KIVAT KAVERISYNTTÄRIT VÄHÄLLÄ VAIVALLA

Meillä oli tänään juhlat. Kotiimme nimittäin pölähti maanantai-iltaa piristämään kahdeksan ihanaa tokaluokkalaista. He tulivat juhlimaan parisen viikkoa sitten yhdeksän vuotta täyttänyttä tyttöäni. Perheessämme juhlitaan keväisin monet syntymäpäivät ja kun juhlia pidetään sekä ystäville (he ovat meidän "sukulaisemme" täällä etelässä) että koulu- ja tarhakavereille, niin aika monet kemut saa olla järkkäämässä, vaikka välillä jaammekin isompien lasten isän kanssa bailujärkkäysvuoroja. Tämän päivän tyttöporukka on oikein mukava, tunnen heistä kaikki jo muutaman vuoden ajalta ja mietinkin herkkuja laitellessani, että miten kukainenkin saattaa tarjoiluja kommentoida ja mistä ehkä tykkäävät. Hymyilyttikin sitten, kun yksi tytöistä ensimmäisenä keittiöön kurkatessaan tokaisi, että näyttääpä hienolta. Juuri niin olin ajatellutkin hänestä.

Halusin laittaa yksinkertaiset, helpot ja nopeasti esille laitettavat tarjoilut, koska siihen toiseen laitaan mulla ei oikein ole edes mahdollisuutta (tai taapero kainalossa ei ihan ensimmäisenä huvita yrittää). Ikean pakastekaapista hain kaksi pakettia prinsessaleivoksia ja ne leikkasin puolikkaiksi ja sekaan vähän marenkia ja vaahtokarkkeja, siinäpä kakku! Tsadaa! Näyttääkin aika makoisalle. Oikea kakku jää usein lastenjuhlissa vähälle syönnille tai vähintäänkin juhlien päätteeksi lähes joka lautaselta kaadetaan koskemattomat kakkupalat roskiin. Tästä herkkupläjäyksestä jäi vain yksi puolikas! Lisäksi hain Lidlistä donitseja, jotka myös puolitin, koska puolikas on aivan riittävän kokoinen. Ne näyttävät myös hauskoilta. Lisäksi oli popkornia, kiivin puolikkaita, kertakäyttölautaset ja paria keksilaatua ja siinäpä se. Vartissa valmiit herkut pöytään, ihanan iisiä!

Tyttöni toivoi juhliin myös jotain ylläriä vieraille kotiin viemisiksi. Onnekseni löysin Tigeristä nuo mainiot lasiset smoothiemukit (ja pahviset bilerillit!), joihin sain juhlajuomat kaadettua valmiiksi ja tytöt saivat viedä mukit mukanaan kotiin. Vähemmän tiskiä, tsidim! Pupupussukoihin laitoin herkkuja: tikkarit, pari vaahtokarkkia, suklaakolikon ja lakupötkön. Oikein kivat viemiset, kun nyt jotain kerta toivottiin. Mielestäni juhliin ei tarvitse hillitöntä goodiebagia vieraille, mutta ne ovat kyllä melko yleisiä monissa juhlissa ja tämä oli siihen aivan hyvä ratkaisu. Niin ja nojoo, ehkä sellaiseen kaikista vähimmällä vaivalla järjestettyihin kemuihin eivät kuulu nuo askartelemani nimihahmot noissa smoohtiemukeissa. Ne valmistuivat tänään samalla, kun nuorimmainen lounasti ja siivoilin ikkunalaudalta tavaraa pois ja keksin miten siitä löytyneet jämäpaperit voisin hyödyntää. Leikkasin hahmot summanmutikassa ja koristelin naamat kuviopaperilla ja irtosilmillä ja ruseteilla, joita jäi kutsukorteista yli. Hahmoihin nauha ja tyypit roikkumaan pilleihin, eivätpä muuten sekoittuneet kenenkään juomat. Juhlissa selvisi myös, että nuo hauskat jättikokoiset silmät ovat tarroja. Olin kokoajan luullut, että ne pitää kiinnittää liimaten (en siis vissiin vaan ollut lukenut paketista mitä ne ovat), koska se taustapaperi kaartui niin paljon silmän puolelle, että ei ne yhtään vaikuttaneet tarroilta. Mikään liima ei tuntunut pitävän niitä kiinni, mutta onneksi tytöt kertoivat mulle totuuden, heh. Hyödynsin tarraominaisuuden sitten myös niin, että liimasin silmät silmäluomiini kiinni ja hassuttelin.

Oikein kivat kemut, kiitos vieraille ja kohti seuraavia juhlia, ohoi!

Edellinen
Edellinen

KAHDEN VUODEN JÄLKEEN PÄIVÄPEITTO ON VALMIS

Seuraava
Seuraava

ME OLLAAN KOHTA TEEVEESSÄ