HAAVEILUPEITTO
Se taisi olla kesällä 2007, kun aloin tekemään tätä haaveilupeittoa. Suurta tilkkutyötä, josta piti tulla tytölleni köllöttelypaikka, jossa olisi paljon katseltavaa, kankaista ja nauhoista muodostuneita maisemia, mielikuvia, värejä, kuvioita, kuoseja. Muistan istuneeni monena iltana kävelykadun varrella sijainneessa kodissamme, ikkunan alla ruskeassa nojatuolissa, kirjoen ja aplikoiden käsin pieniä tilkkuja. Tein ainakin kivikon, meren aaltoja, jättimäisen joulukuusen kesämaisemaan ja pienen pienen omenapuun. No, toisinaan innostus syystä tai toisesta laantuu. Niin kävi tuonakin kesänä.
Vuonna 2010 minusta tuli täti ja löysin valmiit palat, joista taisin jonkun käyttää kummityttöni syntymälahjaan, eli tilkkupeittoon tietenkin. Samoin kävi kolme vuotta myöhemmin, kun toinen veljeni lapsista syntyi. Mielessäni ajattelin antavani tilkkupeittojen mukana noille ihanille tytöille lahjaksi ripauksen tätimäistä luovuutta.
Koskaan en ole haaveilupeittoa unohtanut, joka piti tehdä. Nyt rakas tyttöseni on jo kahdeksan, hänellä on monta peittoa, omanlaisiaan haaveilupeittoja. Vähän erilaisia. Siivoilin vasta kangaslaatikoita läpi ja nuo jäljellä olevat valmiit aplikoidut tilkut tulivat vastaan ja oikeastaan samantien tiesin mitä niistä teen. Haaveilupeiton tytölle, joka äskettäin syntyi ja jota en ole vielä edes tavannut, mutta joka tuntuu tutulle jo valmiiksi ja jonka kasvua äitinsä vatsassa olen saanut seurata. Vauva on rakkaan ystäväni esikoinen. Tuli olo, että saan ne tunteet ja ajatukset, jotka koin niitä ensimmäisiä tilkkuja tehdessäni, nyt koottua tuohon pieneen peittoon, jonka tuolle ystävän vauvalle annan. Tuo ihana vauva varmasti tykkää peitosta ja kokee ne tunteet, joita minä omalle tytölleni halusin tuolloin antaa, ja annoinkin, mutta muiden tilkkupeittojen muodossa, heh (että ei oo jäänyt kyllä ilman!). Voi, ette arvaakaan kuinka mää täällä kyyneleitä pyyhin silmäkulmistani, kun peittoa tein. Tilkut toivat mieleen paljon muistoja vuosien takaa ja siihen päälle yhteiset keskustelut ystävän kanssa ja elämän ihmeellisyys ja elämänmutkien kiemurtelut täällä maapallolla.
Oma rakas vauvani testasi peittoa sunnuntaiaamuna ja hyväksyi sen kyllä. Tutki nauhapätkiä reunoilla ja kuolasi peiton päälle hienosti. Lahja päätyi omistajalleen jo etukäteen ennen yhteistä kohtaamistamme ja tänään vastaanotin videon, jossa pieni, pullea tyttö haukoitteli peiton päällä ihanasti. Onnistuin, tiedän sen jo valmiiksi.
