Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TÄSTÄ SAATTOI TULLA SÖPÖIN JA IHANIN LEIKKIMÖKKI

Palataan aivan aluksi aivan alkujuurille. Kahdeksankymmentäluvulle tietysti, jolloin elin lapsuuteni kymmenen ensimmäistä vuotta. Vietimme tuolloin aikaa paljon mummulassani, enemmän Arposella eli isäni puolen mummulassa ja vähän vähemmän Västäräkissä, äitini puolen mummulassa. Molemmissa pihalla nökötti leikkimökki. Arposen mökin leikkimökki oli valmiiksi sisustettu, siellä oli muistaakseni isäni tekemä pieni pöytä, jonka reunalla oli joskus ollut kynttilä ja se oli polttanut kulmaan reiän laatikkoon asti. Seinillä oli lehdistä leikattuja söpöjä kuvia. Ikkuna oli pieni, mutta siitä näki aina kuka tuli pihaan. Ympärillä kasvoi raparpereja ja pihlajia. Leikkimökin edusta oli hyvin keskeinen paikka, sillä sen edessä oli nuotiopaikka. Sellainen tiilistä kasattu, jossa paistettiin makkaraa. Siinä oli muutaman tiilen välissä just se täydellinen rako, johon sai makkaratikun hyviin asemiin. Nyt kun mietin, niin melkoisen hassu paikka makkaranpaistoon, mutta toisaalta täydellinen, koska siinä me istuskeltiin. Aikuiset ja lapset sulassa sovussa ja tuntuu kuin kaikki hetket siinä olis ollu aivan älyttömän ihania. Leikkimökin portailla oli monta paikkaa ja lisäksi tarvitsi vain muutaman pöllinpalasen, joilla istua. Taidettiin muuten makkaratikutkin säilyttää leikkimökin katon alla jossain rakosissa. Västäräkin (talon nimi – aah miten ihana nimi tuo onkaan!) leikkimökki taas oli vähäeleisempi kaikella tapaa. Sen vieressä oli kaivo, johon ei tietenkään saanut koskaan koskea ja siellä oli aina paljon enemmän sääskiäkin, ettei ulkona kaupunkilaislapsi jaksanut niin paljon leikkiä. Tykkäsin ennemmin mennä seikkailemaan liiteriin, siellä oli tosi monet portaat tai tikkaat ja sinne pienehköön liiteriin muodostui pieniä eri tasoja tai kuin parvia ja siellä oli paljon hassuja pikkutavaroita. Ainakin lapsesta ne tuntuivat siltä. Leikkimökissä oli kuitenkin maailman paras kauppaleikki. Mummi (ja muistaakseni myös minä) oli kerännyt tyhjiä, pahvisia ruokapakkauksia ja siellä ne olivat pienillä hyllyillä sekä pikkuveljeni vanha kassakone ikkunan edessä olevalla pöydällä odottamassa kassöörejään.

Olisin ihan hirveästi halunnut oman leikkimökin. Sellaisen, jonka minä, ihan vain minä, eikä kukaan serkku (joiden kanssa mummuloiden leikkimökit tietysti jaettiin), saisin sisustaa ihanaksi. Mulla oli lapsena jo paljon ideoita mitä tehdä. Eivätkä ne useinkaan olleet sellaisia joihin tarvitsisi paljon rahaa, vaan ennemmin ideoita jo olemassa olevista asioista. Kuten vaikkapa tokaluokalla naapurin Mirkun kanssa ideoidut itseommellut hameen (joita en kylläkään koskaan toteutettu), jotka suunniteltiin tekevämme äitini vanhoista kankaista kokoamalla niistä kauneimmista pienistä palasista tilkkuhameen. Olin enemmän kekseliäs, kuin vaativa materiaalien suhteen. (Ehkä olen sitä samaa edelleen.) Omaa mökkiä en kuitenkaan koskaan saanut. Päätin, että omat lapseni saavat ja silloin minä sen sisustan.

Asuimme kymmenisen vuotta sitten omakotitalossa, paritalossa Tampereella. Siinä oli piha. Haaveilin leikkimökistä pihalle niin kovasti, että meinasi sydän haljeta. Googlettelin ja suunnittelin ja mietin ja katselin huuto.netistä mökkejä, että saisiko vanhan siihen jostain haettua. Tyttö oli tuolloin pari-kolmevuotias. Leikkimökkiä ei tullut. Mulla edelleen kouraisee sydämestä se tunne mikä liittyy tuohon haaveeseen. Olen ihan hirvittävän pettynyt itseeni, etten saanut lapsilleni tai kaikista eniten varmaan kuitenkin itselleni toteutettua sitä maailman ihaninta leikkimökkiä. Se oli niin suuri unelma ja haave, jota olin lapsesta asti kantanut.

Viime vuosina olen kuitenkin hyväksynyt asian, että se haave siirtyy sitten mummuvuosiini, ehkä silloin saan laittaa lapsenlapsilleni mökin jonnekin. Ei täällä kerrostalossa oikein voi mökkiä pihalle pystyttää, vaikka kieltämättä sitä mietin, kun pihalle tehtiin pari vuotta sitten leikkialueen uudistus…

Viime kesänä pääsin käymään ensimmäistä kertaa miesystävän suvun kesämökillä Tampereen Teiskossa. Mökki on upealla paikalla järven rannalla. Sellaisella, josta olen aina haaveillut ja nyt päässyt kaksi kertaa käymäänkin jo ja toteamaan, että sellaisia paikkoja oikeasti on olemassa, niin ihana paikka! Ja arvatkaapa mikä siinä mökin pihalla töröttää. NO LEIKKIMÖKKI! Tuli sitten tuossa talvella puheeksi tämä mun toteutumaton haaveeni ja mies totesi, että laita se leikkimökki ihanaksi (tai saatoin se olla minäkin joka sitä ehdotti). Tietysti tartuin tähän ajatukseen ja päätin toteuttaa. Sellainen oikein överi ja kunnon leikkimökkiprojekti! Aloin keräillä pitkin talvea erilaisia asioita pussukoihin vintille, joissa luki sieluni silmin ja kirjaimin: LEIKKIMÖKKITARVIKKEITA. Lastenhuonetta siivotessa laitoin pikkutavaroita sivuun ja varastoa siivotessa samoin. Työprojekteista ylijääneitä tapettisiivuja talletin rullilla leikkimökki mielessäni.

Viikko sitten maanantaina sitten yhtäkkiä koittikin se päivä, että olimme lähdössä tuonne Teiskon mökille. En ollut valmistautunut ollenkaan leikkimökkihommiin, kun takana oli festariviikonloppu toisella mökillä ja muutenkin tajuttiin, että seitsenhenkinen porukkamme ei voi matkustaa seitsenpaikkaisessa autossa matkatavaroiden kanssa, vaan tarvitsemme peräkärryn kamojen kuljettamiseen. Siinä sitten hässäkän keskellä kipitin vinttiin etsimään noita talven aikana pakattuja pusseja. Muutama löytyi ja pari tuolia. Raahasin ne lähes täyteen peräkärryyn kaiken muun tavaramäärän jatkoksi. En uskaltanut katsoa pusseihin, sillä tiesin, että kaikkea en mukaan löytänyt. En halunnut pettyä. Mietin jo, että perun koko projektin. Se olisi muutenkin mun oma juttuni, eikä kukaan osaisi kaivata mitään mitä ei ole sovittu tai luvattu tai sen kummemmin edes puhuttu etukäteen.

Matkalla mökille pysähdyimme ABC:n sijaan syömään Tampereen Ikeaan. Syötyämme ehdotin matkaseuralleni, että kipaistaan nyt kuitenkin sen alakerran osaston kautta. Ja kuten aina, jotain löytyi: pari ideaa leikkimökkiin eli siis se viimeinen innon pisara sille, että tulevan viikon yksi tärkeä juttu olisi toteuttaa tämä mun haaveeni. Ikeasta mukaan lähti peltinen pieni hyllykkö, aurinkokennolla toimivat ulkovalot ja kaksi tyynyliinaa. Edessä olisi i h a n a  p r o j e k t i! Aiemmin leikkimökissä oli ollut muutama kaluste ja lelu, mutta muistin itsekin edelliskesältä, että enemmän näin siellä hämähäkinseittejä kuin leikkien jälkiä. Aloitimme siis miehen tyttären kanssa yhdessä työn pesuhommilla. Pesimme mökin seinät, katon ja lattian. Miehen tytär, sama, joka oli innoissaan myös parvekkeen uudistuksesta, oli mulle tosi iso apu tässä(kin) projektissa ja kaikista näistä hommista todella iloissaan! Puhumattakaan siitä miten mukavaa ja ihanaa on touhuta yhdessä. Pian hommien aloitettua kiinnitin ensimmäisen asian, nimittäin tekokukista ja paperikukkasista tehdyn kukkapannan viime kesältä leikkimökin oveen kranssiksi. Että pääsee tunnelmaan jottei mee ihan pelkäksi siivoukseksi ja remonttifiilis ehdi lässähtää. Omista lapsistakin löytyi intoa. Pikku-Ruu innostui hurjan paljon pensseleistä ja olisi halunnut maalata kovasti, kun mulla oli aikeena alkaa kiinnittelemään tapetteja seinille. Toisinaan hoksaan, että kun omat lapset ovat koko elämänsä olleet mun kanssa ja nähneet kaiken käsillä tekemiseni, niin heille se on niin arkipäivää, että ei niitä useinkaan kiinnosta osallistua niihin ja olla projekteista innostuneita. Äidin perushommia, taitavat ajatella.  Olin suunnittellut suurpiirteisesti etukäteen, että yhden seinän tapetoin tapettitilkuilla. Ei m i t ä ä n sen kummempaa suunnitelmaa. Istahdin vaaleanpunaiselle jakkaralle ja yritin laittaa instaliven päälle (mutta internet oli juuri silloin rikki) ja aloin leikellä palasia ja liisteröimään seinään kiinni. Ei viivottimia, ei leikkureita, ei suunniteltuja muotoja. Välillä ei edes pensseliä liisterin levitykseen, vaan sormin liimaillen ja tahmaiset sormet housuihin pyyhkien. Kännykkä pöydälle ja musikki soimaan. Välillä joku lapsi tai mies kävi ovella kurkkimassa ja ihmettelemässä ja minä painoin hommia. Oli aivan ihanaa vaan tehdä ja katsoa mitä syntyy. Tapettiseinää tehdessä keksin, että teen yksittäisistä kaakeleista (joita mulla oli myös työprojektin jäljiltä muutamia) mökissä jo olleen pikkupöydän päälle kaakeloinnin. Aluksi oli ajatus käyttää ihan saumalaastiakin, mutta rautakaupassa käytyäni totesin, että ei tarvitse. Liimaaminen saa riittää. Siitä tulikin upea, oikea taidepöytä. (kuva tuonnempana tässä postauksessa) Lattian maalasin eräänä iltana lasten jo mentyä nukkumaan. Maali oli hankittu lemppariosastoltani, siitä pienestä osastosta, joka useimmissa rautakaupoissa on: virheelliset maalipurkit alehintaan! Vitosella löydetty luonnonvalkoinen maali raikasti koko tilan kivasti. Sotkin maalatessani kädet maaliin ja tietystikään se ei lähtenyt vesipesulla pois ja jälkiviisaus on just parasta viisautta (että hanskat ois voinu olla kivat) eli sain päivän päätteeksi kunnon myrkkypesun käsilleni, kun tärpätillä piti hinkata maalitarhat pois. Sen jälkeen kävin kyllä vielä raikastumassa yöuinnilla, joka oli aivan ihanaa ja maalitahrat unohtuivat. Maalasin muuten sen verran suurpiirteisesti, että maalia sattui sinne tänne osumaan myös seinän puolelle. Tiedättekös miten sen korjataan? No tietysti maalaamalla pilvenreunakuviota lattianrajaan. Ja vähän puupölkkyynkin pihan puolella. Pikkuhiljaa viikon aikana saatiin myös muu porukka innostumaan leikkimökin laitosta. Hellu innostui ajatuksesta, että rakennetaan mökkiin kiinteä penkki. Niinpä hän yhtenä päivänä mittaili ensin aikansa ja ajeli sitten rautakauppaan hakemaan tarvikkeita ja pian meillä oli tukeva sohvan oloinen penkki ja ihana tuoreen puun tuoksu mökissä. Kahdenksanvuotias innostui sahaamishommista sen verran paljon, että meillä tuli kotiin asti pussillinen eri muotoihin leikattuja puukalikoita. Aivan mahtava sahausinto! Samalla myös minä sain idean, että sahataan laudanpätkästä kyltti, joka ohjaa polulla kulkijat mökille. Polku kun kuitenkin on pitkä, noin kymmenenen askeleen kohdalla pitää hoksata kääntyä vasemmalle, jota löytää leikkimökille. Kyltin tarve oli siis valtaisa. Keksittiin miehen tyttären kanssa leikkimökille nimi: Villa Sisko. Nimi sisältää serkuksia (joiden kesken tämänkin leikkimökki on jaettu), bonussiskoja ja tyttöenergiaa. Kylttiä tehdessä hoksain, ettei mulla ei ollut tarpeeksi ohutta sivellintä, jolla maalata teksti, joten leikkasin isommasta siveltimestä vaan pienen nipun karvoja ja maalasin niillä. Kuinka kätevää! Liimasin kylttiin kaveriksi havuja, oksia, neilikoita, käpyjä ja mustikanvarpuja. Kuivukoon siinä miten kuivuu, näytti kauniilta nyt, kuivemmalta tai mädältä vähän myöhemmin. Koristeita voi lisäillä aina lisää tai ottaa pois. Seuraavaksi toivotankin teidät tervetulleeksi Villa Siskoon sisälle, sillä leppoisan illan jälkeen (kun mies ruokki lapset ja minä sain touhuta rauhassa itsekseni) sain kaikki tavarat paikoilleen. Vintiltä mukaan napatuissa kasseissa oli vähän kaikenlaista ja oikeastaan kaikki pääsi johonkin esille. Hyvin sekalainen kokoelma vähän kaikkea, mutta juuri sopivasti. Tavaroita laitellessa, julisteita niittaillessa ja tauluja kehystäessä mietin vain, että kunpa lasten mielikuvitus alkaisi laukkaamaan niistä mun ratkaisuista ja kunpa ne lapset innostuisivat leikkimökistä ylipäätään. Mää itse välillä oikein pysähdyin ja pääsin mielettömiin mielikuvitusmaailmoihin, ehkä niihin minne se pikku-Tiinakin olisi lapsena mennyt.Oven päälle tein toisen kyltin, kun kerta vauhtiin pääsin. Ovenpieleen liimasin kukkajäätelötötterön (josta näin jo untakin, että se irtosi ja tippui). Leikkimökin ovi ei pysy omin voimin auki vaan valuu aina kiinni, joten kenkä oven edessä oli remontin ajan tuttu näky. Kuin sattumalta mulla oli tavarakassissa “taulu”, jonka olen maalannut puupalasen päälle, joka on alunperin ollut vanerilevyn pidike, eli siinä on hieman vino ura sen toisella puolella. Se oli täydellinen ovistoppari (kun alla on tukena vanha eteismatto) ja kuinka sievä! Sisällä heti ovesta vasemmalla on karttanurkkaus. Seinällä on sekä Muumilaakson kartta (ostettu joskus Tampereen Metso-kirjaston Muumimuseon myymälästä), että mun Aarrekartta-printti leikattuna pienemmäksi kehykseen. Karttojen välillä on reitti, joka on maalattu tauluun, seinään ja julisteeseen. Vanha, söpö korituoli oli leikkimökin alkuperäistä kalustoa. Paperikoristeet niittasin seinään kiinni. Niistä saisi siis täydet ympyrät, jos avaisi kokonaan, mutta näyttävät mielestäni upeilta noin, vain osittain avattuina viuhkoina. Rottinkituolin vieressä on kaakeleista loihdittu taidepöytä. Oli nautinnolista asetella kaakeleita pöydälle, kun ne asettuivat siihen täydellisesti. Piirustuspöydäksi tästä ei ole, mutta mitä siitä. Mehumukit tai leivoslautaset pöydälle ainakin sopii. Ikkunan yläpuolelle kiinnitin kassista löytyneen tikkarikynän, josta jokainen leikkimökissä rempan aikana vieraillut kysyi, että onko se oikea tikkari. Se pääsi oikein kunniapaikalle keskelle seinää. Naputin vain pari naulaa pitämään sen hienosti paikallaan. Kuuset ovat mun muutaman vuoden takaisia rekvisiittoja joulukalenterikuvista ja ne ovat niin söpöjä, että ansaisivat paikkansa myös mielikuvitusmetsästä. Kaktuskynä ja lapseni muovailemat hahmot pääsivät myös metsään. Tapettiseinää vasten nojailee Ikeasta ostettu kahdeksan euron peltinen hylly. Siihen pääsi satunnaisia leluja ja vihkosia ja astioita. Seinälle tuli poikani tekemä taideteos ja hauska talohylly. Ja taloon tietysti asumaan jo leikkimökissä ennestään majailleet pari petsoppihahmoa.  Tilkkuseinään on piilotettu muutama salaviesti, jotka löytää kun tarkasti katselee. Herkimmin silmiin pistävät nuo sydämet, muita en paljasta. Hellun nikkaroima penkki on ihan mahtava. Sen alle saa tarvittaessa muovilaatikoita, joissa voi säilyttää enemmänkin leluja tai muuta tavaraa ja siitä tuli niin tukeva, että aikuinenkin voi huoletta istuskella. Usein kun lasten kalusteet ja leikkimökin varusteet ovat astetta höttösempiä, kun ovat vaan ulkokäytössä ja vaan lasten (mikä on älytön ajattelutapa, mutta ei siitä sen enempää!). Ihanat vesivärikuosiset tyynyliinat löytyivät huonekalujätin poisto-osastolta eurolla. Ovat niin hienot, että harmittaa miksen ostanut niitä kotiinikin. Oranssit tyynyt ovatkin tutut meiltä kotoa ja niiden aika täällä kotosalla oli ohi eli pääsivät tuonne. Penkin alla on purkillinen liituja. Niillä olisin halunnut piirtää mökin eteen terassille räsymaton, mutta en ehtinyt. Sunnuntainen valtava raekuuro olisi sen kyllä nopeasti pessyt poiskin. Ehkäpä lapset mökillä innostuvat piirtämään jotain – jos siis löytävät purkin ensin. Penkin toisessa päädyssä on pöllöjuliste kehyksissä. Siinä on hauska juju, pöllö nimittäin hohtaa pimeässä. Raggarimeiningillä liimasin tarran kehyksen lasiin. Just niinku äidit ei ehkä aina suosittelis tekemään. Viher-valkoinen paperikoriste tässäkin nurkassa niitattuna kiinni seinään.  Mökin lattialla on myös pinkki vanha räsymatto, joka tuo lämpöä. Lapset myös tietävät, että kengät jalassa ei tähän leikkimökkiin tulla. Sisustus on mielestäni ihanan kirjava, se innostaa leikkeihin ja on leikkisä ja hauska. Ei liikaa mitään, eikä liian pelkistetty. Ja nyt kun olen oman osuuteni tehnyt, saavat siellä leikkivät lapset tehdä siitä oman näköisensä leluillaan ja leikeillään. Oven sisäpuolelle kiinnitin poikani maalauksen ja pari tekokukkasta. Katoksen reunaan kiinnitin ohuet verhot, jotka kääräisin pylväiden ympärille solmulle. Ne jotenkin ovat kuin piste iin päälle, vaikka toinen piste ovat kyllä nuo valot, joissa on hauska rantapalloväritys.  Mökistä tuli ihana! Siitä tuli mun unelmien täyttymys. Olin niin onnellinen, kun istuin valmiin mökin sisällä yksinäni ja katselin mitä olin saanut aikaan. Lopputulos on enemmän kuin osasin kuvitella. Se on lähes nollabudjetilla (Ikea-ostokset ja penkin tarvikkeet ja pari muuta autakauppajuttua hankittiin) (ne kaikki olisi voinut löytyä myös vanhoina, mutta haluttiin ostaa uudet tarvikkeet) tehty upea muutos. Parasta silti kaikessa on se, että lapset löysivät mökin. Niiden parin päivän aikana, kun ehdimme olla valmiin leikkimökin aikana mökillä, siellä oli koko viisilapsikko leikkimässä, teinarit kännyköidensä kanssa raekuuroa paossa, pojilla Pokemon-leikit. Kotiin päästyämme sain videoviestin, jossa serkukset olivat tehneet aivan upean petsoppi-videon, jossa esiteltiin mökki. Kaikki työ ja uurastus on kuitattu. Leikkimökki on yövalaistuksessaan todella söpö. Aurinkokennovalot saavat siis energiansa valosta ja syttyvät iltasella pimeän laskeuduttua. Ei mitenkään tarkkaan kellonaikaan. Eräänä iltana kävi hassusti ja vähän jännästikin, kun hellun kanssa siinä ihasteltiin leikkimökkiä sisältä ihan oikeasta mökistä ja mies totesi, että eipäs ole muuten vielä valot syttyneet. Katsahdin kelloa ja sanoin, että eräänä iltana näillä paikkein ne syttyivät. Ja samantien valot napsahtivat päälle! Hui. Vähän mua jännitti miten hellun sukulaiset ottavat leikkimökkimuutoksen vastaan. Miettivätkö he, että nyt tuo emäntä on tullut tänne sörkkimään omia juttujaan koko leikkimökillisen. Koska onhan se nyt aivan mun näköinen, ei sitä voi kieltää. Mutta illansuussa sain kuulla, että pelkkiä kehuja ja ihasteluita satelee. Ihanaa! Kiitos. Kiitos, että sain toteuttaa tämän. <3 Ja heippa Villa Sisko, ens kerralla sitten nähdään taas! 

HELLUN PARVEKKEEN MUODONMUUTOS

Kaupallinen yhteistyö: Glowdia ja SBM Kipinä

Aivan parhaita sisustusohjelmia televisiossa ovat ne, joissa kulahtaneesta tilasta loihditaan upeaa ja raikasta. Olen tykännyt niistä ohjelmista aina. Sellaisia katsellessa usein miettii, että mitäköhän sisustussuunnittelija tekisi omaan kotiin, miten hän näkisi mun luona mitkäkin kohdat ja paikat ja näkisiköhän hän ne just mun lempijutut siellä. Ja monesti, kun loihditaan kulahtaneesta upeaa, sisältää suunnitelma ja toteutus jotain revittelyjä ja jotain selkeää isoa eroa vanhaan raikkaudessaan. Joskus, kun jollekulle tulee se tilanne, että haluaa käyttää sisustussuunnittelijaa omassa kodissaan ja toteuttaa jonkun haaveillun muutoksen, niin usein käy kuitenkin niin, että tuleekin ns. pupu pöksyyn ja sitä toivookin suunnittelijalta niitä turvallisia vaihtoehtoja. Alunperin haaveillun vaikkapa sateenkaarivärisen huoneen sijaan toivotaankin, että suunnittelija toteuttaisi jotain seesteistä ja sellaista johon ei heti kyllästy, kun kerran on ihan sisutussuunnittelijalta pyydetty apua. Mutta miksi muka sateenkaariseen toteutukseen kyllästyisi, jos siitä on haaveillut? Lähestulkoon aina ne tv-ohjelmien ihmisetkin tykkäävät lopputuloksesta, jollaista he eivät olisi osanneet kuvitellakaan, just vaikka sitä sateenkaariseinää!

Mulle avautui tilaisuus olla välikätenä aivan mahtavassa muutoskohteessa, joka toteutettiin yhteistyössä Glowdian kanssa. Nimittäin kohteena oli miesystäväni reilun kokoinen parveke. Eli tila, jossa myös minä vietän aikaani, mutta joka ei ole mun omassa kodissani. Mies oli tosi innoissaan projektista heti alusta alkaen. Mulle tämä oli kohteena sellainen, että toivoin sinne todellakin jotain erityishauskaa ja luotimme parvekkeen suunnittelijan käsiin innoissamme ja saatesanoin, että revitelläkin saa eikä pastellivärejä kavahdeta! Heh, no mun kohdalla nuo saatesanat kuulostavat kyllä siltä tavalliselta tai jopa ainoalta vaihtoehdolta, mutta miehen kohdalla ei. Hän asuu kahden tyttärensä kanssa, jotka tykkäävät pastellisävyistä, joten tämä ei siis aivan täysin tai juurikaan mennyt mun toiveiden mukaan, vaikka parvekkeesta tuli kyllä myös sellainen, josta itsekin tykkään.

Valitsimme paketeista Glowdian verkkosisustussuunnittelupaketeista tällä kertaa Glow:n. Se sisältää siis suunnitelman, jossa on lueteltuna pintamateriaalit, huonekalut, tekstiilit, valaisimet ja somistus ostoslistoineen. Suunnittelijaksi meille tähän projektiin valikoitui Kirsi Virrantalo.

Pääpiirteittäin toiveina oli saada parvekkeesta viihtyisä ja ihana. Se oli aiemmin kahden polkupyörän, oranssin valtavan säkkituolin ja satunnaisten kalusteiden ja tavaroiden sekä grillin ehkä enemmän säilömispaikka, kuin oleskelutila. Vanhaa, jo olemassa olevaa sai hyödyntää, mielelläänkin, mutta uusiakin kalusteita tätä projektia varten oli tarkoitus hankkia. Vanha grilli oli oikeastaan ainoa asia, joka vanhoista tavaroista piti säilyttää. Polkupyöriäkin oltiin säilytetty parvekkeella, joten niille toivottiin edelleen tilaa.

Mua jännitti lopullisen suunnitelman avaaminen, kun se Glowdiaan oli tulla tupsahtanut. En tiedä johtuiko se mun välikätisestä tilasta tässä projektissa, vai siitä, että tiesin, että mies tyttärineen toteuttaa parvekkeen samantien – toisin kuin itse lastenhuoneen, johon Glowdialta tuli kiva suunnitelma jo keväällä. Mutta sekin on edennyt, sillä kerrossänkyhän meillä jo vihdoin on. Pikkuhiljaa syksyllä sitten lisää.

Meille kävi vähän hupsusti niin, että miehellä alkoi tyttärineen yhteinen kesäloma, kun minä lähdin omille reissuilleni. En siis päässyt ollenkaan mukaan kaupoille heidän ja suunnitelman kanssa, vaikka minua mukaan toivottiinkin. Ja mitäkö se suunnitelma sitten sisälsi? No se oli ihan tosi kiva! Kirsi oli innoissaan siitä, että annettiin vapaus villeihinkin ehdotuksiin ja hän oli löytänyt jotenkin juuri ne oikeat jutut, joista sekä mies, että hänen tyttärensä tosi paljon tykkäsivät. Vähän me oiottiin suunnitelman ideoita, mutta tosi paljon toteutettiin ihan yksittäisiä tuotteita, jotka mies tyttärineen parin päivän aikana kaikki kävi hankkimassa. Ainoastaan valkoista taittopöytää pitää odotella muutaman viikon toimitusajalla ja sohvaa hankittaessa asiakaspalvelu sai pari äkäistä puhelua (minulta), kun palvelu ei meinannut pelata, mutta siinäkin oli onnellinen loppu (koska olin aika täpäkkänä). Yksi taittopöytä bongattiin kyllä tori.fi:stä, ja ajettiin tunti suuntaansa sitä hakemaankin, mutta se ei ollutkaan yhtään kuvauksen kaltainen, joten jätimme sen ostamatta ja päädyttiin pidemmän toimitusajan vaihtoehtoon (joka oli se mikä suunnitelmassakin) ja otimme iltaretken seikkailun kannalta sitten!

Helpompi kertoa lopputuloksesta kuvin, joten tervetuloa espoolaisen isän ja kahden alakouluikäisen tyttären parvekkeelle!Lähtötilanne keväällä näytti tältä. Ei varsinaisesti mikään kaunein parveke, minun eikä miehenkään mielestä, mutta ei missään nimessä ollenkaan pahimman luokan romuvarastokaan. Parvekkeelle on kaksi ovea, toinen tulee olohuoneesta ja toinen kylpyhuoneesta, joten se tekee parvekkeesta usein käytetyn tilan myös saunavilvoitteluille. Grillauspaikka oli ikkunan edessä, koska se oli lähellä keittiötä eikä vanhaa kaappia oltu hoksattu oikein muualle sijoittaa. Vaan eipä arvattu mitän Virrantalon Kirsi kaapille suunnittelikaan…Kaappi nimittäin sai suunnitelmassa päälleen mustan maalikerroksen ja se sijoitettiin ikkunan eteen. Jotta tämä saatiin toteutettua, piti kaapin jalkoja lyhentää. Takajalkoja vähän enemmän kuin edestä, jotta kaapin sai mahdollisimman lähelle ikkunaa ja suoraan. Kaapin sivuun myös porattiin reikä grillin kaasuletkua varten, jotta kaasupullo on piilossa kaapin sisällä. Tämä koko kaappi on mun yksi lemppariratkaisuja parvekkeella. Grilli ei liikaa pomppaa kaiken keskeltä (ei sillä, että se haittaisi) ja samaan aikaan musta kaappi on todella style!Musta-tummanharmaa sohva oli suurin hankinta. Se on terassikalustepuolelta, joten huoletta ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu. Suunnitelmassa kehoitettiin verhoilemaan tyynyt uudelleen vaaleanpunaisen ja mintun sävyillä, mutta toistaiseksi ainakin säilytetään tyynyt mustina, sillä makuuhuoneen puolelta parvekkeelle siirtyneet koristetyynyt tuovat kivasti kirjavuutta muuten synkkään sohvaan. Sohvan vierellä, kylppärin oven takana on kahden polkupyörän paikat, jonne henkaritkin näemmä unohtuivat kuvauksen ajaksi, mutta mies tulikin siihen tulokseen, että pyörät pääsevät muualle säilytykseen (olohuoneeseen!) ja tilalle tulee ihana roikkuva makramee-keinu. Tästä suloisesta keinusta muodostui heti kaikkien suosikkipaikka istuskeluun kirjan kanssa. Keinun eteen olisi hankittu suunnitelman mukainen tarjotinpöytä Indiskasta, mutta missään liikkeessä ei ollut ollut pöytää, joten se jätettiin myöhempää hankintaa tai harkintaa odottelemaan. Itse ehdotin, että mintunvihreän pöydän kannen voisi hyödyntää ja nikkaroida itse tarjotinpöytätyyliset jalat. Vanha minttu pyöreä pöytä nimittäin on vain väliaikaisratkaisu siihen saakka, kunnes valkoinen taittopöytä saapuu. Pöydällä oleva hieno lamppu ja papukaijapatsas ovat suoraan suunnitelmasta ja todellakin sellaisia tuotteita, joita ei oltaisi ominpäin hankittu tai edes katseltu sillä silmällä, mutta jotka kuin kruunaavat tilaa. Papukaija oli kyllä myös melko hintava pieneksi koriste-esineeksi, mutta se hankittiin silti, siitä tuli parvekkeen henki. Kivituikut nappastiin sisältä, sillä värit mätsäävät parvekkeelle niin hyvin. Upeat, värikkäät tyyny ja viltti olivat myös ihanat tuotteet, jotka Kirsi oli bongannut. Mulle henkilökohtaisesti sellaisia asioita, jotka ohitan kaupassa, mutta jotka ovat oikeassa paikassa omassakin kotona tai hellun parvekkeella aivan kuin sinne vartavasten tehdyt tai hankitut (kuten tässä tapauksessa ovatkin!). Miehen tyttäret olivat todella innoissaan parvekkeen sisustusprojektista, kuten kuvistakin huomaa ja he osallistuivat lähes joka vaiheeseen. Nuorempi tyttö mm. kasasi sohvan, hioi mustan kaapin ja pesi parvekkeen. Yhdessä tytöt ovat tehneet ritiläpenkkiin matonkuteista ryijypäällistä solmien siihen kudepätkiä. Minäkin olen joskus pari tuolia samalla tavalla päällystänyt ja siitä tytöt penkkiinkin saivat innostuksen ja penkki säilytettiin vanhalta parvekkeelta tänne uuteenkin. Aivan sitä ei ehditty saada valmiiksi ennen parvekkeen kuvaamista tätä postausta varten, mutta se on vain pari elokuvaa joku ilta ja tyttäret saavat penkinkin tekaistua loppuun. Muakin odotti loppumetreillä ihan superkiva vaihe. Sain nimittäin tehdä ihan oikean prinsessaruusus-weddingstyle-henkisen i h a n a n valonauhan kattoon. Kiinnitin Ikeasta hankittuun valoketjuun tekokukkia ja -ruusuja rautalangalla tasaisin välein ja tsadaa, koko parvekkeen kruunu valmistui kuin itsestään. Köynnöskukat olivat valmiista roikkuvista tekokukista ruukkuineen, mutta leikkasin niistä vain pelkät viherosat tätä varten. Neljä tekokasvia meni tähän valoketjuun. Vinkki tähän kukkaisköynnökseen oli suunnitelmassa. 

Parvekkeella istuskeli kuulkaas onnellinen kolmikko (+ minä neljäntenä onnellisena), kun parveke valmistui ennen lomareissua. Tässä ryhmäkuvassa on vielä valoisaa, mutta ai että miten kaunis valo siellä oli kun ilta hämärtyi. Koko parveke loisti niin kauniina. Sisältäkin katsottuna näkymä oli aivan erilainen kuin aiemmin. Lopputulos: Parvekkeesta tuli ihana, jos ja kun multa kysytään. Vanhaa saatiin hyödynnettyä myös siltä osin mitä jäi yli. Oranssi säkkituoli on nyt miehen suvun kesämökillä lasten ilona aittarakennuksen terassilla. Ritiläarkku pääsi samaiseen paikkaan saunan kammariin säilömään pelastusliivejä. Kuvissa vilahdellut valkoinen pyöreä lattiavalaisin jäi myös uudelle parvekkeelle, mutta se ei näkynyt kuvassa, mutta sopii sinne erityisen hyvin ja luo lempeää, lämmintä valoa kukkaiavaloketjun lisäksi.

Miehen kommentit projektista: Todella kiva suunnitelma, mikä oli tehty nimenomaan meille eikä suunnittelijalle. Piristäviä yksityiskohtia mitä ei oltaisi itse osattu ajatella. Katon valaistus on ihana, sellaista ei kaupasta saa. Köynnös ei ole erityisen äijämäinen, mutta en sellaista kaipaakaan. Harmaa sohva vielä mietityttää, saattaa hyvin olla että päädytään suunnitelman mukaiseen suositukseen verhoilla tyynyt pastellisävyillä. Näin on kuitenkin hyvä, katsotaan ajan kanssa muuttuuko mieli.Lopuksi vielä iloisia uutisia teille lukijoilleni: Heinäkuun ajan suunnittelupaketit ovat -10%, niitä tarkastelemaan ja tilaamaan pääset tästä. Glowdian uutiskirjeen tilaamalla osallistut myös arvontaan, josta voi voittaa yhden Mini-suunnittelupaketin.

 

 

KIMALTELEVA SATEENKAARI

Terveisiä ystäväni mökiltä! Ollaan oltu täällä valmistelemassa tulevan viikonlopun juhlia jo pari päivää. Meillä on tulossa ystäväporukan omat pienet festarihenkiset kesäjuhlat. Ihanaa saada saman mökin pihamaille monta kaveria, tuttua ja ystävää. Juhlista ei ollut nyt tarkoitukseni silti kertoa, vaan kimaltevan sateenkaari-koristeen ohje. Itse tein sellaisen eilen nimittäin samalla, kun siivosin yhtä piharakennuksen huoneista. Välillä taukoa maalaillen vähän sateenkaaria tekee aina hyvää.

Tarvikkeet: pahvilaatikkopahvia, sateenkaaren värisiä maaleja, kuumaliimaa, hopealametta (vai mitä tuo on nimeltään?), oksa ja kukkia. Leikkaa pahvilaatikosta sopivat palaset. Valitse sopivan jämäkkä pahvi, itse tykkään perusmuuttolaatikkopaksuudesta tällaisissa askarteluissa. Leikkaa mieleisesi sateenkaren muoto. Hyvillä saksilla et jää pulaan koskaan.
Maalaushommiin vaan! En odotellut maalin kuivumista välillä enkä juuri edes pessyt pensseliä joka välissä. Tuli kivat liukuvärjäykset. Toisinaan haaveilen omasta studiosta, jossa saisi tehdä kaikkia omia juttujaan ja ei tarvitsisi joka kerta olla tarkka erilaisten maalausalustojen kanssa, vaan koko tila saisi sotkeentua. Alustat näyttävät usein tosi kauniilta nekin.Kesken juhlavalmisteluiden lipputangon naru katkesi. Tanko piti kaataa alas, ja jotta tankoon jumiin jäänyt lippu saatiin irti. Jotta tanko pystyttiin keikauttamaan vaaka-asentoon, piti alta kaataa yksi luumupuu pois. Ja siitä luumupuusta sain täydellisen oksan tähän sateenkaarikoristeeseen.

LIpputankokin saatiin täyteen kukoistukseen, puhtaana ja vimpan päälle juhliin valmiina. Seuraava vaihe on epäkaunein: Kuumaliimalla oksa kiinni pahviin, kangastilkkuja apuna käyttäen. Samoin liimalla hopealame paikoilleen. Ei sen kummemmin väliä, kuinka kauniisti, koska sisältö ei ulkopuolelle näy.Lopuksi vielä toinen puoli kiinni ja ruma sisältö piiloon. Muutama kukka vielä koristeeksi ja sateenkaari on valmis.

Siitä tuli ihana! Siis aivan ihana! Meillä on lauantai-iltana myös oma pieni Pride-kulkue ja sateenkaarikoriste pääsee siellä varmasti myös käyttöön, mutta haluan tehdä tällaisen varmasti myös muihin juhliin, koska mihinpä ei sateenkaari sopisi. <3 

 

UUSI, UPEA JA ULJAS – MONEN PIKKUTYYPIN AJAMA POLKUPYÖRÄ UUTEEN KUOSIIN

Tiedättekö sen hetken, kun tulee jonkun kanssa puheeksi joku asia ja kaikki sutviintuu ihan hurjan hyvällä tavalla aivan kuin itsestään. Tulee se fiilis, että vitsit, että kannattipa oikeasti avata nyt suunsa. Meillä kävi pääsiäisenä niin. Olimme pääsiäisajelulla ystäväperheen luona hänen lapsuusseuduillaan. Tuli puhetta polkupyöristä. Siitä, että on taas aika päivittää nuorimmaiseni pyörä. Päiviteltiin tietysti myös ajankulua ja sitä, että on kallista puuhaa, jos sattuu jokaisen lapsen pyörän päivitys samalle kaudelle. No, eipäs mennyt montaakaan hetkeä, kun olimme jo hakemassa monen pikkupojan polkemaa vanhaa Nappulaa meille. Saimme sen mukaamme saatesanoilla, että kukaan ei oikeastaan muista montako tyyppiä sillä on jo ajellut ja että se on vähän jo aikaa nähnyt. Kiitimme kovasti ja mulla alkoi päässä jo surrata. Nimittäin oikein kunnolla surruuttaa, että tässäpä mulle mainio tuunausprojekti.Nyt pyörä on valmis. Olen siitä niin iloinen ylpeä. Sitä tehdessä olen ylittänyt itseni moneen kertaan oppimalla uutta, tekemällä jotain mitä en ole ennen tehnyt. Olen hämmentänyt naapureita, kun olen pihalla touhunnut pyörän parissa. Eräs naapuri luuli, että meneillään on jotkut talkoot, kun lisäkseni pihalla hääri niin monta muutakin ihmistä erilaisten hommiensa ja grillinkien äärellä. Lapset ovat hinkanneet pyörän eri osia vanhalla tiskiharjalla puhtaaksi. Raahasin pyörän rungon mukaan ystävien mökille ja maalasin sitä sekä iltamyöhään auringon vielä loistaessa jossain taivaanrannassa, että aamuaikaisella poikani kanssa, kun kaikki muut vielä nukkuivat. Olen saanut puuhailla pyörän parissa helluni seurassa, se on ollut ihanaa laatuaikaa meille kaksin. Ollaan naurettu ja vitsailtu siinä pyörän purun, fiksailun ja rakentamisen ohessa. Hän on myös auttanut ihan hirveästi tätä tehdessä ja varmaan loppujen lopuksi tehnyt enemmän kuin minä. Juhannusaaton aattona pyörä sitten valmistui ja nyt pihan ympäri kirmaa onnellinen nelivuotias.

En ole koskaan aiemmin tehnyt näin perusteellista pyörän tuunausta. Paitsi mitä nyt 15-vuotiaana maalasin iskän varastolla vanhan Ponin sinisestä puna-valkoiseksi ja koristelin pienoinmallimaalilla täyteen kukkia. Sama pyörä sai pari vuotta myöhemmin vaaleansinisen maalikerroksen. Sitä aikakautta kestikin pitkään, vaikka välissä pyörä varastettiin ja keräsin sen osia pitkin Oulun Myllytullia – löytäen kaikki osat! Pyörä kasattiin takaisin ajokuntoon ja vajaa 10 vuotta sitten purin sen osiin ja hioin hulluna, mutta kuten monille projekteille usein käy, se on edelleen palasina vintillä. Aina taloyhtiön roskalavaviikkoina keväällä ja syksyllä harkitsen, että heitän osat pois, mutta en mä voi. Kyllä se vielä joskus kasataan… Mutta nyt, tämä Nappula muuntautui käsissäni (ja lasten ja hellun suuren avun siivittämänä) Uudeksi, Upeaksi ja Uljaaksi, joten haluan jakaa teille kuvina eri vaiheita.Ihan ensimmäiseksi me tietysti alettiin purkaa pyörää. Ei mitään järjestystä, että mikä osa irti ensimmäisenä, vaan pojat saivat irroitella juuri niitä osia, mitä huvitti irrottaa ja mitkä lähtivät irti helpoiten.

Pyrin ottamaan kuvan puhelimella jokaisesta irroittamastani osasta ja siihen kuuluvista ruuveista ja muttereista. Välttääkseni näin liian ison määrän ylijääneitä osia. Vaikka mikäpä se semmonen projekti ois, josta ei pari mutteria jäis yli. (yksi jäi, muutama uusi ostettiin huonojen tilalle)Hiomapaperit, maalit ja lakan ostimme Kaaren Prismasta. Myyjä oli ihanan ammattitaitoinen ja reipas nuori mies, joka neuvoi tosi hyvin ja möi juuri oikealla tavalla ja hänellä oli oikeasti tietämystä sen osaston tuotteista, jossa oli töissä. Osien irrottamisen jälkeen lapset pesivät lokasuojat ja ne kiillotettiin.
Kumit tietysti irroitettiin vanteista. Vanhat ulkokumit joutivat vaihtoon, mutta sisäkumit jäivät edelleen käyttöön. Vanteetkin putsattiin ja kiillotettiin vimpan päälle. Kiillotushommissa käytössä oli tietty vanhat, kulahtaneet keittiöpyyhkeet. Säästän niitä muutamia aina maalaus-, kengänkiillotus- ja pesupuuhia varten.

Maalausosiota tietysti odotin paljon. Tiesin toki, että sitä ennen on se yksi viheliäin homma, hiominen. Vanhat tarrat eivät meinanneet irrota rungosta, joten päädyin malttamattomana viilaamaan ne pois. Vähän jäi sitten rajumpia viilauksen jälkiä, mutta eivät ne lopullisen maalauksen jälkeen siinä haitanneet tai näy muihin kuin mun silmiini. Puhdistin tietysti rungon ensin myös hyvin ja suojasin maalarinteipillä ne osat joihin en halunnut maalin tulevan. Rungosta tuli valkoinen. Jos tuo lause kertoisi kaiken, olisitte ehkä ihmeissänne. Mutta tietenkään siinä ei ollut koko totuus. Valkoisen päälle maalasin vaaleanpunaisella makaroneja ja sinisellä siveltimenvetoja. Lopuksi kaiken päälle vielä lakka. Aika muitaihaniamainen, totesi sekä ystävä, että naapuri, kun näkivät minut pyörää maalaamassa tuossa pihalla eräänä iltana.

Kääräisin pyörään myös suojaksi matonkudetta noihin kriittisiin kohtiin, jotka saattavat saada iskua asvaltista, kun pyörän selästä tulee kiire muihin hommiin. Solmin kuteen päät tiukalle ja ompelin vielä muutamalla pistolla kiinni.
Valmiista pyörästä tuli suloinen. Pyörän kruunasi hauska Tigerista löytynyt töötti (hyrräkin oli, mutta siinä oli niin erikoinen kiinnityssyteemi, ettei sitä saanut pyörään kiinni) (se pääsi mun matkapyörän koriin!). Sanoisin, että tällaiseen projektiin kannattaa lähteä, jos ei ole kiire, innostuu aiheesta ja haluaa kokea sen tunteen, kun saa vanhasta tehtyä jotain upeaa ja uljasta! Tätä varten ostettiin uutena ulkokumit, maalit, lakka ja hiomapaperit, kettinkityökalu, muutama ruuvi, joista käytettiin yksi ja polkimet. Roskiin siis meni vain vanhat, risat polkimet ja ikivanhat ulkokumit. Kaikki muu säilytettiin. Ketjut puhdistettiin ja öljyttiin ennen palkalleen asennusta. Rahaa meni noin 80e, mutta alle viidelläkympilläkin olisi tästä selvinnyt.

Helluni kasasi pyörän loppuun sillä välin, kun syötiin lasten kanssa iltapalaa. Ruu pääsi iltapalan jälkeen vielä testaamaan pyörän kotipihalla. Ainakin kymmenen kierrosta pihan ympäri ja vähän valokuvia ruusupuskan edessä ja monta kertaa sanat: “äiti, tää on tosi ihana!”. Huomenna vielä halitaan koko pyöräntuunausporukka yhdessä ja nostetaan mehumaljat juhannuksena uuden pyörän kunniaksi. Tästä tuli niiiiiin ihana!  Aivan älyttömän ihanaa, lempeää, lämmintä ja rauhallista juhannusta teille ihanat seuraajani! Toivottelee Tiina ja koko poppoo <3

KUN NUKUTAAN, NIIN NUKUTAAN

Kaupallinen yhteistyö: Familon & Suomen Blogimedia

Nukkuminen on tärkeää, senhän me tiedämme. Joskus on aikoja, että se on helpompaa ja toisinaan on pitkiäkin kausia, että unelle ja nukkumiselle ei vaan ole riittävästi kunnollista mahdollisuutta olla parasta mitä se voi olla. Elämäntilanteet vaihtelevat niin paljon eri elämän aikoina. Myös sillä missä nukkuu ja millaisissa puitteissa, on iso merkitys. Haluan kertoa teille omasta nukkumisestani, sillä juuri nyt se on sen verran ihanaa ja lempeää. Olen muutaman vuoden ajan nukkunut melko hyvin ja viime aikoina vieläkin paremmin, joten kokemusta ja vinkkejä on mukava jakaa. Olen näitä samoja asioita jakanut ystävilleni ja lähipiirille sen verran tarmokkaasti suu toisinaan ihan vaahdoten innosta, että toivottavasti joku teistäkin nappaa uusia nukkumista helpottavia vinkkejä. Tervetuloa mukaan, tämä on Tiinan unikoulu nimeltään: Kun nukutaan, niin nukutaan!
Mun nukkumishistoriani on keskiarvoltaan hyvä, jos mennyttä 39 vuotta katsellaan taaksepäin. Vauvana äitini sanojen mukaan nukuin jo kuukauden iästä saakka täydet yöt. Leikki-iässä taas nukahdin joka ilta iltasadun aikaan noin kolmannen sivun kohdalla. Tämä tieto nauratti minua paljon ennen kuin itselläni oli lapsia, mutta nyt olen oikeastaan vähän kateellinen äidilleni, sillä minähän olen ollut ihan älyttömän helppo nukutettava. Omille lapsilleni iltasatuja lukiessani olenkin hämmästänyt moneen kertaan usean oman lapsuuteni suosikkikirjan juonenkäänteistä, sillä hyvin harvoin olin kuullut niitä loppuun saakka lapsena. Teini- ja nuoruusvuosilta en muista yhtään nukkumisongelmaista aikaa. Olen nukahtanut aina tosi helposti. Jo nuoresta saakka lukeminen on ollut minulle paras unilääke (haukoitus tulee edelleen toisen lauseen kohdalla, kun itse luen) ja jos olen väsynyt, nukahdan minne vaan. 16-kesäisenä nukahdin jopa reiveihin ollessani vain väsynyt. Automatkat olivat alaikäisenä parasta siitäkin syystä, sillä silloin nukuin makeasti suurimman osan matkasta.

Aikuisiällä nukkumiseen on vaikuttanut useat eri asiat. Olen tehnyt öitä lukuunottamatta töitä kaikkina vuorokauden aikoina, välillä peitot ja tyynyt ovat olleet liian vanhoja littanoita ja uni on ollut katkonaista surkeista vuodevaatteista johtuen ja toki lasten odottaminen ja saaminen on vaikuttanut kovasti myös nukkumisjärjestelyihin, unen laatuun ja myös sängyn kokoonpanoon. Inhottavia nukkumisvaikeuksia minulla oli eräänä talvena, kun töissä oli kurjaa. Eräässä työpaikassa minua nimittäin kiusattiin ja jouduin jopa pitkälle sairauslomalle osittain siitä syystä, että heräsin joka yö valtavaan ahdistukseen enkä enää saanut nukuttua. Se oli kamalaa. Onneksi tilanne jossain vaiheessa helpotti ja nukkuminen normalisoitui.

Ollessani raskaana ja imettäessäni olen nukkunut myös erilaisin tavoin ja tyylein. Raskausaikana vatsan kanssa lyllertäminen kyljeltä toiselle vaati omat kommervenkkinsä, kuten kaikki äidit varmastikin tietävät. Muistan myös nukkuneeni jossain raskaudessa prinsessatyyliin niin, että olin selälläni ja peitto kainaloihin saakka ja kädet peiton päällä suorina. Perhepedissä nukkuessani ja öisin imettäessäni minulla oli muotoileva tyyny pään alla, jotta imetysasennot olisivat mahdollisimman helppoja. Nukuin silloin aina kuin tukki, toinen pikkutukki kainalossani. Olen nukkunut tosi hyvin silloin, kun lapset ovat olleet vauvoja. Se oli ihanaa nukkumisen aikaa, kun ei ollut suurempi kiire mihinkään ja otin vielä toisinaan päiväunetki vauva kainalossa. Erittäin hyvin olen nukkunut myös pilates-tunnilla, elokuvan ensi-illassa ja kelluntatankissa. Viime vuosina, kun sänky on kuulunut pääosin vain minulle itselleni, olen vuorannut sen valtavalla määrällä tyynyjä (parhaimmillaan niitä on ollut seitsemän) ja tuplaleveällä peitolla, jotta olen saanut tehtyä itselleni kunnon pesän yöksi minne käpertyä. Kaksi tyynyä selän taakse, yksi jalkojen väliin, toinen syliin ja muutama pään alle ja ympärille. Miesystävää meinasi huvittaa, kun tapasimme ja kun hän ekoja kertoja näki tyynyillä vallatun sänkyni.Entäs se taikasana sitten? Miten nukun niin hyvin? Mitä siihen tarvitsee? Geeneillä lienee jonkin sortin vaikutusta, samoin luultavasti sillä mihin pienestä asti tottuu ja ihan vaikka sellaisella asialla, että ovatko lapsuudessa illat olleet turvallisia olla kotona, onko tarvinnut stressata nukkumaan mennessä mitään vai onko saanut nukahtaa ihan rauhassa vain omaan väsymykseensä. Nämä ovat äkkiseltään sellaisia maalaisjärjellisiä asioita, en ole sen kummemmin mihinkään tieteellisiin tutkimustuloksiin tutustunut.

Itse olen aina arvostanut lempeitä ja ihania nukkumispaikkoja ja kunnon vuodevaatteita. Muistan edelleen äitini kertoman tarinan siitä, kuinka parivuotiaana nukahdin olohuoneeseen uusien peittojen ja tyynyjen kanssa keskelle lattiaa, kun sain ensimmäisen oman, uuden sängyn ja siihen uudet peitot ja tyynyt. Peitto oli puna-valkoruudullinen ja ihana! Edelleen tuollainen samanlainen ruutukuosi, missä tahansa yhteydessä, muistuttaa mua makeista unista. Olen nukkunut myös monet ihanat unet ystäväni mökillä supermuhkean ja kuohkean peiton alla. Parasta nukkumisessa on ollut ne peitot, kuohkeat ihanat mökkipeitot, ei niinkään ympäristö, vaikka sekin on ollut lähes täydellinen. Muistan myös nukkuneeni joskus puolitutun kaverin luona aivan ihanat päiväunet kertakaikkisen upean, paksun peiton alla. Peitoilla, tyynyillä ja petivaatteilla on väliä. Siinä yksi taikasana. Vaikka nukahtaisi melko helposti minne vaan, niin kunnon kamat vain parantavat nukkumiskokemusta.Olin tässä taannoin Familonin pressitilaisuudessa, jossa pääsin testaamaan tämän kesän uutuutta – body-tyynyä eli pitkää tyynyä eli vartalotyynyä. Se on a i v a n ihana. Ihastuin siihen välittömästi. Tämän yhteistyön ansiosta olen nyt nukkunut oman vartalotyynyni kanssa parisen viikkoa ja olen erittäin tyytyväinen. Se korvaa mun sängyn sisällöstä ainakin neljä muuta tyynyä. Ja mikä parasta, se tukee nukkuvaa kehoani paremmin kuin irtonaiset tyynyt. Se toimii siis näin: Tyyny, joka on kooltaan 30x30x140cm, on jaetty viiteen lokeroon, joita jokaista on mahdollista muokata, täytteen määrää voi lisätä ja vähentää (itse olen nukkunut toistaiseksi vielä kaikilla täytteillä, mutta aion kokeilla myös hieman kevyempää versiota). Body-tyyny korvaa jalkojen välissä ja sylissä olleet tyynyt ja helpottaa kylkiasennossa nukkumista. Päällimäinen olkapää ei lysähdä ja nukkuminen on miellyttävämpää, kun kipuja niska-hartia-seudulle ja lapojen tai rintarangan väliin ei synny. Selällään nukkuessa tyynyyn voi myös nojata puolimakuuasennossa ja se on myös mukava asento olla.

Sain valita Familonin valikoimista itselleni myös ne varsinaiset tyynyt ja uuden peiton, sillä vaihdon aika oli. Tiesittehän, että peittojen ja tyynyjen käyttöikä on noin kaksi vuotta ja sitten olisi aika vaihtaa uusiin? Koska rakastan muhkeutta, kuohkeutta ja lämpöä, päädyin Gold-untuvatyynyyn ja tuplaleveään peittoon. Valitsin tyynyistä pehmeän ja puolikorkean mallin ja peiton lämpimyysasteikolta erittäin lämpimän. Nauratti, kun avasin pakettia kesän ensimmäisten kunnon helteiden aikaan. Just sillä hetkellä hikipäissäni ei kyllä huvittanut hypätä nukkumaan, mutta voi että olen nukkunut kesäyötkin hyvin näillä varusteilla. Mulla on 140cm leveä sänky ja myönnetään, että jos vierellä on sekä mies, että toisella puolella body-tyyny (jota myös boyfriend-tyynyksi kutsutaan – eräänä yönä mies oli säikähtänytkin ja tullut jopa mustasukkaiseksi, että kuka siinä mun toisella puolen oikein on), niin melko ahdasta on. Täydellinen tilanne olisi siis, jos sänky olisi hieman leveämpi. Yksin nukkuessani olen nautiskellut tyynystä ja untuvapeitosta oikein kunnolla. Syleilyssä vartalotyyny ja selän takana muhkeasti ja kuohkeasti mytyssä paksu, lämmin untuvapeitto (niin, että hartiat peittyvät, pelkään nimittäin kesäöinäkin sitä, että hartiat saavat yöllä kylmää ja aiheuttavat päänsäryn) puoliksi päällä, ja pään alla untuvatyyny. En voisi olla tyytyväisempi ja unet ovat olleet makeita. Tilanne on ollut kuin tuo otsikossa oleva elämän mottoni ja tämän unikoulun nimi: kun nukutaan, niin nukutaan. Illalla silmät kiinni ja aamulla auki.

Petivaatteiden oikeaoppinen huolto on tärkeää ja vaikuttaa unen laatuun. Tyynyt kannattaa pestä nelisen kertaa vuodessa (vartalotyyny vaatii isomman koneen tai pesulakäynnin)  ja vaihtaa kokonaan uusiin säännöllisesti. Untuvatuotteiden kanssa tärkeää on pöyhintä. Familonin untuvatuotteiden Traumpass- ja Downafresh Greenline -sertifikaatit takaavat muuten sen, että höyhenet ja untuva saadaan elintarviketeollisuuden ylijäämistä, eikä koskaan elävistä linnuista.. Joka aamuinen mylläys ja viikottainen tuuletus tekee hyvää ja pitää untuvat kuohkeina. Talvella tuuletus on mielstäni täydellistä, kovilla pakkasilla saatan viedä petivaatteet ulos usean kerran viikossakin. Kesällä taas peseminen on helpompaa, kun kuivatus onnistuu ulkona niin ihanasti ja niihin jää suloinen kesäntuoksu.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen hymyillyt moneen kertaan. Suunpielet ovat nousseet ylös siksi, että a) nukkuminen vaan nyt on niin ihanaa, b) oon ollut niin fiiliksillä uusista petivaatteista, että tekisi kokoajan mieli mennä sänkyyn, c) body-tyyny on pitkästä aikaa sellainen uusi tuote, jollaista olen todella kaivannut, mutta en ole oikein tiennyt millianen se voisi olla ja onneksi se tuli nyt vastaan ja mulla on se!, d) omien uni- ja nukkumisjuttujen muistelu on myös hauskaa, me ollaan sängyssä niin iso osa elämästämme, että vaikkei se varsinaisen tietouden piirissä ihan joka hetkeltä olekaan, niin paljon siihen liittyy sekä tarinoita että myös ihan kokonaisvailtaisia tunteita ja se on asia joka vaikuttaa kaikkeen. Ja e) tärkeimpänä ajatuksena haluan jakaa sen, että mielestäni aina kannattaa avoimin mielin kokeilla uusia juttuja unen saamiseen ja makeampiin yöuniin, sillä se mikä toimi viisi tai vaikkapa vain vuosi sitten, ei välttämättä toimi enää yhtään yhtä hyvin tänä päivänä, tai siis yönä. 

Mä tahtoisin kuulla nyt teidän unitarinoita. Kokemuksia ja vinkkejä, tarinoita tai tuntemuksia, tai ihan vaikka sitä mitä teille ensimmäiseksi tämän postauksen tiimoilta tuli mieleen. Olisi ihanaa, jos kertoisitte. Lisäksi saan arpoa yhdelle teistä lukijoista ihan oman body-tyynyn. Jos ei ole mitään sanottavaa, niin ei sekään haittaa, osallistuminen kommenttiboksiin. Aikaa arvontaan on viikon ajan, eli 25.6. puoleen yöhön saakka. Osallistua voit myös Instagramissa, tällöin tuplaat voittomahdollisuutesi. Kiitos kaikille tämän postauksen lukeneille, tämän kirjoittaminen ja kuvaaminen oli mulle tosi mieluisa ja tärkeä juttu, koska: KUN NUKUTAAN NIIN NUKUTAAN! <3

12-VUOTIAAN UUDET ÄIDIN OMPELEMAT KESÄVAATTEET

Postausta ei ole tehty yhteistyössä muiden kuin lasteni kanssa, mutta sattumalta kuvissa näkyvä pojan takki saatu Reimalta (hylkii itikoita ja punkkeja, how cool is that!) ja mun päällä oleva mekko (pellavaa ja ihana, tarina löytyy instasta) Kaiko Clothingilta. 

(Tämä postaus katosi muutamaksi päiväksi, eikä koskaan palannut itsekseen takaisin. Intternetti on semmoinen, kaikki voi kadota koska vaan, mutta nyt tää on täällä uudelleen!)

Muistatteko vielä millainen oli viimeinen kesä ennen ala-asteen loppua? Itse taisin olla tuona kesänä leikkauksessa, kun jalastani leikattiin pois kipeä patti ja olin kerännyt herkkuja vanhaan Fazermint-rasiaan, jonka äiti sitten toi mulle sairaalaan. Oli mahtavaa saada iso rasiallinen herkkuja, jotka oli pakattu sinne niin tiiviisti, että tila oli käytetty täydellisesti hyödyksi ja niitä herkkuja todella oli paljon. Lisäksi muistan, että mulla oli nelosluokalla itse itselleni ompelemat vaaleanpunaiset puuvillahousut, joissa oli ruusukankainen vyörärönauha. Se oli kesä 1992. Miten muistankin niin vähän siitä mitään. Mitä luultavimmin katselin televisiosta Tenavatähteä, jota myös nauhoitin videokasetille ikivanhalla videonauhurillamme, jossa oli myös “kaukosäädin” – metrin mittaisella johdolla. Noihin aikoihin rakastin myös tehdä ristipistotöitä. Selasin vimmatusti käsityölehtiä, joista etsin sopivan pieniä mallikuvioita kirjottavaksi. Katselin aamulla Ebba ja Didrik -nuortensarjaa. Äidin kanssa istuttiin olohuoneen vaaleilla nahkasohvilla iltaisin ja katseltiin televisiota. Luultavasti pelasin pikkuveljeni kanssa Super Mario Bros kolmosta ja Kid Icarusta tuntikausia ja välillä hermostuttiin toisillemme. Se oli kesä, joka oli eniten vielä lapsen kesä. Seuraava tuntui jo askeleelta, kohti teiniyttä. Tyttäreni elää nyt tuota saman ikäisen tytön kesää. Maailma on 27 vuodessa muuttunut paljon, mutta tunnistan tuossa ihanassa tyttäressäni paljon tuttuja juttuja. Onhan hän toki tyttäreni. Silti myös aivan oma ihana itsensä, oma persoonansa ja omanlainen tyyppi. Hän on fiksu tyttö, ajattelevainen, hajamielinen ja haaveilija. Räiskyvä ja räväkkä, ujo ja herttainen. Hän tulee syliini, kun halipula iskee ja pohtii myös mun kanssa monenlaisia maailman asioita.

Herkistyn tätä kirjoittaessani ihan, vaikka munhan piti kertoilla vaan näistä vaatteita, joita hänelle ompelin. Löysin Mainion mallarimyynneistä palan yhtä lemppariani heidän kankaista ja siitä ompelin leveät culottekset. Näyttävät ihanilta ja aivan käyttäjälleen sopivilta. Kaikolta tilasin raitakangasta ja siitä tein haalarin (johon kaava Suuri Käsityö -lehdestä, 3/2019, tosin pidensin lahkeita sortsimitasta lähes täysimittaisiksi). Siitä tuli ihana. Yläosan saa solmittua selän puolelle löysästi rusetille tai kiepsautettua kaksin takakautta eteen kiinni.Mulla on tälle kesälle yksi pieni haave (jota en ole kertonut tytälleni vielä, mutta hän sen lukee, kun saa tietysti nähdä tämän postauksen ennenkuin julkaisen mitään – eli seuraan hänen ilmettään, kun lukee juuri tätä kyseistä tekstiä tästä eteenpäin). Olisi ihanaa, jos tytär innostuisi itse ompelemaan itselleen jonkun kivan kesävaatteen. Mulla on tuossa pieni läjä superihania Samujin kesäkankaita, joista saa jo vaikka mitä tehtyä. Sitten ommeltaisiin joku ilta yhdessä keittiön pöydän ääressä sen jälkeen, kun pojat ovat nukahtaneet. Ollaan tyttären kanssa kumpikin melkoisia yökukkujia, jos niikseen käy. Ja aamulla pukeutuisimme itse ompelemiimme vaatteisiin. Saa nähdä kuinka käy. Voi olla, että intressit ovat muualla ja ymmärrän sen täysin. 

IHANIEN IHMISTEN KESÄBINGO

Kyselin tässä taannoin Instagramissa, että mistä kesätekemisestä te pidätte. Lisäsin näitä kivoja kesätekemisiä omaan listaani ja tein meille kesäbingon. Ensin ajatuksena oli jonkinlainen kässäihmisten jumppabingo, mutta kyllä ihanien ihmisten kesäbingo on paljon hauskempi. Siihen voi itse lisätä palkinnot, joita saa, kun onnistuu saamaan vaaka-, pysty- tai vinorivin. Tai ei ole missään nimessä pakko keksiä palkintoja. Raksia saa kun ja jos jotain saavuttaa. PDF-bingon saat ladattua tästä. Ihanaa ja kuumaa kesää teille!

VALLILALAISEN TALON SISÄPIHALLA NÄHTY SUPER MARIO JA KREISI KATULIITUNAINEN

Sain tuossa muutama viikko sitten toiveen ekaluokkalaiseltani, että Super Mario -asu olisi saatava. Meillä on pelattu joulusta asti, välllä enemmän ja välillä vähemmän kunnon kasibittistä Nintendaalia (kuten meillä ruukataan sanoa), tai sitä sen uutta miniversiota. Super Mario Bros 3 on koko perheemme suosikkipeli. Miten suloista onkaan, että se oli mun suosikkini jo yhdeksänkymmentäluvulla! Pelailin sitä pikkuveljeni kanssa tyttäreni ikäisenä tuntikausia päivässä. Ja nyt omat lapset pelaavat ja tykkäävät siitä samasta. Eikä peli edes tunnu mitenkään vanhanaikaiselta. Oli mukava saada noin tarkka toive ja selvittää, kuinka sen saisi parhaimmalla tavalla toteutettua. Aloitin kankaista, jotta tiedän millaiset kaavat tarvitsen. Lähdin eräänä kevätiltana Eurokankaaseen ja löysin sattumalta juuri oikean väriset colleget palalaarista. Sininen on paksumpaa, nurjalta pehmeää collegeneulosta ja punainen ohuempaa. Nappeja piti oikein kunnolla metsästää. Luulisi, että suuria keltaisia nappeja olisi jokaisessa nappikaupassa (joita ei kyllä liikaa ole), mutta ei, ei missään. Hankalaksi kävi metsästys. Onneksi mulla välähti se pellepelottoman lamppu päälaella ja keksin, että teen napit itse. Ostin siis vain suuret nappiaihiot ja käytin kotoa löytynyttä juuri oikean sävyistä keltaista pellavakangasta ja tsidim, napit olivat valmiit. Kaavat! Selailin erilaisia kaavalehtiä erikoistuneillani supermariohaalarisilmilläni, joskos löytyisi valmiit kivat haalarit. Muutamat kaavat löytyivät, jotka olivat sinnepäin, mutta eivät riittävän mainiot, jotta olisin alkanut hommiin samantein. Into meinasi jopa niin pahasti laantua, että kangaskasa siirtyisi pian pöydän kulmalta kaapin uumeniin, mutta onneksi ekaluokkalainen tivasi, että joko joko ovat valmiit. Ottobre-lehti, 1/2017 pelasti. Peruspaidan kaava (malli 16) löytyi helposti. Samassa lehdessä olleet kapeat svetarihousut (malli 17) ja niihin lisättynä toisesta kaavasta (malli 23) läppä ja henkselit ja vyötärökuminauhan poisjättäminen muodostivat täydelliset ja sanotaanko, että tämän päivän henkiset ja trendikkäät mariopökät. Asu ei ihan valmistunut vappujuhlintoihin naamiaisasuksi, mutta ei se mitään. Toukokuun muina päivinä se on ollut hyvin monena ihan tavallinen koulupojan rento asukokonaisuus. Melko moni on silti tunnistanut asun saaneen inspiraationsa eräältä pelihahmolta. Punaista lippalakkia olen yrittänyt etsiä useista kaupoista, koska ei ole yhtään huvittanut alkaa ompelemaan lätsää, mutta senkin kanssa on ollut vähän hankaluuksia. Peruspunaisen, tavallisen päähineen löytäminen on kuitenkin sekin osoittautunut vaikeaksi, joten voipi olla, että joku päivä pitää ottaa vielä kone esille ja hurauttaa se lätsäkin kruunaamaan meidän perheen Mario.Ommellessani asua keksin, että haluan piirtää katuliiduilla pihalle teemaan sopivia kuvia ja ottaa jo tekovaiheesta videon ja valmiissa maisemassa saa sitten Mario hyppiä ja liikkua hauskasti. Tänään sitten teipattiin muovilaatikon kansi tuuletusparvekkeen reunaan ja kannen päälle kiinni iPad ja runsaasti teippiä ympärille. Muutama teippisykerö vielä varmistamaan, että laite pysyy oikeassa asennossa koko kuvauksen ajan. Näytti erittäin promeiningiltä, haha! Sitten vaan tytär painamaan start-nappia ja olemaan kytiksellä kuvauksen aikana, että laite varmasti toimii ja että voin välillä kysyä, että miltä se meidän eli mun homma alhaalla oikein näyttääkään.
Hankin tätä hetkeä varten valmiiksi riittävästi erilaisia liituja. Paksuja, ohuita ja monivärisiä sekä katuliitupölyä, jota sekoitettiin veteen ja maalattiin seosta asvalttiin vaahtomuovitelalla. Aah, miten ihanaa se katuliitumaalaaminen sitten olikaan. Mun seos vaan jäi sekoittamatta kunnolla loppuun vielä pihalla, kun tein sen kotona jo valmiiksi. Ensin oli liian ohutta seosta ja lopuksi mänkit pohjalla, mutta ihan hyvät putket sain maalattua. Innostuin silti niin paljon telalla piirtämisestä, että taidan joku päivä tehdä kunnon saavillisen ja tehdä vaikkapa lapsille kunnon autotiemerkinnät pihaan. Sain piirrettyä pihaan ihan hauskan ja supermariomaisen maiseman. Malttamattomuuden huomasin oikeastaan vasta kuvien ottamisen jälkeen. Ei nimittäin maltettu odottaa edes, että alvaltti olisi sateen jäljiltä kokonaan kuiva ja väri tasainen. Mutta mitäs pienistä. Hauskaa oli! Ja vielä hauskempaa, kun Super Mario lähti testamaan miten pääsee liikkumaan maisemassa makuuasennossa ja asukin sai lisäväriä liiduista.Olisinpa niin suunnitelmallinen, järjestelmällinen ja sinnikäs täydellisyyden tavoittelija, että tehtäisiin vielä toinen video, jossa korjaisin ne virheet ja epätäydellisyydet, joita tässä versiossa oli, mutta sitten taas: Tää on just ihana näin. <3 Huippua on myös se seikka, että me nelivuotiaani kanssa ei varsinaisesti pukeuduttu Super Mario -teemaan sopiviin väreihin, vaan hän valitsi vaatteensa oma-aloitteisesti jo aamulla päiväkotiin ja minäkin otin vain videointia varten punaisen takin, jotta erotun paremmin asvaltista. Yksiä Super Marioita koko perhe. Tässä siis lopuksi se video, josta oon tosi iloinen ja ylpeäkin. Mitäs te sanotte?

TAIKAJUGURTTIA JA YLIMÄÄRÄISET VÄLIPALAT NAAPURIIN

Kaupallinen yhteistyö: Valio & Suomen Blogimedia
Olen vähän laiminlyönyt itseäni toisinaan. Syön nimittäin välillä ihan miten sattuu. Oon pöhköllä tavalla iloissani siitä, että tehdessäni päivisin töitä kotona, voin skipata ruokailuita. Siinähän ei oo mitään järjen hiventäkään! Saatatte silti tietää sen hetken, kun joku homma vie niin mukanaan, että eka on että äst ihan sama, en jaksa syyä aamupalaa, josta päivä jatkuu, että ohhoh sehän on lounasaika, otanpa tuosta vähän suklaata, ku on kerta jääny pöydälle oikein odottamaan tätä hetkeä ja sitten onkin jo iltapäivä ja vatsa kurnii. Tai vaihtoehtoisesti päivä menee niin, että sekä aamiainen, että lounas on syöty oikeaoppisesti ja on taas se iltapäivä ja vatsa kurnii. Silloin on välipalan aika. Ja se on se hetki, jolloin laiminlyöntejä tapahtuu harvemmin.

Mulla tulee välipalasta muuten aina mieleen jostain syystä oman koulutaipaleeni eka luokka ja toisen luokan iltapäiväkerho. Silloin varmaan oli meneillään joku kampanja, jossa muistuteltiin välipalan tärkeydestä ja se muistuu mieleen. Miellänkin välipalan ensimmäiseksi aina ruisleipävoileiväksi, lanttusiivuiksi ja jugurtiksi. Samoilla mennään tälleen 30 vuotta myöhemminkin, mutta kyllä mä omille lapsilleni ja itsellenikin olen kuitenkin päivittänyt välipalaa tähän päivään sopivaksi. Hauskaa on se, että multa tasaisin ajoin toivotaan kasariruokakirjaa (josta joskus itse aloin puhua stooreissani, kun olin ottanut kuvan kalapuikoista!), jossa kertoisin just näitä lapsuuden herkkumuistoja ja niistä sitten kivoja kuvia tässä päivässä. Ihan hullu ajatus, koska en ole kummempi kokki, mutta saan mää ainakin välipalasta ihan hauskan näköistä ja sellaista, että toivottavasti nämä makumuistot jäävät omille lapsilleni mieleen ja he muistelevat niitä ilolla sitten aikuisina.

Tämän päivän välipalavinkkini pääaines on Valio Luonnonjogurtti+™ mango & persikka ja Valio Luonnonjogurtti+™ päärynä & banaani. Mulla on ollut pidemmän aikaa hankaluuksia löytää mieluisaa jugurttia. Haluan, että jugurtissa on valmiiksi makua eli maustamattomat on mulle nounou, mutta liian sokeristakaan en tahtoisi syödä, mutta silti maukasta ja jossa on joku oikea maku. Näissä Valio Luonnonjogurtti+™mango & persikassa ja päärynä & banaanissa on ainoastaan luonnonjogurttia, hedelmäsoseita ja aromeja. Tykkäsin mausta ihan tosi paljon. Lapsista yksi oli, että jee, älyhyvää, toinen oli, että muistatko äiti minähän en pidä jugurteista ollenkaan, mutta voin kyllä tehdä sun annoksen ja kolmas tykkäsi silleen tavallisesti, eli ookoostiNe jujut tarjoiluehdotukseen, jollaisina minä en kasarilla jugurttiani syönyt, ovat nämä kaksi asiaa: 1) anna jugurtinsyöjän itse valita päälle mieluisia hedelmiä ja marjoja, vaikka kyseessä olisin valmiiksi makeutettu jugurtti. Luonnonjogurtti+™ mango & persikka maistuu ihanalle myös banaanisiivuilla ja tuoreilla mansikoilla höystettynä. Tärkeää: leikkaa hedelmät paloiksi hauskasti! 2) Jugurtin päälle voi aina lisätä TAIKAA eli kansankielellä strösseleitä. Ei siksi, että se kompensoisi puuttuvan sokerin, vaan siksi, että kukapa lapsi (tai aikuinen) nyt ei mieluummin söisi TAIKAJUGURTTIA kuin tavallista! Siihen päälle vielä jos laulaa Taikaplaneetta-lastenohjelman tunnaria taikajugurtti sanoilla (niin, että korvaa taikaplaneetan taikajugurtiksi), niin koko perheen perinne, joka taatusti muistetaan vielä aikuisenakin, on taattu!
Se, mikä välipaloissa on myös mahtavaa, on se, että niissä välipalahetkissä saa tauon. Vaikka olisi paahtanut töitä aamusta asti syömättä (tai mieluummin niin, että jotain murua olis saatu myös rinnan alle jo aikaisemmin päivällä), niin onhan se nyt mukavaa leikellä ohuita banaanisiivuja (tykkään leikata ne kuorineen, koska kapea kuorikaistale lähtee hauskasti siivusta irti, kokeile vaikka), päärynäsydämiä ja persikkatähtiä. Voi napsia ne ylijääneet reunapalat ensin ja koristella jugurtin söpöksi ja syödä makoisan ja kauniin välipalan ja jatkaa sitten hommia.

Instagramistani löydät hauskan videon, kun tehtiin näissä kuvissa olevia annoksia. Niitä oli pari ekstraakin ja veimme yhden alakertaan naapuriin, välipalaksipa tietysti!

PIKKU-RUUN MUITAIHANIALAISNEULE

Keväällä alkanut, täysin huomaamattomasti päälle päässyt neuleinto on tuottanut jälleen tulosta. Sunnuntaiaamuna päättelin viimeiset langanpäät nuorimmaiseni muitaihanialaisneuleesta. Tajusin taannoin, että hän ei aivan vauvakuukausiensa jälkeen ole tainnut saada mun tekemää neuletta (voi olla tosin, että en vain muista!), joten oli aika korjata tilanne. Lankoja jäi oman neuleeni jälkeen niin paljon jäljelle, että ei tarvinnut muuta kuin neuloa hurruutella eteenpäin.

Ohjetta mulla ei ollut. Mittasin yhdestä lempicollegestaan leveyden, tein laskelmia ja loin silmukat.Tein kuvioita vähän sinnepäin. Välillä soveltelin enemmän kuin taas toisessa kohtaa. Menin neuleen ohjaamana, en niinkään krjoneulekuvioiden. Hyvin, hyvin silmämääräisesti tein kaikki päätökset. Halusin neuleen, jota hän pitää tänä kesänä ja tästä eteenpäin eli en neulonut tarkoituksellakaan kasvunvaraa. Lapsista kun ei aina tiedä, että miellyttääkö tämän hetkinen vaatetus vielä ensi vuonna. Ei sitä tiedä nimittäin aikuisistakaan. Joten kasvuvarat saivat jäädä. Ja aikuisista nyt varsinkaan ei tiedä neuloako kasvunvaraa. Arvaattekin varmaan mitä mieltä olen neuleesta. Niinpä. No sitähän tuli tosi ihana. Käyttäjänsä näköinen, sekä taydellinen mätsimätsi mun neuleen kanssa. En oikeastaan malta odottaa, että päästään jonnekin viileän kesäillan metsäretkelle ja kumpikin ollaan yksinä minttuhattaroina siellä. Poika itse ihastui neuleeseen jo siinä vaiheessa, kun kokeili miehusta-selkämyspalaa ilman hihoja. Olin aavistavinani ilon siitä, että juuri minä neulon juuri hänelle villapaitaa. Neuleen valmistuttua ja hänen sitä testatessaan paita jäi päälle pitkäksi aikaa. Se jo on suuri kiitos minulle.

Mitenkö neulominen sujui? No kiitos kysymästä siinähän se. Nopeaahan lapsen neuleen tekeminen on. Vähän jännää omien laskelmien pohjalta. Olisin voinut kyllä tehdä raglanpääntien, olisi tullut siistimpi. Samoin ylhäältä alaspäin -tekniikakin kävi mielessä. Mutta koska useassa asiassa olen kasarilapsi ja tykkään entivanhaisista jutuista, neuloin erilliset hihat ja istutin ne kädenteille. Ei siistein ja huomaamattomin tapa, mutta toimii ihan ok. Eikä käyttäjä ainakaan ole mitään valitellut.



Meillä oli ihana pikareissu Lammassaaren kulmille, vaikka aie oli kuvata jossain voikukkapellolla (poika rakastaa voikukkia!). Päivä oli lämmin ja saatiin ihania kuvia nelivuotiaasta uuden neuleen omistajasta. Hän ilmoitti myös haluavansa kuvata minua. Siinä ei auttanut muu kuin nostaa raskas järkkäri hänen kaulaansa ja opastaa mistä napista painaa. Loppuun siis kuva äidistä, neuleen neulojasta jollaisena uuden neuleen omistaja, pikku-Ruu, hänet näkeekään. <3