YHTEISNEULONTAPÄIVÄ NUMERO KAKSI // 2

Tähän mennessä sukissa on resori, joten nyt isketään kunnolla kirjoneuleen kimppuun. Mulla on tosiaan käytössä omissa sukissani neljä eri väriä ja niitä samoja värejä käytän näissä mallikuviokuvissa. Tämä kuvio on poikkeuksellisen pitkä, mutta tarkoituksena oli siis tarjota se teille loppiaiseksi neulottavaksi, syynä se, joten jos se jostakusta näyttää kauhean pitkälle ja työläälle, niin ei hätää, seuraavat eivät ole yhtä pitkiä pätkiä kerralla.

Eli seuraavaksi sukissa tulee vinojen strösseleiden rivistö (mallikuvassa ruskealla). Kavenna yksi silmukka (eli nyt niitä on 65) ennen kuvioita, sillä kuvio on viiden silmukan mittainen, niin näin kuviorivi mahtuu kauniisti sukkaan. Mallikuva tosiaan on leveämpi kuin itse mallikuvio, eli se kannattaa ottaa huomioon neuloessa. Ruskeiden strösseleiden jälkeen kavenna vielä yksi silmukka (jäljellä 64)  pois, jotta pääset tekemään klassista piparireuna-suomu-kuviota. 

Eipäs mulla oikein muuta kerrottavaa nyt ole. Pää on täynnä ideoita tälle vuodelle ja pitäisi päästä niitä purkamaan ja suunnittelemaan, mutta tosiaan tuli sellainen fiiliksen notkahdus tästä kaikesta blogisäädöstä. Mutta kuten aiemminkin totesin, onneksi on kyse kuitenkin vain blogista. Vaikkakin vain välillisesti, sillä tiedän kyllä, että monille siellä ruutujen takana ja minullekin, neulominen ja varsinkin tällainen yhdessä (mutta erillään) tekeminen voi olla todella tärkeä juttu.

Olen todella kiitollinen ja iloinen siitä, että te innostutte edelleen näistä yhteisneulonnoista mun kanssa! Mä en itse seuraa internetin neuleskeneä juurikaan, joten en tiedä mitä siellä tapahtuu ja millaisia neuleita nyt tehdään tai miten muiden knit-a-longit toimii, teen vain tätä omaa juttuani. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, sitä en tiedä. Ainakin mulle aivan hyvä! Muistan joskus vuosia sitten saaneeni palautetta siitä, että mun ohjeet olivat liian suurpiirteisiä ja vääränlaisia verrattuna muiden vastaaviin ja ne on jääneet mieleen, sillä palaute oli jopa vihamielistä. Kaikista eniten haluan olla inspiroimassa teitä ja jakaa helpohkoja ja ehkä uudenlaisiakin malleja ja ajatuksia neulomiseen liittyen. Osittain siksi en mielellään kerrokaan tarkalleen vaikkapa sitä mitä lankaa milloinkin täytyy olla. Luovuuttaan saa käyttää ja pakkohan näihin ei ole osallistua ja kysyä saa toki aina. 

Näihin tunnelmiin päätän tämän ja jaan teille ohjeen, olkoon neulehetkenne i h a n a! Leppoisaa viikkoa!

Lokasukat ohje 2

Edellinen
Edellinen

SUKKIEN KOLMANNEN PÄIVÄN OHJE

Seuraava
Seuraava

TERVETULOA NEULOMAAN JÄLLEEN KERRAN VILLASUKKIA // 1