HAVUISA KUKKAKIMPPU OVEEN

Tein reilu kuukausi sitten yhdessä pressitilaisuudessa tämän havuisan kukkakimpun. Kotona otin palan lahjapaperia ja tein kimppuun rusetin. Kimppu päätyi roikkumaan oveemme. Voi miten kauniilta se siinä näyttikään. Sittemmin löysin viime vuonna Suuri Käsityö -lehteen tekemäni glitterkranssin ja kimppu siirtyi sänkyni viereen seinälle. Se oli sille vieläkin parempi paikka, koska sain ihastella sitä joka aamu ja ilta sänkyyn mennessä ja noustessa. Kuinkas sille kimpulle sitten muutamassa viikossa kävikään? No näin. Se kuivahti kauniisti. Pidän aitojen kasvien kimpuista ja tällaisista kuvapareista. Siksi tätä tänään. Vielä ehtii keräämään ennen jouluakin kauniin kimpun sekä luonnon, että kauppojen kukista ja kasveista. Sitten vaan ensi vuoteen odottamaan miten ne kuivuvat.Leppoisaa joulunalusviikonloppua!

Edellinen
Edellinen

RAKASTAN PAKETOINTIA

Seuraava
Seuraava

ORVOKKIKUVIOINEN KUUSITYYNY