LUKUJÄRJESTYS UUTEEN KOULUVUOTEEN

Niin se kesäloma vaan mennä hurahti. En varmasti ole ainoa, josta tuntuu siltä, että ihan liian nopeasti. Päätin, että tänä vuonna sitten lomaillaan ihan kunnolla loppuun asti eikä aleta siirtymään lomalla arkirytmiin yhtään etuajassa, koska oikeasti se arkirytmi kyllä rysähtää päälle muutenkin ja kestää taas pitkään. Huomasin tänä vuonna ensimmäistä kertaa sen, että kun lapsilla on kaksi kotia, tulee ainakin minulle sellainen olo, etten ehdi viettämään lasten kanssa niin paljon aikaa kuin haluaisin (vaikka niin tykkäänkin siitä ajasta kun olen itseksenikin) ja ehkä lapsistakin tuntuu niin. Meille ei ehtinyt tulla lomaillessa tylsää, toistemme naamat eivät alkaneet varmasti ketään kyllästyttää eikä ehditty tehdä kaikkia suunniteltuja asioita. Oli mukavaa ihan vain olla ja todella paljon hengailtiin vaan kotitalon pihalla. Viimeisinä lomapäivinä tyttö innostui arkartelemaan ja olohuone onkin ollut askarteluverstas nyt monta päivää. Kesä jatkuu edelleen vaikka syksy koulun, eskarin ja päiväkodin muodossa jo pölähtikin paikalle.

Viimevuotiseen tapaan tein tyttärelle uuden lukujärjestyksen. Vielä pitää vain tulostaa lukkari ulos ja tussata siihen aineet. Nelosluokkalaisella alkaa olla jo melkoinen liuta aineitakin, uusimpana tulee ranska, jännittävää!

Hei ihanaa koulunalkua kaikille!

Edellinen
Edellinen

MAANANTAIMALLIN SÖPÖ VERKKOKAUPPA AUKI

Seuraava
Seuraava

MUMMIN MÖKIN SÖPÖ ULKOHUUSSI