VIIMEINKIN VILLAHOUSUT
Olimme viime talvena Pyhätunturilla helmikuussa. Tuolloin oli lähes kolmekymmentä astetta pakkasta. Me silti olimme kolmisen päivää rinteessä, sillä eipä pikkupakkanen haittaa, kun kerran talvessa rinteeseen pääsee ja hissitkin pyörivät. Siinä tuolihississä istuessani, tuulen tuivertaessa astetta ärhäkämmin muistan silti ajatelleeni, että itse tehdyt villahousut olisivat ihanat. Haaveilin myös kesäretkestä, jossa mulla olisi ne villikset sitten jalassa. Laavulla istuskelisin vähän viileämmässä loppukesän illassa, kun paistettaisiin makkaraa ja nauru raikaisi. Silloin mun jalkoja ja takapuolta lämmittäisi kunnon villapöksyt. Kuten myös siinä tuolihississä kovassa pakkasessa.
Kuin tilauksesta seuraavassa (helmikuu, 2019) Suuri Käsityö -lehdessä oli ohje villasortseihin. Hain samantien langat (muistan ihan ajaneeni samantien lehden saatuani Kaaren Prismaan lankaostoksille, kun muut lankakaupat olivat kiinni) ja aloin hommiin. Neuloin yllättävän nopeaa tahtia, vaikka housut neulottiin pienillä puikoilla, joiden ystävä en erityisemmin yleensä ole.
Neuloin ohjeessa olevien raitojen lisäksi muutamia piparireunakuviokerroksia. Villasortseista oli tulossa supersöpöt. Kesää kohti sinne laavulle sitten, ajattelin. Sielläpä istuskelen ne jalassa metsäretkilläni, ai että! Mutta arvatkaapa mitä sitten tapahtui... No se klassinen, innon laantuminen ja kutimen unohtaminen johonkin lankakorin pohjille.
Joulun tienoolla päätimme ystäväporukan kanssa, että lähdetään Pyhälle taas tänäkin talvena Bättre Folkin talvifestareille. Tuolloin mieleeni muistuivat nuo ihanaiset villasortsit ja se, että ne taisivat tosiaan jäädä aivan viime metreille valmistumisessaan.
Niinpä mä sitten istuin junassa Helsingistä Rovaniemelle kudin ja neula kourassa ja viimeistelin housuja. Soitin toki myös ystävälle, että ostaisiko matkalta kuminauhaa, kun unohdin sen kotiin. Pyhätunturin juurella, punaisessa mökissä istuin ystävien ympäröimänä, kun se hetki vihdoin koitti, housut olivat valmiit.
Keksin huikean idean, että housuthan pitää ehdottomasti kuvata tunturin laella hulppeissa Lapin maisemissa. Ja tiedättekös sen hetken, kun idea vaan jalostuu paremmaksi ja paremmaksi muutamassa sekunnissa, varsinkin kun ideoijia on useampia. Niin kävi tässäkin tapauksessa, naurun ja innostuksen siivittämänä, sillä keksimme, että tietystihän villahousut pitää kuvata niin, ettei kuvattavalla eli minulla, ole päällä ole mitään muuta. Tissit näytetään tuntureille.
Kävi kuitenkin niin, että sairastuin ihmeelliseen pikaflunssaan ja jouduin sohvan pohjalle. Harmitti hirveästi etten päässyt keikoille enkä mäkeen. Ja erityisesti harmitti se, etten päässyt kuvaamaan villahousuja. No, koska onnekseni kyseessä oli kuitenkin joku pikainen versio lentsusta (tai valtava tahdonvoima nousta sieltä viltin alta tekemään edes jotain, kun ollaan siellä pohjoisessa!), lähdin tyttöjen mukaan avanto-saunaretkelle. Skippasin avannon, saunoin vain ja tsadaa: näytin ne tissit tuntureille laiturinnokasta!
Villahousut ovat ihanat. Ne on neulottu muistaakseni ohjeen mukaisesti Nallesta (kolme väriä) ja jostain muusta vastaavan paksuisesta langasta, jota Prisman lankahylly tarjosi. Kun mun pikaflunssa oli Pyhällä ohitse ja olin päättänyt jäädä tunturiin vielä yhdeksi ekstrapäiväksikin, pääsin myös testaamaan villahousujen tehon - tai niinhän mä luulin. Olinkin kasvanut viime vuodesta ja laskuhousuihin ei mahtunutkaan enää yhtään ylimääräistä. Joten nautiskelin housujen lämmöstä ihan vain mökkitunnelmissa ja jäin odottelemaan niitä kesäiltoja laavuilla. Tuli ihan hirmuisen hyvä fiilis siitä, että housut valmistuivat, eivätkä jääneet korin pohjalle ja toki myös siitä, että ne onnistuivat hyvin ja ovat söpöt.
Teepaita uikkarin alla ja villahousut villasortsien alla ei ole mun vakkariasu tunturissa, vaikka oli kyllä mukavan lämmin ja napakka kokonaisuus.