RYIJYISÄ NOJATUOLI
Pari vuotta sitten Ikeassa ihastelin mustaa metallituolia. Muistan miettineeni jo tuolloin, että se olisi mahtavaa ryijyttää matonkuteella. Meillä on kuitenkin sen verran pieni koti, että hylkäsin ajatuksen, eihän meille mahdu uutta nojatuolia.
Pari, kolme ryijyjakkaraa tehtyäni haaveilin siltä yhä nojatuoliversiosta. Onneksi satuin bongaamaan matonkutomisreissullani tuon jo valikoimista poistuneen nojatuolin ja pääsin kuin pääsinkin hommiin, sillä ostin tuolin itselleni. Ja unohtamaan sen tosiseikan, että tilaahan meillä ei edelleenkään ole sen enempää kuin aiemminkaan.
Mutta sehän nyt on toisarvoista. Tekeminen ensin, paikan järkkäily tuolille vasta sitten!
Ryijyjakkaroita tehneenä tiesin, että jos ritiläruudukko on iso, käy lopulta niin, että kuteenpätkät lähtevät kohti maan keskipistettä, eli valahtavat reijistä läpi ja loppujen lopuksi roikkuvat kaikki alaspäin ja ryijytys on muuttanut tuolin toiselle puolelle. Näin käy ryijytetyille tuoleille usein ajan saatossa vähän joka tapauksessa. Välillä siis kannattaa valmiille ryijytuolille tehdä huoltotoimenpiteitä ja työnnellä kudepätkiä nurjalta puolelta oikealle puolelle. On muuten terapeuttista hommaa esimerkiksi äänikirjaa kuunnellessa. Mutta palataanpas nyt kuitenkin vielä siihen miten minä tämän tuolin ryijyttelin.
Aloitin nojatuolin ryijytyksen sillä, että tein koko tuolin suorakaiteen mallisten aukkojen muodostaman ritilän päälle ekstraraidoituksen rautalangalla. Yllä olevassa kuvassa tuolin kullanväriset ruudukon viivat ovat rautalankaa. Tykkäsin tästä vaiheesta niin paljon, että vaivuin jo ryijyflowhun siinä vaiheessa vaikken ollut saanut käsiini vielä yhtään kudettakaan.
Leikkaan kuteenpätkät aina summanmutikassa, sillä tykkään, että ryijytys on rönsyilevä ja eläväinen. Niin tein myös nyt. Yleensä pätkien pituus vaihtelee 15 sentin ja kolmenkymmenen välillä.
Tällä kertaa tein värityksen täysin sen hetkisen mielialani mukaan niin, että valitsin värin ja ryijytin tietyn kokoisen osan ja se oli siinä. Siirryin siitä seuraavaan. Katsoin tuolia tehdessäni samalla paljon Love is blind -sarjaa ja nyt kun katselen valmista nojatuolia, muistuu eri värisistä kohdista mieleen eri vaiheita sarjasta.
Käytin kotoa löytyneitä jämäkuteita ja pari väriä ostin tätä työtä varten. Kuten usein mun kässähommissa, tässäkin jouduttiin menemään vähän sen mukaan mitä värejä oli tarjolla. Mutta hienot värit tuli!
Pari kertaa vilautin keskeneräistä tuolia Instagramin stooreissa ja tiedän, että siellä on monta tori.fi -hakua tehty etsien tuoleja ja jakkaroita ja tilaten kuteita. Meillä oli Pesojoonaksen kanssa yhteinen instalivekin aiheen tiimoilta, kun opastin Joonaksen alkuun oman tuolinsa kanssa. Se oli hauska live se ja en malta odottaa kuulla, mitä kaikkia sarjoja Joonas tehdessään katsoi ja miltä hänen tuolinsa valmiina näyttää. Jos pitäis joitakin tämän vallitsevan maaiman tilanteen aiheuttamia mukavia juttuja listata, niin sanoisin kyllä sen yhteisen ryijyhetken!
Mun tuolini tosiaan valmistui monen illan ja tunnin ahertamisen jälkeen pari iltaa sitten. Teki lopussa oikein mieli hidastella, sillä tiesin, etten saa kyllikseni taaskaan. Oikeassa olin. Tänään tiskatessa mietin jopa että metallisen aterintelineen, johon sujautan aina haarukat ja veitset tiskatessa kuivumaan, että senhän voisi ryijyttää. Haha, no enhän mää sellaista tietenkään tekis, mutta on tää tällainen puuha vaan niin mukavaa ja helppoa, kepeää puuhaa, tähän aikaan sopivaa.
Paikka tuolille loppujen lopuksi löytyi. Piti vaan siirtää lipasto nurkkaa kohti. En ole yhtään sitä ihmissorttia, joka tykkää huonekaluista ahdettuina nurkkaan, mutta nyt oli vähän joustettava. Lipaston ja nurkan välillä on kuitenkin parikymmentä senttiä tyhjää ja rakosessa syntymäpäivälahjaksi saamani lumilauta (aivan kuten teininä ja tuo muuten turvaa sekin ajatus, että lauta nojailee nurkkaan, kuin huolettomina nuoruusvuosina). Ja mikä tärkeintä, ryijytetty, kaunis, söpö, kreisi ja ihana nojatuoli on oven vieressä sellaisella paikalla, josta näkee suoraan ulos ja katsetta kääntämällä television. Tuoli on myös päätynyt välillä pelituoliksi teeveen ääreen ja koko perheen mielestä se on kiva uusi huonekalu meidän piskuiseen kotiimme. Kiva juttu niin!
Loppuun vielä kuva minusta tuolilla istumassa juuri nyt tätä tekstiä kirjoittamassa lapsen kuvaamana. Moikkumoi, nähdään taas!
