EKA KERTA KOSKENLASKUA JA KALLIOLASKEUTUMISTA // KOTHAMADVENTURE

*Matka saatu blogin kautta / Visit Kotka-Hamina

Pari viikkoa sitten vietin viikonlopun Kotkan ja Haminan seutuvilla Visit Kotka-Haminan kutsumana. Lähdin matkaan mielenkiinnolla, sillä vaikka olen kova Suomen matkailun kannattaja, niin ehkä johtuen oululaislähtöisyydestä, en ole tuollapäin Suomea juurikaan käynyt. Lapsuudessa perheen kanssa asuntovaunureissussa Lappeenrannassa, toisen kerran siellä sitte parikymmentä vuotta myöhemmin. Anjalankoskella kerran häissä ja siinäpä se. Eivätkä ne paikat tietenkään ole edes Kotkan ja Haminan lähellä, mutta samalla tavalla sitä ajattelee, kuin moni pitää Ouluakin melkein Lappina, että sielläpääääin! Tuntuikin siis aivan kuin olisi ulkomaille mennyt tai vähintäänkin aivan uuteen paikkaan Suomessa. Seikkailuun!

Matkamme kohteet alkoivat Kotkan Merikeskus Vellamosta. Se oli hieno rakennus kaikkinensa ja jo itsessään näkemisen arvoinen, mutta myös museoiden näyttelyt olivat mielenkiintoisia. Vaihtuva näyttely oli Sex and the Sea ja se oli tosi hyvä ja siitä pidin eniten. Inhimillistä kuvausta siitä, miten meistä jokainen, myös ne merillä matkaavat merimiehet ovat kautta aikojen kaivanneet lämpöä ja läheisyyttä hekin. Se oli K-15, eli jos lasten kanssa lähtisin niin sinne ei, mutta aivan varmasti muut näyttelyt hurmaisivat lapsenikin! Jo pelkästään tästä syystä voitais aivan hyvin lähteä käymään joku viikonloppu Kotkassa.

Matkamme jatkui Kymijoelle, Erämys – Keisarin Kosket -yrityksen järjestämään koskenlaskuun. Seurueessa sai valita itselleen sopivimman aktiviteetin ja jos minua yhtään tunnette niin tietänette, että jotain hurjaa halusin itse päästä tekemään. Onnekseni pääsin juuri koskenlaskuun. En ole koskaan koskea laskenut, joten vähän jännitti etukäteen. Ensin laskettiin jokea alaspäin hiljalleen meloen ja moottoriavusteisesti, jotta päästiin koskille ja sitten täysillä vaan virtaan ja meloen koskea pitkin alas. Taisin silti etukäteen odottaa, että se pomppiminen siinä kosken vaahtopäissä olisi vähän hurjempi ja se vaara tipahtaa kyydistä olisi suurempi. Se kaikki mahtava oli niin nopeasti ohi, parissakymmenessä sekunnissa! En silti sano, etteikö se olisi ollut hurjaa ja pomppivaista, oli se. Kosket kyllä pisteytetään hurjuuden perusteella ja tää ei ihan sieltä kovimmasta ollut, mutta ei lällyinkään. Toisinaan mietinkin ystäväni sanoja ja varsinkin tuolloin kävi mielessä ne, että sulle ei kyllä mikään riitä noissa hurjuusasteikoissa. Erittäin hieno kokemus, kiitos siitä. Ja kai mulla joku rajakin hurjuuksissa on, en esimerkiksi vielä ole hyppänyt benjiä tai laskuvarjolla tai paljon muutakaan.

Kymijoelta siirryimme yöpymispaikkaamme kauniiseen Harjun Hoviin ja Harjun Oppimiskeskukseen Ravijoelle. Siellä on yksityinen oppilaitos kartanomiljöössä ja jossa on myös mahdollisuus järjestää juurikin tällaisia retkiä, tapahtumia ja vaikkapa häitä. Illallistimme Hovin päärakennuksessa, joka on vuonna 1816 valmistunut rakennus. Sitä oli hiljattain remontoitu ja huoneet kauniisti laitettuja.

Me emme suinkaan kyllä yöpyneet kartanossa vaan asuntolamajoituksessa. Kahden hengen melko yksinkertaisissa huoneissa. Siellä tuli miettineeksi, että musta ei olis kyllä koskaan ollut sellaiseen pysyvään asumiseen, huoneessa, jossa on vain pari pöytää, sänkyä ja ei mitään seinillä. Tuollaisessa leirimäisessä tilanteessa se silti on ihan kiva tapa majoittua. Mulla oli huonekaverina vieläpä huipputyyppi Kaisu! Siitä pääsemmekin aasinsillalla tuon päivän iltaan hieman myöhempään ajankohtaan. Lähdimme nimittäin saunomaan! Bussi vei meidät leppoisalle rantasaunalle, jossa meitä odotti bändi, joka soittikin pitkälle iltaan seuruettamme viihdyttäen. Mutta se Kaisun osuus… Pyysin, joskos hän voisi ottaa musta kivan kuvan laiturilla ennen kuin päivä painuu mailleen ja merelle. Vitsailin ensin, että istun alasti laiturin päähän ja otetaan eteerinen kuva siinä, tiedättehän sellainen mitä somessa näkee. No, muu reissuseurue oli rannalla ja me laiturilla ja päätin, että pirskatti vieköön, minähän riisun, mitä siitä mitä ne siellä miettii! Niin riisuin ja istuin laiturille ja Kaisu otti kuvia. Vähän boooriing, joten ehdotin, että jos kuitenkin otetaan sellainen, että juoksen laiturilta alasti veteen ja otetaan siitä kunnon perinteinen hyppykuva. Niinpä minä juoksin pitkin laituria, vähän töpöaskelin (näin Pianinstastoorista, joka oli kuvattu toisesta suunnasta, heheh!), mutta aivan mainiolla hypyllä päädyin mereen! Siinä, jos jossain oli sitä hetkessä elämistä. Ja naurattaa ihan hirveästi nuo mun rusketusraidat. Ihan pikkiriikkisen olen saanut ylävartaloon väriä, mutta muuten ihan vitivalkoinen. Ja muistona se kiva kesäkuva tietysti!

Seuraavana päivänä oli toisen aktiviteetin aika. Pääsin taas ilokseni tekemään jotain mitä en ollut ennen tehnyt: kalliolaskeutuminen! Matkalla paikkaan, jossa köysien varassa laskeuduimme 13 metriä alaspäin, näkyi paljon myös merkkejä Suomen sotahistoriasta. Noloa ehkä myöntää, mutta en tiennyt, että kaikkia niitä merkkejä on edelleen näkyvissä niin paljon. Jotenkin kai kuvittelin, että aika olisi ne hävittänyt tai en ole asiaa ajatellut, mutta se avasi silmiäni. Aiemmin tuolla reissuviikolla olin kuumehöyryissäni katsellut vähän matkaa Tuntematonta Sotilasta ja siellä kun katselin Salpalinjan kiviä ja muita jäännöksiä ja kävin yhdessä säkkipimeässä luolassakin (siellä PELOTTI!), niin alkoi kuulkaas sotahistoria kiinnostaa. Koulussa ei varsinaisesti kiinnostanut silloin aikoinaan. Elämäni listalle asioista joita haluaisin tehdä, lisäänkin Salpapolun reitin. Bunkkerimuseokin kiinnostaa. Mitään näistä en ollut ennen tätä viikonloppua edes miettinyt!

Ja se laskeutuminen. Muahan kiinnostaa kaikki kiipeily, joten miksei tällainen helppo laskeutuminenkin. Vitsit se oli hauskaa, etenkin ensimmäinen kerta! Hurjistutti samaan aikaan ja sekin loppui liian nopeaan. Sitten sitä taas mietin, että mistä jostain hemmetin torneista tai kallionkielekkeiltä mulla pitäis oikein laskeutua?! Kuvista näkyy silti ihanasti se mun innostus ja jännitys ja se on 13 metriäkin melko korkea. Kiitollinen saa olla, että sain tämänkin kokea. Vitsit miten siistiä! Niitä sanoja taisin huudahdella laskeutuessanikin monenmonta kertaa. Kiitokset vielä kalliolaskeutumisen vetäjälle, hän oli loistava ja juuri sellaisia ihmisiä täytyykin tuollaisessa hommassa olla, kun jokaista ensin pelottaa. Hän kertoikin, että paikalle tullessa yleenä 75% sanoo, ettei laskeudu ja kun tilanne etenee 75% porukasta aina laskeutuu. Oltiin turvallisissa ja hauskoissa käsissä.

Loppumatkalla vielä kohtasimme lampaita ja kunnon kaupunkilaisina otettiin niistä kuvia, kuin ei oltais koskaan lampaita nähtykään ja tietysti poseerauskuva seurueestakin. Kaikenkaikkiaan, Kiitos Visit Kotka Hamina, viikonloppu oli hyvä ja kiva ja ainakin minä kyllä palaan vielä!