HYVIÄ JA ILAHDUTTAVIA ASIOITA JA PIKKUVINKKEJÄ MUSTIKKALASTA
Tänä aamuna herätessäni olin niin iloinen, että oon alkanut täällä mökillä laittaa jalkaani nukkumaan mennessä untuvatöppöset. En siksi, että varpaitani palelisi, vaan ihan muuten vaan! Miten ne tekevätkään unista jollain tapaa pehmeämmät ja nukkumisesta lempeän lämpöistä. Halusin jakaa tän vinkin teillekin ja siitä se ajatus sitten lähti. Jaan teille nyt muutaman mulle hyväksi, ilahduttavaksi ja mainioksi osoittautuneen asian, ehkä vinkinkin, olkaat hyvät!
Unitöppöset. Olen hionut nukkumistapani (tuplauntuvapeitto aina, kolmesta neljään tyynyä, riippuen onko hellu lusikassa, viileähkö huone ja ei ikinä vaatteita päällä!) aika timanttisiksi, mutta silti tämä töppöshomma nosti kaiken vieläkin korkeammalle levelille. Töppöset jalkaan nukkumaan mennessä ja pois herätessä. Mun untuvatöppöset ovat Familonin.
+ bonuksena: katoppa kuvan yläreunaa, maalaa makkarin katto vaaleanpunaiseksi, sekin ilahduttaa aina herätessä ja nukkumaan mennessä!
Kudin esille. Voi kuulostaa yksinkertaiselle ja itsestäänselvyydelle, mutta mikäli haluat tarttua vapaahetkinäsi ennemmin kutimeen kuin alkaa selaamaan instaa, niin aseta kudin näkyvälle paikalle esiin, oikein tyrkylle. Samalla tavalla kuin voi lapsille tehdä leikin aloituksia valmiiksi päiväkotipäivän jälkeen, niin itsellekin voi!
+ tiedän, taustalla näkyvä grillityyny on upea ja siitä lisää täällä!
Aivonystyröitä kutittelevat pelit esillä. Edelliseen liittyen jätän esille tällaisia ratkontapelejä. Tämä on joskus joululahjaksi saatu peli, jonka voi ratkoa joka päivä niin, että saa aukkoihin juuri sen kyseessä olevan päivämäärän ja kuukauden. November 28 ei kyllä pidä tästä päivästä paikkaansa, hah!
+ Legon kukkakimppusetti on aivan tajuttoman ihana, nuo palat oikealla kulhossa ovat siitä! Siinä on ikärajasuositus 18+, varmaan siksi, jotta aikuisetkin sais nautiskella legoilusta rauhassa, kun lapsethan usein ovat todella tarkkoja ikärajasuosituksista, heh.
Lääkepurkille hieno esillepano. Tämä ilahduttaa mua joka päivä. Käärmeen mallisessa munakupissa tyroksiinit siinä tarjolla joka aamulle! Käärme ostettu jostain kirpsulta joskus. Laatulöytö, sanoisin.
+ Aika moni meistä on varmasti laittanut purkkia jos jonkinlaista maustepurkeiksi esille, mutta sanoisin, että ihan nuo kaupan maustepurnukatkin ovat nätit esillä, kun ovat siististi rivissä.
Tee välillä jotain ihanaa ja vaikka vähän tyhjänpäiväistä, mutta sinut onnelliseksi tekevää! Mulle sellainen puuha on ehdottomasti mun taikakanto. En sano, että kannon koristeleminen on tyhjänpäiväistä, mutta se ei tuota satoa, ei liity töihin, ei lämmitä kylmällä säällä eikä saa vatsaa täyteen, eikä mun jälkikasvuni ole siitä ollenkaan kiinnostunut. Lisään kantoon ympäri vuoden kaikenlaista pientä: ovia, ikkunoita, postilaatikoita, linnunpönttöjä, tikkaita, kuusia ja sieniä. Aina ohi kulkiessani ilahdun, olipa sää tai vuodenaika mikä tahansa.
Kattokaa vaikka miltä se näytti tänään:
+ erityistietona se, että kiinnitän kaiken mahdollisimman pitkillä ruuveilla, jotta pysyisivät paikoillaan ja en välitä, vaikka materiaalit vähän kärsii säiden vaihteluista.
Sytykkeet kauniiseen purkkiin. Lasipurkkin ulkopuolelle paperikukat koristeeksi ja purkki täyteen erilaisia sytykepaloja ja sulatetuissa kynttilänjämissä uitettuja kananmunakennonpaloja. Näyttää ihanalle tuolla takan päällä ja on kokoajan saatavilla tarpeen vaatiessa.
+ bonus-DIY-vinkki: kerään aina ynttilänjämät talteen ja munakennoja kans, sitten sulattelen ulkona irtokeittiölevyllä niitä siihen tarkoitukseen hankkimassani kattilassa. Leikkaan kananmunakennoista mm. sydämiä ja “tuutteja” ja upotan ne sulaan ainekseen. Nostan läpikastuneet palat leivinpaperille ja nehän jäähtyvät ulkoilmassa kuin itsestään. Teen tätä usein samalla, kun lämmittelen saunaa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Jos pilvenmallinen yöpöytä on susta hyvä idea niin tee se! Minusta se oli ja on ja siinä se lepää. Tässä kuvassa on kaikki täydellistä, värit, muodot, pehmeys ja tunnelma.
+ laita nenäliinat kauniiseen astiaan esille, niin ne eivät häiritse rumassa muovipakkauksessaan, jos niikseen tulee.
Lisää olemassa olevaan naulakkoon lisää koukkuja. Tää oli oikeasti melkoinen mindblown-homma kaikessa yksinkertaisuudessaan. Oon miettinyt erilaisia ratkaisuja mökin naulakkoon, jotta se ei aina pursuaisi ja pienet koukut eivät tiputtelisi takkeja, mutta en ole ehtinyt toteuttamaan vielä mitään. Suunnitelma uuteen naukakkoon siis on, mutta odotellessa tämä on mahtava tuunaus – varaston uumenista koukkulaatikosta kaksoiskoukut hattuhyllyn alle.
+ on niin käytännöllinen ratkaisu, että kuka tietää vaikka tää olis tällainen vuosikausia!
++ bonuksena hellun kommentit tähän: “Sut tuntien se on siinä max. kuukauden!”
Ison perheen hammasmukit ikäjärjetykseen. Olen tehnyt keramiikkakurssilla parin viimeisen vuoden aikana mökille hammasmukeja kahdeksan kappaletta, seitsemän perheenjäsenille ja yhden ystävämukin. Jokainen mukeista on omanlainen yksilönsä ja niiden omistajuudet ovat vaihdelleet. Viime viikolla kuitenkin päätettiin, että pidetään mukit ikäjärjestyksessä, jotta muistetaan tarkemmin mikä on kenenkin muki tai ehkä erityisesti, että mikä on kenenkin hammasharja. Nerokas idea!
+ minivinkki: mukeista tuli sisämitaltaan samankokoisia pitkälläkin aikavälillä, kun tein mukin rungon aina saman muovipullon ympärille.
Kauden paras jukurtti! Kreikkalaista jugurttia, veitsellä leikattuja veriappelsiinin paloja ja reilusti vaahterasiirappia, halutessasi voit lisätä myös kunnollista Crunchy Mysliä suklaapaloilla. Parasta aamulla, päivällä, alkuillasta ja yöpalana.
+ paras motto elämääni voisi olla: syö aina pikkulusikalla, kun voit! Kaikki maistuu vielä hitusen paremmalta niin. <3
MÖKIN TUVAN SEINÄSENKKI HYLLYINEEN
Terveisiä Mustikkalasta ja uuden ääreltä jälleen. Nyt kun ollaan oltu mökkiläisiä reilusti yli kaksi vuotta (ja ajatelkaa, jo NELJÄN vuoden aikana, 20, 21, 22 ja 23!) on tässä ehtinyt kokeilla monenlaista järjestyssysteemiä erinäisissä paikoissa. Tällä kertaa vuorossa tupa ja kirjojen ja muun sälähkön säilytys ja esilläpito.
Mökin tupa, jota myös olohuoneeksi ruokailutilalla voisi kutsua ei ole kauhean suuri tila, mutta meille juuri sopiva. Tässä ajassa ja sähkön hinnalla myös erittäin mainion kokoinen lämmitettäväksi. Tuvan sydän on ehdottomasti muhkea sohva ja toinen tärkeä on iso ruokapöytä. Pöytä löytyi tori.fi:n kautta vihtiläiseltä kirpputorilta. Se on täysmäntyinen, jatkettava ja jykevä haaleanvaaleanroosaksi maalattu. Pöydän äärellä on kaksi mustikkamaidon sävyistä pirtinpenkkiä, molemmat myös vuosikymmeniä vanhoja ja paljon nähneitä. Pöydän päissä on kaksi vanhaa tuolia, jotka entisöin sinä syksynä, kun odottelimme mökin avaimia kaupanteon jälkeen. Toisessa on viininpunainen ja toisessa tummanvihreä sametti istuinosassa.
Tuvassa on vain yksi pitkä seinänpätkä, jolle voi laittaa isompia huonekaluja seinää vasten. Siinä kohdassa meillä on ehtinyt olla jo kaksi Hayn korkeaa Woody-hyllyä, yksi iso muhkea lipasto ja kevyet vaaleat hyllyköt, mutta mikään niistä ei ole tuntunut täydellisen hyvältä. Kunhan on vaan pyöritelty jo olemassa olevia huonekaluja ja etsitty sopivaa ratkaisua.
Tässä taannoin kuitenkin keksin, että vaihdetaan makkarissa kokonaan järjestystä ja siirretään siellä olleet Ikean Eket-kaapit tupaan. Kaapeissa oli aiemmin makuuhuoneessa vaatteita, mutta koska niiden syvyys on sen verran vähäinen olivat ne vaatesäilytykseen epäsopivat. Siitä sitten annoin ideaoiden juosta ja tässä on lopputulos!
Siirrettiin siis kaksi tuplaovellista kaappia ja keittiön puolelta yksi väliaikaisesti siellä ollut saman sarjan kaappi vierekkäin pitkälle seinälle sopivalle korkeudelle. Lautaliikkeestä tilattiin määrämittaan sopivan kokoiset lankut hyllyiksi ja ostettiin kannattimet hyllyjen alle. Sen jälkeen ei oikeastaan ollutkaan muuta tekemistä kuin maalata ja asentaa hyllyt paikoilleen. Siinäkin hommaa jo riittämiin.
Kaapeista tajuttiin aika nopeaan, että niistä ei saa ovia irti tai ainakaan ei uskallettu alkaa niitä repimään, joten päätettiin kiinnittää kaapistot ihan kokonaan jo paikoilleen ja maalata ne vasta siinä. Materiaali Eketeissä on jotain huonekaluhöttöä, joten en hionut mitään, ihan vain pohjamaalasin ja sen päälle maalasin huonekalumaalilla. Toivon, että tämä on toimiva ja mahdollisimman kestävä ratkaisu. Ainakin on edullisilla torista bongatuilla kaapeilla hyvä olla nyt.
Koska tykkään tosi paljon käyttää jo olemassa olevia asioita, värimaailma syntyi niiden värien pohjalle, joita meillä jo oli ja lisäksi ostin pari purkkia uutta maalia. Näihin päädyttiin:
- Tikkurilan Mustikkamaito pääväriksi, koska sitä on käytetty mökkien oviin, satunnaisiin huonekaluihin ja nyt myös keittiössä alakaapeissa.
- Viininpunainen sävy, joka on Tikkurilan Punajuuri.
- Raikas vaaleanvihreä sävy nimeltään Aaloe. Tämä oli todellinen ylläri minulle itselleni, mutta sopii kokonaisuuteen kivasti!
- Lempparini Lemonade, ihana vaaleankeltainen. Sitäkin löytyy mökiltä jo entuudestaan, sillä sillä on maalattu puolet kylpyhuoneesta.
- Viimeisenä hailakka vaaleanpunainen, jolla ollaan maalattu ikkunanpokia ulkopuolelta. Sille sävylle en tiedä koodia enkä nimeä.
Meillä ei ole mökillä kokovartalopeiliä, mutta usein kaipaa kuitenkin jotain peiliä josta peilailla. Tuo meillä kotonakin oleva kaareva peili on mun mielestä tosi ihana ja halusin sen yhdistää myös tähän kokonaisuuteen. Kaikki kolme eri väristä hyllyä ovat eri mittaiset. Liila hylly on koko seinänpätkän levyinen, vihreä katkeaa peilin leveydeltä ja punajuuren sävyinen hylly on vain kaappien päällä pienemmän osuuden verran. Se tekee kokonaisuudesta kivan leikkisän.
Ja mitä mieltä ollaan lopputuloksesta: Minusta se on aivan ihana, siis kertakaikkiaan. Oikein onnistunut, paitsi että pari kaapinovea saatan maalata uudelleen hieman eri sävyllä, jos käsiin jotenki päätyy paremmat sävyt. Se on helppo homma sitten se jos ja kun! Teini antoi pisteitä “9/10, koska mikään ei oo täydellinen”. 8-vuotiaan kommentti: “yllättävän hyvä, siinä on paljon monia eriä hyviä puolia, hienointa ehkä ehkä ne värit!”. Ja erityispisteet itse annan rakkaalle kumppanilleni hyllyjen asennuksesta, koska se ei ollut helpoin homma kiinnittää noita pyöröhirsiin!
Tavarat hyllyillä saavat olla niitä, mitä sinne mökkielämässä päätyy, kunhan pysyvät kauniisti aseteltuna. Lähellä ikkunaa toivon, että aina olis viherkasveja ja että rönsyilevät kasvit oikein innostuisivat valosta kevään tullen, sitä minä toivon.
HEINÄKUINEN ROADTRIP RUOTSIN LÄPI ETELÄ-NORJAAN
Olin sunnuntaina tullut tyttöjen roadtripiltä. Oltiin sovittu Mikin kanssa, että lähdetään yhteisen lomaviikon viettoon siitä samantien. Ei oltu päästy mihinkään tarkkaan yhteisymmärrykseen mitä haluttaisiin tehdä, ajatuksissa oli ollut kesäteatterikierros pitkin maakuntia, Norjan pohjoisin ranta, fatbikeajelua Lapissa, rento viikkoa Mustikkalassa… Mutta ei siis mitään tarkkaa suunnitelmaa ennen iltaa, kun odottelin kotona Mustikkalasta saapuvaa hellua. Keksin, että no, lähdetään aamutuimaan ajelemaan kohti pohjoista, ensimmäisenä etappina vaikka Hossa, jossa voitaisiin ajella maastossa pyörillä. Kuitenkin kävi sitten niin, että hiljakseen mielessäni ollut kreisimpi ajatus tulla tupsahti huulien välistä illalla yhdentoista aikaan ja ehdotin, läpällä (!!), että mitä jos otetaankin aamulla laiva Ruotsiin (olin varmuuden vuoksi katsonut, että aamulla olisi tilaa kyllä autolle ja meille) ja ajetaan sen läpi eteläisempään Norjaan. Että ei tarvi ihan sinne pohjoiseen Suomen läpi jyrryyttää. Heittoni meni läpi ja Miki oli ihan tosissaan, että todellakin, sinne mennään.
Siispä varaussivusto auki, kello soimaan viideksi ja matkaan. Nyt lähdetään roadtripille! Tässä vaiheessa reissun jälkeen taas haluan muistuttaa itseäni, että ens kerralla voisit kuitenkin vähän suunnitella. Vaikka ilman suunnitelmia onkin ihanaa, mutta kaksi ensimmäistä päivää meni pienoisen migreenin kourissa ja se saattoi johtua siitä, että mitään suunnitelmaa ei ollut. Kuka tietää, mutta varmuuden varalta sinä tulevaisuuden minä: planeeraa vähän ja älä mene hotelliin, jos haluat telttailla!
Matkamme alkoi Helsingistä Turkuun ja siitä upealla Viking Glorylla auton kanssa Tukholmaan. Aamiainen laivalla oli aivan super, eikä haitannut edes valtaisa ihmismäärä. Otettiin myös hytti, vaikka olikin päivälaiva. Saatiin nukuttua makoisat päiväunet ja melkein pelattiin korttia lomatunnelmissamme, mutta ei kuitenkaan – kortit jäivät autoon. Katsellessamme jazzbändiä (oli hyvä!) sain idean: mitäs jos ajeltaisiin Örebron kautta ja käytäisiin katsomassa sitä lapsuuteni kotia, jossa asuttiin mun ikävuodet 1-4 ja missä pikkuveljeni syntyi. Pelkkä ajatus siitä, että saattaisin päästä käymään sillä pihalla, jossa kasvoi myrkkymarjapensaita ja jota ajelin punaisella BMX:llä ympäri parhaan kaverini Jarin kanssa sai mut liikuttumaan. Että näkisin sen ison pihan ja vieressä ehkä kioskin, jolta kävin ostamassa söpöjä lyijykyniä. Postin, josta haettiin Piia-nukke, joka oltiin tilattu katalogista ja jonka paketin avaamista en malttanut odottaa kotiin asti, vaan paketti aukaistiin postissa. Siinä sitten itkuun purskahtaneena selitin Mikille suunnitelmaani ja niin me päätettiin lähteä laivalta kohti Örebrota. Otetiin hotelli ja aamulla sitten kohti lapsuusmaisemia!
Aamu valkeni ihanan aurinkoisesti ja ajeltiin muutaman kymmenen kilometrin päähän. Yritin tutkailla ja katsella kulmia, että muistanko jotain. Ei mitään tuttua maisemaa ennen kotikatua. Edellinen kerta siellä oli tosiaan syksyllä -84, kun muuttokuorma lähti kohti Suomea. Ja varmasti moni muisto on valokuvienkin pohjalla, mutta kyllä mulla selkeitä valokuvattomiakin muistikuvia on. Siellähän ne talot edelleen olivat. Piha oli paljon pienempi kuin nelivuotiaan silmin, jännä! Takapihan laaksomainen maisema oli muuttunut nurmikentäksi, mutta kaikki oli tosi nättiä. Postilaatikoista yritin bongailla suomenkielisiä sukunimiä, koska mulla oli muistikuva, että ruotsinsuomalaisia asui alueella nelisenkymmentä vuotta sitten enemmänkin. Otettiin kuvia pihassa, ketään ihmisiä ei näkynyt. Ja se posti! Siinä kohdalla oli nyt kauppa ja tsadaa, välimatkaa oli ehkä 100 metriä kotitaloon. Voi sitä pikku-Tiinaa, joka on niin halunnut nukkensa leikkiin mukaan. Oli niin mukava käydä katselemassa paikkaa. Äitikin olis ollu kiva saada sinne, mutta ensi kerralla sitten!
Lapsuusmuisteloista lähdettiin ajelemaan kohti Norjaa. Navigaattori ohjasi pienempiä teitä pitkin kohti Norjan rajaa, mikä oli aivan kivaa, koska Ruotsissa kieltämättä aina tulee ajeltua vaan isommilla teillä. Pysähdyttiin sievään pieneen kylään ihastelemaan kirkkoa, hautausmaata ja syömään lounasta. Vähän ennen Norjan rajaa pysähdyttiin museoon, jossa teemana oli suomensukuisten kaskenpolttajien muutto aluelle aikoinaan vuosikymmeniä sitten. Mentiin toki kiertämään museo ja opittiin paljon uutta.
Ensimmäinen kohteemme Norjan puolella oli Lillehammer, joka päätyi kohteeksi tasan siitä syystä, että osasin joskus aikoinaan tosi monta vuosikymmentä olympiakaupunkeja (ja myös Miss Suomet osasin) (harmi, että olen unohtanut nämä triviaalit tiedot). Lillehammer 1994 ja kiivettiin tietysti mäkihyppytorniin portaita pitkin, kun kerta siellä asti oltiin. Lähes 1000 porrasta kylmiltään oli ihan hyvä iltatreeni, vaikken sellaisia harrastakaan. Sitä en sitten tiennytkään, että Lillehammerissa on asukkaita vain 28 000, mutta nyt tiietään se kaikki, te lukijatkin.
Yövyimme hotellissa ja matkamme jatkui aamusta kohti tuntematonta. Tässä vaiheessa vielä oli pienenä suunnitelmana ajaa Trondheimia kohti ja siitä Ruotsin puolelle ja Haaparannan kautta Suomeen, kunnes… Keksinkin, että ei, me mennään Geirangeriin! Oltiin tykätty siitä katastrofielokuvastakin, jossa koko kylä jää jättimäisen tsunamin alle, kun vuoresta tipahtaa suuri palanen vuonoon ja aiheuttaa jättiaallon. Elokuvan tarina ei ole tuulesta temmattu, vaan tuo on aivan aito uhka, mutta tilannetta toki tarkkaillaan jatkuvasti ja mitä luultavimmin evakuiointi ehdittäisiin tehdä. Siispä Volvon kuono kohti vuonoja. Valittiin reittimme Åldesnasin kautta eli melkein nähtäisiin avomeri ja ajatuksenamme oli ajaa Trollstigen! Se on serpentiinitie ja yksi Norjan suosituimmista nähtävyyksistä ja sellainen kohde, jollaisessa ei oltu aiemmin käyty. Ja oli kyllä upea tie, vaikka meille sattuikin kirkastaivaisen päivän jälkeen vähän sumuisa ja sateinen ilta sitä ajellessa.
Trollstigenin mutkaisilta teiltä, joita minä pelotta rakastin ja Miki kuskina ja korkean paikan kammoisena jännitti, päästiin perille Geirangeriin. Siellä todentotta oli turistinähtävyys-fiilis, emme todellakaan olleet ainoita matkaajia, vaan kylä kuhisi risteilyalusmatkaajia, roadtrippaajia matkailuautoineen sekä telttailijoita ja hotellimatkaajia. Oltiin katsottu valmiiksi leirintäalue minne mentäisiin, mutta portilla oli isolla FULL-lappu. Samoin oli toisella ja kolmannellakin campingilla ja vasta neljäs otti meidät vastaan. Se olikin kauhukuvien perusteella kiva vaihtoehto, sillä sijaitsi vähän korkeammalla eikä ihan vuoron rannoilla. Pystytimme teltan melko lähelle isohkoa vesiputousta, joka jylisi kovaan ääneen. Mietittiin, saakohan sitä unta niin kovassa metelissä ja muistin myös lukeneeni leirinnän arvosteluista, että meteli oli joitakin matkaajia häirinnyt. Mutta mitä vielä, kunnon luonnon jylinäänhän oli ihana nukahtaa ja ei tarvinnut kuunnella muiden matkaajien ääniä illalla eikä varsinkaan yöllä. Myöhemmin muilla leirintäalueilla oikein kaipasi sitä vesiputousta, kun yön hiljaisuudessa viiden aikaan heräsin (minäkin, supernukkuja!) siihen kun joku juoksee oikein tömistellen huoltorakennukselle ja takaisin.
Miki toi campingin respasta pienen flyerin, mainoksen Via Ferrata Geirangerista. Ooh, katselin sitä innolla, tyyppejä valjaissaan kiipeämässä ja ziplinettämässä ihan siinä meidän vieressä. Tuonne me mennään, oikeastaan vain todeten Mikille. Maksoi mitä maksoi, mutta kiipeilypuistot ovat kivoja ja tänne tuskin tullaan toiste. Tein netissä varauksen ja hilirimpisis vaan, 160 euroa kilahti tililtä. Olispa hyvä, ajattelin mielessäni!
Ja tuota tuota, olihan se! Seuraavana aamuna käveltiin tien vartta noin 50 metriä ja oltiin perillä kiipeilypaikassa. Valjaat ylle, kypärät päähän ja pienen briiffin jälkeen opastus, että tuonnepäin lähdette ja siitä sitten menoksi. Ei meinattu heti löytää oikeaa polkua reitin alkuun, mutta ihmetellen ja todeten, että kyllä se tämä on, lähdimme matkaan. Lukot tiukasti vaijereissa kiinni soljuin ensimmäisen mutkan luo ja olin, että wooouuuuu, tuuppa Miki kattomaan!!!! Rata, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, reitti ennemminkin (koska tämä ei ollut varsinainen ”kiipeilypuisto”) kulki pienen puron ja VESIPUTOUSTEN YLLÄ! Olin niiiiiiin fiiliksissä, kaiken rahan arvoista jo ennenkuin oltiin metriäkään enempää menty eteenpäin.
Reitti oli upea, ei mun makuun kovin vaikea tai kauhean haastava, mutta vaikuttava sen sijaan kyllä! Olin monta kertaa niin onnellinen, että sain kokea sen hetken just siinä. Naurattikin kovasti, kun tsemppasin oikeasti korkeita paikkoja jännäävää Mikiä, joka hienosti tuli mun kanssa koko radan. Alun jälkeen oli kyllä mahdollisuus jättää reitti kesken, mutta en tiiä vaikuttivatko mun sanat ”voit toki jättää kesken, mutta saattaa olla, että saat kuulla siitä” vai mikä, mutta loppuun asti hän mun kanssa reitin meni. Mun lempiosuus oli kiipeilyt, vaikka vaijeriliu´’uissakin on oma viehätyksensä. Mä vaan ehkä liikaa mietin heti alussa sitä, että miten pysähtyminen ja se koko reitti on vaan lopun odotusta. Olin valtavan onnellinen ja mielissäni koko ajan, joka sekunnin. Reelsin kiipeilystä löydät täältä.
Matkamme jatkui Geirangerista kohti Dalsnibbaa, korkeaa näköalapaikkaa kohti. Seurattiin oikeastaan vaan muuta liikennettä ja keksittiin tämäkin kohde ns. lennosta tai oikeastaan tien päältä. Ylös asti ajamisesta piti myös maksaa, mutta just meidän kohdalla tuli joku maksuliikennehäikkä ja muutama auto pääsi menemään pelkällä tervehdyksellä. Eli vähä niinku olis rahaa pankkiin pistänyt. Ylhäällä oli bussilasteittain turisteja ja parkkipaikka täynnä, joten ei me kauhean kauaa viihdytty, vaikka maisemille antaisin toki kymmenen pistettä. Tai kaksitoista.
Seuraavaksi yöksi piti alkaa pikkuhiljaa katsella jo leirintäaluetta. Ajeltiin monen ohi ja oikeastaan jälkikäteen harmittaa ettei pysähdytty siihen yhteen, jossa oli oma uimala! En ymmärrä mikä oikku siinäkin oli, että ajeltiin vaan sen ohitse. Muka ajatellen, että seuraavaan paistaa aurinko pidempään tai että löytyy hienompi. Ei löytynyt, vaikka olikin ihan hyvät unet ihan peruscampingissä. Sitä jotenkin sokaistuu, että kivoja ja hienoja leirintäalueita olisi loputtomiin. Mutta ilahduttavaa on, että varsinkin tuolla vuoristossa ja upeimpien maisemien seuduilla niitä kyllä oli tasaisesti.
Mun vanha, teiniaikojen ystävä asuu ja mökkeilee Norjassa nykyisin. Tunnistin kansallispuiston nimestä, että nyt ollaan heidän huudeillaan, joten sillonhan pitää tyyrätä itsensä kyläilemään. Ja niin me tehtiin, kun se selvisi, että ollaan melko lähellä juuri heidän mökkeilyaluettaan. Ensin tosin kyseltiin, että olisko matkan varrella jotain vuorta tai patikointipolkua, jota he suosittelisivat meille pieneksi päiväretkeksi. Suosittelun perusteella päädyttiin nousemaan Sysnhornin laelle.
Synshorn oli mukava ja helpohko vuori pienelle patikoinnille. Retkeilijöitä oli sopivan verran muitakin ja nousu kivan leppoisa. Maisemat olivat huipulta upeat. Luonnon kunnioitus oli koko reissun ajan kyllä vahvasti läsnä ja vaikka tämäkin vuori tuntui helpolta, niin mitä tahansa voi luonnon armoilla sattua. Kuultiin myöhemmin, että tällä samalla vuorella oli pari viikkoa aiemmin tapahtunut kuolemaan johtanut onnettomuus ja meidänkin retken aikana jossain alempana polulla kävi helikopteri noukkimassa jonkun loukkaantuneen. Sääolosuhteetkin voivat vaihtua vuorilla nopeasti, joten tuudittautua ei voi ja vettä pitää aina muistaa kantaa mukana.
Vierailimme Synshornin huiputuksen jälkeen ystävän mökillä. Sieltä oli upeat maisemat vuoristoon ja mökki aidattu korkealla aidalla, jottei pihalle päädy lampaita. Aika erilaiset maisemat kuin meidän Mustikkalasta. Kyläreissun jälkeen matkamme jatkui kohti Osloa ja Tukholmaa vielä yhden yön leirintäalueyöpymisellä sekä Norjan, että Ruotsin puolella.
Oslossa vietimme muutaman tunnin, käytiin puistossa ja ravintolassa syömässä. Oltiin niin vaikuttuneita Norjan luonnosta ja vuorista, että kaupungin hälinä, kuuma kesäpäivä korkeiden talojen ja ihmisten keskellä ei tuntunut kovinkaan hehkeältä ja haluttiin pian pois.
Lomamme oli sen verran extempore jokaisella käänteellään, että kotiinpaluulaivamatkakin varattiin niin viime tingassa, että hinnat olivat korkeat ja melkein jouduttiin kaikista alimpaan hyttiluokkaan, jossa oli pelkästään vessattomia ja suihkuttomia hyttejä ilman lakanoita. Siinä vaiheessa meinasi tulla itku, mutta onneksi laivalta löytyi meille pieni upgreidaus ja saatiin vielä lakanalliset unet kohti kotia. Lopputulemana lomasta sanoisin, että se oli aivan ihana. Meille sopii lomailu ilman tarkempia suunnitelmia (vaikka muista se mitä muistuttelin aiemmin!) ja perheellisinä ihmisinä se on myös ihan superluksusta voida tehdä niin. Ollaan hyviä tekemään nopeita käänteitä ja nautitaan varmasti enemmän unista teltassa kuin hotellissa, kun ollaan roadtripillä! Ja suosittelen ehdottomasti kaikille reissua eteläiseen Norjaan ihan jo tällä pienellä katsannalla, sinne jäi meitäkin odottamaan monenmonta upeaa kohdetta, aiotaan mennä varmasti uudelleen.
UUSI IHANA SÄNKYNI – HAKOLAN NEST
Kaupallinen yhteistyö Hakola
Aikoinaan, kun muutimme lasten kanssa keskenämme asumaan, oli meillä vain muutamia huonekaluja vanhasta kodista. Nopeasti muuton jälkeen piti hankkia ne välttämättömimmät puuttuvat. Mulla oli silloin 1- ja 5-vuotiaat lapset ja arki oli aika erilaista kuin nyt. Sänky oli yksi niistä hankinnoista, jotka tein todella nopeasti, koska edes yhtään ylimääräistä patjaa meillä ei tainnut olla. Muistan hyvin sen päivän. Oli lämmin, äitini oli tullut meidän luoksemme Tampereelle ja äidin autolla ajeltiin Ikeaan ostoksille. Taidettiin lainata peräkärryä, koska meillä oli silloin useita isoja ostoksia.. Se sänky ainakin. Kaksin kannettiin se sitten neljänteen kerrokseen ullakkokotiimme ja oltiin kumpikin ihan poikki sen kantamisen jälkeen. Ja näin jälkikäteen kun mietin, niin varmaan aika stressaavaa oli myös ne kaksi pientä lasta siinä meitä ”auttelemassa”. Mutta hyvin selvittiin!
Ja se sänky! Se oli kohtuuhintainen 140 senttiä leveä runkopatjasänky. Siinä mä imetin taaperoa, myöhemmin nukuin seuraavan raskausvatsani kanssa ja sen jälkeen puolitoista vuotta vauveli kainalossani. Siihen sänkyyn oli aina lapset yöllä tervetulleita mun viereen. Ja siinä oli myös tosi hyvä nukkua itsekseen jättimäisen untuvapeiton alla. Ja jokainen yö hellun kanssa siinä nukkuen oli kyllä vähintäänkin melko makoisia unia. Sänky näki ja koki kanssani paljon. Siinä makoillessani söin kuulkaas monet pizzat ja yölliset voileivät, neuloin kilopäin lankaa ja katsoin vaikka mitä elokuvia ja sarjoja.
Sänky on ollut mulle sohvan ohessa kyllä yksi tärkeimpiä huonekaluja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Koko sen ajan sänky on sijainnut sen ajan aina olkkarissa, siinä samassa huoneessa, missä tapahtuu muutenkin paljon ja missä on ollut helppo kömpiä vällyjen väliin mihin aikaan päivästä tahansa. Tokikaan en ole sitä mieltä, että sänky olohuoneessa olisi se ideaalein vaihtoehto, mutta muutakaan vaihtoehtoa mulla ei ole ollut. Olen soputunut ja ollut kyllä aivan onnellinen tilanteeseen näin.
Parin viime vuoden ajan meillä on ollut hellun kanssa neljä eri sänkyä, jossa ollaan nukuttu: mun sänky kotonani, hänen sänkynsä Tapiolassa (Tempur), Mustikkalan mökkisänky (toritettu ikealainen runkopatja) ja puumajan futonit. Kaikki ovat olleet keskenään erilaisia ja unet vähän vaihtelevia niissä. Nukun kyllä lähtökohtaisesti hyvin missä vaan. Kokonaisuus on tärkein: hyvä patja, kunnon paksu peitto, riittävän monta tyynyä ja sopivan hiljaista tilanteeseen nähden. Eron jälkeen nopsaan ostettu sänky oli jo mun aktiiviaikansa elänyt ja sänkynelikon heikoin lenkki ja tarvitsin uuden pedin. Tarvitsin siis uuden pedin.
Kesällä pääsin Hakolan Showroomille ihaniin pyjamapartyihin ja sain nukkua yhden yön Lähiömutsi-Hannen vieressä ihanalla punaisella Nest-sängyllä. Olin yön jälkeen aivan myyty, sänky oli tosi hyvä. Kesän ajan mietiskelin ja pohdin olisiko se mun tuleva sänkyni, että olenko valmis leventämään sänkyä jo ennestään aika pienessä olohuoneessamme. Onko leveämmälle sängylle aidosti tarve? Ulkonään puolesta olin jo hullaantunut!
Nyt mun lapseni ovat iältään jo 8, 11 ja 15 ja meillä on edelleen se sama sääntö, että jos yöllä herää tai jos joskus tekeekin mieli mamsuliinin kainaloon nukkumaan, niin aina saa tulla. Harvemmin enää kukaan yöllä kipittää, mutta katsellaan kainalottain elokuvia ja toisinaan jopa syntyy kinastelua siitä, että kuka pääsee mun viereen unille. Se on niin suloista! Viime aikoina olen myös havahtunut siihen, että se 140 senttiä on liian kapea lapselle ja aikuiselle. Pariskuntasängyksi se on aivan hyvä tuplapeiton alla nukkuessa, ei ainakaan voi karata liian kauas niin, että jäisi peitotta. Kävi siis selväksi, että 160 senttinen sänky sen uuden olla pitää.
Kävin tutustumassa Hakolan liikkeellä valikoimaan, vaikka olin jo etukäteen melko varma siitä mitä haluan. Se, että sänky on olohuoneessa oli pelkästään hyvä asia sänkyä valitessa, koska Hakolan sänkyvalikoima on niin upea, että sänky sulautuu sisustukseen jopa hieman sohvamaisena. Hetken harkitsin Form-mallia, mutta Nest vei sydämeni kyllä jo kesällä. Nestin päädyn kaareva muoto tekee sängystä jotenkin ihanan pesämäisen ja sekös sopii tällaiselle makoilija-nautiskelijalle.
Vaikein päätös oli kuitenkin väri! Mulla oli alusta asti mietittynä yksi vahva suosikki, mutta testitilkkujen mallaillessa kotona mietin myös muita vaihtoehtoja. Oli haastavaa miettiä useamman ison huonekalun yhteensopivuutta keskenään samassa tilassa. Meillä on niinikään Hakolan sohva, Lazy Velvet liilaan häilyvänä roosana. En ole vuosien saatossa miettinyt juurikaan sitä, että haluaisin vaihtaa siihen päälliset (muuten kuin huvikseen), joten sohvan sävy oli suurin värikaveri sängylle. Lisäksi on tietysti muita värillisiä huonekaluja, mutta ne eivät ole yhtä hallitsevia. Mietin vaihtoehtoina vaaleanpunaista, vaaleansinistä ja keltaista. Sähkönsiniseen olisin voinut päätyä, jos sänky tulisi pelkkään makkariin. Loppujen lopuksi päädyin siihen ensimmäisenä miettimääni vaihtoehtoon eli keltaiseen. Mikä suloinen väripari sohvan kanssa, muitaihaniamaailmassa miltei jopa klassikko. Nest Jumbo-jaloilla ja kiinteillä patjoilla, ai että! Lähetettyä tilaukseni en meinannut malttaa odottaa, että uusi sänky muutaman viikon päästä saapuu. Sängyt, kuten Hakolan tuotteet muutenkin, valmistetaan Etelä-Pohjanmaalla. Ihanan lähituotantoa. Ei muuta kuin odottelemaan siis! Onneksi odotellessa oli paljon puuhaa. Irroitin seinäy kokonaan hyllyistä, tauluista ja peileistä, maalasin seiniin uuden sävyn ja vaihdoin huoneeseen kokonaan uuden järjestyksen.
Oi, mikä ilon päivä se olikaan, kun sänky vihdoin saapui. Hakolan tilauksiin kuuluu manner-Suomessa aina kuljetus kotiin saakka sekä mahdollisuus tilata lisäpalveluna myös asennus. Niin ihana palvelu. Ovi vaan auki ja sulle kannetaan ja laitetaan sänky valmiiksi ja viedään roskatki mukana pois! Ja voi vitsit miten upealta se näytti samantien.
Ja että millainenko sänky se sitten on käytössä ollut? No, muutaman viikon nukkuneena sanoisin, että kaikkien meidän sänkyjen top4-listalla meni kirkkaasti sijalle yksi. Nukun siinä todella hyvin, kovuus (tai pehmeys) on mulle todella mieluisa, vaikka uni tuleekin monenlaisilla sängyillä. Hellun suusta tuli myös kiitolliset sanat, että tämä on sängyistämme ainoa, jossa voi helposti nukkua vaikka koko yön selällään. En tiedä johtuuko tästä vuodenajasta, mutta mulla tekee mieli koko ajan hilpasta kohti sänkyä ja mennä peiton alle pikku unille. Ulkonäöltään sänky on upea, keltainen on osoittautunut just oikeasti valinnaksi (vaikka toki myös vaaleansininen olisi ollut nätti) ja ystävä tokaisi mainiot sanat sängyn nähdessään: “sehän näyttää enemmän kalusteelta, kuin pelkältä sängyltä, on niin upea!”. Suloinen, keltainen sänkyni! <3
MYSSYFARMIN NEULEHUPPARI
Kaupallinen yhteistyö Myssyfarmi
Mulla on tänä syksynä ollut ihana neuletyö. Saatan kyllä todeta niin jokaisen neuleprojektin kohdalla, mutta en mä kyllä tylsiä neuleita jaksaisikaan tehdä. Tällä kertaa neuloin Myssyfarmin KnitKitistä hupparin! Te tiedätte, että rakastan valmiita paketteja, joissa tulee kaikki tarvittava ja jo pelkästään siksi innostutti valtavasti.
Myssyfarmin mummot neulovat todella hyvin, mutta on musta tosi mukavaa, että on myös meillä muillakin on mahdollisuus neuloa noita upeita tuotteita. On muuten hieno hetki se, kun saa ommella neuleeseensa sen pienen lappusen, johon on signeerannut tekijäksi oman itsensä. Lampaanvilla lankoihin ostetaan kotimaisilta maatiloita ja lankaa on valtavan ihana neuloa, kun siinä on villan luonnollinen rasva eli lanoliini.
Väriä valitessani päädyin yllättävään ratkaisuun ja neuloin ehkä eka kertaa ikinä hiekan ruskean neuleen ja vieläpä kokonaan samalla värillä. Ohje oli leppoisa ja selkeä. Neuleen pituudessa taisin vähän tosi sooloilla ja tehdä hieman ohjeesta poiketen just sen mittaisen mikä tuntui siinä hetkessä hyvältä, enkä mittaillut mitään. Muistin myös pitkästä aikaa, että huppu neuleessa on todellakin aina hyvä idea!
Huppari on tosi kiva. Se on lämmin, mutta sopivan ohkanen. Yksivärinen neule on mun silmissä kyllä silti kuin maalausta odottava tyhjä kangas, joten voi olla, että otan kirjontaneulan ja lankoja esiin ja huppari saa vielä strösselikuorrutteen.
11. joulukuuta 2022 asti on Instassa mun #muitaihaniajoulukalenteri ssa 7. päivän luukussa arvonta, josta voit voittaa oman KnitKitin. Kannattaa siis kurkata sinne ja lukea lisää ja tietysti osallistua arvontaan!
HUUSSIN IKKUNA
Muistanette, kun viime vuoden kesällä maalasin ja fiksailin Mustikkalan vanhan huussin meidän näköiseksemme? Nyt siellä on tapahtunut pieni, suuri muutos, jota en vielä tuolloin osannut edes ajatella tulevaksi.
Keksin taannoin, että haluaisin huussiin ikkunan, jos vain sopiva tulisi vastaan. Tutkin vähän tori.fi:n valikoimaa, mutta eipä siellä oikein mitään tullut samantien vastaan, vaikken oikein tiennyt mitä etsinkään. Jokaisella huussikäynnillä tutkailin seinää, jolle ikkuna tulisi ja mietin, mikä koko olisi hyvä. Mietin, olisiko järkeä laittaa korkea ikkuna, jolloin pitäisi mahdollisesti tehdä lisää tukirakenteita, jottei koko hötiskö kaatuisi vaiko sitten pienempi, jonka saisi asennettua keskitukipuun yläpuolelle.
Eräällä kirpparireissulla kesällä oltiin jo poistuttu sisältä tyhjin käsin kunnes katseeni osui pihalla yhteen romukasaan. Siellä pilkotti läjän keskellä kulahtanut pikkuinen ikkuna. Samantien kipaisin ikkuna kaulassa takaisin kassalle, että minä ostan tän! Tässä se on.
Ikkunaa ei kauheasti tarvinnut korjailla muuten kuin pariin kohtaan lisätä kittiä ja maalata huussiin sopivaksi. Toki tietysti hioin sitä, silittelin ihan vaan siitä ilosta, että jee huussiin tulee ikkuna ja pohjamaalasin ja paikkailin kolojakin.
Jännin osuus oli tietysti se, kun seinään sai sahata ikkunalle aukon! Siinä vaiheessa pyysin hellunkin seurakseni, jotta ilon saisi jakaa. Porasin muutaman reiän, joista lähdin sahaamaan aukkoa oikean kokoiseksi. Pala palalta tai oikeastaan laudanpala kerrallaan aukko siihen ilmaantui. Kerralla sopivakin vielä, tottakai.
Ikkuna sujahti aukkoon helposti, eikä käytetty kiinnittämiseen mitään liimoja tai ruuveja, jotta sen voi mahdollisesti joskus purkuvaiheesa ottaa uudelleen talteen uusiokäyttöön. Sisäpuolelle kiinnitettiin vanerista leikkaamani ikkunanpielikehys, josta tuli tosi söpö. Ulkopuolelle tehtiin puurimasta pielet ja ikkunalippa samaan tyyliin millaiset on meidän mökeissä muutenkin. Oli ihan todella mukavaa touhuta yhdessä ja keksiä ratkaisut miten mikäkin vaihe on järkevin toteuttaa.
Lopputulos on musta aivan huikea! En malta odottaa, että näen ja koen huussissa käynnin auringonpaisteella tai joskus kesäyönä! Siellä on varmasti ihanan valoisaa. Ikkunan päälle asennettu lippa näyttää varmasti lumikuorrutettuna suloiselta, saatika sitten pakkasen tekemät kuurankukat vanhassa ikkunalasissa.
Hintaa tälle ikkunaprojektille tuli ainoastaan ikkunan ja ikkunakitin verran, oliskohan se ollut 20 euroa yhteensä. Kaikki muu materiaali ja maalit löytyivät jo entuudestaan jämämateriaaleista. On niin mukavaa nikkaroida ja tehdä niin, ettei tarvitse hankkia juuri mitään (tai mitään!) uutta. Tekemisen ilo oli kyllä silti kaikkein parasta!
KIRSIKKANEULE
Kesällä mulla pitkä, viikkoja kestänyt pohdinta, kun etsiskelin kivaa kesäneuleen ohjetta. Olin edelliskesänä neulonut Laine-lehdestä Lento-neuleen ja sen tekeminen oli niin ihanaa kaikilla kesän reissuilla autossa, rannalla, nuotiolla ja aurinkovarjon alla piilossa, että halusin vastaavan tällekin kesälle. Joku samanhenkinen, helppo oli hakusessa nytkin ja kyselin myös vinkkejä seuraajilta, joita sainkin useita hyviä, mutta mikään ei oikein ylittänyt innostuskynnystä.
Kunnes lasten kanssa Tampereen reissulla käytiin Taitoshopissa ja tsidim – löydin ohjeen ja löysin langat! Se oli sellainen kierros, että ei ollut kiire mihinkään… öö, miten tuollaista on voinut olla lasten kanssa reissatessa?! No, mutta sellainen hetki se oli. Selailin lehtiä rauhassa ja löysin kivan Hazel-neuleen ohjeen Sandnes Garn Suosikit 0221F -lehdestä. Ostin langatkin samantien, kun hyllystä mua huusi kirkkaanvihreä Alpaca Børstetti.
Neuloin Hazelia antaumuksella viikkokausia. Kudin kädessä olin ainakin mökillä ja puumajassa sängyssä ennen nukkumaanmenoa tosi monena iltana, autossa satojen ellei jopa tuhansien kilometrien aikana, Norjan vuorilla ja leirintäalueilla, merellä ja Jurmon saarella.
Yritin etsiä kesän kuvista ihania otoksia minusta ja keskeneräisestä neuleesta, mutta ei niitä oikein ollutkaan, vaikka niin luulin. Paitsi yksi kaikkien aikojen lempparikuva minusta ja ystävästäni. Se kuva on tässä:
En kiirehtinyt neuleen kanssa, että se olis saatava valmiiksi kesän aikana, vaan neuloskelin hiljalleen. Jossain vaiheessa se lojui joissain pöydällä ja vieressä oli kirkkaanpunainen lankakerä (tuota yllä olevaa kuvaa katsoessa tuli mieleen, että idea on voinut toki tulla tupsahtaa alitajuntaan jo aiemmin) ja keksin, että teen neuleeseen kirsikoita. Mulla oli lankalaatikossa yksi kerä vaaleanvihreää Børstettia, joten kirsikathan valmistuisivat neuleeseen kuin itsestään, kun lankojakaan ei tarvitsisi hankkia. Tai niinhän mä luulin…
60 kirsikkaa ja saman verran lehtiä ei todellakaan ilmaantunut itsestään, vaan kyllä niitä sai ihan tuntikausia monta päivää neuloa. Langanpäitäkin päätellessä oli ihan riittämiin, mutta ai että NEULEESTA TULI SULOINEN!
Nyt se on valmis. Se muistuttaa ihan vähän kesäneuleen sijaan myös jouluneuletta, jos ei hoksaa, että ne ovat kirsikoita. Saattavat nimittäin näyttää kaukaa myös vaikka kulkusilta ja värit ovat hiukan jouluisia! Neuleesta tuli aika lyhyt sitten kuitenkin, olin ehkä odottanut vähän pidempää. Hiha ei istu olkasauman kohdalta ihan niin hyvin kuin ehkä toivois, mutta eipä se haittaa. Söpö ja suloinen se silti on. Ihana kesäneuleeni 2022. Tämä vie mut moniin mukaviin muistoihin ja tätä tulen kyllä käyttämään ihan jokaisena vuodenaikana.
SAUNAN MITTARIKOKOELMA
Pikkutyttönä en oikein innostunut saunomisesta. Viihdyin löylyissä vähän huonosti, ehkä siksi, että saunoimme lähinnä Suomessa käydessämme kesälomilla ja jouluna, enkä tottunut saunomiseen. Muistan kyllä ihanat muistot siitä, kun mummulan pihasaunasta kirmattiin vesisateeseen pihalle samppoot päässä ja juostiin leikkimökkiä ympäri vaahtovana perässä. Ja kuinka saunakamarin lattia oli aina kylmä ja penkin alla oli korillinen Pupu Tupuna -limsaa, jota sai pullollisen vasta, kun posket oli punaiset ja mieli ja keho saunomisesta raukea.
Aikuisena oikeastaan vasta opin nauttimaan lempeistä löylyistä. Ihania saunamuistoja on ainakin se kerta, kun ystäväni vei mut eka kertaa avantoon Kulttuurisaunalla eräänä tammikuisen pakkaspäivän iltana. Käytiin seitsemän kertaa avannossa ja ystävä oli loppuvaiheessa jo, että nyt Tiina riittää. Myös eräs joulusauna, jolloin vietimme joulua ystävän mökillä, on jäänyt mieleen. Ei maltettu lämmittää kylmää saunaa riittävän pitkään ja joulusaunan lämpötilat olivat kuin veitsellä leikattu, ylhäällä lämmin, varpailla jäätävän kylmää.
Mustikkalassa saunominen kuuluu tietysti lähes jokaiseen iltaan. On ihana touhukkaiden päivien jälkeen rauhoittua. Istahtaa saunajakkaralle sytyttämään tulet kiukaaseen ja pataan, kantaa järvestä vedet. Sytyttää saunan lauteille kynttilä lyhtyyn, laittaa pesuhuoneeseen tunnelmallinen valoketju ja istahtaa katselemaan maisemia ja odottelemaan saunan lämpeämistä. Okei okei, en mä koskaan malta vaan istuskella, vaan touhuilen omiani.
Meidän sauna on ihana, lempeälöylyinen ja juuri sopivan kokoinen. Kahdelle ihanan väljä, mutta kun lasten serkut on paikalla, niin enimmillään meitä on istunut kymmenen ihmistä lauteilla. Mikä ihana kesämuisto sekin!
Jotkut asiat saattavat jäädä jonnekin alitajuntaan ja pulpahdella sieltä ulos niin, ettei edes hoksaa, että mistä asia tulla tupsahti. Mulle kävi sillä tavalla saunamittareiden kanssa. Keksin yhtäkkiä, että haluan kerätä seinälle erilaisia, mieluiten vähän rumia, saunamittareita. Myöhemmin selvisi, että tätähän on harrastettu muillakin mökkiläisillä, tutuillakin. Olin selkeästi joskus asiaa pohtinut, kenties ihastellutkin jonkun kokoelmaa, mutta ideana ajatus pompsahti päähän ihan mulle uutena.
Tein keräilyn suhteen päätöksen, että mittareita saa ostaa kirppiksiltä ja saada lahjaksi, torittaminen ja uusien ostaminen on kielletty tässä leikissä. Tuntui, että niitä hassunhauskoja mittareitahan on tullut vastaan kirpputoreilla tämän tästä, mutta voin kertoa, että keräilyn aikana ei ole tullut yhtäkään hupsua vastaan.
Tarinoita mittareiden takaa on monenlaisia. Yksi niistä on ollut saunan seinällä aina, emmekä halua luopua alkuperäisestä. Toisen lähetti seuraajana käyttämättömänä. Kolmannen löysimme teinin kanssa kirpputorilta ja melkein jätimme ostamatta, mutta siitä on tullut yksi kaikkien lemppareista. Neljännen saimme lahjaksi ystävältä, joka oli bongannut sen torista ja hakenut mukaansa matkalla juhliimme satojen kilometrien päästä kotoa. Viidennen lähetti seuraajani toimimattomana, mutta kaikkien yllätykseksi siinä kyllä viisari värähtää. Kuudennen saimme myös lahjaksi ja lahjan mukana tuli performanssiesitys viestinvaihdosta myyjän kanssa, ei ollut helpot kaupat ne, mutta nauratti niin, että vatsaan sattui. Seitsemännen lähetti myös seuraajani, kun oli miettinyt minne heittäisi vanhan saunan mittarin, kunnes oli muistanut minut. Ilo oli ylimmillään, kun Miki näki mittarin, siihen kiteytyi lapsuutensa mökkimuistot, sillä samanlainen oli ollut serkkujen saunassa myös aikoinaan.
Näissä ei kaikissa ole ehkä sitä hupsuutta mitä alunperin ajattelin, mutta jo tämä seitsemän mittarin kokoelma on niin ihana, että tästä on hyvä jatkaa. Ja kaikki näyttävät asteet aivan hyvin, heittoa keskenään noin 20 astetta ja se on ihan ok.
TYTTÖJEN ROADTRIP Högsåra-Taalintehdas-Nauvo-Jurmo
Mulla on elämässäni ihana tyttöporukka. Tai no okei, ollaan me kaikki jo ihan naisia, mutta tyttöporukka kuulostaa sanana mukavalta ja kuvastaa meitä kyllä aikalailla just eikä melkein. Me ollaan nelikko, joista jokainen on omanlainen ja ollaan keskenämme aika erilaisiakin, mutta nelistään me ollaan mahtava ja täydennetään monessa asiassa toisiamme. Sillä tavalla, että yks on yhdessä asiassa sopivan täpäkkä ja toinen taas toisessa ja kaksi meistä saa aikaa aikaan jossain asiassa paljon ja hyvin ja toiset kaksi sitten taas eri jutussa. Kuskeja me ollaan kaikki, mutta kahvinjuojia kaikki muut paitsi minä. Tuollaisessa seurassa on superkiva, lämmin ja turvallista olla.
Päätettiin jo viime kesän Lapin reissun jälkeen, että kesällä 2022 lähdetään jälleen reissuun yhdessä. Muistaakseni aiottiin suunnitella vähän tarkemmin kuin viime vuonna. Arvatkaapa suunniteltiinko? No tuota, ei ihan kauheasti, vaikka kovasti me yritettiin. Whatsapp lauloi, että milloin pidettäisiin suunnittelupalaveri, mutta ei meillä tainnut kunnollista olla yhtäkään. Elämä on vähän sellaista, ettei aina ehdi, eikä riitä resurssit pohtia yhtään mitään arjen ulkopuolelta ja aikataulut ei elämissä aina natsaa. Mutta tiiättekö, vähälläkin suunnittelulla reissusta tuli ihana ja hyvä!
Matkamme alkoi Helsingistä ja pääsi kunnolla vauhtiin Lohjan kautta Mathildedalissa. Mehän oltiin lasten kanssa kesäkuussa päivän ajan Mathildedalissa ja olipa mukava nyt mennä sinne uudestaan, koska sehön on, kuten varmaan kaikki siellä käyneet tietävät, aivan todella suloinen ja ihana pieni kylä! Syötiin siellä maukkaat pizzat Terhossa ja ei ihan ehditty hakemaan Matildan kartanosta leipää ja vadelmajäätelöä, vaikka aikeena oli! Vatsat täynnä oli mukava jatkaa matkaa.
Högsåra on suloinen pieni saari Kemiönsaaren saaristossa. Me oltiin pari vuotta sitten pyöräretkellä Kemiönsaarella ja silloin kyllä tutkailin myös Högsåraa, mutta loppujen lopuksi pyöräily helteessä ja aikataulun takia oli niin tiukka ja raskas, että jätettiin kohde pois listalta. Onneksi nyt eräs seurueemme jäsen tiesi, että tänne meidän kannattaisi mennä, että tykätään varmasti. Högsåraan pääsee helposti lautalla, joka kulkee monta kertaa päivässä. Kylän raitti oli kuin sadusta ja heinäkuisen lämmin, auringonkeltainen ilta siinä tallustellessa oli ihana. Tai siis pääasiassa me ajettiin autolla kylän poikki ikkunat auki hiljalleen kahtakymppiä, mutta käveltiin me auton parkkipaikalta kahvilaan ja takaisin.
Mulla oli matkalle yksi toive, joka nyt kuulostaa kyllä vähän ankealta, mutta se oli se, että toivoin, ettei oltais ”koko aikaa vaan jossain kahviloissa”. Mä en ole kahvilaihminen, en juo kahvia enkä oikein syö kakkujakaan ja usein kahvilahommat tuntuvat toisinaan vaan kalliilta ajantuhluulta. Ja halusin nähdä enemmän paikkoja kuin kahviloita! Luulen kyllä, että tuo ajatteluni oli voimissaan ennen lomaa voimakkaammin, koska nyt tuo ajatus tosiaan tuntuu kyllä omaltani, mutta myös tunkkaiselta. Tuntuu, että oon vaan rentoutunut kesän aikana sen verran, että todellakin lähtisin tästä kahvilaan ku kahvilaan istuskelemaan vaikka samantien. (kirjoitan tätä yöllä ja kello on just nyt 23.56 – lähtisin silti) No, ensimmäinen asia, joka mulla nyt tulee mieleen Högsårasta, on aivan ihana kahvila-ravintola Farmors café. Eli sanotaanko näin, että heti reissun alkuun sain heitellä omat toiveeni sinne missä ne muuttuvatkin tylsistä ihaniksi. Istuttiin iltakahveilla ja limuilla piirakoimme ja pulliemme edessä, laskeutuen lomatunnelmaan, minä neuloen ja ystävät oleskellen ja kaikkia kahvilassa vierailevia ja siellä asuskelevia koiria ihastellen. Vaikka ilta oli hellejakson jälkeen vähän vilpakka, on se muistoissa lämmin ja mukava.
Högsårassa on Saaristomereen kansallispuistoon kuuluva hiekkaranta Sandvik, jossa saa telttailla. Sille rannalle mekin Hellunteltun kanssa menimme. Auringonlasku oli upea ja saatiin olla rannalla aivan keskenämme, mikä tuntui keskellä heinäkuuta ihmeelliseltä. Merivesi oli viileän lämpöistä ja kauniin kirkasta ja melkein menimme iltauinnille. Jätimme sen kuitenkin väliin, koska istuskelu Farmors caféssa oli alkanut viluttaa sen verran, ettei enää niin paljon tehnyt mieli pulahtaa. Aamulla se sitten harmitti, sillä uuden päivän alkajaisiksi vesi liplatteli rantaan vihreän sameana. Mulle itselleni meri ei ole niin tuttu, enkä osaa sanoa sinilevä- tai muistakaan leväasioista asiantuntevia kommetteja, mutta yleisesti ottaen kirkas vesi houkuttelee enemmän kuin vihertävä, joten Högsårassa emme uineet.
Saaristossa ollessa tosi paljon mietitytti punkit ja Itämeren tilanne. Onneksi ei koko reissun aikana törmätty yhteenkään punkkiin ja tietoa Itämeren suojelusta voi aina lueskella vaikkapa John Nurmisen Säätiön sivuilta, jos joku asia mietityttää (ja lahjoittaa myös rahaa suojelutyöhön!). Vaikkei Högsårassa Itämeren veteen päästykään pulikoimaan, niin se tapahtui sitten onneksi myöhemmässä vaiheessa lomaa.
Yö teltassa oli hyvä. Hellunteltussa mahtuu tosi hyvin nukkumaan neljä vierekkäin ja myös hengailemaan ja syömään ”loungessa” teltan etuosassa todella hyvin, vaikka pedit olisivat valmiina ”makkarin” puolella. Ja kun kerron, että tosi hyvin, niin tarkoitan TAJUTTOMAN hyvin, koska teltan kokohan on yli 14 neliötä. Meillä oli mukana kaksi leveää paksuhkoa patjaa, joilla nukuimme pareittain omine tyynyinemme ja makuupussessaimme. Roadtrippaillessa on musta tärkeää, että mukana on erilaisia luksusjuttuja, kuten tyynyt ja paksut ilmapatjat, joita ei välttämättä muuten retkeillessä ottaisi mukaan.
Taalintehdas. Täällä oli reissun sateisin hetki, kun taivaalta tuli ihan tajuton sadekuuro juuri sillä hetkellä, kun ajettiin K-marketin pihaan. Taidettiin vähän kastuakin, mutta siinäpä se sitten olikin se reissun sadeosuus. Kauppareissun ja postimerkkien bongailun lisäksi me tietysti syötiin Taalintehtaalla Ullman´s Villalla, joka on upea boutique-hotelli-kahvila. Paikka on todella viehättävä ja kaunis ja kun sääkin oli hieno, paikka kukoisti kaikessa komeudessaan. Me nautittiin lounaat, kahvit ja kakkupalat, tosin hyvin verkkaisesti saatiin annoksiamme ja eri aikaan jokainen, koska sattui selkeästi kiireinen päivä, mutta hyvä palvelu korvasi hitauden. Kakut ovat siellä ihan mielettömiä, vitriinit pursusivat eri vaihtoehtoja ja siinä vaiheessa viimeistään hävetti se oma reissutoiveeni, että en ainakaan kahviloihin tällä reissulla halua. Villa Ullman’sille suuri suositus kaikinpuolin. Aivan ihana paikka, tuonne tahdon rakkauslomalle.
Nauvo. Seuraava kohteemme oli yöpyminen Nauvossa Martan Majatalossa, josta aamulla lähtisimme kohti Jurmoa. Mulle saaristoseutu itsessään on monella tapaa aivan erilaista seutua mihin olen tottunut ja montaa kertaa en ole missään näissä reissumme paikoissa käynytkään. Joka kerta seutujen kauneus iskee isosti. Meillä on Suomessa niin kauniita paikkoja. Samat sanat sanon kyllä joka kerta missäpäin tahansa Suomea, koska olen kotimaan matkailun rakastaja ja rakastan Suomea, eli samat sanat tälläkin kertaa.
Parkkeerasimme autoillamme majatalon parkkipaikalle ja aloimme purkaa autoista yöpymistä varten tavaroita ja pakkailla samalla vähän myös Jurmon reissulle tavaroita. Sinne kun matkattaisiin yhteysaluksella ilman autoa, joten tavaramäärä pitäisi miettiä selkeämmin, että mitä jaksaa ja haluaa kantaa mukanaan. Viereemme tuli auto parkkiin ja kuinkas ollakaan, sieltä pölähti paikalle ystävämme perheineen. Mikä sattuma, naureskelimme yhteen ääneen ja kahta kauheammin kunnes selvisi, että meillä oli saman yöpymispaikan lisäksi samaan aikaan pöytävaraus samaan ravintolaan parin tunnin päästä, sekä aikomus matkustaa samalla yhteysaluksella seuraavana aamuna sekä myös palata takaisin satamaan samana päivänä sekin! Vietimme sitten reissun aikana heidän kanssaan yhdessä tovin jos toisenkin ja heti ens alkuun illallisella ravintolassa pidimme kahdeksan hengen voimin tikkakisat.
Nauvossa muuten emme menomatkalla ehtineet syömisen ja nukkumisen lisäksi juuri muuta kuin piipahtaa keskiaikaisessa, hienossa harmaakivikirkossa ja tietysti kiertää hautausmaalla bongailemassa nimiä. Se on aina mukavaa. Paluumatkalla myöhemmin sitten ehdimme Nauvossa vierasvenesataman tunnelmiin enemmän kun nälissämme etsittiin ruokapaikkaa ja se oli erilaista tunnelmaa se, kun musiikki soi kovalla ja ranta oli täynnä ihmisiä. Tykättiin enemmän tuosta alkumatkan pätkästä.
Jurmo. Majatalossa nukutun yön (ei yhtä hyvä kuin telttayö, vaikka suihku oli toki mukava lisä) matkamme jatkui parinkymmenen minuutin päähän Pärnäisten satamaan, josta liikennöi M/s Baldur Jurmon saarelle. Matka kestää kolme tuntia, joka sisältää myös pari pysähdystä muille saarille ja päätesatama on Jurmon jälkeen vielä Utö. Tällainen ilmaseksi tapahtuva yhteysalusmatkailu oli mulle ihan uutta ja jännittävää. Matkaajia oli paljon, mutta autot saatiin hyvin parkkiin ja tavaroinemme mahduttiin kyytiin. Kolme tuntia meni leppoisasti laivan kannella aurinkoisessa säässä neuloen, pötkötellen, ristikoita tehden ja ihan vaan ollen. Aluksella on myös kahvio, josta haimme sämpylöitä, kahvia ja limua. Aurinkolasit päässä kannella oli myös hyvä tarkkailla muita ihmisiä, heidän eleitään ja olemista. Tiiättekö silleen, että sitten voi kaverin kanssa siinä pohtia kukahan lie mahtaa olla tuo ihminen ja mitähän hän kenties elämässään tekee ja miksi on juuri nyt matkalla ja minne! Aah, tykkään niin tuollaisesta pohdinnasta, jossa ei ehkä koskaan saa tietää oikeita vastauksia. Kolmessa tunnissa ehtii miettiä paljon, heh.
Meillä oli mukanamme Jurmoa varten Helluntelttu, tällä kertaa kahdessa osassa, telttakankaat toisessa ja telttakepit toisessa. Vaikka se on mielestäni superhyvä teltta, niin on se kyllä vähän painava kannettava. Sen saimme tuta harteillamme Jurmon päässä, kun kävelimme kohti teltta-aluetta, joka sijaitsee upella paikalla, kallioisella Moringharulla. Aluksi tuntui vaikealta löytää hyvä paikka noin isolle teltalle, koska kiviä pilkotti kaikkialla, eikä niitä haluttaisi saada selän alle, mutta kyllä me kolmesta paikasta silti saatiin valita. Ja sanoisin, että oli todellakin sen kantamisen arvoista tuoda iso teltta mukanamme. Meille sattui hyvät kelit ja kovassa auringon paahteessa oli ihana makoilla teltan sisällä varjossa, kun sinne tuuli.
Jurmo vei mun sydämen. Se oli niin ihana paikka ja oli oikeastaan hyvä, etten tiennyt siitä mitään. Välillä piti yrittää googlettaa jotain tietoja kivistä, linnuista, sijainnista, säöstä ja eläimistöstä, mutta siellä verkotkin olivat sen verran heikot, ettei puhelimella oikein voinut olla. Ihan parasta! Kahden yön reissu oli liian lyhyt.
Mulla on tuolla saaristossa olo, että en oo omilla kulmilla, että se saaristolaisuus ei oo ollenkaan mua eikä mun historiassa millään tavalla, mutta tykkään siitä tosi paljon. Kanervaiset ja katajaiset nummimaisemat, sileiksi pehmenneet pyöreät kivirannat, upeat kalliot ja valtava, jylhä meri ympärillä. Tuuli pitää huolen kyllä siitä, että tuntee elävänsä, mutta välillä meri oli täysin tyyni ja ympärillä vain hiljaisuutta. Tuntee itsensä ihanan pieneksi.
Sataman pikkuisesta puoti-kahvila-monitavaramyymälästä sai vuokrattua vitosella polkupyörät ja me toki se hyödynnettiin. Saari on viitisen kilometriä päästä päähän ja kyllä siellä voi kävelläkin, mutta pyörillä oli mukava huristaa, vaikkei teitä varsinaisesti montaa kilometriä ollutkaan. Tai siis sitä yhtä tietä. Välillä oli olo, että olisi jossain Amerikan preerialla entisaikoina, seuraavassa hetkessä jossain Afrikan savannilla ja kun istuskeltiin rantakivikolla ja ihmeteltiin merta ja purjeveneitä (näytti, että niitä olisi merellä vain muutama, mutta yhdellä katsauksella niitä näkyi nelisenkymmentä kun oikein laski) tuntui Kreikalta. Siltikään en sanoisi, että tunnelma tai maisemat olisivat Jurmolla ”kuin ulkomailla olisi” vaan ihanan erilaista kuin missään missä olen muualla Suomessa koskaan itse ollut.
Me tehtiin ruokaa rantakallioilla, ihmeteltiin merielämää ja kasveja, luettiin aikakausilehtien juttuja ääneen toisillemme, syötiin pullaa ja tuoreita sämpylöitä rantapuodilla, käytiin saaren hautausmaalla bongailemassa nimiä tietysti, otettiin iltasaunavuoro ja viilenneltiin keltaisella auringonlaskussa, mä neuloin kirkkaan vihreää kesäneulettani ja ihan vaan oltiin. Kaksi yötä Jurmossa oli liian vähän, kolme tai neljä yötä olisi luultavasti riittävämpi. Ja mikä tahansa vuodenaika olisi käynnille omanlaisensa kokemus. Saarella on myös vuokramökkejä ja sellaista hyödyntäisin kyllä vaikka myöhäissyksyn reissulle, olis varmasti ihanaa sekin.
Paluumatkalla pelattiin yhteysaluksella korttia ja meidän ystävysten yhteinen roadtrip päättyi siihen. Kolme meistä jatkoi vielä Tampereelle ja kävimme Uusi Tampere -festivaaleilla, mikä sekin oli mukavaa, mutta eihän roadtrippailua (vaikkei se edes sisältäisi paljon roadeja!) koko porukan kesken voita minkäänlainen muu reissaus. Saas nähdä minne ja milloin mennään yhdessä seuraavan kerran, mutta eniveis, ens kertaan ystävät!
Sain myös muutamia kysymyksia liittyen meidän reissuun ja vastaan niihin vielä kootusti tässä:
Millaisella varustuksella telttailu? Iso teltta (Coleman Vespucci 4), kaksi paksua ilmatöytteistä kahden hengen patjaa (Expedin ilmatäyttäjä on siihen hyvä, vaikka esineenä vaikuttaa aluksi hölmöläisten keksinnöltä, vaikka on siis nerokas!) , jokaisella omat tyynyt ja makuupussit. Lisäksi tilkkupeitto ja viltti makoileen teltan ”loungen” puolella ja rannoille. Ruuanlaittoa varten trangia. Vettä meillä oli mukana kaikkialla kaupan kanisterissa.
Mistä tän reissun idea, kuka teki aloitteen ekasta kohteesta? Päätettiin reissu jo edelliskesänä Lapin reissun jälkeen. Maiju ja Mannu ehdottivat Jurmoa ja me Riikan kanssa hyväksyttiin kohde mukisematta, he myös suunnittelivat reissun alkupätkän.
Mitä kannattaa pakata Jurmoon kameran lisäksi? Mun muistivihkossa lukee seuraavat asiat: villapusero, purjehduskengät, pussinsulkijoita, pyykkipoikia, vedenkestävät leveäpohjaiset läpsyt (kivikolla oli tosi hyvä kävellä sellaisilla) ja kunnon rinkka (puolen kilometrin matka laivalaiturilta teltta-alueelle se on matka sekin). Meillä sattui bikikelilliset päivät, mutta illalla sai vetäistä villapaidan niskaan viileässä kesätuulessa.
Oliko lauttamatka Jurmoon keinuva? Meille sattui sen verran hyvät kelit, että vain pari kertaa tunsi edes olevansa lautalla. Toki säätila on aina erilainen. Matka ei tuntunut erityisen pitkältä, koska meille (mulle) se oli toki vähän myös eksoottinen tapa kulkea. Aluksen kannelle ei tuullut hirveästi ja oli valtavan kuuma olla. Myös sisällä oli penkkipaikkoja ja alhaalla ikkunaton kahvilatila.
Teidän ystävyydestä ja dynamiikasta: mikä teitä yhdistää ja millainen rooli kenelläkin on? Mä kuvailisin meitä niin, että ollaan samankaltaisia ja erilaisia. Jossain asiassa kolme meistä häärää ja tekee, jossain toisessa asiassa joku muu ottaa pääroolin. Autoillessa me kaikki ollaan valmiita ajamaan eli jokainen saa olla ja joutuu kuskiksi yhtä paljon. Kahvihommissa mä oon aina ulkopuolella, koska en juo kahvia. Teltan kasauksessa ja purussa mä oon varmasti aina pääroolissa. Minusta me tasapainotetaan toisiamme ihanasti ja koen, että jokainen saa olla vapaasti just sitä mitä on ja kaikesta saa puhua tai olla puhumatta.
PORKKANALAATIKKO
”Onko meillä tänä vuonna kasvamassa mitään syötävää?”, bonustyttö kysyi alkuviikosta. Vastasin ettei tänä vuonna ole, että edellisvuoden perunalaatikkoon laitoin nyt vaan kukkien siemeniä ja että ensi vuonna sitten. Samantien hoksasin, että varastossa on kyllä pari siemenpussia, ainakin porkkanaa ja mullahan olis tuossa vielä seitsemän täyttä multasäkkiäkin.
Ja aika nopeasti huomasin olevani lukemassa siemenpussin kyljestä, että vieläkähön tälle vuodelle ehtisi saamaan miniporkkanoita jos nyt laittaa kasvamaan. Ihan hyvin ehtii, ainakin saadaan kasvua seurata, jos laittaa vaikka huomenna! Olin hetkeä aiemmin penkonut varastosta lapsille ison vanerilevyn pingispöydäksi ja siitä kai se ajatus sitten varmaan lähti. Mä teen muitaihaniamaisen porkkanalaatikon! Siinä viljellään porkkanoita ja siihen saan hyvin laitettua kaikki ne yrtit, joille olin yrittänyt metsästää ja muistaa ostaa sopivia ruukkuja. Tsidim, eiku hommiin!
Tein näin:
Leikkasin pitkän vanerin pituussuunnassa puoliksi kuviosahalla, en suoraan vaan aaltokuvioiden. Palojen päistä mittasin korkeudet ja tein päätypalat mätsäämään pitkiin sivuihin. Maalasin samantien palat toiselta puolelta pohjavärillä ja annoin kuivua. Tein laatikolle rungon, ihan yksinkertaisen, jossa on tuki sivuilla ja nurkissa ja johon sain ruuvattua sivulevyt napakasti kiinni.
Pohjalle laitoin suojakankaan välttääkseni rikkakasvien kasvua, mutta haravoin myös piikkiharavalla alla olevan maan läpi ettei sinne jäänyt kauheasti kasveja. Sen jälkeen tyhjensin kaikki seitsemän multasäkkiä huomatakseni, että multaa tarvitsee lisää. Sama homma kuin jämälankojen käytön kanssa – aina tarvitsee kuitenkin lisää.
Piti siis hankkia lisää multaa, mutta samalla myös hankin valmiit yrtit ja salaatit. Porkkanansiemenet käytin ne vanhat ja lisäksi laitoin laatikon reunaan vähän huonoksi päässeet orvokit.
Laatikko oli ihana jo ilman strösseleitä sen sivuseinämissä, mutta en vain voinut itselleni mitään. Tämä laatikko huusi niitä! Maailman söpöin porkkanalaatikkoa strösseleillä maailman ihanimmassa paikassa, niin vain kävi. Ja saattaa olla, että jonain tulevana kesänä tällä paikalla tulee olemaan terassi eli nyt on aikaa vähän hömpsötellä tällaisilla kreisimmilläkin istutuslaatikoilla, jotka ovat maisemassaan hieman vinosti ja hupsusti.
