Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

MENNEIDEN MUISTELUA – osa 2

Tämän köllöttelypeiton tein kolmessa päivässä (!) kummitytölleni keväällä 2010. Muistan kuinka maanantaina töiden jälkeen levitin kankaat keittiön lattialle, suunnittelin siinä samalla leikellessäni ja illalla jo tikkailin ja kirjoin tekstejä teeveetä katellessa. Torstaina annoin peiton saajalleen. Kaunishan tuo peitto on silmissäni edelleen ja varmasti ihana muisto kummitytölleni aikuisenakin. Ja miten hellyyttävä on tuo kirjailemani Neitokaisen piirustus, oi!

MENNEIDEN MUISTELUA – osa 1

Vanhan blogin puolelta on kadonnut sähkökatkoksen myötä isot määrät kuvia töistä, joita menneiden vuosien varrella olen tehnyt. Asialle ei mitään voi, onhan se harmillista, mutta kukaan ei sentään kuollut ja olenhan kuvat esitellyt jo aiemmin. Silti se kirvoitti miettimään, olenko kenties ladannut kuvia jonnekin muualle talteen. (toki ovat tuplakopioina alkuperäiskuvina kahdella erillä ulkoisella kovalevyllä) Olinhan minä. Nyt siis seuraa muutama kuvakatsaus niihin juttuihin, joita olen tehnyt vuosina 2009-2011.
Tämän tilkkupeiton tein Hymykuoppapoikaselle ihanista Amy Butlerin kankaista, maaliskuussa 2011. Käytin kaikki saamani kankaat ja hassua oli, että peitto oli juuri sen kokoinen, että se mahtui pikkuisen reunaa taittamalla päiväpeitoksi pinnasänkyyn. Siinä se sitten viettikin aikaansa öin ja päivin, koska pinnasängyssä ei koskaan nukuttu. 

Poikanen sai myös toisen peiton, aikas suloisen musta-valko-keltaisen tammikuussa 2011. Tässä ehkä harmittaa pikkuisen tuo kirjava reunakaitale, mutta en silloin jaksanut enää suuren vatsani kanssa lähteä hakemaan muutakaan ja peitto oli tehtävä.

RUSETTIPAITA

Äiti löysi aarteen ja antoi sen mulle matkaan. Villapaidan, tai mitä lie kasarimateriaalia, jonka teki mulle, kun olin ehkä seitsenvuotias. Tykkäsin tuosta kovasti silloin ja nyt se näytti ehkä vieläkin ihanammalle! Olisko hei mahtavaa, kun tekis samoilla väreillä ja kuvioilla itselleen nyt, 25 vuotta myöhemmin neuletakin! No olis!

RINTAROSSIT

Löysin pussillisen vanhoja pinssejä ja rintakoruja. Ankeimmat heitin pois, hauskimmat annoin eteenpäin ja nämä säästin. Joskus on ollut aikaa ommella nuo kasetti ja levysoitin.. Tenavakerholainen olin kesällä 1990 Rodoksella. Ja nuo sukkahousuperhoset, ne oli ihania!

HYVÄT VILLASUKAT

Tuntuu, että oon kertonut useaan otteeseen näistä seiskaluokalla tekemistäni villasukista, mutta kerronpahan taas. Tykkäsin koulussa aina käsitöistä, mutta ala-asteella en esimerkiksi tehnyt lapasia, vaan pelkästään lyhyet ranteenlämmittimet (ja säärystimet ja pääpannan) (joihin kirjoin paljon kukkia!), koska en jaksanut (?) tehdä niitä. En tarkalleen muista miten se juttu meni, mutta jotenkin vajaaksi ne neuletyöt ala-asteella jäi ja yläasteelle siirtymisen kunniaksi tää tyttö tekikin sitten kunnon pitkävartiset villasukat.

Kipitin aina alkuillasta kylään alakerran Mintulle ja neulottiin samalla, kun katsottiin Kauniita ja rohkeita. Innostuin tekemään sukkiin erilaisia kuviointejakin ja sukista tuli tosi hyvät. Lankaa jäi ja neuloin samaan syssyyn saman sarjan vanttuutkin, kun aikaakin oli. Niitäkin pidin pitkälle tälle vuosituhannelle saakka, mutta ajatelkaa, nää sukat on mulla käytössä vieläkin. Yli 18 vuoden jälkeen! Opettajaltakin sain aikoinaan isot kehut ja edesmennyt reumaa sairastunut mumminikin tykkäsi sukista kovasti ja ne olivat muutaman vuoden mummilla lainassa. Eikä sukkia oo parsittu kertaakaan. Hyvä seiskaveikka hyvä!

Eilen sukkia pukiessa tuli taas se sama ajatus, että mitäs jos neulois uudet… (toki olen muitakin sukkia tässä vuosien saatossa käyttänyt, mutta nämä on aina pysyneet siinä säästä-kasassa kevätinventaarion aikaan) (ja ovat olleet parhaimmat pitkävartiset sukat) Sama silmukka- ja kerrosmäärä, kuvioinnit vaan tekisin nykyaikaisemmat. Kyllä, lankakaupoille tiks menoksi!

 

VIIME VUONNA…

(edit. postaus ei valitettavasti sisällä juurikaan kuvia, sillä ne katosivat edellisen blogin serveriltä, mistä ne oli tänne aikoinaan ladattu)

…moni asia ainakin yllätti. Vuosi oli samaan aikaan ihan järkyttävä, mutta toisella laidalla se oli aivan ihana. Parhainta oli tietysti Hymykuoppapoikasen syntyminen, häneen tutustuminen ja kaiken tuon hurjaa vauhtia tapahtuvan kehityksen seuraaminen. Neitokaisestakin tuli yhdessä yössä reipas isosisko ja aika huolehtivainen ja taitava sisko onkin. Toivoisin, että mummuna muistaisin enemmän niitä hyviä ja onnellisia asioita vuodesta 2011. Käsitöitä tein ehkä enemmän kuin minään aikaisempana vuonna koko elämäni aikana, koska niiden tekeminen oli tärkeää terapiaa kaiken keskellä. Kunpa tämä vuosi olisi parempi, sitä toivon! Itselleni ja teille kaikille muillekin, jotka sitä kaipaavat!

TAMMIKUUSSA ompelin kasvavan vatsani kanssa melko paljon ja siellä seassa myös tämän tosi kivan paidan, joka päätyi käyttöön vasta marraskuussa. Olis ollu paremman kokonen kyllä alku vuodesta, mutta parempi myöhään ku ei olleskaan. Oli kuulema liian tuntuvat saumat siihen asti.

HELMIKUUSSA sain valmiiksi kaksi tilkkupeittoa. Toisen tekeminen kesti puolitoista vuotta ja toisen varmaan puoli viikkoa. Molemmista tuli vuoden mittaan tärkeitä, Onnipeiton alla köllötellään sohvalla, kun viluttaa tai kun katsellaan lastenohjelmia. Musta-valkoisen peiton päällä nähtiin pojan ensimmäiset kääntymiset ja nyt talven tultua se on ollut rataspeittona. Ja nyt tulikin mieleeni, että tuossa peitossa on hauska mittataulukko yhdessä valkoisessa tilkussa, johon ajattelin peittoa tehdessä, että kirjailen joka kuukauden mitat vauvasta.. Arvatkaas oonko kirjaillu? No en. Eihän toisen lapsen aikana semmoset oo enää ees niin tärkeitä, tai ainakaan niitä ei muista ulkoa. Ehkä petraan joku ilta ja kirjailen ne!

MAALISKUUSSA odottelin jo jännityksellä, että syntyykö vauva siskonsa syntymäpäivän aikoihin, siinä olis nimittäin suvun nuorimmaisten kesken yks päivä, milloin olis ollu hauska syntyä. Mummulla olis tarvinu muistaa vain että tässä on sitten neljän päivän synkkäriputki. Mutta seuraavalle kuulle meni.

Siinä odottelun lomassa innostuin neulomaan pitkästä aikaa, kun huomasin, ettei pää tullutkaan kipeäksi pelkästä puikkojen näkemisestä. Siispä jämälangat saivat kyytiä ja lapset takkeja. Neitokaisen kanssa puuhasteltiin paljon kaksin, ja aivan ensimmäinen hänen itsensä tekemä pehmokin syntyi.

HUHTIKUUSSA odottelu jatkui pidemmälle kuin olisin osannut odottaa (ajattelin, että toinen tulee enemmän ajoissa kuin ensimmäinen) ja sain aika paljon aikaan, vaikka vatsanympärys oli isoissa lukemissa. Tein vielä yhden köllöttelypeiton, joka myöhemmässä käytössä osoittautui täydellisen kokoiseksi päiväpeitoksi pinnasänkyyn (jossa ei ole edelleenkään nukuttu ainuttakaan yötä, joten päiväpeitto on toimittanut myös yöpeiton virkaa).

Ja sitten eräänä yönä sainkin pojan ja neuloin sairaalassa raitalakkiin toisen solmiamisnauhan loppuun. Sydän tuntui pakahtuvan siitä onnesta, jota tunsin, että nyt minulla on kaksi lasta! ♥
TOUKOKUUSSA ompelin monta juttua ihanasta Mari Savion & Kati Rapian SURRUR-kirjasta. Kevät ja vauva innostivat muutenkin tekemään paljon kaikkea, nimijuhliakin vietettiin.
Musta pallukkarahi on ollut hyvä rahi sohvalla istuskellessa ja jakkarastakin se on käynyt. Niin ja tuo söpö pöllökangas… Poppanavakasta ostin tuota samaa kangasta tuossa ennen joulua valkopohjaisena ja tuli sitten puheeksi, että sitä on tosiaan ollut mustapohjaisenakin. Myyjää vaan ihmetytti miten se möi keväällä eräänä viikonloppuna yhtäkkisesti loppuun, aivan hetkessä…
KESÄKUUSSA nautittiin kesästä ja saatiin uusia ystäviä.
Neitokaiselle tein superhienot siivet, joita sitten lähdettiin oikein autoretkelle kuvaamaan Pyynikinharjulle. Vettä satoi ihan mahottomasti, mutta saatiin me muutama ihana kuva talteen. Ja kastuttiin ihan likomäriksi! Mutta muistaiskohan sitä tuotakaan hetkeä niin hyvin, jos autinko olis vaan paistanut… Ehkei.
Makuupussin tikkauksia ompelin pihalla luumupuiden katveessa vauvan nukkuessa päiväunia. Oi, kesä!

HEINÄKUUSSA istuin monta iltaa sohvannurkassa (tai tässä mää oon muinakin kuukausina, aina, tää on se mun paikka aina kun muut nukkuu) ja ikkunasta puhalsi ihana kesäyön tuulenvire. Innostuin pitkästä aikaa maalaamaan ja tein hetken mielijohteesta tuon kaupunkimaiseman, jonka kuvitus on erään julisteen pohjalta. KAHVIO oli muuten myös Neitokaisen ensimmäisiä sanoja, joita lueskeli lukemaan opittuaan. Mummulassa heinäkuisena yönä me äitini kanssa tehtiin jättihamahelmistä hienoja koreja. Se oli hauskaa! Tykkään kesäöistä.

ELOKUUSSA ostin uuden pyörän, vaikka ennestäänkin niitä on jo kaks! Ja ekana koristelin siihen uuden korin, aika tiinamaista. Tein loppuun monta keskeneräistä käsityötä ja vietin aurinkoisen päivän (joka kyllä päättyi kovaan vesisateeseen) Kanelimaan kaupantädin kanssa kera erilaisten pöllöjen. Elokuu oli aika leppoisa.
(Säätilojen muistaminen on muuten kivaa, mulla oliskin vuosia sitten kirppikseltä ostettu vuoden 1966 sääkalenteri, vielä ehtisi aloittaa sen vuodelle 2012!)
SYYSKUUSSA tein taas yhden peiton (oho!), ompelin pikaompeluksia, innostuin kangasväreistä ja askarreltiin paljon Neitokaisen kanssa. Yhden lauantai-illan vietin pahvilaatikon sisällä, kun tein Kioski-teatteria. Tuntuu, että tässä kuussa olin erityisen tehokas erilaisten tekniikoiden saralla.
LOKAKUUSSA Hymykuoppapoikanen alkoi liikkua oikein kunnolla, joten käsitöiden tekeminen (tai ainakin levälleen jättäminen) väheni, mutta kyllä mää yhdet silityslaudan jalat sain koristeltua ainakin. Ja ihana kässäkerhoilu alkoi!
MARRASKUUSSA oli pikkupakkasta, muttei lunta. Suoria saumoja ja monenlaisia pöllöjä. Tupsuja neuleissa ja äidin jalanjälkien seurailua.
JOULUKUUSSA blogini siirtyi uuteen osoitteeseen ja nimi lyhentyi, mutta into tehdä taas kaikkea kasvoi. Vaikka näin jälkeenpäin katseltaessa olen ollut kyllä ahkera koko vuoden. Niin kova tekemään hommia, että puikotki katkiaa!

 

 

 

Kaikenkaikkiaan voin todeta, että oon tyytyväinen lähes jokaiseen viime vuonna tekemääni käsityöhön. Onnellinen olen lapsista ja erityisesti siitä, kuinka innokas käsillätekijä Neitokaisesta onkaan tulossa ja on jo nyt! Itsellä ideoita ja intoa riittää, se on tärkeä asia. Haaveita ja unelmia on sekä elämässä että käsillä tekemisen suhteen täksikin vuodeksi. Tästä on hyvä jatkaa, Hymykuoppapoikanenkin kutsuu äitiään juuri itkuhälyttimen kautta, joten toivon kaikille hyvää yötä ja loppuvuotta! Nähdään taas!