IHANAA MAINIOTA JA PASTELLIN SÄVYJÄ JOULUUN
Kaupallinen yhteistyö: Arabia Muutin pois äidin helmoista 19-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa. En muista olinko ihan hirveästi valmistautunut kodintavaroiden suhteen keräilemällä tai ostamalla niitä etukäteen. En varmaankaan, ehkä olin vain sen sähkökäyttöisen sitruspuristimen (sillä sen muistan!) saanut joululahjaksi ja muutaman kivan juomalasin hankkinut. Kaikki kodin astiat, kodinkoneet ja huonekalut keräsimme lapsuudenkodeistamme mukaamme tai ostettiin jotain uutta ja saatiin lahjaksi sitten pikkuhiljaa. Mutta sen muistan, että saimme poikaystävän äidiltä meille Arabian Uunikokki -vuoan. Se on jäänyt kirkkaana mieleen. Ehkä siksi ettei lapsuudenkodissani juurikaan ollut Arabian astioita (vain muutama kaphvikuppipari vitriinissä) ja se vuoka tuntui siksi jotenkin arvokkaalta. Se tuntui hyvältä juuri meidän ensimmäisessä kodissamme, yhteisenä kodin tavarana. Sitä se vuoka olikin ja on edelleen. Monet makaronilaatikot ja lasagnet sillä tehtiin. Ei minulla kyllä sitä samaista vuokaa (eikä poikaystävääkään, heh!) enää ole, se on jäänyt jonnekin elämän varrelle (se silloinen poikaystävä sen sijaan on kaverini edelleen), mutta se arvokkuus Arabian astioissa edelleen on. Se arvokas tunne, jonka tunnen niitä käsitellessäni. Ehkä tiedätte mitä tarkoitan sillä tuntemuksella.Parisen viikkoa sitten meillä soi ovikello ja lähetti toi lähetyksen. Sain elämäni ensimmäisen astiastomaisen kokoelman astioita (en tiedä voiko kuinka tarkkaan puhua astiastosta, jos kaikkea tuli "vain" neljä, onko siihen jotain määritelmiä? ei kai?) Arabian Mainiota ja Uunikokki-vuokia. Sisälläni läikähti jälleen se arvokkuuden tunne. Minua pidempään seuranneet (ja meidän astiakaappeja aukoneet) tietävät, että meidän astiakaapissa vallitsee armoton sekasörssimäinen tunnelma, siellä on muutama tuota ja jonkinverran tätä ja sitten vielä yhtä sorttia sen verran ja toista tuon. Nyt vihdoin voimme joskus kattaa ihan oikealla tavalla KAIKKI samaa sarjaa.Olen ihaillut Mainio-sarjaa siitä saakka, kun se tuli markkinoille tammikuussa 2018, sillä se on niin ihanan käytännöllinen (vaikka minä en aina kyllä ole!) (mutta ei mun tarvi mätsätäkään yksyhteen astiasarjan kanssa) ja täydellinen varsinkin pieniin koteihin ja vähiin kaappimääriin. Ja se on niin nätti kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sarastus-kuvio Mainioissa sai inspiraationsa vanhasta Raija Uosikkisen Ivalo-koristeestavuodelta 1965. Kuviossa on ihanaa käsinpiirretyn viivan fiilistä ja kun kuviointia on vain astian reunamilla, saa itse ruoka kaiken huomion.Ajatella, että minä runsauden ja värien rakastaja pidän niin kovasti tästä mustavalkoisen kauniista ja yksinkertaisesta kuvioinnista ja muotokielestö! Mutta joskus se pääasia voikin olla se simppeli ja ympärillä sitten vain sitä sekametelisoppaa. Arabian Mainio -sarja kuvastaa mulle juuri sitä.Kun astiat saapuivat meille, olin juuri heittänyt keittiön pöydän päälle pikaisesti ompelemani (ja reunoista piparikuvioiksi leikkaamani) pöytäliinan, joka peitti myyntipöytääni joulumarkkinoilla. Keittiöön tuli ihana tunnelma. Pastellinen ja samaan aikaan jouluinen. Innostuin askartelemaan jopa jouluisen viirin ikkunaan. Pastellisia kartonginpalasia, havunoksia ja joulukuusenkoristeita. Kynttelikön olin tuunannut jo aiemmin (se muuten löytyy tämän päivän joulukalenterin luukusta Instagramin puolella) vaaleanpunaisilla ja neonpinkeillä pilkuilla. Minun silmääni oikein jouluinen, vaikka perinteisiltä väreiltään ei ollutkaan sitä yhtään. Mallailin astiat pöytään ja työ-, koulu- ja päiväkotipäiviemme jälkeen söimme astioilta arkiruokamme niinkuin joka päivä teemme. Tunnelma oli jouluinen ja siitäpä se sitten idea lähti, että meidän joulumme on tällä kertaa näitä värejä. Arabian Mainio -sarjaan kuuluu lautasia, kuppeja, kulhoja ja mukeja. Niissä on aivan parasta se, kuinka ne on suunniteltu mahtumaan mainiosti pieneen tilaan. Ne ovat pinottavissa kätevästi ja lautaset sopivat kansiksi kulhoille - nerokasta! Ruuanjämätkin saa supernopasti kaappiin kun ei tarvitse kuin toinen lautanen pistää kulhon päälle. En ole enää nuori ja olen asunut omillani sen kaksikymmentä vuotta, mutta kotini on edelleen lähestulkoon yhtä kompakti kuin ensikotini tuolloin keväällä 1999, joten jos joku astiasarja olisi sopinut meille silloin, niin sopii se meille edelleen. Edelleen tarvitsen napakoita ja pieneen tilaan sopivia ja kätevän käytännöllisiä ratkaisuja arkeen. Ja aivan samalla tavalla juhlaan sopivia.Uudet astiat aiheuttivat tietysti sen, että keittiönkaappien järjestys on laitettava uusiksi. Siirrän astiat ja kuiva-aineet päikseen kaappien kesken (kummallekin on yksi kaappi) ja raivaan keittiön seinälle hyllyn, jossa säilytän niitä astioita, joita lapset tykkäävät eniten käyttää eli jotka heillä on helppo ottaa itsellä esille. Mainiot päätyvät sille hyllylle ehdottomasti. Nämä ovat sellaisia aiheita tavaroiden säilytykseen liittyvissä asioissa, jotka eivät kosketa läheskään jokaista kotitaloutta, mutta tiedän etten ole ainoa, joka asuu pienessä kodissa ja keittiössä ei ole sitä paria metriä tyhjää tilaa kaappien edustalla tai edes varsinaisia astiakaappeja, minne puhtaat astiat astianpesukoneesta tyhjennetään. Saatan järkyttää teitä, mutta meillähän ei ole edes astianpesukonetta. Kyllä, tiskaan joka päivä käsin. Se on se minun oma terapia-fiilistely-ajatushautomo-hetkeni. Näitä Mainioita on muuten mukava tiskatakin: yksinkertaiset muodot, joita myöten tiskiharja mukavasti luistaa. Viikonloppuna päätin yllättää muun perheen, kun hellu lähti lasten kanssa käymään Parola Panssarimuseossa (itsenäisyyspäivä sai viisivuotiaan kiinnostumaan sotaan liittyvistä asioista ja heti pääsi ihan museokäynnille saakka!). Hain kaupasta ainekset kahteen perheemme lempiruokaan: makaronilaatikkoon (sitähän siinä alkuperäisessä Uunikokissakin pääosin aina kokattiin) ja uunilohi-kasvisnyytteihin. Seuraksi tietysti rosollia tulevan joulun kunniaksi ja jälkkäriksi jäätelöä kermavaahdolla, suklaa- ja kinuskikastikkeilla sekä pipareilla. Tavallaan ihan tavallinen lauantain ateria, mutta myös sellainen, joka vaikkapa joulun välipäivien aikaan maistuisi varmasti kaikille.Pöytäliina oli edellispäivänä joutunut pyykkiin spagettikastikkeen jäljiltä ja siinä sitten sitä silittelin kokkaushommien ohessa. Puuvillakankaaseen leikatut piparireunat eivät välttyneet pyykissä rispaantumiselta, mutta ei se mitään. Pöytäliina kruunasi silti keittiön ja tunnelman. Ihan ei kaikki kuitenkaan mennyt elokuvamaisen sujuvasti, kun perhe saapui kotiin. Tajusin, että eihän siinä ollut mitään järkeä, että meille tuli astioita vain neljälle. Nytkin meitä oli viisi syömässä yhtä aikaa, toisinaan seitsemän, kun koko uusperheemme on koolla! No, onpahan nyt mitä keräillä lisää. Tykkään Mainio-sarjasta tosi paljon. Ja niin tykkäävät lapsetkin. Varsinkin uusista mukeista, jotka tulivat viikko sitten markkinoille: Talvikki, Punos ja Ruudukko! Jokainen kolmikostani sai valita itselleen oman suosikkinsa. Hehe, nyt tajusin, että vaikka astiasto on muuten seesteinen ja kokonaisuus selkeä, niin meidän perhe kuitenkin revitteli sillä, että sarjan sisältä jokainen valitsi itselleen omannäköisen mukin! Mukihylly pysyy edelleen ihanana sekamelskana.Olisi muuten aika ihana joululahja jollekin perheelle antaa perheen henkilöiden verran saman sarjan mukeja ja sitten saisivat itse päättää mikä on kenellekin. Arabialla kannustetaan tänä jouluna riimittelyyn, joulurunoiluun. Kirjoittamaan joululahjan mukaan arvostusta lahjan saajalle ja vähän hassuttelemaankin. Minä tietysti heti intouduin ja keksin kuvitteelliselle lahjalle (jossa antaisin koko uusperheellemme omat Mainio-mukit) runon:
