BÄTTRE FOLK I FJÄLLEN 2019 // IHANA LASKULOMA LAPISSA
Kävin ensimmäisen kerran festareilla 16-vuotiaana. Lähdimme viiden hengen porukalla, neljä tyttöä ja yksi poika, Oulusta junalla kohti Joensuuta ja Ilosaarirokkia. Muistan edelleen missä kohtaa ravirataa telttamme sijaitsi. Miltä märkä tummansininen itse ompelemani huppari tuntui päälläni, mitkä kengät mulla oli jalassa. Niissä oli vähän huonot pohjat. Muistan, kun istuimme päälavan edessä ja yksi ystävä joi lasipullosta olutta. Muistan sen hetken, ehkä kyllä vain valokuvan kautta, koska lasipulloa on sittemmin ihmetelty tai ehkä siihen aikaan tosiaan sai viedä lasipullon alueelle. Otimme samassa paikassa päälavan edustaa kuvan muutama vuosi sitten. Olisikohan ollut vuonna 2010 (hahaha, muutama vuosi sitten... LÄHES VUOSIKYMMEN SITTEN!). Silloin sai enää tuoda tyhjä muovipullon alueelle ja sen sai täyttää vesipisteellä. Ihanaa, että ajat muuttuvat ja että me kasvamme, muuttumme nuorista nuoriksi aikuisiksi, vanhemmiksi, kolmikymppisiksi ja pian keski-ikäisiksi.
Tuolla kesän 1996 ilosaariseurueella on nyt yhteensä kahdeksan lasta. Ollaan kaikki edelleen kavereita keskenään. Yksi heistä on yhden lapseni kummitäti. Yksi asuu ulkomailla. Yhden heistä lapset ovat lähes täsmälleen samanikäisiä kuin omani. Kolmen heistä kanssa otin viime kesänä kaverikuvan Flowssa, mulla on tapana ottaa kaikkien tuttujen kanssa kaverikuvat joka Flow. Tykkään edelleen käydä festareilla. Tykkään siitä, että näen lempibändejä ja uusia artisteja. Siitä, että saan olla keikalla ja tuntea jytkeen ja ihmiset ympärillä. Uppoutua johonkin aivan muuhun maailmaan musiikin kautta. Syödä hyvää ruokaa, ehkä vähän juoda ja humaltua. Erityisesti pidän siitä, että näen festareilla ystäviä ja vietän heidän kanssaan hauskaa ja ihanaa aikaa. Näemme ystävien kanssa myös muulloin, mutta se on erilaista yhdessäoloa, festivaaleihin kuuluu aina tietynlainen huolettomuus ja se on aina rajattu ajan ja paikan suhteen ja siksi myös täysin omanlainen kokemuksensa joka kerta. Rakastan festaritunnelmaa, sellaista meidän, mun ja mun ystävien näköistä oloa.Viime talvena jo koin pienenpientä fomoa (fear of missing out), kun helmikuussa Pyhällä oli ensimmäinen Bättre Folk i Fjällen -festivaali. Se on talviversio ihanasta Hailuodossa järjestettävästä Bättre Folkista, josta olen kirjoittanutkin useampana vuonna festarikoosteen: 2016, 2017, 2018.
No, syksyllä tuossa sitten ehdottelin ystävilleni, että lähettäiskö helmikuussa Pyhälle? En ihan varmasti uskaltanut ajatella, että oikeasti sinne lähdettäisiin, mutta niin me vaan hurruuteltiin erinäisillä kyydeillä sinne helmikuun ensimmäisenä perjantaina. Seitsemän ystävystä viettämään talvista festivaaliviikonloppua Lappiin, täydellistä.
Bättre Folk i Fjällen on Pyhätunturilla järjestettävä talvinen musiikki- ja kirjallisuusfestivaali. Me yhdistimme siinä muutaman keikan ja laskemisen. Ohjelmaan kuului paljon muutakin, työpajoja, kirjailijaesiintymisiä, joogaa, hissioffareita. Mua itseäni jäi vähän harmittamaan etten lähtenyt avantoon uimaan, vaikka olisin halunnut, mutta jotenkin siinä hetkessä yksin, ilman ystäviä (kukaan muu ei innostunut!), lähteminen yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa aamutuimaan ei saanut mua liikkeelle, vaikka avantoretki oli festareiden puolesta järkkäämä oma ohjelmanumeronsa. Porukkamme miehet kävivät myös ajelemassa fatbikeilla upeissa tunturimaisemissa. Lauantaina puoliltapäivin oli huipulla soijanakkihetki lämpimässä grillimökissä. Tarjolla oli myös hiillosmakkaraa ja totuuden nimissä söin sellaista, en soijanakkia.Se laskeminen. Ehkä arvaattekin mitä siitä sanon. No, sehän oli aivan ihanaa! Pakkasta oli koko viikonlopun reilusti yli 25 astetta, mutta se ei meitä hidastanut. Ehkä piti käydä lämmittelemässä parin laskun jälkeen, mutta sekinhän on vain mukavaa. En ollut ennen laskenut Pyhällä (jonne on muuten täältä meiltä kotoa 959 kilometriä), enkä ihan kauhean paljon paikasta entuudestaan tiennytkään. Ihastuin kyllä ihan korviani myöten. Käsittämättömän kauniit maisemat, helmikuun pakkanen ja aurinko ja ilmassa leijunut glittersade vain korostivat sitä kauneutta. Siellä hississä ylös noustessamme todettiin moneen kertaan, että luonnon kauneus voittaa aina kylmyyden, jos jotain siitä pakkasesta olis valittamista. Myöskin se, että ihmisiä ei juuri nyt ollut rinteessä paljon, johtuen ehkä ajankohdasta ja kylmästä säästä, teki myös kokemuksesta ihanan. Ei ollut jonoja ja rinteet kivassa kunnossa. Helmikuiset rinteet voittavat kevätpäivät, vaikka nekin ovat enemmän kuin aivan mukavia.Laskupäivien jälkeen olimme melko poikki. Lämmin sauna teki todella hyvää ja oli kiva lähteä saunanraikkaana katselemaan hotellille keikkoja. Yhdeksältä alkaneet esitykset olivat ihan täynnä. Puoli yhdeltätoista juostiin kovassa pakkasessa ilman takkeja viereiseen rinneravintolaan seuraavalle keikalle ja puoliltaöin alkoi viimeinen keikka hotellilla. Hyvin sinniteltiin kumpanakin iltana kaksi ekaa keikkaa, mutta lähdettiin nukkumaan muutaman biisin jälkeen viimeisen esiintyjän kohdalla. Esiintyjät olivat mainioita ja on kiva katsella keikkoja artisteilta, joista tykkää paljon. Yona, Karina, Ruusut, Paperi T (jonka kaksi biisiä katsottiin ennen kuin juostiin äkkiä nukkumaan ja joku sanoi hotellin narikassa, että ulkona on 34 astetta pakkasta!), Joensuu 1685, Draama Helmi ja sattumalta huipulla sijaitsevassa ravintolassa nähty supermahtava Maustetytöt. Varsinkin Karina ja Maustetytöt saavat multa erityismaininnat ihanuudestaan! Kirjasin ylös muutamia huomioita, jos siellä vaikka jotakuta innostelisi lähteä mahdollisesti ensi talvena tunturiin Bättre Folkiin tai muuten vaan laskureissuun Lappiin.
Yksi meistä oli ajoissa liikenteessä ja matkasi junalla Kemijärvelle saakka (kun liput sai hyvään hintaan), me muut lentäen Rovaniemelle (oli edullisempaa kun oltiin liian myöhässä hankkimassa matkoja) ja sieltä bussilla ja autolla perille. Ensi kertaa ajatellen ehdottomasti yöjuna on paras vaihtoehto, jos Helsingistä asti matkaa.
Osalla meistä oli omat laskukamat mukana, osa vuokrasi. Itse olen vuokrannut viime kerroilla, kun olen rinteeseen päätynyt, mutta kyllä tällaisella muutaman laskupäivän kausivauhdillakin olisi kiva hankkia taas uudet omat laskuvarusteet. Löysin varastosta kyllä vuonna 1998 hankkimani laudan ja kengät, mutta kengät olivat liian pienet ja jo vuosituhannen alussa haaveilin uudesta, jämäkämmästä laudasta, joten ehkä ne vanhat ovat jo vaihdettavissa uudempiin, nillä on laskettu paljon. Ensi talvena ehkäpä hankin uudet kamat! Siitä huolimatta on mielestäni hienoa, että mulla ylipäätään on ne vanhat varusteet tallessa ja ne ovat aivan hyvät edelleen, eivätkä edes näytä mitenkään vanhanaikaisilta, vaikka ei sekään mitään haittaisi vaikka näyttäisi.
Hankin tämä talvena vihdoin uuden laskutakin ja -housut, joista tykkään kyllä paljon, mutta lumilautailua varten haluaisin kyllä myös vähän rennomman asun. Tai en tiedä oliko kyse tällä kertaa vain siitä, että pakkanen oli niin kova ja vaatekerroksia paljon ja tuntui, että olen vähän liian tiukka paketti siinä laudan päällä. Yksi naispuoleinen ystäväni ostaa usein takkinsa miesten puolelta, itse en monestikaan edes ajattele katsovani tarjontaa sieltä, mutta ensi kerralla takkiostoksilla katson!
Kun rinteeseen lähtee paljon aikuisia ihmisiä, huomaa myös sen, että varustetaso on täysin eri kuin teininä tai nuorena aikuisena. Aikakin on tietysti eri, nykyään on saatavilla todella hyviä varusteita, asusteita ja vaatteita, jotta pysyy lämpimänä ja on hyvä olla. Mä olen vähän sellainen vähälläkin pärjää -ihmistyyppi ja että ei se oo niin justiinsa mitä vaatteita on päällä, kunhan ei palele, mutta kyllä vaan oli ihana olla kunnon merinoalusasussa ja hyvissä sukissa, jotka nousivat laskukengän reunan yli, eikä sukkien reunat puristaneet. Kokeilin myös käsiini akkukäyttöisiä lämpökintaita ja voi kuulkaa, voin kertoa, että niissä ei sormia palele!
Yövyimme Pyhä Suites -majoituksessa, joka oli huoneisto saunalla ihan rinteiden vieressä. Superhyvä majoitusvaihtoehto, mutta ensi kerralla kuitenkin voitaisiin siirtyä seuraavalle tasolle: mökkiin, jossa olisi takka ja mahdollisuus hypätä saunasta lumihankeen!
Voisin vaan katsella näitä kuvia uudelleen ja uudelleen. Rakastan talvea, rakastan kunnon kovia pakkasia, pastellinväristä taivasta, koko maiseman huuruisen sävyiseksi muuttavaa pakkaslunta, rakastan LUNTA ja Suomen Lappia. Tulen niin onnelliseksi, kun saan olla ystävien seurassa, kun kaikki saavat laskea ja olla just niinku huvittaa, yhdessä tai erikseen, kun naurattaa paljon ja on vaan niin hyvä olla. Meillä seitsemällä on yhteensä yksitoista lasta, joten ei ole ihan itsestäänselvyys sekään, että niin ison lapsikatraan vanhemmat pääsevät lähtemään matkoille milloin vaan. Viikonloppu oli hauska, ihana ja leppoisa. Ystävät on elämän suuri rikkaus. Meillä on suunnitteilla jo seuraava reissu, sekä laskemaan, että tietysti seuraaville festareille. Huippua, että ollaan saatu festarointi ympärivuotiseksi harrastukseksi. Kiitos <3
