GOOOD - IHANIA NEULEITA TUUSULASTA

Kaupallinen yhteistyö Goood

Nyt esittelen teille jotain, mikä tuli mulle ihan uutena nimenä vastaan tänä syksynä. Nimittäin Goood!

Goood on vuodesta 1964 perustetun tuusulalaisen Kutomo Holopaisen valmistama kotimainen, vastuullinen neulevaatemerkki. Tarina merkin on aikas ihana. Pandemian iskettyä maailmaan maaliskuussa 2020 (mikä ei tietenkään ollut ihanaa se) ravintola-alalla työskennellyt Nikke Holopainen joutui monien muiden tavoin lomautetuksi. Siinä sitten alkoi pohdituttaa ajatus kotimaisesta vastuullisesta vaatemerkistä. Nikke otti yhteyttä sukulaiseensa Kutomo Holopaista pyörittävään Penttiin ja idea sai tuulen alleen ja lähti eteenpäin kohti toteutusta. Näin tiivistetysti Gooodin tarina.

Langat neuleisiin tulevat Euroopasta ja kaikki valmistetaan tehtaalla Tuusulassa. Tuotteet ovat ajattomia, laadukkaita ja monikäyttöisiä, sanoisin, että todella hyviä ns. perusvaatteita pienellä omalla jujullaan. Laatu on korkealuokkaista ja hinta hyvinkin maltillinen.

Vastuullisuus vaatteeseen syntyy tietysti monista asioista asioista kuten materiaaleista, tekemisestä, työntekijöiden hyvistä oloista kaikin tavoin ja myös siitä, että miten pitkään vaate on meillä itsellämme käytössä. Kun pitää vaatteesta huolta, korjaa tarvittaessa ja säilyttää vaatteen oikein, sen käyttöikä pitenee. Pesulappu kannattaa aina lukea ja huoltaa vaatetta ohjeiden mukaan.

Lämmittää mieltä Gooodin tarinassa erityisesti se, että näinä haastavina aikoina on aloitettu tekemään jotain näin hyvää. Monta osaavaa tekijää laittoi hynttyyt yhteen ja niin sitä vaan saadaan aikaan. Mukava saada olla osa tätä tarinaa.

Mä sain testattavakseni kolme Gooodin merinovillaista tuotetta. Laadukkuus tuntui vaatteesta heti ja oli tosi kiva ottaa neuleet käyttöön. Tässäpä parin viikon kokemuksen jälkeen kommenttejani, olkaat hyvät.

Vihreä, lyhyt neulepusero Varpu. Valitsemani vihreän sävy on just sopivan täpäkkä. Sen pintaneuloksen pienet “pilkut”, jotka ovat itseasiassa ristikkäin neulottuja silmukoita, tavallaan kuin pieniä osasia palmikosta., tekevät neuleesta tosi mielenkiintoisen, mutta myös seesteisen. Tykkään tosi paljon! Olen pitänyt neuletta sekä mekon, että haalarin päällä. Neule sai välittömästi kehuja, kun sen päälleni pistin.

Vaaleanlilassa neuletakissa (Kaarna) on mun lempparihihat, raglanit. Tämä on sellainen vaate, joka on helppo vetäistä minkä tahansa asun päälle. Mulla on useita liilasävyisiä vaatteita ja olen pitkään kaivannut juuri tämän väristä neuletakkia, joka olisi lämmin, mutta samalla myös sopivan ohut. Asia, johon kiinnittää myös kesän jälkeen aina huomiota on se, että hihatkin mahtuvat ulkotakin alle.

Sain myös tupsullisen merinovillapipon (Puro) vaaleassa okran sävyssä. Ihastuin siihen välittömästi, koska näin itseni jo kirmailemassa sienimetsässä se päässä. Sävyhän onkin muuten sellainen syyssienen väri eli ehkäpä näin itseni siellä sienenä, hehe. Tai ehkä tämän syksyinen valtaisa sienisato on sekoittanut mun(kin) pään. Pipo on myös niin ihana, että muut perheenjäsenet ovat yrittäneet omia sen itselleen, koska se ei kutita, on söpö ja sopii niin hyvin just sen sovittajan päähän!

Ja nyt teille ehkä se kaikkein ihanin osuus. Jos et vielä päätynyt verkkokauppaan muuten, niin Instagramin puolella on arvonta, josta voit voittaa Gooodin Varpu-neuleen haluamassasi värissä. Käyppä kurkkaamassa Gooodin verkkokaupasta mitä kaikkea sieltä löytyy (koska löytyy myös vaikka mitä muuta kuin vaan nää mun!) ja lempivärisi Varpuun ja arvontaan pääset osallistumaan tästä linkistä. <3 Aikaa osallistua on maanantai-iltaan 9.10.2023 klo 23.59 saakka.

Edellinen
Edellinen

ROADTRIP POHJOISEEN: Posio-Inari-Nordkapp-Enontekiö-Pello-Utajärvi

Seuraava
Seuraava

MÖKIN KESÄISÄT PIHAPELIT