KUN PYSYIN VALVEILLA KOLMEN ILTASADUN AJAN // UUSI POSTAUSSARJA ALKAA!
Luin eräänä iltana lapsile kolme iltasatua. Kirjat olivat kaikki keskenään melko erilaisia, mutta jollain tavalla vähän samantyylisiä ja sain ajatuksen. Siinä lukiessa mietin – kyllä, ajattelen iltasatuja lukiessani usein aivan muita asioita jotten nukahda – että haluaisin kertoa teille, armaat blogini lukijat, ajatuksiani iltasatukirjoista. Aivan ensimmäisenä jotain niistä kolmesta kirjasta ja myöhemmin monista muistakin meidän kirjahyllymme helmistä. Jos siis vain pystyn keskittymään niihin kirjoihin sen verran etten nukahda.
Osa kirjoista on vanhoja, suoraan mun omasta lapsuudestani, osa kirjaston poistohyllyltä ostettuja helmiä ja isoin osa lasteni omia kirjoja viimeisen 12 vuoden ajalta. Ajattelin, että kerron mitä ajatuksia kirja minussa herätti tai mihin itse olen niissä kiinnittänyt huomioni. Hauskaa olisi myös kuulla, mitä mieltä te olette kyseisistä kirjoista tai jos täältä nousee vaikka esiin joku just sun lapsuuden suosikki- tai inhokkikirja.
Lumottu karkkipurkki – Ritva Luostarinen
Lasten oman kirjakerhon kuukauden kirja 93 vuodelta 1982. Kirjan sisäkannessa lukee: Tiina Koivula omistaa tämän kirjan. Kuuluin kirjakerhoon, kun asuimme Ruotsissa ja kaikkiin sen ajan kirjoihin on kirjoitettu mun pikkutyttönimi (aika ennen kuin vanhempani menivät naimisiin ja sukunimeni vaihtui) vihreällä tussilla. Rakastin Lumottua karkkipurkkia lapsena ja pidän siitä edelleen. Se on maaginen, taianomainen, mystinen ja lumoava satu. Kuvitus on hyvin sinisävyinen ja se lumottu karkkipurkki – se on ihana! Nyt, kun pitkästä aikaa kirjaa taas katsoin ja luin, tajusin, että siinä on aika paljon twinpeaksmaisuutta. Siksiköhän Twin Peaks on aina ollut yks mun suosikkisarjoista?
Hassut hurjat hirviöt – Maurice Sendak
Tämä kirja ei ole mun suosikkini, mutta lyhytsanaisen tarinansa ja jännittävän kuvituksen sekoitus on hieno. Tykkään lyhyistä lauseista ja siitä, että lauseet eivät aina lopu pisteeseen, ne vain loppuvat. Lapsia pohdituttaa joka kerta, että miten tämä tarina on mahdollista. Se on hieno piirre kirjassa, että jäädään keskustelemaan juonenkäänteistä (paitsi jos sen unen pitäisi tulla samantien kun kello on niin paljon). Kuvitus on kyllä hieno ja vähän mystinen tässäkin. Kuluneista kirjankulmista päätellen tätä kirjaa on meillä luettu ja katseltu paljon.
Oikotie – Ingeborg Eliassen, Åshild Irgens
Mäkkärissä on toisinaan lastenaterioissa kylkiäisinä kirjoja. Ne ovat olleet sellaisia kampanjoita, jotka ovat saaneet meidät syömään pikaruokaa, itsekin olen tainnut valita lastenaterian vain kirjan takia. Kirjojen joukossa on ollut joitain tosi kivoja kirjoja ja tämä on niistä yksi. Kirjan juoni on hauska ja loputtuaan lapsi yleensä tahto kirjan vielä katseltavakseen, jotta saa tutkia viimeisen aukeaman karttaa. Se on aina ilahduttavaa, että kirjasta ei haluta heti eroon. Kuvitus on hauska ja ihana! Yksi aivan huikea piirre siinä on, että jokaiselta aukeamalta löytyy jotain sotkua, likaa, roskia tai jotain sellaista, mitä ei yleensä lastenkirjoissa näytetä. On lattialle unohtunut hyppynaru, kuravedet valumassa katukaivoon, polkypyörän rämä joessa, minne tyttö on juuri sylkäisemässä sekä mädäntyneitä ruskeita omenoita tai keppejä ja hiekkaa päiväkodin eteisessä.
Mulla on sellainen piirre, että haukottelen iltasatuhommissa AINA toisen lauseen kohdalla. Nyt on siis skarpattava tulevina iltasatuiltoina! Lukemisiin.