KESKIKOKOISTEN TAVAROIDEN HYLLY

Eilisissä kuvissa vilahti valkoinen hyllykkö, jonka järkkäilyyn samaiset kuvat saivat aikaan innostuksen. Maatuskat riviin ja Pezit alahyllylle odottelemaan pikkuista niitä sieltä kurkottelemaan. En ole muistaakseni koskaan hyllyä sen kummemmin esitellyt, niin nyt oli aika, varsinkin kun on tavarat järjestyksessä.

Hylly on vanha, olen saanut sen yläasteiässä. Muistan, että äitini kanssa ostimme sen lähihuonekalukaupastamme. Elettiin aikoja, jolloin lähiön keskuksessa oli kaksi (!!) huonekalukauppaa. Kannoimme yhdessä hyllyn kotiin ja siitä asti se on ollut jonkun perheemme jäsenen seinällä. Pari vuotta sitten hylly päätyi takaisin minulle. Meinasin ensin maalata sen, kunnes keksin, että tapiseeraamalla saan aikaan myös vallan kivan muutoksen. Papereina en kuitenkaan käyttänyt tapettia, vaan ihan perus skräppäyspapereita, jotka olen kiinnittänyt kaksipuoleisella teipillä. Tosi helppoa ja aika iso muutos vanhaan! Tykkään hyllystä ja se sopii Neitokaisen hailakan sävyiseen värikkääseen huoneeseen.

Arkistojen kätköistä löytyi myös kuva hyllystä maaliskuulta vuodelta 1996. On koriste-esinettä, cd-levyä (bonus-cd, kuka muistaa?!), kuivattua kukkaa, kipsityötä, tyhjää tölkkiä, tuoksusaippuaa ja munalikööriä! Mahtavaa!

Edellinen
Edellinen

OI, PIPO OI!

Seuraava
Seuraava

TAAPEROHUIVI