Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TOUKKA SEIKKAILEE

Tyttäreni kävi kummitätinsä kanssa museossa eräänä sunnuntaina muutama viikko sitten. Matkalla kotiin hän oli löytänyt taskuunsa unohtuneen toukka-petshopin ja keksinyt, että ottaa kuvia, joissa toukka seikkailee eri paikoissa. Ja niin hän oli koko matkan Espoon Emmasta kotiin kuvannut puhelimellaan. Olin aivan äimänä, kun kuulin kuvista, sillä olin itse suunnitellut tekeväni samantapaisen jutun lapsille yllätyksenä, kuvaten heidän rakkaita pehmojaan hassuissa paikoissa. Enkä ollut lapsille ajatuksestani vielä kertonut.
Ehdotin tytölle, haluaisiko hän, että kuvista tehtäisiin kirja. Ja vastauksen saattaa arvata, no tietysti tykkäis! Ladattiin valokuvafirman aplikaatio litskalle (litskatietska =  littana tietokone = ipad)  ja hän itse sai sijoittaa kuvat sivuille ja kirjoittaa tekstin. Voi tuota onnenpäivää, kun ensimmäinen aivan oma kirja tupsahti postiluukusta!
Oon selvästikin paljon parempi tuottamaan toisille pienten haaveiden täyttymyksiä, kuin itse toteuttamaan omiani. Pikkuhiljaa kohti niitäkin.
Tämä kirja on ihan ihana ja mahtava muisto ekaluokkalaisen elämästä. Toukka seikkailee, 2015.

 

 

OLIS KIVA TEHÄ OMA KIRJA…

Mulle tuli itku, kun luin Jonnan Kerällä-kirjan kiitos-sivua. Olin onnellinen ystävän puolesta ja monta tuttua oli siellä kiitoksissakin ja koko kirja oli niin hieno. 

Matkalla Susannan ja Riikan OK Omin käsin -kirjan julkkareihin tuli itku, koska mietin minne oon menossa. Ystävät olivat tehneet niin upean kirjan. Kotimatkalla julkkareista ei enää itkettänyt, vaan nauroimme lasten kanssa kippurassa, kun rattaissa roikkui kaksi suurta kennopalloa ja ne meinasivat jäädä ratikan ovien väliin. 
Ja pintaan nousi se vanha haave, että oma kirja olisi kyllä ihana tehdä… kunnes muistin, että määhän oon tehnyt jo. 80-luvulla! 
Tervetuloa Eläinkirjan julkkaribileisiin! Kuvitelkaa vaaleanpunaisiin jalallisiin laseihin ihanan raikasta vadelmalimonaadia, jota juodaan keltaisilla ohuilla pilleillä. Lautasellanne on, mitäpäs muutakaan kuin helmikakkua (eli teidän joidenkin mielestä mokkapaloja, suklaakakkua, tuulamantorttua…). Taustalla soi ihana Usvametsän neito. Mukava, kun saavuitte! <3

VIITAT

 

 

Olin aikoinut jo jonkin aikaa ommella lapsille viitat, ettei tarvitsisi aina etsiä sopivan tiukkaa hiusrenksua tai hakaneulaa, joka pitäisi erilaisia vilttejä kiinni kaulalla, niiden toimittaessa viitan virkaa. Kunnes sattuikin niin sopivasti, että sain blogiyhteistyönä mainion Pienen sankarin viittakirjan (Satu ja Samu Kontinen, Moreeni).

Kirja on ihan mahtava, kuvitus raikasta ja ohjeet ovat helppoja. Materiaaleiksi suositellaan fleeceä (tai muuta purkaantumatonta materiaalia) (ja edullisia fleecevilttejähän on kaupat pullollaan, tuon meidän kuviollisen hankin Tigerista, aika makia!) ja saksia ja liimaa, ompelukonetta ei tarvita ollenkaan. Tyttö teki mummun kanssa yhdessä mallaten, leikaten ja liimaten oman viittansa upean lohikäärmekuvion (malli kirjasta) ja minä leikkelin omasta päästäni pojan viittaan supersankarin R-kirjaimen. Aikaa ei viittojen tekemiseen kulunut kyllä pitkään (kun vaan alkoi hommiin ensin) ja ilo oli iso. Tyttö nukahti viitta harteillaan yöunillekin, kun se kuulema niin mukavasti lämmitti ja kukapa ei tahtoisi nähdä ihan oikeita supersankariunia!

>>><<<
For already some time I’ve been planning to make my children capes, so I wouldn’t always need to find a suitable bobble or safety pin to keep their scarfs still while they wear the scarfs as capes. Well, it happened that I got “a Little Hero’s Cape book” (Satu ja Samu Kontinen, Moreeni) for blog collaboration project.
The book is awesome, the pictures are really fresh and the patterns are easy. As materials they recommend fleece (or something similar that doesn’t unwind. Shops are actually full of reasonably priced fleece quilts, the one I got is from Tiger, pretty cool huh?), scissors and glue, you don’t need a sewing machine. With her grandmother my girl decorated her own cape with a fantastic dragon pattern (pattern from the book) by cutting and gluing, and I improvised a superhero R to my boy’s cape. It didn’t take much time to do the capes (just the effort to get started) and they gave us a lot of joy. My girl even fell asleep with the cape on her shoulders, telling me how warm it was. Well who wouldn’t want to dream real superhero dreams!