Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TÄSTÄ SAATTOI TULLA SÖPÖIN JA IHANIN LEIKKIMÖKKI

Palataan aivan aluksi aivan alkujuurille. Kahdeksankymmentäluvulle tietysti, jolloin elin lapsuuteni kymmenen ensimmäistä vuotta. Vietimme tuolloin aikaa paljon mummulassani, enemmän Arposella eli isäni puolen mummulassa ja vähän vähemmän Västäräkissä, äitini puolen mummulassa. Molemmissa pihalla nökötti leikkimökki. Arposen mökin leikkimökki oli valmiiksi sisustettu, siellä oli muistaakseni isäni tekemä pieni pöytä, jonka reunalla oli joskus ollut kynttilä ja se oli polttanut kulmaan reiän laatikkoon asti. Seinillä oli lehdistä leikattuja söpöjä kuvia. Ikkuna oli pieni, mutta siitä näki aina kuka tuli pihaan. Ympärillä kasvoi raparpereja ja pihlajia. Leikkimökin edusta oli hyvin keskeinen paikka, sillä sen edessä oli nuotiopaikka. Sellainen tiilistä kasattu, jossa paistettiin makkaraa. Siinä oli muutaman tiilen välissä just se täydellinen rako, johon sai makkaratikun hyviin asemiin. Nyt kun mietin, niin melkoisen hassu paikka makkaranpaistoon, mutta toisaalta täydellinen, koska siinä me istuskeltiin. Aikuiset ja lapset sulassa sovussa ja tuntuu kuin kaikki hetket siinä olis ollu aivan älyttömän ihania. Leikkimökin portailla oli monta paikkaa ja lisäksi tarvitsi vain muutaman pöllinpalasen, joilla istua. Taidettiin muuten makkaratikutkin säilyttää leikkimökin katon alla jossain rakosissa. Västäräkin (talon nimi – aah miten ihana nimi tuo onkaan!) leikkimökki taas oli vähäeleisempi kaikella tapaa. Sen vieressä oli kaivo, johon ei tietenkään saanut koskaan koskea ja siellä oli aina paljon enemmän sääskiäkin, ettei ulkona kaupunkilaislapsi jaksanut niin paljon leikkiä. Tykkäsin ennemmin mennä seikkailemaan liiteriin, siellä oli tosi monet portaat tai tikkaat ja sinne pienehköön liiteriin muodostui pieniä eri tasoja tai kuin parvia ja siellä oli paljon hassuja pikkutavaroita. Ainakin lapsesta ne tuntuivat siltä. Leikkimökissä oli kuitenkin maailman paras kauppaleikki. Mummi (ja muistaakseni myös minä) oli kerännyt tyhjiä, pahvisia ruokapakkauksia ja siellä ne olivat pienillä hyllyillä sekä pikkuveljeni vanha kassakone ikkunan edessä olevalla pöydällä odottamassa kassöörejään.

Olisin ihan hirveästi halunnut oman leikkimökin. Sellaisen, jonka minä, ihan vain minä, eikä kukaan serkku (joiden kanssa mummuloiden leikkimökit tietysti jaettiin), saisin sisustaa ihanaksi. Mulla oli lapsena jo paljon ideoita mitä tehdä. Eivätkä ne useinkaan olleet sellaisia joihin tarvitsisi paljon rahaa, vaan ennemmin ideoita jo olemassa olevista asioista. Kuten vaikkapa tokaluokalla naapurin Mirkun kanssa ideoidut itseommellut hameen (joita en kylläkään koskaan toteutettu), jotka suunniteltiin tekevämme äitini vanhoista kankaista kokoamalla niistä kauneimmista pienistä palasista tilkkuhameen. Olin enemmän kekseliäs, kuin vaativa materiaalien suhteen. (Ehkä olen sitä samaa edelleen.) Omaa mökkiä en kuitenkaan koskaan saanut. Päätin, että omat lapseni saavat ja silloin minä sen sisustan.

Asuimme kymmenisen vuotta sitten omakotitalossa, paritalossa Tampereella. Siinä oli piha. Haaveilin leikkimökistä pihalle niin kovasti, että meinasi sydän haljeta. Googlettelin ja suunnittelin ja mietin ja katselin huuto.netistä mökkejä, että saisiko vanhan siihen jostain haettua. Tyttö oli tuolloin pari-kolmevuotias. Leikkimökkiä ei tullut. Mulla edelleen kouraisee sydämestä se tunne mikä liittyy tuohon haaveeseen. Olen ihan hirvittävän pettynyt itseeni, etten saanut lapsilleni tai kaikista eniten varmaan kuitenkin itselleni toteutettua sitä maailman ihaninta leikkimökkiä. Se oli niin suuri unelma ja haave, jota olin lapsesta asti kantanut.

Viime vuosina olen kuitenkin hyväksynyt asian, että se haave siirtyy sitten mummuvuosiini, ehkä silloin saan laittaa lapsenlapsilleni mökin jonnekin. Ei täällä kerrostalossa oikein voi mökkiä pihalle pystyttää, vaikka kieltämättä sitä mietin, kun pihalle tehtiin pari vuotta sitten leikkialueen uudistus…

Viime kesänä pääsin käymään ensimmäistä kertaa miesystävän suvun kesämökillä Tampereen Teiskossa. Mökki on upealla paikalla järven rannalla. Sellaisella, josta olen aina haaveillut ja nyt päässyt kaksi kertaa käymäänkin jo ja toteamaan, että sellaisia paikkoja oikeasti on olemassa, niin ihana paikka! Ja arvatkaapa mikä siinä mökin pihalla töröttää. NO LEIKKIMÖKKI! Tuli sitten tuossa talvella puheeksi tämä mun toteutumaton haaveeni ja mies totesi, että laita se leikkimökki ihanaksi (tai saatoin se olla minäkin joka sitä ehdotti). Tietysti tartuin tähän ajatukseen ja päätin toteuttaa. Sellainen oikein överi ja kunnon leikkimökkiprojekti! Aloin keräillä pitkin talvea erilaisia asioita pussukoihin vintille, joissa luki sieluni silmin ja kirjaimin: LEIKKIMÖKKITARVIKKEITA. Lastenhuonetta siivotessa laitoin pikkutavaroita sivuun ja varastoa siivotessa samoin. Työprojekteista ylijääneitä tapettisiivuja talletin rullilla leikkimökki mielessäni.

Viikko sitten maanantaina sitten yhtäkkiä koittikin se päivä, että olimme lähdössä tuonne Teiskon mökille. En ollut valmistautunut ollenkaan leikkimökkihommiin, kun takana oli festariviikonloppu toisella mökillä ja muutenkin tajuttiin, että seitsenhenkinen porukkamme ei voi matkustaa seitsenpaikkaisessa autossa matkatavaroiden kanssa, vaan tarvitsemme peräkärryn kamojen kuljettamiseen. Siinä sitten hässäkän keskellä kipitin vinttiin etsimään noita talven aikana pakattuja pusseja. Muutama löytyi ja pari tuolia. Raahasin ne lähes täyteen peräkärryyn kaiken muun tavaramäärän jatkoksi. En uskaltanut katsoa pusseihin, sillä tiesin, että kaikkea en mukaan löytänyt. En halunnut pettyä. Mietin jo, että perun koko projektin. Se olisi muutenkin mun oma juttuni, eikä kukaan osaisi kaivata mitään mitä ei ole sovittu tai luvattu tai sen kummemmin edes puhuttu etukäteen.

Matkalla mökille pysähdyimme ABC:n sijaan syömään Tampereen Ikeaan. Syötyämme ehdotin matkaseuralleni, että kipaistaan nyt kuitenkin sen alakerran osaston kautta. Ja kuten aina, jotain löytyi: pari ideaa leikkimökkiin eli siis se viimeinen innon pisara sille, että tulevan viikon yksi tärkeä juttu olisi toteuttaa tämä mun haaveeni. Ikeasta mukaan lähti peltinen pieni hyllykkö, aurinkokennolla toimivat ulkovalot ja kaksi tyynyliinaa. Edessä olisi i h a n a  p r o j e k t i! Aiemmin leikkimökissä oli ollut muutama kaluste ja lelu, mutta muistin itsekin edelliskesältä, että enemmän näin siellä hämähäkinseittejä kuin leikkien jälkiä. Aloitimme siis miehen tyttären kanssa yhdessä työn pesuhommilla. Pesimme mökin seinät, katon ja lattian. Miehen tytär, sama, joka oli innoissaan myös parvekkeen uudistuksesta, oli mulle tosi iso apu tässä(kin) projektissa ja kaikista näistä hommista todella iloissaan! Puhumattakaan siitä miten mukavaa ja ihanaa on touhuta yhdessä. Pian hommien aloitettua kiinnitin ensimmäisen asian, nimittäin tekokukista ja paperikukkasista tehdyn kukkapannan viime kesältä leikkimökin oveen kranssiksi. Että pääsee tunnelmaan jottei mee ihan pelkäksi siivoukseksi ja remonttifiilis ehdi lässähtää. Omista lapsistakin löytyi intoa. Pikku-Ruu innostui hurjan paljon pensseleistä ja olisi halunnut maalata kovasti, kun mulla oli aikeena alkaa kiinnittelemään tapetteja seinille. Toisinaan hoksaan, että kun omat lapset ovat koko elämänsä olleet mun kanssa ja nähneet kaiken käsillä tekemiseni, niin heille se on niin arkipäivää, että ei niitä useinkaan kiinnosta osallistua niihin ja olla projekteista innostuneita. Äidin perushommia, taitavat ajatella.  Olin suunnittellut suurpiirteisesti etukäteen, että yhden seinän tapetoin tapettitilkuilla. Ei m i t ä ä n sen kummempaa suunnitelmaa. Istahdin vaaleanpunaiselle jakkaralle ja yritin laittaa instaliven päälle (mutta internet oli juuri silloin rikki) ja aloin leikellä palasia ja liisteröimään seinään kiinni. Ei viivottimia, ei leikkureita, ei suunniteltuja muotoja. Välillä ei edes pensseliä liisterin levitykseen, vaan sormin liimaillen ja tahmaiset sormet housuihin pyyhkien. Kännykkä pöydälle ja musikki soimaan. Välillä joku lapsi tai mies kävi ovella kurkkimassa ja ihmettelemässä ja minä painoin hommia. Oli aivan ihanaa vaan tehdä ja katsoa mitä syntyy. Tapettiseinää tehdessä keksin, että teen yksittäisistä kaakeleista (joita mulla oli myös työprojektin jäljiltä muutamia) mökissä jo olleen pikkupöydän päälle kaakeloinnin. Aluksi oli ajatus käyttää ihan saumalaastiakin, mutta rautakaupassa käytyäni totesin, että ei tarvitse. Liimaaminen saa riittää. Siitä tulikin upea, oikea taidepöytä. (kuva tuonnempana tässä postauksessa) Lattian maalasin eräänä iltana lasten jo mentyä nukkumaan. Maali oli hankittu lemppariosastoltani, siitä pienestä osastosta, joka useimmissa rautakaupoissa on: virheelliset maalipurkit alehintaan! Vitosella löydetty luonnonvalkoinen maali raikasti koko tilan kivasti. Sotkin maalatessani kädet maaliin ja tietystikään se ei lähtenyt vesipesulla pois ja jälkiviisaus on just parasta viisautta (että hanskat ois voinu olla kivat) eli sain päivän päätteeksi kunnon myrkkypesun käsilleni, kun tärpätillä piti hinkata maalitarhat pois. Sen jälkeen kävin kyllä vielä raikastumassa yöuinnilla, joka oli aivan ihanaa ja maalitahrat unohtuivat. Maalasin muuten sen verran suurpiirteisesti, että maalia sattui sinne tänne osumaan myös seinän puolelle. Tiedättekös miten sen korjataan? No tietysti maalaamalla pilvenreunakuviota lattianrajaan. Ja vähän puupölkkyynkin pihan puolella. Pikkuhiljaa viikon aikana saatiin myös muu porukka innostumaan leikkimökin laitosta. Hellu innostui ajatuksesta, että rakennetaan mökkiin kiinteä penkki. Niinpä hän yhtenä päivänä mittaili ensin aikansa ja ajeli sitten rautakauppaan hakemaan tarvikkeita ja pian meillä oli tukeva sohvan oloinen penkki ja ihana tuoreen puun tuoksu mökissä. Kahdenksanvuotias innostui sahaamishommista sen verran paljon, että meillä tuli kotiin asti pussillinen eri muotoihin leikattuja puukalikoita. Aivan mahtava sahausinto! Samalla myös minä sain idean, että sahataan laudanpätkästä kyltti, joka ohjaa polulla kulkijat mökille. Polku kun kuitenkin on pitkä, noin kymmenenen askeleen kohdalla pitää hoksata kääntyä vasemmalle, jota löytää leikkimökille. Kyltin tarve oli siis valtaisa. Keksittiin miehen tyttären kanssa leikkimökille nimi: Villa Sisko. Nimi sisältää serkuksia (joiden kesken tämänkin leikkimökki on jaettu), bonussiskoja ja tyttöenergiaa. Kylttiä tehdessä hoksain, ettei mulla ei ollut tarpeeksi ohutta sivellintä, jolla maalata teksti, joten leikkasin isommasta siveltimestä vaan pienen nipun karvoja ja maalasin niillä. Kuinka kätevää! Liimasin kylttiin kaveriksi havuja, oksia, neilikoita, käpyjä ja mustikanvarpuja. Kuivukoon siinä miten kuivuu, näytti kauniilta nyt, kuivemmalta tai mädältä vähän myöhemmin. Koristeita voi lisäillä aina lisää tai ottaa pois. Seuraavaksi toivotankin teidät tervetulleeksi Villa Siskoon sisälle, sillä leppoisan illan jälkeen (kun mies ruokki lapset ja minä sain touhuta rauhassa itsekseni) sain kaikki tavarat paikoilleen. Vintiltä mukaan napatuissa kasseissa oli vähän kaikenlaista ja oikeastaan kaikki pääsi johonkin esille. Hyvin sekalainen kokoelma vähän kaikkea, mutta juuri sopivasti. Tavaroita laitellessa, julisteita niittaillessa ja tauluja kehystäessä mietin vain, että kunpa lasten mielikuvitus alkaisi laukkaamaan niistä mun ratkaisuista ja kunpa ne lapset innostuisivat leikkimökistä ylipäätään. Mää itse välillä oikein pysähdyin ja pääsin mielettömiin mielikuvitusmaailmoihin, ehkä niihin minne se pikku-Tiinakin olisi lapsena mennyt.Oven päälle tein toisen kyltin, kun kerta vauhtiin pääsin. Ovenpieleen liimasin kukkajäätelötötterön (josta näin jo untakin, että se irtosi ja tippui). Leikkimökin ovi ei pysy omin voimin auki vaan valuu aina kiinni, joten kenkä oven edessä oli remontin ajan tuttu näky. Kuin sattumalta mulla oli tavarakassissa “taulu”, jonka olen maalannut puupalasen päälle, joka on alunperin ollut vanerilevyn pidike, eli siinä on hieman vino ura sen toisella puolella. Se oli täydellinen ovistoppari (kun alla on tukena vanha eteismatto) ja kuinka sievä! Sisällä heti ovesta vasemmalla on karttanurkkaus. Seinällä on sekä Muumilaakson kartta (ostettu joskus Tampereen Metso-kirjaston Muumimuseon myymälästä), että mun Aarrekartta-printti leikattuna pienemmäksi kehykseen. Karttojen välillä on reitti, joka on maalattu tauluun, seinään ja julisteeseen. Vanha, söpö korituoli oli leikkimökin alkuperäistä kalustoa. Paperikoristeet niittasin seinään kiinni. Niistä saisi siis täydet ympyrät, jos avaisi kokonaan, mutta näyttävät mielestäni upeilta noin, vain osittain avattuina viuhkoina. Rottinkituolin vieressä on kaakeleista loihdittu taidepöytä. Oli nautinnolista asetella kaakeleita pöydälle, kun ne asettuivat siihen täydellisesti. Piirustuspöydäksi tästä ei ole, mutta mitä siitä. Mehumukit tai leivoslautaset pöydälle ainakin sopii. Ikkunan yläpuolelle kiinnitin kassista löytyneen tikkarikynän, josta jokainen leikkimökissä rempan aikana vieraillut kysyi, että onko se oikea tikkari. Se pääsi oikein kunniapaikalle keskelle seinää. Naputin vain pari naulaa pitämään sen hienosti paikallaan. Kuuset ovat mun muutaman vuoden takaisia rekvisiittoja joulukalenterikuvista ja ne ovat niin söpöjä, että ansaisivat paikkansa myös mielikuvitusmetsästä. Kaktuskynä ja lapseni muovailemat hahmot pääsivät myös metsään. Tapettiseinää vasten nojailee Ikeasta ostettu kahdeksan euron peltinen hylly. Siihen pääsi satunnaisia leluja ja vihkosia ja astioita. Seinälle tuli poikani tekemä taideteos ja hauska talohylly. Ja taloon tietysti asumaan jo leikkimökissä ennestään majailleet pari petsoppihahmoa.  Tilkkuseinään on piilotettu muutama salaviesti, jotka löytää kun tarkasti katselee. Herkimmin silmiin pistävät nuo sydämet, muita en paljasta. Hellun nikkaroima penkki on ihan mahtava. Sen alle saa tarvittaessa muovilaatikoita, joissa voi säilyttää enemmänkin leluja tai muuta tavaraa ja siitä tuli niin tukeva, että aikuinenkin voi huoletta istuskella. Usein kun lasten kalusteet ja leikkimökin varusteet ovat astetta höttösempiä, kun ovat vaan ulkokäytössä ja vaan lasten (mikä on älytön ajattelutapa, mutta ei siitä sen enempää!). Ihanat vesivärikuosiset tyynyliinat löytyivät huonekalujätin poisto-osastolta eurolla. Ovat niin hienot, että harmittaa miksen ostanut niitä kotiinikin. Oranssit tyynyt ovatkin tutut meiltä kotoa ja niiden aika täällä kotosalla oli ohi eli pääsivät tuonne. Penkin alla on purkillinen liituja. Niillä olisin halunnut piirtää mökin eteen terassille räsymaton, mutta en ehtinyt. Sunnuntainen valtava raekuuro olisi sen kyllä nopeasti pessyt poiskin. Ehkäpä lapset mökillä innostuvat piirtämään jotain – jos siis löytävät purkin ensin. Penkin toisessa päädyssä on pöllöjuliste kehyksissä. Siinä on hauska juju, pöllö nimittäin hohtaa pimeässä. Raggarimeiningillä liimasin tarran kehyksen lasiin. Just niinku äidit ei ehkä aina suosittelis tekemään. Viher-valkoinen paperikoriste tässäkin nurkassa niitattuna kiinni seinään.  Mökin lattialla on myös pinkki vanha räsymatto, joka tuo lämpöä. Lapset myös tietävät, että kengät jalassa ei tähän leikkimökkiin tulla. Sisustus on mielestäni ihanan kirjava, se innostaa leikkeihin ja on leikkisä ja hauska. Ei liikaa mitään, eikä liian pelkistetty. Ja nyt kun olen oman osuuteni tehnyt, saavat siellä leikkivät lapset tehdä siitä oman näköisensä leluillaan ja leikeillään. Oven sisäpuolelle kiinnitin poikani maalauksen ja pari tekokukkasta. Katoksen reunaan kiinnitin ohuet verhot, jotka kääräisin pylväiden ympärille solmulle. Ne jotenkin ovat kuin piste iin päälle, vaikka toinen piste ovat kyllä nuo valot, joissa on hauska rantapalloväritys.  Mökistä tuli ihana! Siitä tuli mun unelmien täyttymys. Olin niin onnellinen, kun istuin valmiin mökin sisällä yksinäni ja katselin mitä olin saanut aikaan. Lopputulos on enemmän kuin osasin kuvitella. Se on lähes nollabudjetilla (Ikea-ostokset ja penkin tarvikkeet ja pari muuta autakauppajuttua hankittiin) (ne kaikki olisi voinut löytyä myös vanhoina, mutta haluttiin ostaa uudet tarvikkeet) tehty upea muutos. Parasta silti kaikessa on se, että lapset löysivät mökin. Niiden parin päivän aikana, kun ehdimme olla valmiin leikkimökin aikana mökillä, siellä oli koko viisilapsikko leikkimässä, teinarit kännyköidensä kanssa raekuuroa paossa, pojilla Pokemon-leikit. Kotiin päästyämme sain videoviestin, jossa serkukset olivat tehneet aivan upean petsoppi-videon, jossa esiteltiin mökki. Kaikki työ ja uurastus on kuitattu. Leikkimökki on yövalaistuksessaan todella söpö. Aurinkokennovalot saavat siis energiansa valosta ja syttyvät iltasella pimeän laskeuduttua. Ei mitenkään tarkkaan kellonaikaan. Eräänä iltana kävi hassusti ja vähän jännästikin, kun hellun kanssa siinä ihasteltiin leikkimökkiä sisältä ihan oikeasta mökistä ja mies totesi, että eipäs ole muuten vielä valot syttyneet. Katsahdin kelloa ja sanoin, että eräänä iltana näillä paikkein ne syttyivät. Ja samantien valot napsahtivat päälle! Hui. Vähän mua jännitti miten hellun sukulaiset ottavat leikkimökkimuutoksen vastaan. Miettivätkö he, että nyt tuo emäntä on tullut tänne sörkkimään omia juttujaan koko leikkimökillisen. Koska onhan se nyt aivan mun näköinen, ei sitä voi kieltää. Mutta illansuussa sain kuulla, että pelkkiä kehuja ja ihasteluita satelee. Ihanaa! Kiitos. Kiitos, että sain toteuttaa tämän. <3 Ja heippa Villa Sisko, ens kerralla sitten nähdään taas! 

JULISTEET LEIKELLEN PALASIKSI LASTENHUONEEN SEINÄLLE

Eilen innostuin siivoamaan lastenhuoneen, kun muiden töiden aloittaminen tuntui epämiellyttävältä, mikäli yksi(kään) huone on valtavan sekasotkun vallassa. Aurinkokin paistoi ja tunnelma huoneessa oli keväinen. Päätin, että äkkiäkös sitä samalla laittaa taulut paikoilleen, kun ne siinä ihan  vain odottelivat seinälle pääsyä sotkun keskellä. Tykkään vähän hullutella taulujen ja seinälle laitettavien asioiden kanssa, niitä voi ja saa siirrellä fiiliksen mukaan ja julisteita saa leikellä pienemmiksi paloiksi ja mitään sääntöjä ei ole. Korkean lipaston päälle asetellut taulun ja henkari soljuvat kivasti pois lipaston yläpuolelta ja juuri se on se juttu, joka tästä kokonaisuudesta tekee todella kivan. Meidän näköisen.

Viime kesänä Papershopin ohi kävellessämme tyttäreni huomasi ikkunassa merimies-printin, katsahti minuun ja totesi, että tuosta sää äiti varmaan tykkäät. Oikeassa oli. Emme ehtineet ostaa printtiä, kun ne oli jo myyty loppuun. Eräällä kerralla Paperishopin myyjä kuitenkin muisti meidän siellä käydessä, että olin joskus kysellyt sen perään ja että hän oli jemmannut meille yhden. Voi mikä ilon päivä! Juuri tuollaista on hyvä asiakaspalvelu! <3

Seinällä on myös ikisuosikkini ja upean Hanna-Riikka Heikkilän ihana jäätelöprintti. Se roikkuu tuunaamassani vanhassa henkarissa. Vaikkeivat ole aivan prikulleen samaa sarjaa keskenään, printti ja henkari, niin yhdistelmä sopii tuohon kuvan teemaan. Neliön mallinen sienijuliste on ollut yksi suosikeistani aikoinaan ja se oli aikojen saatossa aika paljon repeillyt ja ruttaantunut reunoistaan, joten oli täydellinen fiksaus leikata se pienemmäksi ja laittaa kehyksiin. Joiden sisään sujahti myös pieni valaskoriste.

The men on Lauri Ahtisen printti. Tiesin heti sen ensi kertaa nähessäni, että se sopii meidän lastenhuoneeseen (tai olkkariin) superhyvin ja lapset tykkäävät siitä hulluna! Poola Katarynan henkarrin pääsi roikkumaan tyttäreni viimekesäinen ihana kangasreppu. Lipaston päällä olevat tavarat olivat siinä jo valmiiksi ja ilahduttavasti sattuivat olemaan juuri oikean värisiäkin. Vitsit, ihana kevät ja innostus ja lastenhuone ja söpöt esineet ja asiat! 

IHAN ITSE TEIN – KREISINAAMABOMBER

Se lauantaiaamu alkoi niin, että aamupalan jälkeen lahjoin lapset kaupunkireissulle kangaskauppaan, koska olin saanut idean ja se oli saatava toteuttaa heti. Kaupassa tiesin heti mitä haluan. Harmaata collegekangasta ja resoria, jonka väriä kyllä arvoin melko pitkän hetken. Mietin vihreää, harmaata ja mustaa resoria. Vähän myös vaaleanpunaista, johon loppujen lopuksi päädyin. Kotona levitin yksiväriset puuvillakankaat ja vanhat vihreät Friitalan mokkanahkashortsit lattialle ja aloin leikellä erilaisia muotoja. Piirsin kaavat takkiin, leveä yhdestä palasta muotoutuva selkämys ja simppeli vetoketjullinen miehusta taskuineen. Mallailin pitkin päivää silmäpussien, kukkamaisten kuvioiden, käsien ja huulien paikkoja takakappaleelle. Välillä lähettelin väliaikakuvia kaverille, että kummasta vaihtoehdosta tykkäät enempi. Tein aina kuitenki niin, mistä itse tykkäsin enemmän. Iltasella silitin liimaharson avulla kreisin naaman kappaleita paikoilleen. Yön tunteina vaihtelin ompelukoneeseen tiuhaan eri värisiä lankoja ja ompelin palat kiinni.

Sunnuntaina viimeistelin takin, leikkasin langanpätkät ja tein viimeiset silittelyt. Ei vitsit minkä makeuden teinkään, ajattelin. Kreisin bomberin! Nyt suunnitelmissa on pienenpieni kokonainen mallisto tätä sarjaa, koska eihän näitä nyt vaan voi jättää tähän. Ei  vaan voi. Mitäs te tykkäätte? 

Minut kuvasi mannekiineeraamassa jälleen Riikka Kantinkoski. Korvissani heiluvat upeat maanantaimalli-korvikset.

KUN KEKSII HYVÄN IDEAN JA SE EI IHAN OLEKAAN SITÄ

Ihan joka kertahan ei pysty onnistumaan ideoinnin ja toteutuksen suhteen, vaikka olis kuinka hyvä idea. Sehän tiedetään. Tänään silti mun luotto oli kova, oli hyvin suunniteltu idea ja jo aikaisemminkin toteutettu. Niin, siis kahden lapsen kanssa ja vuosia sitten. Nyt heitä oli neljä ja ikäskaala yhdestä yhdeksään vuotta. Ollaan siis otettu isompien lasten kanssa muutaman kerran alkuperäisen kuvan (jota ei taida olla blogissa julkaistu, joten ei ole mitä näyttää) kaltainen toisinto kuvasta, jossa isosisko hyppää sängyllä korkealle ja pikkuveli seisoo vierellä ja katsoo kaukaisuuteen kekkosmaisesti. Sellainen koko perheen suosikkikuva. Molemmilla on ollut kaikenmaailman roolivaatteita siinä kuvassa päällä, mitä vaan on heidän varastoistaan milloinkin löytynyt. Nyt päätin, että otetaan nuorimmainenkin mukaan ja naapurinpoikakin. Hei jee, kivaa ja saadaan kiva sisaruskuva ennenkuin perheeseemme saapuu silmälasit ja yksi lapsi muuttuu hivenen eri näköiseksi.

No, roolivaatesäkki oli viety varastoon, mutta eipä siinä, kun laittaa liian isot hatut päähän, sehän on huumoria se. Ja erilaisia aurinkolaseja, niitä meillä on ja ne jos vielä pukee päälleen väärinpäin tai vähän vinoon, niin se on huumoria se. Sitten vaan lapset sängylle hyppimään ja minä räpsimään kuvia. Nooooh, jokainen lapsi vuorollaan suuttui tai itki, ananasaurinkolasit räsähtivät rikki (loistavaa ennakointia niitä tulevia silmälaseja ajatellen…), koko nelikkoa ei saatu kuin ehkä viideksi sekunniksi sängylle yhtäaikaa… Mutta jokainen lapsi kuitenki myös nauraa käkätti, aikuisilla oli hauskaa seurata tätä kaikkea (ja pidellä pinnoja pitkinä) ja nauratti välillä vähän ehkä väärässäkin hetkessä ja piti kääntää katsetta poispäin ja lapset kyllä hyppivät sängyllä sydämensä kyllyydestä. Eikä näistä kuvistakaan nyt huonoja tullut. Sinnepäin meni sen edellisten kuvien toisintojenkin kannalta.

* Lasten vaatteista sulkakuosiset ja mintunvihreät housut sekä tytön musta huppari saatu Melli EcoDesignilta, ihan ihania! Yhteistyössä Melli EcoDesign ja Lasten PR.

KOULULAISEN ITSE TEHTY KESÄREPPU

Miisun reppu / muita ihania

Miisun reppu / muita ihania

Miisun reppu / muita ihania

Alkuviikosta siivoilin läpi kangasvarastojani ja tytär keräili niistä itselleen laatikollisen tilkkukankaita. Voi kuulkaas, voin kertoa, että siinä oli onnellinen yhdeksänvuotias! Ja hänen ystävänsä myös, jonka pyysin meille kangasjaoille ja annettiin kankaita myös hänelle, jottei ihan joka tilkku jää meille (koska mun alkuperäisenä tarkoituksena oli päästä isosta osasta tilkkuja ihan vaan eroon). Tytöt ovat sitten pitäneet kässäkerhoa pitkin viikkoa ja ommelleet erilaisia söpöjä pieniä pehmoja tilkkukankaistaan.

Yhtenä iltana keksittiin tytön kanssa, että hänhän voisi ommella itselleen kivan kesärepun. Hän piirsi sopivat kaavat ja leikkasi repun palat mieluisista kankaista.  Tytön toiveesta ommeltiin saumoihin vielä siksak-ompeleet, koska silloin tilkut näyttävät sarjakuvamaisilta. Tyttöni on erittäin kova Aku Ankka -fani, siksi.

Taskuksi reppuun löytyi tilkkujen seasta vanha kangaspala, johon oli testattu silitettävää tulostuspaperia joskus vuosia vuosia sitten. Silloin tytön isä muokkasi Metallican ja Guns’n’rosesin fontteja käyttäen tytön nimen ja teksti silitettiin kiinni bodyyn, joka hänellä oli päällään halloween-juhlissa. Aika hauska muisto sekä löytö ja taskustakin tuli superhieno.

Reppu onnistui yli odotustemme ja siitä tuli juuri oikean kokoinenkin, vaikka sitäkään emme etukäteen kauhean paljon miettineet. Ihanat yhteiset ompeluhetket ja huippukiva lopputulos!

Miisun reppu / muita ihania

Miisun reppu / muita ihania

Miisun reppu / muita ihania
Miisun reppu / muita ihania

VUONNA 2015…

Viime vuonna ompelin ja neuloin vähemmän kuin mitä piirsin, maalasin ja käytin saksia. Siihen on syynsä. Kotiäitivuonna ei paljon ehtinyt ompelukonetta ottaa esille ja koska sohvalla en ole juurikaan istuskellut, neulominen ja ompelu jäi paljon vähemmälle. Joskus myöhemmin taas. On ollut kyllä ihan ihanaa antaa mennä noiden muiden suhteen, piirrellen lasten kanssa kaikenmaailman papupupuja ja kirahvikaijoja, antaen käden kirjoittaa uusia fontteja erilaisille papereille ja maalaillen aarrekarttoja. Kotona oli ihana olla, ja oli mukavaa seurata kaikkien vuodenaikojen kirjo ja auringonnousut ja -laskut täällä kotikolossa. Vauva teki kodista taas enemmän kodin ja tärkeän paikan meille kaikille.

Vuoden teema oli tehdä asioita, joita en ole tehnyt ennen ja jotka vähän vaikka jännittäisivätkin. Ihan hyvin onnistuin siinäkin. Olin rohkeakin ja sanoin muutaman kerran aivan suorat sanatkin, sellaiset hyvät ja ihanat sanat! Nautin äitiydestä, ja nautin siitä, että välillä olin ihan vain Tiina. Lapset kasvoivat nopeampaa kuin minään vuonna, sille musta tuntuu. Kiitos 2015, olit rankka, mutta toit elämääni paljon hyvää. Vuosi 2016, anna jotain ihan huippua ja mahtavaa, olen valmis!

boysofsummer2

viirauhakatossa1

ystis_pieni11

varityskirja11

unelmointikielletty2

tyynyt2

tuulisella_tuulia5

TITTI2

JOULUKALENTERI muitaihania.com TIINA ARPONEN

sienikuva2

ryijy_2

sienikuvausretkella2

sitteri41

styleroomiin2

sukka_tammi11

syottis21

peace_muitaihania1

ryijy11

ryijy_3

Let me be the one that shines with you

ruutu301

ruusukka11

ruu10

rutistuspehmo2

plus1

runonnayttely11

raitahuivi11

puutyo3

plus2

neonpupu31

pipo4

miisunpoyta3

muitaihaniatiinaneuloo2

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14taulu_kettutyhjyys11

olohuone_300915

mattokeittiossa1

maailmamuovautuu21

lipasto4

lapset_pisarapoksy1
kesasukat

keltsupupu31

keittio5

keittio3

keittio1_1

juhakuva21

jatski11

jaakkaappitaide21

emmahuttu.fi-1122

haapeitto31

haaveilu71

happyhalloween1

housut_kaava11

housut2_21

infotaulu11

aarrekartta3

kranssi, muita ihania

JK15_9

kiitos_nelio

MARRASKUUSSA MEILLÄ OLI TÄLLAISTA

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

Marraskuu mennä humpsahti tuosta vaan ohitse ja pitäisi pikkuhiljaa valmistautua jouluun. Meillä ei vielä kovin paljon jouluisia juttuja näy, joululaatikot ovat edelleen varastossa, mutta ehkä jo ensi viikolla ehditään hakea ne ja tutkia taas iloissaan, että mitä kaikkea siellä onkaan. Se tunne on vanha tuttu lapsuudesta asti, kuinka sitä ilahtuukaan vuosi vuoden jälkeen niistä samoista joulukoristeista. Vuosien saatossa niitä tietysti tulee aina vähän lisää ja osaa jää pois matkasta, mutta minullakin on noissa laatikoissa koristeita ensimmäisestä omasta kodista 90-luvulta saakka. Tänään vähän kiertelin pitkin kotia, tää on niin valtava, että oli todella pitkä kierros, heh, miettien mitä laittais minnekin. Tuliskos paperitähtiä ikkunoihin, minne nurkkaan laitettaisiin kuusi ja pitäisikö jotain koristeluita tehdä itse. Siinä samalla tuli todettua, että täällä on kyllä monia itsetekemiä juttuja pitkin kotia. Niistä rakentuukin juuri se meidän näköinen koti. Tyttökin totesi nukkumaan mennessä, että meillä on kyllä tosi kiva koti. Poika taas muutama päivä sitten tokaisi, että kotimme on tosi valkoinen, että haluaisinko oikeasti, että meillä olisi vaaleanpunaiset seinät. Se kysymys sai mut purskahtamaan nauruun, koska aika moni olis eri mieltä siitä valkoisuudesta.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_5

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

Vuosia sitten tein pitkään ja hartaasti Onnipeittoa, jonka alla edelleenkin köllötellään. Siinä on tytön piirtämiä kuvia kirjottuna tilkkuihin ja reunassa lukeekin, että peitto on tehty vuosina 2009-2011 äidin ja tyttären yhteistyönä. Peittoa tehdessä muistan pohtineeni, voinko laittaa sisäpuolelle vanhan lakanan, että se saattaa olla valmiiksi jo liian hiuti, kestääköhän se. Laitoin sen silti ja aika ja käyttö on tehnyt tehtävänsä, se on muutamasta kohdasta repeillyt, mutta pitää tarttua joku ilta toimeen ja korjata ne kohdat, silleen röllipeikkomaisesti vaikka.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_7

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_9

Ostin eilisiltä joulumarkkinoilta viereisessä pöydässä myyneeltä Vihreän Talon Annikalta ihanan käsin tehdyn kynttilän. Siinä on sitruunaruohon tuoksu ja tänään oli mahdollisuus polttaa sitä rauhassa hetki tuossa olohuoneen pöydän ääressä, kun kotona olivat vain isommat lapset. Niin harvoin nykyään tulee polteltua kynttilöitä, että asia sai vähän jopa ihmettelyä. Kuusi on Kotipalapelin Rillan käsityötä. Tulitikkuaskin päällystin Kanelimaan postikortilla, se näyttää nyt paljon kivemmalta. Voin kertoa, että meillä ei oo vuosikausiin ollut yhtään koristeltua tulitikkuaskia, vaikka joskus on niitä tullut tehtyä enemmältikin.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_10

Villasukat ovat sohvan ja sängyn laidoilta päätyneet pikkuhiljaa taas käyttöön ja tekisi kyllä mieli tekaista taas jotkut kiva uudet. Tytöllekin, joka tuossa sukkia kovasti ihaili, mutta seittämänveljeksen karheus oli sille liikaa, vaikka kuvio noissa sukissa miellyttikin. Ja onhan tuo kokokin ehkä vähän väärä.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_12

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_13

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_15

Olohuoneen seinälle pääsi kehyksissä testiin Jätski-printti, jota on pian saatavilla teille kaikille. Infoan lisää täällä sitten kun. Siinä nyt ei ole ainakaan mitään jouluista, vaan se on ennemminkin raikas, ihana tuulahdus menneestä kesästä ja toivonpilkahdus seuraavasta, jota kohtihan tässä jo kovaa vauhtia mennään kaikesta huolimatta. Mietin, että ihan yhdellä hakusanalla ei taida löytyä täältä blogin puolelta kaikkia käsin tekemiäni juttuja, joita meidän kodistamme löytyy, niin tein Styleroomin puolelle kansion, jonne on koostettu niitä vähän enemmän samaan paikkaan. Että tämmöistä täällä tänään, ensimmäisenä adventtina!

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_4

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_3

 

KOLME TYYNYÄ

tyynyt5

Kiertelin pitkin kevättä ja kesää kaupoissa sillä silmällä, jos löytyisi uudet tyynyt sohvalle. Ihan ulkomaillakin katselin kuulkaas. On hankalaa raskia ostaa jotain tosi simppeliä, kun tyynyt olisivat niin helppoja ommella hurauttaa itsekin. Toisaalta sitten taas, se ompelu on ihan todella tylsää, kun on vain neljä saumaa ja se olis sitte siinä. Tuntuu, että koneen esille nostaminen ei maksa vaivaa. Ja onhan valmiita tyynyjä ihan älyttömän hienoja ja kauniita, että ei niitä itse voisi edes tehdä.

Toisinaan, kun olen vauvan kanssa kävelyllä ja en oikein tiedä minkä reitin valitsisin, saatan tehdä niin, että annan edellä olevan ihmisen “päättää” reittini. Lähden kävelemään jonkun perään ja mietin vaikka, että seuraavassa risteyksessä käännyn eri suuntaan kuin hän, tai että jatkan suoraan seuraavasta korttelista, jos edellä oleva ihminen poikkeaa sen korttelin aikana kaupan ovesta sisään. Tää on siis semmosille todellisille lusmuille, aivottomille päiville, kun ei kertakaikkiaan jaksa ajatella itse. Viime viikolla tällainen reitti vei mut lähes suoraan kangaskaupan ovelle, joten päätin käydä vilkaisemassa, olisiko siellä hailakan liilaa pellavaa. No, yllättävää, ettei mitään haaveilemiani värejä oikeissa materiaaleissa ollut (milloinpa sitä löytäis sen kankaan mitä on lähtenyt mielikuvissaan hakemaan?), mutta päädyin silti ostamaan nuo melkein sopivat kankaat. Liila, harmaa ja beigehtävä persikka, oijoi, mikä yhdistelmä!

tyynyt4

tyynyt3

tyynyt2

Ehkei liene yllätys, että kankaita leikellessä satuin nappaamaan käteeni myös pensselin ja valkoista ja neonkeltaista kangasmaalia ja vähän sutaisin kuvioita muutamaan palaan. Ompelin vetoketjut tilkkujen keskelle ja ne saavat pilkottaa sieltä aivan kunnolla, komeat, värikkäät vetskarit. Käytän tyynyissä pehmoisia ja kuohkeita sisätyynyjä, joten ne on suhteellisen iisi sujauttaa tyynyjen sisään, vaikka vetoketjuaukot ovatkin melko pienet.

Tyynyistä tuli kyllä tosi kivat! Ne sopii tuohon värimaailmaan hyvin ja miten pieni muutos ja iso ilo, oujes!

tyynyt1

AARREKARTAT

Mää oon tosi hyvä siinä, että en ennen lasten iltasatua osais ikinä arvata, mitä teen yllätykseksi heille heidän mentyä nukkumaan. Viime viikolla yllätin sekä itseni, että lapset maalailemalla aarrekarttoja yömyöhään. Iltasadussa oli jotain aarrekarttoihin liittyvää ja sain siinä pimeydessä unia odotellessa ajatuksen millaisen kartan haluan toteuttaa. Niinpä muutamana iltana akvarellimaalit pensseleineen viuhui ja tussi piirteli kädessäni kuin itsestään puita, majakoita ja valaita. Itse aarteet suurine aarrearkkuineen kartoista puuttuu, mutta siinä onkin juju. Karttojen katselija saa antaa mielikuvituksen juosta, keksiä itse millaisia aarteita siellä voisi ollakaan. Täydellisiä, ihania aarteita tietenkin!

 

HAAVEILUPEITTO

Se taisi olla kesällä 2007, kun aloin tekemään tätä haaveilupeittoa. Suurta tilkkutyötä, josta piti tulla tytölleni köllöttelypaikka, jossa olisi paljon katseltavaa, kankaista ja nauhoista muodostuneita maisemia, mielikuvia, värejä, kuvioita, kuoseja. Muistan istuneeni monena iltana kävelykadun varrella sijainneessa kodissamme, ikkunan alla ruskeassa nojatuolissa, kirjoen ja aplikoiden käsin pieniä tilkkuja. Tein ainakin kivikon, meren aaltoja, jättimäisen joulukuusen kesämaisemaan ja pienen pienen omenapuun. No, toisinaan innostus syystä tai toisesta laantuu. Niin kävi tuonakin kesänä.

Vuonna 2010 minusta tuli täti ja löysin valmiit palat, joista taisin jonkun käyttää kummityttöni syntymälahjaan, eli tilkkupeittoon tietenkin. Samoin kävi kolme vuotta myöhemmin, kun toinen veljeni lapsista syntyi. Mielessäni ajattelin antavani tilkkupeittojen mukana noille ihanille tytöille lahjaksi ripauksen tätimäistä luovuutta.

Koskaan en ole haaveilupeittoa unohtanut, joka piti tehdä. Nyt rakas tyttöseni on jo kahdeksan, hänellä on monta peittoa, omanlaisiaan haaveilupeittoja. Vähän erilaisia. Siivoilin vasta kangaslaatikoita läpi ja nuo jäljellä olevat valmiit aplikoidut tilkut tulivat vastaan ja oikeastaan samantien tiesin mitä niistä teen. Haaveilupeiton tytölle, joka äskettäin syntyi ja jota en ole vielä edes tavannut, mutta joka tuntuu tutulle jo valmiiksi ja jonka kasvua äitinsä vatsassa olen saanut seurata. Vauva on rakkaan ystäväni esikoinen. Tuli olo, että saan ne tunteet ja ajatukset, jotka koin niitä ensimmäisiä tilkkuja tehdessäni, nyt koottua tuohon pieneen peittoon, jonka tuolle ystävän vauvalle annan. Tuo ihana vauva varmasti tykkää peitosta ja kokee ne tunteet, joita minä omalle tytölleni halusin tuolloin antaa, ja annoinkin, mutta muiden tilkkupeittojen muodossa, heh (että ei oo jäänyt kyllä ilman!). Voi, ette arvaakaan kuinka mää täällä kyyneleitä pyyhin silmäkulmistani, kun peittoa tein. Tilkut toivat mieleen paljon muistoja vuosien takaa ja siihen päälle yhteiset keskustelut ystävän kanssa ja elämän ihmeellisyys ja elämänmutkien kiemurtelut täällä maapallolla.

Oma rakas vauvani testasi peittoa sunnuntaiaamuna ja hyväksyi sen kyllä. Tutki nauhapätkiä reunoilla ja kuolasi peiton päälle hienosti. Lahja päätyi omistajalleen jo etukäteen ennen yhteistä kohtaamistamme ja tänään vastaanotin videon, jossa pieni, pullea tyttö haukoitteli peiton päällä ihanasti. Onnistuin, tiedän sen jo valmiiksi.