BRION JUNARATA MAALIKÄSITTELYSSÄ

Kymmenen vuotta sitten ostin meille ensimmäisen taaperosetin Brion junarataa. Siinä oli lyhyt rataosuus ja söpöimmät heppamaiset junat ja dala hästin näköinen heppapehmo, jonka alta junat kulkivat. Pehmon sisään sai piilotettua junat talteen. Se oli ihanin lelu mitä meillä silloin oli. Tytär leikki junaradalla satunnaisesti. Tuli seuraava lapsi, hänkin joskus innostui leikkimään. Lahjaksi saatiin lisää junia ja rataverkosto kasvoi.

Nyt, kun perheessä on kaksi ja puolivuotias pieni poika, joka ra-kas-taa junia ja junarataleikkejä, on ihan älytön onni, että meillä oli ne muutamat radat ja junat odottamassa häntä. Ei ole päivää, jolloin junarata ei olisi rakennettuna olohuoneen lattialle. Tai kun häneltä kysyy lempiasioista, on vastaus aina juniin liittyvää.Olen vakaasti sitä mieltä, että leluja ei saa turhaan rikkoa tai sotkea ja piirtäminenkin on sallittua ainoastaan niille tarkoitetuille papereille ja pinnoille. Mutta, joskus tuossa talvella oli tilanne, jolloin annoin lapsille maalitussit käyttöön, että siinäpä piirtelette junaratoihin. Graffiteja niinku! (tässä välissä pakko kertoa, että mua on naapurinrouva joskus torunut, kun piirtelin lasten kanssa katuliiduilla pupuja ja sydämiä asvalttiin, että kuinka kehtaankin opettaa lapsille huonoja tapoja, että joka paikan saa sotkea - niin, katuliiduilla!)

Nyt mulla on kuitenki sen verran huikeita visioita mielessä näiden junaratahommien ja leikkien suhteen, että ottaa pölläytin ratapalat kainaloon ja läväytin ne maalausalustan päälle. Suihkin vähän maaleja niiden päälle ja lasten graffitit menivät piiloon (koska vähänhän ne olivat suurinosa sellaisia sotkun tapaisia). Seuraavaa vaihetta tässä visiota kohti mennessä annetaan ratapalojen kuivua ja katsotaan mitä lapset niistä sanovat. Minusta niistä tuli ainakin ihan hullunsiistejä ja tuo maalausalustakin on melekoWAU!

Edellinen
Edellinen

TULKAA PIHALLE VARTIN PÄÄSTÄ, MULLA ON ASIAA!

Seuraava
Seuraava

KIVA ASKARTELUVINKKI TÄÄLTÄ HEI