RUUSUKAALIKUMMITUKSIA JA KUKKAKURPITSOJA

Näyttää siltä, että minä sujahdan vuosi vuodelta enemmän halloweenin juhlijaksi samaa tahtia muun Suomen kanssa. Onhan tämä nyt oikeastikin aika kivaa, kun kaiken pimeän keskellä saa vähän juhlistaa. Mutta tiedättekös mitä en vaan osaa? No sitä, että perinteiset halloweenin juhlinnan värit ovat musta-oranssi ja se, että juhlaan kuuluu kaikki kauhuhenkinen. Tykkään enemmän pastellisävyistä ja vähän hurjasta söpöllä twistillä. Silloinhan sitä ei auta muu kuin mennä täysin sillä omalla tyylillä.Tänä vuonna löysin tilpehöörikaupasta keraamisia tuikkukippoja ja kurpitsakoristeita (ja pääkallonkin, jonka unohdin näiden kuvien ulkopuolelle vahingossa), joita koko perheen voimin maalailimme värikkäiksi. Oli ihana hetki touhuta keittiönpöydän ääressä koko porukalla. Mun lempihetkiä elämässä ovat ne, kun saa tehdä käsillään jotain ja samaan aikaan jutella ystävien kanssa. Jutut ovat omanlaisiaan, kun keskittyy työhön ja lörpöttelee. Yleensä mulla noihin hetkiin kuuluu paljon naurua ja keskusteltavia asioita aiheista, joihin ei välttämättä kasvotusten, ilman käsillä tekemistä, päädy.Tytär teki taidokkaan upean kissan, keskimmäinen tehokkaalla tahdilla kuviollisen kurpitsan ja pilkullisen kissan. Kuopus maalasi onnellisena värejä isoiksi läikiksi pieneen kurpitsalyhtyyn. Itse maalasin noitatytön ja isot kurpitsakoristeet. Kaikkien maalatut lopputulokset muistuttavat kyllä tekijöitään. En oikeastaan malta odottaa sitä, että käärimme nämä koristeet ensi viikolla silkkipaperiin ja kirjoitamme kenkälaatikon kylkeen kaunokirjoituksella Halloween. Avataksemme laatikon joka vuosi uudelleen. Mun yksi vanhemmuuden haaveita onkin ollut omien perinteiden luominen ja tämä on juuri yksi sellainen. Laatikkoon olisi myös ihana sujauttaa aina paperinenkin valokuva jokaisen vuoden koristeluista, siitä miltä kotona on milloinkin näyttänyt. Tai ehkä käytän vain #muitaihaniahalloween-hashtagia ja voi joka vuosi palata intternetkännykällä edellisvuosien tyyleihin. Plääh, miten tylsää verrattuna paperikuviin.  Kävin viime eräänä päivänä happihyppelyllä pihalla. Olen kaivannut paljon ulkoilua, mutta oon ollut niin kiireinen, että ihan hirveätä myöntää, että en ole juurikaan ehtinyt liikkumaan. Paitsi silloin viime viikolla! Otin katuliitupurkin taskuun ja lähdin pihalle piirtelemään. Ollaan asuttu tässä talossa sen verran monta vuotta, että enää en ikinä mieti, että mitäköhän joku naapuri katuliituilevasta nelikymppisestä naisesta miettii (koska tiedän, että hyvin harva miettii juuri mitään tai luultavasti vain ilahtuu, jos aiheen miettimisen näkemässään saavuttaa), kun pihalla touhuan pyllistellen ja piirrellen maahan kukkia ja sydämiä. Naapurit ohi kävellessään moikkaavat vaan ja joskus vaihdetaan muutama sananen. Eikä päiväsaikaan pihalla edes juuri ketään kuljekaan! On oikeastaan myös hauskaa olla se tyyppi, jonka tiedetään tällaisia juttuja tekevän. Pitäisikin vielä ennen talvea käydä kirjoittamassa joku "sinä olet aurinko" -henkinen tekstaus kukkineen pihan tasaisimpaan asvalttikohtaan.Tällä kertaa eläviä kurpitsoja tähän hommaan päätyi montaa sorttia: perinteistä oranssia, vihreäsävyistä littanaa rypyläkurpitsaa (en muista virallista nimeä), myskikurpistaa ja tietysti kesäkurpitsaa - tuo unholaan jäänyt halloweenin juhlistaja! Nukkusilmät ja hymyhuulet leikkelin pääosin terävällä veitsellä, mutta reikiä tein myös minikokoisella piparimuotilla ja käsivatkaimen vispilän päällä. Hevitiskiltä nappaamani ruusukaalirasia sai päällensä kasan silmiä ja juhlapäydässä on nyt sitten myös valtava määrä minikokoisia ruusukaalikummituksia. Tykkään näistä koristuksista! Tuolla ne ovat kaikki (paitsi pihalle vietyjä lukuunottamatta) keittiössä ikkunalaudalla odottamassa varsinaisia juhlia. Viikonloppuna pidämme viisivuotisjuhlat, joiden teemaan kaikki nämä sopivat. Ihanaa! Mutta nyt, oikein hurjaa halloweenia!