HÄÄBINGOMUIJANA RAKKAUSJUHLISSA
Olen ollut elämäni aikana ehkä parissakymmenissä häissä. Mukavia juhlia ovat olleet kaikki, mutta varmasti koskettavimpia ne, joissa hääpari on ollut itselle läheinen ja on saanut seurata heidän elämäänsä läheltä muutenkin. Jos joku joskus rakkauttaan juhlii ja minut häihinsä kutsuu, olen kyllä todella otettu siitä, että haluavat minutkin paikalle. Ja olen äärettömän onnellinen heidän rakkaudestaan. Jotenkin tässä neljänkympin korvilla on nähnyt ja kokenutkin sen verran, että mitään asioita ei pidä samalla tavalla tai millään tapaa itsestäänselvinä niin kuin vaikkapa parikymppisenä piti. Huomaan sen siitäkin, kuinka alkaa itkettää kaikki puheet, joissa puhutaan rakkaudesta. Mulla on välittömästi hanat auki.
Mun omassa ystäväpiirissä ei ole koskaan ollut varsinaista hääbuumia. Toki muutamat ovat mennä päräyttäneet naimisiin, mutta ei niin, että olisi ollut kesän viikonloput täynnä polttareita ja hääjuhlia. Häät ovat juhlina aina niin omanlaisensa, niissä näkyy hääparin oma tyyli ja juhlat muodostuvat aina juuri heidännäköisikseen. Ikinä ei etukäteen voi tietää tarkalleen mitä on luvassa ja siksi häihin on aina kutkuttavan jännä mennä. Tykkään häistä. Oikeastaan tykkään ihan hulluna.
Se, että ystäväpariskunta menee naimisiin pitkän yhdessäolon jälkeen, tuntuu pakahduttavan ihanalta, vaikka toki tietysti suloiselta tuntuu sekin, jos joku menee siinä rakastumisen huumassa suhteen alussa. Rakkaus jos joku, on täydellinen syy juhlia. Mun ajatus karkaa kokoajan kaikkiin ihaniin häämuistoihin. Siihen, kun isi ja äiti meni naimisiin ja mun tukka oli käherretty ihanasti silleen kaarelle sisäänpäin. Tai kun tanssittiin jotain lambadaa 90-luvun alussa enoni talvihäissä ja kaikilla naisilla oli jotain mahtavaa musta-kultaista sen muodin mukaista täydellistä juhla-asua päällään, oli hulvattoman hauskaa ja ihan mahtavaa saada tanssia yömyöhään aikuisten ja serkkujen kanssa. Tai kun pidin veljeni häissä puheen, jonka suunnittelin edellisiltana äkkiseltään ja repesin itkuun aivan täysin kesken puheen. Tai kun juhlittiin ystävän häitä, jonne kehiteltiin toisen ystävän kanssa puhe edellisen puheen aikana, koska meilläkin oli niin paljon ihanaa sanottavaa sulhasesta. Tai kun juhlittiin ihania elohäitä pimenevässä illassa vanhojen työkavereiden kanssa suloisesti laitetussa puutarhassa. Tai, kun kavereiden bändi soitti ystävien superkauniissa häissä ja koko paikka oli täynnä rakkautta koko illan. Tai mun lempitarinani, kun ensin nappasin hääkimpun ja sen jälkeen löysin täydellisissä rakkaushäissä pöydältä yksinäisen rihkamasormuksen ja tutustuin uuteen ihmiseen ja mentiin vitsaillen leikisti naimisiin, koska olihan se sormuskin ja käytiin katsomassa tähtiä katolla ja pussailtiin yömyöhällä.
Tänä syksynä pääsin juhlimaan ihanaa Annaa ja Juhoa. Anna on mulle kuin pikkusisko, se sellainen, joka on aina kuitenkin viisaampi ja fiksumpi kuin minä, vaikka olen häntä monta vuotta vanhempi. Ollaan tunnettu yli vuosikymmen ja aina se on ollut yhtä rakastunut Juhoonsa. Tuntui todella ihanalta saada olla juhlistamassa heitä. Suuren kunnian sain myös, kun sain tehdä juhliin hääbingon. Sen sellaisen, joka on jokaisen paikalla pöydässä odottamassa ja jota täytellään sitä mukaa, kun keksii kuka on mitäkin. Tää on yks mun lempiasioitani hääjuhlissa, vaikkakin se jää useimmiten vähän piiloon siellä muun ohjelman seassa ja se on tietty tarkoituskin, että sitä pelaillaan taustalla. Olen tehnyt hääbingoja aiemminkin, veljeni häihin ja yhdelle kaverille. Enkä muuten koskaan ole häissä muistanut itse pelata bingoa. Ehkä siksi, että aina bingoa tehdessä jo mietin, että kukahan on kuka, jos tunnen häävieraista edes muutaman. Bingoon keksityt 25 osumaa ovat siis aina hääparilta tulleet vihjeet ja ne ovat hulvattomia! Olisi ihanaa keksiä vastaavia myös omista kavereista. Jos joskus menen naimisiin niin todennäköisesti ensimmäisenä alan suunnitella hääbingoa. Tai luultavasti seuraavissa juhlissani, ovatpa ne mitkä tahansa, on ystäväbingo - aaaaaaaah mikä loistoidea! Saa käyttää!
