Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TEININ KALASTAJAHATTU JA MUITA AJATUKSIA

Ompelin tyttärelleni alkukesästä hatun. Kaava löytyi kevään Ottobre-lehdestä (3/2020) ja olikin oikein oiva kaava. Ja miten mukava, helppo ommeltava. Kankaaksi valikoitui Papun söpö värikäs kangas, jonka sopii hienosti tyttären sateenkaarivaatteisiin.

Hattu on ollut kovassa käytössä pitkin kesää ja mietinkin, että olisi ihanaa järjestää tyttöjen ilta kaikkien perheemme kolmen tytön (oma + bonukset) kanssa ja tehdä syysversiot tällä samalla kaavalla. Ensin lakkiompeluksia, sitten pizzaa ja joku hyvä leffa, eikä kännyköitä.

Me katsottiin oman äitini kanssa tuon ikäisenä yhdessä usein elokuvia televisiosta yhdessä. Niitä jotka alkoivat kymppiuutisten jälkeen klo 22.20 ja jotka olivat yllättävän usein jotain tositapahtumiin perustuvia. Tai sitten ne olivat just niitä meidän lemppareita. Mä istuin ison sohvan oikeassa reunassa ja äiti nojatuolilla. Äiti ehkä neuloi tai virkkasi, minä tein ristipistoja samalla. Voi että, ihania ysärimuistoja.

Katsotaan miten käy, saadaanko ompeluilta pystyyn. Kerron sitten jos! Oikein lempeää elokuun viimeistä viikkoa sinne kaikille!

COOLEIN RULLALUISTELUHUPPARI HAPSUILLA JA KÄNNYKKÄTASKULLA

Kesäyöterveisiä hahtuvakukkapellolta!

Oikeastaan melko äkillisesti alkanut rullaluisteluharrastus on aiheutti sen, että myös sporttivaatetilanteeni joutui tarkan syynin alle. Kai mä oon kertonut jo sen, miten se rullisharrastus taas alkoi? Että oltiin menossa ostamaan lapselle skuuttia, mutta lähdettiinkin kaksien rullaluistinten kans kotiin. Ja jo seuraavana iltana oli tori.fi-ostoilla ympräi pääkaupunkiseutua hakemassa luistimia vielä lapsillekin. No mutta, siinäpä se tiivistettynä, nyt itse asiaan.

No siis. Mullahan ei ihan älyttömiä määriä mitään urheiluvaatteita ole, vaikkakin kokoajan enenevissä määrin. Yksi kerrallaan hankin jotain ja välillä osuu täydellisesti tarpeeseen ja mieltymyksiin ja välillä ei niinkään. Rullaluisteluasusta halusin tietysti täydellisen ihanan, sillä tämä kesä saa luvan olla kaiken puitteissa aivan ihana.

Sain Uhanalta ihanat bikersortsit ja niiden kaveriksi kaipasin kivaa yläosaa. Mielessä oli paksumpi yläosa, jonka taskuun saisi avaimet ja puhelimen. Miten suloinen asu vähän viileään kesäiltaan luisteluretkelle! Mulla itseasiassa on kyllä yks ohuehko ulkoilutakki, mutta se kahisee ja siitä ominaisuudesta en pidä, ja lisäksi se on kyllä väljä, mutta kuitenkin sen verran kapea malli, että kaipasin jotain muuta. Halusin hupparin.

Muutaman luistelukerran jälkeen tiesin jo melko hyvin,, mitkä ovat ominaisuuksia, joita hupparilta eniten kaipasin. Pehmeys, jotta siinä on ihana olla. Hiljaisuus, eli ettei materiaali kahise. Väljyys, se sopii kivasti yhteen tiukkojen pyöräilysortsien kanssa. Sekä tietysti ihan vaan coolius ja ihanuus, jotain, mikä olis just mua.

Menin kangaskauppaan täysin ilman suunnitelmaa, sillä niin monet kerrat on tullut lähdettyä tarkan suunnitelman kanssa ja petyttyä, kun juuri niitä mielessä olleita sävyjä tai materiaaleja ei ole ollut tarjolla. Tällä kertaa täysin avoimin mielin liikenteeseen. Sitä ostan mitä on -henkisesti.

Mikä onnenpotku kävikään, sillä palalaarista löytyi täydellinen vaalea liila ja persikan sävyinen paksu collegekangas ja pakalta juuri oikea ruskea ja musta ohuempana versiona. Lisäksi nappasin korallisävyistä resoria ja onnekseni täysin randomisti, silmiini osunutta hieman collegea tummempaa, mutta vaaleahkon liilaa nahkahapsunauhaa. Aivan täysin vaan siks, että sitä oli siinä ja olin, että oooh tuohan voisi sopia hyvin otanpa sitä vaikka en nyt tiiä mihin sen tunkasen.

Kaavaa huppariin ei ollut ei sitten minkäänmoista valmiina. Katselin vähän mun kahta olemassa olevaa hupparia ja mietin, mikä niissä on kivaa ja mitä ominaisuuksia hyödyntäisin tässä. Nopeasti selkisin, että haluan raglanhihat, vuoritetun hupun, kengurutaskun ja jokaisen kaavakappaleen kankaalta eri värisenä.

Leikkasin palat melkolailla summanmutikassa, vain vähän otin mittoja valmiista huppareista. Lähestulkoon kertaheitolla tuli hyvät palat. Toisinaan kun voi ommella niinkin, että leikkaa vähän reilummat osat ja muotoilee niitä siinä matkan varrella. Ainoastaan pituuden kanssa emmin. Aluksi ompelin resorinkin jo kiinni pitkään helmaan, kunnes päätin, että lyhyempi on parempi ja leikkasin helmasta ihan kunnon slaissin irti ja ompelin uuden resorin, kun sitä oli jäänyt yli juuri sopivan kokoinen palanen.

Taskunkin kyllä ompelin kahteen kertaan. Että voiko tässä nyt kuitenkaan puhua, että kertaheitolla tuli hyvä… ei tullu ei, hehe! Ensin tein taskusta perinteisemmän mallin, jossa taskuun saa kädet kummaltakin puolelta, mutta se näytti tosi tylsältä eikä ollut käytännöllinen (raksi seinään: MINÄ PUHUN KÄYTÄNNÖLLISYYDESTÄ!). Olis kuitenkin tarkoitus, että taskuun saisi luisteluretkien ajaksi tavarat talteen, eikä niin, että ne voivat tippua sieltä pitkin matkaa minne sattuu.

Leikkasin uudeksi taskuksi reiluhkon puoliympyrän ja ompelin sen miehustaan kiinni, niin että koko kaari kiinni ja yläreunastakin puolet. Avonainen osa, se josta taskuun pääsee, on siis vain puolet yläreunasta oikealla puolella. Näin saan siis hupparin taskuun helposti sujautettua ja otettua puhelimen ja aukko on sen verran pieni, ettei sieltä tipahda mitään vaikka vähän kyykistelisikin kiristelemässä luistimia. Oon taskusta tosi innoissaan, se jos joku, on just tarpeeseen tehty.

Mietin pitkään, mikä olisi kivoin tapa saada hapsunauha paikoilleen ja esille. Koska materiaali on nahka, sitä ei voi pestä eli joku kiinnitys-irroitus-systeemi oli keksittävä. Päädyin loppujen lopuksi ratkaisuun, jossa leikkasin takakappaleen kaavan kahteen osaan ja leikkaussauman yhteyteen ompelin läpän, jonka alle ompelin tarranauhan. Toinen puoli tarranauhasta tuli tietenkin kiinni hapsunauhaan ja tsadaa, irroitettava hapsurivistö oli valmis.

Hapsut hupparin selässä ovat kyllä se coolein, näyttävin ja varmaan myös huomiota herättävin osa. Tykkään ihan hulluna niistä. Just sellainen pieni yksityiskohta, joka sopii tähän rullaluisteluhuppariin täydellisesti! Ja kuten kesäyössä otetut valokuvat sen kertovat, on tämä vaate myös aivan ihana kepeän kesähameen kaverina.

OMPELE LAPSEN PIIRUSTUKSEN MUKAAN PEHMO // ME TEHTIIN GRILLITYYNY

Nyt, kun kotona ollaan, sitä päätyy pohdiskelemaan lasten kanssa puuhattavaksi toiminnaksi jos jonkinlaista askartelua. Mietin joitakin tekemisiä myös niin, että niitä on kiva jakaa teille seuraajille.

Viime viikolla keksin, että voitaisiin pitkästä aikaa tehdä pehmo lapsen piirustuksen pohjalta. Aiemmin ollaan tehty ainakin tämä supersuloinen kirahvikaija. Tällä kertaa laitoin Instaliven päälle, kun aloin hommiin eli oli monella tapaa erilainen tekotapa nyt kuin viimeksi, vaikka perusohje (eli se että lapsi piirtää, aikuinen ompelee) olikin sama. Musta on muuten ollut tosi ihanaa nyt, kun erilaisia livelähetyksiä on tullut sekä teeveestä, että instagramin puolella. Ne todellakin piristää näinä omituisina ja vähän myös pelottavinakin aikoina.

Eli kuviohan tässä hommassa menee niin, että ensin annetaan lapsen tai lasten piirtää. Ohjata ei sen kummemmin kannata, antaa heidän piirtää sitä mitä milloinkin on mielessä. Meillä oli just nyt erilaisia makkaroita, nakkeja, grilli ja Pipsa Possu. Mistään näistä ei oltu puhuttu aiemmin. Ihmeellisiä ovat lasten ajatustenjuoksut.

Valitsin meidän ensimmäiseksi työksi tokaluokkalaiseni piirtämän grillityynyn. Sehän on sananakin jo jännittävä. Mitä voikaan olla grillityyny?! (siirryn googlaamaan…. ahaa, on ollut sellaista leipää kuin Grillityynyt, maustettuja kauraviipaleita, jännä!) Meidän grillityyny tarkoittaa siis tyynyä, jossa on pallogrillin kuva makkaroineen päivineen. Enhän mä voinut mitenkään olla tarttumatta tähän!

Tyynyn kankaaksi valitsin vihreän sametin, jota mulle oli jäänyt just sopiva palanen Hakolan kanssa tekemästäni yhteistyöstä. Grillin ja makkaroiden kankaat löytyivät kangaslaatikosta. Grillin ulkokuori on myös jostain workshopista mulle jäänyt Uhanan kangaspala ja siinä sattui olemaan täydellisesti kuolaavat huulet, joten tietysti mää hyödynsin sen. Hiillos on pala Vimman ihanaa kangasta, josta meillä oli joskus aikoinaan olkkarissa tyynyt. Makkarat on pellavaa. Grillin jalat heijastinnauhaa ja makkarakepit nauhapurkin aarteita. Vähän ehkä överihienot materiaalit, mutta ne oli mitä löytyi ensimmäisinä sopivan värisinä ja tartuin niihin. Aivan yhtä hyvin olisin voinut käyttää yhtä vanhaa tyynyliinaa, jonka juuri pesin ja huomasin, että se on revennyt ja voisi siirtyä muihin tehtäviin ja mitä tahansa pikkuisia kangastilkkuja.

Piirustuksen voi suurentaa vapaalla kädellä sen kokoiseksi kuin haluaa tai sitä voi käyttää kaavana suoraan. Itse tein niin, että otin kuvan piirustuksesta pädillä ja suurensin kuvaa näytöllä ja laitoin näytön kirkkauden täysille ja piirsin läpi paperille.

Ohuisiin kankaisiin silitin ensin tukikankaan taakse ja kiinnitin palat kaksipuoleisella liimaharsolla alustaan. En ommellut kuvioita tiheällä siksakilla vaan ihan vaan suoralla ompeleella kiinni, sillä nyt saa olla kyseessä taiteellinen grillityyny eikä niinkään kovimmassa mahdollisessa käytössä oleva arkipehmuste.

Tyyny valmistui kivasti melkein kokonaan livelähetyksen aikana. Lupasin, että seuraavana päivänä jaan kuvan valmiista tyynystä. Mutta sitten kävi jotain.

Ne ompeluhetken aiheuttamat sotkut ympäri keittiöitä jäivät siihen, tai osa niistä ja mä lamaannuin. Tyyny tuntui mälsältä. Enkä löytänyt siihen sisätyynyäkään. Oli tylsä olo, että olin pettänyt lupauksen näyttää valmiin tyynyn seuraavana päivänä. Kunnes hoksasin, että yks tyyny on aika pieni asia tässä nykytilanteessa, jossa mielialat vaihtelevat monta kertaa päivässä, ainakin minulla, kiitollisuudesta ahdistukseen ja kaikki siltä väliltä.

Sisätyynyn tilanne korjaantui sillä, että otin yhden tyynyn sängystäni (mulla on aina neljä tyynyä) ja täytin grillityynyn sillä. Suljin käämtöaukon piilopistoin ja tsadaa, grillityyny oli valmis!

Voitte arvata, kuinka onnellinen, iloinen, tyytyväinen ja ylpeä on suunnittelija tästä yhteisestä projektistamme. Meillä ei välttämättä olisi ollut aikaa tai ei oltais hoksattu aloittaa tällaista projektia ilman tätä maailman erikoista tilaa, joten olkoon tämä yks merkintä sillä listalla, johon laitetaan tämän maailman tilanteen aiheuttamat hyvät pienet asiat.

Mitä lämpimin suositus kaikille kenen kaapista löytyy vähänkään kangasta ja ompelukone. Soveltaa saa, kaksipuoleinen liimaharso ei ole välttämätön (sitä ei varmaan ihan kaikilta löydy), sen voi korvata sillä tiheällä siksakilla vaikka. Nauhaa saattaa olla ompelutarvikkeiden sijasta joillakuilla esimerkiksi joululaatikossa lahjanauhojen muodossa. Eikä omaa lastakaan tarvitse olla, pyydä kummilastasi tai ystävän lasta piirtämään sulle pehmotoive.

Oikein ihania ompeluhetkiä kaikille sinne! Kyllä tästä selvitään. <3

12-VUOTIAAN UUDET ÄIDIN OMPELEMAT KESÄVAATTEET

Postausta ei ole tehty yhteistyössä muiden kuin lasteni kanssa, mutta sattumalta kuvissa näkyvä pojan takki saatu Reimalta (hylkii itikoita ja punkkeja, how cool is that!) ja mun päällä oleva mekko (pellavaa ja ihana, tarina löytyy instasta) Kaiko Clothingilta. 

(Tämä postaus katosi muutamaksi päiväksi, eikä koskaan palannut itsekseen takaisin. Intternetti on semmoinen, kaikki voi kadota koska vaan, mutta nyt tää on täällä uudelleen!)

Muistatteko vielä millainen oli viimeinen kesä ennen ala-asteen loppua? Itse taisin olla tuona kesänä leikkauksessa, kun jalastani leikattiin pois kipeä patti ja olin kerännyt herkkuja vanhaan Fazermint-rasiaan, jonka äiti sitten toi mulle sairaalaan. Oli mahtavaa saada iso rasiallinen herkkuja, jotka oli pakattu sinne niin tiiviisti, että tila oli käytetty täydellisesti hyödyksi ja niitä herkkuja todella oli paljon. Lisäksi muistan, että mulla oli nelosluokalla itse itselleni ompelemat vaaleanpunaiset puuvillahousut, joissa oli ruusukankainen vyörärönauha. Se oli kesä 1992. Miten muistankin niin vähän siitä mitään. Mitä luultavimmin katselin televisiosta Tenavatähteä, jota myös nauhoitin videokasetille ikivanhalla videonauhurillamme, jossa oli myös “kaukosäädin” – metrin mittaisella johdolla. Noihin aikoihin rakastin myös tehdä ristipistotöitä. Selasin vimmatusti käsityölehtiä, joista etsin sopivan pieniä mallikuvioita kirjottavaksi. Katselin aamulla Ebba ja Didrik -nuortensarjaa. Äidin kanssa istuttiin olohuoneen vaaleilla nahkasohvilla iltaisin ja katseltiin televisiota. Luultavasti pelasin pikkuveljeni kanssa Super Mario Bros kolmosta ja Kid Icarusta tuntikausia ja välillä hermostuttiin toisillemme. Se oli kesä, joka oli eniten vielä lapsen kesä. Seuraava tuntui jo askeleelta, kohti teiniyttä. Tyttäreni elää nyt tuota saman ikäisen tytön kesää. Maailma on 27 vuodessa muuttunut paljon, mutta tunnistan tuossa ihanassa tyttäressäni paljon tuttuja juttuja. Onhan hän toki tyttäreni. Silti myös aivan oma ihana itsensä, oma persoonansa ja omanlainen tyyppi. Hän on fiksu tyttö, ajattelevainen, hajamielinen ja haaveilija. Räiskyvä ja räväkkä, ujo ja herttainen. Hän tulee syliini, kun halipula iskee ja pohtii myös mun kanssa monenlaisia maailman asioita.

Herkistyn tätä kirjoittaessani ihan, vaikka munhan piti kertoilla vaan näistä vaatteita, joita hänelle ompelin. Löysin Mainion mallarimyynneistä palan yhtä lemppariani heidän kankaista ja siitä ompelin leveät culottekset. Näyttävät ihanilta ja aivan käyttäjälleen sopivilta. Kaikolta tilasin raitakangasta ja siitä tein haalarin (johon kaava Suuri Käsityö -lehdestä, 3/2019, tosin pidensin lahkeita sortsimitasta lähes täysimittaisiksi). Siitä tuli ihana. Yläosan saa solmittua selän puolelle löysästi rusetille tai kiepsautettua kaksin takakautta eteen kiinni.Mulla on tälle kesälle yksi pieni haave (jota en ole kertonut tytälleni vielä, mutta hän sen lukee, kun saa tietysti nähdä tämän postauksen ennenkuin julkaisen mitään – eli seuraan hänen ilmettään, kun lukee juuri tätä kyseistä tekstiä tästä eteenpäin). Olisi ihanaa, jos tytär innostuisi itse ompelemaan itselleen jonkun kivan kesävaatteen. Mulla on tuossa pieni läjä superihania Samujin kesäkankaita, joista saa jo vaikka mitä tehtyä. Sitten ommeltaisiin joku ilta yhdessä keittiön pöydän ääressä sen jälkeen, kun pojat ovat nukahtaneet. Ollaan tyttären kanssa kumpikin melkoisia yökukkujia, jos niikseen käy. Ja aamulla pukeutuisimme itse ompelemiimme vaatteisiin. Saa nähdä kuinka käy. Voi olla, että intressit ovat muualla ja ymmärrän sen täysin. 

VALLILALAISEN TALON SISÄPIHALLA NÄHTY SUPER MARIO JA KREISI KATULIITUNAINEN

Sain tuossa muutama viikko sitten toiveen ekaluokkalaiseltani, että Super Mario -asu olisi saatava. Meillä on pelattu joulusta asti, välllä enemmän ja välillä vähemmän kunnon kasibittistä Nintendaalia (kuten meillä ruukataan sanoa), tai sitä sen uutta miniversiota. Super Mario Bros 3 on koko perheemme suosikkipeli. Miten suloista onkaan, että se oli mun suosikkini jo yhdeksänkymmentäluvulla! Pelailin sitä pikkuveljeni kanssa tyttäreni ikäisenä tuntikausia päivässä. Ja nyt omat lapset pelaavat ja tykkäävät siitä samasta. Eikä peli edes tunnu mitenkään vanhanaikaiselta. Oli mukava saada noin tarkka toive ja selvittää, kuinka sen saisi parhaimmalla tavalla toteutettua. Aloitin kankaista, jotta tiedän millaiset kaavat tarvitsen. Lähdin eräänä kevätiltana Eurokankaaseen ja löysin sattumalta juuri oikean väriset colleget palalaarista. Sininen on paksumpaa, nurjalta pehmeää collegeneulosta ja punainen ohuempaa. Nappeja piti oikein kunnolla metsästää. Luulisi, että suuria keltaisia nappeja olisi jokaisessa nappikaupassa (joita ei kyllä liikaa ole), mutta ei, ei missään. Hankalaksi kävi metsästys. Onneksi mulla välähti se pellepelottoman lamppu päälaella ja keksin, että teen napit itse. Ostin siis vain suuret nappiaihiot ja käytin kotoa löytynyttä juuri oikean sävyistä keltaista pellavakangasta ja tsidim, napit olivat valmiit. Kaavat! Selailin erilaisia kaavalehtiä erikoistuneillani supermariohaalarisilmilläni, joskos löytyisi valmiit kivat haalarit. Muutamat kaavat löytyivät, jotka olivat sinnepäin, mutta eivät riittävän mainiot, jotta olisin alkanut hommiin samantein. Into meinasi jopa niin pahasti laantua, että kangaskasa siirtyisi pian pöydän kulmalta kaapin uumeniin, mutta onneksi ekaluokkalainen tivasi, että joko joko ovat valmiit. Ottobre-lehti, 1/2017 pelasti. Peruspaidan kaava (malli 16) löytyi helposti. Samassa lehdessä olleet kapeat svetarihousut (malli 17) ja niihin lisättynä toisesta kaavasta (malli 23) läppä ja henkselit ja vyötärökuminauhan poisjättäminen muodostivat täydelliset ja sanotaanko, että tämän päivän henkiset ja trendikkäät mariopökät. Asu ei ihan valmistunut vappujuhlintoihin naamiaisasuksi, mutta ei se mitään. Toukokuun muina päivinä se on ollut hyvin monena ihan tavallinen koulupojan rento asukokonaisuus. Melko moni on silti tunnistanut asun saaneen inspiraationsa eräältä pelihahmolta. Punaista lippalakkia olen yrittänyt etsiä useista kaupoista, koska ei ole yhtään huvittanut alkaa ompelemaan lätsää, mutta senkin kanssa on ollut vähän hankaluuksia. Peruspunaisen, tavallisen päähineen löytäminen on kuitenkin sekin osoittautunut vaikeaksi, joten voipi olla, että joku päivä pitää ottaa vielä kone esille ja hurauttaa se lätsäkin kruunaamaan meidän perheen Mario.Ommellessani asua keksin, että haluan piirtää katuliiduilla pihalle teemaan sopivia kuvia ja ottaa jo tekovaiheesta videon ja valmiissa maisemassa saa sitten Mario hyppiä ja liikkua hauskasti. Tänään sitten teipattiin muovilaatikon kansi tuuletusparvekkeen reunaan ja kannen päälle kiinni iPad ja runsaasti teippiä ympärille. Muutama teippisykerö vielä varmistamaan, että laite pysyy oikeassa asennossa koko kuvauksen ajan. Näytti erittäin promeiningiltä, haha! Sitten vaan tytär painamaan start-nappia ja olemaan kytiksellä kuvauksen aikana, että laite varmasti toimii ja että voin välillä kysyä, että miltä se meidän eli mun homma alhaalla oikein näyttääkään.
Hankin tätä hetkeä varten valmiiksi riittävästi erilaisia liituja. Paksuja, ohuita ja monivärisiä sekä katuliitupölyä, jota sekoitettiin veteen ja maalattiin seosta asvalttiin vaahtomuovitelalla. Aah, miten ihanaa se katuliitumaalaaminen sitten olikaan. Mun seos vaan jäi sekoittamatta kunnolla loppuun vielä pihalla, kun tein sen kotona jo valmiiksi. Ensin oli liian ohutta seosta ja lopuksi mänkit pohjalla, mutta ihan hyvät putket sain maalattua. Innostuin silti niin paljon telalla piirtämisestä, että taidan joku päivä tehdä kunnon saavillisen ja tehdä vaikkapa lapsille kunnon autotiemerkinnät pihaan. Sain piirrettyä pihaan ihan hauskan ja supermariomaisen maiseman. Malttamattomuuden huomasin oikeastaan vasta kuvien ottamisen jälkeen. Ei nimittäin maltettu odottaa edes, että alvaltti olisi sateen jäljiltä kokonaan kuiva ja väri tasainen. Mutta mitäs pienistä. Hauskaa oli! Ja vielä hauskempaa, kun Super Mario lähti testamaan miten pääsee liikkumaan maisemassa makuuasennossa ja asukin sai lisäväriä liiduista.Olisinpa niin suunnitelmallinen, järjestelmällinen ja sinnikäs täydellisyyden tavoittelija, että tehtäisiin vielä toinen video, jossa korjaisin ne virheet ja epätäydellisyydet, joita tässä versiossa oli, mutta sitten taas: Tää on just ihana näin. <3 Huippua on myös se seikka, että me nelivuotiaani kanssa ei varsinaisesti pukeuduttu Super Mario -teemaan sopiviin väreihin, vaan hän valitsi vaatteensa oma-aloitteisesti jo aamulla päiväkotiin ja minäkin otin vain videointia varten punaisen takin, jotta erotun paremmin asvaltista. Yksiä Super Marioita koko perhe. Tässä siis lopuksi se video, josta oon tosi iloinen ja ylpeäkin. Mitäs te sanotte?

KUINKA SAADA LAPSET INNOSTUMAAN KÄSITÖISTÄ?

Multa kysytään toisinaan, että ovatko mun lapsetkin innokkaista käsitöiden tekijöitä. Ja että te varmasti teette paljon kaikkea askartelua yhdessä. No, vastaan tietysti kyllä, koska asia toki niinkin on, me teemme yhdessä juttuja ja ovathan lapset innostuneitakin, mutta on tässä asiassa silti vähän sellainen suutarinlapsi-kulmansakin. Kun tekee käsityöjuttuja muutenkin, niin ei mua useinkaan ihan hirveästi innosta lasten kanssa vielä illallakin touhuta askarteluasioita, vaan teemme toisenlaisia juttuja. Toisinaan käy niin, että minä teen kässähommiani tai käyn läpi askarteluvarastojani ja lapset vaan tulevat seuraamaan tekemisiäni ja innostuvat sitä kautta, oma-alotteisesti. Kolmen lapsen äitinä on käynyt myös niin, että valitettavasti en ole aivan yhtä paljon askarrellut synttärikortteja tai harjoitellut aakkosia, kuin minä ensimmäisen ja vielä kahdenkin lapsen kanssa teki.

Lapseni, ainakin kaksi vanhinta, tietävät, että melkein mitä tahansa käsitöihin tai askarteluun liittyvää tarviketta he minulta kysyvät, saattaa mulla hyvinkin sellaista löytyä. Jos ei löydy, niin mulla on usein luova vaihtoehto sen kysytyn tilalle. Olen myös sitä mieltä, että lapset saavat ihan pienestä pitäen käyttää kunnon välineitä, teräviä saksia ja pitäviä liimoja ja kunnon pigmenttisiä vesivärejä, koska ei meistä aikuisistakaan kukaan innostu huonoilla välineillä.

Viime viikolla oli erityinen viikko lasten luovuuden suhteen. Eräänä päivänä koulusta tultuaan tyttöni istui välipalalla keittiönpöydän ääressä puhelinta katsellen. Ehdotin hänelle, joskos kiinnostaisi kirjontahommat. Kiinnostusta ei juuri ollut, mutta sain kuin sainkin houkuteltua hänet edes kokeilemaan kirjomista. Annoin paperia, pyysin piirtämään soturikissahahmon, teippasin kuvan ikkunaan. Etsittiin hänen mieleisensä värinen pellavakangas ja pingotettiin se kirjontakehykseen. Tytär piirsi kissan kankaalle. Hän valitsi sopivan väriset muliinilangat ja alkoi kirjomaan. Joskus pienempänä hän oli tehnyt muutaman piene kirjotun kuvan, mutta aiempi kokemus kotioloissa oli vähäistä. Into kasvoi tehdessä ja sain parin seuraavan päivän aikana kuulla seuraavat lauseet, tässä järjestyksessä: Äiti, tää onkin yllättävän kivaa. Kunpa mää pääsisin jo kirjomaan. Kirjominen on kyllä ihan liian aliarvostettua. Valmista työtä hän kommentoi, että siitä tuli aivan ihana. Sanoisin, että innon siemen on kylvetty. Viikonloppuaamuna ekaluokkalaiseni kesken Nintendolla peluun ilmoitti, että olisi kiva tehdä vohvelikangaskirjontaa. Kurkkasin kangasvarantoni samantien ja totesin, ettei juuri sitä siellä kuitenkaan ole (vaikka olisin voinut vaikka vannoa, että vaaleanlilaa siellä on ollut) (ehkäpä laitoin menemään taannoisessa kangasinventaariossa, niin siinä aina käy). Siispä nelivuotias matkaan ja metrolla kangaskauppaan. Sen lisäksi, että meillä oli tosi kiva parituntinen ihan kaksin, sai isoveli vohvelikankaansa. Totesinkin kangaskaupantädille, että nyt piti lähteä heti hakemaan, kun lapsi niin toivoi kesken pelaamisen. Voi että olikin ihana seurata hänen tarkkaavaisuuttaan pujotellessaan lankoja pitkin vohveliruutuja. Onneksi on vielä käsityöntunteja koulussa, jolla tämäkin taito opetellaan. Olen erittäin kiitollinen. <3

Nuorimmaisen kanssa askarreltiin yhdessä synttärikortti tarhakaverille. Nelivuotias on oppinut kirjoittamaan erityisesti oman nimensä, mutta myös muita kirjaimia ihan kuin itsestään (usein kirjoittaa nimensä vitsikkäästi niin, että osa kirjaimista on isoja ja toiset kirjaimet niiden sisässä, “tämä on mun tyyli“, hän vastasi kun kysyin miksi niin kirjoittaa). Kelloakin hän jo ymmärtää, vaikka minä en kyllä ole juuri näitä taitoja ehtinyt opettaa. Tästä kiitoksia siis ehkäpä toiseen kotiin ja päiväkotiin nyt ainakin. Pikku-Ruu oli erittäin ylpeä, kun sai viedä lahjaksi kaverilleen äitinsä tekemän jätskityynyn sekä itse askartelemansa neliosaisen synttärikortin.Otsikon kysymykseen palatakseni, totean, että mielestäni kaikki se mitä me vanhemmat teemme vaikkapa käsitöiden suhteen, tarttuu lapsiin kyllä vaikkei sitä niin aktiivisesti opettettaisikaan. Riittää, että he näkevät meidät tekemässä joskus jotain ja huomaavat sen innon, joka meissä juuri sitä aihetta kohtaan on, tarttuu heihin kyllä jollain tavalla. Jos ei innosta tekemään itse samantien, niin sitähän saattaa aikuisena vasta opetella saman taidon ja sitten ehkä vasta ymmärtääkin, että vitsit tän tekeminenhän on ihanaa, ei ihme, että se äiti tykkäsi neuloa tai isä rakentaa kitaransa itse.

ALL PINK EVERYTHING

Tyttäreni täyttää pian 12. Ihan mahtava ikä. Saattaa olla kyllä niin, että joka iässä sanon niin, mutta joka iässä on omat mahtavuutensa. Tyttäreni on aina ollut oman pukeutumisensa suhteen tarkka, hänellä on ollut omat mieltymyksensä pienestä saakka ja sama jatkuu edelleen. Välillä oli pitänyt olla pelkkiä kreisejä kuosiasuja päästä varpaisiin, sitten taas ainoastaan leveitä lahkeita. Viimeisin pukeutumistoive on ollut se, että hän haluaa mahdollisimman paljon kokovaaleanpunaisia asuja. Ihan huikea toive tällaiselle vaaleanpunaista rakastavalle.

En siis varsinaisesti vastustellut, vai olikohan jopa niin, että itse ehdotin neulovani jotkut ihan tavalliset, mutta erilaisista vaaleanpunaisen sävyistä koostuvat vanttuut, kun säätilatkin näyttivät pakkasten väistyvän. Halusin vain neuloa, jotta pääsisi taas kunnolla neulomistatsiin ja siitä tulisi sitä toimintaa, että sohvalle istuessaan innostuu ottamaan puikot käteensä. Ei siis mitään sen kummempaa jippoa tai yksityiskohtaa ole näissä lapasissa. Kunhan neuloin. Lapasista tuli ihan kivat. Kivasti sai kulutettua pieniä lankanyssäköitä. Arvatkaapa mitä sitten tapahtui, kun tyttäreni otti ne ensimmäisen kerran mukaansa kouluun… No, sain viestin kesken koulupäivän, että “uudet lapaset ovat jossain, en löydä niitä”. Laskin kymmeneen ja mietin, että NE ON VAAN LAPASET NE ON VAAN LAPASET.  Muutaman tunnin ihan pikkiriikkisen kuitenkin surkuttelin, että sinne meni ne ja että teen kaikella uhallakin seuraavista paljon hienommat! Onneksi ne kuitenkin löytyvät, tietysti! Repun pohjalta – vaikka se oli kuulema jo moneen kertaan ennen sitäkin käyty läpi. Mulla on vähän sellainen suutarinlapsi-ongelma, että mun lapset eivät varsinaisesti huku äitinsä neulomiin villasukkiin, lapasiin saatika villapaitoihin. Olen äärimmäinen onnellinen ja hyvilläni, kun näen tyttäreni nappaavan juuri nämä, aivan tavalliset vanttuut, kun kiiruhtaa aamuratikkaan. 

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

ORVOKKIKUVIOINEN KUUSITYYNY // JOULUKALENTERILUUKKU 19

Kaupallinen yhteistyö: Kangas tyynyyn saatu Kaunisteelta.

Joo-o, se on taas joulukalenteriluukun paikka. Ja juu-u, se on taas pikkuisen epäjouluinen kangas, mutta lopputulos kuitenkin jouluinen kuusityyny. Selvästikin tämän joulun värit meillä ovat ainakin sähkönsininen ja vaaleanpunainen. Sain kankaan Kaunisteelta ja päädyin superkauniiseen orvokkikuosini.

Kangas on upea ja sopii aivan hyvin myös vaikkapa juhannusverhoiksi, mutta ainakin minusta kuusen mallinen tyyny tupsuineen tuo myös jouluisaakin tunnelmaa. Mulla alkaakin muodostua kotiin kausitekstiileitä, jotka saavat kaikki jäädä esille ympärivuotisesti aivan kuten ryijykin jää. Tulee väkisinkin mieleen, että olisi ihanaa, jos olisi iso talo, jossa nätti porstua, jossa leveä puupenkki, niin tämä tyyny olisi siinä. Aina, ympäri vuoden. Sininen orvokkityyny. Oi että, pistetään haavelistalle se! 
Tykkään todella paljon Kaunisteen kuoseista. Pinja teki tämän päivän joulukalenteriluukkuun aivan todella ihania joulusukkia. Siellä toinen tämän hetkinen lempikuosini, Rakastaja Robertin karkkikuosi. Käykäähän kurkkaamassa.

JOULUKALENTERI ALKAA TAAS JEE! // LUUKKU 1

No niin, tänään alkaa jälleen ihana mun ja Pinjan joulukalenteri sekä tietysti kaikki muut ihanat joulukalenterit ympäriinsä, sillä sehän on joulukuu! Nyt jo, sanoisin. Viime viikon loma paratiisisaarella oli kyllä täydelliseen aikaan (lomapostauksia on tulossa, kunhan pääsen kunnolla kuvien kimppuun), kun koko kuukausi tuntui hulahtavan ohi tuosta vaan loman odotuksen, itse loman ja lomafiilistelyn lomassa (tsihih!). Tänä vuonna kalenterin toteutus tapahtuu osittain blogeissamme, eli täällä ja Pinjacoladassa ja osittain pelkästään Instagramin puolella. Eli kannattaa ottaa meidät (@muitaihania ja @pinjacolada) seurantaan sielläkin, jos et vielä seuraa. Pidemmittä puheitta, tervetuloa mukaan joulukaltsuilemaan, jes!

Mietittiin tätä kalenteri-ideaa ja uusintakierrosta jo ehkä kesällä ensimmäisiä kertoja ja sitten syksyn mittaan sovittiin, että jos ja kun tehdään tää, niin ollaan hyvissäajoin liikenteessä, ettei sitten tarvitse hätäillä. No tuota, ainahan se ei ihan niin mene. Tai siis ilmeisesti koskaan. Jo ensimmäisen luukun kohdalla kävi niin, että minä inspiroiduin torstaina (29. marraskuuta!) niin paljon, että hyvin suunniteltu luukkujärjestys muuttui aivan viime tipassa.

Kävelin siis samointein torstaina kangaskauppaan, ostin muutamaa kangasta ja aloin toteuttaa omaa versiotani a Beautiful mess -blogin joulukalenterista ja se on tämän ensimmäinen joulukuun päivän DIY-idea. Nyt jos mietityttää se, että miten sitä oikein enää ehtii kalenteria kyhäämään, niin kerron, että minäkin tein eilen omani – päivässä! Eli jos on vielä kalenteri tekemättä, niin kipinkapin kangasvarastoille ja ompelu- ja kuumaliimahommiin. Äkkiäkös sitä!

Tälleen tein kalenterin: Hankin muutamaa eri väriä huopaa ja villakangasta, jokaista 15 cm suiro. Leikkasin kankaasta noin 12×15 cm kokoisia paloja, jotka taitoin puoliksi ja ompelin niihin sukan. Ensin tein pari niin päin, että leikkasin sukan ensin, mutta tajusin onneksi ajoissa, että se on huonompi tapa enkä tehnyt liian montaa sillä tyylillä. Ompelin sukat ihan ilman kaavaa, jotta niissä on fiilis, että jokainen on erilainen. Eli muotoon leikkaaminen vasta ompeluvaiheen jälkeen. Leikkasin pätkiä samettinauhasta ja kuumaliimalla täräytin paikolleen jokaiseen sukkaan. Sen jälkeen alkoikin lempparivaihe, eli summanmutikassa kuvioiden, raitojen ja kaikenmaailman banaanien ja huulien leikkely ja sukkien koristelu. Ne kans kuumaliimalla paikoilleen. Ja vain muutama palovamma ja vain yhdet nahat pikkurillistä irti!Seuraavan vaiheen halusinkin sitten jo jakaa teidän lukijoideni kanssa ja täräytin Instagramissa liven päälle. Leikkasin langanpätkät ja revin kuumaliiman jäänteet irti liven aikana ja sujauttelin sukat puuhelmien kanssa rautalankaan. Yksi nerokas seuraajani vinkkasi mulle myös, että laita naulat taulun reunoille, jotta rautalangat pysyvät paikoillaan oikeissa kohdissa. Ja niinhän minä tein! Kello läheni kahta yöllä. Nappasin vielä kaapista valmiiksi ostetut herkut ja yllärit ja sujauttelin ne sukkiin. Se oli hauska parituntinen instaliven ja siellä ruutujen toisella puolella olevien tyyppien seurassa.

Tässä kalenterissa on sellainen juju, että numeroita ei ole. Nimittäin meidän kolmilapsisessa perheessä tämä on se jokaisen joulukuun päivän bonuskalenteri, jossa on omanlaisensa toimintatyyli. Leikattiin jokaiselle lapselle kahdeksan paperilappusta, joihin saivat kirjoittaa nimensä. Laput taiteltiin purkkiin ja sieltä olisi tarkoitus nostaa joka aamu yksi lappunen ja sen mukaan selviää kenen vuoro VALITA oma sukka, jonka sisällön saa itselleen. Tykkään tästä ideasta ihan hulluna!