Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

+++

 

 

Tammikuusta asti ollaan äitini kanssa yhteisvoimin koukuteltu isoäidinneliöitä, eikä turhaan (muistanette nämä välivaiheraportoinnit: 1, 2, 3 & 4). Lähes 150 tilkkua tehtiin ja tässä lopputulos. Mun tähän astisen elämäni upein virkattu torkkupeitto! Tilkuista näkee kumpi meistä on tehnyt ja sikski tää onnistu näin hyvin, siinä näkyy me, äidin ja tyttären yhteistyö. Mää oon tästä(kin, taas!) ihan hullun onnessani. Ja mulla on ihan älyihana äiti! ♥

Tosi kova hommahan noissa neliöissä oli. Lankaakin meni (jälleen kaksinkertaista Maijaa, Novitan Isoveljeä, jämiksikin niitä vois sanoa.. heh, ja kolmea pinkkiä satunnaislankaa) paljon, en uskalla ees laskea määriä ja hyvin monta iltaa tilkkuja virkaten ja äidin kanssa puhelinkeskusteluja käyden siitä, montako pitää olla mitäkin (kumpikin inhosi harmaiden tilkkujen tekoa, joten niiden määrä hupeni työn edetessä, muuttuen kivemman värisiksi) ja kyllä mää melko monta iltaa päättelin ihan vaan langanpätkiä ja ompelin paloja yhteen. Tää oli mun ensimmäinen isoäidinneliötyöni ja mietin kovasti, miten olis parasta yhdistää tilkut. Halusin liitoskohdista mahdollisimman näkymättömät, joten ompelin ne yhteen. Vuoropistoin oikealta puolelta, silleen miten neulekappaleetkin yhdistetään. Musta tuosta tuli tosi siisti niin. Ja nurja puolikin on katseenkestävä.

Tykkään peitosta tosi paljon. En oo koskaan nähnyt vastaavaa toteutusta, joten oivalluksenkin ilo oli iso osa tätä työtä myös. Se on isoäidinneliöpeitto, joka ei näytä isoäidinneliöpeitolta! ♥

 

Loppuun vielä viihteellinen kuva toisesta viltin tekijästä, olkaat hyvät! Oikea plussamaatuska!

HATTARATUPSU

Oltiin muutama päivä mummulassa Oulussa ja kävin tsekkaamassa paikallisia kangas-, nappi- ja lankakauppoja, koska oli tarvis. Löysinkin aika herkkuja kaikista niistä. Se on varmasti niin, että aina tuntuu, ettei oman kaupungin kaupoista löydy mitään, mutta muualta heti löytyy. Tietty se on niin, koska omassa kaupassahan sitä kävelee automaattisesti vaan sen oman reittinsä ja muualla antaa kaupalle aivan erilaisen mahdollisuuden. Näin uskon. Me ihanan E:n kanssa mentiin etsimään pipokangasta ja me löydettiin pipokangas! Sekinhän on harvinaista, että heti ekalla kerralla löytää hyvän kankaan siihen tarkoitukseensa mitä ettii.

Tunteroinen keittiön pöydän ääressä ommellen ihan summanmutikkaisia saumoja ja tsadaa, uudet kevätpipot! Vaaleanpunasilla hattaratupsuilla, koska me ollaan just semmosia. Hattaratupsupipoäitejä!

 

 

 ps. sadas postaus täällä uuden blogin puolella, jes!

TAIDETTA JA LEIVOKSIA

Viikko sitten tosiaan kävimme katsastamassa Kangasalla ihanan Hanna-Riikan taidetta ja syömässä taideleivoksia, nam, ja retkeilimme kyllä siinä samalla myös kirpputorilla ja hullareilla. Tyttöporukalla, tiiättehän te. Tykkään Hanna-Riikan värimaailmoista ja siitä itse taiteilijastakin kyllä tosi paljon! Toisinaan huomaamme, että meissä on hänen kanssaan jotain samaakin. Olen nimittäin neulonut erästä uutta vaatekappaletta ja mielessäni kuvitellut kuvaavani valmiin neuleen kera minttu-, mansikka- ja mangomenolitötteröiden… Että jotenki en sitten kummiskaan yllättynyt, kun joukossa oli hauska jätskimaalaus.
 Ja ihan kohta sillä taiteilijalla on uusia julisteita kaupassaan, kantsii käyä kattoon, ne on aikas herkkuja.

 

 

 

 

 

 

MUN IHANIN VILLATAKKI IKINÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvistakin ehkä huomaa, että on kuulkaas onnellinen naishenkilö täällä. Suunnittelin ja neuloin itselleni villatakin, josta tykkään todella paljon. Älyälypaljon, sanois tyttäreni. Ajatus villatakkiin oli nopea, luonnostelin, piirsin kaavan, laskin silmukat ja kerrokset. Langat hain sen kummempia pohtimatta, kunhan on villaa oli ajatus (Hjertegarnin Lima) ja sitten vain neuloin. Kotisohvalla, kässäkerhossa, Tallinnan lautalla ja ystävien luona. Pingotin, kasasin ja päättelin langat. Ja villatakista tuli kertakaikkisen ihana!

Taidesuunnistettiin eilen Kangasalle ja minut kuvasi kauniissa Taidekahvilassa ihana ystäväni Tiinakaisa. Suurkiitos!

 

SELVITYS

Poikanen on alkanut nyt osoitella mieluisia esineitä ja vaatimaan, että saa tutkia kaikkea. Älinän ja jalkojen polkemisen kautta on hyvinkin vaativainen toisinaan. No, eilen tää äiti meni lankaan ja antoi pojalleen muliinilankapurnukan tutkiskeltavaksi lankoineen päivineen… Pojalla oli kivaa ja ens kerralla, kun tarvitaan lankaa, on ensin pikkuisen selvitettävää.

 

IMETYSNUKKE

Kukaan ei tätä nukkea lunastanutkaan, kun sen tein viime syksynä imetysnukkehuutokauppaan. Tuolla se on vaan laatikossa odotellut omistajaansa. Järjestetäänpä nyt sitten oma hyväntekeväisyyshuutokauppa tähän näin. Mikäli tahdot Aini-nuken omaksesi, kommentoi tähän postaukseen summalla, jolla nuken omaksesi lunastat. Korkeimman summan huutanut voittaa ja voittosumma maksetaan suoraan Unicefille. Toivotaan, että nukke vauvoineen pääsisi nyt uuteen kotiin!

Huutaa saa vappuun (30.4. kello 23:59) saakka.

 

COLORLOVE

Voi että, oon jotenki ollut viime aikoina tosi innoissani monista väriyhdistelmistä. Tekemieni sukkien (1 & 2) ja villatakkien (1, 2 & 3) väriyhdistelmät on onnistuneet just eikä melkein, silleen juuri oikealla tavalla, että niitä tekis mieli vaan katella ja tietty käyttääkin. Omaan silmään lähes täydellisiä yhdistelmiä, se on ihana tunne!

Aloitin tammikuussa tekemään isoäidinneliöitä ja niitä ruutuja olenkin jo useampaan otteeseen esitellyt täällä blogissanikin. No, vielä muutama uupuu, äitini lupasi tehdä ne (tämä kun on meidän yhteistyöviltti) ja minä sillä välin ompelen tilkkuja kiinni toisiinsa. Välihuomautuksena vaan tahdoin hehkuttaa teille noita herkkuvärejä. Oih oih ja oih!

 

MAAILMAN IHANIN POIKA

Se pieni, grammalleen siskonsa kanssa syntyissään saman verran painanut poika on kasvanut jo yksivuotiaaksi. Hän, jolla on aurinkoisin hymy ja söpöt hymykuopat poskissaan ja joka ei paljoa ole turhia itkeskellyt, naureskellut vain. Elämäänsä tyytyväinen vauva. Ja poika, joka repii sukat pois jaloistaan lähes heti, kun ne on jalkaan laitettu. Vähintään toinen sukka puuttuu aina. Kantapäät ovat jo muuttuneet pehmeistä hitusen vauvamaisen karheiksi, onhan kävelyäkin takana jo lähes kolme kuukautta. Ja tuo ihana poika, pieni herra R, hänestä on kasvamassa poikamainen poika, joka menee massulleen lattialle pärryyttelemään autojen kanssa ja jota kiinnostavat kaikki nupit ja nappulat. Pehmokitaran kanssa soittelee ja musiikin tahdissa tanssii söpöön eestaasheiluvaiseen tyyliinsä. Huumoritajua piisaa, onhan kaikenlaiset kukkuu-leikit parasta käkätystä mitä olla voi. Voi että, onnea rakas poikani! Sanovat, että enää et ole vauva, vaikka äidille pysyt vauvana aina! ♥