Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

JOSKUS ON ERITYISEN TÄRKEÄÄ LÄHTEÄ RETKELLE

retki7

retki8

retki9

retki10

retki11

retki1
Yhtenä iltana poika touhuili lastenhuoneessa melko pitkän tovin ja tuli sieltä luokseni todella innoissaan. “Äiti, attaissa on vauvva ja kamu. Otetaan viitti. Mammaa, mehua ja keksiä on. Mennään eetkelle!” Sinne se suloisuus oli pakannut nukenrattaisiin leikkikeittiöstä eväät ja jalkoihinsa löytänyt jostain talviset kumisaappaat (jotka ilkeä äiti pakotti vaihtamaan kesäisempiin). Itse olin kurjan kesäflunssan kourissa, mutta kyllä tämmöinen kutsu menee aina oman huonon olon ohitse! Ei tällaisia, suloisia pyyntöjä joka päivä tule, eikä noin kauniita, lämpimiä ja ihania kesäiltoja. Siispä lähdimme lähipuistoon pienelle iltapiknikille. Ja oli mukavaa!

Vilttinä meillä oli pojan köllöttelypeitto vauva-ajoilta. Näyttää muuten ihan tosi hienolle edelleen!

One evening my boy was in the children’s room for a long time and then came to me very excited. “Mommy, there’s a baby in the push chair, lets take a blanket and some milk. Let’s go for a picnic!” He had packed some food in the push chair, and was wearing winter rubber boots he had found somewhere. I was having a bad flu, but this kind of invitation made me forget my sickness. These kind of cute invitations don’t happen everyday, and the summer nights aren’t always so lovely. So we went to our neighborhood park for a brief evening picnic. And had a blast!

The blanket was from the time my boy was still a baby. It still looks wonderful!

VUONNA 2012…

TAMMIKUUSSA

 

 

 

 

HELMIKUUSSA

 

 

MAALISKUUSSA

 

 

HUHTIKUUSSA

 

 

 

TOUKOKUUSSA

 

 

KESÄKUUSSA

 

 

HEINÄKUUSSA

 

ELOKUUSSA

 

SYYSKUUSSA

 

 

 

LOKAKUUSSA

 

MARRASKUUSSA

JOULUKUUSSA

 

 

 

…neuloin paljon. Tein ihania villapaitoja, pipoja ja sukkia, oon kyllä iloinen kaikesta mitä tein. Ompelin, kirjoin, tuunailin ja askartelin vähän vähemmän, mutta melko monta uutta takkia talvea kohden itselläni eteisen naulakossa roikkui. Niin ja virkkasinhan mää ihan hulluna, maailman hienoimman plussapeiton! En kaipaa tehneeni mitään lisää, tässä oli riittämiin. Kiitos käsityövuosi 2012!
…elämässä tapahtui paljon. Vuosi sitten toivoin tämän vuoden olevan paljon parempi kuin edellinen ja kyllä se sitä olikin, vaikkei helppo vuosi tämäkään. Ihanempaa, leppoisampaa ja parempaa ensi vuoteen toivoen, itselleni, läheisilleni ja ihan jokaiselle! Monia mahtavia juttuja on tiedossa ja odotettavissa vuoteen 2013, jännittää ihan!
Onnellista uutta vuotta kaikille, jokaiselle mahtavalle blogini lukijalle, tykkään teistä! Kiitos!
+ + + + + + + + + + +
…I knitted a lot. I made some wonderful sweaters, hats and socks, and I’m really happy for everything I did. I sewed and embroidered little bit less than normally, but quite a few new winter coats of mine are still hanging in the cloakroom. Oh, and I’m just crazy about the amount I crocheted, including the world’s finest blanket! I don’t thing I should’ve done anything more, this was enough. Thank you handcraft year 2012!
…A lot has happened in my life. A year ago, I was hoping for this year to be much better than the previous one, and that it was, even though this wasn’t an easy year. For the next year I hope life to be more wonderful and less hectic; all in all, a better year for myself and for my loved ones and to every single person on this planet! Many great things are coming and expected from the year 2013, I’m quite excited!
Happy new year to all my wonderful readers! You all have a special place in my heart, thank you!

 

PÄIVÄPEITTO

Tämän peiton alla olen ollut jo tovin jos toisenkin. Sitä tehdessä tietysti. Katsonut Kaksi yötä Pariisissa ja haaveillut matkasta samaiseen kaupunkiin. Yksin? Tyttären kanssa, joka haaveilee näkevänsä Eiffel-tornin, vaikka luulee sen jo nähneensä Marjamäen Pajutilalla? Ei, mieluiten varmaan menisin sinne rakkaan kanssa ja pussailisin ja tanssisin. Nauranut Solsidanille ja miettinyt onko sellaisia Oveja oikeasti olemassa. On. Tietysti on. Haaveillut lumilautailumatkasta johonkin, missä on pitkät mäet, komeat maisemat ja lumi narisee laudan alla. Paitsi että ehkä laskisin suksilla pitkästä aikaa. Kyllä. Kuunnellut sateen ropinaa, katsellut kattoikkunasta kesän komeinta salamointia, jättänyt peiton odottamaan ja kivunnut nukkumaan, ottanut pienoiset kainaloon. Ihmetellyt tätä maapalloa katsellen uskomattoman kauniita luonto-ohjelmia ja miettien, miksi sitä vaan on kotona, kun maailma on täynnä niin kauniita paikkoja. Nuorimmaiseni mylläsi suklaakeksisillä käsillään peiton kanssa ja sai aikaan komeat suklaatahrat. Mutta ei se haittaa, ne on vaan tahroja. Ne lähtee kyllä pois. Ne on noissa kuvissakin. Tahrat. Ja lapset. Vastaanottanut nuppineuloja samaiselta pian puolitoistavuotiaalta, joka jokaisen neulan kohdalla sanoi au, muttei suostunut tehtävästään luopumaankaan. No, oppiipahan. Antanut tyttären tehdä keskeneräisestä peitosta majan, vaikka vanu reunoista tursusikin ja heti piti imuroida. Mytyssä peitto oli myös hyvä este aitahyppyjä harjoittelevalle keppihevoselle ja sen omistajalle. Pehmyt, jos pyllähtää. Ajatellut, että mitä se tulevaisuus on oikein on, kun tytär sitä yhtenä aamuna kyseli ja vastailin niitä näitä, mutta jälkeenpäin hoksasin, että se on hyvä olisi ollut paras vastaus. Kuunnellut, ja ompelukoneen äärestä vähän väliä kääntynyt katsomaan PMMP:n Ruisrockin keikkaa, hymyillyt niille ja niiden biiseille, itkeä tirauttanut kun sanat on osuneet omaan sydämeen. Kohkausrockin kohdalla pohtinut, onko Matoja kaikesta huolimatta mun suosikein ja jatkanut silti vain ja kirjonut peiton alakulmaan 250812. Ei, ehkä se taitaa olla Rakkaalleni. Tullut siihen tulokseen, että tämä päiväpeitto on paras peitto minulle juuri nyt.

Kankaat Eurokankaasta, lähes kahden tunnin pohdiskelujen jälkeen löysin sopivan yhdistelmän oikeita sävyjä. Yksi kankaista on paksumpaa kuin muut. Aika hyvin ellen sanois. Idea peittoon ja löyhästi näkyvään pikselipiparireunaan on oma. Välivanuna kaksi Ikean peittoa. Leikkuu-, silitys- ja neulaamisapuna alkuvaiheissa rakas äitini. Ompelukoneena hyvin lähes kaksikymmentäviisi vuotta palvellut Husqvarna Prisma 950S. Tikkaukset pääosin käsin muliinilangalla. Tekijänä Tiina, 32 vuotta. NYT ON KUULKAAS PÄIVÄPEITTO JA SÄNGYLLÄ SAA HYPPIÄ!

MENNEIDEN MUISTELUA – osa 4

Tämä peitto syntyi todella pitkällä aikavälillä. Aloin kirjomaan hahmoja jo syksyllä 2009, ajatuksena käyttää niitä jonkinlaiseen pieneen peittoon, mutta sen suurempaa ideaa ei tainnut olla ja tietysti projekti paisui matkan varrella. Peitto valmistui keväällä 2011. Sitä tehdessä mietin kyllä monia asioita ja siitä nimikin, Onnipeitto. Se on ihanan paksu ja mukava, leppoisa läämike päiväunille sohvan uumenissa. Jokaisen hahmon kohdalla olen miettinyt senkin, että ketä kukin muistuttaa. Sattumalta tietenkin!

MENNEIDEN MUISTELUA – osa 3

Tämän puun tein joskus muuten vaan, vailla sen kummempaa ajatusta minne sen laittaisin. Onneksi se sitten löysi arvoisensa paikan, kun tein Neitokaiselle päiväpeiton, jonka tilkkujen keskelle puu hyvin sopi.

Tuossa peitossa oli kyllä järjetön määrä tikkaamista, kuukauden verran joka ilta taisin sitä käsin tikata. Peitto valmistui syksyllä 2009. Mutta ihana se on ja niin iso, että vaikkei enää ole päiväpeittokäytössä, on se loistava majapeitto, koska ei ole liian paksukaan. Ja ihan ihana muisto onnellisista syyspäivistä vuosien takaa, ajalta kun minulla oli kaksivuotias tytär.

MENNEIDEN MUISTELUA – osa 2

Tämän köllöttelypeiton tein kolmessa päivässä (!) kummitytölleni keväällä 2010. Muistan kuinka maanantaina töiden jälkeen levitin kankaat keittiön lattialle, suunnittelin siinä samalla leikellessäni ja illalla jo tikkailin ja kirjoin tekstejä teeveetä katellessa. Torstaina annoin peiton saajalleen. Kaunishan tuo peitto on silmissäni edelleen ja varmasti ihana muisto kummitytölleni aikuisenakin. Ja miten hellyyttävä on tuo kirjailemani Neitokaisen piirustus, oi!

MENNEIDEN MUISTELUA – osa 1

Vanhan blogin puolelta on kadonnut sähkökatkoksen myötä isot määrät kuvia töistä, joita menneiden vuosien varrella olen tehnyt. Asialle ei mitään voi, onhan se harmillista, mutta kukaan ei sentään kuollut ja olenhan kuvat esitellyt jo aiemmin. Silti se kirvoitti miettimään, olenko kenties ladannut kuvia jonnekin muualle talteen. (toki ovat tuplakopioina alkuperäiskuvina kahdella erillä ulkoisella kovalevyllä) Olinhan minä. Nyt siis seuraa muutama kuvakatsaus niihin juttuihin, joita olen tehnyt vuosina 2009-2011.
Tämän tilkkupeiton tein Hymykuoppapoikaselle ihanista Amy Butlerin kankaista, maaliskuussa 2011. Käytin kaikki saamani kankaat ja hassua oli, että peitto oli juuri sen kokoinen, että se mahtui pikkuisen reunaa taittamalla päiväpeitoksi pinnasänkyyn. Siinä se sitten viettikin aikaansa öin ja päivin, koska pinnasängyssä ei koskaan nukuttu. 

Poikanen sai myös toisen peiton, aikas suloisen musta-valko-keltaisen tammikuussa 2011. Tässä ehkä harmittaa pikkuisen tuo kirjava reunakaitale, mutta en silloin jaksanut enää suuren vatsani kanssa lähteä hakemaan muutakaan ja peitto oli tehtävä.