MEHTÄLÄISTONTTUTAKKI
Käyppäs äänestämässä suosikkiasi Kotipalapelin hauskassa villatakkiäänestyksessä. Hymykuoppapoikasen Mehtäläistonttutakkikin on mukana. Kanssakilpailevat takit on kyllä sen verran komeita ja taidokkaita, että meijän raitanapillinen pekkaperustakki, hmm, no, on melko perus. Mutta voitto ei ookaan tärkein, vaan se, että on kivvaa!
YÖN HILJAISUUDESSA, UNESSA
- Asettelin langat koriin.
- Siihenhän tuli pöllö!
- Rymistelin pimeässä komerossa ja etsin mustaa kontaktimuovia. Ei löytynyt. Otin mustaa lahjapaperia, ajattelin leikata ripset.
- Itkuhälytin alkoi surista. Mietin, että herätinköhän vauvan. Ja että ryömiiköhän se sitten siellä sängyssä taas sen itkarin luo ja pimeään huoneeseen astuessani näen vain pienet sormet itkuhälyttimen valon ympärillä, kun pikkuherra tutkii kesken unien vähän tekniikkaa.
- Noin käy joskus. Ja aina on pidättelemistä naurussa.
- Vauva jatkoi uniaan.
- Ihanat langat ovat Kutileesta.
- En olis koskaan tuosta söpöisän nettikaupan omaavasta lankakaupasta koskaan kuullutkaan, ellen olisi päätynyt mukaan Musta tuntuu -blogin Jonnan alunperin järkkäämään Kässäkerhoon.
- Siitä kerhosta on tainnut tulla usean ihanan naisen viikon kohokohta!
- Ajatuksena olis tehdä vauvanpeitto.
- Semmoinen rattaissa rennosti majaileva peitto, joka välillä roikkuu siinä niin rempeeästi, että joku kanssakulkija kadulla huomauttaa, että anteeksi, tuo teidän peittoo laahaa maata.
- Ajatuksissa alunperin oli käyttää tämä ilta neulomiseen, mutta se jäi.
- Mietin elämää. Että sekin on sellaista, että joskus laahataan maata myöten, ja joskus liidellään korkeuksissa kuin pöllöt. Välillä on harmaata, suruakin, ja välillä elämä tuntuu auringonkeltaiselta, onnelliselta.
- Tulen siihen tulokseen, että peitosta tulee varmasti hyvä.
- Päätän mennä itsekin nukkumaan. Sinne vauvan ja itkuhälyttimen viereen. ♥.
OKSA
Mutkikas oksa sai villalankakuorrutteen, jonka liimaaminen paikoilleen oli muuten ihanan terapeuttista. Semmosta, jossa ei tarvii turhia ajatella (tai vaihtoehtoisesti päätyy ajattelemaan asioita, joita ei muuten tuu miettineeksi) ja tulos tulee nopeasti ja kieputtelu nyt vaan on ihan hauskaa! Laitoin oksaan kuusenkoristeita, joita en kuuseen tänä vuonna laita. On muuten kertynyt jo aika paljon oman aikuisiän aikana erilaisia koristeita, kun ensimmäisen oman kodin kuusen laitosta on aikaa jo 12 vuotta. Pystyy jo vähän niinku valitsemaan joulukuuselleen teeman ilman, että tarvitsee ostaa kauheasti mitään. Siitä tulikin mieleeni, että en oo ikinä ollut erityisen innostunut tekemään kuusenkoristeita itse. Aika jännä juttu se. Onneksi Neitokainen on!
KUUSI
Eikös tullut ihana joulukuusi vaaleanpunaiseen, kahden euron kaapinoveen?
Musta ainaki! Hauskaa oli myös sen kasaaminen. Ensin eräänä marraskuisena iltana lähdin lapsineni kävelylle pimeään metsään. Koiranulkoiluttajan kanssa rupattellessa hänkin totesi, että ette kai te tuonne pimeään metsään mene? No, mentiin kuiteski, meillä oli taskulamput eikä pimeää tarvii niin kamalana pelätä. Löydettiin sitäpaitsi paljon hyviä oksanpätkiä. Sen jälkeen ei enää ollutkaan muutakuin vähän oksien maalailua, koristeiden liimailua ja mallailua. Paitsi bambin vain sinitarrasin, kun kerta pakotettiin tekemään niin. Tämä kuusi säilyy samanlaisena ensi jouluunkin. Ehkä jopa esillä koko vuoden, on se sen verran söpö!
ps. kettupiirros on tietysti Neitokaisen. Ihanin! (…ja ylempi lintu Kanelikaupan kortista, ja alempi Fifi Lapin -pupunainen vanhasta Topshopin joulukortista)
JOULUKALENTERI
Ihan ensimmäiseksi toivotan tervetulleeksi uuteen blogiini, olkaa kuin kotonanne toverit armaat! Kirjoittaja ja käsillätekijä olen minä, sama vanha Tiina, kera lapsosten. Odotettavissa luultavasti paljon kirjottuja piirustuksia, kenkälaatikkotaloja, pehmoja ja tilkkupeittoja.
Toivottavasti viihdytte ja oikein ihanaa joulukuuta kaikille!
Kotipalapelin Rilla on kyllä melkoinen inspiraatiomatami. Niin se vaan sai mutkin tekemään ihan uuden joulukalenteritalon, vaikka meillä oli yks ihan hyvä ennestäänkin. Mutta tästä tuli kyllä paljon hienompi kuin edeltäjänsä, joten ei ollut turhaa se innostuminen ei. Eikä mukavan tuntuinen into mee kyllä muutenkaan koskaan hukkaan, sillä ihminen tarvii mukavaa tekemistä pysyäkseen virkeänä ja hyväntuulisena!
Kiitos myös Paperiliittimeen nelosluukun eli joulusäkin söpöstä kangasmerkistä. On tää blogimaailma kyllä pullollaan ihania ihmisiä, sen oon saanut varsinkin tässä kuluneen vuoden aikana todeta!
Eilen illalla kääriessäni kahtakymmentäneljää pikkupakettia, muhun iski hätä, että miten selitän aamulla nelivuotiaalleni, miten tontuilla voi olla just samanlaista paperia, teippiä ja narua, kuin mitä meilläkin on. No, hätä oli turhaa, sillä aamulla Neitokainen kommentoi näin: äiti, kato KULTATEIPPIÄ! Samaa ku meillä! Kyllä tontut tietää, että lapset tykkää kultateipistä!