PERJANTAIN VILLASUKKAHETKI TÄÄLLÄ TERVE!

Tänään taas neulotaan. Nyt ollaan varren ihan viimeisissä riveissä. Lokasukat ovat olleet kyllä tähän keliin oikein sopiva kiva neulepuuha, kelikin sukkien nimen mukainen. Oliskin ollut kyllä aika hirveetä, jos täällä Helsingissä olis ollu kaunis, valkoinen talvi ja mää neulotuttaisin teillä jotain lokasukkia, hehe! Eli ehkäpä mä voisin luvata (silleen ettette sitten pety, jos ei toteudukaan!), että kun sukat ovat valmiit, niin sitten meille tulee valkeus tänne eteläänkin. Joten nyt puikot kilisemään.

Mulla on tässä vaiheessa omissa sukissani 64 silmukkaa. Tämän päivän neuleohjeessa nsimmäinen rivi on samaa persikkaa, mitä pilvenreunalla-kuvion jälkeenkin neulottiin kaksi kerrosta, eli yksi rivi sileää peruspersikkaa. Seuraavaksi neulotaan *kaksi persikkaa, kaksi minttua*, ja tätä * - * toistetaan kerroksen loppuun, mutta joustinneuleena. Mulla on persikka nurjana ja minttu sileänä. Viiden rivin jälkeen vaihdetaan liila nurjalle ja persikka oikealla ja sitä viisi kerrosta. Yhteensä 11 kerrosta tänään siis!

Seuraavaksi alkaakin kantapään neulominen ja sehän on kivaa! Jos olette innokkaita neulojia niin antakaa mennä, tai toki voi odottaa yhteiseen neulomiseen. Kantapäässä on pikkuinen juju, mutta ei mitään erityistä eli ei haittaa, vaikka sen jo aloittaa omalla lempityylillään.

Edellinen
Edellinen

KANTAPÄÄN AIKA // LOKASUKKAHOMMIA

Seuraava
Seuraava

PERINTEISTÄ PILVENREUNALLAA JA PIKKUPILKKUJA // VILLASUKKAOHJE 5