Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

SIITÄ MITEN ME ASUTAAN

Kaupallinen yhteistyö LähiTapiola Kiinteistöt

Heippa pitkästä aikaa kaikki blogini lukijat! On ollut paljon asiaa, mutta tuolla instan puolella olen asiani kertonut, paitsi nyt kerron täällä!

Aiheena on tänään vuokralla asuminen.

Vappuna 2013 olin ystävän luona Helsingissä Tampereelta käymässä. Olin makustellut Helsinkiä jo jonkin aikaa meidän uudeksi kotikaupungiksi ja aina kävellessäni täällä mietin ja katselin ja kuvittelin itseni asumassa kivoissa kodeissa. Tuona vappuna kuitenkin sanoin ääneen matkalla Vallilan vapputansseihin yhden vaalean talon kohdalla, kun näin naisen istuskelevan leveällä ikkunalaudalla ikkunat sepposen selällään, että “kato nyt, tuossakin talossa olis ihana asua!”. Muistan tasan missä kohti olin ja mitä ikkunaa osoitin. Vuosia myöhemmin samaa kadunpätkää kävellessäni tajusin, että ei voi olla, tää on se talo ja tässä me oltiin kun mentiin sinne tansseihin – SE ON MEIDÄN TALO! Avonainen ikkunakin on lähestulkoon tuossa pari kerrosta meidän alapuolella.

Meidän matkamme juuri tämän asunnon asukeiksi oli oma tarinansa, kuten vuokra-asujaksi muutenkin, mutta nyt kerron Lähi-Tapiolasta vaikka me ollakaan sitä kautta kotiimme päätyneet.

Mä oon aina ollut vuokra-asuja ja vain harvoin se on mua harmittanut. Eniten mua on ärsyttänyt varmasti ne ihmiset, jotka oikein korostavat asuvansa VUOKRAkämpässä sillä välin, kun vaikka taloa rakennetaan tai odotetaan muuttoa uuteen muuten. Tuntuu kuin sillä korostettaisiin sitä, että ei tässä nyt sentään niin alas olla vajottu, että vuokralla ihan tosissaan asuttaisiin. Tai silloin, kun kotitalon muut asukkaat pitävät alempiarvoisena asukkaana siksi, että ei asu omistusasunnossa. Minusta vuokralla asuminen on huoletonta ja täysin yhtä arvokasta elämää!

Vuokralla asumiseen on useita syitä, joita voi olla vaikkapa halu asua tietyllä alueella eikä sieltä asunnon ostaminen ole mahdollista tai ihan vaikka stressin vähentäminen elämässä, jos omistaa paljon muutakin.

Mutkaton koti -koteja on ympäri Suomen useissa kaupungeissa ja mitä valikoimaa itse katselin äsken, niin todella kivoja koteja. Esimerkiksi meidän kriteereillä löytyi pari kivaa kolmiota, joissa olisi reilusti tilaa ja raikkaat vaaleat pinnat. Ja yksi aivan ihana iso asunto, jonne voitaisiin muuttaa, jos muutettaisiin uusperheellämme yhteen. Sijainti olisi meille täydellinen ja tilaakin olisi, vaikkeivat lapset jokainen omia huoneita saisikaan. Harmi ettei olla aikeissa muuttaa, sillä melkein jo innostuin ihan oikeasti!

LähiTapiolan Mutkaton koti -sivustolla ensimmäisenä vastaan tulee kolme sanaa: mutkaton, lähellä ja välittävä. Ja ehdottomasti ne ovat asioita, joita ihminen varmasti asumiseensa kaipaa.

IHANA PIILO YÖPÖYTÄNÄ

Kaupallinen yhteistyö Hanna Lantto

Mun makuunurkkaus on tänä vuonna muuttunut aivan valtavan ihanaksi. Sänky on saanut helmalakanan, seinä pienen kuvioinnin ja pyöreä Lempi-hylly (Hakolan) on päässyt seinälle. Meillä on pieni koti ja mun sänky on ollut pian vuosikymmenen olohuoneessa tai ehkä ennemmin voisi sanoa, että monitoimihuoneessa, sillä onhan tila samalla myös työtilani. Tuo nurkkaus on niin hyvä ja siinä nukkuu sikeät yöunet, että vain hyvin hyvin harvoin olen kaivannut omaa makuuhuonetta.

Viimeisin käytännöllinen, tärkeä ja erityisesti kaunis lisä on Hanna Lanton suunnittelema Piilo-jakkara, joka toimii sekä yöpöytänä, että varatuolina työpöydän ääressä. Mä muistan ihailleeni jakkaraa jo aikoinaan Habitaressa ja se valittiinkin vuotta 2018 Habitaren kiinnostavimmaksi tuotteeksi. Se on myös palkittu kansainvälisessä A’Design Awardseissa vuonna 2019 pronssilla. Koivupuiset jakkarat valmistetaan piensarjatuotantona Halikossa, Suomessa.

Hannan sanojen mukaan Piiloon kiteytyy ajatus leikkisistä ja värikkäistä (värivalikoimaan kuuluu kuusi eri väriä ja lisää on tulossa), mutta käytännöllisistä kodin tuotteista. Yhdyn täysin näihin sanoihin. Mä ihailen joka ikinen päivä jakkaran kauneutta ja olen iloinen huonekalusta, jolla on monta käyttötarkoitusta.

Jakkaran päällä olevat tavarat saa siirrettyä sen sisään tarvittaessa ja siirrettyä sen istuimeksi pöydän ääreen, joka myös samassa tilassa sijaitsee. Piilo on ihana. Se on myös jykevä ja siro samaan aikaan. Maailmassa on niin paljon huonoja huonekaluja, jotka eivät kestä, mutta tämä ei ole sellainen. Tämä kestää varmasti vuosikymmeniä.

Nyt on ollut musta ihanaa, kun jakkara on ollut käytössä jonkin aikaa ja lapset vievät sen sisälle pieniä aarteita, joista tietävät mun tykkäävän. Piirustuksia ja askarteluita ja sen semmoista.

Mulla olis jakaa teille myös alekoodi Hanna Lanton verkkokauppaan. Koodilla MUITAIHANIA15 saatte 15 prosentin alennuksen kaikista tuotteista tämän viikon ajan (sunnuntaihin 12.9. saakka).

LASTENHUONEEN MUUTOS OSA 1 // TEININ PUOLIKAS

Nyt pääsette kokemaan jotain ainutkertaista, epätavallista ja aika ihanaakin, mitä ei välttämättä ihan joka päivä tapahdu. Pääsette nimittäin tutustumaan ihka-aidon, pian 14-vuotiaan teinin huoneeseen. Eräs ystäväni totesi mulle kun kerroin, että ollaan oikein kunnolla rymsteerattu ja että teinillä on aivan ihana huone, että muista sitten ottaa siitä kuvia. Hänellä itsellään kun ei omasta teinihuoneestaan tai sen eri vaiheista ollut juuri kuvia. En muista itsekään onko mulla omista huoneistani ihan kovin paljon kuvamateriaalia. Toki se oli toista 90-luvulla, kun 24 kuvaan piti saada mahtumaan pitkä jakso elämästä valokuvina.

Lastenhuoneemme on ihan hyvän kokoinen. Sellainen, että jos se olisi pelkkä pariskunnan makuuhuone, jossa olisi leveä parisänky, siellä olisi ihan hyvin tyhjää tilaa ympärillä. Lastenhuoneenakin se on toiminut perheessämme oikein hyvin pian kahdeksan vuoden ajan. Ensin kahden alle kouluikäisen huoneena ja vuosien saatossa sinne on tullut kolmaskin asukki. Nyt huone on jaettu kahteen osaan: teinin puoleen ja poikien puolikkaaseen.

Jako toteutettiin korkealla neljän kaapin vaatekaappikokonaisuudella, jonka siirsimme huoneen takaseinältä keskelle huonetta. Korkeiden kaappien päällä oli aiemmin myös matalat yläkaapit, mutta ne jätimme tässä kokonaisuudessa pois, sillä halusin, että luonnonvaloa pääsee mahdollisimman paljon myös kaappien toiselle puolelle. Myös kaappien sokkelin levy jätettiin laittamatta, jotta lattian kautta heijastuva valokin pääsee toiselle puolelle. Kaappiratkaisu on erittäin mainio ja pääsette pimeämmälle, mutta aivan valoisalle poikien puolelle myöhemmin, sillä nyt otetaan tarkasteluun teinin auringossa kylpevä ikkunapuoli. Tervetuloa tutustumiskierrokselle!

Remppahommat alkoivat hiljalleen jo marraskuussa, kun möin pois vanhan kerrossängyn ja ostin torista teinille parvisängyn. Mökkihommat veivät samasta hetkestä lähtein kaikki viikonloput, joten kolmisen kuukautta meni lapsilla niin, että huone oli aivan sekamörskä, jossa kaikki lähinnä vain nukkuivat. Harvinaisen ja harmillisen pitkään välitila huoneessa kesti ja vihdoin viime viikonloppuna otin itseäni niskasta kiinni ja vietin aivan koko viikonlopun lastenhuoneessa!

Sänkynä teinillä toimii 80 senttinen parvi, jonka alle mahtuu mainiosti koulupöytä. Parvisänky oli vähän hutiostos, sillä kuulin heti kaupat tehtyäni ja sängyn kotiin raahattuani, että naapuri oli kysellyt tarviiko kukaan heiltä pois heitettävää sänkyä. Lisäksi sänky oli vähän huonommassa kunnossa kuin mitä ilmoitus antoi ymmärtää. Toimiva ja aivan siisti silti, mutta toriostokseksi vähän pettymys. Huono toriostos ei sen sijaan ollut koulupöytä, jossa on avattava peilipöytä. Osa teistä lukijoistakin saattaa muistaa nämä pöydät 80- ja 90-luvuilta, toisille taas, kuten minulle, pöytä on voinut olla ikuinen unelmapöytä. Muistan kuinka jollain kaverilla oli tuollainen ihanista ihanin peilipöytä, mutta itselläni vain pöytä, joka koostui irrallisesta pöytä levystä kaapin ja laatikoston päällä ja jos pienestä asti lähinnä minä olin se joka osasi nojata pöytään juuri oikealla tavalla niin, ettei pöytälevy luistahtanut pois paikoiltaan. Tulipahan nyt vaan mieleen, että miksiköhän sitä ei muka voinut kiinnittää paikoilleen? Tämän kaunokaisen sen sijaan bongasin senkin tori.fistä joskus joulun alla. Pöytä kannettiin samantien taloyhtiön askarteluhuoneeseen ja pääsin sen kimppuun. Päätin nimittäin, että maalaan pöydän hauskalla tavalla pastellisiin sateenkaaren sävyihin ja yllätän pöydällä tyttäreni jouluna, annan pöydän lahjaksi.

Hioin pöydän vanhan, kellastuneen maalipinnan rikki ja piirsin kuviot. Maalasin kuviot väri kerrallaan ihan pensselillä vain ja lopuksi fiksasin rajakohdat. Jouluksi otin Instax-kameralla pöydästä parit kuvat ja paketoin ne joululahjaksi. Tytär oli ehkä hitusen pettynyt lahjan saadessaan, koska ei kokenut, että tarvitsisi uuden pöydän, mutta kun näki pöydän kotona joulun jälkeen paikoillaan (oltiin tietysti tuotu se oikealle paikalleen odottamaan!) ja varsinkin hetken sitä jo käytettyään, olen saanut vuolaita ja valtaisia kiitoksia siitä, että pöytä on ihana ja upea!

Parven alla on pöydän lisäksi seinään kiinnitetty Ikeasta joskus hankittu pöytähylly, jonka nyt kiinnitimme seinään. Tyttäreni rakastaa kaikkea pientä, söpöä tilpehööriä. Hän keräilee erilaisia asioita kuten eläinten luita, sammakko- ja kärpässieni-aiheisia koriste-esineitä ja pehmoleluja. Hän pitää myös viherkasveista ja siitä, että asiat on laitettu esille ihan omalla stailillaan. Huoneen valkoisilla seinillä ja parven alla on paljon kaikenlaista ja hyvinkin omaperäistä ja tärkeää yksityiskohtaa. Voisin katsella kaikkea tuota tuntikausia. Noita valtavia korvakorukokoelmia, joista suurimman osan tytär on tehnyt itse! Korvisten säilytyspaikka on mun joskus aikoinaan jostain ostama aida-kankainen valmis rimakehyksellinen ristopistotyöpohja, jossa on tummalla maalattu maailman kartta. Se on vain käännetty väärinpäin, niin että kartta on peilikuvana eikä niin vahvasti esillä. Kankaaseen saa tosi helposti sujautettua korvakorut roikkumaan. Nerokas idea, eikä todellakaan omani, vaan tyttären.

Korvakorujen alapuolella eli pöydän oikealla puolella on ns. kaverituoli, joka toimii samalla myös sulkapallokassin säilytyspaikkana. On tärkeää, että pienessä kodissa on jokaisella tavaralla oma paikkansa ja tämäkin paikka ja tavara on mietitty tarkkaan. Tuoli on kreisi sammakkotuoli, jonka tytär on nikkaroinut yhdessä pappansa kanssa kesälomalla. Tärkeä tuoli.

Minäkin pääsin rempan keskellä vähän nikkaroimaan! Idea hioutui hiljalleen. Huoneessa oli aiemmin mustaksi maalattu seinä, joka sai remontin myötä uuden värin. En ollut miettinyt värivalintaa etukäteen juurikaan ja valinta olikin hauskalla tavalla teinin valitsema. Hänellä oli nimittäin juuri tuolla mustalla seinällä värilastuista tehty sateenkaarimainen mini-installaatio. Se oli jäänyt seinälle, kun muut taulut ja hyllyt oli maalausta varten irroitettu. Katselin värejä ja tiesin, että tuossahan se on, seinästä tulee syreenin sävyinen, ihana liila!

Seinää maalatessani keksin, että minähän tekaisen syreeniseinälle pari hyllyä. Enkä mitä tahansa hyllyjä, vaan jotain hauskan mallisia. Kipaisin jälleen askarteluhuoneeseen (kyllä, meillä on sellainen taloyhtiön puolesta!) ja sahasin oikeastaan just sen malliset ja kokoiset osaset kuin mitä mulla oli liimapuulevyä ja vaneria jäljellä. Kannattimet nappasin rautakaupasta maalinhakureissulla. Halusin syreeniseinön hyllyjen sulautuvan seinään kauniisti, joten ne maalattiin tietysti samalla sävyllä. Nyt hyllyillä hengaa mm. Lars-niminen sammakko kainalossaan rönsylilja ja kokoelma japanilaisia limupulloja.

Samalla rykäyksellä tein yhden hyllyn myös vaaleansinisenä ja se kiinnitettiin hauskasti ikkunan viereen niin, että hyllyn yksi kulma eli kiepsaus tulee ikkunan puolelle. Niin hieno ja hauska yksityiskohta, että oikein hykerrytti, kun sitä tein ja kun hylly porattiin paikoilleen ja asettelin siihen kaktuksen ja viherkasvit ja mitäpä muutakaan kuin tölkit! Mikä siinä onkin, että teinien huoneista löytyy ja on vuosikymmeniä sittenkin löytynyt tölkkejä! Tosin omassa nuoruudessani ne hienoimmat tölkit piti tuoda ihan itsellä omilta ulkomaanmatkoilta, mutta nykyteinarit ostavat niitä hyvin varustelluista ruokakaupoista.

Ikkunalaudalla on tällä hetkellä kirjatuen avulla pystyssä koulukirjat ja vihot, eivät niin seesteisesti, odottamassa seuraavien viikkojen etäkouluilua. Kirjoille on tarkoitus tehdä vielä pieni oma hyllynsä vaaleansinisen hyllyn lähettyville, mutta ensin mulla pitää käydä vanerikaupoilla. Sen jälkeen ikkunalauta rauhoittuu ja saa puolestani (ja toiveestani!) pysyä tyhjähkönä ja mä itse näkisin sen ihanana paikkana istuskella ja lukea kirjaa kesäillassa ikkuna vähän raollaan. Aurinko laskee vastapäisen talon taakse eli tämän ikkunan ääressä näkee meidän kodin komeimmat auringonlaskun vaaleanpunaiset pilvet ja väriloistot.

Syreeniseinällä on poikien puolelta teinin puolelle ulottuva hyllykokonaisuus. Hyllyssä on lastenhuoneen kirjasto. Siinä on sulassa sovussa kaikkien kolmen lapsen kirjat, on Tatut ja Patut, Maailman viimeiset tyypit, Ellat ja kaverit, Soturikissat, Manga-sarjakuvia ja Call me by your name kaikki samassa hyllyssä värijärjestyksessä kauniisti. Huone on ihanan selkeä, kun kirjat, joita meillä on paljon, ovat kaikki yhdessä paikassa. Se on inspiroinut minua ja eskarilaista jo näinä muutamana päivänä valtavan paljon.

Kirjahyllyn viereen seinään asennettiin Ikeasta hankittu simppeli seinänaulakko. Mun teini on siitäkin mahtava tyyppi, että hänen pukeutumistyylinsä on mahtava. Se on hauska, leikkisä, värikäs ja upea. Yksi tärkeä lähtökohta koko remppahommaan oli se, että hänen vaatteensa saadaan lähelle muita tavaroitaan (syy tosin oli myös se, etteivät ne leviäisi ympäriinsä) ja että hienoimmat vaatteet saataisiin myös esille jollain tavalla. Pieni naulakko oli siihen just hyvä, koska rekki ei huoneeseen mahtuisi. Samalla roikkuvat vaatteet tuovat pehmeyttä tilaan ja jollain tavalla myös oviaukkomaisen fiiliksen.

Syreeniseinän nurkassa on korkea lipasto, joka vetää sisäänsä loput teinin vaatteet ja muuta tavaraa. Lipasto on vanha ja olen ajatellut, että maalaisin sen, mutta nyt se näyttääkin aivan upealta puulattian ja raikkaan seinän seurana. Se saa jäädä tuollaiseksi. Lipaston vierellä on värikkääksi maalaamani lastentuoli, jonkä päällä on korkea traakkipuu vähän liian pienessä ruukussa. Lipaston päällä on odottamassa tauluja seinälle pääsyä ja söpöjä koriste-esineitä. Huone elelee teinin ja elämän mukana ja se on just hyvä. Sen ei tarvitse, eikä pidä eikä se voikaan olla koskaan valmis.

Siinä se oli! Kurkistus teinin huoneeseen. Olen valtavan iloinen ja kiitollinen, että sain tämän koosteen huoneesta tehdä. Sekä minä, että tyttäreni tykätään huoneesta tosi paljon. Minä tuskin siellä vietän paljoa aikaa, mutta tytölle se on tärkeä paikka, varsinkin näinä aikoina, mutta myös muuten. Ihanaa, että on tuollainen oma huoneehko.

Lopuksi vielä listaus huoneen tavaroista ja maalisävyt:

  • Koulupöytä peilillä 80-luvulta, tori.fi
  • Nupit, Søstrene Grene
  • Koulupöydän tuoli alakerran naapurilta
  • Sammakkotuoli on tyttären ja pappansa yhdessä tekemä
  • Parvisänky, tori.fi
  • Seinään kiinnitetty PÅHL pöytähylly, Ikea
  • TARVA lipasto, Ikea
  • Naulakko ja henkarit, Ikea
  • Lastentuoli saatu naapurista ja maalattu pastelliseksi
  • Matto itse kudottu
  • Seinän sävy Tikkurilan SYREENI, J426
  • Pilvihyllyn maalisävy CUMULUS, Y354

YSTÄVÄNPÄIVÄN HELMIKAKKUSYDÄMET

Kaupallinen yhteistyö Hermesetas

Mä tykkään leipoa. Osaan ulkoa vain yhden reseptin ja sen olenkin muistanut sen kolmekymmentä vuotta. Mikäpä muukaan se on kuin klassikko helmikakku. Saatatte tuntea saman myös muilla nimillä, mokkapalat, suklaaruudut, masaliisa mitä näitä nyt on. Meidän perheessä tätä leivonnaista on kutsuttu aina helmikakuksi strösseleiden ja nonparellien ansiosta varmaankin. 

Olen toisinaan vähän kokeillut pieniä muutoksia perinteiseen reseptiini, kun kylään tai juhliin on saattanut olla tulossa erilaisia ruokavalioita noudattavia ihmisiä. Tällä kertaa kokeilin ystävänpäivän helmikakkuun sokerin sijasta jauhemaista Hermesetasta. Tuote on siitä kätevä, että 1 tl Hermesetasta vastaa samaa määrää sokeria eli resepti ei vaadi muutoksia määrien suhteen, mutta leivonnainen on täysin sokeriton. Itse en juurikaan välttele sokeria, mutta jos herkkupöytä on kukkurallaan pelkkiä sokeriherkkuja, on ihan kiva, että mukana on myös sokerittomia vaihtoehtoja ja jollain toisella tavoin makeutettuja ja jotka ovat myös todella hyviä!

Näissä ystävänpäivän helmikakku-sydämissä on kaikissa päällä strosseleitä ja osassa kaakaokuorrutteen sijasta ripoteltuna päälle jauhemaista Hermesetasta. Osaan sydämistä laitoin tomusokerikuorrutteen eli ne eivät ole täysin sokerittomat versiot, mutta kevyemmät kyllä.

Maultaan nämä ystävänpäivään sopivat sydänherkut olivat aivan makoisat, aion tehdä niitä juhlapöytään jatkossakin. Ystävänpäivänä yllätän sydämillä rakkaani. <3

YSTÄVÄNPÄIVÄN HELMIKAKKUSYDÄMET

4 munaa

4 dl jauhemaista Hermesetasta

4 dl venhäjauhoja

5 tl leivinjauhetta

(2 tl vaniljasokeria)

2 rkl kaakaojauhetta

2 dl maitoa

225 grammaa voita

Sulata voi. Vatkaa kananmunat ja Hermesetas-jauhe vaahtomaiseksi seokseksi. Sekoita kuivat aineet. Lisää vaahdon sekaan kokoajan sekoittaen ensin kolmasosa jauhoista, maito, kolmasosa jauhoista ja sulasta voista melkein kaikki, jätä loraus rasvaa mahdolliseen kuorrutteeseen, lisää loput jauhot. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa noin vartti. Tarkkaile ja ota pois, kun näyttää valmiilta. Anna jäähtyä ja lisää Hermesetasta päälle tai tee kaakaokuorrute (paketti tomusokeria, 2 rkl kaakaojauhetta, sulaa rasvaa ja valmista lämmintä kahvia sen verran, että kuorrute on sopivan löysää). 

Herkuttelemisiin! <3


KANOJA SUKLAAMUNIMASSA JA MUITA PÄÄSIÄISPERINTEITÄ

Kaupallinen yhteistyö: Fazer Makeiset

Onko teillä muillakin niin, että tuntuu kuin ihan justhan oli joulu ja nyt jo pääsiäinen? Minä ainakin hämmästyin viime viikolla kalenteria katsellessani ja todetessa, että kyllä näin on, se on pääsiäinen tässä nyt ja heti samontein taas! Itseasiassa mulle kyllä käy joka vuosi samalla tavalla, että jos joku juhla yllättää, niin se on pääsiäinen. Ehkä se johtuu siitä, että ajankohta ei ole päivämääriin sidottu.

Pääsiäinen on silti yksi mun lempijuhlapyhistäni. Se rikkoo kivasti kevään rytmin, tosin tänä vuonna tuntuu kyllä vähn erilaiselta kuin normaalisti, mutta meillä on perheessä syntymäpäiväsankareita pääsiäisen ympärillä kaksi, joten juhlahumua siihen liittyy myös sen suhteen aina. Pääsiäisen juhlintaan ei liity meillä erityisemmin pääsiäisruokia, vaan enemmän makeaa herkuttelua ja koristelua ja askartelujuttuja. Myös kevään keltainen ja pastellisävyinen väritys tässä juhlapyhässä on tietysti mun mieleen.

Meillä on muutama perinne, jotka toteutetaan joka vuosi. Ensimmäinen on lähtöisin mun omasta lapsuudesta. Äiti pyysi etsimään kirjahyllystä ne kirjat, joista löytyy kanojen kuvia. Kirjat jätetään aukinaisina johonkin näkyvään paikkaan ja yön aikana pääsiäiskanat munivat suklaamunia ja muita herkkuja. Tää on jotenkin suloinen perinne. Muistan edelleen, mitkä olivat ne lapsuuden kotoa löytyvät kirjat (ainakin Koiramäki ja joku tuhansien iltasatujen kirja), joista kanojen kuvia löytyi ja aina harmitti, ettei kirjoja ollut enempää. Omat lapsenikin ovat vuosien saatossa oppineet muistamaan muutaman kirjan, joista kanat varmimmin löytyvät. Naureskeltiinkin yhdelle kirjalle, kun se oli niin sotkussa, että luultavasti munien löydyttyä on kirjaa luettu suklaisilla sormilla.

Omat lapset lähtevät pääsiäisen viettoon toisiin koteihinsa, joten kirjat jäävät pyhien yli odottelemaan tänne kotiin, joskos kanat munivat. Eivätköhän ne, tai siis tietysti.

Toinen pääsiäisperinteemme on tietysti munien maalaus tai niihin piirtely. Joinakin vuosina ollaan puhallu kananmunia tyhjiksi tai käytetty erilaisia paperimassoista tehtyjä munia, mutta kyllä parhaaksi ja kivoimmaksi vaihtoehdoksi on silti vuosien saatossa muodostunut Mignonit! Niissä kun koristeluun ei liity pelkästään se kuviointi ja sen hetken parhaat askarteluideat, vaan kaiken kruunaa täydellinen sisus! On myös jotenkin ihanaa se, että kaikki se koristelu ja kauneus on vain hetkellistä. Kaikkea ei tarvitse säilöä ikiajoiksi tulevaisuuteen talteen (meillä on kyllä pääsiäiskoristelaatikko ja just katsoin sitä, että onneksi tänä vuonna ei tullut yhtään rairuohokipposta sinne lisää), vaan ihanuus katoaa kuoren muodossa ja herkkukin parempiin suihin. Muisto jää kuitenkin. Yhdestä Mignonista riittää herkkuhetkiä monelle ihmiselle, kun sen jakaa osiin perheen kesken. Se on melko tuhti herkku, joten siltä kantilta jos miettii, niin meidänkin perheessä pelkästään Mignon-hetkiä olisi tällä laskukaavalla viisi.

Lapset saivat jokainen koristella omat munansa haluamallaan tavalla. Viisvuotias teki videopeleistä tutun Yoshin vaaleanpuna-valkoisen munan tusseilla värittäen. Pääsiäisviikon yhdeksänvuotias sankari teki vähän hömpsähtäneen munatyypin. Teini taas teki suloisen Ilpoksi nimetyn munan, jolla on monta eri tyyliä. Hattua vaihtamalla hänestä tulee milloin postinkantaja, tenniksen pelaaja, silinterihattu päässä oleva herrasmies ja milloin taas pehmeää kruunuaan kantava kuninkaallinen.

Itse taas innostuin oikein kunnolla piirtelystä ja koristelusta. Joitakin munia värittelin tusseilla kuvioiden, isoimpaan osaan minäkin silti piirsin kasvoja ja tein kartongista ja paperista erilaisia kruunuja, hattuja, asuja ja kukkasia.

Työnurkkaukseni pikkuhyllykköön tein kolme, niin ajankohtaista tämäkin, vessapaperirulla-pääsiäismuna-tyyppi-tyyppilöistä. Nämä tein aivan omassa rauhassani, lasten katseilta rauhassa ja ajattelin antaa niiden olla hyllyllä niin kauan kuin saavat olla, jännityksellä odottaen milloin lapset huomaavat ne. Kun huomaavat, niin saavat syödä nekin.

Rullatyyppejä oli hauska tehdä. Vessapaperirulla piti ensin leikata auki ja vähän kuumaliimalla pienentää, jotta muna pysyy rullan päässä paikoillaan eikä valahda läpi. Muuten rullan ja munan saa koristella haluamallaan tavalla. Jos kotoa ei löydy niin suurta lahjapaperikokoelmaa kuin multa (ne on mun suurensuuri pahe, tai siis ohut ja kevyt pahe eli hyve!) niin mainio vinkki on käyttää koristelupaperina vaikkapa kauniita mainoskuvia aikakauslehdistä.

Koska juhlapyhät vietetään hellun kanssa kaksistaan, voin huolettaa laittaa pöydälle kulhoja karkkeineen eikä tarvitse pelätä, että itse jää herkuitta. Viime sunnuntain virpomiskerrokselta (joka suoritettiin toki ilman yhtään lähikontaktia, meillä oli talossa alakerran asukkaiden ikkunavirpomista ja herkkukoreja oli jätetty rappujen oville, joissa lapset virpoivat herkkukoreille ja jättivät vitsat tilalle) meille saapuneet suloiset vitsat maljakossa ja Fazerin ihanat sitruuna-marenkijogurtti-suklaakohvehdit kipossa tuovat varmasti lempeän ja ihanan pääsiäistunnelman.

Mun askartelumoodi pääsi tosi kovaan vauhtiin munakoristelussa, niin tein siinä sivussa myös tällaisia hauskoja pikakortteja. Leikkelin erilaisia kuvioita kartongista ja liimasin ne kiinni satunnaisen muotoiseen korttipohjaan sekä lisäsin muutaman suklaakonvehdin. Pienellä kuumaliimatipalla suklaan kääreiden pääihin saa herkun pysymään hyvin kiinni kortissa ja ne saa myös helposti irti syötäviksi. Tällaisia kortteja ajattelin tiputtaa naapureille postiluukusta ilahduttamaan.

Toivon pääsiäiseen myös aurinkoisia, tuulettomia kelejä, että pääsisi ihanalle metsäretkelle. Palmusunnuntain retkelle otin mukaan yhden söpön lintu-Mignonin ja kuvasin hänet katselemassa kaihoisasti järvelle. Tällaisia tyyppejä tekisi mieli kuvata enemmänkin.

Siellä se pieni munalintunen on iloisesti toivottamassa teille ihanaa ja rauhallista pääsiäistä! Olis kiva kuulla, mitkä ovat teidän pääsiäisperinteitä ja parhaat tavat koristella pääsiäismunat? Saa kertoa! Kuullaan taas! <3

RYIJYISÄ NOJATUOLI

Pari vuotta sitten Ikeassa ihastelin mustaa metallituolia. Muistan miettineeni jo tuolloin, että se olisi mahtavaa ryijyttää matonkuteella. Meillä on kuitenkin sen verran pieni koti, että hylkäsin ajatuksen, eihän meille mahdu uutta nojatuolia.

Pari, kolme ryijyjakkaraa tehtyäni haaveilin siltä yhä nojatuoliversiosta. Onneksi satuin bongaamaan matonkutomisreissullani tuon jo valikoimista poistuneen nojatuolin ja pääsin kuin pääsinkin hommiin, sillä ostin tuolin itselleni. Ja unohtamaan sen tosiseikan, että tilaahan meillä ei edelleenkään ole sen enempää kuin aiemminkaan.

Mutta sehän nyt on toisarvoista. Tekeminen ensin, paikan järkkäily tuolille vasta sitten!

Ryijyjakkaroita tehneenä tiesin, että jos ritiläruudukko on iso, käy lopulta niin, että kuteenpätkät lähtevät kohti maan keskipistettä, eli valahtavat reijistä läpi ja loppujen lopuksi roikkuvat kaikki alaspäin ja ryijytys on muuttanut tuolin toiselle puolelle. Näin käy ryijytetyille tuoleille usein ajan saatossa vähän joka tapauksessa. Välillä siis kannattaa valmiille ryijytuolille tehdä huoltotoimenpiteitä ja työnnellä kudepätkiä nurjalta puolelta oikealle puolelle. On muuten terapeuttista hommaa esimerkiksi äänikirjaa kuunnellessa. Mutta palataanpas nyt kuitenkin vielä siihen miten minä tämän tuolin ryijyttelin.

Aloitin nojatuolin ryijytyksen sillä, että tein koko tuolin suorakaiteen mallisten aukkojen muodostaman ritilän päälle ekstraraidoituksen rautalangalla. Yllä olevassa kuvassa tuolin kullanväriset ruudukon viivat ovat rautalankaa. Tykkäsin tästä vaiheesta niin paljon, että vaivuin jo ryijyflowhun siinä vaiheessa vaikken ollut saanut käsiini vielä yhtään kudettakaan.

Leikkaan kuteenpätkät aina summanmutikassa, sillä tykkään, että ryijytys on rönsyilevä ja eläväinen. Niin tein myös nyt. Yleensä pätkien pituus vaihtelee 15 sentin ja kolmenkymmenen välillä.

Tällä kertaa tein värityksen täysin sen hetkisen mielialani mukaan niin, että valitsin värin ja ryijytin tietyn kokoisen osan ja se oli siinä. Siirryin siitä seuraavaan. Katsoin tuolia tehdessäni samalla paljon Love is blind -sarjaa ja nyt kun katselen valmista nojatuolia, muistuu eri värisistä kohdista mieleen eri vaiheita sarjasta.

Käytin kotoa löytyneitä jämäkuteita ja pari väriä ostin tätä työtä varten. Kuten usein mun kässähommissa, tässäkin jouduttiin menemään vähän sen mukaan mitä värejä oli tarjolla. Mutta hienot värit tuli!

Pari kertaa vilautin keskeneräistä tuolia Instagramin stooreissa ja tiedän, että siellä on monta tori.fi -hakua tehty etsien tuoleja ja jakkaroita ja tilaten kuteita. Meillä oli Pesojoonaksen kanssa yhteinen instalivekin aiheen tiimoilta, kun opastin Joonaksen alkuun oman tuolinsa kanssa. Se oli hauska live se ja en malta odottaa kuulla, mitä kaikkia sarjoja Joonas tehdessään katsoi ja miltä hänen tuolinsa valmiina näyttää. Jos pitäis joitakin tämän vallitsevan maaiman tilanteen aiheuttamia mukavia juttuja listata, niin sanoisin kyllä sen yhteisen ryijyhetken!

Mun tuolini tosiaan valmistui monen illan ja tunnin ahertamisen jälkeen pari iltaa sitten. Teki lopussa oikein mieli hidastella, sillä tiesin, etten saa kyllikseni taaskaan. Oikeassa olin. Tänään tiskatessa mietin jopa että metallisen aterintelineen, johon sujautan aina haarukat ja veitset tiskatessa kuivumaan, että senhän voisi ryijyttää. Haha, no enhän mää sellaista tietenkään tekis, mutta on tää tällainen puuha vaan niin mukavaa ja helppoa, kepeää puuhaa, tähän aikaan sopivaa.

Paikka tuolille loppujen lopuksi löytyi. Piti vaan siirtää lipasto nurkkaa kohti. En ole yhtään sitä ihmissorttia, joka tykkää huonekaluista ahdettuina nurkkaan, mutta nyt oli vähän joustettava. Lipaston ja nurkan välillä on kuitenkin parikymmentä senttiä tyhjää ja rakosessa syntymäpäivälahjaksi saamani lumilauta (aivan kuten teininä ja tuo muuten turvaa sekin ajatus, että lauta nojailee nurkkaan, kuin huolettomina nuoruusvuosina). Ja mikä tärkeintä, ryijytetty, kaunis, söpö, kreisi ja ihana nojatuoli on oven vieressä sellaisella paikalla, josta näkee suoraan ulos ja katsetta kääntämällä television. Tuoli on myös päätynyt välillä pelituoliksi teeveen ääreen ja koko perheen mielestä se on kiva uusi huonekalu meidän piskuiseen kotiimme. Kiva juttu niin!

Loppuun vielä kuva minusta tuolilla istumassa juuri nyt tätä tekstiä kirjoittamassa lapsen kuvaamana. Moikkumoi, nähdään taas!

OMPELE LAPSEN PIIRUSTUKSEN MUKAAN PEHMO // ME TEHTIIN GRILLITYYNY

Nyt, kun kotona ollaan, sitä päätyy pohdiskelemaan lasten kanssa puuhattavaksi toiminnaksi jos jonkinlaista askartelua. Mietin joitakin tekemisiä myös niin, että niitä on kiva jakaa teille seuraajille.

Viime viikolla keksin, että voitaisiin pitkästä aikaa tehdä pehmo lapsen piirustuksen pohjalta. Aiemmin ollaan tehty ainakin tämä supersuloinen kirahvikaija. Tällä kertaa laitoin Instaliven päälle, kun aloin hommiin eli oli monella tapaa erilainen tekotapa nyt kuin viimeksi, vaikka perusohje (eli se että lapsi piirtää, aikuinen ompelee) olikin sama. Musta on muuten ollut tosi ihanaa nyt, kun erilaisia livelähetyksiä on tullut sekä teeveestä, että instagramin puolella. Ne todellakin piristää näinä omituisina ja vähän myös pelottavinakin aikoina.

Eli kuviohan tässä hommassa menee niin, että ensin annetaan lapsen tai lasten piirtää. Ohjata ei sen kummemmin kannata, antaa heidän piirtää sitä mitä milloinkin on mielessä. Meillä oli just nyt erilaisia makkaroita, nakkeja, grilli ja Pipsa Possu. Mistään näistä ei oltu puhuttu aiemmin. Ihmeellisiä ovat lasten ajatustenjuoksut.

Valitsin meidän ensimmäiseksi työksi tokaluokkalaiseni piirtämän grillityynyn. Sehän on sananakin jo jännittävä. Mitä voikaan olla grillityyny?! (siirryn googlaamaan…. ahaa, on ollut sellaista leipää kuin Grillityynyt, maustettuja kauraviipaleita, jännä!) Meidän grillityyny tarkoittaa siis tyynyä, jossa on pallogrillin kuva makkaroineen päivineen. Enhän mä voinut mitenkään olla tarttumatta tähän!

Tyynyn kankaaksi valitsin vihreän sametin, jota mulle oli jäänyt just sopiva palanen Hakolan kanssa tekemästäni yhteistyöstä. Grillin ja makkaroiden kankaat löytyivät kangaslaatikosta. Grillin ulkokuori on myös jostain workshopista mulle jäänyt Uhanan kangaspala ja siinä sattui olemaan täydellisesti kuolaavat huulet, joten tietysti mää hyödynsin sen. Hiillos on pala Vimman ihanaa kangasta, josta meillä oli joskus aikoinaan olkkarissa tyynyt. Makkarat on pellavaa. Grillin jalat heijastinnauhaa ja makkarakepit nauhapurkin aarteita. Vähän ehkä överihienot materiaalit, mutta ne oli mitä löytyi ensimmäisinä sopivan värisinä ja tartuin niihin. Aivan yhtä hyvin olisin voinut käyttää yhtä vanhaa tyynyliinaa, jonka juuri pesin ja huomasin, että se on revennyt ja voisi siirtyä muihin tehtäviin ja mitä tahansa pikkuisia kangastilkkuja.

Piirustuksen voi suurentaa vapaalla kädellä sen kokoiseksi kuin haluaa tai sitä voi käyttää kaavana suoraan. Itse tein niin, että otin kuvan piirustuksesta pädillä ja suurensin kuvaa näytöllä ja laitoin näytön kirkkauden täysille ja piirsin läpi paperille.

Ohuisiin kankaisiin silitin ensin tukikankaan taakse ja kiinnitin palat kaksipuoleisella liimaharsolla alustaan. En ommellut kuvioita tiheällä siksakilla vaan ihan vaan suoralla ompeleella kiinni, sillä nyt saa olla kyseessä taiteellinen grillityyny eikä niinkään kovimmassa mahdollisessa käytössä oleva arkipehmuste.

Tyyny valmistui kivasti melkein kokonaan livelähetyksen aikana. Lupasin, että seuraavana päivänä jaan kuvan valmiista tyynystä. Mutta sitten kävi jotain.

Ne ompeluhetken aiheuttamat sotkut ympäri keittiöitä jäivät siihen, tai osa niistä ja mä lamaannuin. Tyyny tuntui mälsältä. Enkä löytänyt siihen sisätyynyäkään. Oli tylsä olo, että olin pettänyt lupauksen näyttää valmiin tyynyn seuraavana päivänä. Kunnes hoksasin, että yks tyyny on aika pieni asia tässä nykytilanteessa, jossa mielialat vaihtelevat monta kertaa päivässä, ainakin minulla, kiitollisuudesta ahdistukseen ja kaikki siltä väliltä.

Sisätyynyn tilanne korjaantui sillä, että otin yhden tyynyn sängystäni (mulla on aina neljä tyynyä) ja täytin grillityynyn sillä. Suljin käämtöaukon piilopistoin ja tsadaa, grillityyny oli valmis!

Voitte arvata, kuinka onnellinen, iloinen, tyytyväinen ja ylpeä on suunnittelija tästä yhteisestä projektistamme. Meillä ei välttämättä olisi ollut aikaa tai ei oltais hoksattu aloittaa tällaista projektia ilman tätä maailman erikoista tilaa, joten olkoon tämä yks merkintä sillä listalla, johon laitetaan tämän maailman tilanteen aiheuttamat hyvät pienet asiat.

Mitä lämpimin suositus kaikille kenen kaapista löytyy vähänkään kangasta ja ompelukone. Soveltaa saa, kaksipuoleinen liimaharso ei ole välttämätön (sitä ei varmaan ihan kaikilta löydy), sen voi korvata sillä tiheällä siksakilla vaikka. Nauhaa saattaa olla ompelutarvikkeiden sijasta joillakuilla esimerkiksi joululaatikossa lahjanauhojen muodossa. Eikä omaa lastakaan tarvitse olla, pyydä kummilastasi tai ystävän lasta piirtämään sulle pehmotoive.

Oikein ihania ompeluhetkiä kaikille sinne! Kyllä tästä selvitään. <3

SATTUMALTA VALMISTUMAAN PÄÄSSYT SÖPÖ KEITTIÖNMATTO

Muutama viikko takaperin päätin lähteä Verkkokauppaan Jätkäsaareen. Otan sen ratikan, joka vie satamaan eli pääsen ihan ovelle asti, ajattelin. Jotain kuitenkin tapahtui ja olinkin siinä ratikassa, joka hurruutteli läpi Ruoholahden ja toi sillan yli Jätkäsaaren puolelle. Sillä oli ilmeisesti tarkoitus…

No, eipä siinä mitään, aurinko paistoi kauniisti ja mietin, että ihan mukavaa kävellä Jätkäsaaren läpi ja vähän tutkailla mille siellä näyttää. Sattumalta kävellessäni katseeni kääntyi just sopivasti oikeaan suuntaan ja näin pienen liiketilan, josta muistin kuulleeni aiemminkin. Kyseessä oli Kutomo Craft Studio. Otin muutaman askeleen vielä ennenkuin päätin kääntyä ja mennä sisältä kysymään, että mikäs meininki siellä onkaan. Tiesin Instagramin kautta, että siellä ainakin matonkutomismahdollisuus ja sekös minua kiinnosti.

Pienellä visiitilläni selvisi, että paikka oli harmiksi lopettamaisillaan, mutta että minä vielä ehtisin viimeisellä viikolla kutomaan loimien loppupätkän mattoa! Oi mikä onni! Ei muuta kuin kalenteriin merkintä ja kuteita mietistekelemään ja etsimään.

(Tämän tilanteen jälkeen tapahtuikin yksi omituisimmista asioista ehkä ikinä matkalla sinne Verkkokauppaan. Mun eteeni, noin puolentoista metrin päähän, lensi siellä Jätkäsaaren talojen keskellä taivaalta puukko. Kyllä, ihan oikea puukko! Ilmeisesti joltain rakennustyömaalta, mutta voitte uskoa miten se aluksi hämmästytti ja myöhemmin tuli ihan itku, kun mietin asiaa. Onneksi ei käynyt kuinkaan!)

Mietiskelyksi ja haaveiluksi kivan väristen kuteiden etsintä jäikin, sillä vasta päivää ennen kutomisvuoroa havahduin, että en tosiaan ole mitään vielä hankkinut. Kurvasin autolla lankakauppaan etsimään mieluisia värejä, joita ei tietenkään ollut, joten otin niitä mitä oli. Väreiksi muodostui suunnitelmiin nähden yllättävät vaaleankeltainen, hailakat vaaleanpunaisen sävyt ja lähes neonpunainen ärhäkkä pinkki.

Voi miten nautinkaan paukuttelusta ja maton edistymisen seurannasta. Kuuntelin samalla äänikirjaa (Riikka Suomisen Suhteellisen vapaata), joka vähän ärsytti (mutta kyllä mä silti voin kirjaa suositella niille, joita aihe kiinnostaa, vaikka vähän paatokselliseksi meni loppua kohden – hupsista, tästähän tuli pikainen kirja-arvio mattopostaukseen!), joten välillä matto eteni vieläkin jouhevammin. Liian ihana ja haaveileva kirja saattaisi aiheuttaa päinvastaisen reaktion.

Kaikenkaikkiaan maton kutomiseen meni vajaa kymmenen tuntia. Olin onnellinen joka hetkestä. Sanoisin, että onnellisuus näkyy matosta, sillä siitähän tuli tosi nätti. Noin 140 senttiä ihanuutta. Mattoa kudottiin kokoajan kahta eri kudetta kutoen, joten sävypinnastakin tuli ihanan eläväinen. Laitoin aina molemmat kuteet kerralla sinne väliin ja sitten paukautin yhteen, sen voisi tehdä myös niin, että ensin ensimmäinen, paukautus ja sitten toinen kude ja pamaus. Silloin jälki olisi tarkemmin niin, että kaksi eri sävyä muodostaisi ns. siistimmän pinnan. Tuossa yllä olevassa kuvassa eläväisyyden näkee hyvin vaaleanpunaisen ja neonpunaisen kesken, että välillä toinen väri on saanut enemmän valtaa ja silläviisiin. Vaaleanpunaista kudetta mulla oli kolmea eri sävyä ja läheltä katsottuna nekin sävyt eroavat toisistaan sen verran, että eron huomaa. Loimissa on valkoista ja beigeä lankaa, se tekee myös kauniin kolmiulotteisen efektin.

Pahoitteluni, että en osaa kertoilla kutomistermejä sen kummemmin, että mikä oli sidoksen (?) nimi tarkalleen ottaen tai että paljonko mulla meni loimilankoja ja paljonko kudetta kilomäärällisesti. Mää vaan tein.

Nyt matto sijaitsee meillä keittiössä. Huoneesta tuli jotenkin ihanan kotoisa sen myötä. Se menee kivasti pöydän jalkojen alle, kun leveyttä on metrin verran ja tiskatessa saa seisoskella maton päällä. Heti, kun on taas mahdollista, aion varata paikan jostain kutomosta ja tehdä lisää mattoja. Minne, sitä en tiedä, sillä ihan loputtomiin meillä ei vapaata lattiatilaa ole, mutta se ei oo se tärkein, vaan parasta on itse tekeminen.

Kuteita jäi tästä projektista yli sen verran paljon, että niistä on tulossa nyt ryijynojatuoli, johon solmin matonkuteita ryijysolmuin, sillä kutomo möi tietysti lopettamisensa takia irtaimistoaan pois ja siellä oli juuri se tuoli, jonka olin aikoinaan jättänyt Ikeasta itselleni ostamatta. Joten, nyt kotioleiluni on saanut suloisia solmimishetkiä, kun tuoli valmistuu. Siitä lisää myöhemmin!

ps. Jos mattojutut kiinnostavat enemmänkin, niin määhän oon ennenkin kutonut maton, juttu siitä löytyy täältä. Sekin oli pitkään keittiössä. Itseasiassa tämän maton saapumiseen saakka.

SÖPÖJÄ SISÄELIMIÄ NAHKANARUILLA // MESTARITEKIJÄN NELOSJAKSO

Olette saattaneet huomata, että olen parhaillaan televisiossa. Ehkä olette seuranneetkin sarjaa, jos nyt ei käsityömeiningin tai minun tai kilpakumppaneiden takia, niin vähintäänkin ihanan Antti Holman. Kyseessä on siis amerikkalaisen formaatin suomalainen versio Mestaritekijä.

Mulla on mennyt kisassa ihan mukavasti, olen voittanut kaksi Pikapuhdetta ja tänään ensimmäisen Mestaritehtävänkin. Pikapuhdevoitot tulivat eteisen pienestä apuvälineestä (vai mikähän se tehtävänanto olikaan..) ja paketointitehtävästä. Pieni hylly parilla koukulla ja ohjelmassa naurattaneilla minituohivirsuilla (joissa säilön rahatuppoja – eli lasten viikkorahavitosia) on mulla eteisessä käytössä ja se on mainio! Siihen on helppo laskea puhelin ja avaimet kotiin tullessa. Toisen Pikapuhteen voitto tuli tehtävästä, jossa piti paketoida lahja Antille. Siinä tein vain sitä mitä teen aina muutenkin eli paketoin menemään (ootkos jo nähnyt Instagramissa mun IG-TV:n paketointivideot? Täällä ensimmäinen ja täällä toinen!) ja juhlapäiväksi valitsin CAPSLOCK-päivän. Oon juhlistanut sitä vuosikausia facebookissa, koska onhan se nyt hauskaa saada kirjoittaa kaikki isolla koko päivän. Tai ainakin sen yhden päivityksen verran!

Eilisen jaksosta kuitenkin halusinkin tulla teille kertomaan.

Pikapuhteessa ajattelin teitä seuraajiani oikein kunnolla. Tein nimittäin Instalive-telineen. Jos olette joskus olleet mun liveä seuraamassa, niin puhelin on joskus luiskahdellut niiltä mun epämääräisiltä telineiltä. Kuvausten jälkeen käytössä on kuitenkin ollut tuo teline. Ja usein myös silloin jos oon tehnyt töitä läppärillä ja puhelinta on pitänyt välillä vilkuilla. Että ei yhtään turha tekninen apuväline se!

Mestaritehtävä sen sijaan! Ai että! Leikittelin vanerista leikatuilla muodoilla, tein muutaman osasen myös Fimo-massasta, maalasin pintoja eri väreillä ja kuoseilla. Kiinnitin mobilen osat yhteen nahkanarulla jonka “solmin” kiinni kiepsauttamalla langan mutkalle ja käärimällä ympärille kultaista, ohutta rautalankaa. Aika hiki tuli kolmessa tunnissa tehdä tuo kaikki.

Mutta! Siitä mobilestahan tuli aivan ihana myös mun omasta mielestä. Tuolla se on viime kesästä asti killunut olkkarin ikkunalla. Vieraileva tuomari Minna Parikka sanoi mun mobilesta sanat, jotka jäivät mun päähän pyörimään pitkäksi aikaa: “Tää on sellainen, minkä mä voisin ottaa omaan kotiini! …se oli mun mielestä vaan tosi tosi ihana!“. On vähintäänkin melkoisen upeaa, ihanaa ja MAHTAVAA, että joku ihailemasi henkilö antaa tuollaista palautetta sun tekemästä työstä. Ja sitten, että samaan aikaan voittaa kilpailussa tehtävän ja pääsee jatkoon. Leijun vieläkin.

Ohjelman edetessä heti ensimmäisen päivän jälkeen muhun iski päälle mieletön voitontahto, jonka kanssa samaan aikaan oli olo, että ei ainakaan saa tippua eli ihan paska ei saa olla, vaan on päästävä vähintäänkin jatkoon ja että mielellään myös tehtäviä olis voitettava. Melkoista mielenmyllerrystä! Siihen päälle pitkät kuvauspäivät ja pienoinen väsymys ja siitä aiheutuneet hepulit ja huonot läpändeerokset kilpakumppanien kanssa. Voi kuulkaas, se oli hauskaa aikaa se siellä Billnäsissä!

En todellakaan tippunut tässä jaksossa, vaan ensi viikolla nähdään taas! Olis kiva kuulla myös teiltä, oletteko sarjaaa seuranneet ja mitä olette tykänneet siitä?

IHANAA MAINIOTA JA PASTELLIN SÄVYJÄ JOULUUN

Kaupallinen yhteistyö: Arabia 

Muutin pois äidin helmoista 19-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa. En muista olinko ihan hirveästi valmistautunut kodintavaroiden suhteen keräilemällä tai ostamalla niitä etukäteen. En varmaankaan, ehkä olin vain sen sähkökäyttöisen sitruspuristimen (sillä sen muistan!) saanut joululahjaksi ja muutaman kivan juomalasin hankkinut. Kaikki kodin astiat, kodinkoneet ja huonekalut keräsimme lapsuudenkodeistamme mukaamme tai ostettiin jotain uutta ja saatiin lahjaksi sitten pikkuhiljaa. Mutta sen muistan, että saimme poikaystävän äidiltä meille Arabian Uunikokki -vuoan. Se on jäänyt kirkkaana mieleen. Ehkä siksi ettei lapsuudenkodissani juurikaan ollut Arabian astioita (vain muutama kaphvikuppipari vitriinissä) ja se vuoka tuntui siksi jotenkin arvokkaalta. Se tuntui hyvältä juuri meidän ensimmäisessä kodissamme, yhteisenä kodin tavarana. Sitä se vuoka olikin ja on edelleen. Monet makaronilaatikot ja lasagnet sillä tehtiin. Ei minulla kyllä sitä samaista vuokaa (eikä poikaystävääkään, heh!) enää ole, se on jäänyt jonnekin elämän varrelle (se silloinen poikaystävä sen sijaan on kaverini edelleen), mutta se arvokkuus Arabian astioissa edelleen on. Se arvokas tunne, jonka tunnen niitä käsitellessäni. Ehkä tiedätte mitä tarkoitan sillä tuntemuksella.

Parisen viikkoa sitten meillä soi ovikello ja lähetti toi lähetyksen. Sain elämäni ensimmäisen astiastomaisen kokoelman astioita (en tiedä voiko kuinka tarkkaan puhua astiastosta, jos kaikkea tuli “vain” neljä, onko siihen jotain määritelmiä? ei kai?) Arabian Mainiota ja Uunikokki-vuokia. Sisälläni läikähti jälleen se arvokkuuden tunne. Minua pidempään seuranneet (ja meidän astiakaappeja aukoneet) tietävät, että meidän astiakaapissa vallitsee armoton sekasörssimäinen tunnelma, siellä on muutama tuota ja jonkinverran tätä ja sitten vielä yhtä sorttia sen verran ja toista tuon. Nyt vihdoin voimme joskus kattaa ihan oikealla tavalla KAIKKI samaa sarjaa.

Olen ihaillut Mainio-sarjaa siitä saakka, kun se tuli markkinoille tammikuussa 2018, sillä se on niin ihanan käytännöllinen (vaikka minä en aina kyllä ole!) (mutta ei mun tarvi mätsätäkään yksyhteen astiasarjan kanssa) ja täydellinen varsinkin pieniin koteihin ja vähiin kaappimääriin. Ja se on niin nätti kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sarastus-kuvio Mainioissa sai inspiraationsa vanhasta Raija Uosikkisen Ivalo-koristeestavuodelta 1965. Kuviossa on ihanaa käsinpiirretyn viivan fiilistä ja kun kuviointia on vain astian reunamilla, saa itse ruoka kaiken huomion.

Ajatella, että minä runsauden ja värien rakastaja pidän niin kovasti tästä mustavalkoisen kauniista ja yksinkertaisesta kuvioinnista ja muotokielestö! Mutta joskus se pääasia voikin olla se simppeli ja ympärillä sitten vain sitä sekametelisoppaa. Arabian Mainio -sarja kuvastaa mulle juuri sitä.

Kun astiat saapuivat meille, olin juuri heittänyt keittiön pöydän päälle pikaisesti ompelemani (ja reunoista piparikuvioiksi leikkaamani) pöytäliinan, joka peitti myyntipöytääni joulumarkkinoilla. Keittiöön tuli ihana tunnelma. Pastellinen ja samaan aikaan jouluinen. Innostuin askartelemaan jopa jouluisen viirin ikkunaan. Pastellisia kartonginpalasia, havunoksia ja joulukuusenkoristeita. Kynttelikön olin tuunannut jo aiemmin (se muuten löytyy tämän päivän joulukalenterin luukusta Instagramin puolella) vaaleanpunaisilla ja neonpinkeillä pilkuilla. Minun silmääni oikein jouluinen, vaikka perinteisiltä väreiltään ei ollutkaan sitä yhtään. Mallailin astiat pöytään ja työ-, koulu- ja päiväkotipäiviemme jälkeen söimme astioilta arkiruokamme niinkuin joka päivä teemme. Tunnelma oli jouluinen ja siitäpä se sitten idea lähti, että meidän joulumme on tällä kertaa näitä värejä. Arabian Mainio -sarjaan kuuluu lautasia, kuppeja, kulhoja ja mukeja. Niissä on aivan parasta se, kuinka ne on suunniteltu mahtumaan mainiosti pieneen tilaan. Ne ovat pinottavissa kätevästi ja lautaset sopivat kansiksi kulhoille – nerokasta! Ruuanjämätkin saa supernopasti kaappiin kun ei tarvitse kuin toinen lautanen pistää kulhon päälle. En ole enää nuori ja olen asunut omillani sen kaksikymmentä vuotta, mutta kotini on edelleen lähestulkoon yhtä kompakti kuin ensikotini tuolloin keväällä 1999, joten jos joku astiasarja olisi sopinut meille silloin, niin sopii se meille edelleen. Edelleen tarvitsen napakoita ja pieneen tilaan sopivia ja kätevän käytännöllisiä ratkaisuja arkeen. Ja aivan samalla tavalla juhlaan sopivia.

Uudet astiat aiheuttivat tietysti sen, että keittiönkaappien järjestys on laitettava uusiksi. Siirrän astiat ja kuiva-aineet päikseen kaappien kesken (kummallekin on yksi kaappi) ja raivaan keittiön seinälle hyllyn, jossa säilytän niitä astioita, joita lapset tykkäävät eniten käyttää eli jotka heillä on helppo ottaa itsellä esille. Mainiot päätyvät sille hyllylle ehdottomasti. Nämä ovat sellaisia aiheita tavaroiden säilytykseen liittyvissä asioissa, jotka eivät kosketa läheskään jokaista kotitaloutta, mutta tiedän etten ole ainoa, joka asuu pienessä kodissa ja keittiössä ei ole sitä paria metriä tyhjää tilaa kaappien edustalla tai edes varsinaisia astiakaappeja, minne puhtaat astiat astianpesukoneesta tyhjennetään. Saatan järkyttää teitä, mutta meillähän ei ole edes astianpesukonetta. Kyllä, tiskaan joka päivä käsin. Se on se minun oma terapia-fiilistely-ajatushautomo-hetkeni. Näitä Mainioita on muuten mukava tiskatakin: yksinkertaiset muodot, joita myöten tiskiharja mukavasti luistaa. 
Viikonloppuna päätin yllättää muun perheen, kun hellu lähti lasten kanssa käymään Parola Panssarimuseossa (itsenäisyyspäivä sai viisivuotiaan kiinnostumaan sotaan liittyvistä asioista ja heti pääsi ihan museokäynnille saakka!). Hain kaupasta ainekset kahteen perheemme lempiruokaan: makaronilaatikkoon (sitähän siinä alkuperäisessä Uunikokissakin pääosin aina kokattiin) ja uunilohi-kasvisnyytteihin. Seuraksi tietysti rosollia tulevan joulun kunniaksi ja jälkkäriksi jäätelöä kermavaahdolla, suklaa- ja kinuskikastikkeilla sekä pipareilla. Tavallaan ihan tavallinen lauantain ateria, mutta myös sellainen, joka vaikkapa joulun välipäivien aikaan maistuisi varmasti kaikille.

Pöytäliina oli edellispäivänä joutunut pyykkiin spagettikastikkeen jäljiltä ja siinä sitten sitä silittelin kokkaushommien ohessa. Puuvillakankaaseen leikatut piparireunat eivät välttyneet pyykissä rispaantumiselta, mutta ei se mitään. Pöytäliina kruunasi silti keittiön ja tunnelman. Ihan ei kaikki kuitenkaan mennyt elokuvamaisen sujuvasti, kun perhe saapui kotiin. Tajusin, että eihän siinä ollut mitään järkeä, että meille tuli astioita vain neljälle. Nytkin meitä oli viisi syömässä yhtä aikaa, toisinaan seitsemän, kun koko uusperheemme on koolla! No, onpahan nyt mitä keräillä lisää. Tykkään Mainio-sarjasta tosi paljon. Ja niin tykkäävät lapsetkin. Varsinkin uusista mukeista, jotka tulivat viikko sitten markkinoille: Talvikki, Punos ja Ruudukko! Jokainen kolmikostani sai valita itselleen oman suosikkinsa. Hehe, nyt tajusin, että vaikka astiasto on muuten seesteinen ja kokonaisuus selkeä, niin meidän perhe kuitenkin revitteli sillä, että sarjan sisältä jokainen valitsi itselleen omannäköisen mukin! Mukihylly pysyy edelleen ihanana sekamelskana.

Olisi muuten aika ihana joululahja jollekin perheelle antaa perheen henkilöiden verran saman sarjan mukeja ja sitten saisivat itse päättää mikä on kenellekin. Arabialla kannustetaan tänä jouluna riimittelyyn, joulurunoiluun. Kirjoittamaan joululahjan mukaan arvostusta lahjan saajalle ja vähän hassuttelemaankin. Minä tietysti heti intouduin ja keksin kuvitteelliselle lahjalle (jossa antaisin koko uusperheellemme omat Mainio-mukit) runon:

Meitä tässä perheessä seitsemän on
jokainen omalaisensa ihana ja vallaton
Valitkaamme kukin se muki
jossa on just sun paras buugie
siitä maistuu kaakaot ja teet
miksei myöskin janojuomaveet
Suloista joulua kultamuuriaiset
toivottaa teille Tiina ja mukilaiset