Tietoa mainostajalle ›

LEMPITAVARANI KEITTIÖSSÄ (JOTKA EIVÄT NÄKÖJÄÄN LIITY YHTÄÄN RUUANLAITTOON)

Lempinurkkaukseni keittiössä sai taas uutta ilmettä, kun heivasin tarjoilukärryltä leivät ja hedelmät pois. Tilalle laitoin viherkasveja, niin on aina juttukavereita keittiössä – tosin vähän ykspuoleisia, mutta väliäkö sillä, mulla riittää juttua kyllä. Nyt koko kärry sekä keltainen hyllykkö on täynnä tavaroita, joista tykkään erityisen paljon ja joista monilla on tarinoita. Ja koska olen sellainen tarinankertoilijahahmo, niin kerron teille nyt muutamasta niistä.

Vihreä Nappula-kynttilänjalka. Olimme isolla porukalla Vihreän talon Annikan vihreällä talolla kesäjuhlissa muutama vuosi sitten. Yksi yllätysnumero oli portaikkoon jätetyt kynttilänjalat. Niissä taisi olla kynttilätkin palamassa, ainakin osassa, muistelisin. Ne olivat ihanat juhlat, oli alkukesä, luonto pullollaan raikasta alkukesänvihreää, kesäyö vähän vielä vilpakka ja seura ihan huippua. Jokainen vieras sai yhden kynttilänjalan mukaansa ja usein tulee tuosta vihreästä mieleen ne ihmiset varsinkin ja se mukava tunnelma.

Valuvat mukit ovat tanskalaista Studio Arhojn keramiikkaa. Rakastan noita lasituksen valumia ja pastellisävyjä. Rakastan!

Lasissa 36 värikästä kakkukynttilää. En raskinut ostaa neljättä 12 kynttilän pakettia (koska 48 olisi silkkaa turhuutta ja rahantuhluuta!), joten 37 ikävuotta juhlitaan 36 kynttilällä. Koska pakkohan kakussa on kynttilät olla. Saman sarjan muffinssivuuatkin mua niin kutsuivat, että nyt on pakko sitten leipoa muffinsseja, vaikka taloutemme kaasu-uuni (siksi hyllyllä on neljä rasiallista tulitikkuja) ei paistamisessa olekaan kovin hyvä kaveri. Siksi en nykyisin enää leivo.

Vaaleanpunainen kynttilänjalka. Niin epätoimiva kuin olla ja voi. Kynttilät palavat liian lähellä toisiaan ja keskimmäinen sulaa aina liian nopeasti. Tykkään siitä silti. Ostin jalan Herttoniemen jokakeväisestä kirpparitapahtumasta ja aurinko paistoi ihanasti ja lämpimästi. Päivä oli pitkä, kun kävelimme pitkin kaunista Herttoniemeä ja ilmassa tuoksui jo vahvasti kesä, vaikka taisi olla vasta huhtikuu. Nakkasin kolmen euron ostokseni rattaiden tavarakoriin ja jatkoimme matkaa. 

Kultainen palmu -pullonavaaja. Naureskeltiin ostoksellemme jo valmiiksi ystävän kanssa, kun molemmat avaajat ihan turhuuksissamme ostettiin. Ei sillä saa ees kunnolla pulloa auki, mutta se ostoshetki oli hauska ja jäi mieleen. Sama ystävä toi tuliaisiksi kaktusten alla olevan kultareunuksisen lautasen. Taidetaan molemmat olla kultaisten juttujen perään pienissä määrin, vaikka värejä molemmat rakastetaankin.

Keltainen String-hylly oli lahja itseltäni itselleni, kun sain toisen lapseni. Mietin pitkään otanko järkevästi vaikkapa valkoisen hyllyn, mutta kuuntelin sydäntäni, että otan sen jonka juuri sillä hetkellä haluan. Keltaisen. Enää en varmaankaan valitsisi samoin, mutta olen todella iloinen, että otin keltaisen enkä yhtään mitään järkivalintaa. Sydämenääni. <3 Ja lahjat itseltä itselle. <3

Nordic Honeyn luomuhunaja on tyttäreni suosikkia ja purkki onkin ainoastaan hänen käytössä. Joskus salaa olen ottanut lusikallisen teekupposeeni ja on kyllä ihanaa hunajaa! Siksi sitä saakin lähinnä vain joulupukilta ja synttärilahjaksi.

Anopinkieli. Olimme sattumalta sopineet ystävänpäiväksi pisimpään tuntemani ystävän kanssa aamukahvit ja hän toi minulle nuo kaksi anopinkielen vartta (tai voiko noita sanoa pistokkaiksi). Lempeät ystävyyden anopinkielet siinä kasvavat.

Keittiö on nyt kivan keväinen pastellisävyineen ja viherkasveineen. Onneksi lapset eivät ole tajunneet, että tuo pastellikääreinen paketti seinähyllyn alahyllyllä on suklaata. Menen nyt hakemaan sen ja sujahdan peiton alle, neulomaan ja katsomaan uusia Rimakauhua ja rakkautta -jaksoja. Ihanaa ja lempeää (hiihtoloma-)viikkoa teille armaat lukijani!

OLIPA MUKAVA METSÄRETKI


Oltiin lasten kanssa metsässä. Tykkään asua todella paljon tällä alueella, jossa varsinaisia metsiä ei ihan heti kävelymatkan päässä ole, mutta kaipaan metsään tosi usein. Tai onhan niitä melko lähellä, mutta en saa lähes ikinä kyllä lähdettyä. Usein kävelykohteeksi valikoituu leikkipuisto tai rantamaisemat. Jotenkin kaipaan aina myös enemmän kunnon metsään, johonkin missä on varmasti jylhää ja hiljaista. Onni metsästä silti tulee saavutettua pienessäkin metsäpläntissä, sen tiedän. Ehkä kaipuu jylhään metsään tulee lapsuudesta, niistä pudasjärvisistä vaaramaisemista, joissa isän kanssa kuljettiin. En tiedä olivatko ne kyllä kovinkaan jylhiä, mutta ainakin pikku-Tiinalle olivat.

Ajattelin aina ennen lapsia, että vien sitten omat lapseni usein metsään ja opetan heille lintuja, sammallajeja ja erätaitoja. On ihan kamalaa huomata, että kymmenvuotisen vanhemmuuteni aikana en ole kyllä kovin usein metsään lapsineni mene. Enemmän kuljeksimme silloin, kun asuimme omakotitalolähiössä metsäisän harjun juurella ja kun lapsia oli yksi tai kun metsään pääsi lähtemään autolla. On aika mälsä tosiasia, että (sinne jylhään ja hiljaiseen) metsään pääsee kyllä autolla paljon helpommin kuin julkisilla kulkuvälineillä ja siksi kai me täällä kotikulmilla paljon perheen kanssa ollaan. Sekä myös se syy, että en mää aina vaan jaksa raahata itseäni ja kolmea lasta metikköön ja takaisin. Olen itselleni armollinen enkä halua potea tästä huonommuutta, vaan ennemminkin niin, että nautitaan niistä kerroista, kun metsään mennään ja päästään ja kun seurana on ihania muita aikuisia. Eikä meillä nyt niin kauhea kiire tässä elämässä oo, metsään kyllä ehditään. Pienet metsäpläntitkin hyväksytään.

Eilisen päivän retkemme kohteeksi valikoitui kaupungin metsät Haltialassa. Ihana parituntinen, jonka aikana kävimme sillalta pudottelemassa lunta Vantaanjokeen, lapset liukuivat jäämäessä, ihmeteltiin puusta valunutta pihkaa, kiipeiltiin kaatuneilla puunrungoilla, ihasteltiin puiden väleistä siivilöityviä auringonsäteitä ja halailtiin puita. Mitä mainioin aurinkoisen hiihtolomalauantain metsäretki.

Niin ne sammallajit, niitä en osaa ja niiden opettamisen olen ulkoistanut kuvissa vilahtelevalle tyttäreni kummitädille. <3

KAIKKI KOLME LASTA VOI PUKEA SAMALLA TAVALLA (VIELÄ) (JA SE ON MAHTAVAA)

Kauan aikaa sitten 80-luvulla äitini puki minulle ja pikkuveljelleni samanlaisia asuja. Pastellisävyisiä ja neonvärisiä collegeasuja, joita ostettiin Seppälästä ja Ellokselta. Niitä asuja oli paljon, usein niin, että kuosit olivat samat, mutta värit erit. Yksi lempparini oli pystyraidalliset porkkanamalliset housut ja teepaidat, jotka koostuivat ainakin neljästä eri kuosisesta kankaasta. Mulla oli pinkkikeltaiset ja veljelläni vihreäkeltaiset. Just sellaset kasarikreisit. Yhdet toppahaalarit olivat myös mahtavat, mustapohjaiset, joissa oli valkoisia söhrykuvioita ja neonvärisiä kuvioita. Joka kerta isäni otti meistä veljeni kanssa yhteiskuvan, kun olimme uusissa asuissamme. Tykkään noista valokuvista. Pönötetään niissä hymyssäsuin. Ihanaa, että isäni otti paljon valokuvia ja myöskin, että lähes kaikki uudet vaatteet dokumentoitiin. Siksi varmaan myös muistan todella paljon lapsuuteni vaatteita.

Olen huomaamattani toistanut tuota samaa perinnettä. Teen lapsilleni toisinaan samanlaisia vaatteita tai vähintäänkin samoista kankaista ja otan lapsista yhteiskuvat niissä vaatteissa. Lapsistanikin on paljon jännempää pukea uudet vaatteet päälle, kun ovat samanlaisissa sitten. Noin muutenhan heitä ei useinkaan paljon kiinnostele, onko äiti ommellut jotain uutta heille tai kun saavat jotain tosi spesiaalia itsetehtyä yllätyksenä. Se on aika arkista, niin kuin oikeasti onkin. Ompeleva äiti. Luotan siihen, että aikuisena viimeistään arvostavat ja vaikkeivät nytkään aina niin ilosta hihku, niin pitävät niitä arvokkaina asioina silti. Tiedän sen. Olen toiveista tehnyt useita syntymäpäivälahjoja heidän kavereilleen ja hyvin harvoin sanon myöskään ettenkö voisi tehdä jotain toivomaansa vaatetta taikka pehmolelua.

Nämä tämän kertaiset koko kolmikon saamat uudet housut tein aivan omasta halustani. Tuo söpö Vimman (Riikka Koistisen suunnittelema) Fisut-kalakangas iski muhun heti ensinäkemältä. Tykkään (kulta)kaloista ja sen lisäksi mustalla pohjalla olevat kalat olivat niin ihanan lempeän väriset, että tiesin heti, että jotain tuosta kankaasta haluan. Olisi vähän tylsää ommella täysin kalaisat housut, joten hain kangaskaupasta mustaa collegea (koska persikkaista ei ollut!) kaveriksi ja tein puolikalahousut. Niistä tuli tosi kivat. Jokainen lapsi tosin sai yhden koon reilumman kuin olisi just nyt tarvis, koska nehän kasvaa niin vauhdilla, että housut ovat vielä vähän tosiaan reippaan kokoiset. Kuvia varten isommat lapset olivat myös pukeneet toistensa housut, mutta väliäkö sillä. Söpöt kalahoususisarukset.

MAGNOLIA KUKKII

Nyt se ihanuus sitten kukki. Täydellisen vaaleanpuna-valkoiset kukat ja huumaava tuoksu. Ensimmäiset avautuneet kukat missasin viikonloppuna ollessani Tukholmassa, mutta sitten sain ihailla kukkien avautumista pitkin alkuviikkoa. Voi ihana magnolia, kuinka teitkään tästä vatsataudin siivittämästä hiihtolomaviikosta kauniin!  kukki

IHAN ITSE TEIN – KREISINAAMABOMBER

Se lauantaiaamu alkoi niin, että aamupalan jälkeen lahjoin lapset kaupunkireissulle kangaskauppaan, koska olin saanut idean ja se oli saatava toteuttaa heti. Kaupassa tiesin heti mitä haluan. Harmaata collegekangasta ja resoria, jonka väriä kyllä arvoin melko pitkän hetken. Mietin vihreää, harmaata ja mustaa resoria. Vähän myös vaaleanpunaista, johon loppujen lopuksi päädyin. Kotona levitin yksiväriset puuvillakankaat ja vanhat vihreät Friitalan mokkanahkashortsit lattialle ja aloin leikellä erilaisia muotoja. Piirsin kaavat takkiin, leveä yhdestä palasta muotoutuva selkämys ja simppeli vetoketjullinen miehusta taskuineen. Mallailin pitkin päivää silmäpussien, kukkamaisten kuvioiden, käsien ja huulien paikkoja takakappaleelle. Välillä lähettelin väliaikakuvia kaverille, että kummasta vaihtoehdosta tykkäät enempi. Tein aina kuitenki niin, mistä itse tykkäsin enemmän. Iltasella silitin liimaharson avulla kreisin naaman kappaleita paikoilleen. Yön tunteina vaihtelin ompelukoneeseen tiuhaan eri värisiä lankoja ja ompelin palat kiinni.

Sunnuntaina viimeistelin takin, leikkasin langanpätkät ja tein viimeiset silittelyt. Ei vitsit minkä makeuden teinkään, ajattelin. Kreisin bomberin! Nyt suunnitelmissa on pienenpieni kokonainen mallisto tätä sarjaa, koska eihän näitä nyt vaan voi jättää tähän. Ei  vaan voi. Mitäs te tykkäätte? 

Minut kuvasi mannekiineeraamassa jälleen Riikka Kantinkoski. Korvissani heiluvat upeat maanantaimalli-korvikset.

HUOMIOITA ASIOISTA NAISRISTEILYLTÄ TUKHOLMAAN

  • Kun matkustaa pelkkien äitien kanssa sen jälkeen, kun edellisreissun teki samojen äitien ja seitsemän lapsen kanssa, on huomattavissa eroavaisuuksia matkojen välillä.
  • Oma reppuni tosin oli ihan yhtä täynnä kuin viimeksi, koska sain valita mukaan myös iltavaatetuksen.
  • Laulettiin karaokessa tandemilla ajosta ja siitä että ei oo eikä tuu.
  • Tälleen keski-ikää lähestyvinä äiti-ihmisinä ihmeteltiin nuorten tyttöjen megalyhyitä hameenhelmoja…
  • …ja ihasteltiin sitä, kuinka lauloivat ja tanssivat koko porukalla ihanasti Dancing queenia.
  • Tällä kolmikolla jutut soljuivat mahtavasti vitsailusta hyvinkin vakavahenkisiin asioihin ja takaisin.
  • Jos omasta mielestään tanssii sen verran leveästi, että vie ehkä puolet tanssilattiasta, niin jonkun ulkopuolisen mielestä se onkin niin, että tanssittiin kolmeneljäsosaa koko tanssilattiasta.
  • Silja Serenadella hyttikäytävät ovat vaaleanpunaisia.
  • Kavereille voi ehdottaa vaikka sellaista, että joka kuvassa vois käyttää sitten samaa ilmettä ja asentoa.
  • On mukavaa lähteä välillä päiväksi Tukholmaan niin, ettei suunnittele matkaa etukäteen yhtään, voi vaan haahuilla, vähän syödä ja vähän ostaa jotain.
  • Ulkomailla, ihan vaikkapa Ruotsissakin, on ihanaa ostaa nättejä ruoka-asioita pakkausmuotoilun takia. Niinku vaikka popkornia.
  • Löysin 36 söpön väristä kakkukynttilää ja ostin ne, vaikka täytän 37.
  • Se, että helmikuussa sää on kuin huhtikuussa, se on luksusta.
  • Tukholma on ihana kaupunki.
  • Meri on aina kaunis.
  • Laura ja Minni ovat upeita naisia ja meillä oli eheyttävä reissu, kuten Laura matkasta kirjoitti.



VIIMEINEN KAULAHUIVIPÄIVÄ – SE ON VALMIS!

Tänään on yhteisen, ihanan kaulahuivineulonnan viimeinen päivä. On ollut mukava seurata, kuinka huivit ovat valmistuneet ja yhteisneulonta on innotanut mukaan. Kiva oli myös huomata, että jossain päin Suomea oli tänään sadellut lunta eli huiveille lienee kunnon käyttöä pakkassäässäkin, sillä ihan pian ne huivit ovat valmiita.

Viimeinen kuvio on vanha tuttu vinoströsseli eli helppo neulaista. Kuvion jälkeen tehdään kavennukset. Puikot voi jakaa vaikka sukkapuikoille, jos tuntuu, että on helpompi laskea silmukat ja neuloa kavennukset niillä. Kuvion vaihtumiskohdasta aloitetaan näin: Neulo yksi silmukka oikein, nosta yks neulomatta, neulo yksi silmukka ja vedä neulomatta nostettu sen yli. Neulo 36 silmukkaa. Neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen. Kaksi silmukkaa oikein, jonka jälkeen jälleen yksi silmukka ja vedä neulomatta nostettu sen yli. 36 silmukkaa neuloen, joiden jälkeen kaksi oikein yhteen. Tämän jälkeen jatka kavennuksia samaan tapaan niin, että huivin päätyihin muodostuu neljän silmukan levyiset palkit ja päädyistä muodostuu kolmiot. (neulesanasto ok+!) Kaventele niin kauan, että jäljellä on muutama silmukka, katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi.

Viimeistelyvaihe on aina mielestäni mukava, koska silloin ollaan niin lähellä lopullista valmistumista. Toki on ollut vuosikausia minullakin niin, että inhosin lankojen päättelyä ja valmiit työt lojuivat laatikoissa odottamassa viimeistelyä, mutta sitten tajusin, että se on oikeastaan juuri se ihanin vaihe. Sekin, kun saa seurata langanpätkien kasvavaa pientä lankaläjää. Käännä siis huivi nurin alkupään aukon kautta. Päättele langoista suurin osa, mutta jätä vaikka tasaisesti viiteen kohtaan huivia langat päättelemättä ja sujauta langanpäät huivin läpi oikealle puolelle. Pääteltyäsi nurjan puolen langat, käännä huivi takaisin oikein päin. Itse, omassa huivissani halusin hieman jotain tukiompelia pitämään huivin varmasti littanana, ettei se vaan käytössä muutu putkimaiseksi. Eli nuo oikealle puolelle sujautetut langanpäät päätellään oikealta puolelta niin (suosittelen pitkää päättelyneulaa!), että neulaa huljautellaan huivin sisällä sillä tavalla, että lanka tarttuu huivin molemman puolen langanjuoksuihin. Ymmärtänette tavan?

Langat pääteltyäsi ompele vielä huivin aloituspää kiinni piilopistoin. Tee hapsut. Esimerkiksi kuvissa esiityvässä huivissa on laitettu jokaiseen hapsuun seitsemän noin 25 sentin pätkää lankaa. Tee tupsu huivin kolmiopäähän ja kiinnitä se. (Hapsujen ja tupsujen tekoon löytyy ohjeita googlettamalla, jos ne tuntuvat kinkkisiltä.) Viimeinen vaihe on mielestäni kaikista tärkein. Pingota huivi esimerkiksi mattoa vasten yön yli niin, että reunoista tulee pingotuksessa suorat. Aseta huivin alle vaikkapa ohut kostea harso ja asettele huivi pingotukseen nuppineuloin. Lopuksi huivin päälle myös kostea harso ja jotain painavaa painoksi. Tärkeintä tässä vaiheessa on se, että huivi löytää tasaisen hyvän muodon. Tapoja tähän on monia. Sittenpä oikeastaan tilanne on se, että te olette saaneet huivinne valmiiksi ja kun yön yli on nukuttu ja huivi irroitettu pingotuksesta, sen voipi kääräistä kaulaan ja lähteä ulos pakkaseen!

Lisää huivikuvia löydät Instagramista hashtagilla #muitaihaniakaulahuivi. Kiitos, että innostuitte ja neuloitte! Katsotaanpas mitäs sitten seuraavaksi keksitään yhteisneulonnan tiimoilta! <3

Ihanat talviset kuvat on ottanut Riikka Kantinkoski.

TIINAN YÖKERHO INSTALIVESSÄ

Tällä viikolla sattui hassu, odottamaton juttu. Päätin yhtenä päivänä testata, että miten Instagramin live-toiminto toimii. No, ihan nappia painamallahan se vaan. Vaikka oon snäpännyt pitkään ja mitä kaikkea tässä onkaan sometettu, niin se olikin jotenkin jännää. Nähdä siinä suoraan, kuka on linjoilla ja mitä kukakin kommentoi. Iski jännitys. Naurattikin itseäni se reaktio. Kun ei mulla ollut mitään järkevää livenä lähetettävää asiaa, kunhan höpötin. Sitähän teen kyllä muutenkin. Tuli niin kivaa ja kannustavaa ja innostavaa palautetta, että kahtena iltana sitten kuin vahingossa pidin siellä livenä askartelukerhon, jonka nimeksi tuli Tiinan Yökerho, koska myöhäisilta on kerhon ajankohta ja Tiinan Yökerhohan on aivan loistava nimi. En todellakaan tiedä, tuleeko tämä kerho jatkumaan, mutta ainakin se oli tosi hauskaa. Sekä minulle, että selvästikin myös seuraajille. Toissaillan kerhossa kirjoittelin livenä, hehe, tuon klassikkotekstin, joka kertoo totuuden kaikesta toiminnasta jota ihminen kulloinkin tekee ja miltä se tuntuu. Tiinan yökerhostakin.