Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KAKKUA & VIINAA -BILEET

Kakkua ja viinaa -bileet

Tykkään järjestää juhlia. Usein niissä on melkolailla samanlainen kaava, aina on syy juhlia, olipa se sitten syntymäpäivä tai ihan vaan elämä. Mulla on aina uusia suunnitelmia tarjoiluun, kattaukseen ja ohjelmaan. Juhlat lähestyvät, kutsut on laitettu menemään. Yhtäkkiä ollaankin siinä muutaman päivän päässä juhlista ja taas sama tilanne, nimittäin hoppu. Nykyään en enää juurikaan stressaa, teen sen mitä ehdin, mihin pystyn ja miten elämä antaa myöten. Mutta hoppu se on silti. Usein haluan jotain uusia koristeluita joka juhliin, edes jotain pientä, koska niiden tekeminen on aina kuitenkin mukavaa ja tykkään tehdä. Tarjoiltavia yritän miettiä niin, että samat vakkariherkut saa olla, mutta jos jotain keksisi uutta seuraaviin juhliin. Kattaus on se, josta aina loppujen lopuksi luistan, mennään niillä samoilla vanhoilla ja laitetaan ne tähän helposti ja käytännöllisesti, ajattelen. Tämän vaiheen saatan usein myös jättää ihan viimeiseksi, koska aikaa ei vaan ole ja minua vain yksi.

Eilen pari tuntia ennen juhlia samalla siinä tiskatessa mietin, että jopas on taas viimetinka, en tiiä mitä laitan päälle, hiukset on laittamatta, meikkaus kesken ja vaatteetkin valitsematta, seinäkoristeet tekemättä loppuun ja pöydällä vain edellisyönä tekemäni näkkileipäkakku. Silti mietin, että on ihan mahtavaa, että mää järjestän näitä juhlia, ihan mitä tahansa juhlia, usein ihan yksin (tainno kyllä jaloissa aina joku lapsi hyörii) (ja tällä kertaa en ihan ihan yksin, siitä lisää myöhemmin) ja siitä ilosta, että aina on aihetta juhlaan ja siihen, että ystävät saadaan koolle! Silloin on ihan sama, onko pöydässä servetit suorassa tai juuri oikeanvärisiä pillejä tai parilliset kahvikupit ojossa. Koti on juhlia ennen aina siisti (tykkään myös tästä osiosta, kodin siivoamisesta juhlia varten), pöydät tyhjillään odottamassa kakkulautasia ja viinilaseja. Puhtaat käsipyyhkeet kylpyhuoneessa ja tuoreet kukat maljakossa. Se hetki, kun kello on juuri sen verran, mikä kutsussa on laitettu juhlien alkamisajankohdaksi ja musiikki soi ja istahdan valmiina sohvalle ja huoahdan. Se on ihana hetki. Ovikello soi. Juhlat alkakoon!

Kakkua ja viinaa -bileet

Lokakuussa aloin miettimään, että milloinkahan sitä järjestäisi ystäville pikkujoulut. Kävin kalenterista läpi sopivat viikonloput ennen joulua ja tajusin, että ei, ei ole aikaa. Siispä päätin, että juhlat pidetään tammikuussa. Perinteiset pikkujoulut tammikuussa tuntuivat kuitenkin mälsähkölle ajatukselle. Mietin, mistä asioista juhlissa tykkään ja päätin napata juhlien vähänniinku teemaksi ne. Kakkua ja viinaa. Vois olla aivan hyvin, että Herkkuja ja limonaatia, Muffinsseja ja sateenkaaridrinkkejä, mutta Kakkua ja viinaa näytti visuaalisesti hienoimmalle. Tällä kertaa ajattelin helpottaa myös omaa panostani ja keksin, että nyyttärimeininki ja noilla tykkäämilläni asioilla, joo! Muutkin varmasti tykkäävät ajatuksesta.

“Juhlien syy on elämä ja sisään pääsee

tuomalla mukanaan joko kakun tai viinaa.

Kutsun sinut siksi, että olet ihana!”,

kirjoitin kutsuihin ja painoin lähetä-nappia.

Kakkua ja viinaa -bileet

Kakkua ja viinaa -bileet

Ja voi vitsit, juhlat onnistuivat täydellisesti. Kaikki eivät tietenkään päässeet, mutta tosi moni pääsi. Hänkin, jolla oli aikainen aamulento seuraavana päivänä, hän, jolla oli ollut heikottava olo monta päivää ja sekin tyyppi, joka laittoi 12 minuuttia ennen juhlien alkua viestin, ettei kertakaikkiaan jaksa tulla, on liian poikki. Hän pölähti oven taakse pari tuntia myöhemmin, koska ei näitä juhlia liikaa ole ja koska juhlien jälkeistä univajetta ei voi verrata siihen, mitä hyvää ystävien seura saa aikaan! En ehtinyt myöskään tehdä seinän Kakkua & Viinaa -asetelmaa valmiiksi, vaan keksin sillä samalla aiemmin mainitsemallani tiskihetkellä senkin, että en ala kiireessä tekemään itse kaikkia paperikukkia, vaan siitä tulee ohjelmanumero! Jokainen vieras tekee yhden kukan. Oli muuten ehkä superein ohjelmanumero (heti bingon jälkeen!), vaikka melko moni vähän vastusti askartelemaan alkamista. Etteivät muka ole kahteenkymmeneen vuoteen koskeneetkaan liimaan ja paperiin, ja että eivät keksi tai osaa. Mutta huhhuh, jokainen ihanasti uppoutui siihen tekemiseen ja seinä täyttyi kukista. Illassa oli paljon naurua, uusia tuttavuuksia, erilaisia drinkkejä tuoduista juomista ja monen sorttista kakkua, bingo ja tanssiaskelia. Ja oli kuin viesti maailmankaikkeudelta se hetki, kun otetaan ryhmäkuvaa ja soittolistalta pölähtää soimaan Wonderwall ja koko porukka laulaa yhdessä. Kiitos ystävät, olette parhaita!

Kakkua ja viinaa -bileet

Kakkua ja viinaa -bileet

Kakkua ja viinaa -bileet

 

IHANAA VIHREÄÄ JOULURALLISSA

huiskulahommia0

Hersyvää naurua, tuulen mukaan lähteneen pipon perässä juoksemista ja lisää naurua, takkeja narikassa rappukäytävässä, maa-artisokkakeittoa ja hunajanmaistelua, bingovoittoja ja hyvin luistaneita tanssiaskelia. Eilen minulla oli ilo saada osallistua aivan mahtavaan Jouluralliin, jonka Riikka, Susanna ja Annika olivat järjestäneet. Mukana oli pieni porukka sisustusbloggaajia ja kiersimme illan mittaan myrskyisässä säässä pitkin Punavuorta eri kohteissa suorittamassa rallitehtäviä ja tutustumassa kivoihin paikkoihin, ihmisiin ja asioihin.

Oli ihan älyttömän hauskaa kaikkialla ja instagramiin postattiinkin melkoinen määrä #jouluralli-kuvia. Illan viimeinen kohde oli Vihreän Talon Annikan kotona, jossa Riikka opasti meitä tekaisemaan ihanista, huumaavan tuoksuisista kukista ja kasveista minikransseja tai viherviirejä. Oli ihanaa seurata, kuinka kaikki (vähänniinkuin) keskittyivät viininjuonnin ohessa askartelemaan kukista melkoisia luomuksia. Lopputulokset olivat niin kauniita ja myös tekijöidensä näköisiä, että niistä ehkäpä jopa tunnistais kuka on tehnyt minkäkin. Tykkäsin tosi paljon tekemisestä, mutta en mää kyllä mikään mestarikukkiensitoja ole, siihen tulokseen tulin (taas). Sillä ei onneksi ole niin väliäkään, itse tekeminen oli jo niin mukavaa ja aivan parasta oli se, että tehtiin yhdessä niitä!

huiskulahommia1

huiskulahommia2

huiskulahommia11

huiskulahommia7

huiskulahommia9

huiskulahommia8

huiskulahommia4

huiskulahommia6

huiskulahommia10

huiskulahommia5

huiskulahommia3

Kuvat otti Vihreän Talon Annika ja ihanat ihanat kukat ovat Huiskulasta. Kiitos!

VAUVOJEN RUTISTELUPEHMOJA HUOMENNA JOULUMARKKINOILLA

Parolan aseman Joulumarkkinat 600px

Mietitkö mitä kivaa sitä tekis huomenna? No hei ei hätää, hurauta autoretkelle tai lauantaiselle junamatkalle tai ehkäpä jopa kävellen Parolan Asemalle Joulumarkkinoille. Paikalla on monta ihanaa bloggaria myymässä ja tunnelma on varmasti ihana, sen verran komeaan paikkaan olla menossa!

Minut löytää sieltä siis myös. Mukanani on mm. näitä vauvojen pieniä rutistelupehmoja, jotka ritisevät rutistettaessa ja joissa on nauhanpätkiä pienille sormille hiplattaviksi. Lisäksi löytyy aivan kertakaikkisen uutuuksia, niin uutuuksia ettei kuviakaan vielä ole, nimittäin Aarrekartta-henkisiä printtejä ja joulua (ja siitä keposasti kesää) vasten sopivat Jätski-printit.
Nähdään siellä! Ja tähän sellainen pusuemoji, tiks!
rutistuspehmo2

rutistuspehmo4

rutistuspehmo3

rutistuspehmo1

 

JOULUKORTTIMAISEMIA

emmahuttu.fi-1101

Mulla oli tänään melkoisen mukava pikkuinen työjuttu. Piirsin nimittäin koko päivän jouluisia maisemia joulukorttikuvausten taustakuviksi valokuvaajakaverilleni Emma Hutulle. Tuo mun pikkuinen assari oli niin reippaana mukana. Hän nousi seisomaan toissapäivänä ensimmäisen kerran aivan itse ja sitä taitoa on nyt hienosti näytetty. Jokaista nousua on seurassan olleet kehuneet ja taputettu on ja sen jälkeen hurrataankin kädet ylhäällä jeejeetä. Luultavasti lähipäivinä saatetaan ottaa ensiaskeleet. Miettikää miten suuria juttuja, lähteä nyt ensimmäisen kerran kävelemään! Mutta kattokaa miten niin pieni ja söpö se vielä kuitenkin on, pikkuisena tyyppinä tuolla mun piirtämässä maisemassa valtaisan kuusen vierellä. Tässä muutamat tän päiväset otokset, kun kaikki oli valmista. Niihin varsinaisiin joulukorttikuviin ei sitten laiteta kultamaalisia housuja tai mandariinimehulla sotkettua paitaa, vaikka nepä näissä just kertovat eletystä päivästä.

Niin ja hei, jos sääki tahdot omat joulukorttikuvasi näissä maisemissa, niin siihen on mahdollisuus, tästä pääset tapahtuman sivuille! Ja mitäs tykkäätte noin niinku muuten? Mää tykkään!


emmahuttu.fi-1112

emmahuttu.fi-1117

emmahuttu.fi-1122

Kuvat: Emma Huttu

TAULUSEINÄLLÄ TÄNÄÄN

muitaihania.com - Tiina Arponen

Aika usein, kun ystävä saapuu kylään ja kurkkaa eteisestä olohuoneeseen, hän huudahtaa, että onko sulla uus taulu, eiku oliko tuo jo viimeksi, eikun tuokin on eri… Ja oikeassahan he monesti ovat, vaihdan ehkä pari kertaa vuodessa (ja tämä kertoo siitä, kuinka kauhean usein sitä ehtii vierailla ystävien luona!) melkein kaikkiin tauluihin kuvat tai taulut kaikkinensa uusiin ja ereihin.

Olohuoneesta on aivan vahingossa vuosien saatossa tullut aikamoinen pastellipläjäys. Muuhun en vaan pysty, vaikka ehkä toisinaan vähän haluaisinkin. Tärkeintä on kuitenkin se, että me viihdytään ja siellä on kulloinkin juuri meidän perheen näköistä ja oloista ja väristä. Aika ihanaakin se, että lasten lapsuuden olohuone on ehkä niiden mielessä höttöistä hattaroiden väriä ja sohva, jolla saa (melkein aina) pomppia ja että olohuoneen pöydät on jaoteltu jokaiselle lapselle omat, kun olohuoneessa saa välillä syödä.

Nyt kerron teille kuitenkin tauluseinästä, joka sai uuden ilmeen tässä hetki sitten. Löysin tuon Reetta Niemensivun hienon violettisävyisen printin Designmarketista ja siitä se ajatus lähtikin, että nyt olisi liilahtava syksy tuolla seinällä. Teemu Järven upea Kauris on se, joka huomataan aina ensimmäisenä. Sen vieressä taas on mulle itselleni tärkeä maalaus. Se on otteita Camilla Lundstenin töistä. Tein sitä sinä yhtenä kesänä, kun ikkuna oli aina auki ja ulkoa tuli lämpimiä tuulen henkäyksiä sisälle saakka. Tykkään siitä tunteesta, jonka tunnen, kun katson taulua. Muistan mille tuntui silloin, mitä silloin ajattelin ja kun sitä mietin ja vertaan tähän hetkeen, niin olo on ihanan hyvä ja toiveikas, ei ollenkaan menneeseen haikaileva. Siksi se on hyvin tärkeä.

Pienen pieni vuoritaulu on kesäyön tuulahdus tältä menneeltä kesältä. Valoisasta kesäyöstä, kun oli sittenkin lämmintä, vaikka koko kesä melkein pelättiin ettei olisikaan. Oli silti. Raitiovaunut kolistelivat varikolle. Pilvet taivaalla muuttuivat vaaleanpunaisiksi, kun aurinko meni mailleen ja melkein ehti noustakin, ennen untani. Haaveilin matkasta vuorille. Haaveilen edelleen. Sen aika tulee kyllä.

Nuo kissat violetilla kortilla. Ne ovat siinä siksi, että tiesin, että lapseni tykkäisivät niistä. Sanoisivat, että oi äiti miten söpöt! Niin ne sanoivat.


muitaihania.com - Tiina Arponen

OLOHUONE_TAULUSEINA6

muitaihania.com - Tiina Arponen

Iina Vuorivirran Vino-peili on hullun ihana! Se on mun lempparein tuossa tauluseinässä. Vauvaakin se aina naurattaa, eikä hän(kään) tiedä oikein kummasta puolesta itseään tai sylittäjää katsoisi.

Tuo tekstitaulu ylärivissä, joka on seinälläni aina, josta näkyy vain paloja näissä kuvissa. Se, jossa on kirosana. Se on muisto vanhasta työpaikastani. Sieltä, missä oli mainioista mainioimmat työkaverit, jossa soi parhaat soittolistat ja jossa tanssittiin ja tehtiin hulluna töitä, naurettiin ja jonne jätin lähtiessäni pieniä tykkäysviestejä ja siellä niitä on kuulema vieläkin.

KAKSBEE

muitaihania.com - Tiina ArponenTeimme tytön kanssa viime vuonna hänen luokalleen kiertävän pehmon, sen sellaisen joka on joka viikonloppu vuorotellen jokaisen oppilaan luona. Keväällä mietin mielessäni, että millainen kakkosluokan pehmo voisi olla ja olin aika iloissani, kun toive uudesta kettukaverista, joksi luokka edellisen oli nimittänyt, tuli tänä syksynä. Siitä tuli tällä kertaa aika suuri verrattuna edelliseen, mutta sehän tarkoittaa vaan sitä, että se on helposti nakattavissa pään alle ja koululainen pääsee lukuläksyhommiin.

Arvatkaapa mikä tässä tällaisen pehmon tekemisessä ja kivalle kakkosluokalle luovuttamisessa on parhainta? Se, että he haluavat antaa viime vuotisen eteenpäin nykyiselle ykkösluokalle. Lämmittää mieltä kovasti.

muitaihania.com - Tiina Arponen

muitaihania.com - Tiina Arponen

KAIKKI MITÄ TARVIIT ON JÄTSKI

 

 

Tässä kesähelteitä odottellessa olen lähes joka kauppareissulla ostanut itselleni jäätelön. Jotenkin kai huomaamattani houkutellakseni kesää lähemmäksi. Siitä intoutuneena tein tämän akvarellimaalauksen. Muistuttamaan siitä, että kesällä voi aina pikkasen enemmän relata ja ottaa kevyemmin kuin muulloin. Olipa hellettä tai ei. Säätilalle kun ei kuitenkaan mitään voi.

 

Jäätelöhimolle sen sijaan voi! Rakas ystäväni, lahjakas, lumoava ja ihana Vaneljan Virpi, on juuri julkaissut Kind Ice Cream -jäätelökirjan. Se on e-kirja eli superhelposti hankittavissa ja pelkkien kuvien katseleminen saa huokailemaan ihastuksesta. Saapa nähdä mitä sitten, kun aletaan jätskintekohommiin. Vaikuttaa nimittäin äärimmäisen herkullisilta ohjeilta. Ja tiiättekö, olen kyllä todella ylpeä tuosta maailmaa valloittavasta ystävästä. Ensi yönä pidetään nimittäin peukkuja, sillä Virpi on juuri parhaillaan New Yorkissa Saveur-gaalassa, jossa on ehdolla. Ihan mahtavaa!
Tänään satuin lukemaan Virpistä myös haastattelun, jossa hän kertoi, että ei pelkää kehua hyviä ruokaohjeitaan. Mää oon aivan samaan mieltä! Aina saa ja pitää kehua omia juttujaan, jos itse tuntee onnistuneensa niissä. Että tässä kun kehun Virpin ihanaa kirjaa, niin kerron myös sen, että minusta tuosta omasta jätskiteoksestanikin tuli ihana. Siitä vois kans tekasta printtejä ja valloittaa maailmaa Virpin perässä vaikka jäätelöjulistetyttönä.
Hei kehukaa itseänne, toisianne ja syökää ja tehkää ihania jäätelöitä! Ihan kohta on helteet, mää tiiän, sen verran luotan säärouvaan!

 

 

 

JUHLAILLAN JÄLKEEN

Minulla on ollut tapana juhlistaa omaa vanhenemista melkeimpä joka vuosi. Ystävien kanssa aina. Koska olen tehnyt niin aina, niin olisi myös outoa unohtaa tämä jonakin vuonna. Taidan omistaa myös maineen, että juhlissani on kivaa. Se on mahtava maine!

Tänä vuonna täytin tosiaan 34. Se on luku, joka vain on. Vähän yli 30, aika lähellä puoltaväliä, neljäkymmentä ei ole vielä lähelläkään. Hyvä ikä. Itse olen elämässäni tehnyt jo monenlaista, mulla on kaksi ihanaa lasta ja ihan hyvää elämää elelen, ei kiire minnekään. Juhlanaihe siis!

Ensimmäistä kertaa sain viikonloppuvieraakseni ihanan kälyni. Ihan niin vain, että oltiin me kaksi tyttöä, tai naista, ja vietimme aikaa yhdessä, ilman muuta perhettä. Harvinaista sellainen, mutta kovin arvokasta. Kälyni on taitava käsistään, sain nuo upeat korut häneltä lahjaksi. Ja suurenmoinen apu hän oli kaikessa juhlajärjestelyssäkin. Ja tietysti maailmanparantamisessa. 

Jotkut ehkä muistavatkin, että mun juhlissa on aina bingo. Niin nytkin. Voittoja napsahti pysty-, vaaka- ja vinoriveillä, sekä lopuksi kokonaisella lapulla. Palkintoina oli käsinpainamiani tiskirättejä ja pullonkaulaan sujautettavia viiksiä ja hassuttelurillit. Joinain kertoina palkinnot ovat paremmat kuin toisina, tällä kertaa tällaiset. Bingosta tykätään aina ja se on huippua se!

Työkaverieni paikalle saapuessa sain tuon kertakaikkisen upean juhlahatun. Se on kaunis, vaikka harvoin voi juhlahatuista niin sanoa, siis ihan käsittämättömän hieno! 

Lahjojakin toivat. Ihania ja ajatuksella annettuja. Tusseja ystävältä, jonka kanssa ollaan piirrelty enemmän ja vähemmän yhdessä pian 20 vuotta ja jonka kanssa tiedetään miten tietynlaisia kyniä käsitellään. Muka paremmin tiedetään kuin muut, vaikka ehkei se ihan niin mene, mutta ajatuksena hauska niin. Että muka tiiettäis.

Jotenkin tilanne päätyi siihen, että avatessani lahjoja kerroin jokaisesta lahjanantajasta jotain, esittelin muulle porukalle, koska kaikki eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Se oli hauskaa. Välillä sitä pitää käydä mielessään vaikka läpi, että milloinhan me tutustuttiinkaan ja mitä kaikkea yhdessä on tehty ja että vitsit, että sekin ihminen on ihana, mukava, luova, lahjakas ja että on onnekas ollessaan sellaisen ihmisen ystävä!

Olen kertonut maailmalle monta kertaa haaveilevani kesäyöpyöräilyistä. Siitä, että ilma on kesäisen lämmin, tuulenvire puhaltaa, hiukset hulmuaa, ei palele, mutta villatakki lepattaa mekon päällä. Aurinko laskee noustakseen samantien takaisin. Pikkuötökät lentelee suuhun, jos ei muista pitää suuta kiinni, luonto tuoksuu ihanalle, on ihana kesäinen yö. Saavutaan pyörillä rannalle, pulahdetaan uimaan vilpakkaan veteen, lämmitellään, paistetaan makkaraa. Kaikki on hyvin. 
Sain lahjaksi kaunottaren, mintunvihreän, kultakelloisen viilettäjän, jolla pääsen kesäöihin. Ihmeellistä.

Elämä on ihmeellistä. Olen niin onnellinen, että ympärilleni on tämän kolmenkymmenenneljän vuoden aikana kerääntynyt niin mahtavia ihmisiä. 

Tämän ihanan juhlahatun tekijä on muuten kauniin blogin kirjoittaja ja kuvaaja. En malta odottaa, että tyttöni näkee hatun, tiedän, että hän ihastuu ikihyviksi ja meilläkin aletaan hattutehtaaksi. 

Juhlien jälkeen tykkään aina siitä, kun siivoilen jäljet, tiskaan ja muistelen hauskaa iltaa. Herkutkin onnistuivat, teen melko perinteiset herkut joka juhliin, sekin on helppoa, että ihmiset tietää mitä odottaa, heh. Täytekakkua, pavlovaa, juustokakkua, lämpimiä voileipiä, feta-perunasalaattia ja omena-sellerisalaattia ja paljon popkornia. Niistä tykätään aina ja mää oon kaheksankytäluvun lapsi, niin nää on just hyvät herkut! Kiitos rakkaat ystävät!

TORKKUJA JA LINTUSIA

Halusin antaa häälahjaksi jotain itsetekemää. Torkkupeitto tuntui jollain tavalla ihanan romanttiselta ajatukselta. Sen alle rakastuneet voivat nukahtaa toisiinsa kietoutuneina päiväunille tai katsoa lempisarjaa televisiosta.

Tutkailin kangasvarastoani melkoisen tovin ennenkuin keksin, mistä kankaista peiton teen. Halusin, että kankailla olisi jonkinlaista tarinaa. Vähän samaan tapaan kuin hääpukeutumisessakin. Jotain vanhaa, jotain sinistä. Yksi kangas oli vanhasta hulmuavasta juhlamekosta, toinen uuden elämän kynnyksellä ostetuista verhoista, jotka eivät koskaan päätyneet ikkunaan saakka ja kolmas ystävältä saatu kaunilla ajatuksilla sisällytetty kangas. Sellaisista oli ihana tehdä peittoa. Toivottavasti hääpari tykkäsi ja jos ei, niin ainakin on varapeitto satunnaisille yövieraille. Sekin on aivan hyvä.

Kerrottakoon vielä matkan varrella sattuneista vastustuksista. Ompelukoneessani on ollu jo melko kauan, vuosia, kosketushäiriö, ja kone on hankala saada käyttökuntoon. Tämän ompelutyön aikana se oli erityisen haastavaa ja nyt on pakko viedä kone huoltoon, ennenkuin pääsen seuraavan kerran ompeluhommiin. Tilkkujen piti alunalkaen olla kauniisti suorakulmaisia kolmioita eri koossa, mutta ajatuskatkojen jäljiltä peitto koostuikin erikokoisista leijojen mallisista paloista. Vitsit, että naurattikin kun tajusin tehneeni niin. Peitto kaikesta huolimatta valmistui muutama tunti ennen juhlia, kävin kuvaamassa sen Peetan luona naapurissa (kiitos!) kauniissa valossa ja se sai vaaleanpunaisen nauhan ympärilleen ja pääsi lahjapöytään.

Onnen tuulahdukset tuoreelle hääparille ja kiitokset vielä upeista juhlista!