KOOSTE JOULUKALENTERIKUVISTA // 24

Ihanaa ja rauhallista jouluaattoaamua kaikille. Nyt on blogini jouluakalenterikin saatu päätökseen ja viimeinen kuva julkaistu. Toivottavasti kalenterista on ollut teille iloa. Tiedän kuvien ilahduttaneen ainakin joka-aamuisen kahvikupin ääressä ja siten, että kuvia katsellessa on mietitty, miten olen milloinkin päätynyt valitsemaan juuri ne sanat ja että minkä laulun sanoja milloinkin  ovat. Tämä viimeinen luukku on yksi omist suosikeistani siksi, että siihen olen kerännyt vähän kaikkea kalenterin teon varrelta ja se kokoaa kaiken yhteen.

Viimevuotinen kalenteri oli niin suosittu ja tykätty, että päätin tuolloin jo heti, että toteutan saman tänä vuonna myös. Mietin jo kesällä, kuinka voisin aloitella sen tekemistä, mutta vasta (mutta erittäin onneksi kuitenki jo silloin!) lokakuussa aloin hommiin. Halusin, että kalenterin kuvat tuovat joulumieltä, ovat vähän vitsikkäitä ja että niissä olisi ainakin toisinaan joku hauska juju ja että sanat eivät olisi aivan selvästi tunnistettavissa samalta istumalta heti. Keräilin metsäretkiltä lehtiä, käpyjä ja kasveja, selasin joululaululistoja Spotifyssa, kiertelin jo ennen Halloweenia kaupoissa kysellen joulukoristeita (koska into oli niin kova!) ja iloitsin useaan otteeseen siitä, että mulla on ihan järjettömän paljon strösseleitä kotona. Kerran keräsin aamukahdeksan aikaan Punavuorenkadulta kultaisia konfetteja, jollain oli selvästi ollut siinä kohtaa katua joku juhlallinen tilaisuus hetkeä aiemmin. Kyselin ihanilta ja tärkeiltä ihmisiltä heidän lempijoululaulujaan ja niitäkin joukossa on muutama. Ne tuntuvat jotenkin tärkeämmiltä kuvilta muiden joukossa. Itse löydän kuvien teksteistä myös koko menneen syksyn tuntemukseni, ne mitkä ovat syvällä sydämessäni.

Asettelin kuvia usein iltamyöhällä lasten mentyä nukkumaan ja seuraavana päivänä valoisan aikaan, nuorimmaisen nukkuessa päiväunia, kiipesin tuoleille keikkumaan keittiönpöydän ylle valokuvaaman. Kaikki kaksikymmentäneljä kuvaa odottivat lähes valmiina jo marraskuun puolella ja joulukuussa tein enää muutaman ekstrakuvan, kun tuntui, että halusin korvata jotkut jo valmiit joillain muka mielestäni paremmilla. No, oikeastaan vain yhden päivän kuva jäi julkaisematta, ja kaksi, jotka meinasin vaihtaa pois, olivatkin yksiä suosituimpia ja tykättyjä.

Tämä on ollut joulukalenteri, josta on ollut itselleni ihan hirveästi iloa. Rakastan tehdä noita hassuja asetelmia ja harvoin suunnittelen mitään tarkasti etukäteen, kuva vaan muodostuu sillä hetkellä siihen pöydälle ja kaikki riippuu myös auringonvalon värisävystä ja tietysti niistä ympärillä olevista asioistakin, jotka kuvaan päätyvät. Näitä kuvia varten en esimerkiksi avannut joulukoristelaatikkoa ollenkaan. Lupaan, että ensi vuonna uudestaan taas! Mutta sitä ennen tärkeä kysymys (ja tietysti huomenna arvonnan voittajat, vielä tänään ehtii siis osallistua!) , mikä tai mitkä ovat olleet teidän suosikkikuvanne ja miksi?

Ihanaa joulua armaat lukijani! <3Tiina

Edellinen
Edellinen

JOULUN JA VÄLIPÄIVIEN BONUSRAIDAT // 25

Seuraava
Seuraava

JOULUKUUSIVIIRINAUHA KEITTIÖN KATOSSA + OHJE