EI MIKÄÄN MAAILMAN PARHAIN MATONKUTOJA
Olen haaveillut vuosikausia siitä, että pääsisin itse kutomaan mattoa. Kymmenisen vuotta sitten ilmottauduin työväenopiston kudontakurssille, mutta en koskaan päässytkään osallistumaan sinne, koska lapsi oli pieni ja aikaa mun harrastuksille sitten kuitenkaan ei.
17 vuotta sitten artesaanikoulussa olin mattokurssilla, mutta jouduin lahjomaan ystävän kutomaan mun mattoni mulle, koska itse lähdin juuri tuon kaksiviikkoisen ajaksi oppilasvaihtoon Norjaan. Tänä syksynä kaikki muuttui, pääsin kurssille.Aloin tietysti heti suunnitella mattoa. Tarkoituksena oli tosiaan luoda itse loimet ja tehdä perinteinen räsymattohenkinen matto. Lasten sairastelun ja mun migreenipäivien takia missasin pari kertaa ja loimien teosta en nyt tiedäkään niin paljoa kuin haluaisin. Sattumalta pääsin sitten jo nyt syyslomaviikolla kutomaan mattoa, mikä oli oikein mahtavaa, koska isommat lapset lähtivät syysloman viettoon mummulaan ja itse pystyin vähän nipistämään aikaa kutomiseen eli rentoutumiselle mattopuiden ääressä.
Tällä viikolla olen sitten tehnyt mattoa. Totisesti. Tänään aamulla heräsin päänsärkyyn, koska ilmeisesti hartioihin kuitenkin on päässyt jotian pirskatin kutomisjännityksiä. Tai sitten se tuli siitä, että jännitän, että oonko nyt vähän liikaa tehnytkin räsymaton sijaan Tiinan taidemattoa, koska ihan pikkiriikkisen saatoin omassani lähteä sivuraiteille. Kaikenlisäksi olin vahingossa kutonut mattoa liian pitkästi, eli siellä puilla on nyt vähän yli äyräittensä kudottu, liian innokkaan kässämuikkelin teos. Silti innostuneisuus on minusta hyvä asia! Hävettää kuitenkin jo valmiiksi kohdata kaikki muut kurssilaiset ja se ope ensi viikolla, kun tähänkin mennessä olen tuntenut itseni tyhmienkyselijäksi ja kunnon urveloksi siellä pääosin eläkeläisrouvien keskellä ilman, että on edes kudottu vielä mitään.
Se kutominen. Se on ollut ihanaa. Piirsin tietysti suunnitelman, kuten kuvassakin näkyy. Yhtään senttiä en ohjetta noudattanut. Kuteet eivät ole vanhoja räsyjä, vaan ostin trikookuteet kaupasta valmiina ja käytin kotoa löytyneitä, mm. jakkarasta jääneitä jämiä. Innostuin maalaamaan mintunvihreään kuteeseen kultaisia ja sinisiä läikkiä niin, että levitin kuteen silityslaudan päälle ja maalailin samalla kun juttelin kaverin kanssa puhelimessa. Silitin läikät vielä, jotta kestävät pesuakin. Vitsit näyttivätkin hyvältä tasaisena mattopintana! Matossa on kohtia, joiden tekemistä rakastin ja joita tulen varmasti ihastelemaan valmiissakin matossa. Mulle paras tapa kutoa on se, että katson samalla jotain ohjelmaa. Kuulokkeet korvilla ja puhelin matonteoksen päällä. Vain elämäätä ja Sohvaperunoita kului monta jaksoa kimallesukat jalassa kutoen.
Oon oikeastaan just nyt sittenkin tosi iloinen siitä, että teen asiat omalla tavallani. Sanoipa muut mitä tahansa siitä ensi viikolla. Onneksi se on kuitenkin vaan mattokurssi ja kaikesta mun sekoilusta huolimatta, se ei oo myöskään maailman kamalin asia. Kerron jatkosta ja esittelen teille maton sitten kun sen aika on.
Torstaiterveisin liian-innokas-sekoileva-matonkutojamuia-80