PARAS AIKA TALVESTA /// JÄÄLYHTYHOMMAT

Talven parhaimpia aikoja on ehdottomasti kovat pakkaset. Kirpsakka, kunnon pakkaskeli. Poskenpäissä tuntuva kylmyys ja kun villasukat saavat olla jaloissa huopikkaissakin, niin mieleen juolahtaa aina jäälyhdyt. Täydelliset kelit jäädyttää nopeasti kauneutta.

Ensin tulee tietysti fiilis, että ai että nyt pitää alkaa jäädytyshommiin samantien. Sen jälkeen olo, että kehtaako sitä, hirviä homma! (kehdata verbi tarkoittaa siis viitsimistä oululaisittain) Ihan tyhjänpäiväistä puuhaa, saattaa mielessä käydä. Sitten taas, että miksi kaiken aina tarvitsee olla jotenkin järkevää. Miksei voisi vain tehdä joskus ihania asioita, joiden pelkkä tekovaiheisto ilahduttaa itseä ja vähintäänkin lopputulos varmasti myös muita. Jos ajattelee noin, niin silloin varsinkin just sellaisia juttuja pitää tehdä! Jäälyhtyjen teossa parasta on ihan vain se touhuaminen, harvoin seisoskelen katselemassa valmiita lyhtyjä. Täydellisen parasta siis! Joten eipä tuolloin ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kaivella kartonkiroskista, etsiä sieltä tyhjät maitopurkit, ottaa vesivärit esiin ja aloittaa pakkaspäivien parhain projekti. 

Rakastan sitä, kun saan täyttää tyhjän maitopurkin iltapalan jälkeen. Värjätä veden vesivärillä tai kaataa purkkiin suoraan punajuurivettä. Sujauttaa ehkä sekaan havun oksa tai tulppaani. Kipittää villasukissa tuuletusparvekkeelle ja viedä jäätymään. Toistaa saman, kun seuraava purkki tai purnukka tyhjenee. Tehdä tätä muutaman päivän ajan, välillä kurkaten parvekkeelle, että vieläkö ne siellä ovat ja onko kaikki varmasti umpijäässä. Aina ovat olleet tallessa, vaikka eräänä päivänä säikähdinkin hirveästi, kun parvekkeet oli putsattu lumesta ja purkit siirretty nätisti järjestykseen niin, etten nähnyt niitä ensikatselemalta.

Jääpurkkimäärän ollessa sopiva, raahaan ne ikeakassissa pihalle ja aloitan luovimman osuuden. Ensin kääreiden repiminen pois, jotta koko jääkauneus paljastuu. Näkee samalla yhdellä kertaa, mitä sitä onkaan jäädytellyt. Kalikoiden mallailu ja asettelu paikoilleen, ja kun kaikki o paikoillaan, lirutellaan kuumaa vettä jään päälle, jotta jää muuttuu kirkkaaksi ja palat kiinnittyvät toisiinsa. Kaikki se on ihanaa! Meditatiivista. Nautin ihan hirmuisesti jokaisesta jäälyhtyjen parissa käytetystä hetkestä.

Aiempien vuosien jääteokset löydät täältä: Toissatalven jäälyhdyt. viime vuotiset kalikat ja vuonna 2012 blogiin tallentui myös omanlainen lyhty.

Oikein suloisia ja lempeitä pakkaspäiviä ja jäälyhtyhommia teille lukijani! <3

Edellinen
Edellinen

TIINAN VAATEHUOLTOVINKIT JA MANKELIHOMMIA

Seuraava
Seuraava

TEIKSÄÄ ÄITI TAAS KAKUN, JOTA EI VOI SYÖDÄ?