Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

AIVAN IHANA PAPU X HAKOLA -YHTEISTYÖMALLISTO

Kaupallinen yhteistyö: Papu & Hakola

Sain puhelun muutama viikko sitten Hakolan luovalta johtajalta Annaleenalta Hämäläiseltä. Hän kertoi, että on tulossa mallisto, Hakolan ja Papun yhteistyö, ja he haluaisivat minut ja Pinjan tämän tiimoilta yhteistyöhön. Ennenkuin näin tai edes kuulin, mitä sieltä on tulossa, Annaleena sanoi, että tuotteet ovat niin meidän näköisiämme, että tykätään niistä aivan varmasti. Olin ihan hirmuinnoissaan ja vastasin samantien, että me ollaan mukana!

Viime viikolla sitten hypättiin Pinjan kanssa junaan ja huristeltiin kohti Seinäjokea. Lähdimme juurille, Jurvaan katsomaan kuinka tuotteet syntyvät. Kun on lapsia, perhe-elämää ja töitäkin pitäis tehdä, niin liian usein jää aika ystävien kanssa vähäiseksi tai ainakin monesti kaipaisi sellaisia pidempiäkin yhteisiä juttuja, että ehtisi juttelemaan ja vaikka ihan juoruilemaan. Se oli myös suuri syy, miksi oli niin kiva viettää kokonainen päivä Pinjan kanssa.

Annaleena kertoi puhelun aikana, sovittuamme jo yhteistyöstä, sitten kuitenkin vielä taustoja ja tarinaa siitä miten halu tehdä yhteistyötä Papun ja Hakolan välillä alkoi. Ihanat naiset olivat hoksanneet melko nopeasti tavattuaan, että heillä on paljon samankaltaisuutta brändiensä taustalla. Yhteneväisiä arvoja ja ihan värimaailmaakin ja jopa niin paljon samaa, että selvisi, että Hanna-Riikan sukujuuret ulottuivat Jurvaan, sinne mistä Hakolakin on! Papulaiset ja hakolaiset ystävystyivät ja he päättivät toteuttaa yhteistyömalliston. Miten ihana tarina tämä kaikki!

Tuntui siis erityiskivalta matkustaa tehtaalle ystävän kanssa itsekin. Tunnetaan Annaleenan kanssa jo vuosien takaa, kun työskenneltiin samassa työpaikassa ja Hanna-Riikkaankin olen tutustunut aikoinaan Tampereella. Hän oli se, joka bongasi mut työntämässä kissavaunuja lastenvaatekaupassa. Ihanaa, että he olivat halunneet juuri meidät tähän mukaan, että meilläkin oli ystävyyssuhteet ennestään.

Juna puksutteli Seinäjoelle ja sieltä meitä tuli hakemaan ihana Anne ja ajeltiin syvälle Pohjanmaalle Jurvaan. Kävin puolitoista vuotta sitten tehtaalla ensimmäisen kerran, joten se oli vähän jo tuttu.  Tuntuu oikeasti tosi hyvälle ja sydäntä lämmittää, kun tehtaalla näkee ne ihmiset, ketkä niitä sohvia, raheja ja pöytiä siellä tekevät. On aivan eri asia mennä Ikeaan ja ostaa sieltä joku laatikko, jonka sisällä on huonekalu palasina – se ei tunnu miltään verrattuna tähän. Kun tuolla pohjanmaan perukoilla näkee omin silmin, kuinka rahi valmistuu, niin onhan se ihan mahtavaa.  Päästiin kurkkaamaan myös kuuluisaan vanuvarastoon, jossa Annaleena on kertonut leikkineensä lapsuudessaan paljon. Nyt siellä leikkivät hänen lapsensa, tietysti! Mekin kyllä Pinjan kanssa hullaannuttiin pastellisävyistä. 
Tehtiin päivän aikana Instagramin puolelle pitkät stoorit tehdaskäynnistä, ne löytyvät meidän kummankin profiileista kohokohdista (tiks & piks). Hauskaa muuten, että näissä kaverikuvissa istumme juuri niiden rahien päälle, millaiset valinnat valitsimme omiin koteihimme. Oli melkoisen vaikea päätös, että olisiko se harmaa Aamu-kuosi, vai kentien sininen Yö. Molemmat ovat ihania. Ihan niinkuin mekin! <3
Yhteistyömallistoon kuuluu myös upeat, paksut, puiset leikkuulaudat. Mulle tulee muuten aina puuverstailla ja varsinkin leikkuulauta-asioista mieleen muisto jostain artesaani-kouluajoilta. Olin nimittäin jollakin reissussa juuri silloin, kun leikkuulauta oli tehtävälistalla. Nyt taas helpotti, kun tuolla keittiönpöydällä on tällainen kaunokkileikkuulauta, jonka muoto on täydellisempi, kuin mitä ikinä itse olisin tehnyt. Aion korkata omani hakemalla leipomosta jotain erityisen hyvää, kuohkeaa, rapeakuorista leipää.  Kiitos vielä Pinja kivasta reissuseurasta ja Hakolan väelle Jurvaan mukavasta päivästä ja tutustumiskierroksesta sekä tietysti kummallekin, Hakolalle ja Papulle siitä, että teitte juuri meille, mulle ja Pinjalle JUST MEIDÄNNÄKÖISEN malliston! Heh! Sain viestiä Instagramissa yks päivä eräältä seuraajalta, että hän oli luullut meidän olevan mukana suunnittelussa, kun näyttää niin tyylisillemme.Maanantaina lähetti toi paketin ja mun omat Papu <3 Hakolat saapuivat. Säästin pakettien avaamisen seuraavaan aamuun, halusin hetken olevan täydellinen. Avattuani paketin ja heitettyäni sinisen tyynyn sohvalle, mua ihan nauratti! Katsokaa vaikka, P E R F E C T  M A T C H ! Tuollainen söpö kukkienkastelijakin innostui uusista tyynyistä ja rahista. Sohva siirtyi muutama viikko takaperin ikkunan eteen, kun mylläsin järjestystä olohuoneessa. En ole ihan varma onko tämä aivan täydellinen järjestys tähän vuodenaikaan (koska aurinko paistaa suoraan sänkyyn noustessaan enkä oikein pidä siitä, että verhot ovat kiinni), mutta ainakin on vaihtelua ja piristävä muutos. On hauska istua sohvalla ikkunan edessä, kun siitä näkee niin eri tavalla ja laajasti ympäri kotia. Nyt voi vielä nostaa ihanasti jalat uudelle rahille ja napata neuletyön käsiinsä.
Raheja, tyynyjä, leikkuulautoja ja upeita ryijyjä, sekä harmaasta Aamu-kankaasta tehdyn upean Lazy-sohvan (sama malli, kuin tuo meidän) löydät tulevana viikonloppuna Lapsimessuilta osastolta 6e2. Samoin ne löytyvät sekä Hakolan, että Papun verkkokaupoista, joten ei haittaa vaikkei tie Pasilaan viikonloppuna veisikään. Ehkäpä nähdään messuilla ja jos tai kun ei, niin oikein ihanaa viikonloppua just sulle!

 

 

IHMISKOE – MISSÄ TYÖSKENTELEN PARHAITEN?

Kaupallinen yhteistyö: UMA Workspace

Minussa on vika. Sellainen nykyajan ihmisen vika. En oikein pysty keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Joskus se oli hyvä asia, mutta se oli sitä aikaa, kun ei ollut älykännyköitä. Silloin saatoin aivan hyvin tehdä kolmeakin asiaa samanaikaisesti tai sujuvasti vaihdellen ja kaikki etenivät erinomaisesti ja olin vallan tyytyväinen kaikkeen. Nykyään tilanne on liian usein se, että vieressä lojuva kännykkä vie huomion. Ensin sitä kurkataan oikeilla asioilla, mutta hetken päästä sitä säpsähtääkin siihen, että niin sitä vain päätyi Facebookin kautta Instagramiin ja on selaillut siinä kuvia ja kaikenmaailman feedejä jo melko hyvän tovin. Somesta saattaa saada idean johonkin kolmanteen asiaan ja seuraavassa hetkessä onkin toteuttamassa jo jotain, mikä ei liittynyt todellakaan siihen ensimmäiseen alkuperäiseen hommaan. Eikä todellakaan sen huomaamattoman somehetken alkaessa vielä tiennyt, että tuo kolmas hommakin olisi tulossa saatika että mitä se homma oikein tulisi olemaan. Sain mahdollisuuden lähteä mukaan eräänlaiseen ihmiskokeeseen. Testaamaan olisiko minun työhon keskittymiseni parempi, jos teen töitä muualla kuin kotona. Aivan tyystin erilaisessa ympäristössä mihin olen tottunut. Arvatkaapa innostuinko? No enpä vähä!

Työnkuvani on monipuolista. Teen näiden blogi- ja instajuttujen lisäksi myös muita sisällöntuotantoon liittyviä töitä sekä paljon käsillä tehtäviä asioita, ihan konkreettisia kässäjuttuja tai suunnittelutöitä, kuten vaikkapa suunnittelen tatuointeja tai teen kananmunakastiketta ja muusia ja otan siitä hauskoja valokuvia. Töiden tekeminen on kotona on minulle luontevaa ja mukavaa, kun kaikki tarvittava on kokoajan saatavilla. Strösselit, silkkipaperit, villalangat, mittanauhat ja kuolleet leikkokukat maljakoissaan. Kolmen lapsen äitinä on myös erittäin helpottavaa, että työmatkoihin ei juuri kulu aikaa. Vien kyllä aamuisin ja haen iltapäivisin päiväkotilapsen, lasken sen kulkemisen työmatkaksi. Siinä ajassa ehdin orientoitua seuraavaan tulossa olevaan hommaan. Toki kotona työskentelyssä on omat haasteensa. Kuinka ohittaa tiskivuori tai lattialla lojuvat sukat heittämällä ne vain likapyykkikoriin eikä aloittamalla kuuden pyykkikoneellsen pesu-urakkaa. Minulla on toisinaan vaikeaa aloittaa töitä, jos ympärillä on sotkua. Siinäkin on haasteensa, joskus kun pitäisi oikeasta aloittaa ne hommat sillä samalla sekunnilla eikä yhtään siivota ensin, vaikka siivous itsessään onkin ihan hyvä asia.

Pääsin testaamaan viikon ajaksi UMA Workspacen tiloja Teurastamon uusiin tiloihin. Säästin tietokonehommia iltamyöhiltä, jolloin yleensä niitä teen lasten mentyä nukkumaan, päiväsaikoihin. Olen työtä tehdessäni (siitä someselailusta huolimatta tai varsinkin jos sitä ei ole) usein hyvin tehokas ja aikaansaava, erittäin nopeakin toisinaan. Mutta olen myös haaveilija ja aiemmin mainitsemani oman elämäni keskittymishäiriöinen kaikenmaailman houkuttimien suhteen. Helposti jään suunnittelemaan ja unelmoimaan sohvan kulmaan vähän liian pitkäksi aikaa ja tärkeimmät hommaan jäävät junnaamaan. Ongelmatilanteissa tai asioiden vastustaessa hidastun ja pahimmillaan lamaannun.UMA Workspace -kokeilu oli mielenkiintoinen. Tykkään tosi paljon ajatuksesta, että on tiloja, jonne pääsee ihan vaikkapa päivähinnalla tekemään töitä. Sehän on nerokasta, pääsee oikeanlaiseen ympäristöön juuri silloin kun tarvitsee ja palvelut ja tilat ovat loistavat. Teurastamon tilat sijaitsevat parin minuutin kävelyn päässä Kalasataman metroasemalta. Itse asun kohtalaisen lähellä, joten kävelin matkat, noin 15 minuuttia suuntaansa ja sehän on just hyvä virkistävä kävelymatka töihin. UMAn tilat ovat minun silmiini melko suuretkin, en tosin ole käynyt muissa vastaavissa, enkä oikein koskaan ollut töissäkään missään toimistossa, joten vertailukohtia mulla ei kauheasti ollut. Tiloja on kahdessa kerroksessa, paljon erilaisia ja monipuolisia tiloja. Ne mihin minä huomioni eniten kiinnitin olivat tietysti erilaiset minun ja läppärini kokoiset pehmoiset kolot, jonne uppoutua. Sain erinomaisen esittelykierroksen paikassa tullessani sinne ensikertaa ja se oli loistavaa, muuten en olisi löytänyt montaakaan hyvää paikkaa, joita UMAssa oli. Ja mikä on aivan älyttömän hienoa, on se, miten paljon työhyvinvointiin ja selliaseen hyvään fiilikseen tuolla on panostettu.

Itselläni katse ja mieli kiinnittyi tietysti heti ensimmäisenä keinuviin korituoleihin. Se on tietysti kaikista paikoista just se paikka, jossa ei ole läppärille automaattisesti ihan lähellä vieressä pistorasiaa ja jossa läppäri keikkuu sylissä, mutta joka on mukava ja hauska paikka sekin! Aika tiinamaista, kun tarjolla olisi vaikkapa sähköpöytiä, että välillä voisi seistä ja välillä istua pöydän ääressä, niin silloin valitaan heiluva korikeinutuoli. Tarjolla oli vaikka minkälaista välinettä virkistämään työpäivää ja pitämään kehosta huolta sen lisäksi, että siihen varsinaiseen työntekoon oli useammanlaisia tiloja ja paikkoja yksintyöskentelyyn sekä palaveeraamiseen. Mielenkiintoisin hyvinvointia edistävä asia oli kuitenkin Neurosonic-divaani. Siinä kun käy kesken työpäivän ottamassa pienet powernapit rentoutusohjelman ollessa päällä ja muutaman kerran viikossa, sen huomaa yöunien laadussa! Ihan kreisiä, mutta niin mahtavaa.

Samaan aikaan tämän kokeilun kanssa testasin FirstBeat-mittauslaitetta. Se on mitta-anturi, joka kiinnitetään kehoon ja kolmen päivän mittausjakson aikana sillä ja päiväkirjalla saadaan paljon tietoa kehon hyvinvoinnista. Anturi oli kiinni oikean rinnan yläpuolella ja vasemman rinnan alapuolella. Se vilkkui vihreää valoa sykkeen mukaan rintapielessä ja varsinkin valkoinen teepaita päällä, kun valo vilkkui kankaan läpi, melko moni ihmetteli, että mikäs kyborgi musta on tullut, kun tuolla tavoin vilkun. Anturin ollessa käytössä kirjataan netissä olevaan päiväkirjaan ylös kaikki toiminta mitä tehdään, jotta anturin tulosten ja eletyn elämän yhteiseloa voi tarkastella ja analysoida. Testijakson jälkeen anturi lähetään eteenpäin ja sovitaan soittoaika, jolloin hyvinvointivalmentaja kertoo tuloksista. Mittaukset mun kohdallani toteutettiin niin, että toisen ajanjakson tein töitä normaalisti kotona ja toisen aikana työskentelin UMA Workspacessa.

Omat mittausajankohtani asettuivat lasten hiihtoloman ajalle ja myöhempi viikolle, jolloin mulla oli muutakin ohjelmaa, joten en aivan täysipäiväisesti pystynyt olemaan UMAn tiloissa koko viikkoa. Lasten hiihtoloma oli luonnollisesti melkoista hässäkkää. Samaan aikaan, kun itse yritin päästä työmoodiin ja antaa luovuuden kukkia, lapset piti ruokkia ja heille keksiä kivaa ja järkevää lomatekemistä. Voitte siis kuvitella, että helppoa se ei ollut. Päiväkirja kertoikin karua totuutta, että iso osa päivästä meni aivan muuhun kuin aktiiviseen työntekoon. Kruununa saimme vieraaksemme myös oksennustaudin. Eli melkoisen autenttinen työviikko monelle samaistuttavaksi. 

Toinen testausviikko ja viikko, jona työskentelin UMAssa oli myös hieman katkonainen, enkä ehtinyt olla paikalla ihan kokonaisia päiviä, miten olisin halunnut. Silti mukavien paikkojen etsiminen työntekoa varten oli leppoisaa ja sain paljon aikaan niinäkin tunteina, jotka paikalla olin. Puhelut ja videopalaverit oli ihana puhua äänieristetyssä kopissa! Olisin varmasti juonut paljon hyvää kahvia, jos olisin aktiivisempi kahvinjuoja, sen verran hyvältä tuoksuivat keittiön kahvit.

Jännitti vähän saada puhelu tuloksista. Mittaustuloksissa käytiin läpi myös mun kuntoa muuten. Liikun urheilemalla melko vähän, mun liikkumiset muodostuvat lähinnä hyötyliikunnasta ja kävellen liikkumisesta paikasta toiseen. Askeleita päivän aikana yleensä tulee keskimäärin noin 7000-11000 ja se on tosi hyvin ihan vaan arkielämästä. Asumme hissittömässä talossa ja olen vuosien saatossa kyllä muuttunut myös portaista ilon ottavaksi ihmiseksi. Haastan itseäni joka päivä 73 portaan matkalla erilaisin keinoin, joskus juoksen ne täysillä ylös, joskus pysyn samassa tehokkaassa rytmissä koko matkan ja yleensä raahaan käsissäni luonnollisesti erilaisia asioita. Kuntotasoni asettui kohtalaisen kohdille ja se on ihan ok, mutta toki herätteli siihen, että ihan mitta-asteikollakin se voisi ihan hyvin hyvänkin kohdalla olla, jos asiaan vähän panostaisi enemmän. Unenlaadun mittaus mua vähän jännitti myös, että millaisia tuloksia sieltä tulee. Nukun nimittäin mielestäni (ja ranteessani yötä päivää olevan kellon mukaan) tosi hyvin, sikeästi ja hyvää unta. Samaa näytti anturi. Tulosten mukaan stressin ja palautumisen tasapaino, unen palauttavuus ja liikunnan terveysvaikutukset – kaikki tulokset olivat piirun verran paremmat UMAn testiviikon aikana. Olisi supermielenkiintoista toistaa tämä testi joskus toiste, että kävisikö silloin niin. Kaikenkaikkiaan tämä ihmiskoe oli erittäin mielenkiintoinen. Ensinnäkin aina välillä on hyvä saada vähän osviittaa omasta hyvinvoinnista niiden omien tuntemusten tueksi. Toisekseen tämä opetti todella paljon myös ja auttoi näkemään oman työskentelyn hyviä ja huonoja puolia. 

Suosittelisin kaikille rauhallisen työympäristön tarvitseville UMA Workspacea täydestä sydämestäni. Sen monipuolisuus ja tarjoamat mahdollisuudet ja erityisesti työhyvinvoinnin korostaminen tekevät työnteosta varmasti antoisaa päivittäin. Itsestäni opin sen, että välillä on todella hyvä istua ihan rauhassa alas tekemään niitä kirjoitus-, kuvankäsittely- ja kaikenmaailman ATK-hommia. Väsähdän silti, jos ympäristö ei tarjoa mulle riittävästi ärsykkeitä ja inspiraatiota. Välillä UMAssa tuntui siltä, että tarvitsisin silti siihen viereen sen kangas-, romu- ja lehtiläjän, eivätkä kauniit ja selkeät työtilat riitä, sillä voin ihan aidosti alkaa pilkkimään, vaikka en erityisen väsynyt edes olisi, jos tylsistyttää. Liekö sitten sen multitaskaamisen aiheuttama vika vai synnynnäinen piirre minussa se. Tämä ihmiskoe herätti minut siihen, että siellä kotona ei enää tarvitse miettiä olisiko työnteko antoisampaa muualla, vaan tiedän, että osaan toimia molemmissa hyvin. On ihanaa, kun on vaihtoehtoja.

Hyvinvointianalyysi-tulosten jälkeen päätin, että panostan hyvinvointiini nyt enemmän. Lupasin itselleni syödä aamupalan joka päivä ja ottaa kilpirauhaslääkkeet joka aamu ennen aamiaista (jos kaksi karamellia on tarttunut yhteen, ne kai lasketaan yhdeksi, sanoi Pikku Myy ja luotan siihen, että nämäkin kaksi asiaa on helpompi muistaa jos niputtaa ne yhdeksi isoksi aamumuistamiseksi). Alan taas pyöräilemään ja retkeilemään ja käsilläseisomaan enemmän kun lumet kokonaan sulavat. Innostuin niin paljon, että tein kahdeksan kohdan listan muistutuksena itselleni ja teille muille. 

KEVÄISELLÄ TALVIRETKELLÄ VAAHTOKARKKIKENGISSÄ

Kaupallinen yhteistyö: Lowa, kengät saatu. 

Onko teillä joku lemppari vuodenaika? Vai tykkäättekö kaikista ihan yhtä paljon, aina ilahdutte jokaisen ainutlaatuisuudesta sen alkaessa? Onko se lempivuodenaika vaihtunut elämän myötä?

Mä pitkään ajattelin ja aina vastasin heti, että kyllä kevät on mun suosikkini. Kaikki ihana on silloin vasta edessäpäin. Se vaaleanvihreä, joka nousee pikkuhiljaa harmaan ja ruskean keskeltä. Se, kun lämpötila pikkuhiljaa nousee lämpimiin lukemiin, vatteet väheneväy ja taas tajuaa, että kyllä se kesä jälleen tulee. No, nythän ei vielä ole ihan kevät. Tai on, jos kalenteria katsoo, maaliskuu lasketaan jo kevääksi, mutta viime viikkojen tunnelma sai ajattelemaan jo helmikuussa, että elettäisiin täysillä kevättä. Pari viikkoa takaperin tajusin myös sen, että ei se kevät taidakaan olla mun lempparini enää. Kevääseen liittyy samaan aikaan ihanasta talvesta luopuminen (tykkään kovista pakkasista ja paljosta lumesta), kaunis lumi muuttuu märäksi ja aivan väärän väriseksi moskaksi. Aurinko paistaa kokoajan enemmän ja enemmän ja se on aivan ihanaa, mutta ei se, kun kaikki kirkas näyttää silti sumealta. Katupöly pöllyää auringonvalossa, ikkunat ovat talven jäljiltä sumeat, odottavat pesua. Niillä ei pääse mun topneloseen vuodenaikojen ykköseksi. Ei enää.

Eli jos sinne kaverikirjaan pitäisi se lempivuodenaika just nyt kirjata, niin kyllä se ois kesä. Tai talvi. OIkeasti kyllä varmasti kaikki neljä ihanaa vuodenaikaa, jotka meillä kaikesta ilmastoahdistuksesta huolimatta edelleen onneksi on.

Mutta.

(onneksi ei tarvitse listata mitään paremmuusjärjestykseen)

Voi miten kaunis oli helmikuinen metsä. Ajelimme hellun kanssa sunnuntaikävelylle Linloon ja kuljimme pitkin lumisia polkuja valmiita reittejä muiden retkeilijöiden seurassa. Ilma oli vuodenaikaan nähden niin lämpöinen, että takkia ei tarvinnut. Olen aina tykännyt olla ulkona villapaitasillaan. Teininä neuloin kässätunneilla ihanan norjalaisneulehenkisen paidan, josta tuli niin suuri, että se oli täydellinen luisteluvaate. Sellainen lähes polviin saakka roikkuva muhkea jättineule. Siinä luistelutyylissä oli jotain Tiina-kirjojen 50-lukulaista henkeä, rakastin sitä. Sama tyyli on edelleen mun lempparini, varsinkin metsässä ja luistellessa. Tosin tämä kuvissa näkyvä neule ei ole villaa ja se on ihan kaupasta ostettu. Haaveissa silti on, että neulon itselleni retkeilyneuleen. Ja kyllä myös se, että hankin sinne alle myös tarvittaessa käytettävän tuulenpitävän, nykyaikaisen, 2020-lukulaisen teknisen ulkoilutakin, niin kovillakin pakkasilla voisin vain olla villapaidassani.

Ollessani kymmenisen vuotta sitten Hongkongissa, olin pakannut reissuun mukaan saamieni vinkkien mukaan käytännöllisiä matkavaatteita ja kenkiä. Ostin jopa urheilusandaalit, jotta välttäisin rakot jaloissa, kun kävelee pitkiä matkoja. Vihasin noin jokaista sekuntia, koska peilistä mua katseli joku käytännöllisesti pukeutuva reissunainen. En se ole minä. Mää haluan näyttää siellä metsässä tai Hongkongin vilskeessä ihanalle. Haluan näyttää just multa. Päätin sen reissun jälkeen, että ei enää rumia urheilukenkiä eikä mitään vaatteita, joita joku muu suosittelee järkivalinnoiksi jonnekin. Linlon metsissä kulki hymyssäsuin onnellinen nainen. Muhkeassa pipossaan, Muita ihania -kaulahuivissaan, lähes haaveiden neulepaidassaan, Uhanan monta vuotta hyvin palvelleissa merinovillahousuissaan ja oikeissa, tyylikkäissä mustissa ulkoilukengissään. Sain kengät Lowalta ja voi että olen ollut onnellinen. Ne ovat stylet, eivät ollenkaan verrattavissa niihin Hongkongin urheilusandaaleihin (jotka muuten annoin heti sen reissun jälkeen eteenpäin) ja aivan kertakaikkisen hyvät jalassa. Taisin juurikin tuolla Linlon poluilla todeta, että tuntuu kuin jalassa olisi vaahtokarkkia tai hattaraa, niin hyvälle ne tuntuivat. Yks vaahtokarkki siis koko nainen noiden vaaleanpunaisten vaatekappaleiden kanssa! Linlo oli kiva retkikohde. En ollut käynyt siellä aiemmin, mutta muistin nähneeni jonkun instastooreissa joskus kivoja kesätunnelmia sieltä, joten kohde valikoitui täysin sen mielikuvan perusteella. Nuotiopaikkoja oli useampia ja maasto kivan monipuolista, välillä piti kiivetä vähän korkeammallekin polulle ja kun saari on kyseessä ei reitti ollut aivan suorakaan. Ehdottomasti haluan käydä vähintään päiväretkellä Linlossa lasten kanssa, kunhan siirrytään enemmän kesää kohti. En tiedä voiko saaressa yöpyä teltan kanssa, mutta niin nättejä spotteja siellä oli, että sekin olisi varmasti kivaa. 

TIINAN VAATEHUOLTOVINKIT JA MANKELIHOMMIA

Yhteistyössä: Uhana Design, housut ja neuletakki saatu 

Toisinaan jaan Instastoorien puolella päivieni pieniä puhteita, milloin se on lasten reikiintyneiden housujen paikkailua ja milloin taas olen pyykkituvassa mankeloimassa lakanoita. Toiveena on ollut saada koostepostaus, jossa kerron vaate-, kenkä- ja kodintekstiilihuoltoniksejä. Tässä se tulee, tervetuloa mukaan, tällä tavalla minä huollan ja pidennän vaatteidemme käyttöikää. Ovat omalla kohdallani hyviksi todettuja juttuja, jotka mielelläni jaan teille.

  • Ihan ensimmäisenä tietysti pitää muistuttaa itsestäänselvyydestä: Pyri hankkimaan vaatteita, kenkiä ja tekstiileitä vain tarpeeseen. Kaikkea säästyy, rahaa, aikaa, tilaa, luontoa! Suosi mieluusti kotimaista ja erityisesti laadukkaita, kestäviä materiaaleja ja tuotteita. Tämä lause saattaa kuulostaa tylsältä ja sen saattaa usein ohittaa ihan sillä, että tuntuu, että samaa jankataan ja jauhetaan kaikkialla – joojoo, tiedetään sitä ajattelee ja ohittaa asian sen kummemmin sitä ajattelematta! Miettimällä kuitenkin lauseen sisältöä ja tärkeää asiaa ja muistelee vaikkapa, että mitkäs vaatteet siellä vaatekaapissa ovat olleet pisimpään ja mitkä pysyneet parhaimmassa kunnossa. Usein ne ovat niitä, joiden kanssa on vaikkapa ollut kassajonossa ja punninnut ostaako kolme edullista (samalla jo tietäen, että lyhytikäisempää) vaatetta vai samalla rahalla yhden arvokkaamman ja laadukkaamman ja pitkäikäisemmän vaatekappaleen. Usein jälkimmäinen on se, joka on käytössä vieläkin, muut eivät.
  • Lue pesulappu. Sillä pääsee jo todella pitkälle siinä, että käyttöikä pysyy pitkänä. Harmittaa kovasti, jos käsinpesua vaativa villapipo on nakattu pesukoneeseen ja villapäällinen kutistuu ja puuvillavuori ei.
  • Käytä oikeanlaisia pesuaineita ja pesuvälinettä, kun peset. Mun yhtä mielipuuhaa on alusvaatteiden ja villavaatteiden pesu, sillä teen sen samalla, kun olen suihkussa. Laitan pyykit veteen mennessäni suihkuun. Samalla, kun hoitoaine tai kasvonaamio vaikuttaa, pesen pyykit loppuun. Pakko tunnustaa, että tässä taannoin suihkukäynnillä, laitoin vielä lisäksi iPadilta tulemaan lempisarjani, jota katselin samalla (vähän pelotti kastuuko laite, mutta en pärskinyt ympäriinsä eli onnistui aivan hyvin). KOLME asiaa samaan aikaan, melkoinen GOALS!
  • Pesen noin kerran kahdessa, kolmessa viikossa pyykkikorin kokonaan tyhjäksi, jottei pohjalle jäisi mitään vaatteita pitkäksi aikaa likatahroineen. Tämä oikeastaan liittyy muistoon, joka ei liity tähän juurikaan, mutta joka mulla tulee aina mieleen, kun mietin pyykkikorin tyhjentämistä. Joskus vuosia sitten, kun mulla hajosi pesukone, oli sisään jäänyt jostain syystä muutama likainen, maitotahrainen vaate ja vettä (en tosin tajua miten?) ja arvanette mitä niille oli siellä ehtinyt käydä niiden parin viikon aikana, kun uutta konetta odoteltiin. Yyh, ne homehtuivat kaikki.

  • Tuuleta ja pakasta vaatteita. Villavaatteita pesen oikeasti myös melko harvoin, vaikka pidän esimerkiksi Uhanan villaleggingssejä talvella hyvin paljon. Ne usein viikkaan ja laitan suoraan pakkaseen jäätelöiden ja pakastevihannesten kaveriksi. Sieltä sitten aamulla nappaan jääkylmät housut ja nostan hetkeksi patterin päälle lämpiämään. Parvekkeella on tietysti tosi hyvä tuulettaa, jos sellaiseen on mahdollisuus!
  • Muista kenkähuolto. Mulla on siivouskaapissa kenkälaatikko, joka sisältää kaiken mun tarvitseman kenkien hyvänä pitoa varten. Sujautan laatikkoon toisinaan parittomia sukkia, niillä on tosi kätevä kiillottaa kengän pinta, ei muuta ku sukka käteen ja hommiin ja käytön jälkeen sukan voi hyvällä omatunnolla heittää roskiin. Huollaan varsinkin nahkakenkiä aktiivisesti, mutta kenkäshamppoolla olen hinkannut myös tennareita ja pohjien reunoja kesäaikaan. On ihanaa sujauttaa jalkaansa juuri huolletut kengät, se tuntuu todellakin siltä, kuin laittaisi rahaa pankkiin.
  • Säilytä vaatteet oikein. Tai ainakin paremmin kuin mytyssä nojatuolin reunalla tai pahimmillaan läjässä lattialla. Ripusta henkariin vaatteet, jotka pitävät siitä, että kangas laskeutuu ja pysyy sileänä säilytyksessä. Neuleiden kanssa kannattaa miettiä, onko henkari paras paikka, koska neulevaatteet venyvät helposti. Valitse henkari vaatteen mukaan, olkasanka (en keksi sille parempaa termiä) on välillä parempi olla leveä ja toisinaan taas ohut rautalankahenkarikin riittää. Suoraan pyykkikoneestakin kannattaa laittaa osa vaatteista henkariin. näin säästyy silitykseltä.
  • Kerään pyykkipäivien jälkeen kaikki puhtaat sukat samaan läjään ja kaadan mukaan myös kaapissa olevan korillisen parittomat sukat ja isken läjän kimppuun, josta etsin ja lajittelen parilliset. Meillä on käytössä myös lapsille pieni porkkana tässä lajitteluhommassa. Jokaisesta löydetystä parista saa kymmenen senttiä rahaa. Siinä pääsee nopeasti moneen euroon, kun oikein innostuu parittamaan sukkia. Onnellisimpina sukka-aikoina tästä kotihommasta jopa riidellään!
  • Rakastan nukanpoistajaa. En todellakaan käytä sitä usein, ehkä pari kertaa vuodessa, mutta joka kerta hämmennyn miten se muuttaa nuhjuisen oloisen neuleen tai takin nyppyiset hihat ja laukun kohdan aivan uuden veroiseksi!
  • Silitä ja höyrytä. Kunnon silitysrauta, kunnollisella höyryllä on ihana, mutta muista kuitenkin tarkistaa pesulapusta aina silitysohjeet. Pidä rauta ja lauta paikassa, josta saat ne helposti esille, niin käyttökin on miellyttävämpää. Muista aina ottaa raudan johto seinästä, mulla ainakin tulee mieleen harva se silityskerta Pekka Töpöhäntä. Tuleeko sullakin?
  • Korjaa rikkinäiset vaatteet. Kerään vaatekaapin väljälle hyllylle jatkuvasti pinkkaa, jonka välillä (en mitenkään säännöllisesti) otan ja korjaan kaiken kerralla. Lasten housujen reiät, joita meillä on eniten polvissa (ylläri!), korjaan mieluiten käsin ommellen niin, että ompelen piilopistoin housujen päälipuolelta. Joskus toki paikkaan isommat reiät oikeilla kangaspaloilla, mutta silloinkin mieluummin niin, että paikka jää sisäpuolelle ja ulkopuolelle näkyy vain vapaamuotoisia tikkausjälkiä. Huomasin monta vuotta käyttämissäni Uhanan villaleggingsseissä, joista jo mainitsin, niin aivan vasta, että haarasauma saattaa pian ratketa (oon vissiin liikaa pyllistellyt jäälyhtyharrastukseni parissa!). Olin ennakoiva ja ompelin saumaa paremmaksi jo nyt, samalla tavalla housujen päällipuolelta piilopistoin, aivan kuten kasaisin villapaidan saumoja yhteen.
  • Hanki kotiin ennakoivasti muutama silitettävä paikkalappu lasten toppahaalareita varten. Varsinkin alkutalvesta ja loppukeväästä haalarit ovat kovalla koetuksella ennenkuin päästään siirtymään seuraavan kauden pukuihin. Viime keväänä pidettiin pojan seepratoppis aivan niin loppuun kuin vaan pystyi, polvet paikattiin kahteen kertaan ennen kuin puku oli täysin käytetty ja tehtävänsä kahden talven jälkeen tehnyt. En olisi raskinut laittaa kevään viimeisille “hangille” upouusia vaatteita.
  • Tämä on tärkeä ja ajankohtainen vinkki meidän perheessämme juuri nyt. Alkuviikosta elelimme jännittäviä aikoja, kun kaksi tärkeää asiaa oli hukassa. Sekä tyttäreni yöraudat (kahden kodin lapsella tämä on mahdollista!), että poikani uuden takin huppu olivat kadoksissa. Tavaroitahan ne vain ja onneksi huhuilujen jälkeen löytyivät, mutta se vinkki: nimikoi lapsen vaatteista myös irtoavat osat! Vaikka tämä kyseinen huppu ei löytynytkään koulun löytötavaralaatikosta (joka muuten pursusi toppahousuja ja hanskoja!), niin siellä kyllä oli kaksi muuta yksinäistä irronnutta huppua.
  • Kodintekstiilijutuissa mun arkinen, suloinen lempipuuha on tietysti mankelointi. Otan ikeakassillisen lakanoita ja raahaan ne mankelointihuoneeseen, jollainen taloyhtiössämme onneksi on. Tykkään vetää ja taitella lakanat äidin opettamalla perinteisellä tyylillä tiukalle rullalle muutenkin (mielellään kaksin jonkun kanssa ja tietysti niin, että lapset saavat keinua lakanakeinussa), mutta mankelin läpi rullatut lakanat ovat parhaimpia. Otan mukaan äänikirjan tai hyvää musiikkia tai ihan vaan nautin mankelointihuoneen rauhasta ja sileistä lakanoista ja niiden rullailusta. Kaappikin kotona kiittää, kun mankeloidut lakanat vievät paljon vähemmän tilaa tiiviissä muodossaan.
  • Kovalla pakkasella on paras päivä lakanoiden vaihtoon. Aamulla otan likaiset pois ja vien peitot tuuletusparvekkeelle, annan olla muutaman tunnin tuulettumassa ja vasta illan puolella vaihdan puhtaat tilalle. Ihana vaihe on myös se, kun sängyn päällä on läjä peittoja ja tyynyjä ja ne ovat vielä pakkasesta viileitä. Silloin siihen päälle saa ja pitää hypätä!
  • Lopuksi vielä armollinen toteamus: jos joskus ostatkin hetken mielijohteesta kreisikuosisen puseron, jota käytät muutaman kerran ja unohdat koko vaatteen tai kun lempimekko aina unohtuu päiviksi tuolin reunalle roikkumaan niin, että nostettaessa hiha on ihan pölyinen ja kissankarvoissa tai että kengät ovat unohtuneet eteiseen moneksi päiväksi sisällään litimärät sukat tai jos puhtaat lakanat ovat vähän ryppyisiä päästessään puhtaina sänkyyn odottamaan nukkujia tai kun lapsi tulee koulusta kotiin housuissa, joissa on haarasauma rikki ja muistat sen nähdessäsi, että housuthan ovat olleet rikki jo vaikka kuinka kauan, mutta olet vain unohtanut korjataa sen, niin ei se mitään. Ei tarvitse olla täydellinen. <3

Tämän postauksen ihanat kuvat ovat ajanlaskulta ennen tämän talven lumia. Mulla on päälläni upea Uhana Designin merinovillainen asu. Tykkään tosi paljon vaatteista, joissa sekä ylä-, että alaosa on samaa kuosia. Hauskaa on, että myös lapsillani on sama mieltymys. Muistan myös, että jo lapsena tykkäsin ysärikuosisesta sähkönsinisestä vähän inkahenkisestä collegeasusta, jossa sekä paita, että housut olivat tuota hyvinhyvin ysärikuosia. Uhanan vaatteiden takana on myös niin ihania ihmisiä ja vastuulliset arvot, että niissä on hyvä olla kaikella tapaa. Olen käyttänyt Uhanan leveitä villahousuja pitkin talvea ja mulla, ihmisellä, joka ei erityisemmin tykkää käyttää sukkahousuja muiden housujen alla, on vinkki, miten käyttää leveitä housuja myös pakkasella. Pue alle ihan reilusti villalegginssit. Itselläni ollut tuplavillahousut Uhanaa! Eikä oo palellut ja styleltä olen näyttänyt!

Millaisia vinkkejä sulla on vaatehuoltoon? Olisi kiva kuulla sun vinkit ja hauskat tavat, kerro niistä kommenttiboksiin.

PS. Bonuksena vielä vinkki tuohon nimikointiin liittyen. Nimikointitarroja hankitaan usein vain lapsille, mutta ne eivät ole pöllömpiä aikuisillakaan. On nimittäin säilynyt puhelimenlaturi paljon paremmin tallessa, kun sekä johdossa että pistokepäässä on nimi. Tuikitavallisen nerokasta, sanon minä!

PPS. Ekstrabonus vielä, kun oon oikein tarinointituulella: Tuli mieleen yks superhauska pukeutumissattuma vuosien takaa, joka vähintään kerran vuodessa muistuu mieleen facebookin muistoista: olin kerran ollut koko päivän töissä niin, että olin aamulla pukenut ensin topin ja sitten rintsikat! Kyllä, oikeasti! Ja huomasin sen vasta illalla. Topin päällä oli valitettavasti joku muu vaate vielä, mutta eniten tässä naurattaa se, että en missään vaiheessa pukeutumista ollut huomannut, että PUEN RINTALIIVIT TOPIN PÄÄLLE.

 

 

 

LASTENHUONE KAIPAA MUUTOSTA

Kaupallisessa yhteistyössä: Glowdia ja SBM Kipinä

Mulla on teille jännittäviä uutisia!

Joko olette kuulleet suomalaisesta, oululaisesta sisustussuunnitteluyrityksestä Glowdiasta? Se on sisustussuunnittelupalveluyritys, joka toimii verkossa ja joka haluaa saada aiheen lähemmäs ihmisiä. Ettei siis tarvitsisi olla paksun lompakon omistaja tai valtaisan omistusasunnon haltija, jotta voisi käyttää suunnittelijaa kodin laittamisessa.

Minulla on omanlainen tyyli sisustaa kotiani. En useinkaan koe, ettenkö osaisi laittaa kotiani nätiksi, mutta se missä usein kaipaan sisustuksen suhteen apua, on tilanne, jossa joku sanoisi myös sen toisenlaisen ehdotuksen miten jonkun paikan siellä kotona laittaisi. Joskus taas on nurkkia tai seinänpätkiä (ihan hirveästi pienessä kodissamme ei niitä ole), jotka kaipaisivat jotain erityistä tai piristystä ollakseen parhaassa mahdollisessa käyttötarkoituksessa juuri siinä elämän hetkessä. Glowdian palvelu on siis kuin tehty minun(kin) tarpeitani varten. Sisustussuunnittelu Glowdian tapaan toimii siis niin, että verkossa valitaan millaisen paketin haluaa ja sen mukaan saa etänä sisustussuunnittelupalvelua. Hinnat ovat alkaen 49e. Se tekee palvelusta mitä mainioimman ja erittäin helpon tarttua siihen, kun ei ainakaan ole siitä kiinni, että tarvittaisiin heti alkuun hirveästi rahaa. Ketään ei tarvitse pyytää kotiinsa, ei lähteä kotoa, palveluun vain ladataan tarpeelliset tiedot kohteesta ja valitaan mieluisan tyylin omaava sisustussuunnittelija ja homma lähtee käyntiin.

Mielestäni Glowdian palvelu kuulostaa todella hyvältä ja en malta odottaa, että pääsen tarkemmin tutustumaan miten kaikki käytännössä toimii! Hurjan jännittävää tässä yhteistyössä on se, että meitä on neljä bloggaajaa, jotka teemme yhteistyöt Glowdian kanssa, ja teemme ne blogisijoittajina. Eli se tarkoittaa sitä, että minä omalla panoksellani vaikuttajana, kuten myös Salamatkustaja-blogin Satu, Project maman Katja ja E2O-blogin Esko teemme vaikuttajamarkkinointia ja saamme sitä vastaan Glowdian osakkeita. Huh, tämä on jännittävää, koska mulla ei ole minkäänlaista kokemusta sijoittamisesta, joten on myös autuasta olla vähän uunona ja oppia tässä samalla paljon uutta. Koti on tärkeä paikka meille kaikille ja on erittäin kivaa tehdä sijoitustoimintaa ja työtä yrityksen kanssa, jonka toimintaan uskoo ja jolle toivoo hyvää ja menestystä!

Tämän postauksen kuvat ovat lastenhuoneestamme vähän aikaa sitten, eli hyvin arkista kuten kuvistä näkyy. Möin syksyllä pieneksi jääneen kerrossängyn pois, ajatuksena ostaa tilalle samantien uusi, isompi kerrossänky ja alle lisävuode, sänkyratkaisu joka vie vähiten tilaa ja jossa kaikilla on mukava paikka nukkua. Lapset ovat kuitenkin nukkuneet väliaikaisratkaisussakin (yksi sängyssä, kaksi patjalla valitsemassaan paikassa lastenhuoneessa eli kuin retkellä olisi) hyvin ja mulla on pieni epäilys omaan ratkaisuuni enkä ole vielä ostanut sänkyä. Tässä siis täydellinen tapaus, johon tarvitsen Glowdian apua!

Lue lisää Glowdian sivuilta ja tilaa heidän uutikirjeensä ja niin osallistut kuukausittaina arvottavan sisustuskonsultoinnin arvontaan.

 

BURGEREITTEN KAUTTA NELIVUOTIAAN KANSSA EKA KERTAA LEFFATEATTERIIN

Kaupallinen yhteistyö: Itis

Meillä kaikilla on ollut se ensimmäinen leffateatterikertamme. Joka kerta se on yhtä jännä. Itse olen tainnut saada kokea sen jokaisen lapsen kohdalla heidän seurassaan. Sen, kun lapsi on tietysti katsellut elokuvia tai muita lastenohjelmia kotona jo monta vuotta teeveen ruudulta, eikä oikein osaa odottaakaan muuta. Sitten kun päästään oikeaan isoon elokuvateatteriin ja hienoon saliin, niin onhan se mieletön kokemus pienelle lapselle (tai aikuisellekin, jos ensimmäinen kerta venyy niin pitkälle). Itse tykkään käydä elokuvissa muutenkin, koska silloin ainakin katson koko filmin alusta loppuun, enkä uppoudu välillä kännykän uumeniin tai ala puuhailemaan muuta.

Me juhlimmekin nelivuotiaani ensimmäistä elokuvateatterikokemusta oikein kunnolla. Hypättiin metron kyytiin ja hurautettiin Itikseen. Siellä avattiin marraskuun lopulla uusi, superhieno Finnkinon teatteri. Kävin itse jo avajaisissa ja pääsin tutustumaan IMAX®-saliin. Vitsit se oli hieno ja kokemus leffan katsomisessa melko erilainen kuin muualla, ja odotan innolla, että pääsen sinne katsomaan muitakin elokuvia. Siellä istutaan melko jyrkässä kulmassa, että jokainen katsoja on mahdollisimman lähellä suurta valkokangasta ja värit, kontrastit ja terävyydetkin ovat kovempaa luokkaa kuin perinteisesti. Liput saliin ovat hieman tavallista hintavammat, mutta ehdottomasti sen arvoiset. Tällä kertaa kuitenkin menimme perheen kanssa ihan tavalliseen saliin katsomaan the Grinchin.

Ennen leffaa kuitenkin menimme koko perhe syömään ihan ravintolaan! Kovin usein emme perheen kesken käy ulkona syömässä, koska jokaisen kerran jälkeen pikkuisen kiroiluttaa, kun on maksanut ruuasta suhteellisen paljon ja tuntuu, että pian ruokailun jälkeen jo valitetaan nälkää, kun on syöty niin vähän ruokaa joka ei välttämättä ole ollut sitä mieluisinta. Tällä kertaa kuitenkin annettiin taas mahdollisuus. Itiksen ravintola-alue uudistui myös syksyn aikana ja olikin nyt oikein mainio! Meillä on kotoa helppo kukea Itikseen ja ollaan käyty siellä suhteellisen usein, vaikka lähimpänä se ei kauppakeskuksista meitä olekaan, mutta kangas- ja askartelukaupat ovat usein olleet se avainsana ja samalla myös ravintoloita on käyty läpi, kun nälissään on lähtenyt liikenteeseen. Valitsimme ruokapaikaksi tällä kertaa the Lucky Bastardin. Burgereita teki mieli, joten paikkavalinta oli sillä selvä, mutta jos olisin ohikulkumatkalla nälissäni ja näkisin the Lucky Bastardin, niin voisin valita sen syömäpaikaksi ihan senkin perusteella, että ravintola näyttää viihtyisältä ja logo ja ruokalistan (ja nettisivujen) ilme miellyttää mun silmääni. Listalta löytyi lasten burgeri ranuilla, joten otimme sen jokaiselle. Kaikki söivät kaiken! Ennenkuulumatonta! Jokainen sai myös valita mieleisensä limsan, kun tarjolla oli erivärisiä (ja -makuisia) Fantoja. Oli oikein mukava ruokailuhetki ja kaikki lähdimme vatsat burgereista pullollaan kohti leffateatteria, joka on ihan ravintola-alueen lähellä.

Nuorimmaiseni sai valita mitä tahansa herkkua mukaansa leffaan ja tietysti valitsi sisarustensa siivellä myös värikkään hielujuoman ja pienen pussin karkkia. Ihmetys oli suuri, kun tultiin teatterisaliin ja hän näki ja tajusi, että leffa oikeati katsotaan täällä. Isompien lasten kanssa olemme käyneet eka kerran elokuvissa paljon nuorempana, enkä oikeastaan edes tajua, miten ollaan ohitettu tämä virstanpylväs, mutta nyt mulla ei ainakaan ollut minkäänlaisia jännityksiä sen suhteen, että miten menee, onko leffa liian jännä tai että tuleeko pissahätä kesken kaiken (kun muistettiin käydä etukäteen!). Kaikki meni todella hyvin. Kaikki lapset olivat myös vähän ihmeissään siitä, että vastasin jokaiseen heidän toiveeseensa, että kyllä. Sai juoda limsaa, sai ottaa karkkia, joskus niinkin ettei mitään rajoituksia ole.

Superhauska käänne tässä leffareissussa oli valitsemamme elokuva ja siinä yks hahmo. Nimittäin melkein leffan alussa selvisi, että yksi pääosahahmoista oli samanniminen kuin kuopukseni! Hänen nimensä ei kuitenkaan ole mikään yleisin, nimipalvelu näyttää, että alle 55 hänen nimistään on Suomessa. Valittiin siis leffa melkein jopa mystisen hyvin. Itse olen ylpeä itsestäni, että pysyin koko leffan ajan hereillä, toisinaan nimittäin animaatiot ovat sellainen genre, että mun silmät alkavat luppasta. Välillä oli tietysti seurattava sivusta salaa, pienimmän ilmeitä leffan käänteistä. Ikäraja oli 7, mutta sen saa vanhemman seurassa katsoa jo nelivuotias ja tämä oli oikein sopiva hänelle. Retkemme itään ja Itikseen, kauppakierrokselle, syömään ja leffaan oli oikein hauska ja kiva. Tällaisia iltapäiviä voisi olla useamminkin, mutta toisaalta, kun viettää niitä harvemmin, niin niissä säilyy hohto. Loppuun vielä vitsikäs kuva minusta lapsista leffan jälkeen.

 

TARROITELLEN KOHTI UUTTA VUOTTA

Kaupallinen yhteistyö: Tarramonsteri

Päiväkodin eteisessä käydyt lyhyet keskustelut saattavat olla toisinaan hyvinkin mieleenpainuvia. Niitä käydään lähes joka päivä, milloin aiheena on kiire ja hoppu, milloin ovesta löytyvä sen hetkellinen tautilistaus, milloin taas lasten hauskat jutut ja letkautukset. Eräänä syksyisenä aamuna kävin tällaisen lyhyen keskustelun, joka jäi mieleen. En muista mistä se tarkalleen lähti, mutta sen muistan, että aiheena oli tavaroiden nimeäminen. Luultavasti tuskastelin parittoman hanskan tai tossun perään. Olen ollut kyllä ihan ok nimeämään tarhaan viedyt tavarat, mutta tussijäljet pesulapuissakin haalistuvat ja välillä lappuja pitää leikellä irti kutiamisen takia ja kaikenlaista sattuu.

Tuo äiti eteisessä kertoi heidän joskus saaneen lahjaksi nimitarroja lapsen nimellä. Aivan, tarroja ja vieläpä lahjaksi! Miten nerokas lahja! Itsekin olin toki tuollaisia tarroja nähnyt, mutta en koskaan ollut saanut aikaiseksi niitä hankkia ja pitkään mentiin tussilla tavarat nimeten. Se keskustelu jäi mieleen!

Jokaiselle meistä on eteen tullut joskus tilanne, jossa on pitänyt nimetä tai olisi pitänyt nimetä joku oma vaate tai tavara, ihan meillä aikuisillakin. Joulun aikaan näin veljeni tyttärellä vanhoja petsoppeja (sellaisia pieniä eläinfiguureita), joiden pohjassa oli tussatut tyttäreni nimikirjaimet M-R. Hän oli saanut nuo lelut joskus aikoinaan tyttäreltäni ja edelleen siellä pohjassa oli ne jäljet, vaikka omistajakin oli vaihtunut. Silloin kävi kyllä mielessä, että ehkä olisi kannattanut tuolloin nimetä ne jollain muulla tavalla. Ja kuinka monta kertaa mökkireissulla on ollut tilanne, että pistorasioiden lähettyviltä on löytynyt useita erilaisia latureita, eikä niiden oikeita omistajia ole koskaan löytynyt. Nimeämisestä olisi ollut hyötyä. Oltiin koko perhe innoissamme, kun saimme tämän yhteistyön Tarramonsterin kanssa. Nyt saataisiin vihdoin nimettyä kaikki kinttaat, tossut, villatakit, laturit ja lelupäivän lelut. Tutkailimme Tarramonsterin sivuilta erilaisia vaihtoehtoja ja päädyimme kaikki Mini Pilkku -arkkeihin, koska halusimme pieniä tarroja. Jokaiselle lapselle löytyikin mieleinen teemapakkaus, jossa oli valmiina erilaisia kuvia ja pohjavärejä.

Joululomalta pohjoisesta palattuamme otimme heti tarra-arkit esiin ja nimesimme samantien kaikki lahjaksi saadut asiat, joissa on hyvä olla nimi. Nuorimmaisen uusi, upea Frozen-rooliasu viittoineen ei nyt ainakaan sekoitu kenenkään muun kanssa. Ekaluokkalainen nimesi saamansa kirjat ja koko Tatu ja Patu -kirjakokoelmansa. Viidesluokkalainen sai joululahjaksi oman videokameran ja se on nyt nimetty tarralla ja jokainen siihen kuuluva johtokin on sekä nimetty, että merkattu myös, että mitä tarkoitusta varten mikäkin johto on.

Joistain asioista vaan tulee niin tyytyväinen mieli ja tällainen arkinen asia on juuri sellainen. Nyt ei ainakaan tarvitse sitä huolehtia etteikö olisi omaa osuuttaan tavaroiden tallessa pysymisestä pitänyt. Parhaillaan tätä postausta kirjoitan tietokoneella, joka on kuorrutettu tarroilla ennestäänkin, mutta nyt siinä on myös muutama Arpostiina-tarra muistuttamassa kuka minä oikein olenkaan!

Välipäivien iloksi ja tammikuussa koittavan arjen kunniaksi Tarramonsteri tarjoaa 15%:n alennuksen koodilla VPA18. Koodi on voimassa 2.1. saakka. Suosittelen kyllä lämpimästi tarratilausta, helpottaa kummasti elämää tuollainen pienimuotoinen tarroittelu toisinaan!

ORVOKKIKUVIOINEN KUUSITYYNY // JOULUKALENTERILUUKKU 19

Kaupallinen yhteistyö: Kangas tyynyyn saatu Kaunisteelta.

Joo-o, se on taas joulukalenteriluukun paikka. Ja juu-u, se on taas pikkuisen epäjouluinen kangas, mutta lopputulos kuitenkin jouluinen kuusityyny. Selvästikin tämän joulun värit meillä ovat ainakin sähkönsininen ja vaaleanpunainen. Sain kankaan Kaunisteelta ja päädyin superkauniiseen orvokkikuosini.

Kangas on upea ja sopii aivan hyvin myös vaikkapa juhannusverhoiksi, mutta ainakin minusta kuusen mallinen tyyny tupsuineen tuo myös jouluisaakin tunnelmaa. Mulla alkaakin muodostua kotiin kausitekstiileitä, jotka saavat kaikki jäädä esille ympärivuotisesti aivan kuten ryijykin jää. Tulee väkisinkin mieleen, että olisi ihanaa, jos olisi iso talo, jossa nätti porstua, jossa leveä puupenkki, niin tämä tyyny olisi siinä. Aina, ympäri vuoden. Sininen orvokkityyny. Oi että, pistetään haavelistalle se! 
Tykkään todella paljon Kaunisteen kuoseista. Pinja teki tämän päivän joulukalenteriluukkuun aivan todella ihania joulusukkia. Siellä toinen tämän hetkinen lempikuosini, Rakastaja Robertin karkkikuosi. Käykäähän kurkkaamassa.

LOVELYT LAHJAIDEAT PAPERIOSASTON LOVEREILLE

Kaupallinen yhteistyö: MUJI

Aika harvalta lienee jäänyt ainakaan Helsingissä epäselväksi, että MUJI on täällä taas. Melko monelle ihmisille MUJI on ollut 90-luvulta saakka brändi, jonka myymälään on aina pitänyt päästä, kun on käynyt ulkomailla. Niin minullekin. Mulla on edelleen käytössä 2000-luvun alussa hankkimani leimasinaakkoset ja ihan vasta löysin kaapista minikokoisen vihkon, johon olin kirjoittanut tyttäreni ensimmäisiä hauskoja letkauksia hänen opittuaan puhumaan. Ei siis liene yllätys, että olin todella innoissani MUJIsta ja erityisesti paperitarvikeosastosta tänäkin syksynä kun pop up -myymälä kolmannen kerran Helsinkiin tuli.

Meidän perheessä piirretään, kirjoitellaan ja askarrellaan paljon. Kyniä ja vihkoja on jokaisen lapsen pöydällä paljon, puhumattakaan mun omasta. Meillä on vihkokori, jossa säilytetään eri aiheisia vihkoja, joihin piirretään vain tiettyjä juttuja. Itsekin olisin halunnut teemavihkoja, jo lapsena, mutta mutta en muistaakseni disko- ja nimmarivihkoa (kuinka ihanan 80-90-lukulaista!) enempää omistanut, vaikka esikuvani teemavihkosta on äidiltäni. Hän on piiirtänyt 70-luvun alussa vihreäkantiseen kierrevihkoon hahmoja Aku Ankoista. Tusseilla piirretyt hahmot ovat nimikoidut ja numeroidut. Arvatenkin tuo vihko (ja ylipäätään se, että se on säilynyt!) oli mun oman lapsuuteni yks ihana aarre, jota aina silloin tällöin sain katsella ja inspiroitua (mutta en selvästikään riittämiin, kun en koskaan aloittanut omaani) ja lähes samanlainen vaikutus sillä on ollut omiin lapsiini.

Perheemme kynäviidakko on ollut melko mahdoton jo jonkin aikaa. Viimeksi toissapäivänä etsin erilaisia tusseja todella monesta paikasta ja löysin hyvin erikoisen kokoelman aivan mitä sattuu kyniä. Aivan täydelliseen saumaan tulee nyt tämä joulu ja MUJIsta löytämäni ihanat, tyylikkäät, selkeät ja käytännölliset ratkaisut lahjapakettiin koko meidän perheelle. Akryyliset, sopivan pienet, mutta riittävän suuret laatikostot ovat täydelliset tähän tarpeeseen. Kynien säilytykseen kauniisti. En malta odottaa, että saan etsiä näille laatikostoille paikat kotoamme ja päästään (ehkä) (toivottavasti) järjestelmällisempään kynien säilytykseen. Vihkot ja erilaiset kynät ovat mielestäni muutenkin aivan täydellinen joululahja. Kaunis, saajalle sopiva vihko (ruudut, viivoitus tai tyhjät sivut) ja hyvä kynä (vaikkapa tusseja, puuvärejä, ohutkärkisiä kyniä tai superkaunis, ohut lyijytäytekynä), ne ovat usein sellaisia mitä jokainen tarvitseekin, mutta ei omista tai sitten kuten ainakin meillä, aina on ihanaa aloittaa uusi vihko uusille jutuille ja ideoille uuden kynän seurana!Seitsenvuotiaalle hankin kierrevihkon, jonka kanteen piirsin valmiiksi pieniä kuvia, joiden tiedän häntä ilahduttavan. Pakettiin lisäksi hyvät tussit ja reilusti ohutkärkisiä kyniä ja tietysti oma teippiteline eri värisine teippeineen.

Reseptivihko on klassikko vihkojen erilaisissa teemoissa, mutta itse kyllä vain harvoin kirjoitan enää nykyään mitään ruokareseptejä ylös. Joten tämän reseptivihkon nimesinkin elämän ja vatsan täytteiden reseptivihkoksi eli ehkäpä lahjan saaja kirjoitteleekin sinne omia ajatuksiaan elämästä ja sitten seuraavalle sivulle parhaan nakkikastikkeen ohjeen.Tässä kuvassa näkyy silmiä hivelevän ihanasti laatikostoon laitetut puuvärit, lyijykynät sekä kumitettavat mustekynät. Kyllä, luit oikein. MUJIn valikoimista löytyy ihan mieletön kynä, jonka itse ainakin luokittelen mustekynäksi tai aivan ohueksi tussikynäksi. Kynän korkissa on päässä ns. kumi, jolla voi oikeasti pyyhkiä jo kirjoitetun tekstin pois. Ja arvatkaapa miten se tulee takaisin? Kylmässä. Eli voi siis kirjoittaa salaisia viestejä hellulle ja muille ihanille ja pyyhkiä tekstit pois, sujauttaa lappusen taskuun ja käskeä ihanaa tyyppiä lukemaan lapun ulkona pakkasessa.

Pop Up Store Kampin kauppakeskuksessa on auki tammikuun loppupuolelle saakka eli hyvin ehtii sekä jouluostoksille, että uudenvuoden alkuun vielä hankkimaan ihania juttuja. Nuo kuvissa näkyvät lahjapaketit ovat muuten tehty MUJIn paketointipisteellä. Siellä on ruskeita paperipusseja, ihan älyhienoja ja hauskoja leimasimia ja pakettikortteja. Saa siis samalla itse askarrella hyvin matalan kynnyksen lovelyt lahjapaketit, kun käy toteuttamassa ihania sisältöjä joululahjoihin. 

LASTEN TEKEMIÄ SUSHIDONITSEJA JA ÄIDIN SÖPÖJÄ MYTTYSUSHEJA

Kaupallinen yhteistyö: Blue Dragon & Suomen Blogimedia

Meidän perheessä ei ole kovinkaan montaa ruokaa, josta kaikki tykkäisivät. Muutama silti on. Yksi niistä on sushi. Jollain tapaa se on aivan ihanasti tätä päivää, vuotta 2018, että se on just sushi, eikä vaikkapa makaroonilaatikko, kalakeitto tai klassikkolempiherkku omasta lapsuudesta eli hampurilainen. Vaan että sushi! Se on ollut meidän perheellemme herkku, jota on käyty syömässä ulkona tai on tilattu erilaisia annoksia kotiin lähimmäisistä sushiravintoloista. Tällä kertaa päästiinkin kokkailemaan ihan itse omat sushimme jaämä postaus onkin meidän perheen matka sinne, missä jokainen suupala onkin tehty omin käsin ihan itse.

Olin kerran aiemmin tehnyt sushia itse ja se ei ollut oikein onnistunut kokemus (koska en maustanut riisiä riittävästi), enkä oikein ollut innostunut kokeilemaan toista kertaa. Välissä oli useampi vuosi. Joten tämä yhteistyö oli mahtava sysäys kokeilemaan uudelleen. Posti toi meille laatikollisen Blue Dragonin tarvikkeita sushin tekoon ja niissä riitti ihmettelemistä. Vähän kaikkea testailin, ennen kuin aloimme koko perheen kanssa hommiin. Yllätyin monista jutuista, kuten siitä, että vaikkapa riisiin lisättäviä riisiviinietikoita oli kolmea erilaista: pelkkää Rise Vinegaria, johon lisätään itse vähän sokeria ja suolaa saadakseen riisistä sushi su:ta. Sitten oli valmista Sushi Su:ta pullossa ja Miriniä, jolla voi myös maustaa riisin riisiviinietikkaan sekoitettuna ja maku on hieman imelä. Olin aivan ulalla näistä aluksi, mutta päädyin käyttämään lähes joka kerta valmista Sushi Su:ta, se kuulosti iiseimmältä ja hauskan nimiseltä (!!). Merilevän rullaaminen muka jännitti, mutta sehän oli tosi helppoa, vähän jopa tylsän helppoa. Täytteiden miettiminen oli varmaan hankalin osuus. Woltilla tilatessa sitä vaan valitsee jonkun kokonaisuuden, jossa on vähän kaikkea, nyt pitikin yhtäkkiä keksiä itse. Ensimmäisellä kokeilukerralla laitoin täytteeksi lohta, kurkkua, paprikaa, majoneesiin sörssättyjä katkarapuja. Tein tämän harjoittelukierroksen siksi, että osaisin sitten olla lasten kanssa varmasti tyyni. Ja että miksikö tyyneys oli saavuteltava olotila? Jostain kumman syystä siksi, että tuntuu, että aina kauhistellaan itse tehdyn sushin vaivallisuuta ja hitautta ja että ei se kuitenkaan onnistu. Uskoin tuohon. Minä hölmöläinen!

En todellakaan ole mikään sushi-asiantuntija, eikä kukaan meidän perheessä. Just ja just tiedän mikä on maki ja että se sushiravintolan paras on se, mikä ei ole nimeltään maki ja jonka päällä on liekitettyä lohta ja majoneesia. Onneksi ei asiantuntija tarvinnutkaan olla alkaakseen tähän hommaan, etukäteen kauhistelemaani, mutta loppujen lopuksi leppoisaan sushi-iltapäivään lasten kanssa. Olimme miesystäväni luona koko kööri, viisi lasta ja me kaksi aikuista. Asettelin lapsille valmiiksi kippoihin aineksia, joista ajattelin heidän pitävän. Sillä vaikka omat kolme lastani sushista tykkäävätkin, niin viisikosta ihan jokainen ei ja täytteissä nyt tietysti on jokaisella omat suosikkinsa ja inhokkinsa. En kertonut etukäteen muuta kuin, että tänään saavat itse tehdä omat suupalansa ja niin monta kuin haluavat. Hankimme talvella donitsipellin ja ajattelin yllättää lapset tekemällä heille valmiiksi omat riisidonitsit, joita sitten saavat koristella.

Sushiriisin keittäminen on varmaankin sen hitain homma. Se siis kannattaa tehdä, varsinkin jos lasten kanssa kokkailee, hyvissä ajoin ainakin ennen kuin kellään on nälkä ja muutenkin, ettei tarvitse itselläkään odotella nälissään riisin jäähtymistä. Riisiin lisätään etikkaa, se saa siitä makua ja sushiriisi muutenkin on laadultaan sopivan tahmaista, että sitä on hyvä käsitellä. Harvempia riisiruokia (tai niitä mitä itse olen eläissäni tehnyt) käsitellään käsin, niin ei varsinaisesti ole muunlaisesta kokemustakaan, kuin sopivan tahmaisesta sushiriisiä (ja vesikiposta siinä vierellä, että sormet saa välillä puhtaaksi). Kun riisit oli keitelty ja annettu jäähtyä, taputtelin sitä donitsipellille ja keikautin pellin nurinpäin ja mulla olikin siinä suuri määrä riisidonitseja valmiina lapsia varten.Lapset olivat aivan ihmeissään, että mitä tää on! Että donitseja, mitä ihmettä?! Kerroin ja opastin ja voi vitsit, miten innostuivat. Oli ihanaa nähdä se riemu ja innostus. Sieltä alkoi syntyä kissoja, pupuja ja kaikkia muita naamallisia donitseja. Ei ihan ehkä sitä, mikä mielikuva sushista yleensä on. Tai riippuu toki kuinka paljon alkaa esimerkiksi Pinterestistä etsimään inspiraatiota söpöihin sushiannoksiin (siellä on mielettömän hienoja!). Annoin lasten tehdä täysin omien mieltymysten mukaan, en puuttunut vaikkapa siihen, että jos tykkää lohinigireistä (muistin yhtäkkiä sen nimen!), niin sillä lohella kannattaa kuorruttaa koko donitsi. Jännä osuus oli se, kun liekitettiin lohta. Miesystäväni haki tästä sushihommasta innostuneena kaasupolttimen ja huippua, että hakikin, koska olihan se jännää minustakin eka kertaa kärryyttää lohen pintaa pöydän ääressä. Liekitetyt lohipalaset oli myös houkutteleva nappasta suuhun jo ennenkuin donitsit olivat valmiitakaan.

Lasten tekemistä oli ilo seurata ja sushidonitseista tuli aivan ihania! Piti oikein toppuutella lapsia, kun halusin ottaa syksyn hetkellisessä päivänvalossa niistä kuvia, että ääääk nyt ei vielä suuhun, vaan vasta kohta! Tuon mukavan sushi-sunnuntain (vois muuten vaikkapa lanseerata perheemme perinteeksi) jälkeen olen saanut toiveen pariinkin kertaan, että tee äiti taas sushia ja minähän olen tehnyt. Perinteisiä makirullia moneen kertaan ja söpöjä myttysusheja ihanilla koristuksilla. Ollaan harjoiteltu puikkojen käyttöä (mieluiten syödään kotioloissa ihan vaan sormin) ja kerran tehtiin niin paljon, että vietiin parikymmentä suupalaa alakerran naapureille iltapalaksi. Opetin äitiänikin vähän rullailemaan.Täytyy todeta, että me jäätiin itsetehdyn sushin koukkuun. Siitä saa superhyvää, kun ainekset ovat kohdillaan ja saa syödä kyllä vatsansa täyteen. Kun maustaa riisin hyvin, ostaa tuoreet täytteet, käyttää makoisaa soijaa ja inkiväärilastuja. Erityisen ilahduttava oli Blue Dragonin Sushi Meal Kit, joka sisältää valmiiksi sushiriisin keittopussissa, sushi su -riisiviinietikan, soijakastikkeen, merileväarkit, wasabitahnan, bambumaton, syömäpuikot ja valmistusohjeet. Tykkään itse tosi paljon tuollaisista valmiista seteistä, joissa on varmasti kaikki, eikä tarvitse huolehtia kotona, että joku tärkeä mauste tai ainesosa jäi ostamatta.

Nyt näitä kuvia katsellessa alkaa melkein suunpielistä kuola valua. Keksinkin just myös parikin uutta ideaa, miten seuraavalla kerralla pyydän lapset mukaan kokkailemaan. Avainsanana piparimuotit! Saas nähdä mitä se seuraava kerta tuo siis tullessaan! Oikein leppoisaa viikonloppua ja ehkäpä sain innostutettua just sutkin sushi-sunnuntaihin, se on huomenna se. Loppuun vielä kuvat vitsikkäistä kurkkumakeista, joita testasin ja jotka saivat koristuksia juustosta, näkkärin palasista ja sateenkaarimajoneesista, kun minä vähän innostuin kolmoisväripursottimesta!