KIMBLEN VIHAAJASTA NAISEKSI, JOKA TEKI PERHEELLEEN OMAN VERSION

Pari viikkoa sitten elämässäni tapahtui suuri käänne. Superwood-festivaaleilla oli nimittäin mahtava tuunauspaja. Huone, jonka teemana oli Kimble ja siellä sai tehdä oman näköisen pelilaudan! Voiko olla siistimpää festariohjelmaa!Superwoodin tunnelma on kaikkinensa aivan ihana, Hotelli Rantapuisto ihan mieletön miljöö lokakuisille festivaaleille ja joka vuosi sen ohjelma yllättää. Tänä vuonna Wood Tourin (jolla oli mm. Jari Sillanpää ja Lea Laven!), joka on siis kaksi ja puoli tuntia pimeässä metsässä maagista samoilua keikalta toiselle (jonka tunnelmaa on vaikea selittää, se, jos jokin pitää kokea) lisäksi mun lemppari oli kyllä ehdottomasti Kimble-huone.Noin 39 vuotta elämästäni meni niin, että v i h a s i n nopan naksautusääntä. Muistan teininä, kun pikkuveljeni sai oman Kimblensä ja muu perhe sitä pelasi, että meinasin aivan raivostua (ja luultavasti raivostuinkin) siitä napsumisesta. Varmastii olen ollut moent kerran ihan hermona ja mennyt omaan huoneeseen ääntä piiloon. Niin paljon peliä vihasin.Kului vuosia, muutin pois kotoa ja elin täysin kimblettömässä kuplassa, onnellisena ilman naksautuksia. Tulin äidiksi ja muutaman vuoden kuluttua tilanne oli taas esillä. Tyttäreni kasvoi lautapeli-ikään ja muistan pohtineeni marketin pelihyllyllä Kimblen kohdalla, että aivan, tämäkinhän ois, mutta ei, EHDOTON EI! En vaan kestä. Ja perus-Kimblen väritys on mielestäni todella b o o o r i n g! Kesällä 2019 kuitenkin tapahtui käänne. Ehkä siihen mennessä helteetön kesä oli tehnyt tehtävänsä, kun mieleni teki täyskäännöksen tamperelaisen supermarketin peliosastolla. Olin bonustyttäreni kanssa ostoksilla kaupungissa kesken mökkiviikkomme, kun näin hyllyssä Ivana Helsingin version tuosta pahamaisesta naksuutuspelistä. Olin myyty! Seuralaisenikin oli ihmeissään, kun nakkasin pelin ostoskärryihin ja totesin, että me ostetaan tämä.Ensimmäinen peli mökillä loppui lyhyeen, tuli riitoja ja kinaa ja pelinappulat lähes lensivät. Mietin jo tehneeni virheen.Kunnes muutamaa viikkoa myöhemmin huomasin, että tässä sitä vaan istutaan ilta toisensa jälkeen iltapalapöydässä ja pelataan Kimbleä koko perheen voimin. Meille oli syntynyt ihana perinne. Kaakaot ja voileivät maistuivatkin paljon paremmalta, kun sai naksutella noppaa samalla ja vähän ehkä naljailla välillä toisille, kun joutuivat syödyksi ja heittää lopuksi ylävitoset voittajille.Joten, Superwoodin Kimble-huone sai aikaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja tiesin, että jälkikasvuni tulisi olemaan todella onnellinen sinä päivänä, kun posti tuo meille MEIDÄN PERHEEN OMAN KIMBLEN! Pelin tekeminen oli hauskaa, ja kun oli siinä päässyt jo vähän festivaalitunnelmaan muutaman drinkin jälkeen, se oli myös hulvatonta. Kuinka usein pääsee ylipäätään askartelemaan pienessä nousuhumalassa? Minä en ainakaan kovin usein. Leikkelin supernopeaa vauhtia pilvenreunallakuvioita styleistä paperiarkeista ja liimasin ne alustalle paperiliimalla ja kirosin ryppyjä. Valitsin pelinappulalaatikosta meille perheenjäsenille sopivat värit ja muodot: tyttärelle vaaleanpunaiset, mulle ruskeat, tokaluokkalaiselle keltaiset puiset nappulat ja nuorimmaiselle vaaleansiniset naurunaamat. Viimeisenä silauksena kirjoitin vielä äkkiä jokaisen nimet omiin nurkkiin, niille paikoille, joilla kukin meillä istuu keittiönpöydän ääressä. Siinä vaiheessa mietin, että ihan näin kiireellä ei ehkä kannattais näin UPEAA työtä tehdä, että mulla olisi omassa käsialafonttivarastossani kauniimpiakin käsialoja, mutta annoin mennä.Pelistä tuli juuri niin ihana, kuin arvelinkin ja tätä tekstiä kirjoittaessani keittiössä on meneillään iltapala-Kimble, hellu on korvannut minut hetkellisesti. Ihana onnentunne! <3 Meidän perheen oma KIMBLUKKA!