VALOKUVAUSWORKSHOP // VIIKONLOPPU AURINGONNOUSUJA KUVATEN
Kirjoitettu sunnuntaina iltapäivällä, julkaistu arkisena tiistaiaamuna.
Tulin juuri kotiin ihanan viikonlopun vietosta. Pakko saada kirjoittaa ajatukset heti ulos, etteivät ne ehdi hälventyä ulos ihanuudestaan, muuttuakseen muistoiksi kaiken arjen keskelle ja etteivät kesäloma/arki-asiat, pyykit tai pihalta kuuluva lasten riemu ehdi vielä tasoittaa mun päätä peruskotimoodiin. Oon vielä siinä älyttömän suloisessa metsähurmoksessa, minne toisinaan pääsee, ei kyllä edes joka kerta ja se on aivan ihanaa.
Osallistuin Eeva Mäkisen viikonlopun kestävään valokuvausworkshoppiin. Paikka oli Tammelan alueella, Eerikkilän urheilu- ja luontokeskuksissa sekä Torronsuolla ja Liesjärven kansallispuistoissa. Reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, mutta minulle aivan uusissa paikoissa. Matkalla sinne melkein hävetti siellä syvällä oman pään sisällä, etten ole montaakaan kertaa ajanut Karkkilasta eteenpäin saatikka käynyt sielläpäin yhtään missään.
Luonnollisesti ensin vähän jännitti lähteä tuollaiselle pikkaisen pidemmälle vähän niin kuin leirille, ihan yön yli olevaksi. Tiedättehän, tuntemattomia ihmisiä, uusi paikka, uudenlainen kokemus kaikkinensa tiedossa ja se perusjännitys ihan kaikesta, aivan normaalia siis. Mulle ainakin! Mutta ai että, oli hauskaa, antoisaa ja jäi superhyvä fiilis kaikesta!
Meidän porukka oli tosi hyvä. Viikonlopun aikana ehti tulla omat hölmöt inside-vitsit, opittiin toinen toisiltamme valokuvaukseen liittyviä juttuja ja vähän kaikkea muutakin elämästä ja ennen kaikkea, saatiin aivan loistava inspiraatiopuuska Eevalta. Kokemuksesta jäi omien kuvien lisäksi paljon kuvaamiseen liittyviä asioita, jotka jäävät muhimaan mieleen ja varmasti elämään muutenkin. Asioita elämästä, luonnosta ja siitä mikä on just mulle tässä elämässä tärkeää ja millaisia asioita kohti haluan mennä.
Tänään aamulla, siinä puoli neljän aikaan järvellä kanootilla meloessa mietin (taas) (mietin sitä joka kerta), että voi kuinka tärkeää ja hyvä on välillä saada olla ihan kunnolla siellä metikössä ja veden äärellä. Se, että ajatukset saavat ajelehtia pois tavallisesta arjesta ja se, että saa tehdä vain just sitä mistä tykkää. Valokuvata pastellisävyisiä auringonlaskuja ja –nousuja porukassa, jossa kaikki muutkin haluavat tehdä niin. Siinä ei kolmen herätys aamuyöllä tunnu missään eivätkä sääsketkään haittaa, kun on riittävästi sääskimyrkkypurkkeja joista suihkutella ihoalueet turvaan hyttysenpistoilta.
Auringonnousun odottaminen on jotenkin maagista. Tähän aikaan vuodesta se on myös melko hidasta. Usein sitä odottelee niin päin, että katse on aurinkoa kohti, mutta nousu näyttää upealta toiseltakin puolelta, sieltä missä auringonvalon raja kokoajan lähenee hetki hetkeltä. Puiden latvat, jotka ovat saaneet jo säteet ja muu maa alapuolella ei, se on tajuttoman kaunista. Ja se hetkikin, kun se kirkas, ihana aurinko nousee taivaanrannasta tai metsän takaa, se ihan ensimmäinen kimallus. Samaan aikaan luonnon oma meteli lintuineen voimistuu. Tuoksut tuntuvat kuin ne voimistuisivat. Kaikki aistit täysille!
Se, mitä oikeastaan halusin sanoa on, että menkää ja tehkää niitä asioita joista te tykkäätte ja jotka on teille tärkeitä. Mä sain onnekseni valokuvata, nukkua teltassa, nauttia metsästä ja auringon sekä nousuista että laskuista kokonaisen viikonlopun. Tuntuu, kuin se olisi ollut viisi päivää, sillä se, että valvoo yöllä kolmesta kuuteen ja menee takaisin nukkumaan nukkuakseen ysiin asti, saa mielen sekoittumaan niin, että siinä olisin kaksi erinäistä päivää. Välillä tekee myös tosi hyvää mennä jonnekin tai olla jossain sellaisten ihmisten kanssa, joita ei tunne ennestään. Pikkaisen poistua siitä omasta kuplasta. Tässä tapauksessa tuplasti, mennä uuteen paikkaan uusien ihmisten kanssa.
Sen pidemmittä puheitta nyt: tehkää enemmän teille tärkeitä juttuja, se tekee todella hyvää! Ja olkaa hyvät, tässä kuvia minun linssini takaa nähtynä. <3
