VIHDOIN KANTAPÄÄ /// 9

Nyt päästään vihdoin kantapään kimppuun. Edellisten pystyraitojen jälkeen neulotaan vielä neljä kerrosta, mutta niin, että värit vaihdetaan tyystin toisiin (minttu & violetti). Raitojen jälkeen neulotaan kantapää, itse tein perinteisen mallin (vaaleanpunasävyisenä), mutta saat itse päättää minkä haluat tehdä. Mulla kantapään juju oli näissä marrassukissa se, että otin villasukkalangan seuraksi mohairlangan. Tällaisissa kotona käytettävissä sukissa voi vähän hullutella lankavalinnoissa. Toki jos näistä tulisi kunnon saapassukat, jättäisin mohairit pois.Kantapään jälkeen vaihdetaan taas väriä (violetti), mikäli pois kavennettavia silmukoita on, neulotaan sen seuraavalla värillä verran kerroksia, että ollaan lopullisessa sukan kärjen silmukkamäärässä. Itse kavensin varren alkuperäisestä 60 silmukasta 48 silmukkaan, koska käsialani on löysähkö ja halusin kapean kärkiosan. 72 silmukkaisesta varresta voi siis kaventaa vaikkapa kuutenkymmeneen. Testaamalla näkee mikä on omalle jalalle sopiva määrä. Tulevat kuviot ovat kuudella jaollisia.Ihanaa lauantaita!

Edellinen
Edellinen

VILLASUKKAMAANANTAI /// 10

Seuraava
Seuraava

HAPPY HALLOWEEN