AIVAN IHANA PAPU X HAKOLA -YHTEISTYÖMALLISTO

Tuntuu oikeasti tosi hyvälle ja sydäntä lämmittää, kun tehtaalla näkee ne ihmiset, ketkä niitä sohvia, raheja ja pöytiä siellä tekevät. On aivan eri asia mennä Ikeaan ja ostaa sieltä joku laatikko, jonka sisällä on huonekalu palasina – se ei tunnu miltään verrattuna tähän. Kun tuolla pohjanmaan perukoilla näkee omin silmin, kuinka rahi valmistuu, niin onhan se ihan mahtavaa. 

Päästiin kurkkaamaan myös kuuluisaan vanuvarastoon, jossa Annaleena on kertonut leikkineensä lapsuudessaan paljon. Nyt siellä leikkivät hänen lapsensa, tietysti! Mekin kyllä Pinjan kanssa hullaannuttiin pastellisävyistä. 

Tehtiin päivän aikana Instagramin puolelle pitkät stoorit tehdaskäynnistä, ne löytyvät meidän kummankin profiileista kohokohdista (tiks & piks). Hauskaa muuten, että näissä kaverikuvissa istumme juuri niiden rahien päälle, millaiset valinnat valitsimme omiin koteihimme. Oli melkoisen vaikea päätös, että olisiko se harmaa Aamu-kuosi, vai kentien sininen Yö. Molemmat ovat ihania. Ihan niinkuin mekin! <3

Yhteistyömallistoon kuuluu myös upeat, paksut, puiset leikkuulaudat. Mulle tulee muuten aina puuverstailla ja varsinkin leikkuulauta-asioista mieleen muisto jostain artesaani-kouluajoilta. Olin nimittäin jollakin reissussa juuri silloin, kun leikkuulauta oli tehtävälistalla. Nyt taas helpotti, kun tuolla keittiönpöydällä on tällainen kaunokkileikkuulauta, jonka muoto on täydellisempi, kuin mitä ikinä itse olisin tehnyt. Aion korkata omani hakemalla leipomosta jotain erityisen hyvää, kuohkeaa, rapeakuorista leipää. 

Kiitos vielä Pinja kivasta reissuseurasta ja Hakolan väelle Jurvaan mukavasta päivästä ja tutustumiskierroksesta sekä tietysti kummallekin, Hakolalle ja Papulle siitä, että teitte juuri meille, mulle ja Pinjalle JUST MEIDÄNNÄKÖISEN malliston! Heh! Sain viestiä Instagramissa yks päivä eräältä seuraajalta, että hän oli luullut meidän olevan mukana suunnittelussa, kun näyttää niin tyylisillemme.

Maanantaina lähetti toi paketin ja mun omat Papu <3 Hakolat saapuivat. Säästin pakettien avaamisen seuraavaan aamuun, halusin hetken olevan täydellinen. Avattuani paketin ja heitettyäni sinisen tyynyn sohvalle, mua ihan nauratti! Katsokaa vaikka, P E R F E C T  M A T C H !

Tuollainen söpö kukkienkastelijakin innostui uusista tyynyistä ja rahista. Sohva siirtyi muutama viikko takaperin ikkunan eteen, kun mylläsin järjestystä olohuoneessa. En ole ihan varma onko tämä aivan täydellinen järjestys tähän vuodenaikaan (koska aurinko paistaa suoraan sänkyyn noustessaan enkä oikein pidä siitä, että verhot ovat kiinni), mutta ainakin on vaihtelua ja piristävä muutos. On hauska istua sohvalla ikkunan edessä, kun siitä näkee niin eri tavalla ja laajasti ympäri kotia. Nyt voi vielä nostaa ihanasti jalat uudelle rahille ja napata neuletyön käsiinsä.

Edellinen
Edellinen

MALEDIIVIEN YÖ

Seuraava
Seuraava

ILTASATUARVIOITA ÄIDIN NÄKÖKULMASTA