PIENI PERHE / 23

Hankin viime jouluksi pienen pätkän Marimekon Kuuskajaskaria, että sain kirjontatyöhön kauniin pohjakankaan. Yritin parikin kertaa aloittaa työtä lomallani pohjoisessa, mutta olin niin kipeä, ettei se onnistunut. Olin pakannut kotimatkalleni käsityön niin hyvin, että löysin sen vasta pääsiäisen alla pienestä pussista. Siitä sainkin sitten mukavan kirjontatyön tähän lämpimään, aurikoiseen kevään juhlaan. Suurimmaksi osaksi tein työtä ystävän terassilla auringon paistaessa niin kuumasti, että piti laittaa tuoli varjostamaan jalkoja ettei tuu liian kuuma. Ihan mahtavat pääsiäiskelit sellaiset!

Piirustus kirjontatyössä on pienen poikaseni viime syksynä piirtämä kuva rakkaista ihmisistään. Pitkäjalkainen on hän itse, tietysti, iso poika jo. Vieressään sisko ja toisella puolen äiti nutturassaan. Muut hahmot olivat joku hassu raitainen olento tai eläin ja keltainen hämähäkki. En oikein tiedä ketä tarkalleen ottaen kuvastavat, mutta eipä kaksivuotiaan piirustuksissa aina mitään sen suurempaa järkeä tarvitse ollakaan. Halusin vielä lisätä työhön jotain tiinamaista, joten koko porukka leijailee värikkäällä sulalla vakaasti, mutta leikkisästi ja ihanasti elämän tuulissa. Vaikka niin, tai ihan miten haluaa sen analysoida tai päättää. Ei tarvitse aina olla mitään suurempia tarkoituksia. Meijän pieni perhe. <3

Niin ja tämä oli ensimmäinen kirjomani pojan piirustus. Voi että, se on yksi lempikirjontatyyleistäni kirjailla lasten tekemiä kuvia kankaalle. Ehkäpäs näitä tulee pian taas lisää.

Edellinen
Edellinen

KAKSIKYMMENTÄ TAULUA MYÖHEMMIN / 25

Seuraava
Seuraava

VAALEANPUNAISET SULAT ON IHANIMPIA