SKIDIT DISKO RÄPS

Pari viikkoa sitten olimme koko perheen kanssa diskoilemassa Kuudennella Linjalla, kun siellä oli Skidit Disko. Mehän ollaan jo konkareita festarikävijöitä ja risteilijöitä, mutta pelkässä diskossa ei olla aiemmin oltu. Diskossa oli paljon kivaa oheistoimintaa, otettiin glittertatuoinnit Glitternistin pisteellä ja herkuteltiin herkkukahvilassa. Tanssit jäivät tällä kertaa vähemmälle kuin vaikkapa laivan diskossa, jossa kaikki ollaan joka kerta tanssittu hikipäissämme koko diskoilun ajan.

Musta on aivan ihanaa, että on tällaisia tapahtumia tarjolla. Lapsenikin ovat samaa mieltä. Aina löytyy varmasti jokaiselle jotain kivaa touhuttavaa ja hyvä musiikki soi. Ihan parasta lauantaimeininkiä aina silloin tällöin tällainen diskoilu. Silti, kun on liikenteessä neljän lapsen kanssa (naapurintytön otin bonuslapseksi!), voi käydä niin, että kotisohva houkuttelee lapsia enemmän ja juhlista lähdetään ennen valomerkkiä. Ihan pikkiriikkisen äitiä nimittäin harmitti, kun lapset halusivat lähteä kotiin, mutta ei auttanut mulla heittäytyä lattialle kiukuttelemaan!

Viimeksi aamulla yksi lapsistani kysyi joskos kesällä mentäisiin Skidit Risteilylle, kun siellä on aina niin mukavaa! Hymyilytti aivan, kun mietin, että kuinka kiva perinne näistä tapahtumista on meille muodostunut. Kiitos taas! Ensi kertaan! 

Edellinen
Edellinen

ÄITI ON YHTÄ IHANA KUIN SYDÄN

Seuraava
Seuraava

LAPIN LUMO JA ISO HAAVE SAMASSA PAKETISSA ON AIKA IHANA YHDISTELMÄ