Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KUN NUKUTAAN, NIIN NUKUTAAN

Kaupallinen yhteistyö: Familon & Suomen Blogimedia

Nukkuminen on tärkeää, senhän me tiedämme. Joskus on aikoja, että se on helpompaa ja toisinaan on pitkiäkin kausia, että unelle ja nukkumiselle ei vaan ole riittävästi kunnollista mahdollisuutta olla parasta mitä se voi olla. Elämäntilanteet vaihtelevat niin paljon eri elämän aikoina. Myös sillä missä nukkuu ja millaisissa puitteissa, on iso merkitys. Haluan kertoa teille omasta nukkumisestani, sillä juuri nyt se on sen verran ihanaa ja lempeää. Olen muutaman vuoden ajan nukkunut melko hyvin ja viime aikoina vieläkin paremmin, joten kokemusta ja vinkkejä on mukava jakaa. Olen näitä samoja asioita jakanut ystävilleni ja lähipiirille sen verran tarmokkaasti suu toisinaan ihan vaahdoten innosta, että toivottavasti joku teistäkin nappaa uusia nukkumista helpottavia vinkkejä. Tervetuloa mukaan, tämä on Tiinan unikoulu nimeltään: Kun nukutaan, niin nukutaan!
Mun nukkumishistoriani on keskiarvoltaan hyvä, jos mennyttä 39 vuotta katsellaan taaksepäin. Vauvana äitini sanojen mukaan nukuin jo kuukauden iästä saakka täydet yöt. Leikki-iässä taas nukahdin joka ilta iltasadun aikaan noin kolmannen sivun kohdalla. Tämä tieto nauratti minua paljon ennen kuin itselläni oli lapsia, mutta nyt olen oikeastaan vähän kateellinen äidilleni, sillä minähän olen ollut ihan älyttömän helppo nukutettava. Omille lapsilleni iltasatuja lukiessani olenkin hämmästänyt moneen kertaan usean oman lapsuuteni suosikkikirjan juonenkäänteistä, sillä hyvin harvoin olin kuullut niitä loppuun saakka lapsena. Teini- ja nuoruusvuosilta en muista yhtään nukkumisongelmaista aikaa. Olen nukahtanut aina tosi helposti. Jo nuoresta saakka lukeminen on ollut minulle paras unilääke (haukoitus tulee edelleen toisen lauseen kohdalla, kun itse luen) ja jos olen väsynyt, nukahdan minne vaan. 16-kesäisenä nukahdin jopa reiveihin ollessani vain väsynyt. Automatkat olivat alaikäisenä parasta siitäkin syystä, sillä silloin nukuin makeasti suurimman osan matkasta.

Aikuisiällä nukkumiseen on vaikuttanut useat eri asiat. Olen tehnyt öitä lukuunottamatta töitä kaikkina vuorokauden aikoina, välillä peitot ja tyynyt ovat olleet liian vanhoja littanoita ja uni on ollut katkonaista surkeista vuodevaatteista johtuen ja toki lasten odottaminen ja saaminen on vaikuttanut kovasti myös nukkumisjärjestelyihin, unen laatuun ja myös sängyn kokoonpanoon. Inhottavia nukkumisvaikeuksia minulla oli eräänä talvena, kun töissä oli kurjaa. Eräässä työpaikassa minua nimittäin kiusattiin ja jouduin jopa pitkälle sairauslomalle osittain siitä syystä, että heräsin joka yö valtavaan ahdistukseen enkä enää saanut nukuttua. Se oli kamalaa. Onneksi tilanne jossain vaiheessa helpotti ja nukkuminen normalisoitui.

Ollessani raskaana ja imettäessäni olen nukkunut myös erilaisin tavoin ja tyylein. Raskausaikana vatsan kanssa lyllertäminen kyljeltä toiselle vaati omat kommervenkkinsä, kuten kaikki äidit varmastikin tietävät. Muistan myös nukkuneeni jossain raskaudessa prinsessatyyliin niin, että olin selälläni ja peitto kainaloihin saakka ja kädet peiton päällä suorina. Perhepedissä nukkuessani ja öisin imettäessäni minulla oli muotoileva tyyny pään alla, jotta imetysasennot olisivat mahdollisimman helppoja. Nukuin silloin aina kuin tukki, toinen pikkutukki kainalossani. Olen nukkunut tosi hyvin silloin, kun lapset ovat olleet vauvoja. Se oli ihanaa nukkumisen aikaa, kun ei ollut suurempi kiire mihinkään ja otin vielä toisinaan päiväunetki vauva kainalossa. Erittäin hyvin olen nukkunut myös pilates-tunnilla, elokuvan ensi-illassa ja kelluntatankissa. Viime vuosina, kun sänky on kuulunut pääosin vain minulle itselleni, olen vuorannut sen valtavalla määrällä tyynyjä (parhaimmillaan niitä on ollut seitsemän) ja tuplaleveällä peitolla, jotta olen saanut tehtyä itselleni kunnon pesän yöksi minne käpertyä. Kaksi tyynyä selän taakse, yksi jalkojen väliin, toinen syliin ja muutama pään alle ja ympärille. Miesystävää meinasi huvittaa, kun tapasimme ja kun hän ekoja kertoja näki tyynyillä vallatun sänkyni.Entäs se taikasana sitten? Miten nukun niin hyvin? Mitä siihen tarvitsee? Geeneillä lienee jonkin sortin vaikutusta, samoin luultavasti sillä mihin pienestä asti tottuu ja ihan vaikka sellaisella asialla, että ovatko lapsuudessa illat olleet turvallisia olla kotona, onko tarvinnut stressata nukkumaan mennessä mitään vai onko saanut nukahtaa ihan rauhassa vain omaan väsymykseensä. Nämä ovat äkkiseltään sellaisia maalaisjärjellisiä asioita, en ole sen kummemmin mihinkään tieteellisiin tutkimustuloksiin tutustunut.

Itse olen aina arvostanut lempeitä ja ihania nukkumispaikkoja ja kunnon vuodevaatteita. Muistan edelleen äitini kertoman tarinan siitä, kuinka parivuotiaana nukahdin olohuoneeseen uusien peittojen ja tyynyjen kanssa keskelle lattiaa, kun sain ensimmäisen oman, uuden sängyn ja siihen uudet peitot ja tyynyt. Peitto oli puna-valkoruudullinen ja ihana! Edelleen tuollainen samanlainen ruutukuosi, missä tahansa yhteydessä, muistuttaa mua makeista unista. Olen nukkunut myös monet ihanat unet ystäväni mökillä supermuhkean ja kuohkean peiton alla. Parasta nukkumisessa on ollut ne peitot, kuohkeat ihanat mökkipeitot, ei niinkään ympäristö, vaikka sekin on ollut lähes täydellinen. Muistan myös nukkuneeni joskus puolitutun kaverin luona aivan ihanat päiväunet kertakaikkisen upean, paksun peiton alla. Peitoilla, tyynyillä ja petivaatteilla on väliä. Siinä yksi taikasana. Vaikka nukahtaisi melko helposti minne vaan, niin kunnon kamat vain parantavat nukkumiskokemusta.Olin tässä taannoin Familonin pressitilaisuudessa, jossa pääsin testaamaan tämän kesän uutuutta – body-tyynyä eli pitkää tyynyä eli vartalotyynyä. Se on a i v a n ihana. Ihastuin siihen välittömästi. Tämän yhteistyön ansiosta olen nyt nukkunut oman vartalotyynyni kanssa parisen viikkoa ja olen erittäin tyytyväinen. Se korvaa mun sängyn sisällöstä ainakin neljä muuta tyynyä. Ja mikä parasta, se tukee nukkuvaa kehoani paremmin kuin irtonaiset tyynyt. Se toimii siis näin: Tyyny, joka on kooltaan 30x30x140cm, on jaetty viiteen lokeroon, joita jokaista on mahdollista muokata, täytteen määrää voi lisätä ja vähentää (itse olen nukkunut toistaiseksi vielä kaikilla täytteillä, mutta aion kokeilla myös hieman kevyempää versiota). Body-tyyny korvaa jalkojen välissä ja sylissä olleet tyynyt ja helpottaa kylkiasennossa nukkumista. Päällimäinen olkapää ei lysähdä ja nukkuminen on miellyttävämpää, kun kipuja niska-hartia-seudulle ja lapojen tai rintarangan väliin ei synny. Selällään nukkuessa tyynyyn voi myös nojata puolimakuuasennossa ja se on myös mukava asento olla.

Sain valita Familonin valikoimista itselleni myös ne varsinaiset tyynyt ja uuden peiton, sillä vaihdon aika oli. Tiesittehän, että peittojen ja tyynyjen käyttöikä on noin kaksi vuotta ja sitten olisi aika vaihtaa uusiin? Koska rakastan muhkeutta, kuohkeutta ja lämpöä, päädyin Gold-untuvatyynyyn ja tuplaleveään peittoon. Valitsin tyynyistä pehmeän ja puolikorkean mallin ja peiton lämpimyysasteikolta erittäin lämpimän. Nauratti, kun avasin pakettia kesän ensimmäisten kunnon helteiden aikaan. Just sillä hetkellä hikipäissäni ei kyllä huvittanut hypätä nukkumaan, mutta voi että olen nukkunut kesäyötkin hyvin näillä varusteilla. Mulla on 140cm leveä sänky ja myönnetään, että jos vierellä on sekä mies, että toisella puolella body-tyyny (jota myös boyfriend-tyynyksi kutsutaan – eräänä yönä mies oli säikähtänytkin ja tullut jopa mustasukkaiseksi, että kuka siinä mun toisella puolen oikein on), niin melko ahdasta on. Täydellinen tilanne olisi siis, jos sänky olisi hieman leveämpi. Yksin nukkuessani olen nautiskellut tyynystä ja untuvapeitosta oikein kunnolla. Syleilyssä vartalotyyny ja selän takana muhkeasti ja kuohkeasti mytyssä paksu, lämmin untuvapeitto (niin, että hartiat peittyvät, pelkään nimittäin kesäöinäkin sitä, että hartiat saavat yöllä kylmää ja aiheuttavat päänsäryn) puoliksi päällä, ja pään alla untuvatyyny. En voisi olla tyytyväisempi ja unet ovat olleet makeita. Tilanne on ollut kuin tuo otsikossa oleva elämän mottoni ja tämän unikoulun nimi: kun nukutaan, niin nukutaan. Illalla silmät kiinni ja aamulla auki.

Petivaatteiden oikeaoppinen huolto on tärkeää ja vaikuttaa unen laatuun. Tyynyt kannattaa pestä nelisen kertaa vuodessa (vartalotyyny vaatii isomman koneen tai pesulakäynnin)  ja vaihtaa kokonaan uusiin säännöllisesti. Untuvatuotteiden kanssa tärkeää on pöyhintä. Familonin untuvatuotteiden Traumpass- ja Downafresh Greenline -sertifikaatit takaavat muuten sen, että höyhenet ja untuva saadaan elintarviketeollisuuden ylijäämistä, eikä koskaan elävistä linnuista.. Joka aamuinen mylläys ja viikottainen tuuletus tekee hyvää ja pitää untuvat kuohkeina. Talvella tuuletus on mielstäni täydellistä, kovilla pakkasilla saatan viedä petivaatteet ulos usean kerran viikossakin. Kesällä taas peseminen on helpompaa, kun kuivatus onnistuu ulkona niin ihanasti ja niihin jää suloinen kesäntuoksu.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen hymyillyt moneen kertaan. Suunpielet ovat nousseet ylös siksi, että a) nukkuminen vaan nyt on niin ihanaa, b) oon ollut niin fiiliksillä uusista petivaatteista, että tekisi kokoajan mieli mennä sänkyyn, c) body-tyyny on pitkästä aikaa sellainen uusi tuote, jollaista olen todella kaivannut, mutta en ole oikein tiennyt millianen se voisi olla ja onneksi se tuli nyt vastaan ja mulla on se!, d) omien uni- ja nukkumisjuttujen muistelu on myös hauskaa, me ollaan sängyssä niin iso osa elämästämme, että vaikkei se varsinaisen tietouden piirissä ihan joka hetkeltä olekaan, niin paljon siihen liittyy sekä tarinoita että myös ihan kokonaisvailtaisia tunteita ja se on asia joka vaikuttaa kaikkeen. Ja e) tärkeimpänä ajatuksena haluan jakaa sen, että mielestäni aina kannattaa avoimin mielin kokeilla uusia juttuja unen saamiseen ja makeampiin yöuniin, sillä se mikä toimi viisi tai vaikkapa vain vuosi sitten, ei välttämättä toimi enää yhtään yhtä hyvin tänä päivänä, tai siis yönä. 

Mä tahtoisin kuulla nyt teidän unitarinoita. Kokemuksia ja vinkkejä, tarinoita tai tuntemuksia, tai ihan vaikka sitä mitä teille ensimmäiseksi tämän postauksen tiimoilta tuli mieleen. Olisi ihanaa, jos kertoisitte. Lisäksi saan arpoa yhdelle teistä lukijoista ihan oman body-tyynyn. Jos ei ole mitään sanottavaa, niin ei sekään haittaa, osallistuminen kommenttiboksiin. Aikaa arvontaan on viikon ajan, eli 25.6. puoleen yöhön saakka. Osallistua voit myös Instagramissa, tällöin tuplaat voittomahdollisuutesi. Kiitos kaikille tämän postauksen lukeneille, tämän kirjoittaminen ja kuvaaminen oli mulle tosi mieluisa ja tärkeä juttu, koska: KUN NUKUTAAN NIIN NUKUTAAN! <3

TAIKAJUGURTTIA JA YLIMÄÄRÄISET VÄLIPALAT NAAPURIIN

Kaupallinen yhteistyö: Valio & Suomen Blogimedia
Olen vähän laiminlyönyt itseäni toisinaan. Syön nimittäin välillä ihan miten sattuu. Oon pöhköllä tavalla iloissani siitä, että tehdessäni päivisin töitä kotona, voin skipata ruokailuita. Siinähän ei oo mitään järjen hiventäkään! Saatatte silti tietää sen hetken, kun joku homma vie niin mukanaan, että eka on että äst ihan sama, en jaksa syyä aamupalaa, josta päivä jatkuu, että ohhoh sehän on lounasaika, otanpa tuosta vähän suklaata, ku on kerta jääny pöydälle oikein odottamaan tätä hetkeä ja sitten onkin jo iltapäivä ja vatsa kurnii. Tai vaihtoehtoisesti päivä menee niin, että sekä aamiainen, että lounas on syöty oikeaoppisesti ja on taas se iltapäivä ja vatsa kurnii. Silloin on välipalan aika. Ja se on se hetki, jolloin laiminlyöntejä tapahtuu harvemmin.

Mulla tulee välipalasta muuten aina mieleen jostain syystä oman koulutaipaleeni eka luokka ja toisen luokan iltapäiväkerho. Silloin varmaan oli meneillään joku kampanja, jossa muistuteltiin välipalan tärkeydestä ja se muistuu mieleen. Miellänkin välipalan ensimmäiseksi aina ruisleipävoileiväksi, lanttusiivuiksi ja jugurtiksi. Samoilla mennään tälleen 30 vuotta myöhemminkin, mutta kyllä mä omille lapsilleni ja itsellenikin olen kuitenkin päivittänyt välipalaa tähän päivään sopivaksi. Hauskaa on se, että multa tasaisin ajoin toivotaan kasariruokakirjaa (josta joskus itse aloin puhua stooreissani, kun olin ottanut kuvan kalapuikoista!), jossa kertoisin just näitä lapsuuden herkkumuistoja ja niistä sitten kivoja kuvia tässä päivässä. Ihan hullu ajatus, koska en ole kummempi kokki, mutta saan mää ainakin välipalasta ihan hauskan näköistä ja sellaista, että toivottavasti nämä makumuistot jäävät omille lapsilleni mieleen ja he muistelevat niitä ilolla sitten aikuisina.

Tämän päivän välipalavinkkini pääaines on Valio Luonnonjogurtti+™ mango & persikka ja Valio Luonnonjogurtti+™ päärynä & banaani. Mulla on ollut pidemmän aikaa hankaluuksia löytää mieluisaa jugurttia. Haluan, että jugurtissa on valmiiksi makua eli maustamattomat on mulle nounou, mutta liian sokeristakaan en tahtoisi syödä, mutta silti maukasta ja jossa on joku oikea maku. Näissä Valio Luonnonjogurtti+™mango & persikassa ja päärynä & banaanissa on ainoastaan luonnonjogurttia, hedelmäsoseita ja aromeja. Tykkäsin mausta ihan tosi paljon. Lapsista yksi oli, että jee, älyhyvää, toinen oli, että muistatko äiti minähän en pidä jugurteista ollenkaan, mutta voin kyllä tehdä sun annoksen ja kolmas tykkäsi silleen tavallisesti, eli ookoostiNe jujut tarjoiluehdotukseen, jollaisina minä en kasarilla jugurttiani syönyt, ovat nämä kaksi asiaa: 1) anna jugurtinsyöjän itse valita päälle mieluisia hedelmiä ja marjoja, vaikka kyseessä olisin valmiiksi makeutettu jugurtti. Luonnonjogurtti+™ mango & persikka maistuu ihanalle myös banaanisiivuilla ja tuoreilla mansikoilla höystettynä. Tärkeää: leikkaa hedelmät paloiksi hauskasti! 2) Jugurtin päälle voi aina lisätä TAIKAA eli kansankielellä strösseleitä. Ei siksi, että se kompensoisi puuttuvan sokerin, vaan siksi, että kukapa lapsi (tai aikuinen) nyt ei mieluummin söisi TAIKAJUGURTTIA kuin tavallista! Siihen päälle vielä jos laulaa Taikaplaneetta-lastenohjelman tunnaria taikajugurtti sanoilla (niin, että korvaa taikaplaneetan taikajugurtiksi), niin koko perheen perinne, joka taatusti muistetaan vielä aikuisenakin, on taattu!
Se, mikä välipaloissa on myös mahtavaa, on se, että niissä välipalahetkissä saa tauon. Vaikka olisi paahtanut töitä aamusta asti syömättä (tai mieluummin niin, että jotain murua olis saatu myös rinnan alle jo aikaisemmin päivällä), niin onhan se nyt mukavaa leikellä ohuita banaanisiivuja (tykkään leikata ne kuorineen, koska kapea kuorikaistale lähtee hauskasti siivusta irti, kokeile vaikka), päärynäsydämiä ja persikkatähtiä. Voi napsia ne ylijääneet reunapalat ensin ja koristella jugurtin söpöksi ja syödä makoisan ja kauniin välipalan ja jatkaa sitten hommia.

Instagramistani löydät hauskan videon, kun tehtiin näissä kuvissa olevia annoksia. Niitä oli pari ekstraakin ja veimme yhden alakertaan naapuriin, välipalaksipa tietysti!

LASTEN KANSSA BUFFETISSA // MITÄ MIELTÄ HE OLIVAT?

Kaupallinen yhteistyö: Tallink Silja & Suomen Blogimedia

Ulkona on päivä päivältä vihreämpää ja kesä kolkuttelee! Eipä vähän siistiä, voi sanoa. Arvatkaapa mikä kuume nostaa aina päätään tähän aikaan myös? No risteilykuume! Olen aina tykännyt laivareissuista (mutta sen te varmasti jo tiesittekin) ja niin myös mun lapset. Hauskaa muuten, että Oulussa asuessani laivalle lähteminen oli aina iso iso operaatio ja ihan kunnon matka, koska ensin piti päästä etelä-Suomeen ja se oli jo iso ponnistus ajallisesti ja rahallisestikin, ellei sitten risteillyt Vaasasta Uumajaan, mutta ei se ollut yhtä hienoa kuin tulla Helsinkiin tai Turkuun isommille laivoille. Niin, että ajattelin lapsena aina hieman ehkä kateellisena niitä perheitä, jotka pääsivät koko perheen voimin USEIN laivalle. Nyt olen itse sellaisen perheen äiti. Se on kiva juttu se.

Lapsuuteni laivareissuille kuului aina katkarapuvoileivät. En muista mitään muuta laivalla syöneeni. Joskus olen aikuisiälläkin palannut lapsuuden makumaailmoihin, mutta itse äitinä ollessani olen todennut, että sekä laivalla, että missä tahansa muuallakin, on kivointa syödä jossain missä jokaiselle löytyy jotain. Saa helpoiten rauhan syömishommiin itsekin. Siinä ehkä vähän suoristellaan mutkia toisinaan, kun uusia makuja oteta repertuaariin (varsinkaan jos pysyy pelkissä katkarapuvoileivissä, heh), paitsi jos valitaan ruokapaikaksi Harri Hylje -laivan, kuten nuorimmaiseni sanoo, buffetruokailu. Sieltä löytyy parhaiten jokaiselle jotain ja saa vatsat pullollaan lähteä laivan rientoihin ja rimpsutteluihin.

Päästiin kuopuksen ja esikoisen kanssa testaamaan tässä keväällä Silja Symphonylle (joka oli valitettavasti koko vierailumme ajan satamassa, nyyh) lasten buffettia ja antamaan myös kehitysideoita muutoksiin. Lapset osaavat nää jutut parhaiten! Ihan heti alkuun ihmettelen vaan, miksei kameran muistikortille ollut tallentunut ainuttakaan kuvaa Harri Hyljettä halaavista lapsista buffetin edustalla. Ne kohtaamiset ovat aina ihania ja kaikkia hymyilyttäää. Onneksi oli kuitenki pahvinen hyvää ruokahalua toivottava yksilö pöydän päässä. Varsinkin nuorimmaiseni rakastaa tuota ihanaa, pehmeää maskottihahmoa. Otetaampas tähän väliin siis muistelo menneiltä vuosilta, Harri Hylje ja pikku-Ruu:Yleensä ravintolaelämys buffetissa, tai missä tahansa ravintolassa alkaa näin, jos mukana on yhtään alle viisivuotiasta: “Äitiiii, ota syliin, minä en näe!” Ensimmäisenä tietysti pitää nähdä jälkiruokavalikoima! Ja äitihän ottaa lapsen syliin ja kaartaa jälkiruokaosastolta pois, jotta vatsa täytyyy ensin ns. oikeasta ruuasta. Tämä on hankala asia opettaa lapsille, koska oikeasti olen sitä mieltä, että jälkkärin saa todellakin syödä ensimmäiseksi, ainakin jos on aikuinen tai jos lupaa syödä ihan oikeasti sitten sitä muutakin ja pitää lupauksensa. Tällä kertaa kuitenkin mentiin peristeisessä järjestyksessä.

Harri Hyljehän se siellä taas. Tällä kertaa opastamassa mistä lasten buffet löytyy. Tarjolla oli perinteisesti nakkeja ja ranskalaisia, mutta tähän on tulossa tämän kesän aikana itä mainioimpia muutoksia. Lihapullat nimittäin vaihdetaan luomuksi, tarjolle tulee myös pastaa ja jauhelihakastiketta sekä vihreää naposteltavaa. Omat lapseni ainakin ottavat kyllä vihreää lautaselleenkin, jos sitä vaan on tarjolla! Olkoonkin se vaikka pelkkää kurkkua ja tomaattia, nekin lasketaan. Vegaanit otetaan ensitsä paremmin huomioon, mikä on ihana askel, vaikka meidän perhe on täysin sekaaniperhe.
No, mitäs päätyi vitosluokkalaisen esiteinarin lautaselle?“No, valitsin lasten buffetista ranskiksia ja nakkeja, koska tykkään niistä. Lisäksi kiersin kaikki aikuisten puolen pöydät ja valitsin ainakin hunajamelonia, heh! Lisäksi haluan aina maistaa jotain uutta, niin otin myös uusia makuja testiin. Otin rapuja ja mätiä ainakin! Lasten buffetti kaipaisi parannusta, siinä saisi olla enemmän vihreää.”

Voi miten hieno juttu on voida vastata näin jälkikäteen, että toiveenne on kuultu. Lasten lautasille kannattaakin napsia myös aikuisten pöydistä niitä herkkuja, joista lapset tykkäävät ja juurikin niitä uusia makujakin. No, entäpäs mitä sanoo pikkuveikka?

“Jeeeeeee! Tääää oooon hyyvväääääääääää!”

Pikkuveljissä on toisinaan ominaisuus, että heistä parasta ruokaa on se sama, jota isosisko tai -veli parhaillaan tykästelee. Noin muuten nelivuotiaani syö reippaasti kaikkia makuja ja on lapsista avaramakuisin. Hetken kuluttua hän pyytää saada kameran kaulaansa. Järkkäri painaa melkoisen verran, mutta kiva, kun lapsi on innoissaan myös kuvien ottamisesta, joten eiköhän hän voi napsaista meistä äiti-tytär-kuvan. Naps, noin, hieno kuva tuli!Naapuripöydän tuttu seurue, PS Olen Vegaani -tubekanavaltakin tuttu ihana Minni lapsineen pitää tietysti nelivuotiaan ikuistaa kuvaan myös.
Vihdoin päästään jälkiruokapöydän ääreen, kun on saatu lihapullat ja hunajamelonit syötyä. Miten mahtavat valikoimat herkkuja! Jälkkäripöytä kiinnostaa tietysti, mutta on lapsista kuitenkin usein parasta, kun saa itse tehdä oman pehmistötterön ja valita siihen parhaat kuorrutteet. Suunpielet suklaasta ja pehmiksestä tahmaisina lapset ovat onnessansa ja halivat äitiään tuon tuosta. Pidän siitä ihan hirmuisesti, että lapset ja lasten tarpeet ja toiveet ja ilot otetaan jatkuvasti enemmän huomioon. Silja FriendSHIP – Ystävyyden laiva on Lastenmessuilla lanseerattu uusi lasten konsepti, jossa on otettu juuri nuo kyseessä olevat asian ihanasti huomioon. En malta odottaa, milloin taas päästään laivalle koko perheen kanssa, seuraavaa reissua ei olla vielä buukattu, pitääkin tehdä se pikimiten ja tietysti niin, että buffetruokailut tilataan valmiiksi samantien. Tervetuloa risteilykesä 2019!

KAKKUA JA VIINIJUOMAA // TYTTÖJEN KEVÄTBAILUUT

Kaupallinen yhteistyö: Freixenet & Suomen Blogimedia

Muutama viikko sitten pyysin pikaisella aikataululla ystäviä lauantai-illaksi juhlimaan mun luo. Teemana kutsussa oli vanha kunnon perinteinen Kakkua ja viinaa, mutta viina vaihdettu nimestä viinijuomaksi pirskahtelevan kevään kunniaksi. Te tiedätte, että tykkään järjestää juhlia. Olen tosin vähän vuosien mittaan laiskistunut tai alkanut mennä iisimmän kaavan kautta, koska juhlien järkkäily on myös aikaa vievää hommaa ja tässä kolmen lapsen äitinä ei ekstratunteja kaikesta maailmankaikkeudelta toivomiselta huolimatta vuorokauteen ole tullut. Joten oon sitä mieltä, että juhlat voi pitää myös niin, että pyytää vieraita tuomaan mukanaan kakun (tai jotain muuta herkkua) nyyttärihengessä JA VARSINKIN jos mulla on tarjota yhteistyön tiimoilta juomat niinkuin tällä kertaa oli: Hartwallin Freixenet Mia viinijuomia, Rosé ja White sekä myös kuohuvampi Sparkling, joiden alkoholipitoisuus on 5,5%. Mulle Hartwallin juomat ovat tuulahdus lapsuudesta. Ei niin, että lapsuus olisi ollut yhtään alkoholin huuruista kenenkään tiimoilta, vaan että mun isäni töikseen kuljetti Hartwallin juomia. Pääsin joskus isän mukaan töihin ja sain laittaa juomia kaupassa kylmäkaappiin, tietty niin, että etiketit on suorassa. Isä oli siinä tarkka. Se oli ihanaa! Nääkin juomat löytyy ihan ruokakaupoista. Toivottavasti sielläkin ne laittaa hyllyille joku, joka on tarkka etiketeistä ja nyppimisestä (eli että tuotteet on suorassa rivissä ja hyllyn reunaan asti täytetty). Viinijuomien tarinassa on sielläkin ihana ajatus taustalla. Freixenetin nuori viinintekijä Gloria Collelli sai inspiraationsa kotikaupunkinsa Barcelonan kaduilta, joilla ihmiset istuivat iltaa ja kohottavat maljan elämälle ilman sen kummempaa syytä. Just sellaiset juhlat olivat nämä minunkin juhlat.
Se, että juhlat pidetään nopealla aikataululla vaikkapa niin, että tervetuloa ens viikonloppuna (eikä, että juhlat on sitten kolmen kuukauden päästä, jotta ehditte hankkia lastenhoitajat ja junaliput), on musta kiva tapa juhlistaa, koska usein on niin, että ystäviä ehtii nähdä liian harvoin. Kaikilla on kokoajan, jos ei kiire, niin paljon hommaa nyt ainakin. Toisinaan jotkut, minäkin, saattaa ajatella, että enpä mee nyt noihin kemuihin, kun meen sitten seuraaviin. Seuraaviin? Ikinä ei tiedä tuleeko niitä seuraavia. Minusta on mukavaa ja tärkeää, että ollaan ystävien elämässä kokoajan jollain tavalla. Mä en itse ehkä ehdi aina soittelemaan ja kyläilemään, mutta pidän synttärijuhlia, kakkuajaviinaa-juhlia ja tällaisia pikaisesti tapahtuvia kuohujuomakekkereitä.

Näissäkin juhlissa käytiin läpi tuoreimmat nopeat mitä kuuluu -kuulumiset, suuremmatkin elämänmuutokset, lastentaudit täineen ja kihomatoepisodeineen, työstressit väsymyksineen ja ruokavaliot. Se kaikki on aivan ihanaa. Olla edes vähän kartalla missä kukainenkin menee ja kuinka se niin aina auttaakin se omien tuntemusten jakaminen ystäville, helpottaa ja kaikesta siitä keskustelusta saa omiin ajatuksiin jollain tavalla ilmaa, saa ne rullaamaan, älyää ehkä jotain jostain (itsestään nyt varmasti eniten) taas vähän enemmän. Mun lempeyskirjassakin (Muita Ihania Lempeyskirja, Gummerus, 2019) sanotaan, että Älä unohda ystäviäsi – varsinkaan ruuhkavuosina. Se sivu kirjasta olisi sopinut täydellisesti näiden juhlien kansikuvaksi facebookin event-sivulle. Hain juhlia varten…Tai no siis en todellakaan hakenut juhlia varten, vaan olin menossa ostamaan pojalleni 8-vuotissynttärilahjaan (polkupyörä) numeropalloa, että se kruunaisi lahjan. Juhlakaupassa muhun kuitenkin iski piheys, että ostaa nyt vielä satojen eurojen pyörän päälle kympin maksava turha foliopallo. Joten ostin KAHDELLAKYMMENELLÄVIIDELLÄ eurolla yksitoista ilmapalloa. Niitä juhlia varten, ajattelin. Ihan hyvin selitetty itselle, haha! Eli juhlia varten, tavallaan vahingossa hankitut yksitoista ilmapalloa kruunasivat nämä Kakkua ja kuohujuomaa -juhlat ja myöskin ilahduttivat myöhemmin lapsia.

Meillä oli juhlissa toki muutama kakkukin, mutta niiden kuvaaminen jäi. Joimme illan mittaan viinijuomia mun olkkarissa ja pidin ystävilleni musavisan, ihan vaan oltiin. Ennen pidin kaikissa juhlissa bingon, ja sitä toivottiin nytkin, mutta onhan noiden vuosilukumusavisojenkin pitäminen aika hauskaa. Tällä kertaa arvuuteltiin vuoden 1996 biisejä. On kyllä kiitollinen olo kaikista ystävistä, ihanaa kun tulitte! Tätä tekstiä viimeistellessäni sain viestin ystävältäni, että olethan tulossa toisen ystävän nelikymppisille? Päässä raksutti, muistin nähneeni joskus kutsun, mutta missä päin somea ja kääk, olinko ilmoittautunut ja onko mulla lastenhoitajaa?! Toivottavasti pääsen paikalle, ruuhkavuosista huolimatta! Sitä ennen silti nappaan tässä iltapäivällä kaapista Freixenet Mia Rosé -pullon ja menen kilauttelemaan siitä lasilliset ystävien kanssa vapun kunniaksi. Oikein hauskaa, ihanaa, rentoa ja ajatuksissa ainakin lämmintä vappua, se on kesän alku tässä ja nyt!

MUUTAMA HUIPPUHYVÄ VINKKI LAIVAMATKALLE JA RUOTSIN ROADTRIPILLE LASTEN KANSSA

Kaupallinen yhteistyö: Silja Line ja Suomen Blogimedia

Vieläkö muistatte meidän viime kesän roadtripin Ruotsiin? Se oli ihana matka toukokuussa mun synnyinmaisemiin, jonne sain viedä lapseni tutustumaan. Koostin teille nyt lyhyemmän version vinkeistä, jotka on kiva ja hyvä muistaa, jos suunnitelmissa on tulevalle kesällä matka armaaseen naapurimaahamme. Usein meille monille, minullekin Ruotsin reissu tyssää usein vain Tukholmaan tai pohjoisessa Haaparantaan. Pidemmällekin kannattaa uskaltaa ja mennä, lähimatkailu on antoisaa. Ruotsi on kaunis ja helppo maa lähteä matkalle. Sieltä saa parhaat tillisipsit ja filmjölkin, johon niitä dipata. Hölö Mörkö -tienviitta Tukholman eteläpuolella naurattaa aina. Nopeusrajoituksetkin ovat enemmän parittomia kymmenlukuja ku meillä täällä kotona. Muistan lapsuudestani, että isäni kertoi, että jossain, jonkun tien varrella (nää on parhaita koordinaatteja) on paikka, josta näkyy tosi monta (seitsemän?) kirkontornia. Onkohan se vaan mun muisto vai ihan totta? Uskon, että totta. Siinä kai ne tärkeimmät vinkit. No hehe. No ei vaan, tein teille napakan koosteen muitaihaniamaisista vinkeistä laivalle ja Ruotsiin.

  1. Lasten kanssa matkatessa voi tehdä niin, että ei etukäteen kerro lapsille mitä kaikkea aiotaan reissussa tehdä. Liika tieto voi saada lapsen mielen yhdeksi suureksi mylläkäksi ja into juuri meneillään olevista tapahtumista laimentua, kun odotellaan jo jotain suurempaa. Edetkää yksi juttu kerrallaan, aivan kuin kaikki olisivat ylläreitä ylläreiden perään.
  2. Jos ollaan menossa roadtripille Ruotsiin, niin jo pelkkä autolla ajaminen laivan sisälle on ihan mahtavaa!
  3. Risteily on aina oma seikkailunsa. Tutki siis tarkasti ohjelmalehtinen, mitä laivalla milloinkin tapahtuu. Lapsille on aina paljon hauskaa ohjelmaa.
  4. Muistakaa ottaa mukaan uikkarit ja menkää laivan allasosastolle. Joka risteilyllä ei pidä ja voi sanoa, että mennään ens kerralla sitten!
  5. Silja Land on aivan paras paikka! Jokaiselle lapselle ikään katsomatta kivaa puuhaa ja aikuisillekin miellyttävä, olipa sitten lasten seurana tai istuskelemassa ikkunan ääressä katselemassa merelle.
  6. Maihin päästyänne valitkaa suorimman moottoritiereitin sijaan pienempiä teitä ja nauttikaa maisemista. Litskat (eli iPadit) ja kännykät pois käsistä ja katse ulos. Kaupunkimaisemia, peltoja, metsää kuten kotonakin, mutta kaikki näyttää silti aivan erilaiselle.
  7. Monilla meistä suomalaisista, varsinkin pohjoisesta kotoisin olevilla, on kaukaisia ja läheisempiäkin sukulaisia Ruotsissa. Sinne kun lähti isot määrät ihmisiä töihin aikoinaan 70-luvulla varsinkin. Ottakaa yhteyttä heihin ja yllättäkää ja käykää kylässä. Voisin kuvitella, että moni ilahtuisi, kun saisi kaukaisia sukulaisia vieraakseen. Minusta ainakin on aina mukava kuulla tarinoita sukulaisistaan ja ehkä muistella menneitä. Oppii usein samalla itsestäänkin jotain.
  8. Tutustu etukäteen Ruotsin erilaisiin kohteisiin. Meidän pääkohde tuolla reissulla oli Vimmebyssä sijaitseva suloinen ja niin ihana Astrid Lindgrens Värld, josta kirjoitin talvella oman postauksensa. Muita paikkoja minne mä lähtisin samantein on esimerkiksi: a) Uppsala, koska sieltä on Pekka Töpöhäntä kotoisin. b) Kolmårdenin eläinpuisto, klassikkokohde monelle jo omasta lapsuudesta. Itse tosin olen käynyt siellä vain äitini vatsassa, mutta se lasketaan. c) Malmö, sieltä pääsee helposti käväisemään myös Tanskassa. d) Jos lähtee ajamaan Tukholmasta kohti pohjoista, niin reilun 1000 kilometrin päästä on takaisin Suomen puolella, siihen väliin mahtuu monta kivaa kaupunkia ja seikkailua. e) Kalmarin kaupunki Ruotsin itärannikolla ja siitä Öölannin saarelle. Siellä on myös kuningasperheen kesäpalatsi Solliden!
  9. Kaupungit, joissa ei olla ennen käyty ovat jo seikkailu sisänsä, mutta lapsia ilahduttaa aina uudet leikkipuistot, sellaiset joissa ei olla ennen käyty! Tämä vinkki on ihanan edullinen ja toimii jopa kouluikäisiinkin. Ja minuun. (kts. kuva jossa istun keinussa – aika onnellinen nainen)
  10. Suunnittele reissu vähintään pääpiirteittäin, mutta jätä tilaa seikkailuun.
  11. Muista kosteuspyyhkeet ja laastarit ja höllää vähän hermoja lähtiessänne!

Voi että, tulipa ihana fiilis tuota meidän roadtrippiä muistellessa ja ovatpa lapset kasvaneet vuodessa. Lisää reissuinspistä löydät täältä. Ehdottomasti laitan taas matkahaavelistalle automatkan naapurimaahamme koko perheen kanssa. Suosittelen kyllä täydestä sydämestäni Ruotsia ulkomaankohteeksi lomalla.

 

KALAKEITTOA JA KORKEITA PAIKKOJA HOPLOPISSA

Kaupallinen yhteistyö: Hoplop ja Suomen Blogimedia

Kuulostaa aivan tavalliselta ja mukavalta, että mennään koko perheellä Hoploppiin. Maksetaan sisäänpääsyt, viedään vaatteet säilöön kaappeihin, siinä vaiheessa lapset juoksevat jo innoissaan leikkimään eikä niille ehdi edes huikata missä sitten istutaan odottamassa, aikuiset pysäköivät kahvilan antimien äärille, tekevät ehkä töitä läppäreiltään.  Lapset kirmaavat hikisinä ja onnellisina. Pienempien lasten kanssa aikuisetkin kulkevat mukana seikkailuissa, välillä pää (aikuisten) kopsahtaa seikkailupuiston kapeilla reiteillä ja selkääkin saattaa särkeä se jatkuva möyriminen, mutta kaikki se on sen arvoista. Mukavaa ja kivaa yhdessäoloa. Toisinaan kuvio voi mennä hieman toisellalailla, tämä postaus kertoo siitä.Viime viikon maanantaina, sinä kaikkein arkisimpana viikonpäivänä, me hurautettiin seitsenpaikkaisella autolla työ- ja koulupäiviemme jälkeen koko uusperhekombollamme (nainen, mies, 2 x 12-vuotiasta, kymppivee, ekaluokkalainen ja neljävuotias) Konalan Hoploppiin. Se onkin kaikista mun elämäni aikana koetuista Hoplopeista kivoin, se on aivan valtava! Suureen halliin on rakennettu alas se perinteinen seikkailupuisto ja yläkerrassa on mm. minigolffia ja kiipeilyseinä sekä katonrajassa kiipeilyrata ja vaijeriliukuja.

Lähdimme matkaan ilman mitään välipaloja tai päivällistä. Sillä tiesittekö, että Hoplopeissa voi syödä arkisin ihan tavallista kotiruokaa? Ei siis tarvinnut tehdä ennen lähtöä mitään ruokaa, koska sen kaiken sai tuolta. Ja arvatkaapa mihin hintaan? No ihanan huokeasti, nimittäin aikuisen ja lapsen annokset maksavat yhteishintaan 9,90e sisältäen vielä Novelle-juomatkin. Eli sisään päästyämme ihan ensimmäiseksi laitettiin ruokatilaukset tiskille: viisi lihapulla-annosta lapsille (myös luomuporkkanapyörykät olivat tarjolla, mutta lihansyöjälapset päätyivät klassikkoannokseen) ja aikuisille kermaiset lohisopat ruisleivällä. Ruoka oli maittavaa ja hyvää, sitä oli riittävästi ja kaikkien vatsat täyttyivät. Taisin aika monta kertaa todeta, että tämä on täydellistä helppoutta maanantaihin. Ja varsinkin juuri tuohon maanantaihin, kun kaikki lapset ovat just vaihtaneet kotia ja silloin saattaa mielialat vaihdella ihan jokaisella. Helppous on silloin luksusta!Jälkkäriksi syötiin vielä jäätelöt ja sen jälkeen lähdettiin koko porukan voimin (tässä vaiheessa lapset tietysti olivat juoksennelleet, leikkineet ja pelailleet hikihatussa pitkän aikaa) seikkailupuiston uumeniin ja tutkimaan mitä yläkerrasta löytyy. Pitkä, juuttimatolla laskettava liukumäki on oiva kisapaikka, kuka on ekana alhaalla ja kuka ehkä puijaa varaslähdöllä?! Ilmakiekkopeli taas saa minutkin melkoisen kilpailuhenkiseksi, nelivuotiaasta puhumattakaan. Lapset kirmasivat aivan onnessaan minigolfradan läpi. Kiipeilyseinään minäkin lähdin ja ehkä vähän kuvittelin itsestäni liikoja, en nimittäin ihan tuosta vaan päässytkään ylös asti ja jännitti hulluna hypätä alas. Lapsia ei. Trampoliinit tietysti kiinnostivat kaikkia, paitsi mua, koska edelliskerralla tramppaa testatessani nyrjäytin noin neljännellä hypylläni nilkan, joka vihoitteli sitten koko loppukesän. Joten se siitä tällä kertaa. Seurasin muita hyppelijöitä ja heidän itsekeksimiään kisailuja. Tukat vaan hulmusivat, niillä joilla sitä on!Lapset hullaantuivat poleteilla toimivaan koura-automaattiin. Siihen, joka piinaa kaikissa huvikeskuksissa ja houkuttelee testaamaan, mutta harvemmin siitä on kukaan koskaan nähnyt kenenkään mitään voittavan. Lukuunottamatta pikkuveljeni, joka kerran yhdellä ainoalla yrittämällä nappasi KAKSI lelua yhtäaikaa, molemmille lapsille omansa. Tästä pelistä kuitenki jokainen voitti, joten onnellisia kouran testaajia ja pikkupehmolelun voittajia oli porukassamme monta.Pari tuntia seikkaltuamme mentiin vielä tyttöjen kanssa yläilmoihin, seikkailupuiston köysiseikkailuun. Tykkään kiipeilypuistoista ja juuri tuollaisista radoista ja reiteistä, mutta tämä löi mut kyllä vähän ällikällä. Radat menivät ihan katonrajassa, älyttömän korkealla, tarkalleen ottaen 18 metrin korkeudessa. Mää en jännitä korkeita paikkoja ja oon aika rohkea, mutta tuolla, täytyy myöntää, jalat tutisivat. Tytärkin taisi naurahtaa mun jännittämiselle. Mietin siellä reittejä kulkiessani, että tajuaisivatpa useammat aikuiset tulla testaamaan ne radat eivätkä vain istuskelisi alapuolella kahvia siemaillen. Siellä todella tunsi elävänsä. Kreisit kiksit sai myös kiitoradasta, jossa liu’uttiin pitkin katonrajaa. Erityismaininnan saa kiipeilypuolen henkilökunta. Janoisille kiipeilijöille tuotiin vettä ja jokainen jännittäjä sai erinomaista kannustusta. Sen verran kauan kiipeilyhommissa loppujen lopuksi sitten meni, että mua vähän jo odoteltiin alhaalla, sillä itse jäin yläilmoihin viimeiseksi tyttöjen jo liu’uttua vapaapudotuksella alas. Olisi jo kotiinlähdön aika. Perusmeininkiä, että äiti-ihmistä saa hätyytellä Hoplopista kotiin! Siellä mää vaan vilkuttelin katonrajasta, kuten kuvasta näkyy. Oli kyllä mukava maanantai-ilta, ja ajankohta muutenkin tosi hyvä, sillä meno ja meininki oli melko rauhallista, ei ruuhkia ja vältyttiin valtaisilta jonotuksilta ja syötiin niin makoisat ruuat, että kotona vasta tuli iltapalanälkä.

Lopuksi vielä perhekuva meidän porukasta. Ihan ei olla ilmassa yhtäaikaa, kaikki eivät näy kunnolla kuvassa, mutta kyllä tämä meiltä näyttää. Kiitos Hoplop, kiitos mun perhe ja koko porukka. Ens kertaan! <3 


 

PIAN TULOSSA – UUSI LASTENHUONE TAI VÄHINTÄÄN UUDET TUULET

Kaupallinen yhteystyö: Glowdia ja SBM Kipinä

Olen aivan kyllästynyt lastenhuoneen kaaokseen. Väsynyt siihen, että siellä näyttää vähän tylsälle, tavaraa on paljon, sänkytilanne karsea ja fiilis muutenkin kulahtanut, jämähtänyt. Kirjoitin aiheesta jo talvella ja kaipasin muutosta. Lapsiakaan ei taida huoneensa ympäristö liiemmin juuri tällä hetkellä inspiroida, sen verran vähän he siellä aikaa viettävät. On kyllä oikeasti aivan ihanaa, että lapset tulevat aina sinne tilaan, missä minäkin olen, sillä tiedostan toki, että tulee aika, jolloin äidin seura ei niin paljon kiinnostakaan. Eikä se nyt aina tarkoita sitä, että niille eiv lastenhuoneen sisustus kelpaisi.

Olen yrittänyt pitkään miettiä mitä huone kaipaisi ja kuten ehkä saattaa huomata sen tämän hetkisestä tilasta, ihan hirveästi en ole loistoratkaisuja keksinyt. Lastenhuone-tägillä kun selaa vanhoja postauksia, niin huomaa, että välillä se on ollut todella ihanana. Onnekseni on ihmisiä, jotka auttavat ajatustoiminnassa siinä asiassa, että mihin suuntaan huonetta lähdetään viemään. Tilasin nimittäin Glowdiasta suunnittelupaketin juuri tähän täsmäongelmaan. Valitsin paketin nimeltä Glow, joka sisältää:

  • Sisustussuunnitelman valittuun huoneeseen
  • Pintamateriaalit, huonekalut, tekstiilit, valaisimet, somistus
  • Ostoslista!
  • Yhteydenpito suunnittelijan kanssa
  • Tarvittaessa yhden muutoskierroksen

Kaikki tapahtuu siis niin, että syötän huoneesta tai huoneen osasta tietoja palveluun ja toiveitani sekä mm. listan jo olemassa olevista kalusteista. Muutamaa päivää (7-14) myöhemmin saan luonnoksen suunnitelmasta, kommentoin sitä ja vähän myöhemmin sähköpostiin (ja My Glow -kansioon Glowdiassa) ilmestyy suunnitelma. Kuinka helppoa! Tai siis aivan täydellistä. Sen jälkeen minun tarvitsee tietysti alkaa hommiin, hankkia tavaroita ja huonekaluja, maalata mahdollisesti seiniä, ruuvata hyllyt ja naulakot paikoilleen ja mitä nyt suunnitelmaan milloinkin kuuluu.

Valitsin Glowdian suunnittelijoista itselleni Salla Sojakan. Suunnittelijasivulta näkee eri suunnittelijat ja voi valita omaan tyyliin sopivan henkilön. Sallan kuvauksessa lukee, että hänen lempityylinsä on leikkisä ja skandinaavinen, ja voisin melko hyvin todeta meidän kotimme tyylistä samaa. Joten it’s a match! Tosin en näistä postauksen kuvista lähtisi tyyliä hulluna muodostamaan, ne ovat tämän hetkistä lastenhuonettamme, joka taas kuvastaa isosti aika monien lasten huoneita, jotka ovat päässeet luisimaan samaan jamaan.No mutta, että millianenko suunnitelma saatiin? Hyvä, todella hyvä. Siihen kuului värisävyjä maaleista, joilla maalata musta seinä sekä jo olemassa oleva Ikean Tarva-lipasto. Haluan säilyttää lipaston, sinne saa hyvin tällä hetkellä sängyn alla olevia legoja ja autoradan palasia. Vanhan kerrossänkymme möin jo viime vuoden puolella pois ja tilalle olen pitkään miettinyt vaihtoehtoja päätymättä mihinkään. Lopullinen ratkaisuni tulee olemaan suunnitelman mukainen Ikean Svärta-kerrossänky, sillä sen alle saa myös ulosvedettävän varapeti-nimellä kulkevan vuoteen. Tarvitsemme kolmelle lapselle nukkumapaikat ja näin ne saadaan, eikä tilaa kulu paljon, sillä huone ei ole valtavan suuri. Lisäksi suunnitelmaan kuului kerrossängyn yläsängylle verhot, jotta yläsänkyläinen saa yksityisyyttä. Tämä on loistava idea. Suunnitelmaan kuului myös naulakko, valaisimet, lipastonnupit ja pikkutavarahylly kerrossänkyasujille. Lisäksi oli linkkejä inspiraatiokuviin lipaston maalausta varten. Juuri sellaisia asioita ja tuotteita, joihin kyllä itsekin saattaisin päätyä omin avuin, jos tulisivat automaattisesti jotenkin vastaan, mutta nyt mulla ei vaan tarvinnut ajatella itse yhtään. Ainakin mulla on aivokapasiteetti ihan maksimiteholla noin suurinpiirtein kokoajan, joten aah, mikä helpotus.

Kerrossänky on nyt bongattu Tori.fi:stä ja se saadaan piakkoin. Muitakin tuotteita yritän bongailla kierrätysryhmistä. Ja yksi asia, johon tartun heti kun inspiraatio iskee / on aikaa / lapsetkin innostuvat, on kirjahyllyn kirjojen raakaaminen läpi. Eli pois ne, joista lapset eivät pidä tai jotka viedään varastoon talteen. Kirjat ovat meillä tärkeä osa arkea ja tykkään, että kirjahylly pursuaisi, mutta kuten todettu, tilat ovat ahtaahkot. Oikein jos innostun, niin siirrän myös lastenhuoneen kellon kesäaikaan, heh! Oli nimittäin järkyttävää eräänä aamuna, kun herättiin vartin yli kuus ja kello oli edelleen talviajassa ja näytti vartin yli VIITTÄ.

 

Olen yhtä innoissaan tästä lastenhuoneen muutoksesta kuin nuo Kaja ja kaverinsa tuolla kaapissa pari kuvaa alempana. Tai mun My Lillte Pony kirjojen vierellä, melkein lentoon lähdössä. On jotenkin superkivaa se, että mulla on nyt tässä tietokoneella tiedosto, johon voin aina palata, kun mietin, että mikä on seuraava vaihe huoneen laittamisessa. Kevät on kyllä just tällaista ihanaa kodin laiton aikaa. Mietin jo äsken, että kehtaisinko vielä lipaston tuohon sisäpihalle ja maalaisin sitä siinä, välittämättä pölystä tai pihaa ympäri polkupyöräilevistä lapsista tai naapureista nyt varsinkaan. Olisi vaan niin suloisen kivaa maalailla kevään lämmössä ja suihkulähteen liplatellessa vieressä. 

 


 

AIVAN IHANA PAPU X HAKOLA -YHTEISTYÖMALLISTO

Kaupallinen yhteistyö: Papu & Hakola

Sain puhelun muutama viikko sitten Hakolan luovalta johtajalta Annaleenalta Hämäläiseltä. Hän kertoi, että on tulossa mallisto, Hakolan ja Papun yhteistyö, ja he haluaisivat minut ja Pinjan tämän tiimoilta yhteistyöhön. Ennenkuin näin tai edes kuulin, mitä sieltä on tulossa, Annaleena sanoi, että tuotteet ovat niin meidän näköisiämme, että tykätään niistä aivan varmasti. Olin ihan hirmuinnoissaan ja vastasin samantien, että me ollaan mukana!

Viime viikolla sitten hypättiin Pinjan kanssa junaan ja huristeltiin kohti Seinäjokea. Lähdimme juurille, Jurvaan katsomaan kuinka tuotteet syntyvät. Kun on lapsia, perhe-elämää ja töitäkin pitäis tehdä, niin liian usein jää aika ystävien kanssa vähäiseksi tai ainakin monesti kaipaisi sellaisia pidempiäkin yhteisiä juttuja, että ehtisi juttelemaan ja vaikka ihan juoruilemaan. Se oli myös suuri syy, miksi oli niin kiva viettää kokonainen päivä Pinjan kanssa.

Annaleena kertoi puhelun aikana, sovittuamme jo yhteistyöstä, sitten kuitenkin vielä taustoja ja tarinaa siitä miten halu tehdä yhteistyötä Papun ja Hakolan välillä alkoi. Ihanat naiset olivat hoksanneet melko nopeasti tavattuaan, että heillä on paljon samankaltaisuutta brändiensä taustalla. Yhteneväisiä arvoja ja ihan värimaailmaakin ja jopa niin paljon samaa, että selvisi, että Hanna-Riikan sukujuuret ulottuivat Jurvaan, sinne mistä Hakolakin on! Papulaiset ja hakolaiset ystävystyivät ja he päättivät toteuttaa yhteistyömalliston. Miten ihana tarina tämä kaikki!

Tuntui siis erityiskivalta matkustaa tehtaalle ystävän kanssa itsekin. Tunnetaan Annaleenan kanssa jo vuosien takaa, kun työskenneltiin samassa työpaikassa ja Hanna-Riikkaankin olen tutustunut aikoinaan Tampereella. Hän oli se, joka bongasi mut työntämässä kissavaunuja lastenvaatekaupassa. Ihanaa, että he olivat halunneet juuri meidät tähän mukaan, että meilläkin oli ystävyyssuhteet ennestään.

Juna puksutteli Seinäjoelle ja sieltä meitä tuli hakemaan ihana Anne ja ajeltiin syvälle Pohjanmaalle Jurvaan. Kävin puolitoista vuotta sitten tehtaalla ensimmäisen kerran, joten se oli vähän jo tuttu.  Tuntuu oikeasti tosi hyvälle ja sydäntä lämmittää, kun tehtaalla näkee ne ihmiset, ketkä niitä sohvia, raheja ja pöytiä siellä tekevät. On aivan eri asia mennä Ikeaan ja ostaa sieltä joku laatikko, jonka sisällä on huonekalu palasina – se ei tunnu miltään verrattuna tähän. Kun tuolla pohjanmaan perukoilla näkee omin silmin, kuinka rahi valmistuu, niin onhan se ihan mahtavaa.  Päästiin kurkkaamaan myös kuuluisaan vanuvarastoon, jossa Annaleena on kertonut leikkineensä lapsuudessaan paljon. Nyt siellä leikkivät hänen lapsensa, tietysti! Mekin kyllä Pinjan kanssa hullaannuttiin pastellisävyistä. 
Tehtiin päivän aikana Instagramin puolelle pitkät stoorit tehdaskäynnistä, ne löytyvät meidän kummankin profiileista kohokohdista (tiks & piks). Hauskaa muuten, että näissä kaverikuvissa istumme juuri niiden rahien päälle, millaiset valinnat valitsimme omiin koteihimme. Oli melkoisen vaikea päätös, että olisiko se harmaa Aamu-kuosi, vai kentien sininen Yö. Molemmat ovat ihania. Ihan niinkuin mekin! <3
Yhteistyömallistoon kuuluu myös upeat, paksut, puiset leikkuulaudat. Mulle tulee muuten aina puuverstailla ja varsinkin leikkuulauta-asioista mieleen muisto jostain artesaani-kouluajoilta. Olin nimittäin jollakin reissussa juuri silloin, kun leikkuulauta oli tehtävälistalla. Nyt taas helpotti, kun tuolla keittiönpöydällä on tällainen kaunokkileikkuulauta, jonka muoto on täydellisempi, kuin mitä ikinä itse olisin tehnyt. Aion korkata omani hakemalla leipomosta jotain erityisen hyvää, kuohkeaa, rapeakuorista leipää.  Kiitos vielä Pinja kivasta reissuseurasta ja Hakolan väelle Jurvaan mukavasta päivästä ja tutustumiskierroksesta sekä tietysti kummallekin, Hakolalle ja Papulle siitä, että teitte juuri meille, mulle ja Pinjalle JUST MEIDÄNNÄKÖISEN malliston! Heh! Sain viestiä Instagramissa yks päivä eräältä seuraajalta, että hän oli luullut meidän olevan mukana suunnittelussa, kun näyttää niin tyylisillemme.Maanantaina lähetti toi paketin ja mun omat Papu <3 Hakolat saapuivat. Säästin pakettien avaamisen seuraavaan aamuun, halusin hetken olevan täydellinen. Avattuani paketin ja heitettyäni sinisen tyynyn sohvalle, mua ihan nauratti! Katsokaa vaikka, P E R F E C T  M A T C H ! Tuollainen söpö kukkienkastelijakin innostui uusista tyynyistä ja rahista. Sohva siirtyi muutama viikko takaperin ikkunan eteen, kun mylläsin järjestystä olohuoneessa. En ole ihan varma onko tämä aivan täydellinen järjestys tähän vuodenaikaan (koska aurinko paistaa suoraan sänkyyn noustessaan enkä oikein pidä siitä, että verhot ovat kiinni), mutta ainakin on vaihtelua ja piristävä muutos. On hauska istua sohvalla ikkunan edessä, kun siitä näkee niin eri tavalla ja laajasti ympäri kotia. Nyt voi vielä nostaa ihanasti jalat uudelle rahille ja napata neuletyön käsiinsä.
Raheja, tyynyjä, leikkuulautoja ja upeita ryijyjä, sekä harmaasta Aamu-kankaasta tehdyn upean Lazy-sohvan (sama malli, kuin tuo meidän) löydät tulevana viikonloppuna Lapsimessuilta osastolta 6e2. Samoin ne löytyvät sekä Hakolan, että Papun verkkokaupoista, joten ei haittaa vaikkei tie Pasilaan viikonloppuna veisikään. Ehkäpä nähdään messuilla ja jos tai kun ei, niin oikein ihanaa viikonloppua just sulle!

 

 

IHMISKOE – MISSÄ TYÖSKENTELEN PARHAITEN?

Kaupallinen yhteistyö: UMA Workspace

Minussa on vika. Sellainen nykyajan ihmisen vika. En oikein pysty keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Joskus se oli hyvä asia, mutta se oli sitä aikaa, kun ei ollut älykännyköitä. Silloin saatoin aivan hyvin tehdä kolmeakin asiaa samanaikaisesti tai sujuvasti vaihdellen ja kaikki etenivät erinomaisesti ja olin vallan tyytyväinen kaikkeen. Nykyään tilanne on liian usein se, että vieressä lojuva kännykkä vie huomion. Ensin sitä kurkataan oikeilla asioilla, mutta hetken päästä sitä säpsähtääkin siihen, että niin sitä vain päätyi Facebookin kautta Instagramiin ja on selaillut siinä kuvia ja kaikenmaailman feedejä jo melko hyvän tovin. Somesta saattaa saada idean johonkin kolmanteen asiaan ja seuraavassa hetkessä onkin toteuttamassa jo jotain, mikä ei liittynyt todellakaan siihen ensimmäiseen alkuperäiseen hommaan. Eikä todellakaan sen huomaamattoman somehetken alkaessa vielä tiennyt, että tuo kolmas hommakin olisi tulossa saatika että mitä se homma oikein tulisi olemaan. Sain mahdollisuuden lähteä mukaan eräänlaiseen ihmiskokeeseen. Testaamaan olisiko minun työhon keskittymiseni parempi, jos teen töitä muualla kuin kotona. Aivan tyystin erilaisessa ympäristössä mihin olen tottunut. Arvatkaapa innostuinko? No enpä vähä!

Työnkuvani on monipuolista. Teen näiden blogi- ja instajuttujen lisäksi myös muita sisällöntuotantoon liittyviä töitä sekä paljon käsillä tehtäviä asioita, ihan konkreettisia kässäjuttuja tai suunnittelutöitä, kuten vaikkapa suunnittelen tatuointeja tai teen kananmunakastiketta ja muusia ja otan siitä hauskoja valokuvia. Töiden tekeminen on kotona on minulle luontevaa ja mukavaa, kun kaikki tarvittava on kokoajan saatavilla. Strösselit, silkkipaperit, villalangat, mittanauhat ja kuolleet leikkokukat maljakoissaan. Kolmen lapsen äitinä on myös erittäin helpottavaa, että työmatkoihin ei juuri kulu aikaa. Vien kyllä aamuisin ja haen iltapäivisin päiväkotilapsen, lasken sen kulkemisen työmatkaksi. Siinä ajassa ehdin orientoitua seuraavaan tulossa olevaan hommaan. Toki kotona työskentelyssä on omat haasteensa. Kuinka ohittaa tiskivuori tai lattialla lojuvat sukat heittämällä ne vain likapyykkikoriin eikä aloittamalla kuuden pyykkikoneellsen pesu-urakkaa. Minulla on toisinaan vaikeaa aloittaa töitä, jos ympärillä on sotkua. Siinäkin on haasteensa, joskus kun pitäisi oikeasta aloittaa ne hommat sillä samalla sekunnilla eikä yhtään siivota ensin, vaikka siivous itsessään onkin ihan hyvä asia.

Pääsin testaamaan viikon ajaksi UMA Workspacen tiloja Teurastamon uusiin tiloihin. Säästin tietokonehommia iltamyöhiltä, jolloin yleensä niitä teen lasten mentyä nukkumaan, päiväsaikoihin. Olen työtä tehdessäni (siitä someselailusta huolimatta tai varsinkin jos sitä ei ole) usein hyvin tehokas ja aikaansaava, erittäin nopeakin toisinaan. Mutta olen myös haaveilija ja aiemmin mainitsemani oman elämäni keskittymishäiriöinen kaikenmaailman houkuttimien suhteen. Helposti jään suunnittelemaan ja unelmoimaan sohvan kulmaan vähän liian pitkäksi aikaa ja tärkeimmät hommaan jäävät junnaamaan. Ongelmatilanteissa tai asioiden vastustaessa hidastun ja pahimmillaan lamaannun.UMA Workspace -kokeilu oli mielenkiintoinen. Tykkään tosi paljon ajatuksesta, että on tiloja, jonne pääsee ihan vaikkapa päivähinnalla tekemään töitä. Sehän on nerokasta, pääsee oikeanlaiseen ympäristöön juuri silloin kun tarvitsee ja palvelut ja tilat ovat loistavat. Teurastamon tilat sijaitsevat parin minuutin kävelyn päässä Kalasataman metroasemalta. Itse asun kohtalaisen lähellä, joten kävelin matkat, noin 15 minuuttia suuntaansa ja sehän on just hyvä virkistävä kävelymatka töihin. UMAn tilat ovat minun silmiini melko suuretkin, en tosin ole käynyt muissa vastaavissa, enkä oikein koskaan ollut töissäkään missään toimistossa, joten vertailukohtia mulla ei kauheasti ollut. Tiloja on kahdessa kerroksessa, paljon erilaisia ja monipuolisia tiloja. Ne mihin minä huomioni eniten kiinnitin olivat tietysti erilaiset minun ja läppärini kokoiset pehmoiset kolot, jonne uppoutua. Sain erinomaisen esittelykierroksen paikassa tullessani sinne ensikertaa ja se oli loistavaa, muuten en olisi löytänyt montaakaan hyvää paikkaa, joita UMAssa oli. Ja mikä on aivan älyttömän hienoa, on se, miten paljon työhyvinvointiin ja selliaseen hyvään fiilikseen tuolla on panostettu.

Itselläni katse ja mieli kiinnittyi tietysti heti ensimmäisenä keinuviin korituoleihin. Se on tietysti kaikista paikoista just se paikka, jossa ei ole läppärille automaattisesti ihan lähellä vieressä pistorasiaa ja jossa läppäri keikkuu sylissä, mutta joka on mukava ja hauska paikka sekin! Aika tiinamaista, kun tarjolla olisi vaikkapa sähköpöytiä, että välillä voisi seistä ja välillä istua pöydän ääressä, niin silloin valitaan heiluva korikeinutuoli. Tarjolla oli vaikka minkälaista välinettä virkistämään työpäivää ja pitämään kehosta huolta sen lisäksi, että siihen varsinaiseen työntekoon oli useammanlaisia tiloja ja paikkoja yksintyöskentelyyn sekä palaveeraamiseen. Mielenkiintoisin hyvinvointia edistävä asia oli kuitenkin Neurosonic-divaani. Siinä kun käy kesken työpäivän ottamassa pienet powernapit rentoutusohjelman ollessa päällä ja muutaman kerran viikossa, sen huomaa yöunien laadussa! Ihan kreisiä, mutta niin mahtavaa.

Samaan aikaan tämän kokeilun kanssa testasin FirstBeat-mittauslaitetta. Se on mitta-anturi, joka kiinnitetään kehoon ja kolmen päivän mittausjakson aikana sillä ja päiväkirjalla saadaan paljon tietoa kehon hyvinvoinnista. Anturi oli kiinni oikean rinnan yläpuolella ja vasemman rinnan alapuolella. Se vilkkui vihreää valoa sykkeen mukaan rintapielessä ja varsinkin valkoinen teepaita päällä, kun valo vilkkui kankaan läpi, melko moni ihmetteli, että mikäs kyborgi musta on tullut, kun tuolla tavoin vilkun. Anturin ollessa käytössä kirjataan netissä olevaan päiväkirjaan ylös kaikki toiminta mitä tehdään, jotta anturin tulosten ja eletyn elämän yhteiseloa voi tarkastella ja analysoida. Testijakson jälkeen anturi lähetään eteenpäin ja sovitaan soittoaika, jolloin hyvinvointivalmentaja kertoo tuloksista. Mittaukset mun kohdallani toteutettiin niin, että toisen ajanjakson tein töitä normaalisti kotona ja toisen aikana työskentelin UMA Workspacessa.

Omat mittausajankohtani asettuivat lasten hiihtoloman ajalle ja myöhempi viikolle, jolloin mulla oli muutakin ohjelmaa, joten en aivan täysipäiväisesti pystynyt olemaan UMAn tiloissa koko viikkoa. Lasten hiihtoloma oli luonnollisesti melkoista hässäkkää. Samaan aikaan, kun itse yritin päästä työmoodiin ja antaa luovuuden kukkia, lapset piti ruokkia ja heille keksiä kivaa ja järkevää lomatekemistä. Voitte siis kuvitella, että helppoa se ei ollut. Päiväkirja kertoikin karua totuutta, että iso osa päivästä meni aivan muuhun kuin aktiiviseen työntekoon. Kruununa saimme vieraaksemme myös oksennustaudin. Eli melkoisen autenttinen työviikko monelle samaistuttavaksi. 

Toinen testausviikko ja viikko, jona työskentelin UMAssa oli myös hieman katkonainen, enkä ehtinyt olla paikalla ihan kokonaisia päiviä, miten olisin halunnut. Silti mukavien paikkojen etsiminen työntekoa varten oli leppoisaa ja sain paljon aikaan niinäkin tunteina, jotka paikalla olin. Puhelut ja videopalaverit oli ihana puhua äänieristetyssä kopissa! Olisin varmasti juonut paljon hyvää kahvia, jos olisin aktiivisempi kahvinjuoja, sen verran hyvältä tuoksuivat keittiön kahvit.

Jännitti vähän saada puhelu tuloksista. Mittaustuloksissa käytiin läpi myös mun kuntoa muuten. Liikun urheilemalla melko vähän, mun liikkumiset muodostuvat lähinnä hyötyliikunnasta ja kävellen liikkumisesta paikasta toiseen. Askeleita päivän aikana yleensä tulee keskimäärin noin 7000-11000 ja se on tosi hyvin ihan vaan arkielämästä. Asumme hissittömässä talossa ja olen vuosien saatossa kyllä muuttunut myös portaista ilon ottavaksi ihmiseksi. Haastan itseäni joka päivä 73 portaan matkalla erilaisin keinoin, joskus juoksen ne täysillä ylös, joskus pysyn samassa tehokkaassa rytmissä koko matkan ja yleensä raahaan käsissäni luonnollisesti erilaisia asioita. Kuntotasoni asettui kohtalaisen kohdille ja se on ihan ok, mutta toki herätteli siihen, että ihan mitta-asteikollakin se voisi ihan hyvin hyvänkin kohdalla olla, jos asiaan vähän panostaisi enemmän. Unenlaadun mittaus mua vähän jännitti myös, että millaisia tuloksia sieltä tulee. Nukun nimittäin mielestäni (ja ranteessani yötä päivää olevan kellon mukaan) tosi hyvin, sikeästi ja hyvää unta. Samaa näytti anturi. Tulosten mukaan stressin ja palautumisen tasapaino, unen palauttavuus ja liikunnan terveysvaikutukset – kaikki tulokset olivat piirun verran paremmat UMAn testiviikon aikana. Olisi supermielenkiintoista toistaa tämä testi joskus toiste, että kävisikö silloin niin. Kaikenkaikkiaan tämä ihmiskoe oli erittäin mielenkiintoinen. Ensinnäkin aina välillä on hyvä saada vähän osviittaa omasta hyvinvoinnista niiden omien tuntemusten tueksi. Toisekseen tämä opetti todella paljon myös ja auttoi näkemään oman työskentelyn hyviä ja huonoja puolia. 

Suosittelisin kaikille rauhallisen työympäristön tarvitseville UMA Workspacea täydestä sydämestäni. Sen monipuolisuus ja tarjoamat mahdollisuudet ja erityisesti työhyvinvoinnin korostaminen tekevät työnteosta varmasti antoisaa päivittäin. Itsestäni opin sen, että välillä on todella hyvä istua ihan rauhassa alas tekemään niitä kirjoitus-, kuvankäsittely- ja kaikenmaailman ATK-hommia. Väsähdän silti, jos ympäristö ei tarjoa mulle riittävästi ärsykkeitä ja inspiraatiota. Välillä UMAssa tuntui siltä, että tarvitsisin silti siihen viereen sen kangas-, romu- ja lehtiläjän, eivätkä kauniit ja selkeät työtilat riitä, sillä voin ihan aidosti alkaa pilkkimään, vaikka en erityisen väsynyt edes olisi, jos tylsistyttää. Liekö sitten sen multitaskaamisen aiheuttama vika vai synnynnäinen piirre minussa se. Tämä ihmiskoe herätti minut siihen, että siellä kotona ei enää tarvitse miettiä olisiko työnteko antoisampaa muualla, vaan tiedän, että osaan toimia molemmissa hyvin. On ihanaa, kun on vaihtoehtoja.

Hyvinvointianalyysi-tulosten jälkeen päätin, että panostan hyvinvointiini nyt enemmän. Lupasin itselleni syödä aamupalan joka päivä ja ottaa kilpirauhaslääkkeet joka aamu ennen aamiaista (jos kaksi karamellia on tarttunut yhteen, ne kai lasketaan yhdeksi, sanoi Pikku Myy ja luotan siihen, että nämäkin kaksi asiaa on helpompi muistaa jos niputtaa ne yhdeksi isoksi aamumuistamiseksi). Alan taas pyöräilemään ja retkeilemään ja käsilläseisomaan enemmän kun lumet kokonaan sulavat. Innostuin niin paljon, että tein kahdeksan kohdan listan muistutuksena itselleni ja teille muille. 

KEVÄISELLÄ TALVIRETKELLÄ VAAHTOKARKKIKENGISSÄ

Kaupallinen yhteistyö: Lowa, kengät saatu. 

Onko teillä joku lemppari vuodenaika? Vai tykkäättekö kaikista ihan yhtä paljon, aina ilahdutte jokaisen ainutlaatuisuudesta sen alkaessa? Onko se lempivuodenaika vaihtunut elämän myötä?

Mä pitkään ajattelin ja aina vastasin heti, että kyllä kevät on mun suosikkini. Kaikki ihana on silloin vasta edessäpäin. Se vaaleanvihreä, joka nousee pikkuhiljaa harmaan ja ruskean keskeltä. Se, kun lämpötila pikkuhiljaa nousee lämpimiin lukemiin, vatteet väheneväy ja taas tajuaa, että kyllä se kesä jälleen tulee. No, nythän ei vielä ole ihan kevät. Tai on, jos kalenteria katsoo, maaliskuu lasketaan jo kevääksi, mutta viime viikkojen tunnelma sai ajattelemaan jo helmikuussa, että elettäisiin täysillä kevättä. Pari viikkoa takaperin tajusin myös sen, että ei se kevät taidakaan olla mun lempparini enää. Kevääseen liittyy samaan aikaan ihanasta talvesta luopuminen (tykkään kovista pakkasista ja paljosta lumesta), kaunis lumi muuttuu märäksi ja aivan väärän väriseksi moskaksi. Aurinko paistaa kokoajan enemmän ja enemmän ja se on aivan ihanaa, mutta ei se, kun kaikki kirkas näyttää silti sumealta. Katupöly pöllyää auringonvalossa, ikkunat ovat talven jäljiltä sumeat, odottavat pesua. Niillä ei pääse mun topneloseen vuodenaikojen ykköseksi. Ei enää.

Eli jos sinne kaverikirjaan pitäisi se lempivuodenaika just nyt kirjata, niin kyllä se ois kesä. Tai talvi. OIkeasti kyllä varmasti kaikki neljä ihanaa vuodenaikaa, jotka meillä kaikesta ilmastoahdistuksesta huolimatta edelleen onneksi on.

Mutta.

(onneksi ei tarvitse listata mitään paremmuusjärjestykseen)

Voi miten kaunis oli helmikuinen metsä. Ajelimme hellun kanssa sunnuntaikävelylle Linloon ja kuljimme pitkin lumisia polkuja valmiita reittejä muiden retkeilijöiden seurassa. Ilma oli vuodenaikaan nähden niin lämpöinen, että takkia ei tarvinnut. Olen aina tykännyt olla ulkona villapaitasillaan. Teininä neuloin kässätunneilla ihanan norjalaisneulehenkisen paidan, josta tuli niin suuri, että se oli täydellinen luisteluvaate. Sellainen lähes polviin saakka roikkuva muhkea jättineule. Siinä luistelutyylissä oli jotain Tiina-kirjojen 50-lukulaista henkeä, rakastin sitä. Sama tyyli on edelleen mun lempparini, varsinkin metsässä ja luistellessa. Tosin tämä kuvissa näkyvä neule ei ole villaa ja se on ihan kaupasta ostettu. Haaveissa silti on, että neulon itselleni retkeilyneuleen. Ja kyllä myös se, että hankin sinne alle myös tarvittaessa käytettävän tuulenpitävän, nykyaikaisen, 2020-lukulaisen teknisen ulkoilutakin, niin kovillakin pakkasilla voisin vain olla villapaidassani.

Ollessani kymmenisen vuotta sitten Hongkongissa, olin pakannut reissuun mukaan saamieni vinkkien mukaan käytännöllisiä matkavaatteita ja kenkiä. Ostin jopa urheilusandaalit, jotta välttäisin rakot jaloissa, kun kävelee pitkiä matkoja. Vihasin noin jokaista sekuntia, koska peilistä mua katseli joku käytännöllisesti pukeutuva reissunainen. En se ole minä. Mää haluan näyttää siellä metsässä tai Hongkongin vilskeessä ihanalle. Haluan näyttää just multa. Päätin sen reissun jälkeen, että ei enää rumia urheilukenkiä eikä mitään vaatteita, joita joku muu suosittelee järkivalinnoiksi jonnekin. Linlon metsissä kulki hymyssäsuin onnellinen nainen. Muhkeassa pipossaan, Muita ihania -kaulahuivissaan, lähes haaveiden neulepaidassaan, Uhanan monta vuotta hyvin palvelleissa merinovillahousuissaan ja oikeissa, tyylikkäissä mustissa ulkoilukengissään. Sain kengät Lowalta ja voi että olen ollut onnellinen. Ne ovat stylet, eivät ollenkaan verrattavissa niihin Hongkongin urheilusandaaleihin (jotka muuten annoin heti sen reissun jälkeen eteenpäin) ja aivan kertakaikkisen hyvät jalassa. Taisin juurikin tuolla Linlon poluilla todeta, että tuntuu kuin jalassa olisi vaahtokarkkia tai hattaraa, niin hyvälle ne tuntuivat. Yks vaahtokarkki siis koko nainen noiden vaaleanpunaisten vaatekappaleiden kanssa! Linlo oli kiva retkikohde. En ollut käynyt siellä aiemmin, mutta muistin nähneeni jonkun instastooreissa joskus kivoja kesätunnelmia sieltä, joten kohde valikoitui täysin sen mielikuvan perusteella. Nuotiopaikkoja oli useampia ja maasto kivan monipuolista, välillä piti kiivetä vähän korkeammallekin polulle ja kun saari on kyseessä ei reitti ollut aivan suorakaan. Ehdottomasti haluan käydä vähintään päiväretkellä Linlossa lasten kanssa, kunhan siirrytään enemmän kesää kohti. En tiedä voiko saaressa yöpyä teltan kanssa, mutta niin nättejä spotteja siellä oli, että sekin olisi varmasti kivaa.