Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

MAANANTAIMALLI X MUITA IHANIA – KREISI KORUPAJA

Viime viikon keskiviikkona ajelin sakeassa sumussa kohti Turkua. Oli aika ihanaa ajella sellaisen harmaan parituntisen läpi. Laitoin musat isolle, lauloin mukana ja ajella hurruuttelin. Oli harmaudesta huolimatta valoisaa, niin ei tavallaan tää marraskuukaan haitannut. Maailmahan on harmaina päivinä ihan yhtä harmaa, olipa kuukausi mikä tahansa.

Harmaus kaikkosi, kun perille päästyäni hain kyytiini Maanantaimallin ihanan Matleenan, kasan jakkaroita ja kurvattiin marketin kautta työhuoneelle Puistokadulle. Siellä sijaitsee pastellisävyinen työhuone, jossa kaikki ihanuus valmistuu. Todettiinkin siellä monesta jutusta taas, että meillä on kyllä hyvin hyvin samanlainen maku. Kirjaamme kalenterimerkintämmekin samanlaiseen kukikkaaseen kalenteriin ja ymmärrän täysin Euroopan toiselta puolelta raahattua kaunista teippikokoelmaa.

Laitoimme kaiken nätiksi pöytään valmiiksi odottamaan kerholaisia ja Matleena teki herkullisia voileipiäkin. Sellaisia, että hän ihan hyvin voisi sivutuotteena myydä ohikulkeville eväsleipiä, sen verran ihanilta näyttivät ja maistuivat.Jännitti vähäsen, koska työpaja myytiin loppuun tosi noeasti, joten selvästi tulijat olisivat innokkaita. Iski se viimehetken paniikki, että mitä jos tästä ei tulekaan mitään. Pöydällä odotti maaleja, korunosia eri väreissä, kimalletta, tusseja, lankoja, helmiä ja muutamat valmiit kreisit korvikset tuomaan inspiraatiota.

Ja sitä ne toivatkin, sillä koko ilta meni oikein mukavasti. Mainiot turkulaiset naiset tekivät toinen toistaan upeampia korvakoruja. Näissä siis ajatuksena oli se, että käytetään Maanantaimallin korunosia ja minun opastuksessani niiden kanssa hullutellaan maalaamalla, tussaamalla, sotkemalla ja liimailemalla niitä yhteen tai ihan mitä kukainenkin vain keksii! Lopuksi vielä teille kuvat kaikista ihanuuksista, joita illan aikana valmistui. Viimeisessä kuvassa on myös siinä sivussa työpajalaisten taiteilema minitaideteos. Se on pala vaneria, johon jokainen sai illan aikana testata tussiaan, roiskia liimaa, sprayata, käyttää alustanaan… Siitä tuli aika hauska! Harmittaa, ettei meistä Matleenan kanssa ole yhteiskuvaa tai ylipäätään yhtään kuvaa kenestäkään, jossa on kokonainen ihminen muustakin osasta kuin kädestä, mutta sellainen vajaa kuvasaldohan joskus kertoo ainoastaan siitä, että oli liian kivaa ja kuvailu unohtui! Kiitos vielä kerran Matleenalle, kiitos kun pyysit mut mukaan ja suurkiitokset jokaiselle työpajaan osallistuneelle.

STRESSI ON TAUTI, NYT LEPÄÄ JA NAUTI – PÄIVÄ HEUREKASSA

Kaupallinen yhteistyö: Heureka ja Suomen Blogimedia

Otsikon lause on pätkä runosta, jonka bongasimme Heurekasta viime viikonloppuna. Hurautettiin lauantaina sinne suurennetulla perhekokoonpanollamme. Meillä oli mummi Oulusta käymässä, joten otettiin hänet mukaan ja lisäksi miesystäväni tuli mukaan toisen lapsensa kanssa. Kolmen aikuisen ja neljän lapsen voimin kiersimme sekä uusimman Aivot narikasta! -näyttelyn, että muita Heurekan näyttelyitä, mutta aivonäyttely oli kyllä lempparein ja ihan mahtava!

Muistan muuten, kuinka aina lapsena olin vähän kateellinen niille kavereille, jotka pääsivät toisinaan käymään pääkaupunkiseudulla ja varsinkin Heurekassa. Se kuulosti maailman siisteimmältä paikalta ja pikku-Tiina haaveili pääsystä sinne vuosikausia. Muutama vuosi sitten ensimmäisen lapsen kanssa vihdoin pääsin käymään ekaa kertaa ja siitä saakka se on ollut yksi suosikkikohteista lastenkin kanssa. Tälläkin kertaa hoksattiin, että Heureka, jos joku on paikka, jossa kaikki ympärillä olevat ihmiset unohtuvat ja sitä keskittyy vain näyttelyyn, uppoutuu siihen toden teolla. Se on ihanaa.Aivot narikasta mukaan ja menoksi siis! Näyttelyn läpi kannetaan pienissä ryhmissä omia aivoja, joiden avulla eri näyttelykohteet ja tehtävät toimivat. Meillä isommat tytöt ottivat omat aivonsa ja kulkivat suurimman osan ajasta keskenään ja me loppuporukka kuljettiin samoilla aivoilla. Oli hauska hetki, kun näyttelyn portilla seisoskeli hämmentynyt mies miettien kuinka pääsee portista sisään. Tokaisin, että tarvitset mukaasi aivot ja sitten ne pitää heittää narikkaan, että pääset portista sisään. Mies ei selvästikään ollut paneutunut vielä näyttelyn toimintaohjeisiin, kun häntä niin kovasti nauratti. Niin kyllä minuakin.

Tehtävät olivat opettavaisia ja pistivät ajattelemaan. Jokaisessa näyttelypisteessä oli myös oma pieni runo aiheesta. Niitä ei siinä lasten kanssa ehtinyt aivan jokaista lukea, mutta ne mitkä ehti, hymyilyttivät kyllä. Niissä oli oivallusta, kepeyttä, tärkeä sanoma ja hauskoja koukkuja, jotka älytä. Oli tärkeää pitää koko näyttelyn ajan omista aivoistaan huoli, aivan kuin niistä omistaan pitää pitää muutenkin. Kierrellessä eri kohteita oli niin monta sellaista hetkeä, että minä (tai se lapsuuden pikku-Tiina) innostuin samaan tahtiin omien lasteni kanssa. Joko rakentelemaan kolmiulotteisista jättipalikkapehmopalasista isoa kuutiota tai pelaamaan hassut lasit silmillä pallonheittelypeliä.

Yhtä tehtävää (jota en tässä paljasta) suorittaessamme huomattiin, että meidän kahdella ryhmällämme oli sekoittunut aivot jossain kohtaamisella ja sekös nauratti! Sekoittaa nyt aivonsa. Käsitöitäkin siellä pääsi tekemään, kun pieniä kangaspalasia solmittiin kiinni isoon kokonaisuuteen. Aika moni asia sai lapsetkin miettimään aivojen toimintaa eri kanteilta ja sitä, kuinka tärkeää niistä on pitää huoli. Syödä terveellisesti, liikkua riittävästi, rauhoittua välillä ja antaa aivojenkin levätä. Oli mukavaa viettää päivää yhdessä. On aikas ihanaa, että meillä on tällainen perhekokonaisuus, jonka kanssa on todella mukavaa ja helppoa tehdä asioita yhdessä. Jäi paljon hyviä ja hauskoja muistoja. Mummi ja nuorimmaiseni kävivät istumassa jättipöydän ääressä höpötellen omia juttujaan. Mää pääsin vihdoin ajamaan polkupyörällä vaijerin päällä yläilmoissa. Ideaverstaalla lapset rakensivat palikkapyramidin, sähköisen ketjureaktion, mäkiauton ja pääsivät mittaamaan kuinka nopea se olikaan.

Vielä vähän ennen kotiinlähtöä kierrettiin tyttäreni kanssa kaksin aivonäyttely läpi, sillä haluttiin käydä yhdessä makoilemassa ja katsomassa Lummelampi-osion avautuvat ja sulkeutuvat kukat katossa. Hävettää melkein myöntää, että kummallakin kerralla, kun Lummelammella olin ja ihastelin kukkasia, otin myös valokuvia. Se, jos jokin olisi ollut kohde, jossa myös minun olisi pitänyt rauhoittua sataprosenttisesti. Onneksi muut sen tekivät, sillä kukat katossa olivat lumoavat! Mun lempparini ehdottomasti koko näyttelystä. Ja tietysti mietin niitä kukkia katsellessa myös, että mitenköhän ne on tehty ja kuinka mahtavia olisikaan sellaiset avautuvat kukat kotikatossakin.

Lummelammen runo, josta tämän postauksen otsikkossakin on pätkä, menee näin (ja hyvä muistutus meistä jokaiselle):

Stressi on tauti,
nyt lepää ja nauti.

Kuuntele toista hengittämässä
kaikki on hyvin hetkessä tässä.

Kun hitaasti yhdessä rauhoitumme
aukeaa lammen ihanin lumme.

 – Laura Ruohonen

Ja että mitäkö meille jäi näyttelystä päällimäisenä mieleen tai opimmeko jotain? Ainakin mieleen jäi meistä jokaiselle suklaatehtävä, jossa rauhoituttiin suklaan avustuksella tai kanssa, kuinka sen ottaakaan. Siinä sai ottaa koneesta suklaan, kun aivot oli laitettu narikkaan ja istuuduttu nojatuoleille. Kuunneltiin ohjeita ja annettiin suklaan sulaa suussa tehtävän mukaan. Päätimme heti kotiin päästyämme tehdä saman tehtävän kotisohvallakin ja toivottavasti se jää meille käyttöön pitkäksi aikaa.

Meidän perheemme oli niin innossaan näyttelystä, että on tosi kivaa saada jakaa teille alekoodi, jolla saatte Heurekan lipuista alennusta 20 prosenttia. Alekoodi (muitaihania) on voimassa 14.11. saakka ja verkkokaupassa valitaan ostoksen yhteydessä vierailupäivä (voi olla jopa 6kk päähän ja päivän muutoskin onnistuu tarvittaessa asiakaspalvelun kautta myöhemmin jos niikseen käy!). Tämä ois ihana elämyslahja esimerkiksi kummilapselle sisältäen yhteistä puuhaa ja aikaa (ja vielä kun samaan reissuun yhdistäisi Tiederavintolan viikonloppuisin olevan brunssin, niin ei nälkäkään yllättäisi! Valeäiti-Hannen blogissa postaus heidän Heureka-reissustaan ja arvio mahtavasta brunssista).

NEULOTAAN YHDESSÄ HYVÄÄ – OHJE NENÄSUKKIIN

Yhteistyössä Nenäpäivä.

Mulla on mahtavia uutisia! Nimittäin sain kesällä mitä mainioimman yhteydenoton. Minua pyydettiin mukaan Nenäpäivään ja tekemään hyvää omalta kotisohvalta käsin eli neuloman muitaihaniamaiset Nenäpäivä-sukat. Mikä ihana pyyntö, johon tietysti vastasin, että kyllä, neulon!

Nenäpäivähän on kampanja, jossa kerätään lahjoitusten avulla varoja maailman lapsille viihteen ja yhteisöllisyyden voimalla. Mukana on yhdeksän järjestöä: Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura, joiden kautta kerätyt varat päätyvät maailman lapsille. Lisäksi Yle tukee Nenäpäivää ohjelmatuotannollaan. Valtakunnallista Nenäpäivää vietetään tänä vuonna 9.11.

Nenäpäivään voi osallistua monella tavalla ja tämä minun tapani on se, että haastan teidät jokaisen siellä ruutujen toisella puolella neulovan lukijan tekemään omat Nenäsukat. Sen jälkeen myy sukkasi ja lahjoita sukkien myyntivoitto Nenäpäivälle – käytä joko tätä mun ohjetta tai keksi itse omasi. Lähde mukaan neulomaan hyvää! Sukkien ohje tulee tässä ja muista myös kuvata sukkasi Instagramiin ja lisäämällä hashtagit #nenäsukka ja #muitaihanianenäsukat. Lisää Nenäpäivän sukkahaasteesta löydät osoitteesta: nenäpäivä.fi/nenäsukat

Miettiessäni ensimmäisiä kertoja millaiset sukat teen, minulla oli edessäni kaunis kesäinen maisema. Istuin laiturilla ja katselin järvelle. Laiturille ei vielä paistanut aurinko, päivä oli vasta alkamaisillaan, oli lämmin ja helle tuloillaan. Varsinaiset villasukkakelit vielä kaukana edessäpäin. Heti suunnittelin alkuvaiheessa tiesin, että haluan sukkiin punaisia pallokerroksia, ehkä jopa tupsuja. Ne olisivat hauskat, jos syyspäivänä laittaisi jalkaansa lyhytvartiset kumpparit ja tupsut näkyisivät takana saappaan varren ylitse. Ruutukuvion ja piparireunan yhdistäminen on yksi suosikkikuvioistani, joten päätin yhdistää nämä kolme kivaa ideaa ja näin syntyivät Muitaihanianenäsukat. Täydelliset syksyn ja talven varpaiden lämmittäjät, joissa on muisto kesästä, nimittäin jos oikein tarkasti katsot, saatat nähdä sukissa jätskivohvelin ja hellepäivän sulattamaa, makoisaa jäätelöä sekä mansikoita.

Tarvikkeet Muita ihanian nenäsukkin: kolmosen sukkapuikot ja suunnilleen saman vahvuisia lankoja (esimerkiksi Novitan Nalle tai teeteen Pallas-sukkalanka ja Tundra-alpakkasukkalanka, joita on käytetty kuvan mallisukissa).

Tiheys: 10 cm= 28 krs ja  10 cm = 24 s

Mallisukan koko noin 37. Luo 63 silmukkaa kolmosen puikoille. Neulo joustinneuletta 10 krs, niin että neulot 1 o kiertäen ja 2 n. Joustimen jälkeen alkavat kuviokerrokset, jotka neulotaan mallikuvan mukaan. Tässä vaiheessa lisää 1 s, jotta kuviokerrokset onnistuvat, sillä kuvioiden leveydet ovat 4 ja 8 silmukkaa. Ensin piparireunaa, jonka jälkeen ruudukkoa ja lopuksi vielä toinen piparireunuskuvio. Kun kerroksia sukassa on yhteensä 37, siirrytään kantapään kimppuun.

Kantalappu neulotaan 1. ja 4. puikkojen silmukoilla eli 32 silmukalla. Neulo ensin 1. puikon silmukat vielä normaalisti ja vaihda sitten kantapään värinen lanka ja aloita vahvennettu neule kääntämällä työ kantalapun neulomista varten. Ensimmäinen silmukkaa nostetaan neulomatta ja sen jälkeen loput silmukat neulotaan nurin normaalisti. Seuraavalla kerroksella, kun työ on oikein päin, neulotaan *1 s neulomatta niin, että lanka jää nurjalle ja 1 s oikein*, toista tätä loppu kerros. Neulo 24 kerrosta, jonka jälkeen tehdään kavennukset kantapohjaan. Jatka kokoajan samaa vahvennettua neuletta. Neulo, kunnes jäljellä on 11 silmukkaa. Tee ylivetokavennus eli nosta 1 s ja neulo seuraava oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli. Käännä työ ja nosta ensimmäinen silmukka nelomatta, jonka jälkee niin kauan kunnes jäljellä on 11 silmukkaa ja neulo 2 nurin yhteen. Käännä jälleen työ ja neulo kunnes jäljellä on 10 silmukkaa ja tee taas ylivetokavennus. Jatka näitä nurjan ja oikein puolen kavennuksia niin, että reunasilmukat vähenevät kokonaan. Kantalapun jäljelle jääneiden silmukoiden kaveriksi nostetaan reunoilta uusia silmukoita kerrosten mukaan. Tämän jälkeen tehdään kiilakavennuksia 1. puikon lopussa neulomalla 2 silmukkaa oikein yhteen ja nelospuikon alussa ylivetokavennus. Tee kavennuksia kunnes silmukoita on kaikenkaikkiaan 56. Sen jälkeen aloita pikkuhiljaa kuviokerrokset. Mallisukissa okran värisiä kerroksia on seitsemän, jonka jälkeen tehdään piparikuvio ja sen jälkeen kaksi rivillistä punaisia Nenäpäivän nenäkerroksia. Näiden kerrosten jälkeen sukkaa kannattaa kokeilla ja katsoa sen mukaan milloin on aika aloittaa kärjen kavennukset. Riippuen jalan muodosta, mutta omalla kohdallani aika on oikea kun pikkuvarvas alkaa peittyä. Tee kärjen kavennukset niin, että 1. ja 3. puikon lopussa neulo kaksi oikein yhteen ja 2. ja 4. puikon alussa tee ylivetokavennus. Kun jälkellä on neljä silmukkaa, katkaise lanka ja vedä jäljellä olevien silmukoiden läpi. Lopuksi päättele lankojen päät, höyrytä sukat esimerkiksi silitysraudan höyrytoiminnolla tai kostuta ja pingota muotoonsa. Halutessasi tee hauska tupsu ja kiinnitä se sukanvarteen.

Nämä sukat voi neuloa omista lempiväreistä tai niihin voi käyttää sukkalankalaatikon jämäkerät ja antaa värien viedä. Tärkeintä sukkien neulomisessa on se, että neulominen on mukavaa. Aina ei oo niin justiinsa, itsekin huomasin juuri, kun katsoin kuvia, että määhän oon neulonut toiseen sukkaan 1o 2n -joustinneuleen sijaan 1o, 3n, mutta ei haittaa! Ihania neulomishetkiä!

EKA KERTA KOSKENLASKUA JA KALLIOLASKEUTUMISTA // KOTHAMADVENTURE

*Matka saatu blogin kautta / Visit Kotka-Hamina

Pari viikkoa sitten vietin viikonlopun Kotkan ja Haminan seutuvilla Visit Kotka-Haminan kutsumana. Lähdin matkaan mielenkiinnolla, sillä vaikka olen kova Suomen matkailun kannattaja, niin ehkä johtuen oululaislähtöisyydestä, en ole tuollapäin Suomea juurikaan käynyt. Lapsuudessa perheen kanssa asuntovaunureissussa Lappeenrannassa, toisen kerran siellä sitte parikymmentä vuotta myöhemmin. Anjalankoskella kerran häissä ja siinäpä se. Eivätkä ne paikat tietenkään ole edes Kotkan ja Haminan lähellä, mutta samalla tavalla sitä ajattelee, kuin moni pitää Ouluakin melkein Lappina, että sielläpääääin! Tuntuikin siis aivan kuin olisi ulkomaille mennyt tai vähintäänkin aivan uuteen paikkaan Suomessa. Seikkailuun!

Matkamme kohteet alkoivat Kotkan Merikeskus Vellamosta. Se oli hieno rakennus kaikkinensa ja jo itsessään näkemisen arvoinen, mutta myös museoiden näyttelyt olivat mielenkiintoisia. Vaihtuva näyttely oli Sex and the Sea ja se oli tosi hyvä ja siitä pidin eniten. Inhimillistä kuvausta siitä, miten meistä jokainen, myös ne merillä matkaavat merimiehet ovat kautta aikojen kaivanneet lämpöä ja läheisyyttä hekin. Se oli K-15, eli jos lasten kanssa lähtisin niin sinne ei, mutta aivan varmasti muut näyttelyt hurmaisivat lapsenikin! Jo pelkästään tästä syystä voitais aivan hyvin lähteä käymään joku viikonloppu Kotkassa.
Matkamme jatkui Kymijoelle, Erämys – Keisarin Kosket -yrityksen järjestämään koskenlaskuun. Seurueessa sai valita itselleen sopivimman aktiviteetin ja jos minua yhtään tunnette niin tietänette, että jotain hurjaa halusin itse päästä tekemään. Onnekseni pääsin juuri koskenlaskuun. En ole koskaan koskea laskenut, joten vähän jännitti etukäteen. Ensin laskettiin jokea alaspäin hiljalleen meloen ja moottoriavusteisesti, jotta päästiin koskille ja sitten täysillä vaan virtaan ja meloen koskea pitkin alas. Taisin silti etukäteen odottaa, että se pomppiminen siinä kosken vaahtopäissä olisi vähän hurjempi ja se vaara tipahtaa kyydistä olisi suurempi. Se kaikki mahtava oli niin nopeasti ohi, parissakymmenessä sekunnissa! En silti sano, etteikö se olisi ollut hurjaa ja pomppivaista, oli se. Kosket kyllä pisteytetään hurjuuden perusteella ja tää ei ihan sieltä kovimmasta ollut, mutta ei lällyinkään. Toisinaan mietinkin ystäväni sanoja ja varsinkin tuolloin kävi mielessä ne, että sulle ei kyllä mikään riitä noissa hurjuusasteikoissa. Erittäin hieno kokemus, kiitos siitä. Ja kai mulla joku rajakin hurjuuksissa on, en esimerkiksi vielä ole hyppänyt benjiä tai laskuvarjolla tai paljon muutakaan.

Kuva: Visit Kotka-Hamina

Kymijoelta siirryimme yöpymispaikkaamme kauniiseen Harjun Hoviin ja Harjun Oppimiskeskukseen Ravijoelle. Siellä on yksityinen oppilaitos kartanomiljöössä ja jossa on myös mahdollisuus järjestää juurikin tällaisia retkiä, tapahtumia ja vaikkapa häitä. Illallistimme Hovin päärakennuksessa, joka on vuonna 1816 valmistunut rakennus. Sitä oli hiljattain remontoitu ja huoneet kauniisti laitettuja.Me emme suinkaan kyllä yöpyneet kartanossa vaan asuntolamajoituksessa. Kahden hengen melko yksinkertaisissa huoneissa. Siellä tuli miettineeksi, että musta ei olis kyllä koskaan ollut sellaiseen pysyvään asumiseen, huoneessa, jossa on vain pari pöytää, sänkyä ja ei mitään seinillä. Tuollaisessa leirimäisessä tilanteessa se silti on ihan kiva tapa majoittua. Mulla oli huonekaverina vieläpä huipputyyppi Kaisu! Siitä pääsemmekin aasinsillalla tuon päivän iltaan hieman myöhempään ajankohtaan. Lähdimme nimittäin saunomaan! Bussi vei meidät leppoisalle rantasaunalle, jossa meitä odotti bändi, joka soittikin pitkälle iltaan seuruettamme viihdyttäen. Mutta se Kaisun osuus… Pyysin, joskos hän voisi ottaa musta kivan kuvan laiturilla ennen kuin päivä painuu mailleen ja merelle. Vitsailin ensin, että istun alasti laiturin päähän ja otetaan eteerinen kuva siinä, tiedättehän sellainen mitä somessa näkee. No, muu reissuseurue oli rannalla ja me laiturilla ja päätin, että pirskatti vieköön, minähän riisun, mitä siitä mitä ne siellä miettii! Niin riisuin ja istuin laiturille ja Kaisu otti kuvia. Vähän boooriing, joten ehdotin, että jos kuitenkin otetaan sellainen, että juoksen laiturilta alasti veteen ja otetaan siitä kunnon perinteinen hyppykuva. Niinpä minä juoksin pitkin laituria, vähän töpöaskelin (näin Pian instastoorista, joka oli kuvattu toisesta suunnasta, heheh!), mutta aivan mainiolla hypyllä päädyin mereen! Siinä, jos jossain oli sitä hetkessä elämistä. Ja naurattaa ihan hirveästi nuo mun rusketusraidat. Ihan pikkiriikkisen olen saanut ylävartaloon väriä, mutta muuten ihan vitivalkoinen. Ja muistona se kiva kesäkuva tietysti!

Seuraavana päivänä oli toisen aktiviteetin aika. Pääsin taas ilokseni tekemään jotain mitä en ollut ennen tehnyt: kalliolaskeutuminen! Matkalla paikkaan, jossa köysien varassa laskeuduimme 13 metriä alaspäin, näkyi paljon myös merkkejä Suomen sotahistoriasta. Noloa ehkä myöntää, mutta en tiennyt, että kaikkia niitä merkkejä on edelleen näkyvissä niin paljon. Jotenkin kai kuvittelin, että aika olisi ne hävittänyt tai en ole asiaa ajatellut, mutta se avasi silmiäni. Aiemmin tuolla reissuviikolla olin kuumehöyryissäni katsellut vähän matkaa Tuntematonta Sotilasta ja siellä kun katselin Salpalinjan kiviä ja muita jäännöksiä ja kävin yhdessä säkkipimeässä luolassakin (siellä PELOTTI!), niin alkoi kuulkaas sotahistoria kiinnostaa. Koulussa ei varsinaisesti kiinnostanut silloin aikoinaan. Elämäni listalle asioista joita haluaisin tehdä, lisäänkin Salpapolun reitin. Bunkkerimuseokin kiinnostaa. Mitään näistä en ollut ennen tätä viikonloppua edes miettinyt! Ja se laskeutuminen. Muahan kiinnostaa kaikki kiipeily, joten miksei tällainen helppo laskeutuminenkin. Vitsit se oli hauskaa, etenkin ensimmäinen kerta! Hurjistutti samaan aikaan ja sekin loppui liian nopeaan. Sitten sitä taas mietin, että mistä jostain hemmetin torneista tai kallionkielekkeiltä mulla pitäis oikein laskeutua?! Kuvista näkyy silti ihanasti se mun innostus ja jännitys ja se on 13 metriäkin melko korkea. Kiitollinen saa olla, että sain tämänkin kokea. Vitsit miten siistiä! Niitä sanoja taisin huudahdella laskeutuessanikin monenmonta kertaa. Kiitokset vielä kalliolaskeutumisen vetäjälle, hän oli loistava ja juuri sellaisia ihmisiä täytyykin tuollaisessa hommassa olla, kun jokaista ensin pelottaa. Hän kertoikin, että paikalle tullessa yleenä 75% sanoo, ettei laskeudu ja kun tilanne etenee 75% porukasta aina laskeutuu. Oltiin turvallisissa ja hauskoissa käsissä. Loppumatkalla vielä kohtasimme lampaita ja kunnon kaupunkilaisina otettiin niistä kuvia, kuin ei oltais koskaan lampaita nähtykään ja tietysti poseerauskuva seurueestakin. Kaikenkaikkiaan, Kiitos Visit Kotka Hamina, viikonloppu oli hyvä ja kiva ja ainakin minä kyllä palaan vielä! Täällä vielä Visit Kotka-Haminan video, josta näkyy viikonlopun aktiviteetteja.

 

SITRUUNANKELTAINEN REPPU SELÄSSÄ MÖKILLÄ JA ISO-MELKUTTELIMELLA

Kaupallinen yhteistyö: Kuula+Jylhä 

Tiedätte ehkä sen tilanteen, kun joku kaveri kertoo nähneensä tai kuulleensa jotain, mikä muistuttaa just sua. Kerran elämässä on käynyt mm. niin, että sillä välin, kun olin muutaman kuukauden muualla, oli kaveri ollut uuden bändin keikalla ja todennut, että tämä kuulostaa aivan tiinamaiselta. Tai aina, kun ystävä kuuli radiosta tietyn kappaleen, niin hän laittoi mulle tekstiviestin, että tuun aina siitä hänen mieleensä. Tai kun joku kaveri kysyy, että näissä on niin paljon sua, että onko nää sun tekemiä juttuja. Se on aika mukavaa kuulla tuollaisia asioita, koska silloinhan mulla selvästi on joku tyyli tai tapa olla ja tehdä ja se on tunnistettava, vaikkeivat nuo esimerkkitapaukset olleetkaan tietenkään mun käsialaani, vaan joku muu vaan tekee just mulle sopivia asioita.Useamman kerran olen saanut kuulla myös, että joku on jossain nähnyt just mun näköisen laukun tai repun. Joka kerta kysymyksessä on ollut Kuula+Jylhän laukut ja reput. Tänä kesänä kävikin iso onni ja olen kanniskellut tavaroitani yhdessä haaveideni repussa, sitruunankeltaisessa, maailman suloisimmassa Kuula+Jylhän Pocket Backbackissa.

Tänä kesänä vaatetuksen suhteen on usein tuntunut siltä, että on melkein ihan sama mitä päälleen laittaa, kunhan on jotain missä on helppo ja hiostamatonta olla, se riittää. Eräänä päivänä tunsin kuitenki itseni erittäin ihanaksi, sellaiseksi tavallista jotenkin spesiaalimmaksi, kun mulla oli lähes 10 vuotta vanha ohkainen, vaaleankeltainen pellavamekko, kirsikkakuvioinen lierihattu ja selässä keltainen reppu. Se oli tätä kesää kuvastava asukokoinaisuus. Aurinkoinen, kepeä ja reissureppu aina valmiina.

Nämä tämän postauksen kuvat ovat kahdesta paikasta. Kesämökiltä Teiskosta ja Iso-Melkuttimen rannoilta Hämeestä. Mökkikuvat otti keskimmäiseni, joka varmoin ottein, oma-alotteisesti räpsäisi vain muutaman ruudun ja jokainen niistä kuvista oli loistava. Horisontit suorassa ja rajaukset symmetrisiä valmiiksi jo, puhumattakaan siitä, miten me kuvissa pikkuiseni kanssa oltiin. Krediitit kuvista siis hänelle!

Iso-Melkuttimella kävimme muutama viikko sitten retkellä päiväseltään. Siihen aikaan kesää elettiin vielä niin, että helle oli sellaista hellerajoilla keikkuvaa ja välillä saattoi pitää pitkiäkin hihoja. (tähän väliin taas kesähehkutus! tää on ollu niiiiiiiin ihana kesä, rakastan tätä kuumuutta!) Kierrettiin reilun seitsemän kilometrin kierros järven ympäri. Sää oli tuolloin tosiaan lämmin, mutta pilvinen, vähän sellainen valkoinen, ei ollenkaan sinitaivainen. Mielestäni vähän siis tylsä, joten tiedän, että kokemukseni olisi voinut olla parempikin suloisemmassa säätilassa. Reitti oli tosi kiva, välillä vähän korkeammalla harjulla ja välillä ihan rannassa. Järven vesi on ihan tajuttoman kirkasta. Paikka on myös sukeltajien suosiossa kirkkaiden vesien ansiosta. Tuolla kertaa retkeilijöitä tuli muutamia vastaan, uimareita ei ollut lisäksemme kuin pari. Uiminen oli todella mukavaa, en olisi malttanut nousta vedestä ollenkaan. Ensi kerralla otetaan kyllä telttakin mukaan ja ollaan yötä.

Reppu oli aivan hyvä reppu myös retkiolosuhteissa. Materiaaliltaan se on paksua, tukevaa nahkaa ja olkaimetkin mukavan jämäkät. Sisällä on tasku läppärille, joka on aina hyvä. Tosin retkeilen ilman läppäriä, huom! Lisäksi repun ulkopuolella, selkää vasten on kätevä pieni vetoketjutasku. Aivan niinkin hyvä, että laitoin sinne mökkireissulle kotoa lähtiessäni kotiavaimet, enkä enää muistanut taskun olemassaoloa reissun loppupuolella ja olin aivan hädässä, että nyt on kotiaivaimet hukassa! Purin ja pakkasin kaikki tavarat moneen kertaan, ja vasta kun pääsin ajatuksissani taaksepäin siihen hetkeen, että olin aivan varmasti laittanut avaimet johonkin taskuun, ne löytyivät. Siinä sitten lähettelin kaikille naapureille viestit, että ei tarvitsekaan tutkia niitä mun kaikkia rattaita varastoissa tai polkupyöränkoreja, että onko mun avaimet jääneet sinne. 
Helteet jatkukoon vielä pitkään, että saa vähissä vaatteissa hulmutella retkillä ja napata repun pohjalle vain pyyhkeen uimareissuja varten!

ps. Ne jutun alkupuolen asiat olivat: Regina-bändi vuonna 2005, PMMP:n Matkalaulu useina vuosina ilmestymisensä jälkeen, Oot niin ihana -vauvakirja ja Maanantaimalli-korvikset. Kaikki mun suosikkejani!

JÄÄTELÖBILEET SUUNNITELMISSA? – MULLA AINAKIN!

Kaupallinen yhteistyö: Pakkasmarja ja Suomen Blogimedia

Kesässä on kyllä ihan hirveästi ihania asioita ja toteutettavia juttuja. Tämä kesä on tuntunut ihan tajuttoman pitkältä ja se vasta mahtavaa onkin. Saan ensi viikolla lapset kotiin ja yksi juttu, joka on suunnitelmalistalla erittäin korkealla: JÄTSKIBILEET PIHALLA!

Pidin pienen harjoittelukierroksen ja voi juku, se oli menestys, ihana myöhäisen kesäillan lämmin hetki pihalla. Vieraanani oli ystäviä ja yksi lapsonenkin. Pyysin kamut ulos ja tarjosin jäätelöä enkä kertonut etukäteen sen enempää mitä aion tarjota. Kyseessä on nimittäin aivan uusi, kesän uutuusjäätelö, Pakkasmarjan Marja. Se on erittäin mainio jätskialtaan tuote, koska se on maidoton, gluteeniton ja vegaaninen! Olen itse sekasyöjä, joten en aina muista lukea tuoteselosteita ja sitten saa nolostella, kun on vain vähän tarjottavaa heille, joilla on tarkempi ruokavalio. Siksi tällaiset varmasti sopivat tuotteet pelastavat kaltaseni. Jäätelössä on 72 prosenttia kotimaista marjaa. Se maistuu ihanalle, kuohkealle, jopa vähän kermaisalle jäätelölle eli jotain mahtavaa on saatu aikaan, tätä tarjoilee mielellään lapsillekin vaikka joka päivä. Mulle tuli sellainen olo, että tätä olisi ihana syödä riippukeinussa makoillen ja järvimaisemaa ihaillen. Marja-jäätelön voi tarjoilla ainakin kahdella eri tavalla. Joko suoraan pakkasesta vohveliin palloiksi lusikoituna, jonka tiedän olevan se suosikein vaihtoehto lasten keskuudessa (koska he nyt eivät turhia ala odotella, tiiätte sen!), jos jäätelöä on tarjolla.. tai sitten niin, miten minä pihalla tein. Kannoin purkit ulos ja ihan rauhassa siinä laittelin kaiken valmiiksi ennen tarjoilua ja Marja sai siinä sillä välin vähän sulaa. Tämä jäätelö saa pehmentyä, koska se on ehkä jopa parhaimmillaan (ainakin aikuiseen makuun) hieman sulaneena, koostumus muuttuu tuolloin hieman moussemaiseksi. Mahtavaa on myös se, että jäätelö ei muutu lällyksi löllöksi missään vaiheessa, vaan sulaneen jäätelönlopun voi laittaa jääkaappiin ja se on syötävää vuorokauden verran.

Arvovaltainen raatini tykkäsi marjajäätelöstä ja sen kuohkeudesta. Mansikka & punaiset marjat (punaherukkaa ja vadelmaa) sai hieman enemmän ääniä kuin Mustikka & mustat marjat (mustaherukkaa ja marja-aroniaa). Mun oma suosikkini on se, että kupissa tai vohvelissa on tarjolla kumpaakin. Lisäksi jäätelö oli niin hyvää, etten edes minä, joka tykkään annoksista, joissa on paljon kaikenmaailman strösseleitä, kermavaahtoa ja friteerattuja banaaneita, kaivannut siihen mitään muuta. Oli myös ihana hetki istua siinä pihalla, päivitellä kuulumiset ja suunnitella mitä kaikkea heinäkuussa tehdäänkään yhdessä.

Voi että, en malta odottaa jäätelöbileitä! Näen jo mielessäni lasten riemuisat ilmeet. Niitä odotellessa taidankin kiikuttaa itseni jätskikipponi ja muistivihkon pihalle nauttimaan kesäpäivästä. 

KIRJAILIJA ARPONEN VIERAANA KIRJAPODCASTISSA

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat ja Suomen Blogimedia

Keväällä olin vieraana Kirjapodcastissa. Se on Katja Lahden luotsaama podcast-sarja, jossa haastatellaan Suomen Blogimedin alla bloggaavia naisia, jotka ovat myös kirjailijoita. Jännitti kuulkaas mennä nauhoituksiin, koska sarjan vierailijoina oli naiskirjailijoita, joksi minutkin laskettiin. Mitäs hemmettiä, kirjailija? Minäkö?! Että olette ehkäpä erehtyneet, minähän oon vaan… Siis voi helveissön noita ajatuksia, sillä kyllähän minä olen yhden kirjan takana ollut hyvinkin isossa roolissa. En tiedä onko siihen jotain oikeita sääntöjä, että pitäisi olla kaksi romaania olla tehtynä, että on kirjailija vai mitä, mutta ainakin jonkinlainen kirjailija on, jos on julkaissut kirjan, jonka kannessa komeilee sama nimi kuin passissa. Katja on kirjoittanut mainion postauksen, jonka aiheena on, että mitä kirjan kirjoittaminen vaatii. Siinä oli monta hyvää tai älytöntä ja minullekin tuttua ajatusta ja oivallusta, niin kuin, että jos sulla on joku ajatus kirjasta ja haluaisit kirjoittaa, niin kirjoita! Mutta että tuota, Katja Lahden Kirjapodcastin vieraana tässä jaksossa käsityökirjailija Tiina Arponen.

Te, jos jotkut, mun kirjan mitä luultavimmin tunnette. Muita ihania – Hulvaton ja lempeä käsityökirja. Siitä me siellä Kirjapodcastissa puhuttiin. Tainno, Katja enemmän kyseli ja minä vastailin. Mulla olisi muuten ollut monenmonta ajatusta ja juttua mitä kertoa kirjasta täällä blogissakin, mutta aika menee niin kauhealla vauhdilla, etten ole ehtinyt perehtyä niihin kevääna ikana. Lupaan tehdä syksyn mittaan korjauksen asiaan. Saa muuten kertoa toiveita, jos jotain haluaisitte kirjasta kuulla lisää tai mitä avaisin teille.

Sitä ennen kuitenkin kannattaa kuunnella Kirjapodcastin jakso, jossa vierailin. Aiemmatkin jatkot ovat mielenkiintoisia, vieraina mm. Satu Rämö ja Islantilainen kodinonni -kirjansa sekä Irene Naakka Hullu kuin äidiksi tullut -kirjan kanssa. Siinä yksi vinkki juhannuksen viettoon, jos näyttää, että sataa ja myrskyää tai jos ei, niin riippukeinumakoiluun sitten!

Kun podcastien kuunteluun on päässyt vauhtiin ja juhannuksena tai kesällä muutenkin olisi aikaa, niin mulla olisi teille kesäylläri: Nimittäin Kirjapodcastin yhteistyökumppanina on BookBeat, joka tarjoaa kuukauden ilmaisen kokeilujakson normaalin kahden viikon sijaan, kun käytät alekoodia KIRJAPODCAST. Muita ihania -kässäkirjaa ei äänikirjana vielä ole, joten sitä et voi kuunnella. Eikä sitä taida tullakaan, mutta toisaalta, olisi kyllä aika rentouttavaa kuunnella vaikkapa neuleohjeita äänikirjana. Voisin itse toimia lukijana ja kertoilla sinne tarinoita väliin. Tai sitten täytyy pistää sinne omien kirjojen haavelistalle joku sellainen kirja, jonka voisi myös lukea äänikirjaksi. Kappas, unelma lennätetty ilmaan!

Oikein ihanaa, lämpöisää ja lempeää, suloisen vihreää ja kosteaa juhannusta sekä mitä mainioimpia kuunteluhetkiä podcastien ja äänikirjojen ääressä! <3

NAURATTAA VAAN JA AIVOT EI MEINAA PYSYÄ PERÄSSÄ – PÄIVÄ SÄRKÄNNIEMESSÄ

Kaupallinen yhteistyö: Särkänniemi & Suomen Blogimedia

Viime viikolla lastattiin auto täyteen lapsia ja aikuisia ja ajella hurautettiin Tampereelle. Muistanette ehkä, että muutimme Tampereelta pois viisi vuotta sitten, joten kaupunki on suloisen tuttu ja kotoisa ja sinne on aina aikas kiva mennä. En oikein uskaltanut päästää itseäni muistelumoodiin, johon Tampereella (ja missä tahansa) helposti ja usein uppoudun, vaan päätin, että nyt nautiskelen aivan muina naisina, sillä meillä oli edessä jännä päivä, huvipuistopäivä Särkänniemessä nimittäin. Päivä oli siitäkin jännittävä, sillä se oli mun ja miesystäväni ja meidän molempien kaikkien lasten yhteinen kesälomapäivä. Kaksi aikuista ja viisi lasta, melkoinen joukko ihanuuksia.

Täällä blogissa sen sijaan saan ihan pikkiriikkisen myös muistella, koska seuraava kuva jo heti antaa syyn sille. Ihan ensimmäisenä tietysti Särkänniemeen saapuessamme ja rannekkeet ranteisiin saatuamme nousta hurautettiin ylös Näsinneulaan. Yli puolet meidän seurueesta ei ollut koskaan aiemmin edes käynyt Näsinneulassa, joten syystäkin käynti oli tärkeä. Minä ja isommat lapseni innoissamme kiersimme tornin kaikki ilmansuunnat maisemia katsellen ja kerrottiin missäpäin milloinkin ollaan asuttu. Kuvan etualalla olevassa tornitalossa olen sekä asunut, että lapset olleet päiväkodissa, joten aikoinaan on katseltu Särkänniemeen päin lähes joka päivä arjen keskellä. Tampere näyttää niin kauniille yläilmoista katsellen! Näsinneulan jälkeen suuntasimme Koiramäen eläinpuistoon. Siellä ei oltukaan käyty aiemmin ja voi että se oli suloinen paikka! Jo portilla kirjoista tutut hahmot toivottivat tervetulleiksi ja koko alue oli ihanaa pientä Koiramäkeä hahmoineen ja rakennuksineen. Lapset kirmailivat ympäriinsä ja ihastelivat eläimiä ja leikkivät. Ihanat pienet kilivauvat ja koiranpennut sulattivat meidän sydämet aivan täysin. Oli muuten myös hauskaa bongata Kunnaksen kirjojen aukeamilta tuttu karvapallero roikkumasta yhden pikkutalon räystäältä. Onko sillä muuten joku oma nimi?

Me ollaan aikoinaan luettu jonkin verran Mauri Kunnaksen kirjoja lasten kanssa ja itse tykkäsin lapsena tosi paljon juurikin Koiramäestä. Todella kiva teemapuisto, sellainen, jossa voisi mieluusti viettää aikaa pidempäänkin, mutta huvipuiston kyljessä sieltä tuntui lapsilla olevan kiire laitteisiin, kun kuulutus puolen päivän aikaan kävi, että huvipuisto aukeaa.
Narunveto ja muut aina-voittaa-pelit ovat joka kerta yhtä odotettu ja jännittävä ohjelmanumero, kunnes se narunpäästä saatu ylläri selviää. Sanottaisko, että en muista juurikaan sellaista kertaa, että ylläri olisi ollut samantien niin mieluisa, että oltaisiin tasajalkaa hypitty onnesta. Voi olla, että vika on kiittämättömissä lapsissa tai siinä, että joka kerta lapsen haaveena on ihan oikeasti vain ja ainoastaan se jättipehmopääpalkinto. No, en ihmettele, jättikokoinen alpakkapehmoleluhan olisi kyllä superihana! Tällä kertaa viisikko sai tarroja, tehtäväkirjan, vihkon, uimarenkaan ja minileijan. Minusta ainakin olivat tosi kivat yllärit.  Kun Koiramäki oli koluttu, siirryimme huvipuiston puolelle. Ensimmäisenä tietysti heti vieressä sijaitsevaan Koskiseikkailuun, joka on kyllä aina yhtä jännä, että kastuuko sitä vai ei. Ei kastuttu pahasti! Odotimme kovasti pääsevämme uuteen Keinukaruselliin, mutta harmiksemme se ei ollut auki. Keinukaruselli on vanhan Ilmaveivin tilalle tullut uusi laite, johon myös perheen pienin olisi päässyt, koska pituusraja aikuisen seurassa on metrin. Karuselli on se laite, joka näkyy selvimmin ja johon katse kiinnittyy, kun juna porhaltaa Tampereen ohi. Sanoisin, että Näsinneulan ja Tornadon lisäksi se mikä ensimmäisenä tulee Särkänniemestä mieleen. No, ensi kerralla sitten!

Kolmivuotiaani olisi varmasti ollut Keinukarusellista innoissaan, mutta enpä arvannut, että hän oli lisäkseni se kaikista hurjapäisin meidän seurueestamme. Meitä oli aikuisten lisäksi kolme tyttöä, iältään 9, 11 ja 11, sekä pojat 7 ja 3. Pikkuinen Ruu meni oma-aloitteisesti ja innoissaan  mittaukseen, jossa todettiin, että yli satasenttinen on. Ja sen jälkeen rohkeasti sekä pienten lasten laitteisiin että aikuisseurassa Pikku Hinaajaan, klassikkolaitteisiin Troikaan ja Viikinkilaivaan (on muuten ainoa laite, johon minä en mene). Melkoinen, suloinen hurjapää.

Kun aamupäivällä yhdeltätoista aloittaa hupipäivän, alkaa iltapäivän puolella jo vähän hiukoa. Vähän tietty herkuteltiin jäätelöillä, hattaralla ja hilejuomilla, mutta sitä oikeaa ruokaa mentiin syömään uuteen Riemu-ravintolaan. Kaukana ovat ne ajat, kun tarjolla oli pelkkiä ranuja ja nakkeja (kohta muuten eletään aikoja, ettei niitä saa mistään, koska festaritkin ovat nykyään niin ihania ruokaelämysten tarjoajia herkullisine ravintolaruokineen). Riemussa on tarjolla aivan uudenlainen street food -buffet, josta kyllä löytyi jokaiselle jotain. Seurueemme ei jäänyt nälkäiseksi, joten oikein onnistunut ruokapaikkavalinta ja tarjonta.Meille sattui huvipuistopäiväksi rauhallinen, vähän tähän kesään nähden huonohkö sää (+16), kesäkuinen keskiviikko, mikä oli kyllä oikein mainio juttu. Juuri mihinkään laitteisiin ei tarvinnut jonottaa, mikä oli varsinkin tällaiselle isolle porukalle tosi hyvä. Ehdittiinkin käydä päivän aikana tosi monessa laitteessa ja useassa vielä moneen kertaankin. Sääkin oli just hyvä, ei palellut eikä satanut eikä ollut vaaraa, että kärtsäyttäisi olkapäänsä. Alue oli mun edelliskerrasta muuttunut monella tavalla ja vähän oli totuttelemista uuteen, kun ei voinut mennä vanhan muistin mukaan. Legendaarisen Taikajoen tilalle oli tullut Hype ja X, kreiseimmät hurjimuslaitteet, mutta oi, Taikajoen lumo ja puut, luulin sen tunnelman jo kadonneen… Kunnes Angry Birds -alueen ja Kantti X Kantin jälkeen edessä avautui uusi alue, Taikaranta. Tuollaisena rauhallisena päivänä alue ei päässyt varmastikaan oikeuksiinsa, mutta voin kuvitella kuinka ihana sinne olisi vetäytyä päivänä, jolloin huvipuisto on tulvillaan ihmisiä. Värikäs maa, jättikukkia ja tulppaanin malliset ihanat istuimet, jotka olivat mun suosikkini sekä vieressä pyörivä Huvimajakaruselli. Oi että! Tulppaanituoleihin kun istahtaisi ja kääntäisi katseensa Näsijärvelle ja vain nautiskelisi rauhaisasta näkymästä. Tällaiset levollisemmat paikat huvipuiston keskellä ovat minusta hyvinkin tervetullutta huvipuistosisältöä, jopa minulle, vaikka olenkin huvipuistokävijänä sitä sorttia, joka juoksisi lähinnä hurjimmista laitteista toisiin. Kai äiti-ihmisetkin saavat juosta riemusta? Minä nimittäin juoksin lasten luo sen jälkeen, kun olin käynyt ensimmäisen kerran X-laitteessa… No entäpä sitten se Hype ja X? Jos seuraatte Särkänniemeä somekanavissa, ette ole voineet välttyä noiden kahden välisestä kisasta, joka pärähti käyntiin viime viikonloppuna. Kisa toimii niin, että jokainen käynti laitteessa antaa pisteen kyseiselle laitteelle ja elokuussa selviää kumpi on voittaja. Arvatkaapa miten mä jaoin pisteeni? No, kummallekin kaksi pistettä, koska kävin kummassakin kahdesti. Rakastan hurjia laitteita ja näissä oli jo sitä mitä laitteesta kaipaan. Kummastakaan en ollut ottanut kuvaa koko päivänä, koska molemmista olin niin innoissaan! Pojat tottuivat jo odottelemaan äitiään laitteilla (tytöt menivät omia aikojaan Motogeessä, se oli niiden lemppari), kun minä niissä juoksin. Ai että! Mitä enemmän pää alaspäin ja kovaa vauhtia, niin sillon tuntee elävänsä ja meikä tykkää! X tuntui siltä kuin olisi jättisuuressa keinussa, joka välillä kiepsahtaa ympäri asti ja taivaanranta kääntyy siinä samalla vinksin vonksin eikä aivot pysy samaa tahtia perässä ja naurattaa vaan se kaikki ihana hullunmylly. Hype taas menee niin kovaa vauhtia, että ei voi muuta kuin nauraa ja huutaa, että mahtavaa ja ehkä miettiä, että tippuuko korvakorutkin korvista! Ja että kumpiko on mun suosikki? No, se on helppo valinta! X! Oon aivan valmis uudestaan, kuka lähtee mun kans?Voi kiitos Särkänniemi kesäisestä huvipuistopäivästä, olet edelleen IHANA! Lapset olivat ihania omia itsejään, kaikenlaisia mielialoja oli ilmoilla ja kaikilla oli varmasti tosi hauska päivä! Mun tyttöni on saanut vähän surkeanlaiset pituusgeenit, niin häntä harmittaa hirmuisesti se, ettei ole vieläkään 140-senttinen eikä näin pääse vielä kaikkiin hurjimuslaitteisiin, mutta kyllä sekin päivä koittaa. Isoin onni oli ja on kuitenkin siinä, että tällä meidän uusperhekokoonpanolla on todella hauskaa, kivaa ja ennen kaikkea sujuvaa ja ihanaa yhdessä. <3

LAIVALLA RUOTSIIN ROADTRIPILLE – KESÄN PARAS LOMAREISSU LASTEN KANSSA

Kaupallinen yhteistyö: Silja Line ja Suomen Blogimedia

Mulla on ikuinen kaipuu Ruotsiin. Olen vuosien saatossa yrittänyt miettiä, mistä kaikista syistä se voisi johtua. Monella tavalla sitä olen yrittänyt hoitaakin. Aina lopputulos on kuitenkin sama ja selvä, mutta silti tutkimaton, että voiko se oikeasti johtua siitä. Nimittäin ikävästä synnyinseuduille! Sinne missä olen ensirääkäisyni huutanut, missä olen vauvana vaunulenkeillä nukkunut, sinne missä olen ekat voikukkakimppuni tien varrelta poiminut. Toisinaan tuntuu, että sydän pakahtuu, kun näen tietynlaisen maiseman, jossa vehreät puut valtaavat näkökentän kaikkinensa. Synnyin nimittäin 80-luvun alussa Linköpingin keskussairaalassa ja vietin lapsuuteni ensimmäiset vuodet Ruotsissa.

Olen käynyt lapsuuteni seuduilla muutaman kerran Suomeen muuttomme jälkeen, viimeksi tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Halusin näyttää lapsille minulle tuttuja seutuja lapsuudesta, se tuntui tärkeältä saada tehdä niin. Oli siis aika pakata perhe ja kamat autoon ja lähdettävä roadtripille piiiiitkästä aikaa! Minun ja lasteni mukaan matkaan lähti myös miesystäväni. Autolastillinen huipputyyppejä siis, tervetuloa mukaan meidän reissulle!Ollaan lasten kanssa matkusteltu lähinnä julkisilla kulkuvälineillä ja muutenkin kohtalaisen vähän, joten heistä oli vähän jännittävääkin lähteä reissuun. Itse mietin, osaanko ottaa kaiken tarvittavan mukaan, onko ylipäätään hölmöä pakata kaikenlaista turhaakin, kun kuitenkin pysytään kokoajan kaiken sivistyksen lähettyvillä. Eli jos jotain erikoisempaa sattuukin tarvitsemaan niin kauppaan vaan. Toisaalta taas, kerrankin oltaisiin autolla liikenteessä, joten ihan niin tiivistä pakkaamisen ei tarvitsisi olla. Vaatetta, kamera, lompakko, puhelin, laturit, hammasharjat kaikille, avaimet ja kilpirauhaslääke ovat mun muistilistani matkalta toiselle. Ne siis mukaan ainakin!

Matkamme alkoi perjantai-iltapäivänä Helsingin Olympiaterminaalista, jossa ajoimme automme Silja Symphonyn kyytiin. Lasten ensimmäinen kerta laivaan tätä kautta, jännittävää! Päivä Tukholmassa -risteilijöinä lapseni ovat jo konkareita, mutta tämän kaltainen pidempi reissu autolla tehtynä oli aivan uusi juttu. Eniten taisi jännittää silti minua, se hetki on niin jännittävä, kun sinne laivaan se auto jätetään ja kipaistaan kamojen kanssa hissillä hyttiin.  Meitä odotti perhehytti laivan 11. kerroksessa. Ei olla koskaan aiemmin matkattu tavallista hyttiä isommassa hytissä ja olihan se oikein kivaa luksusta! 14 neliötä tavallisen yhdentoista sijaan. Kaksi perinteistä kerrossänkyparia ja levitettävä sohvasänky.

Matkan yksi tärkeimpiä muistettavia juttuja oli, että syödään hyvin niin ettei kiukkua ehtisi tulla missään vaiheessa ainakaan nälän takia. Toinen pääkohta reissussa oli se, että vaikka aikuiset päättävät mitä tehdään ja missä järjestyksessä, niin lasten toiveet otetaan kokoajan huomioon. En kertonut lapsille paljon etukäteen mitä reissussa tullaan tekemään, vaan edettiin yksi juttu kerrallaan, vähän niin kuin ylläri kerrallaan. Näin myös keskittyminen juuri siihen hetkeen onnistuu paremmin, eikä kokoajan odoteta jotain muuta edessä siintävää kivempaa juttua.Päästyämme laivaan, lähdimme syömään ihan ensimmäiseksi, että jaksaa! Valitsimme tutun ja turvallisen Grande Buffetin, josta löytyy aina varmasti jokaiselle jotakin mikä maistuu tai vaihtoehtoisesti yltäkylläisesti vaikka mitä. Buffetissa syödessä lasten kanssa mua häiritsevä seikka se aina vaan on se, että kokoajan on liikehdintää suuntaan tai toiseen ja tuntuu, ettei kukaan istu ikinä hetkeä pidempään pöydässä. Tulomatkalla valitsimmekin rauhallisemman kohteen ja söimme Happy Lobsterissa, josta löytyi aikuisille kala-annokset ja lapset löysivät suosikkinsa lastenlistalta. Mutta olipa mukava istua pöydässä rauhassa (vaikka Promenaden puolella istuttaessa oli kyllä vilpakkaa), lapset saivat annoksensa ihanan nopeasti ja ohi kulkeneet panda- ja krokohahmot ilahduttivat kovasti.
Muuta kivaa tekemistä Silja Symphonylla, joista meidän perhe innostui:

  • Sun Flower Oasis -kylpyläosasto! Jokaisella risteilykerralla, kun siellä käyn, hoen itselleni, että muista tulla ensi kerrallakin! Kolme reilun kokoista poreallasta ja lasten pieni liukumäkiallas ovat just sopivan verran lilluttelupaikkoja. Siihen päälle altaassa nautittu viileä juoma, ai että! Päälle saunassa lempeät löylyt ja raikas olo, ihan parasta! Joillekin lapsille kylpyläosasto voi sopia myös väsyttävänä toimintana ja iltapesuna niin, että uni tulee helposti, mutta mun lapsilleni ei. Iltakukkujia ovat kuten äitinsä!
  • Pieni lasten kauppa Promenadella. Pieneksi kaupaksi loistava valikoima meidän perheen juttuja: monenlaisia legoja, autoja, pehmoja ja tusseja. Ostettiin pojalle tuoksuvat tussit ja tyttärelle neljän taiteilijatussin paketti, vähänkö olis ollu pikku-Tiinakin onnessaan 30 vuotta sitten tuollaisesta tussivalikoimasta!
  • Auringonlasku- ja perhekuvia ulkona kannella. Mää viihtyisin vaikka kuinka pitkään lämpimässä kesätuulessa kannella katsellen maisemia.
  • Lasten oma paikka Silja Land. Tykkään tosi paljon tällaisista laivojen leikkipaikoista, jotka ovat tilavia, siellä on myös aikuisille tilaa olla ja touhua riittää monenikäisille lapsille. Meilläkin kun on eri intressit 3-, 7- ja 11-vuotiailla, niin on kiva, kun on muutakin kuin pallomeri. Pienin rakastaa junaratoja, keskimmäinen tykkää rymytä siellä pallomeressä ja vanhin pääsi pelaamaan pleikkaria. Aikuiset saivat istuskella rauhassa ja minä tapojeni mukaan tietysti ihailin ikkunasta auringonlaskua.

Rantauduttuamme Ruotsin puolelle ajoimme ensitöiksemme Tukholman Solnassa sijaitsevaan Mall of Scandinavia -kauppakeskukseen. Siellä on sekä Disney-kauppa, että Legon oma liike, joihin suuntasimme. Syynä yksinkertaisesti se, että lapset eivät olleet sellaisissa koskaan ennen käyneet. Ostoskeskus on suuri, mutta jollain ihmeellisellä mäihällä ajoimme parkkiin juuri siihen kohtaan, josta ovesta sisälle tultuamme edessä siinsi Disneyn logo. Ihan vieressä oli myös Legon kauppa. Noin muutenhan paikka oli lähes kuin mikä tahansa kauppakeskittymä missä tahansa päin maailmaa. Itse sain ostettua kotiin unohdetun vaatekappaleen tilalle uuden tuossa tuokiossa ja Icasta napattua eväät matkalle. Ei ehkä cooleinta ostosmatkailua Tukholmassa, mutta lasten kanssa oikein kätevä mutka matkaan. Erityishuomio vielä lasten saamasta palvelusta Disneyn ja Legon kaupoissa. Molemmissa oli erityisen ihanat myyjät, jotka juttelivat lapsille paljon. Lähtiessämme eskarilainen poikani totesikin hymyssäsuin, että olipa tosi kiva myyjä, vaikka yhteistä kieltäkään ei ollut, vaan minä tulkkasin juttelut. Kauppakeskusreissun jälkeen hurautettiin eteenpäin johtavalle moottoritielle. Tarkoituksenamme oli pysähtyä matkalla syömään vohveleita Skärgårdsvafflanille Oxelösundiin, mutta kurjuudeksemme paikka avautuukin vasta juhannuksen jälkeen, joten se nyt jäi. Ajelimme suorinta tietä kohti Kisaa, joka on vajaan neljän tuhannen asukkaan kunta Itä-Götanmaalla Etelä-Ruotsissa. Tiesin, että isoja teitä reitti Tukholmasta sinne kulkee helposti Linköpingin kautta, mutta karttasovellus puhelimessa ohjasi meidät pikkuteille noin sata kilometriä ennen määränpäätä ja mehän mentiin! Onneksi mentiinkin, saatiin nimittäin nähdä niin kauniita maisemia ja mutkikkaita pikkuteitä. Vaikka luonto on kohtalaisen samanlaista Suomessa ja Ruotsissa, niin sanoisin, että kyllä se eteläisen Ruotsin vihreys ja vehreys on astetta runsaampaa kuin täällä meillä. Molemmissa omat ihanuutensa. Nyt nautittiin juuri vihreään loistoonsa puhjennutta keväistä Ruotsia. Kisassa yövyimme tätini ja hänen miehensä luona. Olipa kyllä todella mukava nähdä heitä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia sekä nähdä tuttuja maisemia. Muisteltiin sitä kuinka me veljeni ja isäni kanssa 25 vuotta sitten ajaa hurautimme Oulusta heille kylään, 1400 kilometriä kutakuinkin yhtäsoittoa ajellen. Kolmen pysähdyksen taktiikalla iskän keltaisella mersulla. Tätini kertoi myös kuinka hänen reissunsa keväällä 1975 Etelä-Ruotsiin venähti, sillä hän on edelleen samalla matkalla – ihana elämä, joka niin suloisesti vei. Voi vitsit tykkäänkin mukavista muistoista ja tarinoista!Näen sukulaisiani harvakseltaan. Ollaan kaikki kotiuduttu aika ympäriinsä sinne tänne eikä enää ole isovanhempia ja mummuloita jonne kokoontua. Tuntuu siksi erityisen mukavalta tavata mukavia sukulaisia aina välillä. Mun vinkkini kaikkeen reissaamiseen onkin se, että kyläilkää! Käykää niiden tuttujen, vanhojen parhaiden kavereiden tai kaukaistenkin sukulaisten luona, jotka sattuvat matkan varrelle. Käykää, vaikka niin helpolta tuntuisikin vaan hurautella suoraa tietä ohitse. Tulee tosi hyvä ja on kiva vaihtaa ne kuulumiset. Kuvassa vähän väsähtänyt, tavallinen suomalainen kolmen lapsen äiti onnellisena, yksitoistavuotiaan esikoisensa kuvaamana.

Alemmassa kuvassa tätini valokuva-abumista bongattu sama tyyppi, eli minä, tuossa vasemmassa reunassa vaaleanpunaisella parvekkeella vuonna 1986. Muistan, kuinka onnellinen olin noista pienistä taloista, ne oli täydellisen satumaisia! Paikka jäi terävästi ja tarkasti mieleen ja olen tuosta hetkestä asti haaveillut pääseväni sinne uudelleen. Matkamme pääkohteena oli siis Astrid Lindgrens Värld Vimmerbyssä, halusin viedä omat lapseni ehdottomasti sinne. Se on siis teemapuisto, joka on rakennettu Astrid Lindgrenin satujen ympärille. Puistossa voi myös törmätä tuttuihin hahmoihin ja siellä on teatteriesityksiä tasaisin välein eri saduista. Suurimmassa osassa puistoa on kuitenkin äärimmäisen viimeistellysti ja kauniisti tehdyt ja laitetut talot ja miljööt. 
“Mää en vaan kestä miten ihana tää paikka on”, oli 11-vuotiaan kommentti. Samaistun täysin. Meille sattui aivan ihana, helteinen toukokuun sunnuntai. Parkkipaikka oli täydehkö, kun kurvasimme sinne yhdentoista maissa, mutta sisällä puistossa ei tuntunut täydeltä, eikä minnekään tarvinnut kauheasti jonotella. Siellä me seikkailtiin kuulkaas Ronja Ryövärintyttären linnoissa ja Veljeni Leijonamielestä tutuissa salakäytävissä. Kaikki oli niin viimeistellysti tehty ja laitettu, että harmitti eniten se, ettei ollut hetkeen lukenut KAIKKIA Lindgrenin kirjoja.Puistossa oli todella paljon paikkoja pikniköinnille, sekä valmiita pöytäpaikkoja ja lähes minne vain pienen talon pihanurmellekin jonkun sadun keskelle sai mennä omine eväineen syömään. Missään ei ollut muuten mitään kieltokylttejä etteikö saisi koskea tai olla. Harmitti, ettei tajuttu ottaa omia eväitä mukaan, mutta ruotsalaisperheitä siellä oli yllin kyllin. Me ruokailimme puiston yhdessä ravintoloista, Stadsmästargårdenissa, joka oli kyllä hyvä sekin. Kunnon lihapullat ja muusi -annos maidolla ja salaatilla ja leivällä. Puistopäivän jälkeen lähdimme ajelemaan kohti LInköpingiä. Haettiin jäätelöt matkaevääksi pitkän päivän kunniaksi ja kuunneltiin autossa Ronja Ryövärintytärtä äänikirjana. Matka Vimmerbystä Linköpingiin ei ole kauhean pitkä, vajaa 100 kilometriä, mutta siinäkin tuli pienen jaloittelutauon tarve ja kurvasin seuraavalle ensimmäiselle p-paikalle, joka tuli vastaan. Eipä arvattu kuinka ihana paikka se olikaan! Seurattiin Badplatsin kylttiä, käveltiin pitkospuita ja polkuja pitkin ja tultiin aivan suloiselle kallioiselle järvenrannalle. Lapset innostuivat ihan kunnolla uimaan ja sinne jäi talviturkit! “Mää olin tosi rohkea ja innollinen”, sanoi kolmivuotias, kun oli käynyt juuri heittämässä talviturkkinsa. <3 Seuraava kohteemme oli siis Linköping. Se on noin 150 000 asukkaan yliopistokunta parin sadan kilometrin päässä Tukholmasta. Tajusin vasta paikan päällä, että en oikeastaan tiennyt kaupungista juuri mitään muuta kuin sen, että olen itse syntynyt siellä. Meillä oli hotelli varattuna Trädgårdsforeningenin – kaupungin vihreän sydämen laidalta ja lähdimme heti hotellille tavarat jätettyämme katselemaan puistoa ja kaupunkia muutenkin. Puisto oli todella nätti istutuksineen ja kukkivine kirsikkapuineen. Tuli ihan sellainen olo, että olisi syvemmällä Euroopassa kuin Ruotsissa.Linköpingin tuomiokirkko oli valtava ja keskusta sunnuntai-illan hiljaisuudesta huolimatta (tai juuri siksi) todella kaunis. Meillä piti mennä syömään johonkin kivaan ravintolaan, mutta lasten toiveesta päädyimmekin kansainvälisen hampurilaisketjun pikaruokaravintolaan. Ihan hyvä niin, koska siinä vaiheessa päivää oli sen verran levontonta porukkaa ja toteutettiin samalla lasten toive. Oli hassua kävellä pitkin katuja, kun selvästikin oli sunnuntai-ilta, ihmiset kodeissaan ja keskusta lähes aavemaisen tyhjä. Samalla silti niin kaunis laskevan auringon vaaleanpunasävyisässä kajossaan! Ja meillä ainakin oli kivaa ja hauskaa!Ehkäpä seuraavana päivänä ehtisi ruokailla jossain muualla, ajateltiin toiveikkaina. Ruokapaikkasuunnitelmissa meillä oli tosi kivalta kuulostavia paikkoja, mm. joen varrella sijaitseva Restaurang Stängs Magasin. Tai kahviloista Simons Rosteri Bageri ja Babettes kafferi, mutta niihinkään ei ehditty, sillä keksittiin, että mennään Gamla Linköpingissä sijaitsevaan leikkipuistoon Lill Vallaan. Aikataulu tuntui tiukkenevan iltapäivällä lähtevän laivan takia, joten jätimme tällä kertaa varsinaisen Gamla Linköpingin kiertämisen väliin ja päätimme olla leikkipuistossa ja sen ympärystössä koko liikenevän ajan. Yllätykseksemme puiston vieressä oli myös eläimiä, lapset tykkäsivät kovasti. Leikkipuisto oli ihana! Ehkä ihan tavallinen, ruotsalainen, melko uusi puisto, mutta siellä oli monta nerokasta juttua. Yksi alue puistosta oli vesileikkejä varten. Ihan tavallaan perusleikkipuistojuttuja, mutta sellaisia joissa virtaa vesi ja niissä saa ihan kunnolla läträtä. Sellaisia saisi olla Suomessakin! Vieressä olisi ollut junailuun liittyvä museokin, mutta eihän me enää ehditty sen vesileikkiläträilyn jälkeen. 

Tosi kivan Linköping päivän jälkeen matkamme jatkui jälleen kohti Tukholmaa. Muutama lisäpäivä reissuun ei olisi haitannut, olisi ollut niin monta kivaa juttua, mitä matkalle olisi voinut vielä ottaa ja antaa seikkailullekin sijaa. Autossa kohti Tukholmaa pohdittiinkin, että mitä paikkoja meillä jäi odottamaan seuraavaa reissua varten:

  • Sukulointi Kalmarissa ja siitä retki Öölantiin ja muutama yö siellä, kaikki ne kukkaniityt ja rannat… ai että!
  • Grännan polkkakarkkikylä, josta polkkakaramellit ovat lähtöisin!
  • Saman kylän edustalla Vätternin järvellä sijaitseva Visingsön saari.
  • Klassisista Ruotsi-kohteista Kolmårdenin eläintarha
  • …sekä Junibacken Tukholmassa.
  • Seuraavalle kerralle jäi myös tutustuminen toiseen kaupunkiin, jossa asuimme kun olin pikkutyttö, siitä sitten lisää, kun sen aika joskus on!

Ne paikat nyt ainakin. Ruotsi on todella kiva kohde lähteä reissuun ja tuossa ihan lähellä. Roadtripin ei tarvitse välttämättä olla pitkä, viikonkaan kestävä matka. Jokainen, joka on joskus ollut päivä Tukholmassa -reissulla, tietää, että kotiin tullessa olo on kuin olisi ollut pidemmälläkin reissulla ja sama päti myös tällä meidän reissullamme. Lähdimme perjantai-iltapäivänä ja saavuimme kotiin tiistaiaamuna ja sen verran paljon oli uusia kokemuksia kerätty, että oli aivan lomaltapalaajaolo. Ihana sellainen. Ja ehdittiin lomallamme tehdä monenlaisia juttuja!

Lopuksi vielä pari listaa, joita reissu kirvoitti meitä tekemään.

Lasten vinkit matkalle:

  • Lataa jo kotona muutamia elokuvia iPadille, ettei tarvitse ulkomaan verkossa latailla (kts. äidin listan ensimmäinen kohta)
  • Ja äänikirjoja puhelimelle, joita sitten voi kuunnella autostereoiden kautta koko perhe
  • Juotavat jugurtit on hyviä eväitä!
  • Matkapelejä mukaan, niitä on helppo pelata autossakin (Monopoli, Uno, Neljä riviin, Afrikan tähti…)
  • Saippuakuplapuhaltelua laivan kannella!

Äidin vinkit matkalle:

  • Tällaisen matkan voi toteuttaa myös ilman yhtään älylaitetta. Vaatii toisinaan hitusen täpäkämpiä hermoja, mutta keskusteluita tulee väistämättä enemmän, mm. aiheista “ei oo mitään tekemistä” ja “minun lapsuudessani katseltiin vain maisemia”.
  • Varaa pari pyyhettä autoon satunnaisia uimareissuja varten ja muista UIKKARIT!
  • Paperinen kartta alueesta, jossa matkaillaan, varsinkin jos meinaa näyttää esimerkkiä lapsille että matkailu on kivaa ilman älylaitteita sekä siksi, että puhelimen navigaattori kertoo joskus hupsuja reittivalintoja…. Joista kyllä on toisinaan iloa, koska pikkutiet voittavat idyllisyydellään isommat tiet.
  • Kosteuspyyheitä ja laastareita.
  • Kannattaa valita matkalle yksi ns. pääkohde ja muita kohteita ja ideoita, joihin voi mennä jos siltä tuntuu tai jättää menemättä, ja aina tilaa seikkailuun
  • Juotavat jugurtit kannattaa syödä muualla kuin autossa ellei halua antaa mahdollisuutta sille, että niitä läiskyy vaatteille ja penkeille.
  • Piknik-eväät! Sopivat jokaiseen päivään ja monessa paikassa oli paljon ihmisiä omien eväiden kanssa ja se näytti ihanalle ja ah, niin ruotsalaisen idylliselle!
  • Varaa matkalle pieni hetki kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen (ja aikuisenkin, jos mahdollista) kanssa, ne ovat tärkeitä, tärkeitä hetkiä!

Muita tärkeitä tietoja tältä reissulta:

  • Yksi umplahdus lammikkoon, jonka jälkeen märät housut rutistettiin kuiviksi ja laitettiin takaisin jalkaan.
  • Sisarusrakkauden ja -kinailun tiimellyksessä yhdet hajonneet ja roskiin heitetyt aurinkolasit.
  • Yksi puroon tipahtanut lippalakki, joka noukittu litimärkänä ylös.
  • Pohdinta aiheesta: kauanko kestää muutos voikukasta hahtuvapalluraksi? Autopohdinnat best!

Näistä tunnelmista on aivan loistava jäädä muutaman päivän päästä niin sanotusti kesälomalle, kun koululaisella alkaa kesäloma eli arki loksahtaa ainakin hänen osaltaan lomamoodiin! Minä alan jo suunnittelemaan seuraavaa Ruotsin autoreissua, joka tehdään kyllä aiemmin kuin vasta kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Olipa kyllä niin ihana reissu!

ps. Jos matkakuume iski, niin Silja Linen automatkatarjoukset ja -vinkit löydät täältä ja äkkilähdöt ja risteilytarjoukset täältä.

EPÄSPORTTIMUIJA LENKKARIOSTOKSILLA

Kaupallinen yhteistyö: Prisma Skechers & Suomen Blogimedia

Pari viikkoa sitten kävi niin, että mun pienehkö kenkävalikoima laajentui yhdellä parilla. Nimittäin uusilla lenkkareilla! Käytiin taas Kauppakeskus Kaaren Prismassa (yksi lempikaupoistani just nyt – rakastan sitä valtavaa valikoimaa kaikkea!) (mun kirjakin oli hienosti esillä!) ja siellä sovittelin lenkkareita. Merkkejä oli monia ja malleja vieläkin useampia. Mulla oli takataskussa tämä yhteistyö, joten tarkastelin tarkemmin Skechersin kenkiä. Muistin muuten merkin entuudestaan jo 90-luvulta ja piti vielä siinä hyllyn edessä tarkistaakin, että muistinko varmasti oikein, ja kyllä muistin. Merkki on perustettu nimittäin jo ysärin alussa Yhdysvalloissa ja on tätä nykyä Yhdysvaltain toiseksi myydyin kenkämerkki. Meillä täällä Suomessa merkkiä löytyy mm. just Prismoista. Valtavissa automarketeissa on kyllä paljon hyviä puolia, mutta varsinkin se, että samalla kauppareissulla voi saada hankittua niin monia asioita. Kun asuu kantakaupungissa ja käy marketeissa harvemmin, niin se ilahduttaa aina (ja aina sitä sitten hehkuttelenkin), että kaiken sakin yhtäkkiä samasta kaupasta (tähän vielä todettakoon, että olen vuosikaudet asunut automarkettien läheisyydessä ja silloin ne olivat arkipäivää). Aivan kuin olisi unohtanut sen siinä edelliskerran jälkeen joka kerta.

Kokeilin lenkkareista kolmea eri mallia, joista löytyi mulle sopivat koot. Suosikkini löysin oikeastaan heti ensimmäisellä sovittamalla, harmaat kahdenksankymmenen euron GoRunit. Ne ovat juoksutossut. Ihastuin kengän keveyteen ja siihen, että se tuntui saman tien jalassa myös siltä, ettei tarvitsisi välttämättä laittaa edes sukkaa, eikä tossu hiertäisi. En tiedä miksi, mutta koen tämän jostain syystä aina tärkeäksi ominaisuudeksi kengissä kuin kengissä. Ehkä siksi, että siinä on intiimi yhteys jalkani ja kengän välillä ja jos siitä selviää hiertymittä, on yhteys hyvä! Hehe, upea teoria!

Mulla on tapa, jolla aina aloitan keskustelun, kun puhutaan liikkumisesta. Se menee näin: Mää en oo yhtään sporttimuija!

Nykyään silti olen yrittänyt vähentää tätä ajatusta ja varsinkin sen ääneen sanomista. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että sisimmässäni taidankin olla urheilusta pitävä ihminen. Se pursuilee minusta ulospäinkin kokoajan enemmän ja enemmän. Tykkään epäsportiksi muikkeliksi aivan liikaa esimerkiksi metsässä samoilusta ja vaeltamisesta, rattaiden kanssa ylämäkeen juoksemisesta (vastusta katsos!), pyörälenkeistä, äänikirjakävelyistä, metron liukuportaita ylöspäin kävelystä mahdollisimman lujaa (nopeasti perillä ja mikä pikatreeni ja kisailumahdollisuus jos vaikka viereisissä portaissa on samankaltainen!), lumilautailusta, retkiluistelusta, kiipeilypuistojen vaativimmista radoista ja käsillä seisomisesta ja kärrynpyöristä. Silti, mitään vakkariurheilua en hyötyliikunnan (joka päivä tavoitteena 12 000 askelta!) ja edellä mainittujen, suhteellisen satunnaisten harrastusten lisäksi tee. Siksi lenkkitossuostoksilla oleminenkin oli vähän jännittävää!

Kengät päätyivät ostoskoriin ja yhteinen matkamme alkoi. Ensimmäinen lenkkariretki oli parin tunnin kävelyreissu kosteassa kevätsäässä. Askel oli ihanan kevyt. Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut etukäteen, että voisin kävelyn aikana miettiä niin montaa kertaa sitä, että onpa näillä ihana kävellä! En ole koskaan varsinaisesti käynyt juoksulenkillä (jos koulun liikuntatunteja ei lasketa), mutta näissä kengissä tuntui, että juokseminen olisi varmasti sellaista elokuvamaisen kevyttä ja vain liitäisin, jos lähtisin juoksuun. Myönnetään, että kokeilin – ei se ihan sellaista ollut. Muu varustus ei ollut juoksuun sopivaa enkä taida osata mitään oikeaa tekniikkaakaan, kunhan pistin juoksuaskelta toisen eteen. Ja varsinkin kaulaan ja päähän kääräisty sateensuojan virkaa toimittanut paksu kauluri ja kuulokkeet korvilla hölskyivät, joten juoksuaskeleet vaihtuivat nopsaan takaisin kävelyksi.

Toisen kerran lenkkareiden ja minun yhteinen hetki sijoittui Nuuksioon. Lähdettiin ystäväni kanssa lauantaiaamun samoilulle ja päätin testata kävelyä lenkkareissa. Hyvä valinta. Meidän reittimme ei ollut erityisen vaativa tai juurakkoinen ja juoksutossuissa samoilu oli just hyvä.

Näiden kahden, melko sporttisen lenkkaripäivän jälkeen olen huomannut laittavani tossut jalkaan myös muuten. Toki mulla on ollut aiemminkin lenkkareita ihan arkikäytössä, mutta ne eivät ole olleet kyllä yhtään näin hyviä jalassa. Ja just tämän mallin harmaa sävy on ollut moneen asuun nappivalinta sen yleisen mustan kengän sijaan. Eilen ystäväni Laura kuvasi mua tämän postauksen kuviin risteilylaivan kannella ihan tuollaisessa sunnuntaimuikkelin asussa. Leveissä housuissa, valkoisessa teepaidassa, mustassa takissa ja lippalakki päässä. Pikkuisen piti myös hypähdellä ettei menisi liian vakavaksi keimailuksi.

Tämän uuden lenkkarikokemukseni jälkeen: a) menen hyvin todennäköisesti hankkimaan seuraavatkin lenkkarini Prisman hyllyistä ja erityisen tarkasti syynään juuri Skechersit, koska kokemus merkistä on näin hyvä, b) suosittelen merkkiä myös muille, koska koen, että hinta-laatusuhde on mainio eikä ulkonäkökään pöllömpi.

Nyt pistän lenkkarit jalkaan ja lähden hakemaan kaverisynttärilahjaa, housuja huomiseen Ping Helsinkiin ja pari viherkasvia. Olis muuten taas kätevintä hurauttaa oikeasti sinne Prismaan. Ihanaa päivää just sulle!