Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PIKKU-RUUN MUITAIHANIALAISNEULE

Keväällä alkanut, täysin huomaamattomasti päälle päässyt neuleinto on tuottanut jälleen tulosta. Sunnuntaiaamuna päättelin viimeiset langanpäät nuorimmaiseni muitaihanialaisneuleesta. Tajusin taannoin, että hän ei aivan vauvakuukausiensa jälkeen ole tainnut saada mun tekemää neuletta (voi olla tosin, että en vain muista!), joten oli aika korjata tilanne. Lankoja jäi oman neuleeni jälkeen niin paljon jäljelle, että ei tarvinnut muuta kuin neuloa hurruutella eteenpäin.

Ohjetta mulla ei ollut. Mittasin yhdestä lempicollegestaan leveyden, tein laskelmia ja loin silmukat.Tein kuvioita vähän sinnepäin. Välillä soveltelin enemmän kuin taas toisessa kohtaa. Menin neuleen ohjaamana, en niinkään krjoneulekuvioiden. Hyvin, hyvin silmämääräisesti tein kaikki päätökset. Halusin neuleen, jota hän pitää tänä kesänä ja tästä eteenpäin eli en neulonut tarkoituksellakaan kasvunvaraa. Lapsista kun ei aina tiedä, että miellyttääkö tämän hetkinen vaatetus vielä ensi vuonna. Ei sitä tiedä nimittäin aikuisistakaan. Joten kasvuvarat saivat jäädä. Ja aikuisista nyt varsinkaan ei tiedä neuloako kasvunvaraa. Arvaattekin varmaan mitä mieltä olen neuleesta. Niinpä. No sitähän tuli tosi ihana. Käyttäjänsä näköinen, sekä taydellinen mätsimätsi mun neuleen kanssa. En oikeastaan malta odottaa, että päästään jonnekin viileän kesäillan metsäretkelle ja kumpikin ollaan yksinä minttuhattaroina siellä. Poika itse ihastui neuleeseen jo siinä vaiheessa, kun kokeili miehusta-selkämyspalaa ilman hihoja. Olin aavistavinani ilon siitä, että juuri minä neulon juuri hänelle villapaitaa. Neuleen valmistuttua ja hänen sitä testatessaan paita jäi päälle pitkäksi aikaa. Se jo on suuri kiitos minulle.

Mitenkö neulominen sujui? No kiitos kysymästä siinähän se. Nopeaahan lapsen neuleen tekeminen on. Vähän jännää omien laskelmien pohjalta. Olisin voinut kyllä tehdä raglanpääntien, olisi tullut siistimpi. Samoin ylhäältä alaspäin -tekniikakin kävi mielessä. Mutta koska useassa asiassa olen kasarilapsi ja tykkään entivanhaisista jutuista, neuloin erilliset hihat ja istutin ne kädenteille. Ei siistein ja huomaamattomin tapa, mutta toimii ihan ok. Eikä käyttäjä ainakaan ole mitään valitellut.



Meillä oli ihana pikareissu Lammassaaren kulmille, vaikka aie oli kuvata jossain voikukkapellolla (poika rakastaa voikukkia!). Päivä oli lämmin ja saatiin ihania kuvia nelivuotiaasta uuden neuleen omistajasta. Hän ilmoitti myös haluavansa kuvata minua. Siinä ei auttanut muu kuin nostaa raskas järkkäri hänen kaulaansa ja opastaa mistä napista painaa. Loppuun siis kuva äidistä, neuleen neulojasta jollaisena uuden neuleen omistaja, pikku-Ruu, hänet näkeekään. <3 

VIHDOIN KUVAT JULKI // TÄYDELLINEN MUITAIHANIALAISNEULE

Ihan ensimmäiseksi haluan kertoa, että keksin eilen vaihtoehtoisen otsikon tälle postaukselle. Olin juhlistamassa Festive-kirjaa ja istuskeltiin muutaman blogikaverin kanssa siinä leppoisasti ja juteltiin niitä näitä. Ystäväni oli juuri istuutunut viereeni ja kysäisi, että onko päällä oleva villapaitani joku mun vanha neuleeni. Ei, ei ole, ihan uusi, mutta täysin julkaisematon vielä mun blogiyleisölle. Vähän ehkä vilahtanut jossain stooreissa. Muiltakin sateli kommentteja paidasta, kehuja ja materiaalin ihanuuden hehkuttamista. Itsekin tykkään neuleesta enemmän kuin ehkä mistään koskaan neulomastani vaatteesta. Arvatkaapa mitä mä silti sanoin. Sen otsikkolauseen, josta kerroin: SIINÄ ON KYLLÄ KAKSI VIRHETTÄ. Oishan hyvä otsikko? Lähdettäisiin uuden neuleen osalta suoraan sille linjalle, että ei se täydellinen ole. No ei siinä todellakaan olis otsikkoainesta oikeasti. Kuinka ankea aloitus. Eli otetaan toiselta kantilta. Neule on i h a n a.

Innostus neulomiseen pitkästä aikaa oli tosiaan aivan mahtavaa, kuten jo aiemmin kerroin. Adlibrikseltä tilattu lanka (Adlibris Alpaca Cloud) mukavan oloista sekä puikoilla, että valmiina neuleena päällä. Paita valmistui parisen viikkoa sitten. Kun keväisen lämpimät päivät loppuivat, on ollut tosi ihanaa vetäistä päälle tuo hattarainen muitaihanialaisneule (tykkään nimestä!) ja ohut takki päälle ja hulmutella menemään tuolla kevätauringossa. Eilen hursautettiin Pinjan kanssa Roihuvuoren kirsikkapuistoon ottamaan neuleesta kuvia. Takki, pipo ja villapaita olivatkin kyllä tarpeeseen, sillä tuuli oli välillä todella kylmä. Puistossa oli paljon ihmisiä, kaikki ottamassa kuvia, joten sulauduttiin sinne oikein mainiosti. Aika kivaa muuten on se, että nykyään ei tarvitse nolostella kuvien ottamisen kanssa, kun aivan kaikki muutkin niitä ottavat. Kiivettiin kallioille lähelle vesitornia ja siellä oli valtavasti pikkuorvokkeja, eivätkä ne söpöydellään kyllä yhtään hävinneet vaaleanpunaisille kirsikankukille. Kyllä se on ihan oikeasti nyt kevät ja kohta luonto kokonaan puhkeaa ja purskahtaa keväänvihreään ja on KESÄ.Ohje neuleeseen on kirjoitettu ylös ja jollain tavalla se teidänkin ulottuvillenne joskus tulee. Tässä vaiheessa suosittelenkin kurkistamaan Muita ihania -kässäkirjan muitaihanialaisneuleen ohjetta taikka luomaan ihan oman. Mallikuvio on lähestulkoon sama tässäkin paidassa kuin kirjan neuleessa. Sama se on myös muitaihaniatyynyssä, jonka ohje löytyy ihan täältä blogista. Eli nyt vaan luovuus omiin käsiin ja tekemään, Lempeyskirjan sanoin, se ei oo niin justiisa ja armollisesti eteenpäin omalla tiellä.

Olen tähän neuleeseen ihan hirmuisen tyytyväinen kuten sanottu. Se on ihana, suloinen, pehmeä, hattarainen, ihan huipuilla väriyhdistelmillä kasattu ja just semmoinen vaate minkä tarvitsinkin, vaikken tarpeesta ehkä tiennytkään heti tai varsinkaan etukäteen. Se on iso ja löysä, siinä on muhkeat ihanat hihat. Tekee vaan mieli kehua sitä. Ja pitää sitä päällä! Mielestäni ihanuus voittaa ehdottomasti vaikkapa ne kaksi virhettä, jotka mainitsin. Kuitenkin haluatte kuulla ne virheetkin! Ne ovat toisen hihan väärin neulottu resori, jonka huomasin vasta kasaamisvaiheessa ja yksi miehustan puolelle tullut silmukkavirhe raglankavennuksissa. Sellaisia juttuja, joita ei kyllä äkkinäkemältä hoksaa ja hyvin harva edes toisten neuleita sillä silmällä katselee, että missäköhän kohdin tuokin on tuohon neuleeseensa virheitä tehnyt. Kyselin Instagramissa seuraajiltani, että missä he (te!) ovat omasta mielestään ihan tosi tosi hyviä. Ajatus lähti siitä, että moni seuraajani oli postannut kuvan tarroista, joita he olivat minulta tilanneet. Lähetin tarrat kirjekuoressa, johon käsin kirjoitin nimen ja osoitteen. Usea kirjeen saanut lähettikin viestiä, että oli ollut ehkä jopa enemmän innoissaan kauniisti kirjoitetusta kirjeestä kuin tarroista (mistähän sekin sitten kertoo?!) Kerroin stoorissa tuosta asiasta ja siitä, että tykkään itsekin omasta käsialastani ja että aina saa kehua omia vahvuuksiaan tai asioita, joissa kokee olevansa hyvä. Vaikka itse sanonkin, on musta tylsistä tylsin lause mitä kukaan itse voi sanoa. Sain valtavan määrän vastauksia (108 kpl) ja päätinkin jakaa ne tässä.

Loppuun listaus asioista, joissa te, minun ihanat muitaihanialaiseni, seuraajat olette omasta mielestänne tosi hyviä. Tässä vastauksenne. (joista tosin karsin ne, joissa vastaaja puhui itsestään liian rumasti!) Ootte mielettömiä tyyppejä, sen sanon:

  • Heittäytymään hetkeen ja muuttamaan suunnitelmia lennosta!
  • Pizzan teossa.
  • Järjestelyssä.
  • Lojumisessa, herkuttelussa ja kukkakuosien suunnittelmussa.
  • Oon paras keittiöpsykologi ja autan aina!
  • Lempeiden ja armollisten tanssituntien pitämisessä.
  • Ratkaisujen miettimisessä.
  • Nukkumisessa.
  • Olemaan hiljaa.
  • Saamaan uusia ystäviä.
  • Tekemään ruokaa jämistä.
  • Lahjapakettien nauhoittamisessa.
  • Laulamisessa.
  • Laiskottelussa.
  • Mä oon omasta mielestä laajasti hyvinluova. Eli teen kaikken mahdollista ja onnistun.
  • Mulla on tosi hyvä matikkapää ja rakastan sitä tunnetta, kun saan vaikeen laskun tehtyä.
  • Toisten tukemisessa.
  • Oon ihan älyhyvä leipomaan. Ja itkemään elokuvissa. Ja rikkomaan sukkahousuja.
  • Dramatisoinnissa, laulamisessa, kirjoittamisessa, bussissa meikkaamisessa.
  • Mun mielestä oon hyvä työssäni, eli opena. Ja mäki muistan laulujen sanat!
  • Suunnittelussa, keksimisessä, ideoinnissa!
  • Neulomisessa.
  • Murehtimaan ja pelkäämään pahinta. Olen myös hyvä lohduttamaan ja trekemään taidetta, jossa on sielu.
  • Joskus sanoin vastaavaan kysymykseen, että kaikessa turhassa, mutta enää en aio sanoa niin. Kaikessa luovassa, maalaamisessa tms!
  • Nauramisessa!
  • Askartelussa.
  • Oon joskus sanonu, että jos jotain osaan niin ommella nappeja.
  • Vaatekaapin sotkemisessa.
  • Oon superviikkaaja.
  • Arjen mikromanageerauksessa!
  • Työssäni kehitysvammaisten ohjaajana. Pelkäsin äippälomalla ollessa, etten osaa, mutta osaan.
  • Saamaan muut hymyilemään.
  • Mä oon tosi nopee. Siis teen melkein kaiken älyttömän sukkelasti.
  • Omassa työssäni, opettamassa aikuisia maahanmuuttajia.
  • Piirtämisessä.
  • Järjestämään tapahtumia ja juhlia.
  • Soittamaan pianolla ilman nuotteja lähes mitä vain.
  • Siivoomisessa ja löydän lähes aina kaikki omat ja poikaystävän hukkuneet tavarat.
  • Unelmoimisessa.
  • Asioiden selvittämisessä ja organisoimisessa.
  • Orkideojen kukittamisessa ja kalojen siruttamisessa.
  • Mulla on mun mielestä hyvä lauluääni ja rakastan laulaa.
  • Mokkapalojen teossa. Ja vauvan kans höntsäilyssä.
  • Muiden tsemppaamisessa.
  • Suomen kielessäolen kyllä sairaan hyvö. Siis kieliopissa. Tylsää? Ehei.
  • Nukkumisessa. Siihen vielä erityistaitoja hampaiden narskuttelu.
  • Vaikee kyssä. Tulee mieleen vaan negatiivisia. Mutta sanon että pyykin ripustamisessa.
  • Leipomaan pullaa.
  • Mä oon sairaan hyvä lakanan suoristaja. Jokaaamuinen lempiasia on vetää lakana tiukaksi! Ah.
  • Leipomisessa, ruuanlaitossa, piirtämisessä ja kirjoittamisessa.
  • Haaveilussa.
  • Nyt on vaikea. Ystävällisyydessä ja siivouksessa ainakin.
  • Lastenlauluissa! Ja niiden sanoissa. Ja laulujen sanoissa ylipäätään. Muistan ne superhyvin. Ja musta on ihanaa, että mun neljäveellä on tää sama taito.
  • Silmien piirtämisessä.
  • Popcornin valmistus kattilassa.
  • Miä oon ihan älyhyvä ompelemaan ja suunnistamaan.
  • Mulla on mielestäni tosi hyvä visuaalinen silmä.
  • Mokailussa! Jossenko sanois, että päivittäistä, mutta silti olen elossa ja yhtenä kappaleena.
  • Ideoimaan vapautuneesti.
  • Elämällä elämää niin kuin minä.
  • Luovassa maalaamisessa ja kaikessa käsillä tekemisessä, kuten neulominen ja kutominen.
  • Käsinkirjoittamisessa ja ongelmien luovassa ratkaisussa.
  • Osaan ajatella laajasti ja syvästi monista asioita.
  • Käsiala. käsityöt ja oma työ.
  • Muotokuvien valokuvaamisessa.
  • Tunnistan kasveja ja osaan ulkomuistista hoito-ohjeet ja latinankieliset nimet.
  • Laitan kyllä hitokseen hyvää ruokaa.
  • Järjestämään tavarat hyville paikoille heti (saman iltana/yönä) muuton jälkeen.
  • Innostumisessa! Joskus onnistumisessakin muta aina innostumisessa.
  • Oon hyvä ruuanlaittaja ja on ihanaa, että läheisenikin arvostaa sitä. Lisäksi neulon tosi tasaisesti.
  • Mulla on tosi hyvä muisti esim. laulujen sanojen suhteen. Ja oon hyvä neulomaan.
  • Tähteiden käyttämisessäja siinä, että taion tyhjästäkaapista aina ruokaa.
  • Mää oon älyhyvä pitämään kaikki arjen langat käsissäja lapset hengissä!
  • Mä teen ihan käsittämättömän hyvää sienipiirakkaa.
  • Lasten kohtaamisessa, erityisesti “ongelma”nuorten.
  • Oon hitsin hyvä viilaamaan tekstejä niin, että niistä tulee hiton hyviä. Oon niin hyvä, että teen siitä työni.
  • Juustokakkujen tekemisessä sekä asioiden muistamisessa, selvittämisessä ja järkkäämisessä.
  • Värijärjestämässä asioita ja olemalla iloinen.
  • Arkiruokakokkailussa eli huippuhyvää helposti ja nopeesti, siinä oon PRO!
  • Kirjoneuleessa.
  • Erityisherkkänä tunnistaa muiden tunteet ilman sanoja hyvinkin tarkkaan.
  • Järjestely sekä juuston höylääminen.
  • Oon ihan älyttömän hyvä kuluttamaan aikaa yksin ja haahuilla päättömästi.
  • Osaan ottaa puheeksi vaikeita asioita, joita moni välttelisi.
  • Lapset rakastaa mua. Yleisesti ottaen kaikki, ja aina. Oon siis aivan paras lasten ihailun kohde.
  • Tänään tuntuu, etten missään, mutta oon kyllä älyhyvä äiti mun lapsille. Tämä pitäis muistaa aina.
  • Googlettaan!
  • Oman kodin siivoamisessa. Onnellisuudessa. Oon lähes aina supertyytyväinen elooni.
  • Leipomisessa ja neulomisessa.
  • Kalenterituunauksessa.
  • Myös käsialassa! Harmi vaan, ettei sitä kehtaa CV:hen laittaa vaikka tekis mieli.

Kaikki kuvat minusta otti ihana, ihana Pinja.

MUITAIHANIALAISNEULE 2.O // VÄLIAIKATILANNE

Ajattelin, että postaan teille väliaikatietoja tästä suloisesta hattaraneuleesta, otin kuviakin. En ehtinyt. Neule on nimittäin valmis jo ja sen on voinut bongata päältäni jo useampaan otteeseen. Se on pitkään aikaan kaunein neuleeni. Ei sillä, että vertailukohtiakaan neuleelle ei vähään aikaan ole puikoilta tullut, joten haluan siitä täydellisen kauniit kuvat jossain ihanassa paikassa, kauniissa miljöössä, suloisessa valossa, lämpimässä illassa. Melkoiset paineet valokuvaajalle, hehe!

Väliaikaitieto on silti myös se, että nelivuotias on saamassa oman hattaraneuleensa. Sitä neuloessani ja laskutoimituksia silmukoiden suhteen laskeskelessa mietin, jopa, että aloittaisinko katsomaan jälleen kerran Game of Thronesia. Se ei oo ikinä yrityksistä huolimatta mulla lähtenyt, mutta ehkä hattaran neulominen auttaa, silleen vastakohtana. Käsittääkseni. Tai sitten jatkan eilen aloittamaani elokuvaa, jonka nimi olo Yksisarviskauppa. Joo, se sopii mulle paremmin!

Ihanaa maanantain makuista torstaita ja leppoisia neulehetkiä takatalvisiin tunnelmiin!

AIVAN IHANA PAPU X HAKOLA -YHTEISTYÖMALLISTO

Kaupallinen yhteistyö: Papu & Hakola

Sain puhelun muutama viikko sitten Hakolan luovalta johtajalta Annaleenalta Hämäläiseltä. Hän kertoi, että on tulossa mallisto, Hakolan ja Papun yhteistyö, ja he haluaisivat minut ja Pinjan tämän tiimoilta yhteistyöhön. Ennenkuin näin tai edes kuulin, mitä sieltä on tulossa, Annaleena sanoi, että tuotteet ovat niin meidän näköisiämme, että tykätään niistä aivan varmasti. Olin ihan hirmuinnoissaan ja vastasin samantien, että me ollaan mukana!

Viime viikolla sitten hypättiin Pinjan kanssa junaan ja huristeltiin kohti Seinäjokea. Lähdimme juurille, Jurvaan katsomaan kuinka tuotteet syntyvät. Kun on lapsia, perhe-elämää ja töitäkin pitäis tehdä, niin liian usein jää aika ystävien kanssa vähäiseksi tai ainakin monesti kaipaisi sellaisia pidempiäkin yhteisiä juttuja, että ehtisi juttelemaan ja vaikka ihan juoruilemaan. Se oli myös suuri syy, miksi oli niin kiva viettää kokonainen päivä Pinjan kanssa.

Annaleena kertoi puhelun aikana, sovittuamme jo yhteistyöstä, sitten kuitenkin vielä taustoja ja tarinaa siitä miten halu tehdä yhteistyötä Papun ja Hakolan välillä alkoi. Ihanat naiset olivat hoksanneet melko nopeasti tavattuaan, että heillä on paljon samankaltaisuutta brändiensä taustalla. Yhteneväisiä arvoja ja ihan värimaailmaakin ja jopa niin paljon samaa, että selvisi, että Hanna-Riikan sukujuuret ulottuivat Jurvaan, sinne mistä Hakolakin on! Papulaiset ja hakolaiset ystävystyivät ja he päättivät toteuttaa yhteistyömalliston. Miten ihana tarina tämä kaikki!

Tuntui siis erityiskivalta matkustaa tehtaalle ystävän kanssa itsekin. Tunnetaan Annaleenan kanssa jo vuosien takaa, kun työskenneltiin samassa työpaikassa ja Hanna-Riikkaankin olen tutustunut aikoinaan Tampereella. Hän oli se, joka bongasi mut työntämässä kissavaunuja lastenvaatekaupassa. Ihanaa, että he olivat halunneet juuri meidät tähän mukaan, että meilläkin oli ystävyyssuhteet ennestään.

Juna puksutteli Seinäjoelle ja sieltä meitä tuli hakemaan ihana Anne ja ajeltiin syvälle Pohjanmaalle Jurvaan. Kävin puolitoista vuotta sitten tehtaalla ensimmäisen kerran, joten se oli vähän jo tuttu.  Tuntuu oikeasti tosi hyvälle ja sydäntä lämmittää, kun tehtaalla näkee ne ihmiset, ketkä niitä sohvia, raheja ja pöytiä siellä tekevät. On aivan eri asia mennä Ikeaan ja ostaa sieltä joku laatikko, jonka sisällä on huonekalu palasina – se ei tunnu miltään verrattuna tähän. Kun tuolla pohjanmaan perukoilla näkee omin silmin, kuinka rahi valmistuu, niin onhan se ihan mahtavaa.  Päästiin kurkkaamaan myös kuuluisaan vanuvarastoon, jossa Annaleena on kertonut leikkineensä lapsuudessaan paljon. Nyt siellä leikkivät hänen lapsensa, tietysti! Mekin kyllä Pinjan kanssa hullaannuttiin pastellisävyistä. 
Tehtiin päivän aikana Instagramin puolelle pitkät stoorit tehdaskäynnistä, ne löytyvät meidän kummankin profiileista kohokohdista (tiks & piks). Hauskaa muuten, että näissä kaverikuvissa istumme juuri niiden rahien päälle, millaiset valinnat valitsimme omiin koteihimme. Oli melkoisen vaikea päätös, että olisiko se harmaa Aamu-kuosi, vai kentien sininen Yö. Molemmat ovat ihania. Ihan niinkuin mekin! <3
Yhteistyömallistoon kuuluu myös upeat, paksut, puiset leikkuulaudat. Mulle tulee muuten aina puuverstailla ja varsinkin leikkuulauta-asioista mieleen muisto jostain artesaani-kouluajoilta. Olin nimittäin jollakin reissussa juuri silloin, kun leikkuulauta oli tehtävälistalla. Nyt taas helpotti, kun tuolla keittiönpöydällä on tällainen kaunokkileikkuulauta, jonka muoto on täydellisempi, kuin mitä ikinä itse olisin tehnyt. Aion korkata omani hakemalla leipomosta jotain erityisen hyvää, kuohkeaa, rapeakuorista leipää.  Kiitos vielä Pinja kivasta reissuseurasta ja Hakolan väelle Jurvaan mukavasta päivästä ja tutustumiskierroksesta sekä tietysti kummallekin, Hakolalle ja Papulle siitä, että teitte juuri meille, mulle ja Pinjalle JUST MEIDÄNNÄKÖISEN malliston! Heh! Sain viestiä Instagramissa yks päivä eräältä seuraajalta, että hän oli luullut meidän olevan mukana suunnittelussa, kun näyttää niin tyylisillemme.Maanantaina lähetti toi paketin ja mun omat Papu <3 Hakolat saapuivat. Säästin pakettien avaamisen seuraavaan aamuun, halusin hetken olevan täydellinen. Avattuani paketin ja heitettyäni sinisen tyynyn sohvalle, mua ihan nauratti! Katsokaa vaikka, P E R F E C T  M A T C H ! Tuollainen söpö kukkienkastelijakin innostui uusista tyynyistä ja rahista. Sohva siirtyi muutama viikko takaperin ikkunan eteen, kun mylläsin järjestystä olohuoneessa. En ole ihan varma onko tämä aivan täydellinen järjestys tähän vuodenaikaan (koska aurinko paistaa suoraan sänkyyn noustessaan enkä oikein pidä siitä, että verhot ovat kiinni), mutta ainakin on vaihtelua ja piristävä muutos. On hauska istua sohvalla ikkunan edessä, kun siitä näkee niin eri tavalla ja laajasti ympäri kotia. Nyt voi vielä nostaa ihanasti jalat uudelle rahille ja napata neuletyön käsiinsä.
Raheja, tyynyjä, leikkuulautoja ja upeita ryijyjä, sekä harmaasta Aamu-kankaasta tehdyn upean Lazy-sohvan (sama malli, kuin tuo meidän) löydät tulevana viikonloppuna Lapsimessuilta osastolta 6e2. Samoin ne löytyvät sekä Hakolan, että Papun verkkokaupoista, joten ei haittaa vaikkei tie Pasilaan viikonloppuna veisikään. Ehkäpä nähdään messuilla ja jos tai kun ei, niin oikein ihanaa viikonloppua just sulle!

 

 

TEIN ITSE UUDEN MATON KEITTIÖÖN, VINOREUNAISEN JA ITSENI NÄKÖISEN

Opiskellessani vaatetusartesaaniksi olin koko opiskelujen ajan odotellut mattokurssia. Halusin kovasti tehdä oman maton! Äitini oli tehnyt meidän lasten huoneisiin 80-luvulla suloiset valkoiset matot, joissa oli pastellinsävyisiä puoliraitoja. Muistan hämärästi sen, kun äiti kutoi mummulan vanhassa piharakennuksessa, sellaisessa joka oli täynnä kaikkea vanhaa roinaa ja rämiä huonekaluja, halkopinoja ja työkaluja ja sitten siellä oli ne mattopuut. Lattia oli vino, vietti mihin sattuu suuntiin, varpaita paleli varmasti ja ehkä siellä hiiriäkin saattoi vilistellä. Matonkudonta vetosi minuun. Aikaa kului ja tuli vihdoin tuo vuoden 2001 kevät ja mattokurssin aika (josta kerroin jo aiemminkin).

Olin kouluaikoina aina innostunut kaikista mahdollisista oppilasvaihtoista, leirikouluista ja kesäsiirtoloista. Tuolloinkin kävi tuuri ja minut valittiin parin viikon vaihtoon Norjaan ja kuten tässä vaiheessa tarinaa saattaa arvata, se oli just sen mattokurssin kanssa yhtäaikaa. Olin hankkinut kuteita mattoa varten valmiiksi ja harmitti vietävästi. Muistan, että ainakin ystävältä saatuja vaaleita vanhoja paitoja ja lakanoita värjäilin lappapuuronpunaisiksi. Onnekseni ne kuteet pääsivät silti käyttöön, koska ystäväni kutoi puolestani sen maton, joka mulla itselläni piti tehdä eli ilman mattoa en ollenkaan jäänyt, vaikka kudontavaihe jäikin kokematta. Ystävän kutoma matto oli ihana, pidin sitä pitkään käytössä. Tummansini-viininpuna-ruskea-lappapuuronpuna-raitainen räsymatto ja täysin suorat reunat.Mä oon käsityöihminen. Oon ollut pienestä asti. Oman käsityötieni kulkija. En halunnut tehdä ala-asteella lapasia, koska tuntui liian vaikealta ja tylsältä ajatukselta, joten tein sen sijaan yksiväriset ranteenlämmittimet, pannan ja lyhyet säärystimet, joihin kirjailin kukkasia. Pääsin mielestäni muka helpommalla. Tai jos en, niin ainakin tein juuri niinkuin itse halusin, enkä valmiin käskyn mukaan. Tämä aiheuttaa toisinaan sitä, että kuvittelen valmiiksi osaavani jo jotain, vaikka en tosiasiassa olisi koskaan edes tehnyt juuri sitä kyseistä hommaa. Matonkudonnan kanssa kävi oikeastaan juuri niin.

Artesaanikouluaikoina kyllä kudoin kangaspuilla ja yläasteellakin tehtiin poppanaa eli jotain sentään tiesin ennen opiston mattokurssia. Silti, voi kääk mikä matto sieltä puilta tipahtikaan. Summanmutikassa tehty, eri sidoksia sekoitellen ja pingottimen kanssa sekoillen. Nauratti ja vähän nolottikin sitä tutkia siinä muiden kurssilaisten kanssa. Samaan aikaan silti olin oikeastaan iloinen, että kaikki ne vanhemmat rouvat näkivät myös sen, ettei kaiken tarvitse aina olla täydellistä tai että aina ei tarvitse valittaa siitä, että kuinka on rumaa ja huonoa ja että tämmöinen tekele siitä nyt sitten tuli. Siltä nimittäin toisinaan tuntuu, että kudontatilojen (tai missä tahansa, olipa aihe mikä tahansa) keskustelussa käydään läpi lähinnä negatiivisia aiheita, eikä koskaan kukaan kutoessa sano, että vitsit tästä tuli ihana ja siistiä käsialaa ja että olenpas minä hyvä!

Matto on meillä nyt keittiössä. Siinä on todella mutkikkaat reunat (virheestä opittu! –> pidä pingotin tarkasti kokoajan samassa mitassaan). Siinä on myös todella hassut ryijymäiset hapsuröykkiöt, jotka ovat täydellisessä kohdassa mattoa, sillä tiskatessa saa seisoa niiden päällä ja kipristellä varpaillaan hapsuja. Loimista muodostuneet maton päissä olevat hpsurivistötö olivat mielestäni vähän laihat, niin lisäsin sinne itse makramee-langasta lisää hapsuja. En tiedä onko sellainenkaan sallittua ainakaan perinteisessä matonkudonnassa, mutta mä nyt vaan tein niin.

Jokainen maton nähnyt on vain ihastellut sitä, se on hauska, oikeasti hauska, sopii täydellisesti keittiön väreihin juuri nyt ja kun haluan vaihtaa mattoa, niin sen kun vaihdan. Lapset ovat varanneet maton jo lastenhuoneeseen seuraavaksi. Paikkoja matolle riittää. Pudotin maton pakkaspäivänä pihalle ja annoin vielä pienen lumipesun ja tuuletuksen ennen käyttöön ottamista. Tämä matto oli mun ensimmäiseni ja aivan hyvä sellainen.

PARAS AIKA TALVESTA /// JÄÄLYHTYHOMMAT

Talven parhaimpia aikoja on ehdottomasti kovat pakkaset. Kirpsakka, kunnon pakkaskeli. Poskenpäissä tuntuva kylmyys ja kun villasukat saavat olla jaloissa huopikkaissakin, niin mieleen juolahtaa aina jäälyhdyt. Täydelliset kelit jäädyttää nopeasti kauneutta.

Ensin tulee tietysti fiilis, että ai että nyt pitää alkaa jäädytyshommiin samantien. Sen jälkeen olo, että kehtaako sitä, hirviä homma! (kehdata verbi tarkoittaa siis viitsimistä oululaisittain) Ihan tyhjänpäiväistä puuhaa, saattaa mielessä käydä. Sitten taas, että miksi kaiken aina tarvitsee olla jotenkin järkevää. Miksei voisi vain tehdä joskus ihania asioita, joiden pelkkä tekovaiheisto ilahduttaa itseä ja vähintäänkin lopputulos varmasti myös muita. Jos ajattelee noin, niin silloin varsinkin just sellaisia juttuja pitää tehdä! Jäälyhtyjen teossa parasta on ihan vain se touhuaminen, harvoin seisoskelen katselemassa valmiita lyhtyjä. Täydellisen parasta siis! Joten eipä tuolloin ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kaivella kartonkiroskista, etsiä sieltä tyhjät maitopurkit, ottaa vesivärit esiin ja aloittaa pakkaspäivien parhain projekti. 

Rakastan sitä, kun saan täyttää tyhjän maitopurkin iltapalan jälkeen. Värjätä veden vesivärillä tai kaataa purkkiin suoraan punajuurivettä. Sujauttaa ehkä sekaan havun oksa tai tulppaani. Kipittää villasukissa tuuletusparvekkeelle ja viedä jäätymään. Toistaa saman, kun seuraava purkki tai purnukka tyhjenee. Tehdä tätä muutaman päivän ajan, välillä kurkaten parvekkeelle, että vieläkö ne siellä ovat ja onko kaikki varmasti umpijäässä. Aina ovat olleet tallessa, vaikka eräänä päivänä säikähdinkin hirveästi, kun parvekkeet oli putsattu lumesta ja purkit siirretty nätisti järjestykseen niin, etten nähnyt niitä ensikatselemalta.

Jääpurkkimäärän ollessa sopiva, raahaan ne ikeakassissa pihalle ja aloitan luovimman osuuden. Ensin kääreiden repiminen pois, jotta koko jääkauneus paljastuu. Näkee samalla yhdellä kertaa, mitä sitä onkaan jäädytellyt. Kalikoiden mallailu ja asettelu paikoilleen, ja kun kaikki o paikoillaan, lirutellaan kuumaa vettä jään päälle, jotta jää muuttuu kirkkaaksi ja palat kiinnittyvät toisiinsa. Kaikki se on ihanaa! Meditatiivista. Nautin ihan hirmuisesti jokaisesta jäälyhtyjen parissa käytetystä hetkestä.

Aiempien vuosien jääteokset löydät täältä: Toissatalven jäälyhdyt. viime vuotiset kalikat ja vuonna 2012 blogiin tallentui myös omanlainen lyhty.

Oikein suloisia ja lempeitä pakkaspäiviä ja jäälyhtyhommia teille lukijani! <3

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

KUNNO ÄIÄSUKAT ELI VILLASUKAT KENELLE TAHANSA IHANALLE TYYPILLE

Just ja just ehdin vielä tämän vuoden puolelle saada valmiiksi villasukat. Kovin monia en tänä vuonna tehnyt, lapsille en ainuitakaan, ne saavat olla kyllä listalla seuraavina, reppanat ovat kohta suutarinlapsia, joilla varpaat ihan jäässä, kun ei äiti neulo niille sukkia. Nämä yhdet ja ainoat miehelle tekemäni sukat sentään sain valmiiksi.

Annoin sukat syntymäpäivälahjaksi jo marraskuussa, mutta ainoastaan lupauksena sukista siinä vaiheessa, sillä en ehtinyt niitä tekemään ennakkoon eikä mulla ollut innostusta neulomiseen. En tiedä miten teillä muilla, mutta mulla on toisinaan aikoja, ettei neulominen kiinnosta yhtään. Ei edes sen vertaa, että kauniita lankoja katselemalla, koskettelemalla ja haaveilemalla innostuisi, ei millään tasolla.

Jouluksi otin mukaan sekä puikot, että satunnaisen värisiä sopivahkoja lankoja sukkia varten. Yhtäkkiä huomasinkin, että neulominen vei taas ihanasti mukanaan. Ihan niin, että teki mieli katsoa vielä se yksi jakso jotain sarjaa ja mennä vasta sitten nukkumaan. Nämä kunno äiäsukat valmistuivatkin ennätystahtia.

Lankoina mulla oli harmaata seiskaveikkaa ja joitain muita lankoja. Eivät missään nimessä ole veljeksiä lukuunottamatta oikeita sukkalankoja. Käyttäjä lupasi olla heittämättä sukkia koneeseen (varma kutistumisvaara väriraidoille!) ja minä aion reikiä paikkailla, jos niikseen käy. 
Loin varteen 52 silmukkaa kolmosen puikoille ja neuloin joustinta. Kaksi oikein,kaksi nurin -joustin ei ole mulla koskaan kauneinta ja tasaisinta, mutta ei silläkään niin väliä. Oli pitkästä aikaa kiva neuloa jotain noin perusneuletta. Kantapään tein vahvistettuna ja kaventelin silmukat neljäänkymmeneen kuuteen kärkiosaa varten. Varmaankin vain siksi, että kuvioiden silmukkamäärät eivät täsmäisi ja voisin jälleen todeta, että ei se oo niin justiinsa.

Ihanat sukat niistä silti tuli. Kantajalleen juuri sopivat ja mieluisat. Värit vähän peristeisen perusharmaa-sini-vihersävyisen miesten villasukan lempeämpi versio, siitä tuli nimikin – kunno äiäsukat, joka muuten pitää lausua sillä tavalla äijämäisesti. On tylsää, että miesten sukkien värilajitelma on yleensä niin rajattu, tällaiset ovat juuri täydellisen väriset ja kuvioiset kenelle tahansa ihanalle miehelle. Ja kenelle vaan!

Oikein hyvää vuodenvaihteen juhlintaa sinne teille kaikille, jos ei ennen vuotta 2019 enää nähdä! <3

ORVOKKIKUVIOINEN KUUSITYYNY // JOULUKALENTERILUUKKU 19

Kaupallinen yhteistyö: Kangas tyynyyn saatu Kaunisteelta.

Joo-o, se on taas joulukalenteriluukun paikka. Ja juu-u, se on taas pikkuisen epäjouluinen kangas, mutta lopputulos kuitenkin jouluinen kuusityyny. Selvästikin tämän joulun värit meillä ovat ainakin sähkönsininen ja vaaleanpunainen. Sain kankaan Kaunisteelta ja päädyin superkauniiseen orvokkikuosini.

Kangas on upea ja sopii aivan hyvin myös vaikkapa juhannusverhoiksi, mutta ainakin minusta kuusen mallinen tyyny tupsuineen tuo myös jouluisaakin tunnelmaa. Mulla alkaakin muodostua kotiin kausitekstiileitä, jotka saavat kaikki jäädä esille ympärivuotisesti aivan kuten ryijykin jää. Tulee väkisinkin mieleen, että olisi ihanaa, jos olisi iso talo, jossa nätti porstua, jossa leveä puupenkki, niin tämä tyyny olisi siinä. Aina, ympäri vuoden. Sininen orvokkityyny. Oi että, pistetään haavelistalle se! 
Tykkään todella paljon Kaunisteen kuoseista. Pinja teki tämän päivän joulukalenteriluukkuun aivan todella ihania joulusukkia. Siellä toinen tämän hetkinen lempikuosini, Rakastaja Robertin karkkikuosi. Käykäähän kurkkaamassa.

LEMPEYSKIRJA – PIRSKATTI VIEKÖÖN, MUN TOINEN KIRJANI, IHAN MAHTAVAA

Vihdoin se päivä koitti, kun sain käteeni Muita ihania Lempeyskirjan. Mun toisen kirjani. Myös toisen kirjani koko tänä vuonna. Hassua. Silloin vuosia sitten kun aina vuodenvaihteessa kirjoitin lupaukseksi sille vuodelle, että teen kirjan, niin nyt yhtäkkiä olenkin tekaissut kaksi.

Lempeyskirja. Mitä se oikein tarkoittaa?

Takakannen teksti kertoo näin: Muita ihania – Lempeyskirja on kokoelma veikeästi vinksahtaneita, hulvattoman lempeitä huoneentauluja ja sopivan suurpiirteisesti täytettäviä tehtäviä. Ja sitä kaikkea kirja juurikin on. Kuvia, joihin olet saattanut törmätä täällä blogissa tai instagramissa. Osa kirjan sivuista on tehtäviä, joihin voi kirjoittaa talteen asioita, joita ei välttämättä muuten muistaisi. Kirja on muisto omasta itsestä lähtien siitä hetkestä, kun kirjaa alkaa täyttämään. Toisaalta, kirja antaa varmasti jotain myös niin, ettei sitä täytä ollenkaan. Katselee vain. Aivan viimeisillä sivuilla on vinkki, että kirjan sivuja saa ja voi leikata, jos haluaa jonkun sivun laittaa seinälle muistuttamaan jostain asiasta. Minusta se olisi jopa suotavaa, jos johonkin sivuun tykästyy, harmihan se olisi niitä hillota pelkästään kiinni kirjassa.

Aina niitä parhaita juttuja ei keksi itse. Joskus joku sanoo jotain juuri sopivaa siihen mun omaan hetkeeni, vaikka se toinen selittäisi ihan jostain muusta ja lause jää pyörimään ja tuntuu merkitykselliseltä. Sellaisia lausahduksia kansien väliin pääsi viisi. Kiitos ystäväni Rea-Liina ja Anna, kiitos Tämän kylän homopoika -Eino, kiitos Anna palaa Anna ja kiitos Asikaisen Maiju.

Toivoisin, että kirja olisi tavallaan sellainen vähän hömpsä kirja pöydän kulmalle, jota aina toisinaan selailisi. Ei tarvitsisi olla muuta. Ja jollekin toisellesellainen kirja, josta löytäisi jokaisella kerralla jotain uutta, ehkä jostain kuvasta jonkun oivalluksen omasta itsestä tai ihan vaan karamellin hassusta paikasta. Jollekin kolmannelle se olisi kirja, joka ei todellakaan olisi mitenkään hömpsähtänyt, vaan joka pistäisi ajattelemaan omia kaavoja omassa elämässä ja joka ehkä muuttamaan jotain parempaan suuntaan. Ja toivoisin kirjan tuovan jokaiselle sitä käsissään pitävälle LEMPEYTTÄ. Lempeyttä elämää ja itseä ja muita kohtaan. Ei kai kaiken aina tartte olla niin vitun vakavaa – silleen lukee yhdellä aukeamallakin.

Nyt kun kirja ehti tulla ulos jouluksi, toivon, että se löytyisi monen lahjapaketista jouluaattona. Tulisipa siitä joillekin tärkeä kirja. Se olisi mun haave.

Tänään haluankin vinkata, että Adlibrikseltä ehtii hyvin tilaamaan kirjan vielä joulupakettiin, mutta kannattaa osallistua myös Instagramin puolella joulukalenteri-arvontaan sekä mun, että Pinjan profiileissa ja kirja saattaa pölähtää sulle sitä kautta, jos onnetar suosii. <3

Kiitos vielä ja taas kaikille niille ketkä kirjan teossa mua auttoivat ja olivat tukena ja tietysti hurjan palkon kiitoksia teille blogini lukijat ja seuraajat – ilman teitä ei olisi Lempeyskirjaa. Sydän täynnä kiitollisuutta täällä, kiitos! Ihanaa, kun olette! <3