TYTTÖJEN ROADTRIP Högsåra-Taalintehdas-Nauvo-Jurmo

Mulla on elämässäni ihana tyttöporukka. Tai no okei, ollaan me kaikki jo ihan naisia, mutta tyttöporukka kuulostaa sanana mukavalta ja kuvastaa meitä kyllä aikalailla just eikä melkein. Me ollaan nelikko, joista jokainen on omanlainen ja ollaan keskenämme aika erilaisiakin, mutta nelistään me ollaan mahtava ja täydennetään monessa asiassa toisiamme. Sillä tavalla, että yks on yhdessä asiassa sopivan täpäkkä ja toinen taas toisessa ja kaksi meistä saa aikaa aikaan jossain asiassa paljon ja hyvin ja toiset kaksi sitten taas eri jutussa. Kuskeja me ollaan kaikki, mutta kahvinjuojia kaikki muut paitsi minä. Tuollaisessa seurassa on superkiva, lämmin ja turvallista olla.

Päätettiin jo viime kesän Lapin reissun jälkeen, että kesällä 2022 lähdetään jälleen reissuun yhdessä. Muistaakseni aiottiin suunnitella vähän tarkemmin kuin viime vuonna. Arvatkaapa suunniteltiinko? No tuota, ei ihan kauheasti, vaikka kovasti me yritettiin. Whatsapp lauloi, että milloin pidettäisiin suunnittelupalaveri, mutta ei meillä tainnut kunnollista olla yhtäkään. Elämä on vähän sellaista, ettei aina ehdi, eikä riitä resurssit pohtia yhtään mitään arjen ulkopuolelta ja aikataulut ei elämissä aina natsaa. Mutta tiiättekö, vähälläkin suunnittelulla reissusta tuli ihana ja hyvä! 

Matkamme alkoi Helsingistä ja pääsi kunnolla vauhtiin Lohjan kautta Mathildedalissa. Mehän oltiin lasten kanssa kesäkuussa päivän ajan Mathildedalissa ja olipa mukava nyt mennä sinne uudestaan, koska sehön on, kuten varmaan kaikki siellä käyneet tietävät, aivan todella suloinen ja ihana pieni kylä! Syötiin siellä maukkaat pizzat Terhossa ja ei ihan ehditty hakemaan Matildan kartanosta leipää ja vadelmajäätelöä, vaikka aikeena oli! Vatsat täynnä oli mukava jatkaa matkaa.

Högsåra on suloinen pieni saari Kemiönsaaren saaristossa. Me oltiin pari vuotta sitten pyöräretkellä Kemiönsaarella ja silloin kyllä tutkailin myös Högsåraa, mutta loppujen lopuksi pyöräily helteessä ja aikataulun takia oli niin tiukka ja raskas, että jätettiin kohde pois listalta. Onneksi nyt eräs seurueemme jäsen tiesi, että tänne meidän kannattaisi mennä, että tykätään varmasti. Högsåraan pääsee helposti lautalla, joka kulkee monta kertaa päivässä. Kylän raitti oli kuin sadusta ja heinäkuisen lämmin, auringonkeltainen ilta siinä tallustellessa oli ihana. Tai siis pääasiassa me ajettiin autolla kylän poikki ikkunat auki hiljalleen kahtakymppiä, mutta käveltiin me auton parkkipaikalta kahvilaan ja takaisin. 

Mulla oli matkalle yksi toive, joka nyt kuulostaa kyllä vähän ankealta, mutta se oli se, että toivoin, ettei oltais ”koko aikaa vaan jossain kahviloissa”. Mä en ole kahvilaihminen, en juo kahvia enkä oikein syö kakkujakaan ja usein kahvilahommat tuntuvat toisinaan vaan kalliilta ajantuhluulta. Ja halusin nähdä enemmän paikkoja kuin kahviloita! Luulen kyllä, että tuo ajatteluni oli voimissaan ennen lomaa voimakkaammin, koska nyt tuo ajatus tosiaan tuntuu kyllä omaltani, mutta myös tunkkaiselta. Tuntuu, että oon vaan rentoutunut kesän aikana sen verran, että todellakin lähtisin tästä kahvilaan ku kahvilaan istuskelemaan vaikka samantien. (kirjoitan tätä yöllä ja kello on  just nyt 23.56 - lähtisin silti) No, ensimmäinen asia, joka mulla nyt tulee mieleen Högsårasta, on aivan ihana kahvila-ravintola Farmors café. Eli sanotaanko näin, että heti reissun alkuun sain heitellä omat toiveeni sinne missä ne muuttuvatkin tylsistä ihaniksi. Istuttiin iltakahveilla ja limuilla piirakoimme ja pulliemme edessä, laskeutuen lomatunnelmaan, minä neuloen ja ystävät oleskellen ja kaikkia kahvilassa vierailevia ja siellä asuskelevia koiria ihastellen. Vaikka ilta oli hellejakson jälkeen vähän vilpakka, on se muistoissa lämmin ja mukava. 

Högsårassa on Saaristomereen kansallispuistoon kuuluva hiekkaranta Sandvik, jossa saa telttailla. Sille rannalle mekin Hellunteltun kanssa menimme. Auringonlasku oli upea ja saatiin olla rannalla aivan keskenämme, mikä tuntui keskellä heinäkuuta ihmeelliseltä. Merivesi oli viileän lämpöistä ja kauniin kirkasta ja melkein menimme iltauinnille. Jätimme sen kuitenkin väliin, koska istuskelu Farmors caféssa oli alkanut viluttaa sen verran, ettei enää niin paljon tehnyt mieli pulahtaa. Aamulla se sitten harmitti, sillä uuden päivän alkajaisiksi vesi liplatteli rantaan vihreän sameana. Mulle itselleni meri ei ole niin tuttu, enkä osaa sanoa sinilevä- tai muistakaan leväasioista asiantuntevia kommetteja, mutta yleisesti ottaen kirkas vesi houkuttelee enemmän kuin vihertävä, joten Högsårassa emme uineet. 

Aamiainen nautittiin Sandvikin uimarannalla Högsårassa.

Saaristossa ollessa tosi paljon mietitytti punkit ja Itämeren tilanne. Onneksi ei koko reissun aikana törmätty yhteenkään punkkiin ja tietoa Itämeren suojelusta voi aina lueskella vaikkapa John Nurmisen Säätiön sivuilta, jos joku asia mietityttää (ja lahjoittaa myös rahaa suojelutyöhön!). Vaikkei Högsårassa Itämeren veteen päästykään pulikoimaan, niin se tapahtui sitten onneksi myöhemmässä vaiheessa lomaa. 

Yö teltassa oli hyvä. Hellunteltussa mahtuu tosi hyvin nukkumaan neljä vierekkäin ja myös hengailemaan ja syömään ”loungessa” teltan etuosassa todella hyvin, vaikka pedit olisivat valmiina ”makkarin” puolella. Ja kun kerron, että tosi hyvin, niin tarkoitan TAJUTTOMAN hyvin, koska teltan kokohan on yli 14 neliötä. Meillä oli mukana kaksi leveää paksuhkoa patjaa, joilla nukuimme pareittain omine tyynyinemme ja makuupussessaimme. Roadtrippaillessa on musta tärkeää, että mukana on erilaisia luksusjuttuja, kuten tyynyt ja paksut ilmapatjat, joita ei välttämättä muuten retkeillessä ottaisi mukaan. 

Näkymä lossilta Högsåraan.

Taalintehdas. Täällä oli reissun sateisin hetki, kun taivaalta tuli ihan tajuton sadekuuro juuri sillä hetkellä, kun ajettiin K-marketin pihaan. Taidettiin vähän kastuakin, mutta siinäpä se sitten olikin se reissun sadeosuus. Kauppareissun ja postimerkkien bongailun lisäksi me tietysti syötiin Taalintehtaalla Ullman´s Villalla, joka on upea boutique-hotelli-kahvila. Paikka on todella viehättävä ja kaunis ja kun sääkin oli hieno, paikka kukoisti kaikessa komeudessaan. Me nautittiin lounaat, kahvit ja kakkupalat, tosin hyvin verkkaisesti saatiin annoksiamme ja eri aikaan jokainen, koska sattui selkeästi kiireinen päivä, mutta hyvä palvelu korvasi hitauden. Kakut ovat siellä ihan mielettömiä, vitriinit pursusivat eri vaihtoehtoja ja siinä vaiheessa viimeistään hävetti se oma reissutoiveeni, että en ainakaan kahviloihin tällä reissulla halua. Villa Ullman’sille suuri suositus kaikinpuolin. Aivan ihana paikka, tuonne tahdon rakkauslomalle.

Nauvo. Seuraava kohteemme oli yöpyminen Nauvossa Martan Majatalossa, josta aamulla lähtisimme kohti Jurmoa. Mulle saaristoseutu itsessään on monella tapaa aivan erilaista seutua mihin olen tottunut ja montaa kertaa en ole missään näissä reissumme paikoissa käynytkään. Joka kerta seutujen kauneus iskee isosti. Meillä on Suomessa niin kauniita paikkoja. Samat sanat sanon kyllä joka kerta missäpäin tahansa Suomea, koska olen kotimaan matkailun rakastaja ja rakastan Suomea, eli samat sanat tälläkin kertaa. 

Parkkeerasimme autoillamme majatalon parkkipaikalle ja aloimme purkaa autoista yöpymistä varten tavaroita ja pakkailla samalla vähän myös Jurmon reissulle tavaroita. Sinne kun matkattaisiin yhteysaluksella ilman autoa, joten tavaramäärä pitäisi miettiä selkeämmin, että mitä jaksaa ja haluaa kantaa mukanaan. Viereemme tuli auto parkkiin ja kuinkas ollakaan, sieltä pölähti paikalle ystävämme perheineen. Mikä sattuma, naureskelimme yhteen ääneen ja kahta kauheammin kunnes selvisi, että meillä oli saman yöpymispaikan lisäksi samaan aikaan pöytävaraus samaan ravintolaan parin tunnin päästä, sekä aikomus matkustaa samalla yhteysaluksella seuraavana aamuna sekä myös palata takaisin satamaan samana päivänä sekin! Vietimme sitten reissun aikana heidän kanssaan yhdessä tovin jos toisenkin ja heti ens alkuun illallisella ravintolassa pidimme kahdeksan hengen voimin tikkakisat.

Hanna-Riikan ottama kuva.

Hanna-Riikka ottamassa kuvaa.

Nauvossa muuten emme menomatkalla ehtineet syömisen ja nukkumisen lisäksi juuri muuta kuin piipahtaa keskiaikaisessa, hienossa harmaakivikirkossa ja tietysti kiertää hautausmaalla bongailemassa nimiä. Se on aina mukavaa. Paluumatkalla myöhemmin sitten ehdimme Nauvossa vierasvenesataman tunnelmiin enemmän kun nälissämme etsittiin ruokapaikkaa ja se oli erilaista tunnelmaa se, kun musiikki soi kovalla ja ranta oli täynnä ihmisiä. Tykättiin enemmän tuosta alkumatkan pätkästä. 

Lossimatkat tuntuvat 42-vuotiaanakin vielä jännittäviltä, kun niitä tekee harvakseltaan. Ja rakastan tuota kirkasta keltaista yhdistettynä meren ja taivaan sävyihin. Värit <3

Jurmo. Majatalossa nukutun yön (ei yhtä hyvä kuin telttayö, vaikka suihku oli toki mukava lisä) matkamme jatkui parinkymmenen minuutin päähän Pärnäisten satamaan, josta liikennöi M/s Baldur Jurmon saarelle. Matka kestää kolme tuntia, joka sisältää myös pari pysähdystä muille saarille ja päätesatama on Jurmon jälkeen vielä Utö. Tällainen ilmaseksi tapahtuva yhteysalusmatkailu oli mulle ihan uutta ja jännittävää. Matkaajia oli paljon, mutta autot saatiin hyvin parkkiin ja tavaroinemme mahduttiin kyytiin. Kolme tuntia meni leppoisasti laivan kannella aurinkoisessa säässä neuloen, pötkötellen, ristikoita tehden ja ihan vaan ollen. Aluksella on myös kahvio, josta haimme sämpylöitä, kahvia ja limua. Aurinkolasit päässä kannella oli myös hyvä tarkkailla muita ihmisiä, heidän eleitään ja olemista. Tiiättekö silleen, että sitten voi kaverin kanssa siinä pohtia kukahan lie mahtaa olla tuo ihminen ja mitähän hän kenties elämässään tekee ja miksi on juuri nyt matkalla ja minne! Aah, tykkään niin tuollaisesta pohdinnasta, jossa ei ehkä koskaan saa tietää oikeita vastauksia. Kolmessa tunnissa ehtii miettiä paljon, heh.

Ihania naisia kannella. Hoksasin vasta myöhemmin, että mullahan oli Kånken-reppu mukana ja siellä sisällä pehmeä pyllynalunen, jolla olisin voinut istua.

Meillä oli mukanamme Jurmoa varten Helluntelttu, tällä kertaa kahdessa osassa, telttakankaat toisessa ja telttakepit toisessa. Vaikka se on mielestäni superhyvä teltta, niin on se kyllä vähän painava kannettava. Sen saimme tuta harteillamme Jurmon päässä, kun kävelimme kohti teltta-aluetta, joka sijaitsee upella paikalla, kallioisella Moringharulla. Aluksi tuntui vaikealta löytää hyvä paikka noin isolle teltalle, koska kiviä pilkotti kaikkialla, eikä niitä haluttaisi saada selän alle, mutta kyllä me kolmesta paikasta silti saatiin valita. Ja sanoisin, että oli todellakin sen kantamisen arvoista tuoda iso teltta mukanamme. Meille sattui hyvät kelit ja kovassa auringon paahteessa oli ihana makoilla teltan sisällä varjossa, kun sinne tuuli. 

Näkymä Moringharun teltta-alueelle. Siellä on huussi.

Rakas helluntelttu siellä.

Tyttöjen reissu.

"ota musta kuva, kun mulla on söpö olo"

Jurmo vei mun sydämen. Se oli niin ihana paikka ja oli oikeastaan hyvä, etten tiennyt siitä mitään. Välillä piti yrittää googlettaa jotain tietoja kivistä, linnuista, sijainnista, säöstä ja eläimistöstä, mutta siellä verkotkin olivat sen verran heikot, ettei puhelimella oikein voinut olla. Ihan parasta! Kahden yön reissu oli liian lyhyt. 

Rantakalliot ovat upeat.

Mulla on tuolla saaristossa olo, että en oo omilla kulmilla, että se saaristolaisuus ei oo ollenkaan mua eikä mun historiassa millään tavalla, mutta tykkään siitä tosi paljon. Kanervaiset ja katajaiset nummimaisemat, sileiksi pehmenneet pyöreät kivirannat, upeat kalliot ja valtava, jylhä meri ympärillä. Tuuli pitää huolen kyllä siitä, että tuntee elävänsä, mutta välillä meri oli täysin tyyni ja ympärillä vain hiljaisuutta. Tuntee itsensä ihanan pieneksi.  

Pikkuisesta puodista sai joka päivä tuoreita sämpylöitä voilla ja tuoretta savukalaa.

Sataman pikkuisesta puoti-kahvila-monitavaramyymälästä sai vuokrattua vitosella polkupyörät ja me toki se hyödynnettiin. Saari on viitisen kilometriä päästä päähän ja kyllä siellä voi kävelläkin, mutta pyörillä oli mukava huristaa, vaikkei teitä varsinaisesti montaa kilometriä ollutkaan. Tai siis sitä yhtä tietä. Välillä oli olo, että olisi jossain Amerikan preerialla entisaikoina, seuraavassa hetkessä jossain Afrikan savannilla ja kun istuskeltiin rantakivikolla ja ihmeteltiin merta ja purjeveneitä (näytti, että niitä olisi merellä vain muutama, mutta yhdellä katsauksella niitä näkyi nelisenkymmentä kun oikein laski) tuntui Kreikalta. Siltikään en sanoisi, että tunnelma tai maisemat olisivat Jurmolla ”kuin ulkomailla olisi” vaan ihanan erilaista kuin missään missä olen muualla Suomessa koskaan itse ollut. 

Jurmopyörät sai vuokrattua kolmeksi tunniksi vitosella.

Puu.

Isot rannat täynnä sileitä kiviä ovat maagiset.

Joku muikki ja sen takana Jurmon kylää. Saarella asuu internetin mukaan muutama asukas vakituisesti ja kesäaikaan tietysti ihmisiä on enemmän.

Saarella on paljon kanervikkoja ja katajia.

Vierasvenesatama kuulosti olevan täydehkö koko ajan. Näyttää kyllä myös.

Me tehtiin ruokaa rantakallioilla, ihmeteltiin merielämää ja kasveja, luettiin aikakausilehtien juttuja ääneen toisillemme, syötiin pullaa ja tuoreita sämpylöitä rantapuodilla, käytiin saaren hautausmaalla bongailemassa nimiä tietysti, otettiin iltasaunavuoro ja viilenneltiin keltaisella auringonlaskussa, mä neuloin kirkkaan vihreää kesäneulettani ja ihan vaan oltiin. Kaksi yötä Jurmossa oli liian vähän, kolme tai neljä yötä olisi luultavasti riittävämpi. Ja mikä tahansa vuodenaika olisi käynnille omanlaisensa kokemus. Saarella on myös vuokramökkejä ja sellaista hyödyntäisin kyllä vaikka myöhäissyksyn reissulle, olis varmasti ihanaa sekin.

Kahdellakympillä sai vuokrattua saunan tunniksi. Oli ihanaa ja kuumat löylyt. Edellisiltana joku edellinen saunoja oli toivonut lämpimämpiä (suomen kielen ihanin sana!) löylyjä ja ne me saatiin.

Ystävän kanssa yhdessä ristikoita.

Ystävän kanssa yhdessä neulomista. heh.

Aamulla poukamassa oli kolme purjevenettä ankkurissa, illalla vain tämä yksi.

Itämeri.

Me tutkimassa sitä.

Paluumatkalla pelattiin yhteysaluksella korttia ja meidän ystävysten yhteinen roadtrip päättyi siihen. Kolme meistä jatkoi vielä Tampereelle ja kävimme Uusi Tampere -festivaaleilla, mikä sekin oli mukavaa, mutta eihän roadtrippailua (vaikkei se edes sisältäisi paljon roadeja!) koko porukan kesken voita minkäänlainen muu reissaus. Saas nähdä minne ja milloin mennään yhdessä seuraavan kerran, mutta eniveis, ens kertaan ystävät!

Hetki, jonka toivon muistavani.

Sain myös muutamia kysymyksia liittyen meidän reissuun ja vastaan niihin vielä kootusti tässä: 

Millaisella varustuksella telttailu? Iso teltta (Coleman Vespucci 4), kaksi paksua ilmatöytteistä kahden hengen patjaa (Expedin ilmatäyttäjä on siihen hyvä, vaikka esineenä vaikuttaa aluksi hölmöläisten keksinnöltä, vaikka on siis nerokas!) , jokaisella omat tyynyt ja makuupussit. Lisäksi tilkkupeitto ja viltti makoileen teltan ”loungen” puolella ja rannoille. Ruuanlaittoa varten trangia. Vettä meillä oli mukana kaikkialla kaupan kanisterissa. 

Mistä tän reissun idea, kuka teki aloitteen ekasta kohteesta? Päätettiin reissu jo edelliskesänä Lapin reissun jälkeen. Maiju ja Mannu ehdottivat Jurmoa ja me Riikan kanssa hyväksyttiin kohde mukisematta, he myös suunnittelivat reissun alkupätkän. 

Ideoijat. <3

Mitä kannattaa pakata Jurmoon kameran lisäksi? Mun muistivihkossa lukee seuraavat asiat: villapusero, purjehduskengät, pussinsulkijoita, pyykkipoikia, vedenkestävät leveäpohjaiset läpsyt (kivikolla oli tosi hyvä kävellä sellaisilla) ja kunnon rinkka (puolen kilometrin matka laivalaiturilta teltta-alueelle se on matka sekin). Meillä sattui bikikelilliset päivät, mutta illalla sai vetäistä villapaidan niskaan viileässä kesätuulessa.

Meille sattui kauniin pastellisävyiset, utuisat auringonlaskut.

Oliko lauttamatka Jurmoon keinuva? Meille sattui sen verran hyvät kelit, että vain pari kertaa tunsi edes olevansa lautalla. Toki säätila on aina erilainen. Matka ei tuntunut erityisen pitkältä, koska meille (mulle) se oli toki vähän myös eksoottinen tapa kulkea. Aluksen kannelle ei tuullut hirveästi ja oli valtavan kuuma olla. Myös sisällä oli penkkipaikkoja ja alhaalla ikkunaton kahvilatila. 

Teidän ystävyydestä ja dynamiikasta: mikä teitä yhdistää ja millainen rooli kenelläkin on? Mä kuvailisin meitä niin, että ollaan samankaltaisia ja erilaisia. Jossain asiassa kolme meistä häärää ja tekee, jossain toisessa asiassa joku muu ottaa pääroolin. Autoillessa me kaikki ollaan valmiita ajamaan eli jokainen saa olla ja joutuu kuskiksi yhtä paljon. Kahvihommissa mä oon aina ulkopuolella, koska en juo kahvia. Teltan kasauksessa ja purussa mä oon varmasti aina pääroolissa. Minusta me tasapainotetaan toisiamme ihanasti ja koen, että jokainen saa olla vapaasti just sitä mitä on ja kaikesta saa puhua tai olla puhumatta.

Reissun viimeiset heipat sanottiin Tampereella, jonne kurvattiin kolmisin vielä Uusi Tampere -festivaaleille. Uskollisesti kaikki Uhanoissa tietysti, kun Tampereella oltiin. <3