KESÄISET SYNTTÄRIJUHLAT - LAPSI TÄYTTI 75 KK

Kaupallinen yhteistyö: Juhlahumua.fi

Mun rakas keskimmäiseni täytti keväällä kuusi vuotta. Juhlapäivä humahti ohitse kevätkiireiden kanssa. Päätettiin järjestää kaverijuhlat myöhemmin, kun kesä on ihanimmillaan ja pihan leikkipaikan remontti ohitse. Havahduin heinäkuun lopussa siihen, että lomat ovat pian ohi ja juhlat pitämättä. Pika-aikataululla siis viestit kavereille lomien keskelle, että tervetuloa!Juhlat pärähtivät kalenteriin nopealla aikataululla ja tarjoiltavat päätin tehdä mahdollisimman helposti nekin ja lastenjuhlien tyyliin vain niitä herkkuja, joita lapset varmasti syövät. Täytekakun jätin suosiolla pois ja varasin paljon popkornia! Kakuksi tein jo perinteeksi (kolmas jo!) muodostuneen pupukakun. Siihenkin pohjalle ihan vain kaupan valmiita muffinsseja ja kermavaahtoa tosi paljon päälle. Toimii aivan hyvin. Varsinkin kun aika moni lapsi nuolee kuitenkin vain sen kermavaahdon ja pöydän nurkilla on pikkaisen maisteltuja muffinsseja. Ensi kerralla tosin toivon, että olisi enemmän aikaa koristeluun, eikä tarvitsisi tehdä tuollaista hupsua suurisilmäistä strösselipupua. Vaikka ihan ok noinkin, mutta kun tiedän, että osaisin varmasti hienompiakin tehdä! Lisäksi tein suolaiseksi syötäväksi Vaneljan inspiroimia nalleleipäsiä. Ne tein Lidlin sydänleipiin, joiden päälle sivelin tuorejuustoa ja banaania ja mustikoita. Olivat ihania!

 Ihanista koristeista ison osan sain Juhlahumua.fi-verkkokaupasta. Kelta-valkoraidalliset servetit, mukit ja lautaset sopivat ihanasti sävymaailmaltaan yhteen kirjaintaulun kanssa, johon runoiltiin asioita kuusivuotiaastamme. Maailman söpöimmästä rillipäästä, jos minulta kysyttäisiin. Kyllä kertakäyttölautaset tuollaisissa pihajuhlissa helpottavat aika paljon! Meillä koko kattaus oli laitettu leikkipaikalle roudatulle pöydälle, eikä erityisiä istumapaikkoja ollut. Pillimehut ovat lapsille aina mieluisia ja pahvimukeihin kasasin pienen karkkiehrkut, jotka jaoin palkintoina, kun kisailimme leikkimielisesti muovikengänheittokisassa. Herkkuhetkien jälkeen oli helppo nappasta käytetyt astiat ja kipaista roskikseen.Koko pihan ylitse puista puihin menevät viirinauhat viriteltiin naapuriystävän kanssa jo muutamaa päivää aiemmin edellisiin pihajuhliin ja vitsit, että ne tekivät pihasta jotenkin juhlallisen. Sellaisen, että välillä oli fiilis, että oltaisiin jossain elokuvan kuvauksissa, kun oli jo niiiiin tunnelmallista.Halusin tehdä pienen kuvaustaustan, jonka edessä ajattelin kuvata synttärivieraita ja sankarispoikaa. No, eihän siinä ihan hirveästi kuvia saatu otettua, kun pihalla oli niin paljon muutakin tekemistä. Muutama kaverikuva sentään. Ihanat kuvat pihan tytöistä ja sankarista ovat mahtavia. Nyt, muutama viikko juhlien jälkeen on kuvien sankarilta hampaitakin tippunut jo lisää. Sittemmin koristeet, paperipallot ja -viuhkat ovat päässet lastenhuoneen ikkunaan ilahduttamaan. Yksisarvisilmapallot ovat niin suloisia, että niitä toivottiin jo jokaisiin juhliin.

Kuukausia myöhässä pidetyt kuusivuotiskekkerit olivat siis oikein mukavat, taidetaan jatkossakin siirtää juhla-aika kesälle. Tulipahan myös taas todettua sekin, että myös kerrostalon pihalla voi aivan hyvin järjestää juhlia. Niin, siis kun meillähän oli tosiaan myös monta tuntia kestäneet jatkot näillä synttärikekkereillä, kun laitettiin musiikit bluetooth-kaiuttimesta soimaan ja hiekkalaatikolla alkoi kunnon bailut. Kiitos koristeista ja juhlatarvikkeista Juhlahumua-verkkokaupalle! Superkiitos ihanille vieraillemme ja naapureiden lapsille ja ystäville! 

Edellinen
Edellinen

ROXETTEA JA RAKKAUSKIRJEITÄ HABITARESSA

Seuraava
Seuraava

METSÄRETKI JA MAAILMAN PARHAAT LÄTYT NUOTIOLLA