VUODEN 2018 PIPARIKAUPUNKI /// JOULUKALENTERIN LUUKKU 10

Pitkäaikaisimmat blogini lukijat saattavat muistaa,että olen jo useampana vuonna tehnyt piparikaupungin. En suinkaan mitään kokonaisia taloja, vaan ihan vaan erilaisten talojen mallisia pipareita ja asetellut talot alustalle kaupungiksi. Vuosien saatossa on onneksi taidoissa edistytty ja haaveet ja tavoitteet ovat kasvaneet. 2013 lapset olivat pieniä ja tyyli oli lapsenmielisen simppeli. Vuonna 2014 kaupungissa näytti olevan korkea kirkkokin, koska huomio kiinnittyy siihen aivan ensimmäiseksi. 2016 Tatun ja Patun jotkut sukulaiskaverit näyttivät päässeen mukaan. Viime vuonna innostuin ainakin puhekuplapipareista ja kaupunki kutistui pieneksi kyläksi. Mä oon kyllä aina vähän sellainen, että soitellen sotaan ja en siis todellakaan suunnittele etukäteen mitään saatika harjoittele. Näkee sen näistä kaikista pipareistakin, mutta aina olen silti melko tyytyväinen lopputulokseen. Kuten piparipyykkipostauksessa taisin kertoakin, mulla on nyt sellainen ihan oikea koristeluvehje, eli saattaapi olla, että kaupungit tulevina vuosina näyttävät astetta professionaaleimmilta.

Tein talot kahdenlaisista taikinoista, jotka kaupan pakastealtaasta löysin. Toinen oli perustaikinaa ja toinen vaaleaa taikinaa, jonka ajattelin olevan tasaista ja vain vaaleampaa taikinaa, mutta seassa olikin appelsiininpaloja. Ne näyttävät noissa taloissa ihan kivoilta, mutta maku ei ainakaan lasten mieleen ollut. Kurkkaa Pinjan versio hänen piparikaupungistaan. Olisi hauskaa nähdä myös teidän versioita, joten keksittiin ihan oma häsä tätä varten: #ihanapiparikaupunki, se löytyy instasta.

Edellinen
Edellinen

KUTIMIEN KANSSA AURINGON ALLA // MALEDIIVITARINA OSA 2

Seuraava
Seuraava

PIPARIPYYKIT // JOULUKALENTERIN KAHDEKSAS LUUKKU