Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

LASTENHUONEEN MUUTOS OSA 1 // TEININ PUOLIKAS

Nyt pääsette kokemaan jotain ainutkertaista, epätavallista ja aika ihanaakin, mitä ei välttämättä ihan joka päivä tapahdu. Pääsette nimittäin tutustumaan ihka-aidon, pian 14-vuotiaan teinin huoneeseen. Eräs ystäväni totesi mulle kun kerroin, että ollaan oikein kunnolla rymsteerattu ja että teinillä on aivan ihana huone, että muista sitten ottaa siitä kuvia. Hänellä itsellään kun ei omasta teinihuoneestaan tai sen eri vaiheista ollut juuri kuvia. En muista itsekään onko mulla omista huoneistani ihan kovin paljon kuvamateriaalia. Toki se oli toista 90-luvulla, kun 24 kuvaan piti saada mahtumaan pitkä jakso elämästä valokuvina.

Lastenhuoneemme on ihan hyvän kokoinen. Sellainen, että jos se olisi pelkkä pariskunnan makuuhuone, jossa olisi leveä parisänky, siellä olisi ihan hyvin tyhjää tilaa ympärillä. Lastenhuoneenakin se on toiminut perheessämme oikein hyvin pian kahdeksan vuoden ajan. Ensin kahden alle kouluikäisen huoneena ja vuosien saatossa sinne on tullut kolmaskin asukki. Nyt huone on jaettu kahteen osaan: teinin puoleen ja poikien puolikkaaseen.

Jako toteutettiin korkealla neljän kaapin vaatekaappikokonaisuudella, jonka siirsimme huoneen takaseinältä keskelle huonetta. Korkeiden kaappien päällä oli aiemmin myös matalat yläkaapit, mutta ne jätimme tässä kokonaisuudessa pois, sillä halusin, että luonnonvaloa pääsee mahdollisimman paljon myös kaappien toiselle puolelle. Myös kaappien sokkelin levy jätettiin laittamatta, jotta lattian kautta heijastuva valokin pääsee toiselle puolelle. Kaappiratkaisu on erittäin mainio ja pääsette pimeämmälle, mutta aivan valoisalle poikien puolelle myöhemmin, sillä nyt otetaan tarkasteluun teinin auringossa kylpevä ikkunapuoli. Tervetuloa tutustumiskierrokselle!

Remppahommat alkoivat hiljalleen jo marraskuussa, kun möin pois vanhan kerrossängyn ja ostin torista teinille parvisängyn. Mökkihommat veivät samasta hetkestä lähtein kaikki viikonloput, joten kolmisen kuukautta meni lapsilla niin, että huone oli aivan sekamörskä, jossa kaikki lähinnä vain nukkuivat. Harvinaisen ja harmillisen pitkään välitila huoneessa kesti ja vihdoin viime viikonloppuna otin itseäni niskasta kiinni ja vietin aivan koko viikonlopun lastenhuoneessa!

Sänkynä teinillä toimii 80 senttinen parvi, jonka alle mahtuu mainiosti koulupöytä. Parvisänky oli vähän hutiostos, sillä kuulin heti kaupat tehtyäni ja sängyn kotiin raahattuani, että naapuri oli kysellyt tarviiko kukaan heiltä pois heitettävää sänkyä. Lisäksi sänky oli vähän huonommassa kunnossa kuin mitä ilmoitus antoi ymmärtää. Toimiva ja aivan siisti silti, mutta toriostokseksi vähän pettymys. Huono toriostos ei sen sijaan ollut koulupöytä, jossa on avattava peilipöytä. Osa teistä lukijoistakin saattaa muistaa nämä pöydät 80- ja 90-luvuilta, toisille taas, kuten minulle, pöytä on voinut olla ikuinen unelmapöytä. Muistan kuinka jollain kaverilla oli tuollainen ihanista ihanin peilipöytä, mutta itselläni vain pöytä, joka koostui irrallisesta pöytä levystä kaapin ja laatikoston päällä ja jos pienestä asti lähinnä minä olin se joka osasi nojata pöytään juuri oikealla tavalla niin, ettei pöytälevy luistahtanut pois paikoiltaan. Tulipahan nyt vaan mieleen, että miksiköhän sitä ei muka voinut kiinnittää paikoilleen? Tämän kaunokaisen sen sijaan bongasin senkin tori.fistä joskus joulun alla. Pöytä kannettiin samantien taloyhtiön askarteluhuoneeseen ja pääsin sen kimppuun. Päätin nimittäin, että maalaan pöydän hauskalla tavalla pastellisiin sateenkaaren sävyihin ja yllätän pöydällä tyttäreni jouluna, annan pöydän lahjaksi.

Hioin pöydän vanhan, kellastuneen maalipinnan rikki ja piirsin kuviot. Maalasin kuviot väri kerrallaan ihan pensselillä vain ja lopuksi fiksasin rajakohdat. Jouluksi otin Instax-kameralla pöydästä parit kuvat ja paketoin ne joululahjaksi. Tytär oli ehkä hitusen pettynyt lahjan saadessaan, koska ei kokenut, että tarvitsisi uuden pöydän, mutta kun näki pöydän kotona joulun jälkeen paikoillaan (oltiin tietysti tuotu se oikealle paikalleen odottamaan!) ja varsinkin hetken sitä jo käytettyään, olen saanut vuolaita ja valtaisia kiitoksia siitä, että pöytä on ihana ja upea!

Parven alla on pöydän lisäksi seinään kiinnitetty Ikeasta joskus hankittu pöytähylly, jonka nyt kiinnitimme seinään. Tyttäreni rakastaa kaikkea pientä, söpöä tilpehööriä. Hän keräilee erilaisia asioita kuten eläinten luita, sammakko- ja kärpässieni-aiheisia koriste-esineitä ja pehmoleluja. Hän pitää myös viherkasveista ja siitä, että asiat on laitettu esille ihan omalla stailillaan. Huoneen valkoisilla seinillä ja parven alla on paljon kaikenlaista ja hyvinkin omaperäistä ja tärkeää yksityiskohtaa. Voisin katsella kaikkea tuota tuntikausia. Noita valtavia korvakorukokoelmia, joista suurimman osan tytär on tehnyt itse! Korvisten säilytyspaikka on mun joskus aikoinaan jostain ostama aida-kankainen valmis rimakehyksellinen ristopistotyöpohja, jossa on tummalla maalattu maailman kartta. Se on vain käännetty väärinpäin, niin että kartta on peilikuvana eikä niin vahvasti esillä. Kankaaseen saa tosi helposti sujautettua korvakorut roikkumaan. Nerokas idea, eikä todellakaan omani, vaan tyttären.

Korvakorujen alapuolella eli pöydän oikealla puolella on ns. kaverituoli, joka toimii samalla myös sulkapallokassin säilytyspaikkana. On tärkeää, että pienessä kodissa on jokaisella tavaralla oma paikkansa ja tämäkin paikka ja tavara on mietitty tarkkaan. Tuoli on kreisi sammakkotuoli, jonka tytär on nikkaroinut yhdessä pappansa kanssa kesälomalla. Tärkeä tuoli.

Minäkin pääsin rempan keskellä vähän nikkaroimaan! Idea hioutui hiljalleen. Huoneessa oli aiemmin mustaksi maalattu seinä, joka sai remontin myötä uuden värin. En ollut miettinyt värivalintaa etukäteen juurikaan ja valinta olikin hauskalla tavalla teinin valitsema. Hänellä oli nimittäin juuri tuolla mustalla seinällä värilastuista tehty sateenkaarimainen mini-installaatio. Se oli jäänyt seinälle, kun muut taulut ja hyllyt oli maalausta varten irroitettu. Katselin värejä ja tiesin, että tuossahan se on, seinästä tulee syreenin sävyinen, ihana liila!

Seinää maalatessani keksin, että minähän tekaisen syreeniseinälle pari hyllyä. Enkä mitä tahansa hyllyjä, vaan jotain hauskan mallisia. Kipaisin jälleen askarteluhuoneeseen (kyllä, meillä on sellainen taloyhtiön puolesta!) ja sahasin oikeastaan just sen malliset ja kokoiset osaset kuin mitä mulla oli liimapuulevyä ja vaneria jäljellä. Kannattimet nappasin rautakaupasta maalinhakureissulla. Halusin syreeniseinön hyllyjen sulautuvan seinään kauniisti, joten ne maalattiin tietysti samalla sävyllä. Nyt hyllyillä hengaa mm. Lars-niminen sammakko kainalossaan rönsylilja ja kokoelma japanilaisia limupulloja.

Samalla rykäyksellä tein yhden hyllyn myös vaaleansinisenä ja se kiinnitettiin hauskasti ikkunan viereen niin, että hyllyn yksi kulma eli kiepsaus tulee ikkunan puolelle. Niin hieno ja hauska yksityiskohta, että oikein hykerrytti, kun sitä tein ja kun hylly porattiin paikoilleen ja asettelin siihen kaktuksen ja viherkasvit ja mitäpä muutakaan kuin tölkit! Mikä siinä onkin, että teinien huoneista löytyy ja on vuosikymmeniä sittenkin löytynyt tölkkejä! Tosin omassa nuoruudessani ne hienoimmat tölkit piti tuoda ihan itsellä omilta ulkomaanmatkoilta, mutta nykyteinarit ostavat niitä hyvin varustelluista ruokakaupoista.

Ikkunalaudalla on tällä hetkellä kirjatuen avulla pystyssä koulukirjat ja vihot, eivät niin seesteisesti, odottamassa seuraavien viikkojen etäkouluilua. Kirjoille on tarkoitus tehdä vielä pieni oma hyllynsä vaaleansinisen hyllyn lähettyville, mutta ensin mulla pitää käydä vanerikaupoilla. Sen jälkeen ikkunalauta rauhoittuu ja saa puolestani (ja toiveestani!) pysyä tyhjähkönä ja mä itse näkisin sen ihanana paikkana istuskella ja lukea kirjaa kesäillassa ikkuna vähän raollaan. Aurinko laskee vastapäisen talon taakse eli tämän ikkunan ääressä näkee meidän kodin komeimmat auringonlaskun vaaleanpunaiset pilvet ja väriloistot.

Syreeniseinällä on poikien puolelta teinin puolelle ulottuva hyllykokonaisuus. Hyllyssä on lastenhuoneen kirjasto. Siinä on sulassa sovussa kaikkien kolmen lapsen kirjat, on Tatut ja Patut, Maailman viimeiset tyypit, Ellat ja kaverit, Soturikissat, Manga-sarjakuvia ja Call me by your name kaikki samassa hyllyssä värijärjestyksessä kauniisti. Huone on ihanan selkeä, kun kirjat, joita meillä on paljon, ovat kaikki yhdessä paikassa. Se on inspiroinut minua ja eskarilaista jo näinä muutamana päivänä valtavan paljon.

Kirjahyllyn viereen seinään asennettiin Ikeasta hankittu simppeli seinänaulakko. Mun teini on siitäkin mahtava tyyppi, että hänen pukeutumistyylinsä on mahtava. Se on hauska, leikkisä, värikäs ja upea. Yksi tärkeä lähtökohta koko remppahommaan oli se, että hänen vaatteensa saadaan lähelle muita tavaroitaan (syy tosin oli myös se, etteivät ne leviäisi ympäriinsä) ja että hienoimmat vaatteet saataisiin myös esille jollain tavalla. Pieni naulakko oli siihen just hyvä, koska rekki ei huoneeseen mahtuisi. Samalla roikkuvat vaatteet tuovat pehmeyttä tilaan ja jollain tavalla myös oviaukkomaisen fiiliksen.

Syreeniseinän nurkassa on korkea lipasto, joka vetää sisäänsä loput teinin vaatteet ja muuta tavaraa. Lipasto on vanha ja olen ajatellut, että maalaisin sen, mutta nyt se näyttääkin aivan upealta puulattian ja raikkaan seinän seurana. Se saa jäädä tuollaiseksi. Lipaston vierellä on värikkääksi maalaamani lastentuoli, jonkä päällä on korkea traakkipuu vähän liian pienessä ruukussa. Lipaston päällä on odottamassa tauluja seinälle pääsyä ja söpöjä koriste-esineitä. Huone elelee teinin ja elämän mukana ja se on just hyvä. Sen ei tarvitse, eikä pidä eikä se voikaan olla koskaan valmis.

Siinä se oli! Kurkistus teinin huoneeseen. Olen valtavan iloinen ja kiitollinen, että sain tämän koosteen huoneesta tehdä. Sekä minä, että tyttäreni tykätään huoneesta tosi paljon. Minä tuskin siellä vietän paljoa aikaa, mutta tytölle se on tärkeä paikka, varsinkin näinä aikoina, mutta myös muuten. Ihanaa, että on tuollainen oma huoneehko.

Lopuksi vielä listaus huoneen tavaroista ja maalisävyt:

  • Koulupöytä peilillä 80-luvulta, tori.fi
  • Nupit, Søstrene Grene
  • Koulupöydän tuoli alakerran naapurilta
  • Sammakkotuoli on tyttären ja pappansa yhdessä tekemä
  • Parvisänky, tori.fi
  • Seinään kiinnitetty PÅHL pöytähylly, Ikea
  • TARVA lipasto, Ikea
  • Naulakko ja henkarit, Ikea
  • Lastentuoli saatu naapurista ja maalattu pastelliseksi
  • Matto itse kudottu
  • Seinän sävy Tikkurilan SYREENI, J426
  • Pilvihyllyn maalisävy CUMULUS, Y354

MÖKIN SISÄKATON MAALAUS

Kaupallinen yhteistyö Cover Story

Mökillämme Mustikkalassa ei kovin monta fiksattavaa juttua remonttimielessä meitä odottanut, mutta muutamia asioita haluttiin kuitenkin tehdä. Yksi niistä oli mäntyisen sisäkaton maalaaminen vaaleaksi, jotta ilme vähän kirkastuu. Puupintaa mökillä riittää, sillä seinät ovat pyöröhirttä, lattia mäntylautaa samoin kuin katto. Kaikki puun värisellä pinnalla maalaamattomina.

Missään nimessä emme halunneet maalipintaa upeisiin pyöröhirsiin, mutta lattiaa ja kattoa pohdittiin, että maalaaminen voisi olla vaihtoehto. Kuin taikaiskusta juuri siinä maaleja pohtiessa törmäsin kotimaiseen Cover Storyyn.

Cover Storyn sisämaalit ovat vesiliukoisia ja hajuttomia maalimme ovat turvallinen valinta sisätilojen seinille ja kattoon. Muovittomat maalit antavat rakenteiden hengittää eikä niistä vapaudu sisäilmaan haitallisia VOC-päästöjä.

Eipä siis muuta kuin hommiin. Oltiin tuolloin toista kertaa mökillä ja pyysimme mukaan ystäväni Maijun ja Riikan. Ulkona oli tuona päivänä vesisadetta, joten ei sinänsä harmittanut pistää seiniä ja ikkunoita suojaan ja alkaa maalaushommiin. Katon maalaushan ei ole rennoimmasta päästä, mutta mulla itselläni on melko vähän remonttihistoriaa, joten olin pelkästään iloissani ja onnessani tästä projektista enkö osannut etukäteen murehtia juuri mitään.

Huomattiin jo heti maalipurkit avattuamme, että tuntuma maaliin oli ihana. Sivellin huljutteli maalissa suloisesti ja pensseli kattopinnalla pehmeästi. Cover Storylta tullut tarvikepaketti oli myös silmiä hivelevän kaunis. Meitä maalaajia oli kuitenkin niin monta, että haettiin rautakaupasta pari lisäsivellintä.

Sävyiksi kattoihin valitsimme sävyisät valkoiset: tupaan sävy 008 Sylvia, joka on mun silmään lempeän luonnonvalkoinen, hieman oljen väriin vivahtava ja makuuhuoneeseen 023 Francis, joka on hentoinen vaaleanpunainen.

Sävyjen valinta oli mukavaa puuhaa. Saatiin A4-kokoiset maalatut tarrat, jotka liimattiin kattoon ja niitä katseltiin pari vuorokautta etukäteen, jotta tiedettiin mitkä sävyt ovat mieleemme. 018 Albert ja 024 Anaïs houkuttelivat kovasti, mutta ne sävyt saavat odotella muita projekteja.

Yhteensä yksitoista tuntia me tuvan ja makkarin kattoja maalattiin. Ei mikään helpoin ja leppoisin homma, mutta meillä oli hauskaa ja sehän oli ystävien kesken oikein mukavaa yhdessä oleilua siinä samalla. Kutakuinkin kahteen, kolmeen kertaan maalasimme koko pinta-alan. Vähän jännitti, että miltä lopputulos näyttää seuravana aamuna tai kun seuraavan kerran tullaan mökille. Jännitys oli turhaa, sillä onnistuimme kertaheitolla loistavasti. Katot näyttävät upeilta.

Ylemmät kuvat ovat tuvan puolelta ja tämän tekstin alapuolella olevat makkarista. Katoissa on keskenään sävyeroa, mutta jonka itse huomaan oikeastaan vain, jos makoilen makkarin sängyllä ja katselen aamutuimaan tuvan puolelle. Makkarin ikkuna on pohjoisen suuntaan eli sinne pääsevä luonnonvalo on myös aivan erilaista kuin mitä tupaan tulee. Kuvat ovat rajusti rajattuja, sillä niissä vallitsi kuvaushetkellä karmea kaaos, eikä asioita oltu laitettu vielä paikoilleen. Myöhemmin näette lisää hieman viimeistellympää sisustusta eikä vain hyllyjen päälle nostettuja tavaroita ja kuvia katonrajasta.

Ollaan oltu mökillä vuoden pimeimpään aikaan eli saatu kokea ihana raikastus maalattujen kattojen myötä. Jännä nähdä millainen valo ylipäätään mökillä on keväällä ja kesällä, niitä aikoja odotellessa. <3

MUHKEA, UPEA, TÄYDELLINEN JUMBO

Kaupallinen yhteistyö Hakola

Ensimmäisiä asioita, joihin muistan kiinnittäneeni mökin näytöllä huomioni oli se, että tuvassa ei ollut pehmeää sohvaa. Edellisillä omistajilla tilaan oli teetetty tavallista kapeampi tuvan puoliksi jakava minipuusohva. Siinä oli jännä systeemi, että sen sai yöksi vedettyä toisesta reunastaan täyspitkäksi, jolloin se katkaisi huoneen pituussuunnassa puoliksi. Tästä jännittävästä rullasysteemistä on puulattiassa jälkiä. Se oli heille varmasti sopiva ja hyvä ratkaisu, mutta mun silmiin omituinen paikka sohvalle. Ja itse rakastan pehmeyttä ja laatua myös mökillä!

On muuten jännä ajatus se, että mökille viedään kaikki kulahtaneimmat vaatteet ja kodin varastosta ikivanhat lastulevyhyllyt ja kaapin perukoilta parittomat, säröille käytetyt astiat. No toisaalta, jos haluaa vapaa-ajallaan ja lomalla olla astetta karummissa ja ankeammissa tunnelmissa, niin miksipä ei! Itse en kuitenkaan ole sitä sorttia. Mulle ja meille on tärkeää se, että mökillä asiat ovat käytännöllisyyden ja toimivuuden lisäksi myös nättejä ja ihania. Mun mökkihaaveeseen oli vuosia kuulunut se, että sinne sitten vien kaikki mun muumimukit (niiden arvosta piittaamatta, seassa on myös harvinaisuuksia ja siellä ne ovat kaikki mökkikäytössä, koska käyttötavaraahan ne ovat ja tekevät mun onnelliseksi niin).

Me haluttiin tupaan hyvänkokoinen ruokapöytä ja iso sohva, vaikka tila ei ole valtaisan suuri. Sohvan valinnassa mentiin täysin sen mukaan, mistä tykätään just nyt. En ole yhtään sellainen ihminen, joka miettisi miltä joku näyttää vaikkapa 15 vuoden kuluttua tai onko jollain asiassa helposti hyvä jälleenmyyntiarvo. Mietin sitä, mistä tykkään! Jos tykkään nyt, niin hyvin todennäköisesti tykkään myös vuosien päästä. Ostaisin auton todellakin keltaisena (kuulema vaikea myydä eteenpäin) ja jos kotona olisi ainoastaan harmaata laattaa (helppo valinta ja josta “kaikki tykkää”) mä varmasti vaipuisin alakuloon. Ja hankinnat itselleni, kotiin ja nykyään myös meille mökille, teen siltä kantilta, että ne ovat käytössä pitkään. Liika miettiminen tulevaisuuteen ja aikaan sitten kun, ei ole mun heiniäni.

Käytiin istuskelemassa erilaisilla sohvilla Hakolan kivijalkamyymälässä. Se on ehdottomasti paras tapa löytää itselleen sopivin ja mieluisin sohva. Tiesin etukäteen, että Lazy on mun mieleen, koska se löytyy kotoa, mutta mökille mietittäessä se on aivan liian kulmikas. Mökki on rakennettu pyöröhirrestä ja mun mielestä sitä pyöreyttä ja muhkeutta pitää sisustuksessakin korostaa, ei missään nimessä häivyttää tai suoristaa – Jumbosta löytyi kaikki tuo ja juuri oikeanlaiset muodot! Valinta oli melko helposti selvä!

Materiaaliksi sohvaan aluttiin sellainen kangas, joka on mukava ihoa vasten. Meidän perhe on vähissä vaatteissa viihtyvää sorttia, joten ihotuntumalla on iso merkitys. Haluttiin myös, että verhoilu on helposti pyyhittävissä ja pestävissä ja soveltuu lapsiperhe-elämään hyvin. Lisätietoa Hakolan eri materiaaleista löydät täältä. Mulla on ollut Soft-kankaan mallitilkku kalenterin välissä kuukausia ja aina, kun se tulee vastaan, mä silittelen sitä, se on niin mukavan tuntuinen.

Väriksi valittiin meille tavallaan tosi ilmiselvä valinta: vaaleanpunainen. Iso osa koko meidän perheestä tykkää tosi paljon vaaleanpunaisesta, en siis ainoastaan minä. Tästä väristä kaikki ovat olleet valtavan onnessansa! Ehkä vaaleansininen tai keltainenkin olisi voinut olla mahdollinen, koska ovat aivan valtavan ihania, mutta meidän mökillemme Mustikkalaan vaaleanpunainen on t ä y d e l l i n e n!

Hakolan sohvien runkojen puuosat ovat etelä-Pohjanmaalla kasvaneista puista. Tuntuu lämpimältä ja todella arvokkaalta, että ei kovin monen sadan kilometrin päässä sieltä, minne sohva sitten loppujen lopuksi valmiina päätyi korkeiden puiden ympäröimään mökkiin. Myös muut sohvan osat tulevat Suomesta. Pehmusteet mm. valmistetaan PET-pulloista, eivätkä tyynyt sisällä mitään eläinperäistä materiaalia. Olen vieraillut kaksi kertaa Hakolan tehtaalla Jurvassa ja nähnyt, kuinka siellä sohvat valmistuvat. Pidän todella isossa arvossa suomalaista työtä ja tekemistä. Tuntuu ihan erilaiselta istua sohvalla, jonka alkuperän tietää kuin jollain jostain vaan ostetulla ja kaukaa tänne seilanneella.

Tiistaina tällä viikolla oli onnenpäivä, kun sohva vihdoin meille Mustikkalaan saapui. Oli jännät paikat pääseekö postikuski kuorma-autollaan perille ja miten saadaan sohva mäen päältä alas mökille ja kannettua Mikin kanssa kaksin sisään ikkunan kautta. Kaikki kuitenkin sujui melko mutkattomasti. Sohvakin laskee mäkeä pitkin helposti parin pulkan päällä!

Ehdittiin viettää aikaa sohvan kanssa aika tarkalleen kaksi vuorokautta ja sinä aikana jokainen meistä viidestä hiihtolomalaisesta köllähti useampaan kertaan sohvalle ja totesi, että voi miten ihana! Sohvalta näkee keittiöön, siinä voi ottaa nokoset ja mikä parasta, siitä näkee koko ajan täydellisen maiseman järvelle. Ja nuo sohvan jalat! Voiko maailmassa olla mitään söpömpää?!

Huomasitteko, että myös, että viime keväänä ommeltu grillityyny on päässyt sohvalle? Sekin tekee mut tosi onnelliseksi! En ehtinyt vielä neulomaan sohvalla ja sitä ehkä odotan ensi mökkireissulta eniten, grillityyny kainalossa villasukat puikoilla. Jumbo, kudin, takkatuli ja leffa. <3

KOTIMAASSA MATKAILLEN NURMEKSEN SEUDULLA

Kaupallinen yhteistyö Lakeland Bomba & Visit Karelia

Sitä pääsee kyllä minne vaan, kun vaan lähtee. Se on mun ajatus joka kerta, kun päädyn jonnekin mulle uuteen paikkaan Suomessa. Mietin, että miten mä en ole tullut lähteneeksi jonnekin jo aiemmin. Miten voikaan olla niin kaunista, hienoa, upeaa, erikoista tai omalaatuista jossain muualla päin Suomea olla. Meillä on niin hieno maa!

Tällä kertaa reissukohteena oli Pohjois-Karjala ja erityisesti Nurmeksen seutu.

Mä oon aina tykännyt kartoista, välimatkojen mitoista ja siitä, että osaan sijoittaa itseni kartalle. Ja muistan myös usein melko hyvin, jos olen jossain paikassa käynyt ja mitä reittiä sinne on ajettu ja miksi olen siellä käynyt. Nurmekseenkin mulla oli muisto jo 90-luvulta saakka. Kävin joskus yläasteikäisenä ystäväni luona viikonloppureissulla Nurmeksessa, kun hän perheineen sinne muutti. Oltiin tietysti kirjeenvaihdossa ja minätyttö se hyppäsin linja-autoon ja vietin siellä yhden syksyisen viikonlopun. Muistan, että kävimme diskossa ja että kylä oli hiljainen muuten, paitsi siellä diskossa soi ysärihitit ja meininki oli niin mahtavan eri kuin Oulussa.

Nyt sitten heti vajaa kolmekymmentä vuotta myöhemmin täällä sitä taas ollaan! Lakeland Bomba kutsui minut tulla tutustumaan seutuun ja miten ihanan viikonlopun saimmekaan seuduilla viettää. Seurakseni matkalle lähti ystäväni Maiju, jonka kanssa ollaan tunnettu toisemme jo kolmenkymmenen vuoden ajan ja reissattukin monet reissut yhdessä, joten tiesin jo etukäteen, että tulossa on letkeä ja leppoisa viikonloppu.

Pitkän automatkan jälkeen saavuimme iltasella Valtimolle Puukarin Pysäkille, jossa meitä oli vastassa paikan emäntä Anni koiransa Vikin kanssa. Vastaanotto oli lämmin ja tuntui kuin olisimme vanhoja tuttuja jo ennestään. Söimme muhkean, karjalaisen, ihanan illallisen, jonka Anni meille loihti. Puhtaista raaka-aineista tietenkin. Istumme pitkään pöydän äärellä nautiskellen ja Anni kertoi meille paikasta ja sen filosofiasta. Puukarin Pysäkki on yhdistelmä karjalaisuutta, ekologisuutta, kestävää kehitystä ja sitä, että luonto lähellä ja me osa sitä. Vaikutuimme Maijun kanssa suuresti.

Nukuimme lempeät, pitkät yöunet, illalla nukahdin ja aamulla heräsin, ei ääniä, ei valoja. Paikka sijaitsee Valtimolla Kajaanintien varrella reilu parikymmentä kilometriä Nurmeksesta. Lämpöinen suositus ohiajeleville syömäpaikaksi ja pidemmäksi maijoituspaikaksi ihan lomaillen ja myös siksi, että Anni on ihana!

Aamupuurojen ja tuoreiden karjalanpiirakoiden jälkeen matkamme jatkui Valtimon kylille. Piipahdimme Valtimo Design -käsityöläisputiikissa, jossa myydään paikallisten yrittäjien ja seudulta kotoisin olevien tuotteita. Kylän raitti oli hiljainen, joten tämä pikkuinen kauppa oli ihana piristys. Kaupan kulmalla oli kahvio, jossa oli postipalvelut ja talon nurkalla postilaatikko. Tullessamme postilaatikon edessä oli jonossa päiväkoti-ikäisiä lapsia ja hoitaja huuteli korteista vastaanottajien nimiä ja paikkakuntia ja lapset riemuissaan juoksivat vuorotellen hakemaan korttinsa ja tiputtamaan postilaatikkoon. Tuli valtavan hyvä mieli tästä.

Matkamme jatkui Salmenkylälle Pihlajapuun majapaikkaan, jossa meitä vastassa oli Minna. Meillä oli tiedossa päivän ohjelmanumerona myös karjalanpiirakkapaja Männikkölän pirtin piirakkamestari Ritva Ryttyläisen opissa, joten olimme tosi innoissamme. Pihlajapuun majatalo on entinen kyläkoulu, jossa koulutoiminta loppu 90-luvun lopulla. Sympaattinen ja kodikas tunnelma siellä kyllä oli, heti ovella oli odottelemassa hyllyllinen villatossuja vieraiden jalkaan.

Piirakkapaja oli ihan mahtava kokemus. Me ei oltu Maijun kanssa jostain käsittämättömästä syystä tehty koskaan aiemmin karjalanpiirakoita, joten jokainen vaihe kiinnosti kovasti, että onnistuttaisiin hyvin. Sehän oli helppoa ja mukavaa puuhaa, kun oli hyvä opettaja. Eipäs ole myöskään koskaan piirakat maistuneet yhtä hyviltä, kuin itse rypytettyinä.

Seuraavaksi lähdimme sulattelemaan piirakoita hiihtolenkille. Pihlajapuun Minna on järjestänyt vuosikausia hiihtovaelluksia erityisesti ulkomaalaisille turisteille ja kuulimmekin monenlaisia tarinoita matkailijoista, joista jotkut tulevat aina uudelleen ja uudelleen juuri Nurmekseen kokeakseen talven, Suomen ja Pohjois-Karjalan taian! Nyt tietysti ulkomaalaisia matkailijoita ei tietenkään ole, mutta toitottavasti taas pian heitäkin. Silti monessa kohtaa viikonloppua tuli olo, että tajuaisivatpa suomalaisetkin millaisia kultakimpalekohteita täällä pitkin Suomenmaata onkaan. Hiihtolenkki lumoavan kauniissa maisemissa olisi varmasti hieno kokemus myös monelle kaupunkilaiselle. Hiljaisuus metsän keskellä oli huumaava, pysähdyimme moneen kertaan kuuntelemaan heiluvien puiden huminaa ja pakkasen napsutusta. Pitkään ihan vain makoiltiin hangessa kesken hiihtolenkin ihailemassa sitä kauneutta, joka ympärillämme oli.

Illan kohokohta oli järven yli kävely hämärtyvässä talvipäivässä ja savusauna. Edellisestä savusaunakokemuksesta oli jo aikaa ja ensalkuun oltiin vähän, että niin, mikäs se tän homman nimi olikaan, kun siinä kuumassa istuskelimme. Ollaan molemmat sellaisia saunojia, että tykätään heitellä löylyjä ja sauna oli niin kuuma, ettei tarvinnut heitellä. Meitä varten oli tehty läheiseen puroon myös avanto, jonne menimme pulahtelemaan. Pakkasta oli melko paljon, lähemmäs parikymmentä astetta, joten ero saunan ja ulkoilman välillä oli suuri. Mutta ehkä juuri se ovien aukominen, pulahtelu ja märkien villasukkien pitäminen jalassa aiheutti sen, että saimme heittää lopulta myös sitä löylyä ja savusauna muuttui lempeäksi ja ihanaksi ja viihdyimme pimeissä löylyissä pitkään.

Sekä saunaan ennen, että saunan jälkeen meitä odotti viereisellä kodalla lämpimät juomat. Niin mieltä ja syvintä sielua myöten lempeä saunakokemus, että ei paljon täydellisempää voisi olla. Takaisin majapaikkaan päästessämme Pihlajapuulla meitä odotti vielä ihana lohi-illallinen, jonka lohen Minna loimutti kodalla sillä välin kun me saunoimme. Joka paikassa tällä reissulla oli kyllä niin hyvät ruuat että!

Jälleen ihanien ja hyvien yöunien ja runsaan aamupalan jälkeen matka jatkui. Ajelimme Nurmeksen keskustaan ja vierailimme paikallisissa kaupoissa sekä teimme kävelykierroksen Puu-Nurmeksessa. Tiesittekö, että se on yksi Suomen parhaiten säilyneistä puutaloalueista? Mä en todellakaan tiennyt tätä entuudestaan. Meille sattui kaunis talvipäivä, mutta harmiksemme vähän liian pilvinen ja kylmä, että ei päästy täysin kaikesta siitä väriloistosta ja kauneudesta nauttimaan, koska paleli. Pikkulenkin silti kiertelimme ja kaunistahan siellä oli!

Seuraavaksi matkamme jatkui Bomban talolle. Mun ystävistä todella monet ovat käyneet siellä 80-luvulla, kun se oli kuin olikin Suomen neljänneksi suosituin matkakohde. Me saatiin pikainen kierros talolla ja myymälän puolella esittelyä karjalaisuudesta ja karjalan kielestä. Muistoksi myös karjalaisen kielen aakkoset ja siitä olen lapsille lueskellut tarinoita ja he eivät ole ymmärtäneet juuri mitään. Enkä kyllä minäkään, vaikka mulla on karjalaisia sukujuuria itsellänikin. Enkä osannut arvata etukäteen sitäkään, että Bomban talon koristeelliset ikkunapielet saivat muhun aivan uudenlaisia ikkunanpieni-innostuksen ja olen hahmotellut Mustikkalaan jotain koristeellisuutta sinnekin.

Seuraava kohteemme olikin kylpylä. Ja määhän oon kylpyläihminen, varsinkin jos on väljää ja kiva kylpylä. Break Sokos Hotel Bomban karjalainen kylpylä oli juuri sitä. Tummansävyinen, leppoisa ja jotenkin tosi mun makuun, ei liian fiini ja trooppinen, vaan todella kiva. Nautiskeltiin ulkoporealtaista, kuuma- ja kylmävesialtaista ja saunoista, elämyssuihkut nauratti ja tässä vaiheessa lomaa (= yhteistyömatkat eivät ole verrattavissa lomamatkoihin, vaikka lomahenkisiä olisivatkin, kun kamera ja kännykkä laulaa ja kokoajan on keskityttävä oikeaa lomaa enemmän siihen mitä on tekemässä ja mitä seuraavaksi), oltiin jo ihan rentoutuneita todellakin.

Viimeiseksi yöksi ajelimme Laitalan Lomille Karhunpäähän. Siellä majotuimme ihanaan hirsitupaan. Paikan emäntä Henna kertoi meille tilan historiasta ja kuten jokaisen paikan ja kohtaamamme yrittäjän kohdalla, esiin nousi todella selkeästi kestävän kehityksen ajattelu ja se että syödään oikeasti todella paikallista ruokaa. Tuona iltana meidän illallinen oli elämyksellinen illallinen sekin, nautimme sen kodan lämmössä (ja viileydessä samaan aikaan porontaljoilla istuen). Hennan paistamat lätyt kermavaahdolla ja lakoilla (sanon kyllä niitä hilloiksi, mutta kuulostaa kuin puhuis erimakuisista hilloista, jos tähän kirjoittaa, hehe) olivat kruunu ihanan päivän päälle. Kolmannen yön unet olivat nekin Halmejärven talossa makiat ja hyvät. Tuolla olisi ihana yöpyä koko perheen kanssa.

Puukarin pysäkin Anni sanoi hienosti, että meillä on tämä emännyys täällä. Ja se vieraanvarainen, ihana, lämmin emännyys kyllä näkyi ja tuntui. Hauskaa oli myös se, että me ei koko matkalla oikeasti tavattukaan kovin montaa miespuolista ihmistä, että todellakin on se emännyys.

Kotimatkalle lähdimme ajelemaan sunnuntaina puolilta päivin, kun olimme ensin tehneet Laitalan lomien mailla pienen lumikenkäkävelyn. Matka jätti muhun jälkensä. Haluan seuraavalla roadtripillä, olipa kohteena mikä tahansa, mennä Pohjois-Karjalan kautta. Haluan nähdä Puu-Nurmeksen talot kesäillassa pyöräillen, haluan käydä syömässä kaikkien näiden karjalaisemäntien pöydissä, haluan jutustella lupsakoiden paikallisten kanssa niitä näitä ja nauttia luonnosta! Että ens kertaan! <3

Tärkeitä linkkejä:

IHANAT, IHANAT TULPPAANIT JA HOITO-OHJEET KUINKA PITÄÄ NE HYVINÄ

Kaupallinen yhteistyö Kauniisti kotimainen

Vuoden kierto on mahtava. Mulle tulee jokaisen vuoden alussa sellainen tammikuun värinen, kuulas, kiprsakka, vaaleansininen ja raikas olo, kun joulu on ollut tummanpunainen, tumma ja kuin kullanhohtoinen tähtitaivas. Pitkän tammikuun jälkeen tulee vaaleanpunaisia pilvenhattaroita, paljon paljon valoa, enemmän kuin milloinkaan, koska lumi tekee kaikesta niin maagisen valoisaa. Ja samaan aikaan jostain pulpahtaa tulppaanit! Joka vuosi sitenkin niin, että ne yllättävät, että mitä ihmettä nytkö jo? Tiukassa kääreessään koko kimpullinen supussa olevia tulppaneja.

Rakastan kaikista eniten niitä muhkeita kimppuja, joissa on paljon eri värejä. Tai sitä marketin sisääntulossa olevaa kukkamerta, jossa tulppaanit ovat saaveissaan ja väriloistossaan kaikki ihanat keskenään! Katseeni etsii vaaleanpunaisia ja liilaan meneviä.

Muutama vuosi sitten otin maailman kauneimmat kuvat tyttärestäni, kun hän makoilee lumihangessa tulppanikimpun kanssa ja se kuva mulla tulee myls aina mieleen, kun ajattelen tulppareita. Oli hauskaa, että Instagram muistutti tuosta kuvasta mua juuri tänään, kun kirjoitan tätä tekstiä, sillä se kuvassa pitkine hiuksineen makoileva 10-vuotias on tällä viikolla teini, joka leikkasi lähes kaikki hiuksensa pois. Ihanista ihanin siilitukkainen nuori nainen. Aika kuluu, lapset kasvaa, tulppaanit on ja pysyy. <3

Tulppaneja ostaessa muistan aina yhden tärkeän asian. Se on sirkkalehtimerkki siinä kääreessä. Merkki kertoo, että tulppaanit ovat Suomessa viljeltyjä. Tulppaanikausi kestää joulusta pääsiäiseen. Väritkin menevät kausittain: joulun aikaan on pääasiassa punaisia ja valkoisia, tammikuussa vaaleanpunaiset ja kaksiväriset ja kevättä kohti enemmän sitten keltaista ja oranssia!

Tulppaanien hoito-ohje:

Leikkaa juuri ostettuihin tai saatuihin tulppaaneihin varresta pari senttiä pois terävällä veitsellä ja suoralla leikkauksella, jotta saadaa uusi imupinta. Näin ne imevät paremmin vettä. Jos haluat tulppaaniesi pysyvät ryhdikkäinä anna niiden imeä vettä kääreessään puolisen tuntia ennen kuin asettelet ne maljakkoon. Kääre antaa niille tukea, kun nestejännitys palautuu. Veden kannattaa olla tulppaneilla viileää, eikä sitä tarvitse paljoa. Myös lunta tai jääpaloja voi laittaa veden sekaan. Vesi kannattaa vaihtaa pari kertaa viikossa ja joka vaihdolla leikata uusi imupinta. Kimppu pysyy kauniina noin viikon, kun niitä hoitaa. Itse tykkään myös siitä kauneudesta joka syntyy, kun tulppaanit kuihtuvat maljakkoon ja tiputtelevat hiljalleen terälehdet pöydälle.

Sunnuntaina on ystävänpäivä ja miten helppo tapa ilahduttaa itseään, rakastaan, ystävää tai naapuria onkaan se, että nappaa ostoskoriinsa tulppanikimpun kauppareissullaan. Mä itse ainakin ilahdun kukista aina ihan valtavasti ja ilo jos jokin on sitä, mitä meista jokainen kaipaa ja ehkä tarvitseekin elämäänsä hitusen vielä lisää! <3

…JA PIAN HUOMASIN KAIPAAVANI KYLMÄÄN VETEEN // TALVIUINTIA MUSTIKKALASSA

Mökillä yksi mahtavimmista asioista on ollut järvi. Olen aina rakastanut erilaisia vesistöjä, tyynet järvet, jokien virtaavat vedet, myrskyävä meri, kuohuvat kosket! Siitäkin huolimatta, että virta vei isäni, kun hän hukkui. Silloin päätin myös, että en aio sitten muuten pelätä vettä.

Mökillä on laituri. Mökin myyneen pariskunnan rouva useaan otteeseen sanoi sitä, että se on sitten hänen syynsä, että laituri on sellainen kuin on. Tarkoittaen että huono. Se on T-mallinen peruslaituri, jossa on saranat kapean ja leveän osuuden välissä. Sehän tekee sen, että laituri on aivan venksallaan, kun siinä seisoo parikin ihmistä lähellä saranaa. Eli ymmärrän rouvan harmistumisen, josta hän selkeästi oli saanut kuulla. Kieltämättä nyt talviaikaan, kun vesi laiturin alla on jäässä ja laituri pysyy paikoillaan, on sitä kivempi käyttää. Siitä huolimatta, se on vain laituri ja se on ylipäätään olemassa, joten olen aivan tyytyväinen. Ja sekin vielä, että asiallehan voi tehdä jotain. Voi vaikka pultata tukipuut, että se pysyy yhtenä kappaleena kelluvana laiturina tai joskus rakentaa kokonaan uuden.

Olen näinä mökkikuukausina innostunut pulahtamaan veteen joko saunasta ja viime aikoina myös kylmiltään ilman saunaa. Mun avanto- ja kylmävesiuintihistoria on sellainen, että aihe ei kiinnostellut juurikaan ennen kuin ystäväni vei mut seitsemisen vuotta sitten Kulttuurisaunalle ja avantoon. Se oli mahtava kokemus ja innostuin. Olen käynyt avannossa sittemmin aina, kun tilaisuus on tullut vastaan. Pulahdellen. Musta, kylmä vesi pimeällä on se, joka mua kauhistuttaa, mutta sinnekin menen.

Nyt kaikki on silti saanut aivan uuden suunnan, käyn vedessä lähes joka päivä, kun ollaan mökillä. Tykkään kairailla hiljalleen avantoa auki, kantaa vesiä saunalle ja tuntea elävänsä, kun vedessä käy. Se sisu mikä meissä on sisällä, vaikka vähän palelisi, kiehtoo mua. Se, että mene nyt vaan, ei se oo sen kummempaa. Ajattelin, että alan tekemään vedessä ihan vetojakin ja olemaan pidempiä pätkiä, kun ja jos siltä tuntuu.

Pulahdellessa saunasta en ole koskaan sen kummemin kaivannut mitään varusteluita tähän “harrastukseen”. Tammikuun pakkasissa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että ehkei se olisikaan ihan pöhkö ajatus, jos hankkisin neopreenihanskat ja -sukat. Ja niin yhtenä iltana ajeltiin Varuste.netiin just ennen sulkemisaikaa ja ostaa pässäytin. Kehuin asiakaspalvelua tuolloin jo Instan puolella, mutta sanottakoon vielä, että oli niin hyvä lyhyt asiakaskokemus, että liikaa ei voi kehua. Asiantunteva myyjä, joka ei viime hetken asiakasta hätkähtänyt tai ärsyyntynyt (viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa) ja kun kerroin mitä tarvitsen, hän möi just oikealla tavalla. Varmalla tietämyksellä ja sopivan täpäkästi! Oltiin ulkona viisi minuuttia myöhemmin ja kassissa kaikki mitä halusinkin!

Pulahtelu ja veden äärellä hengailu on muuttunut nyt siis mukavammaksi, kun jalkapohjia ei heti palele ja kädet eivät tartu laiturin kaiteisiin. Viimeksi mökillä ollessa jäädyttelin taas innoissani purkkeihin vettä ja muutamia kukkasia, joita mulla siellä oli. Kalikat asettelin avannon ympärille ja tsadaa, sehän näyttää aivan joltain alttarilta, hehe! Sinne kelpaa pulahdella. Näistä kuvista saattaa kuulla mun kiljahtelun kylmästä vedestä, mutta toisinaan mä pulahdan ilman pihahdustakaan ja rauhoitun vedessä. Huomenna taas!

Oikein mukavaa torstaita sinne kaikille teille ja vinkkinä vielä, että jos talviuinti kiinnostaa niin Lähiömutsi kirjoitti kattavan postauksen aiheesta. Moikkulimoi!

YSTÄVÄNPÄIVÄN HELMIKAKKUSYDÄMET

Kaupallinen yhteistyö Hermesetas

Mä tykkään leipoa. Osaan ulkoa vain yhden reseptin ja sen olenkin muistanut sen kolmekymmentä vuotta. Mikäpä muukaan se on kuin klassikko helmikakku. Saatatte tuntea saman myös muilla nimillä, mokkapalat, suklaaruudut, masaliisa mitä näitä nyt on. Meidän perheessä tätä leivonnaista on kutsuttu aina helmikakuksi strösseleiden ja nonparellien ansiosta varmaankin. 

Olen toisinaan vähän kokeillut pieniä muutoksia perinteiseen reseptiini, kun kylään tai juhliin on saattanut olla tulossa erilaisia ruokavalioita noudattavia ihmisiä. Tällä kertaa kokeilin ystävänpäivän helmikakkuun sokerin sijasta jauhemaista Hermesetasta. Tuote on siitä kätevä, että 1 tl Hermesetasta vastaa samaa määrää sokeria eli resepti ei vaadi muutoksia määrien suhteen, mutta leivonnainen on täysin sokeriton. Itse en juurikaan välttele sokeria, mutta jos herkkupöytä on kukkurallaan pelkkiä sokeriherkkuja, on ihan kiva, että mukana on myös sokerittomia vaihtoehtoja ja jollain toisella tavoin makeutettuja ja jotka ovat myös todella hyviä!

Näissä ystävänpäivän helmikakku-sydämissä on kaikissa päällä strosseleitä ja osassa kaakaokuorrutteen sijasta ripoteltuna päälle jauhemaista Hermesetasta. Osaan sydämistä laitoin tomusokerikuorrutteen eli ne eivät ole täysin sokerittomat versiot, mutta kevyemmät kyllä.

Maultaan nämä ystävänpäivään sopivat sydänherkut olivat aivan makoisat, aion tehdä niitä juhlapöytään jatkossakin. Ystävänpäivänä yllätän sydämillä rakkaani. <3

YSTÄVÄNPÄIVÄN HELMIKAKKUSYDÄMET

4 munaa

4 dl jauhemaista Hermesetasta

4 dl venhäjauhoja

5 tl leivinjauhetta

(2 tl vaniljasokeria)

2 rkl kaakaojauhetta

2 dl maitoa

225 grammaa voita

Sulata voi. Vatkaa kananmunat ja Hermesetas-jauhe vaahtomaiseksi seokseksi. Sekoita kuivat aineet. Lisää vaahdon sekaan kokoajan sekoittaen ensin kolmasosa jauhoista, maito, kolmasosa jauhoista ja sulasta voista melkein kaikki, jätä loraus rasvaa mahdolliseen kuorrutteeseen, lisää loput jauhot. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa noin vartti. Tarkkaile ja ota pois, kun näyttää valmiilta. Anna jäähtyä ja lisää Hermesetasta päälle tai tee kaakaokuorrute (paketti tomusokeria, 2 rkl kaakaojauhetta, sulaa rasvaa ja valmista lämmintä kahvia sen verran, että kuorrute on sopivan löysää). 

Herkuttelemisiin! <3


MEIDÄN PERHEEN KORONAVUODEN PARAS JA IHANIN YLLÄTYS

Niin se vaan kävi meillekin. Se mitä koronavuosi teki aika monelle. Olette saattaneet rivien välistä aavistella ja uumoilla jotain tämän kaltaista, mutta nyt on tapahtunut iso, äärimmäisen ihana asia meidän perheelle. Ollaan oltu tästä ilouutisesta onnessamme jo jonkin aikaa. On ollut samaan aikaan ihanaa pitää uutinen ihan vain meillä itsellämme (ja lähipiirin) tiedossa ja samaan aikaan olisi tehnyt mieli huutaa onnesta koko maailmalle. Meitä on perheessämme seitsemän ihmistä ja jo siitä syystä ajatus mietitytti, että mahtaako tällainen asia onnistua millään tavalla ja että onko meistä siihen. Ollaan onnemme kukkuloilla ja ihanaa saada kertoa tämä asia nyt teille: me ollaan tuoreita mökkiläisiä!

Kaikki tapahtui nopeasti ja yllättäen. Itseasiassa tämä oli ensimmäinen mökki, jonka linkin avasimme ja ensimmäinen ja ainoa, jota kävimme katsomassa. Rakastuimme välittömästi.

Paikka on upea. Järven rannalla hyvän kokoisella tontilla rinteessä ylhäällä päämökki ja rannan tuntumassa saunamökki. Päämökissä on keittiö, tupa, makkari, kylpyhuone ja reilun kokoinen vintti. Saunamökissä on saunan ja pesuhuoneen lisäksi erillinen kivan kokoinen saunakamari, joka oli pari vuotta se varsinainen mökki ennen kuin päämökki valmistui.

Pyöröhirsiset rakennukset ovat valmistuneet 2000-luvulla eli erityisen vanhoja ne eivät vielä ole. Lisäksi tontilla on kaksi tosi hyvän kokoista varastoa/liiteriä/puuvajaa ja huussi. Puille on tosi hyvät katokset myös. Päämökissä on tosiaan kylpyhuone, jossa suihku ja wc, mutta käytössä meillä on silti pääasiassa vain huussi, sisävessaa halutaan käyttää vain pimeällä öisin. Tää on just hyvä sääntä, sillä huussissa käyminenhän on ihanaa. Mökillä ollaan joka tapauksessa vähän rauhallisemmin, joten ulkoilmassa huussiin kävelyn voi ottaa kivan happihyppelyn kannalta ja se maisema, joka avautuu ulkovessan ovelta on todella kaunis. Huussi on noin puolessa välissä rinnettä ja kun oven jättää auki, näkyy upeita, korkeita mäntyjä ja järvimaisema. Tämä, jos joku huussi, on komealla paikalla.

Mökki ja muut rakennukset ovat sen verran uusia, että mitään suurempia remontteja ei tarvitse tehdä, mutta vähän ollaan tehty pintaremppaa kuitenkin, että on saatu mökistä meidän näköinen. Kerron myöhemmin lisää, että mistä aloitettiin. Ja paljon on ideoita, joihin tarttua. Ja jo nyt, keskellä totisinta talvea, ollaan ehditty tehdä jo vaikka mitä, että saa nähdä miten sitten kesällä innostutaan! Saatte kyllä todellakin nähdä ja kuulla näistä projekteista myöhemmin lisää. En malta odottaa mitä kaikkea tässä keksitäänkään. Halutaan silti mökin olevan se paikka, jossa saa olla myös ihan rennosti, lekotella ja keskittyä olennaisiin: yhdessä oloon, nukkumiseen, saunomiseen ja ruokaan. Aina ei ole pakko tehdä mitään ellei halua tai jaksa.

Ollaan ehditty puuhastelemaan mökillä jo vaikka mitä ihanaa, mistä haluan teillekin vielä kertoa monet tarinat. On saunottu lähestulkoon joka päivä, kairattu tosi monta kertaa avanto ja pulahdettu järveen, rakennettu nuotiopaikka, nähty aurinko ensimmäisen kerran kaksi kuukautta sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran saavuttiin mökille muuttokuorman kanssa, hiihdetty, laskettu pulkkamäkeä, tehty potkukelkkalenkkejä, seikkailtu metsässä, tehty pizzaa pihalla pakkasessa ja laitettu mökkiä tosi paljon meidän näköiseksi. Ja jos olet ihmetellyt instagramin puolella syksyllä, miten mä niin valtavaa määrää tuoleja tuunasin, niin mökillepä tietysti! Niistäkin tulee varmasti tarkempaa esittelyä.

Ollaan saatu tutustua mökkiin, sen seutuun ja ympäristöön vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan ja ollaan aivan umpirakastuneita. Kaikki mökkiin liittyvä tuntuu edelleen aivan unelta, sillä tässä toteutui meidän perheellä niin monta unelmaa ja nyt se on siellä, maailman ihanin paikka, rakas Mustikkala.

Toivotan siis teidät erittäin tervetulleiksi seuraamaan elämäämme myös Mustikkalassa. Instagramissa postaan mökkijutut #mustikkala -tägin alle. Oon niin innoissaan, toivottavasti sääki!

ISLANTILAISNEULE RIDDARI HELLULLE

Nyt ollaan historiallisten asioiden äärellä. Neuloin nimittäin jo toisen neuleen ohjeiden mukaan samalle henkilölle. Heh, tällaista ei ole ennen tapahtunut. Norjalaisneuleen jälkeen hellun toiveissa oli saada myös ohuempi ja poolokaulukseton neule. Innostuin ajatuksesta ja niinpä me jälleen huristeltiin lankakauppaan.

Hellu oli bongannut lehtijutun, jossa esiteltiin islantilaisneuleita ja siellä vilahteli monille kovin tuttu Riddari ja siihen malliin mekin päädyttiin. Ohje on kirjasta Islantilaisia neuleita. Mä tykkään kaikista eniten neuloa kirjojen ohjeiden mukaan, en kännykän ruudulta tai printatuista papereista. Puhelimella kun tulee oltua muutenkin niin paljon, että kirja sohvalla siinä neulehetken lomassa tuntuu pehmeälle ja lempeälle. Ne paperiohjeet mulla on aina niin rytyssä ja hukassa, että joudun kuitenkin aina palaamaan kuviin, jotka otan ohjeista aina varuilta talteen.

Pääväreiksi neuleeseeen valikoitui ruskea ja beige, joiden kaveriksi hellun lempparisävyjä eli kahta eri turkoosia. Léttlopi on mukavan ja sopivan karhea islantilainen villalanka, jota on kiva neuloa. Se on myös kevyttä lankaa ja valmis neulekin on kevyt. Värivalikoimakin on huikean monipuolinen. Mun oma suosikkiväri on sellainen vaaleansininen, jossa on ripaus roosaa. Tekisi mieli kekkaista jotain mitä neuloa sitä väriä hyödyntäen itselle. Katsotaan mitä ehkä keksin!

Etukäteen ei aina ihan osaa kuvitella miltä omat värivalinnat näyttävät valmiissa työssä, siksi aina onkin yksi jännittävimpiä vaiheita nähdä kun työ etenee, että kuinka käy. Tässä onnistuttiin kyllä superhyvin. Tykkään tämän neuleen harmonisista värisoljunnoista.

Kattokaa nyt, siinähän on oikeastaan mäntymetsän värit, kun tätä kuvaa katsoo.

Tällainen neule, jossa on paljon sileää yksiväristä neulosta, on mun makuun vähän tylsä neuloa, mutta toisaalta, se on esimerkiksi automatkoilla just hyvä neuletyö. Siksi tämmöisiä neuloo välillä mielellään.

Kaikista ihaninta neulomisessa on silti varmasti se, kun valmis neule on käytössä. Silloinhan se on onnistunut työ. <3

MUITAIHANIALAISNEULE 3.0 VALMIINA SEIKKAILUIHIN

Ajatus aivan omanlaiseen kaarrokkeelliseen villapaitaan tuli Norjan matkalla ollessa. Kaikki ne matkalla nähdyt upeat norjalaisneuleet ja lomaneulomisen aiheuttamat inspiraatipuuskat. Neulottuani loppukesästä hellulle ohjeen mukaisen valmiilla kuvioilla, oli aika tehdä mulle ihan oma, mun näköinen, muitaihanialaisneule 3.0. Aikaisemmat versiot blogini nimestä juurensa saaneista neuleista ovat olleen aivan ensimmäinen mun kässäkirjassa (Muita ihania – Lempeä ja hulvaton käsityökirja) ja toinen vuonna 2019 neule, jossa kuviointi oli alareunassa.

Musta on ihanaa neuloa, mutta olen useasti todennut, että olen kyllä myös melkoinen haaveilija. Neulon silmukan, sitten toisen ja välillä haaveilen. Se on niin ihanaa se. Ja hidastakin. Nautinnollista. Tässä neuleessa nautiskelin erityisen paljon.

Langoiksi valitsin pehmeän Puno Gepard -langan. Vaaleaa lilaa (tietämättä vielä silloin viime postauksessa kertomastani mustikkamaidon värisestä ihanuusneuleesta), persikkaa, merenvihreää ja valkoista. Kertoessani lankavalinnoistani ystävälle, hän tokaisi, että sehän on lähes yksivärinen noin vähillä väreillä, joista yksi on vieläpä valkoinen. Lopputuloksesta silti huomaa, että värikäs neulehan se silti on.

Luomisprosessi oli lempeä. Laskeskelin silmukoita, piirtelin kuvioita sitä mukaa kun niitä oli tulossa ja annoin mennä. Lankaa piti ostaa kahteen kertaan lisää, olen nimittäin aina ennemmin alakanttiin ostaja kuin reilun määrän hankkija, sillä en haluaisi laatikoihin kauheasti jämälankoja.

Korkea poolokaulus 2o 2n -joustimella ihan vähän jäi pohdituttamaan, sillä olen aika kuumakaulainen ihminen tai että mulla harvemmin on kaulalla kylmä, joten myös matala kaulus riittäisi. En kuitenkaan halunnut tehdä samanlaista resoria kuin mitä hihansuissa ja helmassa, vaan löysemmän ja höttöisen ja sellainen se tosiaan on. Päätin myös, että jos joskus tuntuu, että kauluksen kuuluisikin olla matala, niin sitten se puretaan ja tehdään uudelleen. Niinkin voi halutessaan tehdä.

Halusin neuleesta melko pitkän, ettei pyllyä varmasti palele. Näen itseni jo istuskelemassa se päällä Lapissa lumisen nuotiopaikan ääressä. Tai metsäretkellä perheen kanssa Linlossa ruisleipä+pillimehu-eväshetkellä niin, että kaikkia naurattaa ja tunnelma on ihana. Ja jossain pohjoisen tunturin laella hikisenä ja posket punassa, kun on noustu pitkän matkaa saavuttaaksemme komeat maisemat. Myös siinä yhdessä maagisen pastellisessa talvimaisemassa, josta aina haaveilen, jollaisen koin eräänä jouluna. Se oli kuulas, päivän valoisin hetki, kun ilmassa leijui kuin pieniä glittereitä, kaikkialla oli valkoista, puiden oksat kuurassa, paljon lunta ja taivas ja ilma pelkkää pastellia. Siinä sellaisessa hetkessä näen itseni tämä neule päällä.

Marraskuun auringonsäteiden siikatessa silmiin neule näytti ja tuntui päällä erityisen upealta. Lankavalintani oli tarkoituksella kevyt ja hattaramaisen pehmeä. Halusin neuleen, joka ei juuri paina päällä ja sitä voi helposti pitää paljasta ihoa vasten. Sellaisen sain.

Tämä on myös neule, jonka ohjeen haluan saada kirjoitettua puhtaaksi (melkein jo tehty!) ja mahdollisuuden kenen tahansa saada neuloa se. Uskon, että se onnistuu, kunhan saan vähän aikaa sille ja te mahdolliset innokkaat jaksatte odottaa kärsivällisesti. Jos joku innokas noin koon XS-S ja koon L-XL käyttäjä haluaisi koeneuloa tämän ohjeen, niin voi laittaa mulle sähköpostia. Sellaisesta hommasta olisi iso apu.

Nyt kuitenkin haluaisin todella paljon kuulla, että mitä te tykkäätte tästä? Näkyykö tästä mun kädenjälki? Onko kuvioinnissa jotain tuttua? Minkä värisen sä tekisit? Missä sinä näkisit itsesi se neule päällä sitten? Kertokaa, olis ihanaa kuulla! <3

Neulomisiin tyyppi tyyppelöiset! <3 Ja mahtavaa ensimmäistä adventtia!

Kuvat otti jälleen suloinen bonustyttäreni. <3