ILMASTOFOORUMI PIKKU-SYÖTTEELLÄ JA UNELMIEN TALVIPÄIVÄ
Mainos / pr-matka POW Finland, Pikku-Syöte & VR
Lähdin pari viikkoa sitten maanantaina aamusta junan kyydissä kohti pohjoista. Ja saavuin samoja raiteita pitkin (vaikka tuossa Helsinki-Oulu-välillä taitaa olla kyllä tuplaraiteet, eli siis… saavuin niitä viereisiä raiteita pitkin) Helsinkiin muutamaa päivää myöhemmin - muuttuneena ihmisenä. Osallistuin Protect Our Wintersin vaikuttajille järjestämään ilmastofoorumiin. Lähdin reissuun innolla ja sen kummemmin ajattelematta ilmastoasioita syvällisemmin etukäteen. Sillä ajattelin, että tiedän kyllä kaikenlaista ja olen ihan ok vastuullinenkin omien tekemisteni ja olemiseni kanssa. Sillälailla mihin juuri nyt tässä elämänvaiheessani kaiken voimien rajoissa pystyn. Pakkasin mukaan mitä oli listattu, riittävästi lämmintä vaatetta ja laskukamat. Ei muuta ku let’s go, kiva reissu edessä!
Pikku-Syöte on Pudasjärvellä Koillismaalla, 130 kilometriä Oulusta Kuusamoon päin. Mun juurenikin ovat niillä suunnilla. Molemmat vanhempani ovat siitä ihan kupeesta, 25 kilometrin päästä Syötteeltä, kotoisin. Pappani oli kylänsä ensimmäisiä, joka rakensi talonsa sinne sodan jälkeen. Minä olen pikkutyttönä viettänyt noissa suo- ja vaaramaisemissa lähes kaikki viikonloput ja lomat. Myöhemmin teinivuosina Isosyötteen asuntovaunualueella ja rinteissä kavereiden kanssa kaiken vapaa-ajan. Hyvin tärkeä ja läheinen paikka tuo seutu, missä saada kokea tällainen tärkeä retki.
Matkasimme Ouluun junaillen ja siitä loppumatka bussilla taittui näppärästi. Kuinka näppärää reissaamista! Ja erityisen kivaa, kun on iso porukka ja pääsee vähän jo tunnelmaan siinä matkalla. Aamulla lähdettiin Helsingistä ja jo viiden jälkeen perillä aloitettiin ensimmäisellä puheenvuorolla. Majoituimme Pikku-Syötteen hotellissa, joka sijaitsee vaaran laella aivan todella kauniilla paikalla.. Paikka oli ennestään tuttu mullekin lapsuudesta jo, mutta vauuu minkä muodonmuutoksen se oli kokenut.
Matkalla kuulemamme puheenvuorot olivat mulle ehdottomasti reissun parasta antia ja ravistelivat mut valveille jollain kummallisen lempeällä tavalla. Oli voimaannuttavaa saada imeä itseensä uutta tietoa ja viettää aikaa niin mukavassa, turvallisessa seurassa.
Ilmastoasiat ovat pyörineet mielessäni entistä enemmän sen jälkeen, kun muutimme yhteen ja meitä on joka toinen viikko seitsemän ihmistä saman ruokapäydän ääressä. Ehkä syynä on se valtava ruokamäärä, joka meillä kuluu ja se, että perheestämme yli puolet syö kasvispainotteisesti ja se vaikuttaa kaikkiin valintoihin. Ajattelen niin, että jokaisella pienelläkin teolla on oikeasti merkitystä.
Vaikka oon tehnyt tätä vaikuttajahommaa pitkään, toisinaan unohtuu oma rooli vaikuttajana. Miellän itseni monesti tavalliseksi Tiinaksi, enkä aina muista, että tekemisilläni on ihan oikeasti merkitystä ja painoarvoa isommassakin kuvassa. Sillä mitä teen ja mistä puhun ja mitä näytän. Matkan yks tärkeä oivallus oli se, että loppujen lopuksi jokainen meistä on vaikuttaja omissa ympyröissään. Sinä siellä ruutujen takana myös.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka hodaribileet, joissa olis tarjolla älyttömän hyviä Havunakki-kasvishodareita. Lapsi syö niitä ja kehuu bileitten herkkuja koulussa kaverilleen. Kaveri menee kotiin ja pyytää vanhempiaan ostamaan samoja nakkeja, ja pian tuon kaverin perhe pitääkin omilla synttäreillään Havunakki-hodaribaarin. Sillä on siis valtava merkitys, mitä meistä kukin esittelee, kehuu ja sitä kautta normalisoi.
En oo aiemmin ollut se kaikkein innokkain ilmasto-keskustelija, sillä usein pelkään, etten tiedä asioista tarpeeksi. Tähänkin asiaan sain reissulta lohtua: kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, ja asioista saa ottaa selvää matkan varrella. On ihan sallittua olla välillä väärässä tai tietää vähän vajavaisesti. Aidot asiantuntijat voivat sitten korjata faktoja ja täydentää tietoa, jos on tarve. Ajatella miten yksinkertainen asia ja tavallaan uskallus, mutta sekin aina välillä unohtuu. Eikä sitä aina edes muista, että miten on vaikuttanut ihmisiin ja että on tehnyt valintoja paremman maailman puolesta ja vaikuttanut tekemisillään muihin. Ihan vasta sain joltakin seuraajalta viestin, että hän on jo vuosia leikannut jokaisen putilon saksilla auki ja käyttänyt oikeasti loppuun, koska mä näytin esimerkkiä. Ihan pieni juttu, mutta silti tärkeä.
Saatiin valita reissulla erilaisia aktiviteetteja jokaisen omiin mieltymyksiin soveltuen. Minua yhtään tuntevat saattavat arvata, että valitsin tietysti ne, joissa saa olla mahdollisimman paljon ulkona. Koska MÄ RAKASTAN TALVEA!
Ja talven takia me siellä oltiinkin!i Meidät siis kutsui Syötteelle POW - Protect our winters -yhteisö, jolla on päämäärä: pelastaa talvet! Nämä meidän ihanat ja maailman suloisimmat talvet.
Kirjoitin muistiinpanovihkoni reunaan ilmastotutkija Mira Hulkkosen puheenvuoron aikana tärkeitä sanoja. Se, että ollaan täällä pohjoisessa, näillä leveyspiireillä, se ei enää takaa meille lumisia talvia. Nuo ihanat Syötteen tykkylumipuut ja metsät ovat juuri sitä talven ihanuutta, jota aina ajattelen, kun mietin talvea. (okei nykyään myös Mustikkalan talvea, ylipäätään tätä ihanaa suomalaista talvea!) (välihehkutus näille pitkään kestäneille koville pakkasille) (ja pastellitaivaille). Mutta, viime vuosien talvet ovat olleet lämpimämpiä kuin niiden pitäisi olla ja vauhti vain kiihtyy. Tulevaisuuden talvet näyttävät yhä sateisimmilta ja lämpimimmiltä ja sehän on ihan kamalaa! Tiedossa saattaa olla pitkiä, märkiä marraskuisia talvikausia ja sellaistahan me ei haluta! Siksi jotain on tehtävä!
Vaikuttavin ilmastoteko, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä on sellainen, joka saa muutkin toimimaan.
- Protect Our Winters
Kirjoittelin instaan elämyssporttimuijjuudestani tässä yks ilta. Tärkeä juttu lukea tähän väliin!
Koin Pikku-Syötteellä, 28. tammikuuta 2026, yhden mun unelmien päivistäni.
Tähän väliin sisältövaroitus: sisältää ihan jäätävän määrän hehkuttelua, anteeksi jo etukäteen jos tuntuu, että se on liikaa. Se ei kuitenkaan ole ollenkaan liioittelua, koska se on vain ja ainoastaan totta!
Elämyssporttimuia80 toimii niin, että mitä enemmän tehdään, sitä enemmän jaksaa ja tehdään lisää. Ihan kuin lapsuuden polkupyörän Kaunokkini dynamo, joka hehkutti sitä kirkkaampaa valoa syysillassa pyörätielle, mitä lujempaa pikku-Tiina pyöräili. That’s me! ja koska tuo keskiviikkopäivä muutama viikko takaperin oli niin ihana, kerron sen teille nyt pääpiirteettäin, mutta tarkasti, olkaat hyvät. <3
Aamulla heräsin pimeyteen, kunnes hoksasin, että mullahan on verhot kiinni. Yleensä tykkään pitää verhot auki, mutta koska huoneeni oli sen verran matalalla niin olin laittanut ne illalla kiinni. Ja mikä ihana maisema ja kirkas taivas siellä verhojen takana odottikaan. Suloinen talvipäivä edessämme!
Syötiin erittäin maukasta aamupalaa ja pidin siinä sivussa koko reissuporukalle oman pienen puheenvuoroni. Sen pitäminen oli kyllä kieltämättä vähän hankalaa, koska mua ennen oli puhuneet niin viisaat ihmiset ja sitten yhtäkkiä oli vuoroni kertoa mun talvimuistoja. Sanotaanko, että pikkaisen tuli alemmuunkompleksinen olo. Mutta turhaan, sillä myös munlaisia ihmisiä tarvitaan, tällaisia tarinankertojia, jotka koko ajan poikkeaa polulta, mutta kuitenkin ne jutut vähän myös liikuttaa ja ehkä jopa naurattaa! No, jännitti silti ja en pystynyt syömään puheenvuoroni jälkeen jännitykseltäni yhtään enempää. Aamupala jäi jännityksen takia vajaaksi, vaikka olikin herkullinen.
Aamiaisen jälkeen tavattiin hotellin aulassa ja saatiin käyttöömme kotimaiset Ilahu-lumisurffit ja ajeltiin Rytinkisalmentien varteen p-paikalle. Käveltiin lumista polkua pitkin Kellarilammen viereen kauniille harjulle lumisurffaamaan. En ollut koskaan aiemmin tätä lajia kokeillut ja rakastuin täysin. Enkä oikeastaan edes tajua miksen oo kokeillut! Sehän oli kuin lumilautailua, mutta vähän ehkä hauskempaa! Elämyssporttimuialle erittäin sopiva laji. Aloin tottakai haaveilla samantien omasta laudasta tai sellaisen tekemisestä itse, koska tätä lajia voisi harrastaa myös Mustikkalassa ja vaikkapa Lintsin kupeessa, jos ois oikein paljon lunta!
Muutama mäki laskettuamme ja takaisin ylös haikattuamme tunsin, että nyt alkaa olla meikämandariinin energiatasot alhaalla, enkä ollut ottanut mitään evästä mukaan. Mikä iso virhe! Avasin suuni ja kysäisin, joskos jollain olisi jotain mitä tarjota ja tiiättekö, jollain oli! Ihanalla Mirolla oli BareBarin porkkakakun makuinen patukka ja hän antoi sen mulle. Siinä vaiheessa se oli aivan tavallinen, pieni energiannostattaja, mutta jälkikäteen se oli TAIKAPATUKKA! Se teki mun päivästä aivan täydellisen ihanan, koska olin täynnä virtaa, energiaa, iloa, onnellisuutta ja valtavaa riemua!
Rakastin tuolla retkellä jokaista hetkeä! siis ra-kas-tin! Kattokaa vaikka!
Aktiviteetin jälkeen meillä oli jälleen herkullinen lounas ja pieni hetki ennen seuraavaa kivaa tekemistä. Päästyäni huoneeseen aurinko paistoi suoraan sänkyyn ja päätin mennä peiton alle hetkeksi lämmittelemään. Lumisurffauspaikan parkkiksella lämpömittari näytti -27 astetta, niin vaikka hommassa tuli hiki, oli keli myös melko vilpakka. No, peiton alla auringossa oli niin suloista, että päätin ottaa minitirsat. Laitoin kellon soimaan kahdeksan ja puolen minuutin päähän. Nukahdin heti ja kellon soidessa heräsin pirteänä kuin peipponen. Olo oli mahtava! Ei muuta siis kuin kamat kasaan ja menoksi, taas mentiin.
Otettiin liukulumikengät ja lähdettiin kohti savusaunaa maagisessa auringonlaskun vaaleanpunaisessa valossa. Osalle porukasta matka tuntui pitkältä ja loputtomalta, kun taas mä olin ihmeellisessä energiapuuskassa ja euforiassa, enkä toivonut matkan loppuvan ehkä ikinä. Perillä meitä odotti suloiset savusaunan löylyt ja avanto. Sain ihanan Lauran mukaan yhdelle avantopulahduksista ja muutaman minuutin siellä jääkylmässä vedessä lillutellessani olin aivan tajuttoman onnellinen (taas!). Avannosta noustuani menin vielä pyörimään ja möyrimään lumeen kuin lämpimään hiekkaan konsanaan. Kyllä kaveria nauratti, että huhhuhh mikä muikkeli!
Unelmien päivän hilltiön energia huipentui vielä 23 minuutin pikafreesaukseen ennen illallista. Ehdin tuossa ajassa käydä suihkussa, pestä hiukset, kuivata ne, meikata ja pukeutua. Kieltämättä tuntui itsestänikin, että kävin jossain ihmeellisessä aikakoneessa tai ajan pysäyttäjässä. Kyllä ihmettelivät reissukaverit, että mitä mulle tapahtui sinä pienenä hetkenä, kun pölähdin tukka puhtaana illallistamaan.
Ja tästä onkin mainio siirtyä puhumaan ruuasta! Sillä saatiin niiiiiin älyttömän hyvät murkinat hotellin Kotva-ravintolasta. Koko matkan ajan kaikki mitä syötiin oli vegaanista. Mulle jäi tosi hyvin mieleen ruokavaikuttaja Hanna Hurtan sanat, joissa hän kertoi jokaisen vegaanin harmittelevan vain yhtä asiaa: sitä ettei alkanut vegaaniksi aiemmin. Harva kuitenkaan pystyisi täysmuutokseen sekasyöjästä vegaaniksi, vaikka haluaisi, aivan tuosta vaan, mutta ihan pienistäkin muutoksista omaan ruokavalioon saa iloita, nekin ovat tärkeitä pieniä steppejä.
Musta oli tosi inspiroivaa kuulla muiden ruokatarinoita! Ja myös mielenkiintoista kuulla (ehkä jo moneen kertaan aiemminkin kuultua, mutta ei haittaa, toisto on tärkeää) ruuan vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Ja just kaltaiseni lihaa syövät ihmiset niitä tarvii kuulla. Sillä puheella on merkitystä.
Ja vielä unelmien päivän iltaan! Lähdimme makoisan illallisen jälkeen ulos, kuten jokaisena aiempanakin iltana ja arvatkaa mitä taivas mielle antoi? No maailman suloisimpia revontulia! Kirkas tähtitaivas ja upeat revon hännät heilumassa pitkin taivaan kaarta. Pa-ra-tii-si.
Miten summaisin tän matkan? Se muutti mussa jotain. Se nosti pintaan muistot lapsuudesta ja nuoruudesta. Muistutti niistä talvista, joillaisiksi elämäni talvet aina miellän, mitä talvessa kaipaan ja mitä talvissa ylipäätään rakastan!
Sain kokea rakastamani talvilajin lumoa, hiihtohissin kolinaa ja lumilaudalla suhauttelua alas, kipristelyä poskipäissä. Sain jotain aivan uutta, hiljaisia lumilajeja, joista ei juuri päästöjäkään synny, mutta iloa sen sijaan valtavasti. Lumisurffausta tuhansia vuosia vanhan harjun rinteillä. Liukulumikenkäilyä mäkeä alas, metsän poikki melkein erämaajärven rantaan savusaunomaan. Tajuttoman kauniita revontulia taivaan täydeltä.
Puheenvuorot koskettivat ja saivat mut ajattelemaan enemmän omia valintojani ja sitä, mitä minä, ihan tavallinen Tiina, voin tehdä tämän rakkaan Suomen, ihanien talvien ja koko maapallon hyväksi.
Menomatkalla kohtasin äitini Oulun rautatieasemalla ja hän oli löytänyt mun vanhan päiväkirjan vuodelta 1998. Olin kirjoittanut siihen sanoja yhdeltä helmikuiselta aamulta ja ne sopisivat tähän tekstin päätteksi täydellisesti. Olen kuitenkin tätä kirjoittaessani mökillä ja vihko nyt kotona enkä voi niitä jakaa. Niissä luki kuitenkin jotain tällaista: sanoja maailman ihmeellisyydestä, sen kauneudesta ja rakkaudestani tätä kauneinta Suomea kohtaan. Olin kirjoittanut ne lentokoneessa, olin tuolloin matkannut ensimmäistä (ja ainutta) kertaa Yhdysvalloista Suomeen ja selkeästi 18-vuotias minä oli myös oivaltanut jotain tärkeää. Jotenkin ihanaa, että juuri nyt äiti oli löytänyt just sen vihkon ja minä satuin lukemaan juuri ne sanat. <3
Ja tähän loppuun vielä iso mainos Pikku-Syötteelle. Mikäli haluat lomalle kauniin luonnon keskelle, ei ihan Lappiin, vaan Koillismaalle, niin valitse Syöte. Hiihtolomille on käsittääkseni vieläkin voimassa tarjous, jossa hotelliin majoittujille kuuluu samaan hintaan hissiliput Pikku-Syötteen rinteisiin. Ruokaile Kotvassa, en oo missään pohjoisen kohteessa syönyt yhtä hyvää ruokaa! Perille pääset kätevästi junalla eka Ouluun ja siitä bussilla Pudasjärven kautta perille saakka. Ja ainiin, jos mukana on koululaisia ja ei ole loma-aika, niin kuulin, että Syötteen kouluun (jossa on luokat 0-6 ja se toimii hotellin kanssa samassa rakennuksessa) pääsee myös ihan oppilaaksi myös lyhyille pätkille 15e päivähintaan sisältäen lounaan.
Ja vielä megakiitokset Pialle, kun kutsuit mukaan tälle matkalle ja Suomen POWille, teette tärkeää työtä! Ottakaa seurantaan POW:n kanavat! Ja kaikki reissukaverit: teidän kanssanne oli erityisen ihanaa olla! Leppoisaa, hauskaa, turvallista ja sai todellakin olla ihan vain se kuka on ja ai että rakastinkaan sitä miten tuoksupajamme muuttui kummitustarinoiksi! Oli erityisen suuri onni saada kokea tämä matka, koska se ei ollut vain matka, se oli jotain enemmän.
Kuvat: Harri Tarvainen
