KOTIMAASSA MATKAILLEN NURMEKSEN SEUDULLA
Kaupallinen yhteistyö Lakeland Bomba & Visit Karelia
Sitä pääsee kyllä minne vaan, kun vaan lähtee. Se on mun ajatus joka kerta, kun päädyn jonnekin mulle uuteen paikkaan Suomessa. Mietin, että miten mä en ole tullut lähteneeksi jonnekin jo aiemmin. Miten voikaan olla niin kaunista, hienoa, upeaa, erikoista tai omalaatuista jossain muualla päin Suomea olla. Meillä on niin hieno maa!
Tällä kertaa reissukohteena oli Pohjois-Karjala ja erityisesti Nurmeksen seutu.
Mä oon aina tykännyt kartoista, välimatkojen mitoista ja siitä, että osaan sijoittaa itseni kartalle. Ja muistan myös usein melko hyvin, jos olen jossain paikassa käynyt ja mitä reittiä sinne on ajettu ja miksi olen siellä käynyt. Nurmekseenkin mulla oli muisto jo 90-luvulta saakka. Kävin joskus yläasteikäisenä ystäväni luona viikonloppureissulla Nurmeksessa, kun hän perheineen sinne muutti. Oltiin tietysti kirjeenvaihdossa ja minätyttö se hyppäsin linja-autoon ja vietin siellä yhden syksyisen viikonlopun. Muistan, että kävimme diskossa ja että kylä oli hiljainen muuten, paitsi siellä diskossa soi ysärihitit ja meininki oli niin mahtavan eri kuin Oulussa.
Nyt sitten heti vajaa kolmekymmentä vuotta myöhemmin täällä sitä taas ollaan! Lakeland Bomba kutsui minut tulla tutustumaan seutuun ja miten ihanan viikonlopun saimmekaan seuduilla viettää. Seurakseni matkalle lähti ystäväni Maiju, jonka kanssa ollaan tunnettu toisemme jo kolmenkymmenen vuoden ajan ja reissattukin monet reissut yhdessä, joten tiesin jo etukäteen, että tulossa on letkeä ja leppoisa viikonloppu.
Pitkän automatkan jälkeen saavuimme iltasella Valtimolle Puukarin Pysäkille, jossa meitä oli vastassa paikan emäntä Anni koiransa Vikin kanssa. Vastaanotto oli lämmin ja tuntui kuin olisimme vanhoja tuttuja jo ennestään. Söimme muhkean, karjalaisen, ihanan illallisen, jonka Anni meille loihti. Puhtaista raaka-aineista tietenkin. Istumme pitkään pöydän äärellä nautiskellen ja Anni kertoi meille paikasta ja sen filosofiasta. Puukarin Pysäkki on yhdistelmä karjalaisuutta, ekologisuutta, kestävää kehitystä ja sitä, että luonto lähellä ja me osa sitä. Vaikutuimme Maijun kanssa suuresti.
Nukuimme lempeät, pitkät yöunet, illalla nukahdin ja aamulla heräsin, ei ääniä, ei valoja. Paikka sijaitsee Valtimolla Kajaanintien varrella reilu parikymmentä kilometriä Nurmeksesta. Lämpöinen suositus ohiajeleville syömäpaikaksi ja pidemmäksi maijoituspaikaksi ihan lomaillen ja myös siksi, että Anni on ihana!
Aamupuurojen ja tuoreiden karjalanpiirakoiden jälkeen matkamme jatkui Valtimon kylille. Piipahdimme Valtimo Design -käsityöläisputiikissa, jossa myydään paikallisten yrittäjien ja seudulta kotoisin olevien tuotteita. Kylän raitti oli hiljainen, joten tämä pikkuinen kauppa oli ihana piristys. Kaupan kulmalla oli kahvio, jossa oli postipalvelut ja talon nurkalla postilaatikko. Tullessamme postilaatikon edessä oli jonossa päiväkoti-ikäisiä lapsia ja hoitaja huuteli korteista vastaanottajien nimiä ja paikkakuntia ja lapset riemuissaan juoksivat vuorotellen hakemaan korttinsa ja tiputtamaan postilaatikkoon. Tuli valtavan hyvä mieli tästä.
Matkamme jatkui Salmenkylälle Pihlajapuun majapaikkaan, jossa meitä vastassa oli Minna. Meillä oli tiedossa päivän ohjelmanumerona myös karjalanpiirakkapaja Männikkölän pirtin piirakkamestari Ritva Ryttyläisen opissa, joten olimme tosi innoissamme. Pihlajapuun majatalo on entinen kyläkoulu, jossa koulutoiminta loppu 90-luvun lopulla. Sympaattinen ja kodikas tunnelma siellä kyllä oli, heti ovella oli odottelemassa hyllyllinen villatossuja vieraiden jalkaan.
Piirakkapaja oli ihan mahtava kokemus. Me ei oltu Maijun kanssa jostain käsittämättömästä syystä tehty koskaan aiemmin karjalanpiirakoita, joten jokainen vaihe kiinnosti kovasti, että onnistuttaisiin hyvin. Sehän oli helppoa ja mukavaa puuhaa, kun oli hyvä opettaja. Eipäs ole myöskään koskaan piirakat maistuneet yhtä hyviltä, kuin itse rypytettyinä.
Seuraavaksi lähdimme sulattelemaan piirakoita hiihtolenkille. Pihlajapuun Minna on järjestänyt vuosikausia hiihtovaelluksia erityisesti ulkomaalaisille turisteille ja kuulimmekin monenlaisia tarinoita matkailijoista, joista jotkut tulevat aina uudelleen ja uudelleen juuri Nurmekseen kokeakseen talven, Suomen ja Pohjois-Karjalan taian! Nyt tietysti ulkomaalaisia matkailijoita ei tietenkään ole, mutta toitottavasti taas pian heitäkin. Silti monessa kohtaa viikonloppua tuli olo, että tajuaisivatpa suomalaisetkin millaisia kultakimpalekohteita täällä pitkin Suomenmaata onkaan. Hiihtolenkki lumoavan kauniissa maisemissa olisi varmasti hieno kokemus myös monelle kaupunkilaiselle. Hiljaisuus metsän keskellä oli huumaava, pysähdyimme moneen kertaan kuuntelemaan heiluvien puiden huminaa ja pakkasen napsutusta. Pitkään ihan vain makoiltiin hangessa kesken hiihtolenkin ihailemassa sitä kauneutta, joka ympärillämme oli.
Illan kohokohta oli järven yli kävely hämärtyvässä talvipäivässä ja savusauna. Edellisestä savusaunakokemuksesta oli jo aikaa ja ensalkuun oltiin vähän, että niin, mikäs se tän homman nimi olikaan, kun siinä kuumassa istuskelimme. Ollaan molemmat sellaisia saunojia, että tykätään heitellä löylyjä ja sauna oli niin kuuma, ettei tarvinnut heitellä. Meitä varten oli tehty läheiseen puroon myös avanto, jonne menimme pulahtelemaan. Pakkasta oli melko paljon, lähemmäs parikymmentä astetta, joten ero saunan ja ulkoilman välillä oli suuri. Mutta ehkä juuri se ovien aukominen, pulahtelu ja märkien villasukkien pitäminen jalassa aiheutti sen, että saimme heittää lopulta myös sitä löylyä ja savusauna muuttui lempeäksi ja ihanaksi ja viihdyimme pimeissä löylyissä pitkään.
Sekä saunaan ennen, että saunan jälkeen meitä odotti viereisellä kodalla lämpimät juomat. Niin mieltä ja syvintä sielua myöten lempeä saunakokemus, että ei paljon täydellisempää voisi olla. Takaisin majapaikkaan päästessämme Pihlajapuulla meitä odotti vielä ihana lohi-illallinen, jonka lohen Minna loimutti kodalla sillä välin kun me saunoimme. Joka paikassa tällä reissulla oli kyllä niin hyvät ruuat että!
Jälleen ihanien ja hyvien yöunien ja runsaan aamupalan jälkeen matka jatkui. Ajelimme Nurmeksen keskustaan ja vierailimme paikallisissa kaupoissa sekä teimme kävelykierroksen Puu-Nurmeksessa. Tiesittekö, että se on yksi Suomen parhaiten säilyneistä puutaloalueista? Mä en todellakaan tiennyt tätä entuudestaan. Meille sattui kaunis talvipäivä, mutta harmiksemme vähän liian pilvinen ja kylmä, että ei päästy täysin kaikesta siitä väriloistosta ja kauneudesta nauttimaan, koska paleli. Pikkulenkin silti kiertelimme ja kaunistahan siellä oli!
Seuraavaksi matkamme jatkui Bomban talolle. Mun ystävistä todella monet ovat käyneet siellä 80-luvulla, kun se oli kuin olikin Suomen neljänneksi suosituin matkakohde. Me saatiin pikainen kierros talolla ja myymälän puolella esittelyä karjalaisuudesta ja karjalan kielestä. Muistoksi myös karjalaisen kielen aakkoset ja siitä olen lapsille lueskellut tarinoita ja he eivät ole ymmärtäneet juuri mitään. Enkä kyllä minäkään, vaikka mulla on karjalaisia sukujuuria itsellänikin. Enkä osannut arvata etukäteen sitäkään, että Bomban talon koristeelliset ikkunapielet saivat muhun aivan uudenlaisia ikkunanpieni-innostuksen ja olen hahmotellut Mustikkalaan jotain koristeellisuutta sinnekin.
Seuraava kohteemme olikin kylpylä. Ja määhän oon kylpyläihminen, varsinkin jos on väljää ja kiva kylpylä. Break Sokos Hotel Bomban karjalainen kylpylä oli juuri sitä. Tummansävyinen, leppoisa ja jotenkin tosi mun makuun, ei liian fiini ja trooppinen, vaan todella kiva. Nautiskeltiin ulkoporealtaista, kuuma- ja kylmävesialtaista ja saunoista, elämyssuihkut nauratti ja tässä vaiheessa lomaa (= yhteistyömatkat eivät ole verrattavissa lomamatkoihin, vaikka lomahenkisiä olisivatkin, kun kamera ja kännykkä laulaa ja kokoajan on keskityttävä oikeaa lomaa enemmän siihen mitä on tekemässä ja mitä seuraavaksi), oltiin jo ihan rentoutuneita todellakin.
Viimeiseksi yöksi ajelimme Laitalan Lomille Karhunpäähän. Siellä majotuimme ihanaan hirsitupaan. Paikan emäntä Henna kertoi meille tilan historiasta ja kuten jokaisen paikan ja kohtaamamme yrittäjän kohdalla, esiin nousi todella selkeästi kestävän kehityksen ajattelu ja se että syödään oikeasti todella paikallista ruokaa. Tuona iltana meidän illallinen oli elämyksellinen illallinen sekin, nautimme sen kodan lämmössä (ja viileydessä samaan aikaan porontaljoilla istuen). Hennan paistamat lätyt kermavaahdolla ja lakoilla (sanon kyllä niitä hilloiksi, mutta kuulostaa kuin puhuis erimakuisista hilloista, jos tähän kirjoittaa, hehe) olivat kruunu ihanan päivän päälle. Kolmannen yön unet olivat nekin Halmejärven talossa makiat ja hyvät. Tuolla olisi ihana yöpyä koko perheen kanssa.
Puukarin pysäkin Anni sanoi hienosti, että meillä on tämä emännyys täällä. Ja se vieraanvarainen, ihana, lämmin emännyys kyllä näkyi ja tuntui. Hauskaa oli myös se, että me ei koko matkalla oikeasti tavattukaan kovin montaa miespuolista ihmistä, että todellakin on se emännyys.
Kotimatkalle lähdimme ajelemaan sunnuntaina puolilta päivin, kun olimme ensin tehneet Laitalan lomien mailla pienen lumikenkäkävelyn. Matka jätti muhun jälkensä. Haluan seuraavalla roadtripillä, olipa kohteena mikä tahansa, mennä Pohjois-Karjalan kautta. Haluan nähdä Puu-Nurmeksen talot kesäillassa pyöräillen, haluan käydä syömässä kaikkien näiden karjalaisemäntien pöydissä, haluan jutustella lupsakoiden paikallisten kanssa niitä näitä ja nauttia luonnosta! Että ens kertaan! <3
Tärkeitä linkkejä:
