PRINTTAA ITELLES IHANA LUKUJÄRJESTYS

Muistatteko lapsuudesta sen, kuinka mukavaa oli kirjoittaa koulujen alettua lukujärjestys siihen kaikista ihanimpaan lukkariin, jonka oli jostain saanut. Niitä oli kyllä monenlaisia, lehtien välistä saatuja, kaikenmaailman apteekkien ja pankkien omia ja sitten ne spesiaaleimmat lukujärjestykset, joissa saattoi olla vaikka jotain kimalletta tai kokonaan tarraa kaikki eri aineetkin. Omalla koululaisellani ei ole ollut samanlaista runsaudenpulaa, mitä kyllä vähän ihmettelen tässä maailmassa... Mutta onneksi sillä on äiti, joka kekkasi tehdä oman, tyttären mukaan ihan Tiina-äitimäisen, omasta mielestään muitaihaniamaisen lukujärjestyksen. Ja vielä sellaisen, jonka jokainen saa ladata itselleen ja tulostaa omaan käyttöön haluamallaan tavalla (perus paperiprintti taikka vaikka ihan valokuvana).

Tuossa kun maalailin ruudukkoa ja asettelin kukkia ja havuja pikkuisen nukkuessa päiväunia, sain mukaani myös assarin. Enkä ihan mitä tahansa, vaan pienen etanan, joka jostain kasvista siihen pöydällä tulla päräytti. Siinä minä sitä sitten siirtelin aina sopivaan paikkaan, kun se meinasi kokoajan karata kuvasta. Tuli mietittyä sitäkin, että ei se etana mitenkään hidas olento ole, sehän riippuu aivan siitä miten asian ottaa. Lukkariassaroinnissa oli ainakin pirskatin nopea!Kun lukujärjestyskuvat oli otettu, niin päätin vielä hyödyntää sen maalaamani ruudukon. Kuumaliimasin kukat, havut ja marjat kiinni paperiin ja teippasin äkäisellä teipillä kiinni jääkaapin oveen. Siinäpähän tiputtelevat terälehtensä ja neulasensa sillä aikaa, kun teetän lukujärjestyksen valokuvana. Kuinka kätevää hei! Ja nättiä, sitä varsinkin!Oman lukujärjestyksesi saat ladattua tästä. Oikein leppoisaa arkeen siirtymistä kaikille!

Edellinen
Edellinen

ILLALLINEN KAHDELLE JA TARINA YSTÄVYYDESTÄ

Seuraava
Seuraava

DIY KUKKASEPPELE