OLISITPA TIINA TIENNYT...

Tartuin Maaret Kallion haasteeseen, jossa kerron mitä haluaisin, että nuori Tiina olisi silloin nuorena tiennyt. Maaret oli haastatellut Helsingin Sanomien juttuun tunnettuja suomalaisia saman aiheen tiimoilta. Koskettavat tarinat siitä ja muista blogeista saivat minutkin tarttumaan näppäimistöön ja kirjoittamaan omat ajatukseni ylös ja ulos. Näitä asioita pohdin muutenkin nykyään usein, kun tuntuu niin hurjalta, että tyttäreni on jo pian viitosluokkalainen ja aika soljuu niin hirveästä vauhtia eteenpäin. Aina ei meinaa pysyä mukana vauhdissa ja usein tulee mietittyä omaakin kasvatusta. Ehkäpä annan lasteni lukea tämän jutun, jos he siitä saisivat jotain itselleenkin matkaansa elämän poluille.

Olisitpa Tiina tiennyt, että voit hymyillä rippikuvassasi sydämesi pohjasta, sillä sellainen sinä olet. Ei tarvitse väkisin olla hymyilemättä, vaan saat olla juuri sellainen kuin olet. Ihanasti olet valinnut asusi rippijuhliin tyyliisi sopivasti, kukkamekko ja mustat korkeakorkoiset maiharit, joiden pohjassa lukee peace ja love. Onneksi kirkon edessä hymyilet kun isä ottaa sinusta kuvia.

Olen ylpeä sinusta, että teet omia kukkaisjuttujasi ja kirjoittelet vihkoihin, teet omia juttujasi. Olet onnellinen, kun ajelet kesäiltana Tuiran siltoja pitkin kotiin punaisella Ponillasi, jonka olet isän kanssa maalannut ja koristellut kukkasin. Pyörän korissa on pikkuradio ja siellä soi Kiss FM. Rakastat pyöräilyä kesäyössä 20 vuoden kuluttuakin ja kolmen lapsen jälkeen. Se sama Tiina olet vielä silloinkin.

Olisitpa Tiina tiennyt, että sinun kannattaa lukea vähän enemmän ja ahkerammin koulussa, tehdä läksyt ja panostaa koeviikkoihin edes vähän. Ne kaikki lintsatut tunnit lukiossa eivät ole välttämättömiä, siis sen lintsauksen kannalta, mutta nautit kyllä paljon ystäviesi seurasta. Sekin on tärkeää. Olisitpa tajunnut, että sinun ei tarvitse jäädä Ouluun, vaan voit lähteä lukion jälkeen opiskelemaan minne tahansa muuallekin. Olet niin korviasi myöten rakastunut, tiedän, mutta silti, ei sinun tarvitse tyytyä vaan olla avoin koko maailmalle. Olen ylpeä sinusta, kun valmistut vaatetusartesaaniksi lukion jälkeen. Olisitpa hakenut kaikkiin niihin kouluihin ympäri Suomen, joita ympyröit yhteisvalintaoppaasta, jotka sinua kiinnostavat. Sinusta on moneen, vaikket sitä itse aina usko.

Olen ylpeä ja iloinen silti siitä, että valitsit sen rakkauden Oulussa. Sinulla on ihana ensirakkaus ja siinä parisuhteessa on paljon kaunista ja hyvää. Suhde kestää monta vuotta ja on tärkeä pohja kaikille parisuhteillesi. Opit virheistäsi ja opit rakastamaan ja tulemaan rakastetuksi.

Tiedän, että sinä 16-vuotias Tiina tiedät olevasi rohkea ja hyvä, kun istut kotibileissä ja kun kaikki muut menevät pihalle tupakalle ja sinä jäät sisälle. Olen ylpeä sinusta, kun et lähde muiden mukaan. Et tule ikinä polttamaan tupakkaa, mutta tiedät sen kyllä jo.

Olisitpa Tiina hoksannut, ettei aina kannata kiukutella tai aina saada tahtoaan läpi. Tunteet silti myllertävät ja elämässä tapahtuu paljon, tunteiden näyttäminen on ihan ok. Silläkin seurauksella, että kaverit pitävät sinua määräilevänä ja ärsyttävänä. Kaikkien käytös ei silti ole sinun syytäsi, älä soimaa itseäsi muiden tekemisistä. Olet hyvä ystävä. Sinulla on paljon kavereita ja useat niistä pysyvät rinnallasi koko elämän. Jotkut jäävät matkan varrelle ja paljon tulee myös lisää.

Olisitpa Tiina jatkanut balettiharrastusta, sen lopettaminen sinua harmittaa. Olen iloinen, että kokeilet useita eri juttuja. Käyt sirkuskerhossa, jazztanssissa, ja teatterikerhossa, teet just niitä juttuja joista tykkäät. Myöhemmin vähän harmittelet, että lopetit monet jutut lyhyeen. Älä häpeä sitä, että osallistutte kaverin kanssa kansanopiston naurukurssille tajuamatta että se on tarkoitettu ihmisille, joita ei elämä enää juurikaan naurata. Te ilahdutatte osallistumisellanne kurssia. Se on hienoa, eikä sitä kannata hävetä.

Olisitpa Tiina tiennyt, että siellä lumilautailustreetin reunalla istuskelu ja nolostelu oli aivan turhaa. Ei kukaan olisi nauranut sinulle, vaikka olisit tehnyt mitä, kömmähdellyt tai kaatuillut tai pelleillyt laudan päällä. Harvoin ketään kiinnosta muiden tekemiset niin paljoa kuin mitä itse kuvittelee. Sen yhden kerrankin, kun tyttöjen boksikisaan Syötteellä oli vain kaksi osallistujaa, mutta kolme palkintoa, osallistu vaan äläkä mieti kehtaako, kun et muka osaa mitään. Olisitpa vähän rohkeampi, etkä vain mielessäsi miettisi, että voi kumpa kehtaisi.

Olisitpa Tiina mennyt isän kuoleman jälkeen juttelemaan jonkun kanssa ja kertonut tunteistasi. Olen ylpeä sinusta, että omalla terveellä tavallasi käsittelet asiaa, mutta tulevaisuuden kannalta olisi hyvä, että puhuisit. Maailma ei vain vielä ole siinä vaiheessa, että asioista puhumista pidettäisiin tärkeänä. Puhu myös muista vaikeista asioista, joita joudut käymään läpi yläasteaikoina. Mikään niistä ei ollut sinun syysi. Olet välillä jopa vähän uhkarohkea, ei tarvitsisi. Aina ei tarvitse olla reipas ja pärjätä, vaikka reippaus onkin ihan hyvä juttu ja pärjääminenkin ok. Aina vain ei silti tarvitse olla. Saa olla heikko.

Olisitpa Tiina ollut ylpeä vartalostasi. Se on kaunis, juuri sopivan kokoinen. Olisit aivan hyvin voinut pukea bikinit mennessäsi rannalle tai sortsit hellepäivänä. Toivoisin ,että näkisit itsesi kaunokaisena etkä vertaisi itseäsi muihin etkä antaisi muiden sanojen vaikuttaa. Vatsasi on juuri hyvä, sinun ei tarvitse mennä lenkille (onneksi et mennytkään toisen käskemänä, vaan vasta 38-vuotiaana ihan oma-alotteisesti) eikä varsinkaan potea menemättömyydestä huonoa omatuntoa. Toivoisin, ettet muistaisi niitä sanoja, jotka myöhemmin vastaanotat, että olet huono, menisivätpä ne korvista sisään ja ulos. Et ole ikinä yhtään tippaa huono, olet ihana Tiina!

Sinä 16-vuotias Tiina siellä Basson tanssilattian reunalla: olet suloinen, kun ihastelet tanssivaa tyttöä, jolla on harmaa ribbipaita ja farkkuhaalarit. Saat samanlaiset housut kyllä vielä itsellesi, äiti antaa sulle sen 400 markkaa ja ostat ne Katrin putiikista. Tulet myös harmittelemaan 20 vuotta myöhemmin, etteivät housut ole enää tallessa, sillä ne ovat jällleen muotia.

Niin ja yks juttu vielä, pidä kaikki my little ponyt tallessa ja kaitafilmit itselläsi! Ne ovat ihania muistoja, sinulle tärkeitä, MUTTA silti vain tavaraa. Näytä rakkaus ja kerro se tärkeimmillesi.

Olisitpa Tiina opetellut alusta alkaen syömään ja muistamaan kilpirauhaslääkkeesi joka aamu!

Olet ihan ihana tyttö ja sinusta kasvaa ihana nainen ja äiti ja Tiina.

Edellinen
Edellinen

VALOKUVAUSWORKSHOP // VIIKONLOPPU AURINGONNOUSUJA KUVATEN

Seuraava
Seuraava

LAIVALLA RUOTSIIN ROADTRIPILLE - KESÄN PARAS LOMAREISSU LASTEN KANSSA