla on tapa, jolla aina aloitan keskustelun, kun puhutaan liikkumisesta. Se menee näin: Mää en oo yhtään sporttimuija!

Nykyään silti olen yrittänyt vähentää tätä ajatusta ja varsinkin sen ääneen sanomista. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että sisimmässäni taidankin olla urheilusta pitävä ihminen. Se pursuilee minusta ulospäinkin kokoajan enemmän ja enemmän. Tykkään epäsportiksi muikkeliksi aivan liikaa esimerkiksi metsässä samoilusta ja vaeltamisesta, rattaiden kanssa ylämäkeen juoksemisesta (vastusta katsos!), pyörälenkeistä, äänikirjakävelyistä, metron liukuportaita ylöspäin kävelystä mahdollisimman lujaa (nopeasti perillä ja mikä pikatreeni ja kisailumahdollisuus jos vaikka viereisissä portaissa on samankaltainen!), lumilautailusta, retkiluistelusta, kiipeilypuistojen vaativimmista radoista ja käsillä seisomisesta ja kärrynpyöristä. Silti, mitään vakkariurheilua en hyötyliikunnan (joka päivä tavoitteena 12 000 askelta!) ja edellä mainittujen, suhteellisen satunnaisten harrastusten lisäksi tee. Siksi lenkkitossuostoksilla oleminenkin oli vähän jännittävää!

Kengät päätyivät ostoskoriin ja yhteinen matkamme alkoi. Ensimmäinen lenkkariretki oli parin tunnin kävelyreissu kosteassa kevätsäässä. Askel oli ihanan kevyt. Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut etukäteen, että voisin kävelyn aikana miettiä niin montaa kertaa sitä, että onpa näillä ihana kävellä! En ole koskaan varsinaisesti käynyt juoksulenkillä (jos koulun liikuntatunteja ei lasketa), mutta näissä kengissä tuntui, että juokseminen olisi varmasti sellaista elokuvamaisen kevyttä ja vain liitäisin, jos lähtisin juoksuun. Myönnetään, että kokeilin – ei se ihan sellaista ollut. Muu varustus ei ollut juoksuun sopivaa enkä taida osata mitään oikeaa tekniikkaakaan, kunhan pistin juoksuaskelta toisen eteen. Ja varsinkin kaulaan ja päähän kääräisty sateensuojan virkaa toimittanut paksu kauluri ja kuulokkeet korvilla hölskyivät, joten juoksuaskeleet vaihtuivat nopsaan takaisin kävelyksi.

Toisen kerran lenkkareiden ja minun yhteinen hetki sijoittui Nuuksioon. Lähdettiin ystäväni kanssa lauantaiaamun samoilulle ja päätin testata kävelyä lenkkareissa. Hyvä valinta. Meidän reittimme ei ollut erityisen vaativa tai juurakkoinen ja juoksutossuissa samoilu oli just hyvä.

Näiden kahden, melko sporttisen lenkkaripäivän jälkeen olen huomannut laittavani tossut jalkaan myös muuten. Toki mulla on ollut aiemminkin lenkkareita ihan arkikäytössä, mutta ne eivät ole olleet kyllä yhtään näin hyviä jalassa. Ja just tämän mallin harmaa sävy on ollut moneen asuun nappivalinta sen yleisen mustan kengän sijaan. Eilen ystäväni Laura kuvasi mua tämän postauksen kuviin risteilylaivan kannella ihan tuollaisessa sunnuntaimuikkelin asussa. Leveissä housuissa, valkoisessa teepaidassa, mustassa takissa ja lippalakki päässä. Pikkuisen piti myös hypähdellä ettei menisi liian vakavaksi keimailuksi.

Tämän uuden lenkkarikokemukseni jälkeen: a) menen hyvin todennäköisesti hankkimaan seuraavatkin lenkkarini Prisman hyllyistä ja erityisen tarkasti syynään juuri Skechersit, koska kokemus merkistä on näin hyvä, b) suosittelen merkkiä myös muille, koska koen, että hinta-laatusuhde on mainio eikä ulkonäkökään pöllömpi.

Nyt pistän lenkkarit jalkaan ja lähden hakemaan kaverisynttärilahjaa, housuja huomiseen Ping Helsinkiin ja pari viherkasvia. Olis muuten taas kätevintä hurauttaa oikeasti sinne Prismaan. Ihanaa päivää just sulle!


JOKAISEN VAATEKAAPIN VAATTEEN SOISI OLEVAN LEMPIVAATE

Kaupallinen yhteistyö: Kaiko Clothing

Aloin eräänä päivänä miettimään ajatuksella vaatekaappini sisältöä ja sieltä lempivaatteita. Sitä miten vaatekappale sellaisen nimikkeen saa ja voiko lempivaatteutta ennakoida. Päädyin monenlaisiin ajatuksiin, joita haluan teille nyt jakaa.

Vaatekaupassa vaate voi vaikuttaa tosi hyvältä, näyttää ja tuntua ihanalta ja sitä ajattelee, että siitä tulis ehdottomasti, aivan varmasti, se lempivaate. Kotona sitten voi käydä niin, että sille ei löydykään sopivia yhdistelmiä tai vaate ei syystä tai toisesta vaan ikinä päädy päälle.

Mun yksi omista vaatekaappini suosikeista on kultainen hame, jonka ompelin viime kesänä. Oli kiire saada se valmiiksi johonkin menoihin eikä tainnut huvittaakaan hirveästi siinä hetkessä sen ompelu. Kuminauhavyötärö on ommeltu ihan miten sattuu, kangas aivan vinoon siinä kiireessä. Siitä huolimatta lempparius hameelle on saavutettu, vaikken voikaan katsoa vaatteen saumoja naureskelematta.

Lapsuuteni suosikkivaatteita on aina mukava muistella. Muistan niin monet asut todella tarkasti. Rakastin vaatteita! Serkulta saamani persikan värisen asun, jossa oli valkoinen nyöri housujen vyötäisillä. Toka luokan luokkakuvassa ollut vaaleanvioletti collegeasu. Teininä mulla oli keltaiset ruutuhousut, jotka itse ompelin. Ne ja punaiset Adidaksen Gazellet, ai että! Riparikesänä oli myös R-collectionin sininen anorakki! Myöhemmässä teini-iässä mulla oli myös keltaiset farkut, joissa oli pehmeä pinta ja jotka vähän lököttivät. Ne oli täydelliset! Kakskymppisenä pitämäni Tukholmasta kiireessä ostettu farkkuhame, vitsit, että sitä pidin antaumuksella ja paljon! Viime vuosien yksi lemppari on ollut musta jättineule. Ostin sen, kun odotin keskimmäistä lastani. Olen pari kertaa heittänyt sen jopa kirppiskasaan, mutta aina oon ottanu sen onneksi sieltä pois. Se on sellainen neule, että se venähtää käytössä jättisuureksi ja kitsahtaa taas pesussa. Se on täydellinen just siinä niiden hetkien välissä.

Keräsin muutaman kuvan, joissa näkyy mun suosikkivaatteitani parin viime vuoden ajalta. Kukat, vaaleanpunainen ja pastellisävyt, musta ja rentous ja hauskuus, niihin sanoihin tiivistäisin pukeutumistani.

Kolmikymppisenä olin vuosia töissä vaateliikkeessä ja tuolloin vaatekaapin sisältö oli lähestulkoon kokonaan samaa merkkiä. Sittemmin olen hankkinut vaatteita maltillisemmin ja huomattavasti paljon enemmän kotimaisuus edellä.

Vähän aikaa sitten kävin Kaikon toimistolla tutustumassa Kaiko Clothingin tyyppeihin ja kuuntelemassa heidän tarinaansa. Mää rakastan tarinoita brändien takana! Se on niin mielenkiintoista ja kivaa kuulla se, miten tiettyyn pisteeseen on päästy. Merkki tulee sitä kautta myös paljon tutummaksi ja usein siinä käy niin, että sen jälkeen sitä varsinkin haluaa hankkia just sen merkin vaatteita. Kaiko vei mun sydämen, vaatteet ovat ihania ja ihmiset merkin takana hurmaavia!

Siellä kun mää katselin malliston vaatteita, ihastuin heti ballerinapaitaan jossa on raksi selässä. Se on äärettömän suloinen lapsilla, mutta aikuisten versiokin ihana! Sen lisäksi rekissä roikkui musta mekko, jossa oli pieni frillayksityiskohta etuosassa. Se näytti samantien ihanalta, mutta mun eka, lyhyt ajatus oli että onpa kaunis, mutta se ei välttämättä sovi mun vartalolle. Jostain sellainen ajatus oli mun päähäni tullut, ettei mulle sopisi korkeakaula-aukkoinen vaate. Se nyt on vähän sellainen juttu, joka vähän muuttuu muodinkin mukana, mikä silmää miellyttää. Sen sijaan jokaiseen vartaloon sopii mielestäni se, mikä tuntuu hyvältä päällä ja näyttää omaan silmään kivalta. Mekkoa peilaillessani tiesin heti kuitenkin, että me ollaan mekon kanssa match!

Nyt on käynyt sitten niin, että siitä on tullut yks mun lempivaatteista. Sen lisäksi se on vaate, joka päällä saan ihan hirvmuisesti kehuja. Tosin ei se siksi ole lemppari, että sitä kehutaan, vaan koska tunnen itseni siinä ihanaksi ja ihanan näköiseksi. Mekko myötäilee vartalon muotoja, siinä on taskut, kapeat hihat ja ne frillat rinnuksissa.

On oikeasti aika mahtavaa, että siitä hetkestä, kun sovin tämän yhteistyön Kaikon kanssa ja kun päätin kirjoittaa lempivaatteista, en vielä oikeasti tiennyt, että se rekissä roikkunut musta mekko tulisi nopeasti lemppariksi, lempivaatteeksi.

Asiaa pohtineena, siltä lempivaatekantilta, niin ideaalein tilannehan kyllä on se, että jokaikininen vaate vaatekaapissa on lemppari. Muutama muutto takaperin päätin, etten muuta uuteen kotiin mitään tavaraa, joka tuntuu ihan kivalta. Päätös piti lähes sataprosenttisesti ja se oli mahtavaa! Koti raikastui ja siellä ei ollut ainuttakaan turhaa ja ärsyttävää pakasterasiaa tai lakanoita, joita en ikinä laita kenellekään perheenjäsenelle käyttöön. Saman freesauksen tarvitsee myös vaatekaappi silloin tällöin. Jokainen vaate, joka tuntuu vain ihan kivalta, pitää laittaa kiertoon. Tämä pätee muuten myös alusvaatteisiin! Milloinpa sitä sieltä kaapista ottaa sen ihankivan, jos lemppari on vapaana. Ei ikinä. Joten lopputulemana todettakoon, että vaatekaapin jokaisen vaatteen kuuluisi olla lempivaate.

Mulla on ilouutinen ja kysymys teille vielä tähän loppuun. Nimittäin haluaisin kuulla, mikä on sun se kaikken suurin lempparivaate just nyt? Kommentoimalla tähän postaukseen vastauksesi (tai jos et halua kertoa, niin sekin on ok!) oot mukana huikeassa arvonnassa, josta voit voittaa 100 euron lahjakortin Kaikolle. Eli onnea arvontaan, minä jään odottelemaan teidän tarinoitanne. Aikaa osallistua on ensi keskiviikkoon saakka (9.5. klo 23.59 asti). <3 Oikein ihanaa viikonloppua!

*Kaiko Clothingin vaatteet saatu: ensimmäisen kuvan cross-shirt, alimman kuvan frillamekko ja upeat kukikkaat leggingssit. 

PARASTA DONITSEISSA ON KORISTELU

Perjantai-iltapäivänä kaikkein miellyttävin toiminta ei ole reissu automarkettiin. Eilen kuitenkin tehtiin niin. Ihan tavallinen ja niin pikainen kuin kauppareissu suinkin vaan voi olla se oli, mutta tiedättekös mikä siellä oli supersiistiä! Kaupassa oli nimittäin tarjolla myös älyttömän suuret valikoimat todella erilaisia ja monen kokoisia vappupalloja ja siksipä näkymä oli aivan toisenlainen kuin yleensä.

Kesken ostosten etsimisen ja kärryillä rullailun, pysähdyin sinne liha- ja maitotiskien väliin ja katselin ihmisiä ympärilläni. Oli kuin olisin tipahtanut keskelle lastenelokuvaa. Kiireiset ihmiset pitkän viikon jälkeen, viikonlopun kynnyksellä siellä kulkivat ostoksia valtaviin kärryihinsä keräillen ja varmaan joka toisella oli ilmapallo kädessään. Ronskin näköinen mies piteli söpöä yksisarvispalloa, vanhempi rouva kahta Ryhmä Hau -palloa tiukasti otteessaan, perheenisä oli nostanut kärryyn ihmisen kokoisen jaloillaan seisovan heliumilla täytetyn Darth Vaderin, pupupallo nuorella söpöllä pariskunnalla ja liukuportaissa tuli vastaan pikkuinen tyttö mukanaan läpikuultava kesäisen drinkin näköinen vappupallo. Söpöä, hauskaa ja niin vappumaista!

Itse en kuitenkaan ostanut ilmapalloa, eikä niitä toivovia lapsiakaan ollut mukana, mutta vapun kunniaksi ostettiin donitsipelti! Kotona donitsitaikina tulille ja eiku donarit uuniin! En ollut aiemmin tehnyt itse donitseja, joten valitsin ensimmäisen järkevähköltä kuulostavan ohjeen jonka hakutulos eteeni tuotti ja täysin ajattelematta koristelin donitsit sokerikuorrutteella, vaikka järjellä ajatellen rakastaisin ainoastaan suklaa- tai kinuskikuorrutteisia. Aivan makoisia ja vappumaisen näköisiä donitseista tuli, vai mitä sanotte?

Jos teillä on jotain lempparidonitsireseptejä, niin kertokaa, olis kiva leipoa näitä toistekin! Tai siis rehellisyyden nimissä, koristella toistekin. Ihanaa lauantaita ja vapun odotteluan toivottelee teille Tiinatinttirilli

SYDÄNRIVI YLÄASTESUKKAAN

Tämän kertainen kuviorivi, ja samalla viimeinen, on tietysti sydämiä. Veikkaanpa, että oon tässä vaiheessa sukkia ollut jo sen verran innoissaan kirjoneuleisista kuvioista, että oon ollut tosi innoissani ja neulonut tällaisen vähän vaativamman kuvion ja samalla ollut suruissani ja harmissani siitä, että sukat jo loppuvat enkä ehdi enää enempää. Vähän että miksen tehnyt tätä kuviota jo aiemmin. Vielä onneksi ehdin.

Kuvio on seitsensilmukkainen sydän ja sydänten välissä on yksi tyhjä silmukka. Riippuen kärkiosan silmukkamäärästä, sydänten kanssa saattaa joutua vähän sumplimaan, että miten ne saa mahtumaan ja pitäisikö sydänten välissä olla välillä kaksi tyhjää silmukkaa ja jääkö jalkapohjan puolelle kenties sitten isompi sydämetön väli. Kannattaa piirtää omat sydämet vaikka ruutupaperille ja mallailla, jos silmukkamäärä ei olekaan kahdeksalla jaollinen. Kuten aina neuvon, että se ei oo niin justiisa, ohjeita ei tarvitse orjallisesti seurata.

Sydänrivin jälkeen tulee vielä seitsemän kerrosta sinisävyisellä langalla ja sen jälkeen kärkikavennukset harmaalla langalla. Lopuksi jäljellä enää lankojen päättely. Yläastesukat saadaan päätökseen. Oikein ihanaa ja neulomisinnokasta viikonloppua!

ÄITIEN JUHLINTAA JA PASTELLISÄVYJÄ KAHVIKUPEISSA

Kaupallinen yhteistyö: Kontti ja Suomen Blogimedia

Äitini vietti meillä viime viikonlopun ja juhlimme yhdessä etukäteen monta juhlanaihetta. Kevät on vuodesta toiseen, luonnollisesti, melkoinen juhlasuma ainakin meidän perheessä. On synttäreitä, sitten pian tulla tupsahtaakin eteen vappu, äitienpäivä, kevätjuhlat ja äitini syntymäpäivä.

Erilaisia juhlia järjestäessä mietin usein, että voi kun saisi kattauksesta tai niistä pöydällä notkuvista astiakasoista vähän erilaiset kuin edelliskerralla. En halua omistaa paljon astioita, enkä raskikaan ostaa niitä kovin usein uusia. Olisi silti mukavaa, kun olisi vaihtelua. Kahvinjuojia varten mulla ei itseasiassa ole ollut käytössä kahviastiastoa koskaan eikä maljakoitakaan ole kovin montaa. Näistä kahdesta syystä erityisesti sattui erittäin mainiosti yhteistyöni Punaisen Ristin Kontin kanssa.

Kontti on siis kierrätystavaratalo, josta löytyy käytettyä tavaraa erittäin monipuolisesti. On sekä vaatteita, kodintekstiileitä, leluja, astioita, kirjoja, pikkutavaraa, huonekaluja että urheiluvälineitä. Mikä parasta, että kun Kontissa tekee ostoksia, tukee samalla toimintaa kotimaassa ja kriisikohteissa maailmalla, sillä Kontin tuloksesta menee 2/3 vapaaehtoistoiminnan tukemiseen Suomessa ja kolmasosa Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Kontti myös työllistää pitkään työttöminä olleita. Itse pääsin tutustumaan Itiksen Konttiin liikkeen myymäläpäällikön opastuksella ja koko kuvio selkeni mulle kyllä paremmin, kuin mitä aiemmin siitä tiesin.

Konttiin voi lahjoittaa yksityishenkilönä tavaraa joko keräyslaatikon kautta tai suoraan myymälään. Sieltä tavarat päätyvät lajittelun, tarkan syynäyksen, että ovat tuotteet ehjiä ja hyväkuntoisia, sekä siistimisen ja hinnoittelun jälkeen myymälään. Se on monien käsien kautta kulkeva prosessi ennen kuin tavara päätyy myymälän puolelle. Kaikki näytti ihanan järjestelmälliseltä varastonkin puolella ja monenlaista tavaraa siellä näytti olevan. Oli hauska bongailla monta lapsuudesta tuttua valaisinta ja oli mielenkiintoista seurata, kun vauvanbodysta tutkittiin jokainen neppari, että ne varmasti toimivat.

Itiksen Kontiti sieltä asiakkaan puolelta katsottuna oli tosi kiva. Kaikki oli ihanan tavaratalomaisesti esillä ja minulle erityisen silmiähivelevää oli se, että esimerkiksi astiat olivat värijärjestyksessä. Mulla on joskus vaikeuksia käydä kirpputoreilla, kun se kaikki sekamelskuus pistää silmään, mutta tuolla kaikki se oli poissa.

Mutta palatkaamme nyt takaisin muitaihaniamaiseen juhlasuunnitteluun. Tiesin siis tarvitsevani juhlia varten ainakin kahvikuppeja ja maljakoita. Juhlamekkojakaan mulla ei ole kyllä juuri nyt ole liikaa, joten päätin kurkkia myös vaatepuolta. Kontissa on tällä viikolla, 23.-29.4., huhtikuinen juhlaviikko, joten kaikki juhliin liittyvät tuotteet joka osastolla olivatkin jo mukavasti esillä.

Löysin kuulkaas melkoisen hienon saaliin, josta olen ylpeä. Naistenvaatepuolen merkkivaaterekistä bongasin Cosin taskullisen, nätin printtimekon. Se vei budjetistani isoimman siivun, mutta en voinut jättää hankkimatta sitä, koska se näytti ihan multa!

Astiapuolelta löysin kuuden kuppiparin kahviastiaston, joita ensin vähän jostain syystä emmin, mutta jotka onneksi ostin, sillä ne ovat saaneet valtavasti ihailua kaikilta ne nähneiltä. Ne ovat hassut, kuuden eri pastellisävyn kupit ja lautaset. Sekä aikuiset, että lapset ovat hurmioituneet niiden söpöydestä. Lisäksi ostin vanhoja alpakkalusikoita, joissa on satunnaisia kaiverruksia. Meillä ei kotona ole yhtään kaiverrettuja aterimia, joten ajattelin, että ehkä lapsista on jännittävää tutkia niitä myös myöhemmin. Löysin myös kauniin kakkulapion vanhan, rikkoutuneen ylioppilaslahjaksi saaneeni lapion tilalle. Tiesin, että juhliin me saamme leipomosta tilatun kakun, joten niille lapsille, jotka eivät kakkua syö, piti keksiä jotain muuta. Löysin kauniit keraamiset, vaaleanvihreät pikarit korkeiksi jätskikipoiksi. Ne ovat kaikki vähän eri kokoisia, jonkun käsin tekemiä. Maljakkopuolella oli rutkasti valikoimaa, mutta tarvitsin pienhköjä maljakoita, joka ei ollutkaan ihan niin helppo tehtävä. Varsinkaan, kun halusin maljakoiden yhdistyvän sekä kaikkeen jo Kontista valitsemaani astiaan ja aterimeen, että kotona jo valmiiksi olemassa oleviin pienempiin maljakoihin. Loppujen lopuksi löysinkin aikamoisen parivaljakon, kultaisen kapeakaulaisen yhden kukan maljakon sekä superysärin, pienen simpukkamaljakon. Lisäksi ostin vaaleanvihreän tarjoiluastan hedelmille. Ihan tosi tosi hauska kokonaisuus, joka on samaan aikaan sekametelisoppa että just meille sopiva ja samansävymaailmainenkin. Rahaa astioiden hankintaan kului noin 25 euroa.Aion kyllä hyödyntää Konttia jatkossakin, kun tarvitsen jotain täsmällistä tarviketta juhlia (tai mitä tahansa muuta) varten (ostin samalla reissulla myös pojalle sadetakin!), mutta niin, että tavallaan kauppaan mennessä ei kuitenkaan tarvitse tietää millaisia ostettavien tavaroiden pitäisi täsmälleen olla. Voi löytää vaikka joka kerta sellaisen hassunhauskan pastellisävyisen kahviastiaston! Ja tiedättekös sen, kun jossain saa ihan todella hyvää asiakaspalvelua ja tekisi mieli mennä sinne ihan vain sen takia vaikka heti uudelleen. Itiksen Kontti teki myös sen. Kassalla oli niin mukava nuori miesmyyjä, joka palveli todella hyvin ja jonka kanssa meinasi jäädä suustaan kiinni niitä näitä jutellen. Viimeistään hänen ansiostaan kotimatkalla hymyilytti kaiken muun lisäksi, mutta samaan aikaan harmitti etten tiennyt hänen nimeään, jotta voisin sen tähän kirjoittaa. Kiitän siis näin, toivottavasti terveiset menisivät perille!

Lauantaina siis sitten kahvikupit ja alpakkalusikat pääsivät pöytään. Humpsautin pöydälle liinan omasta kaapistani, joka oikeasti on pellavapussilakana, taittelin äidin kanssa sateenkaarisävyisistä serveteistä rusetteja ja kiepsautin pikareiden reunat ensin sitruunamehussa ja sitten nonparellikipossa. Nostettiin kakku ja pikkuleivät pöytään, kaadettiin kuppeihin kahvia, teetä ja mansikkamehua. Ripottelin pöydälle myös paperisia kukkakuvioisia sydämiä. Lapset saivat kakun päälle vielä jäätelöannokset, joihin tekaisin paperipillistä ja raitapaperista sateenvarjokoristeet. Melkoista hässäkkää se kaikki oli, niinkuin juhlat aina, mutta mukavaa silti. Yhdistetty minun ja äitini äitienpäiväjuhla sekä äitini 60-vuotiskakuttelu. <3

JA TAAS YKSI VILLASUKKAPOSTAUS MUTTA IHAN PIAN NÄÄ ON VALMIIT

Kantapään jälkeen hurrutellaan sukassa kärkeä kohti. Silmukoita kavennellaan sen verran, että silmukkamäärä tuntuu sopivalta juuri omaan jalkaan. Mun yläastesukassa silmumoita on kavennettu niin, että niitä on 48. Kuvioita ei ihan kauheasti ole, ensin seitsemän kerrosta persikahtavalla langalla, sen jälkeen seitsemän kerrosta sinisellä ja *kolme silmukkaa sinisellä, yksi vaaleanpunaisella* ja toista kerros loppuun. Seuraavalla kerroksella *kolme silmukkaa vaaleanpunaisella, yksi sinisellä* niin, että kolmen sinisen keskimmäisen sinisen yläpuolella on sininen silmukka. Sen jälkeen sukka jatkuu seitsemällä kerroksella vaaleanpunaista ja seitsemällä valkoisella.

Näin helpon ohjeen kirjoittaminen tuntuu kyllä kieltämättä vähän tylsältä, mutta samaan aikaan juuri näiden sukkien tekeminen on ollut sydämelle tärkeää. Mietin yhtenä päivänä, että harmi etten ole seiskaluokkalaisena kirjoittanut päiväkirjaa, koska olisi hauskaa tietää mitä olen tuolloin miettinyt. Samaan hengenvetoon totesin, että onneksi ei ole mitään muistiinpanoja tuolta ajalta, kiva, että voi itse vain päätellä.