Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

IHANAA MAINIOTA JA PASTELLIN SÄVYJÄ JOULUUN

Kaupallinen yhteistyö: Arabia 

Muutin pois äidin helmoista 19-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa. En muista olinko ihan hirveästi valmistautunut kodintavaroiden suhteen keräilemällä tai ostamalla niitä etukäteen. En varmaankaan, ehkä olin vain sen sähkökäyttöisen sitruspuristimen (sillä sen muistan!) saanut joululahjaksi ja muutaman kivan juomalasin hankkinut. Kaikki kodin astiat, kodinkoneet ja huonekalut keräsimme lapsuudenkodeistamme mukaamme tai ostettiin jotain uutta ja saatiin lahjaksi sitten pikkuhiljaa. Mutta sen muistan, että saimme poikaystävän äidiltä meille Arabian Uunikokki -vuoan. Se on jäänyt kirkkaana mieleen. Ehkä siksi ettei lapsuudenkodissani juurikaan ollut Arabian astioita (vain muutama kaphvikuppipari vitriinissä) ja se vuoka tuntui siksi jotenkin arvokkaalta. Se tuntui hyvältä juuri meidän ensimmäisessä kodissamme, yhteisenä kodin tavarana. Sitä se vuoka olikin ja on edelleen. Monet makaronilaatikot ja lasagnet sillä tehtiin. Ei minulla kyllä sitä samaista vuokaa (eikä poikaystävääkään, heh!) enää ole, se on jäänyt jonnekin elämän varrelle (se silloinen poikaystävä sen sijaan on kaverini edelleen), mutta se arvokkuus Arabian astioissa edelleen on. Se arvokas tunne, jonka tunnen niitä käsitellessäni. Ehkä tiedätte mitä tarkoitan sillä tuntemuksella.

Parisen viikkoa sitten meillä soi ovikello ja lähetti toi lähetyksen. Sain elämäni ensimmäisen astiastomaisen kokoelman astioita (en tiedä voiko kuinka tarkkaan puhua astiastosta, jos kaikkea tuli “vain” neljä, onko siihen jotain määritelmiä? ei kai?) Arabian Mainiota ja Uunikokki-vuokia. Sisälläni läikähti jälleen se arvokkuuden tunne. Minua pidempään seuranneet (ja meidän astiakaappeja aukoneet) tietävät, että meidän astiakaapissa vallitsee armoton sekasörssimäinen tunnelma, siellä on muutama tuota ja jonkinverran tätä ja sitten vielä yhtä sorttia sen verran ja toista tuon. Nyt vihdoin voimme joskus kattaa ihan oikealla tavalla KAIKKI samaa sarjaa.

Olen ihaillut Mainio-sarjaa siitä saakka, kun se tuli markkinoille tammikuussa 2018, sillä se on niin ihanan käytännöllinen (vaikka minä en aina kyllä ole!) (mutta ei mun tarvi mätsätäkään yksyhteen astiasarjan kanssa) ja täydellinen varsinkin pieniin koteihin ja vähiin kaappimääriin. Ja se on niin nätti kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sarastus-kuvio Mainioissa sai inspiraationsa vanhasta Raija Uosikkisen Ivalo-koristeestavuodelta 1965. Kuviossa on ihanaa käsinpiirretyn viivan fiilistä ja kun kuviointia on vain astian reunamilla, saa itse ruoka kaiken huomion.

Ajatella, että minä runsauden ja värien rakastaja pidän niin kovasti tästä mustavalkoisen kauniista ja yksinkertaisesta kuvioinnista ja muotokielestö! Mutta joskus se pääasia voikin olla se simppeli ja ympärillä sitten vain sitä sekametelisoppaa. Arabian Mainio -sarja kuvastaa mulle juuri sitä.

Kun astiat saapuivat meille, olin juuri heittänyt keittiön pöydän päälle pikaisesti ompelemani (ja reunoista piparikuvioiksi leikkaamani) pöytäliinan, joka peitti myyntipöytääni joulumarkkinoilla. Keittiöön tuli ihana tunnelma. Pastellinen ja samaan aikaan jouluinen. Innostuin askartelemaan jopa jouluisen viirin ikkunaan. Pastellisia kartonginpalasia, havunoksia ja joulukuusenkoristeita. Kynttelikön olin tuunannut jo aiemmin (se muuten löytyy tämän päivän joulukalenterin luukusta Instagramin puolella) vaaleanpunaisilla ja neonpinkeillä pilkuilla. Minun silmääni oikein jouluinen, vaikka perinteisiltä väreiltään ei ollutkaan sitä yhtään. Mallailin astiat pöytään ja työ-, koulu- ja päiväkotipäiviemme jälkeen söimme astioilta arkiruokamme niinkuin joka päivä teemme. Tunnelma oli jouluinen ja siitäpä se sitten idea lähti, että meidän joulumme on tällä kertaa näitä värejä. Arabian Mainio -sarjaan kuuluu lautasia, kuppeja, kulhoja ja mukeja. Niissä on aivan parasta se, kuinka ne on suunniteltu mahtumaan mainiosti pieneen tilaan. Ne ovat pinottavissa kätevästi ja lautaset sopivat kansiksi kulhoille – nerokasta! Ruuanjämätkin saa supernopasti kaappiin kun ei tarvitse kuin toinen lautanen pistää kulhon päälle. En ole enää nuori ja olen asunut omillani sen kaksikymmentä vuotta, mutta kotini on edelleen lähestulkoon yhtä kompakti kuin ensikotini tuolloin keväällä 1999, joten jos joku astiasarja olisi sopinut meille silloin, niin sopii se meille edelleen. Edelleen tarvitsen napakoita ja pieneen tilaan sopivia ja kätevän käytännöllisiä ratkaisuja arkeen. Ja aivan samalla tavalla juhlaan sopivia.

Uudet astiat aiheuttivat tietysti sen, että keittiönkaappien järjestys on laitettava uusiksi. Siirrän astiat ja kuiva-aineet päikseen kaappien kesken (kummallekin on yksi kaappi) ja raivaan keittiön seinälle hyllyn, jossa säilytän niitä astioita, joita lapset tykkäävät eniten käyttää eli jotka heillä on helppo ottaa itsellä esille. Mainiot päätyvät sille hyllylle ehdottomasti. Nämä ovat sellaisia aiheita tavaroiden säilytykseen liittyvissä asioissa, jotka eivät kosketa läheskään jokaista kotitaloutta, mutta tiedän etten ole ainoa, joka asuu pienessä kodissa ja keittiössä ei ole sitä paria metriä tyhjää tilaa kaappien edustalla tai edes varsinaisia astiakaappeja, minne puhtaat astiat astianpesukoneesta tyhjennetään. Saatan järkyttää teitä, mutta meillähän ei ole edes astianpesukonetta. Kyllä, tiskaan joka päivä käsin. Se on se minun oma terapia-fiilistely-ajatushautomo-hetkeni. Näitä Mainioita on muuten mukava tiskatakin: yksinkertaiset muodot, joita myöten tiskiharja mukavasti luistaa. 
Viikonloppuna päätin yllättää muun perheen, kun hellu lähti lasten kanssa käymään Parola Panssarimuseossa (itsenäisyyspäivä sai viisivuotiaan kiinnostumaan sotaan liittyvistä asioista ja heti pääsi ihan museokäynnille saakka!). Hain kaupasta ainekset kahteen perheemme lempiruokaan: makaronilaatikkoon (sitähän siinä alkuperäisessä Uunikokissakin pääosin aina kokattiin) ja uunilohi-kasvisnyytteihin. Seuraksi tietysti rosollia tulevan joulun kunniaksi ja jälkkäriksi jäätelöä kermavaahdolla, suklaa- ja kinuskikastikkeilla sekä pipareilla. Tavallaan ihan tavallinen lauantain ateria, mutta myös sellainen, joka vaikkapa joulun välipäivien aikaan maistuisi varmasti kaikille.

Pöytäliina oli edellispäivänä joutunut pyykkiin spagettikastikkeen jäljiltä ja siinä sitten sitä silittelin kokkaushommien ohessa. Puuvillakankaaseen leikatut piparireunat eivät välttyneet pyykissä rispaantumiselta, mutta ei se mitään. Pöytäliina kruunasi silti keittiön ja tunnelman. Ihan ei kaikki kuitenkaan mennyt elokuvamaisen sujuvasti, kun perhe saapui kotiin. Tajusin, että eihän siinä ollut mitään järkeä, että meille tuli astioita vain neljälle. Nytkin meitä oli viisi syömässä yhtä aikaa, toisinaan seitsemän, kun koko uusperheemme on koolla! No, onpahan nyt mitä keräillä lisää. Tykkään Mainio-sarjasta tosi paljon. Ja niin tykkäävät lapsetkin. Varsinkin uusista mukeista, jotka tulivat viikko sitten markkinoille: Talvikki, Punos ja Ruudukko! Jokainen kolmikostani sai valita itselleen oman suosikkinsa. Hehe, nyt tajusin, että vaikka astiasto on muuten seesteinen ja kokonaisuus selkeä, niin meidän perhe kuitenkin revitteli sillä, että sarjan sisältä jokainen valitsi itselleen omannäköisen mukin! Mukihylly pysyy edelleen ihanana sekamelskana.

Olisi muuten aika ihana joululahja jollekin perheelle antaa perheen henkilöiden verran saman sarjan mukeja ja sitten saisivat itse päättää mikä on kenellekin. Arabialla kannustetaan tänä jouluna riimittelyyn, joulurunoiluun. Kirjoittamaan joululahjan mukaan arvostusta lahjan saajalle ja vähän hassuttelemaankin. Minä tietysti heti intouduin ja keksin kuvitteelliselle lahjalle (jossa antaisin koko uusperheellemme omat Mainio-mukit) runon:

Meitä tässä perheessä seitsemän on
jokainen omalaisensa ihana ja vallaton
Valitkaamme kukin se muki
jossa on just sun paras buugie
siitä maistuu kaakaot ja teet
miksei myöskin janojuomaveet
Suloista joulua kultamuuriaiset
toivottaa teille Tiina ja mukilaiset

TÄSTÄ SAATTOI TULLA SÖPÖIN JA IHANIN LEIKKIMÖKKI

Palataan aivan aluksi aivan alkujuurille. Kahdeksankymmentäluvulle tietysti, jolloin elin lapsuuteni kymmenen ensimmäistä vuotta. Vietimme tuolloin aikaa paljon mummulassani, enemmän Arposella eli isäni puolen mummulassa ja vähän vähemmän Västäräkissä, äitini puolen mummulassa. Molemmissa pihalla nökötti leikkimökki. Arposen mökin leikkimökki oli valmiiksi sisustettu, siellä oli muistaakseni isäni tekemä pieni pöytä, jonka reunalla oli joskus ollut kynttilä ja se oli polttanut kulmaan reiän laatikkoon asti. Seinillä oli lehdistä leikattuja söpöjä kuvia. Ikkuna oli pieni, mutta siitä näki aina kuka tuli pihaan. Ympärillä kasvoi raparpereja ja pihlajia. Leikkimökin edusta oli hyvin keskeinen paikka, sillä sen edessä oli nuotiopaikka. Sellainen tiilistä kasattu, jossa paistettiin makkaraa. Siinä oli muutaman tiilen välissä just se täydellinen rako, johon sai makkaratikun hyviin asemiin. Nyt kun mietin, niin melkoisen hassu paikka makkaranpaistoon, mutta toisaalta täydellinen, koska siinä me istuskeltiin. Aikuiset ja lapset sulassa sovussa ja tuntuu kuin kaikki hetket siinä olis ollu aivan älyttömän ihania. Leikkimökin portailla oli monta paikkaa ja lisäksi tarvitsi vain muutaman pöllinpalasen, joilla istua. Taidettiin muuten makkaratikutkin säilyttää leikkimökin katon alla jossain rakosissa. Västäräkin (talon nimi – aah miten ihana nimi tuo onkaan!) leikkimökki taas oli vähäeleisempi kaikella tapaa. Sen vieressä oli kaivo, johon ei tietenkään saanut koskaan koskea ja siellä oli aina paljon enemmän sääskiäkin, ettei ulkona kaupunkilaislapsi jaksanut niin paljon leikkiä. Tykkäsin ennemmin mennä seikkailemaan liiteriin, siellä oli tosi monet portaat tai tikkaat ja sinne pienehköön liiteriin muodostui pieniä eri tasoja tai kuin parvia ja siellä oli paljon hassuja pikkutavaroita. Ainakin lapsesta ne tuntuivat siltä. Leikkimökissä oli kuitenkin maailman paras kauppaleikki. Mummi (ja muistaakseni myös minä) oli kerännyt tyhjiä, pahvisia ruokapakkauksia ja siellä ne olivat pienillä hyllyillä sekä pikkuveljeni vanha kassakone ikkunan edessä olevalla pöydällä odottamassa kassöörejään.

Olisin ihan hirveästi halunnut oman leikkimökin. Sellaisen, jonka minä, ihan vain minä, eikä kukaan serkku (joiden kanssa mummuloiden leikkimökit tietysti jaettiin), saisin sisustaa ihanaksi. Mulla oli lapsena jo paljon ideoita mitä tehdä. Eivätkä ne useinkaan olleet sellaisia joihin tarvitsisi paljon rahaa, vaan ennemmin ideoita jo olemassa olevista asioista. Kuten vaikkapa tokaluokalla naapurin Mirkun kanssa ideoidut itseommellut hameen (joita en kylläkään koskaan toteutettu), jotka suunniteltiin tekevämme äitini vanhoista kankaista kokoamalla niistä kauneimmista pienistä palasista tilkkuhameen. Olin enemmän kekseliäs, kuin vaativa materiaalien suhteen. (Ehkä olen sitä samaa edelleen.) Omaa mökkiä en kuitenkaan koskaan saanut. Päätin, että omat lapseni saavat ja silloin minä sen sisustan.

Asuimme kymmenisen vuotta sitten omakotitalossa, paritalossa Tampereella. Siinä oli piha. Haaveilin leikkimökistä pihalle niin kovasti, että meinasi sydän haljeta. Googlettelin ja suunnittelin ja mietin ja katselin huuto.netistä mökkejä, että saisiko vanhan siihen jostain haettua. Tyttö oli tuolloin pari-kolmevuotias. Leikkimökkiä ei tullut. Mulla edelleen kouraisee sydämestä se tunne mikä liittyy tuohon haaveeseen. Olen ihan hirvittävän pettynyt itseeni, etten saanut lapsilleni tai kaikista eniten varmaan kuitenkin itselleni toteutettua sitä maailman ihaninta leikkimökkiä. Se oli niin suuri unelma ja haave, jota olin lapsesta asti kantanut.

Viime vuosina olen kuitenkin hyväksynyt asian, että se haave siirtyy sitten mummuvuosiini, ehkä silloin saan laittaa lapsenlapsilleni mökin jonnekin. Ei täällä kerrostalossa oikein voi mökkiä pihalle pystyttää, vaikka kieltämättä sitä mietin, kun pihalle tehtiin pari vuotta sitten leikkialueen uudistus…

Viime kesänä pääsin käymään ensimmäistä kertaa miesystävän suvun kesämökillä Tampereen Teiskossa. Mökki on upealla paikalla järven rannalla. Sellaisella, josta olen aina haaveillut ja nyt päässyt kaksi kertaa käymäänkin jo ja toteamaan, että sellaisia paikkoja oikeasti on olemassa, niin ihana paikka! Ja arvatkaapa mikä siinä mökin pihalla töröttää. NO LEIKKIMÖKKI! Tuli sitten tuossa talvella puheeksi tämä mun toteutumaton haaveeni ja mies totesi, että laita se leikkimökki ihanaksi (tai saatoin se olla minäkin joka sitä ehdotti). Tietysti tartuin tähän ajatukseen ja päätin toteuttaa. Sellainen oikein överi ja kunnon leikkimökkiprojekti! Aloin keräillä pitkin talvea erilaisia asioita pussukoihin vintille, joissa luki sieluni silmin ja kirjaimin: LEIKKIMÖKKITARVIKKEITA. Lastenhuonetta siivotessa laitoin pikkutavaroita sivuun ja varastoa siivotessa samoin. Työprojekteista ylijääneitä tapettisiivuja talletin rullilla leikkimökki mielessäni.

Viikko sitten maanantaina sitten yhtäkkiä koittikin se päivä, että olimme lähdössä tuonne Teiskon mökille. En ollut valmistautunut ollenkaan leikkimökkihommiin, kun takana oli festariviikonloppu toisella mökillä ja muutenkin tajuttiin, että seitsenhenkinen porukkamme ei voi matkustaa seitsenpaikkaisessa autossa matkatavaroiden kanssa, vaan tarvitsemme peräkärryn kamojen kuljettamiseen. Siinä sitten hässäkän keskellä kipitin vinttiin etsimään noita talven aikana pakattuja pusseja. Muutama löytyi ja pari tuolia. Raahasin ne lähes täyteen peräkärryyn kaiken muun tavaramäärän jatkoksi. En uskaltanut katsoa pusseihin, sillä tiesin, että kaikkea en mukaan löytänyt. En halunnut pettyä. Mietin jo, että perun koko projektin. Se olisi muutenkin mun oma juttuni, eikä kukaan osaisi kaivata mitään mitä ei ole sovittu tai luvattu tai sen kummemmin edes puhuttu etukäteen.

Matkalla mökille pysähdyimme ABC:n sijaan syömään Tampereen Ikeaan. Syötyämme ehdotin matkaseuralleni, että kipaistaan nyt kuitenkin sen alakerran osaston kautta. Ja kuten aina, jotain löytyi: pari ideaa leikkimökkiin eli siis se viimeinen innon pisara sille, että tulevan viikon yksi tärkeä juttu olisi toteuttaa tämä mun haaveeni. Ikeasta mukaan lähti peltinen pieni hyllykkö, aurinkokennolla toimivat ulkovalot ja kaksi tyynyliinaa. Edessä olisi i h a n a  p r o j e k t i! Aiemmin leikkimökissä oli ollut muutama kaluste ja lelu, mutta muistin itsekin edelliskesältä, että enemmän näin siellä hämähäkinseittejä kuin leikkien jälkiä. Aloitimme siis miehen tyttären kanssa yhdessä työn pesuhommilla. Pesimme mökin seinät, katon ja lattian. Miehen tytär, sama, joka oli innoissaan myös parvekkeen uudistuksesta, oli mulle tosi iso apu tässä(kin) projektissa ja kaikista näistä hommista todella iloissaan! Puhumattakaan siitä miten mukavaa ja ihanaa on touhuta yhdessä. Pian hommien aloitettua kiinnitin ensimmäisen asian, nimittäin tekokukista ja paperikukkasista tehdyn kukkapannan viime kesältä leikkimökin oveen kranssiksi. Että pääsee tunnelmaan jottei mee ihan pelkäksi siivoukseksi ja remonttifiilis ehdi lässähtää. Omista lapsistakin löytyi intoa. Pikku-Ruu innostui hurjan paljon pensseleistä ja olisi halunnut maalata kovasti, kun mulla oli aikeena alkaa kiinnittelemään tapetteja seinille. Toisinaan hoksaan, että kun omat lapset ovat koko elämänsä olleet mun kanssa ja nähneet kaiken käsillä tekemiseni, niin heille se on niin arkipäivää, että ei niitä useinkaan kiinnosta osallistua niihin ja olla projekteista innostuneita. Äidin perushommia, taitavat ajatella.  Olin suunnittellut suurpiirteisesti etukäteen, että yhden seinän tapetoin tapettitilkuilla. Ei m i t ä ä n sen kummempaa suunnitelmaa. Istahdin vaaleanpunaiselle jakkaralle ja yritin laittaa instaliven päälle (mutta internet oli juuri silloin rikki) ja aloin leikellä palasia ja liisteröimään seinään kiinni. Ei viivottimia, ei leikkureita, ei suunniteltuja muotoja. Välillä ei edes pensseliä liisterin levitykseen, vaan sormin liimaillen ja tahmaiset sormet housuihin pyyhkien. Kännykkä pöydälle ja musikki soimaan. Välillä joku lapsi tai mies kävi ovella kurkkimassa ja ihmettelemässä ja minä painoin hommia. Oli aivan ihanaa vaan tehdä ja katsoa mitä syntyy. Tapettiseinää tehdessä keksin, että teen yksittäisistä kaakeleista (joita mulla oli myös työprojektin jäljiltä muutamia) mökissä jo olleen pikkupöydän päälle kaakeloinnin. Aluksi oli ajatus käyttää ihan saumalaastiakin, mutta rautakaupassa käytyäni totesin, että ei tarvitse. Liimaaminen saa riittää. Siitä tulikin upea, oikea taidepöytä. (kuva tuonnempana tässä postauksessa) Lattian maalasin eräänä iltana lasten jo mentyä nukkumaan. Maali oli hankittu lemppariosastoltani, siitä pienestä osastosta, joka useimmissa rautakaupoissa on: virheelliset maalipurkit alehintaan! Vitosella löydetty luonnonvalkoinen maali raikasti koko tilan kivasti. Sotkin maalatessani kädet maaliin ja tietystikään se ei lähtenyt vesipesulla pois ja jälkiviisaus on just parasta viisautta (että hanskat ois voinu olla kivat) eli sain päivän päätteeksi kunnon myrkkypesun käsilleni, kun tärpätillä piti hinkata maalitarhat pois. Sen jälkeen kävin kyllä vielä raikastumassa yöuinnilla, joka oli aivan ihanaa ja maalitahrat unohtuivat. Maalasin muuten sen verran suurpiirteisesti, että maalia sattui sinne tänne osumaan myös seinän puolelle. Tiedättekös miten sen korjataan? No tietysti maalaamalla pilvenreunakuviota lattianrajaan. Ja vähän puupölkkyynkin pihan puolella. Pikkuhiljaa viikon aikana saatiin myös muu porukka innostumaan leikkimökin laitosta. Hellu innostui ajatuksesta, että rakennetaan mökkiin kiinteä penkki. Niinpä hän yhtenä päivänä mittaili ensin aikansa ja ajeli sitten rautakauppaan hakemaan tarvikkeita ja pian meillä oli tukeva sohvan oloinen penkki ja ihana tuoreen puun tuoksu mökissä. Kahdenksanvuotias innostui sahaamishommista sen verran paljon, että meillä tuli kotiin asti pussillinen eri muotoihin leikattuja puukalikoita. Aivan mahtava sahausinto! Samalla myös minä sain idean, että sahataan laudanpätkästä kyltti, joka ohjaa polulla kulkijat mökille. Polku kun kuitenkin on pitkä, noin kymmenenen askeleen kohdalla pitää hoksata kääntyä vasemmalle, jota löytää leikkimökille. Kyltin tarve oli siis valtaisa. Keksittiin miehen tyttären kanssa leikkimökille nimi: Villa Sisko. Nimi sisältää serkuksia (joiden kesken tämänkin leikkimökki on jaettu), bonussiskoja ja tyttöenergiaa. Kylttiä tehdessä hoksain, ettei mulla ei ollut tarpeeksi ohutta sivellintä, jolla maalata teksti, joten leikkasin isommasta siveltimestä vaan pienen nipun karvoja ja maalasin niillä. Kuinka kätevää! Liimasin kylttiin kaveriksi havuja, oksia, neilikoita, käpyjä ja mustikanvarpuja. Kuivukoon siinä miten kuivuu, näytti kauniilta nyt, kuivemmalta tai mädältä vähän myöhemmin. Koristeita voi lisäillä aina lisää tai ottaa pois. Seuraavaksi toivotankin teidät tervetulleeksi Villa Siskoon sisälle, sillä leppoisan illan jälkeen (kun mies ruokki lapset ja minä sain touhuta rauhassa itsekseni) sain kaikki tavarat paikoilleen. Vintiltä mukaan napatuissa kasseissa oli vähän kaikenlaista ja oikeastaan kaikki pääsi johonkin esille. Hyvin sekalainen kokoelma vähän kaikkea, mutta juuri sopivasti. Tavaroita laitellessa, julisteita niittaillessa ja tauluja kehystäessä mietin vain, että kunpa lasten mielikuvitus alkaisi laukkaamaan niistä mun ratkaisuista ja kunpa ne lapset innostuisivat leikkimökistä ylipäätään. Mää itse välillä oikein pysähdyin ja pääsin mielettömiin mielikuvitusmaailmoihin, ehkä niihin minne se pikku-Tiinakin olisi lapsena mennyt.Oven päälle tein toisen kyltin, kun kerta vauhtiin pääsin. Ovenpieleen liimasin kukkajäätelötötterön (josta näin jo untakin, että se irtosi ja tippui). Leikkimökin ovi ei pysy omin voimin auki vaan valuu aina kiinni, joten kenkä oven edessä oli remontin ajan tuttu näky. Kuin sattumalta mulla oli tavarakassissa “taulu”, jonka olen maalannut puupalasen päälle, joka on alunperin ollut vanerilevyn pidike, eli siinä on hieman vino ura sen toisella puolella. Se oli täydellinen ovistoppari (kun alla on tukena vanha eteismatto) ja kuinka sievä! Sisällä heti ovesta vasemmalla on karttanurkkaus. Seinällä on sekä Muumilaakson kartta (ostettu joskus Tampereen Metso-kirjaston Muumimuseon myymälästä), että mun Aarrekartta-printti leikattuna pienemmäksi kehykseen. Karttojen välillä on reitti, joka on maalattu tauluun, seinään ja julisteeseen. Vanha, söpö korituoli oli leikkimökin alkuperäistä kalustoa. Paperikoristeet niittasin seinään kiinni. Niistä saisi siis täydet ympyrät, jos avaisi kokonaan, mutta näyttävät mielestäni upeilta noin, vain osittain avattuina viuhkoina. Rottinkituolin vieressä on kaakeleista loihdittu taidepöytä. Oli nautinnolista asetella kaakeleita pöydälle, kun ne asettuivat siihen täydellisesti. Piirustuspöydäksi tästä ei ole, mutta mitä siitä. Mehumukit tai leivoslautaset pöydälle ainakin sopii. Ikkunan yläpuolelle kiinnitin kassista löytyneen tikkarikynän, josta jokainen leikkimökissä rempan aikana vieraillut kysyi, että onko se oikea tikkari. Se pääsi oikein kunniapaikalle keskelle seinää. Naputin vain pari naulaa pitämään sen hienosti paikallaan. Kuuset ovat mun muutaman vuoden takaisia rekvisiittoja joulukalenterikuvista ja ne ovat niin söpöjä, että ansaisivat paikkansa myös mielikuvitusmetsästä. Kaktuskynä ja lapseni muovailemat hahmot pääsivät myös metsään. Tapettiseinää vasten nojailee Ikeasta ostettu kahdeksan euron peltinen hylly. Siihen pääsi satunnaisia leluja ja vihkosia ja astioita. Seinälle tuli poikani tekemä taideteos ja hauska talohylly. Ja taloon tietysti asumaan jo leikkimökissä ennestään majailleet pari petsoppihahmoa.  Tilkkuseinään on piilotettu muutama salaviesti, jotka löytää kun tarkasti katselee. Herkimmin silmiin pistävät nuo sydämet, muita en paljasta. Hellun nikkaroima penkki on ihan mahtava. Sen alle saa tarvittaessa muovilaatikoita, joissa voi säilyttää enemmänkin leluja tai muuta tavaraa ja siitä tuli niin tukeva, että aikuinenkin voi huoletta istuskella. Usein kun lasten kalusteet ja leikkimökin varusteet ovat astetta höttösempiä, kun ovat vaan ulkokäytössä ja vaan lasten (mikä on älytön ajattelutapa, mutta ei siitä sen enempää!). Ihanat vesivärikuosiset tyynyliinat löytyivät huonekalujätin poisto-osastolta eurolla. Ovat niin hienot, että harmittaa miksen ostanut niitä kotiinikin. Oranssit tyynyt ovatkin tutut meiltä kotoa ja niiden aika täällä kotosalla oli ohi eli pääsivät tuonne. Penkin alla on purkillinen liituja. Niillä olisin halunnut piirtää mökin eteen terassille räsymaton, mutta en ehtinyt. Sunnuntainen valtava raekuuro olisi sen kyllä nopeasti pessyt poiskin. Ehkäpä lapset mökillä innostuvat piirtämään jotain – jos siis löytävät purkin ensin. Penkin toisessa päädyssä on pöllöjuliste kehyksissä. Siinä on hauska juju, pöllö nimittäin hohtaa pimeässä. Raggarimeiningillä liimasin tarran kehyksen lasiin. Just niinku äidit ei ehkä aina suosittelis tekemään. Viher-valkoinen paperikoriste tässäkin nurkassa niitattuna kiinni seinään.  Mökin lattialla on myös pinkki vanha räsymatto, joka tuo lämpöä. Lapset myös tietävät, että kengät jalassa ei tähän leikkimökkiin tulla. Sisustus on mielestäni ihanan kirjava, se innostaa leikkeihin ja on leikkisä ja hauska. Ei liikaa mitään, eikä liian pelkistetty. Ja nyt kun olen oman osuuteni tehnyt, saavat siellä leikkivät lapset tehdä siitä oman näköisensä leluillaan ja leikeillään. Oven sisäpuolelle kiinnitin poikani maalauksen ja pari tekokukkasta. Katoksen reunaan kiinnitin ohuet verhot, jotka kääräisin pylväiden ympärille solmulle. Ne jotenkin ovat kuin piste iin päälle, vaikka toinen piste ovat kyllä nuo valot, joissa on hauska rantapalloväritys.  Mökistä tuli ihana! Siitä tuli mun unelmien täyttymys. Olin niin onnellinen, kun istuin valmiin mökin sisällä yksinäni ja katselin mitä olin saanut aikaan. Lopputulos on enemmän kuin osasin kuvitella. Se on lähes nollabudjetilla (Ikea-ostokset ja penkin tarvikkeet ja pari muuta autakauppajuttua hankittiin) (ne kaikki olisi voinut löytyä myös vanhoina, mutta haluttiin ostaa uudet tarvikkeet) tehty upea muutos. Parasta silti kaikessa on se, että lapset löysivät mökin. Niiden parin päivän aikana, kun ehdimme olla valmiin leikkimökin aikana mökillä, siellä oli koko viisilapsikko leikkimässä, teinarit kännyköidensä kanssa raekuuroa paossa, pojilla Pokemon-leikit. Kotiin päästyämme sain videoviestin, jossa serkukset olivat tehneet aivan upean petsoppi-videon, jossa esiteltiin mökki. Kaikki työ ja uurastus on kuitattu. Leikkimökki on yövalaistuksessaan todella söpö. Aurinkokennovalot saavat siis energiansa valosta ja syttyvät iltasella pimeän laskeuduttua. Ei mitenkään tarkkaan kellonaikaan. Eräänä iltana kävi hassusti ja vähän jännästikin, kun hellun kanssa siinä ihasteltiin leikkimökkiä sisältä ihan oikeasta mökistä ja mies totesi, että eipäs ole muuten vielä valot syttyneet. Katsahdin kelloa ja sanoin, että eräänä iltana näillä paikkein ne syttyivät. Ja samantien valot napsahtivat päälle! Hui. Vähän mua jännitti miten hellun sukulaiset ottavat leikkimökkimuutoksen vastaan. Miettivätkö he, että nyt tuo emäntä on tullut tänne sörkkimään omia juttujaan koko leikkimökillisen. Koska onhan se nyt aivan mun näköinen, ei sitä voi kieltää. Mutta illansuussa sain kuulla, että pelkkiä kehuja ja ihasteluita satelee. Ihanaa! Kiitos. Kiitos, että sain toteuttaa tämän. <3 Ja heippa Villa Sisko, ens kerralla sitten nähdään taas! 

HELLUN PARVEKKEEN MUODONMUUTOS

Kaupallinen yhteistyö: Glowdia ja SBM Kipinä

Aivan parhaita sisustusohjelmia televisiossa ovat ne, joissa kulahtaneesta tilasta loihditaan upeaa ja raikasta. Olen tykännyt niistä ohjelmista aina. Sellaisia katsellessa usein miettii, että mitäköhän sisustussuunnittelija tekisi omaan kotiin, miten hän näkisi mun luona mitkäkin kohdat ja paikat ja näkisiköhän hän ne just mun lempijutut siellä. Ja monesti, kun loihditaan kulahtaneesta upeaa, sisältää suunnitelma ja toteutus jotain revittelyjä ja jotain selkeää isoa eroa vanhaan raikkaudessaan. Joskus, kun jollekulle tulee se tilanne, että haluaa käyttää sisustussuunnittelijaa omassa kodissaan ja toteuttaa jonkun haaveillun muutoksen, niin usein käy kuitenkin niin, että tuleekin ns. pupu pöksyyn ja sitä toivookin suunnittelijalta niitä turvallisia vaihtoehtoja. Alunperin haaveillun vaikkapa sateenkaarivärisen huoneen sijaan toivotaankin, että suunnittelija toteuttaisi jotain seesteistä ja sellaista johon ei heti kyllästy, kun kerran on ihan sisutussuunnittelijalta pyydetty apua. Mutta miksi muka sateenkaariseen toteutukseen kyllästyisi, jos siitä on haaveillut? Lähestulkoon aina ne tv-ohjelmien ihmisetkin tykkäävät lopputuloksesta, jollaista he eivät olisi osanneet kuvitellakaan, just vaikka sitä sateenkaariseinää!

Mulle avautui tilaisuus olla välikätenä aivan mahtavassa muutoskohteessa, joka toteutettiin yhteistyössä Glowdian kanssa. Nimittäin kohteena oli miesystäväni reilun kokoinen parveke. Eli tila, jossa myös minä vietän aikaani, mutta joka ei ole mun omassa kodissani. Mies oli tosi innoissaan projektista heti alusta alkaen. Mulle tämä oli kohteena sellainen, että toivoin sinne todellakin jotain erityishauskaa ja luotimme parvekkeen suunnittelijan käsiin innoissamme ja saatesanoin, että revitelläkin saa eikä pastellivärejä kavahdeta! Heh, no mun kohdalla nuo saatesanat kuulostavat kyllä siltä tavalliselta tai jopa ainoalta vaihtoehdolta, mutta miehen kohdalla ei. Hän asuu kahden tyttärensä kanssa, jotka tykkäävät pastellisävyistä, joten tämä ei siis aivan täysin tai juurikaan mennyt mun toiveiden mukaan, vaikka parvekkeesta tuli kyllä myös sellainen, josta itsekin tykkään.

Valitsimme paketeista Glowdian verkkosisustussuunnittelupaketeista tällä kertaa Glow:n. Se sisältää siis suunnitelman, jossa on lueteltuna pintamateriaalit, huonekalut, tekstiilit, valaisimet ja somistus ostoslistoineen. Suunnittelijaksi meille tähän projektiin valikoitui Kirsi Virrantalo.

Pääpiirteittäin toiveina oli saada parvekkeesta viihtyisä ja ihana. Se oli aiemmin kahden polkupyörän, oranssin valtavan säkkituolin ja satunnaisten kalusteiden ja tavaroiden sekä grillin ehkä enemmän säilömispaikka, kuin oleskelutila. Vanhaa, jo olemassa olevaa sai hyödyntää, mielelläänkin, mutta uusiakin kalusteita tätä projektia varten oli tarkoitus hankkia. Vanha grilli oli oikeastaan ainoa asia, joka vanhoista tavaroista piti säilyttää. Polkupyöriäkin oltiin säilytetty parvekkeella, joten niille toivottiin edelleen tilaa.

Mua jännitti lopullisen suunnitelman avaaminen, kun se Glowdiaan oli tulla tupsahtanut. En tiedä johtuiko se mun välikätisestä tilasta tässä projektissa, vai siitä, että tiesin, että mies tyttärineen toteuttaa parvekkeen samantien – toisin kuin itse lastenhuoneen, johon Glowdialta tuli kiva suunnitelma jo keväällä. Mutta sekin on edennyt, sillä kerrossänkyhän meillä jo vihdoin on. Pikkuhiljaa syksyllä sitten lisää.

Meille kävi vähän hupsusti niin, että miehellä alkoi tyttärineen yhteinen kesäloma, kun minä lähdin omille reissuilleni. En siis päässyt ollenkaan mukaan kaupoille heidän ja suunnitelman kanssa, vaikka minua mukaan toivottiinkin. Ja mitäkö se suunnitelma sitten sisälsi? No se oli ihan tosi kiva! Kirsi oli innoissaan siitä, että annettiin vapaus villeihinkin ehdotuksiin ja hän oli löytänyt jotenkin juuri ne oikeat jutut, joista sekä mies, että hänen tyttärensä tosi paljon tykkäsivät. Vähän me oiottiin suunnitelman ideoita, mutta tosi paljon toteutettiin ihan yksittäisiä tuotteita, jotka mies tyttärineen parin päivän aikana kaikki kävi hankkimassa. Ainoastaan valkoista taittopöytää pitää odotella muutaman viikon toimitusajalla ja sohvaa hankittaessa asiakaspalvelu sai pari äkäistä puhelua (minulta), kun palvelu ei meinannut pelata, mutta siinäkin oli onnellinen loppu (koska olin aika täpäkkänä). Yksi taittopöytä bongattiin kyllä tori.fi:stä, ja ajettiin tunti suuntaansa sitä hakemaankin, mutta se ei ollutkaan yhtään kuvauksen kaltainen, joten jätimme sen ostamatta ja päädyttiin pidemmän toimitusajan vaihtoehtoon (joka oli se mikä suunnitelmassakin) ja otimme iltaretken seikkailun kannalta sitten!

Helpompi kertoa lopputuloksesta kuvin, joten tervetuloa espoolaisen isän ja kahden alakouluikäisen tyttären parvekkeelle!Lähtötilanne keväällä näytti tältä. Ei varsinaisesti mikään kaunein parveke, minun eikä miehenkään mielestä, mutta ei missään nimessä ollenkaan pahimman luokan romuvarastokaan. Parvekkeelle on kaksi ovea, toinen tulee olohuoneesta ja toinen kylpyhuoneesta, joten se tekee parvekkeesta usein käytetyn tilan myös saunavilvoitteluille. Grillauspaikka oli ikkunan edessä, koska se oli lähellä keittiötä eikä vanhaa kaappia oltu hoksattu oikein muualle sijoittaa. Vaan eipä arvattu mitän Virrantalon Kirsi kaapille suunnittelikaan…Kaappi nimittäin sai suunnitelmassa päälleen mustan maalikerroksen ja se sijoitettiin ikkunan eteen. Jotta tämä saatiin toteutettua, piti kaapin jalkoja lyhentää. Takajalkoja vähän enemmän kuin edestä, jotta kaapin sai mahdollisimman lähelle ikkunaa ja suoraan. Kaapin sivuun myös porattiin reikä grillin kaasuletkua varten, jotta kaasupullo on piilossa kaapin sisällä. Tämä koko kaappi on mun yksi lemppariratkaisuja parvekkeella. Grilli ei liikaa pomppaa kaiken keskeltä (ei sillä, että se haittaisi) ja samaan aikaan musta kaappi on todella style!Musta-tummanharmaa sohva oli suurin hankinta. Se on terassikalustepuolelta, joten huoletta ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu. Suunnitelmassa kehoitettiin verhoilemaan tyynyt uudelleen vaaleanpunaisen ja mintun sävyillä, mutta toistaiseksi ainakin säilytetään tyynyt mustina, sillä makuuhuoneen puolelta parvekkeelle siirtyneet koristetyynyt tuovat kivasti kirjavuutta muuten synkkään sohvaan. Sohvan vierellä, kylppärin oven takana on kahden polkupyörän paikat, jonne henkaritkin näemmä unohtuivat kuvauksen ajaksi, mutta mies tulikin siihen tulokseen, että pyörät pääsevät muualle säilytykseen (olohuoneeseen!) ja tilalle tulee ihana roikkuva makramee-keinu. Tästä suloisesta keinusta muodostui heti kaikkien suosikkipaikka istuskeluun kirjan kanssa. Keinun eteen olisi hankittu suunnitelman mukainen tarjotinpöytä Indiskasta, mutta missään liikkeessä ei ollut ollut pöytää, joten se jätettiin myöhempää hankintaa tai harkintaa odottelemaan. Itse ehdotin, että mintunvihreän pöydän kannen voisi hyödyntää ja nikkaroida itse tarjotinpöytätyyliset jalat. Vanha minttu pyöreä pöytä nimittäin on vain väliaikaisratkaisu siihen saakka, kunnes valkoinen taittopöytä saapuu. Pöydällä oleva hieno lamppu ja papukaijapatsas ovat suoraan suunnitelmasta ja todellakin sellaisia tuotteita, joita ei oltaisi ominpäin hankittu tai edes katseltu sillä silmällä, mutta jotka kuin kruunaavat tilaa. Papukaija oli kyllä myös melko hintava pieneksi koriste-esineeksi, mutta se hankittiin silti, siitä tuli parvekkeen henki. Kivituikut nappastiin sisältä, sillä värit mätsäävät parvekkeelle niin hyvin. Upeat, värikkäät tyyny ja viltti olivat myös ihanat tuotteet, jotka Kirsi oli bongannut. Mulle henkilökohtaisesti sellaisia asioita, jotka ohitan kaupassa, mutta jotka ovat oikeassa paikassa omassakin kotona tai hellun parvekkeella aivan kuin sinne vartavasten tehdyt tai hankitut (kuten tässä tapauksessa ovatkin!). Miehen tyttäret olivat todella innoissaan parvekkeen sisustusprojektista, kuten kuvistakin huomaa ja he osallistuivat lähes joka vaiheeseen. Nuorempi tyttö mm. kasasi sohvan, hioi mustan kaapin ja pesi parvekkeen. Yhdessä tytöt ovat tehneet ritiläpenkkiin matonkuteista ryijypäällistä solmien siihen kudepätkiä. Minäkin olen joskus pari tuolia samalla tavalla päällystänyt ja siitä tytöt penkkiinkin saivat innostuksen ja penkki säilytettiin vanhalta parvekkeelta tänne uuteenkin. Aivan sitä ei ehditty saada valmiiksi ennen parvekkeen kuvaamista tätä postausta varten, mutta se on vain pari elokuvaa joku ilta ja tyttäret saavat penkinkin tekaistua loppuun. Muakin odotti loppumetreillä ihan superkiva vaihe. Sain nimittäin tehdä ihan oikean prinsessaruusus-weddingstyle-henkisen i h a n a n valonauhan kattoon. Kiinnitin Ikeasta hankittuun valoketjuun tekokukkia ja -ruusuja rautalangalla tasaisin välein ja tsadaa, koko parvekkeen kruunu valmistui kuin itsestään. Köynnöskukat olivat valmiista roikkuvista tekokukista ruukkuineen, mutta leikkasin niistä vain pelkät viherosat tätä varten. Neljä tekokasvia meni tähän valoketjuun. Vinkki tähän kukkaisköynnökseen oli suunnitelmassa. 

Parvekkeella istuskeli kuulkaas onnellinen kolmikko (+ minä neljäntenä onnellisena), kun parveke valmistui ennen lomareissua. Tässä ryhmäkuvassa on vielä valoisaa, mutta ai että miten kaunis valo siellä oli kun ilta hämärtyi. Koko parveke loisti niin kauniina. Sisältäkin katsottuna näkymä oli aivan erilainen kuin aiemmin. Lopputulos: Parvekkeesta tuli ihana, jos ja kun multa kysytään. Vanhaa saatiin hyödynnettyä myös siltä osin mitä jäi yli. Oranssi säkkituoli on nyt miehen suvun kesämökillä lasten ilona aittarakennuksen terassilla. Ritiläarkku pääsi samaiseen paikkaan saunan kammariin säilömään pelastusliivejä. Kuvissa vilahdellut valkoinen pyöreä lattiavalaisin jäi myös uudelle parvekkeelle, mutta se ei näkynyt kuvassa, mutta sopii sinne erityisen hyvin ja luo lempeää, lämmintä valoa kukkaiavaloketjun lisäksi.

Miehen kommentit projektista: Todella kiva suunnitelma, mikä oli tehty nimenomaan meille eikä suunnittelijalle. Piristäviä yksityiskohtia mitä ei oltaisi itse osattu ajatella. Katon valaistus on ihana, sellaista ei kaupasta saa. Köynnös ei ole erityisen äijämäinen, mutta en sellaista kaipaakaan. Harmaa sohva vielä mietityttää, saattaa hyvin olla että päädytään suunnitelman mukaiseen suositukseen verhoilla tyynyt pastellisävyillä. Näin on kuitenkin hyvä, katsotaan ajan kanssa muuttuuko mieli.Lopuksi vielä iloisia uutisia teille lukijoilleni: Heinäkuun ajan suunnittelupaketit ovat -10%, niitä tarkastelemaan ja tilaamaan pääset tästä. Glowdian uutiskirjeen tilaamalla osallistut myös arvontaan, josta voi voittaa yhden Mini-suunnittelupaketin.

 

 

KUN NUKUTAAN, NIIN NUKUTAAN

Kaupallinen yhteistyö: Familon & Suomen Blogimedia

Nukkuminen on tärkeää, senhän me tiedämme. Joskus on aikoja, että se on helpompaa ja toisinaan on pitkiäkin kausia, että unelle ja nukkumiselle ei vaan ole riittävästi kunnollista mahdollisuutta olla parasta mitä se voi olla. Elämäntilanteet vaihtelevat niin paljon eri elämän aikoina. Myös sillä missä nukkuu ja millaisissa puitteissa, on iso merkitys. Haluan kertoa teille omasta nukkumisestani, sillä juuri nyt se on sen verran ihanaa ja lempeää. Olen muutaman vuoden ajan nukkunut melko hyvin ja viime aikoina vieläkin paremmin, joten kokemusta ja vinkkejä on mukava jakaa. Olen näitä samoja asioita jakanut ystävilleni ja lähipiirille sen verran tarmokkaasti suu toisinaan ihan vaahdoten innosta, että toivottavasti joku teistäkin nappaa uusia nukkumista helpottavia vinkkejä. Tervetuloa mukaan, tämä on Tiinan unikoulu nimeltään: Kun nukutaan, niin nukutaan!
Mun nukkumishistoriani on keskiarvoltaan hyvä, jos mennyttä 39 vuotta katsellaan taaksepäin. Vauvana äitini sanojen mukaan nukuin jo kuukauden iästä saakka täydet yöt. Leikki-iässä taas nukahdin joka ilta iltasadun aikaan noin kolmannen sivun kohdalla. Tämä tieto nauratti minua paljon ennen kuin itselläni oli lapsia, mutta nyt olen oikeastaan vähän kateellinen äidilleni, sillä minähän olen ollut ihan älyttömän helppo nukutettava. Omille lapsilleni iltasatuja lukiessani olenkin hämmästänyt moneen kertaan usean oman lapsuuteni suosikkikirjan juonenkäänteistä, sillä hyvin harvoin olin kuullut niitä loppuun saakka lapsena. Teini- ja nuoruusvuosilta en muista yhtään nukkumisongelmaista aikaa. Olen nukahtanut aina tosi helposti. Jo nuoresta saakka lukeminen on ollut minulle paras unilääke (haukoitus tulee edelleen toisen lauseen kohdalla, kun itse luen) ja jos olen väsynyt, nukahdan minne vaan. 16-kesäisenä nukahdin jopa reiveihin ollessani vain väsynyt. Automatkat olivat alaikäisenä parasta siitäkin syystä, sillä silloin nukuin makeasti suurimman osan matkasta.

Aikuisiällä nukkumiseen on vaikuttanut useat eri asiat. Olen tehnyt öitä lukuunottamatta töitä kaikkina vuorokauden aikoina, välillä peitot ja tyynyt ovat olleet liian vanhoja littanoita ja uni on ollut katkonaista surkeista vuodevaatteista johtuen ja toki lasten odottaminen ja saaminen on vaikuttanut kovasti myös nukkumisjärjestelyihin, unen laatuun ja myös sängyn kokoonpanoon. Inhottavia nukkumisvaikeuksia minulla oli eräänä talvena, kun töissä oli kurjaa. Eräässä työpaikassa minua nimittäin kiusattiin ja jouduin jopa pitkälle sairauslomalle osittain siitä syystä, että heräsin joka yö valtavaan ahdistukseen enkä enää saanut nukuttua. Se oli kamalaa. Onneksi tilanne jossain vaiheessa helpotti ja nukkuminen normalisoitui.

Ollessani raskaana ja imettäessäni olen nukkunut myös erilaisin tavoin ja tyylein. Raskausaikana vatsan kanssa lyllertäminen kyljeltä toiselle vaati omat kommervenkkinsä, kuten kaikki äidit varmastikin tietävät. Muistan myös nukkuneeni jossain raskaudessa prinsessatyyliin niin, että olin selälläni ja peitto kainaloihin saakka ja kädet peiton päällä suorina. Perhepedissä nukkuessani ja öisin imettäessäni minulla oli muotoileva tyyny pään alla, jotta imetysasennot olisivat mahdollisimman helppoja. Nukuin silloin aina kuin tukki, toinen pikkutukki kainalossani. Olen nukkunut tosi hyvin silloin, kun lapset ovat olleet vauvoja. Se oli ihanaa nukkumisen aikaa, kun ei ollut suurempi kiire mihinkään ja otin vielä toisinaan päiväunetki vauva kainalossa. Erittäin hyvin olen nukkunut myös pilates-tunnilla, elokuvan ensi-illassa ja kelluntatankissa. Viime vuosina, kun sänky on kuulunut pääosin vain minulle itselleni, olen vuorannut sen valtavalla määrällä tyynyjä (parhaimmillaan niitä on ollut seitsemän) ja tuplaleveällä peitolla, jotta olen saanut tehtyä itselleni kunnon pesän yöksi minne käpertyä. Kaksi tyynyä selän taakse, yksi jalkojen väliin, toinen syliin ja muutama pään alle ja ympärille. Miesystävää meinasi huvittaa, kun tapasimme ja kun hän ekoja kertoja näki tyynyillä vallatun sänkyni.Entäs se taikasana sitten? Miten nukun niin hyvin? Mitä siihen tarvitsee? Geeneillä lienee jonkin sortin vaikutusta, samoin luultavasti sillä mihin pienestä asti tottuu ja ihan vaikka sellaisella asialla, että ovatko lapsuudessa illat olleet turvallisia olla kotona, onko tarvinnut stressata nukkumaan mennessä mitään vai onko saanut nukahtaa ihan rauhassa vain omaan väsymykseensä. Nämä ovat äkkiseltään sellaisia maalaisjärjellisiä asioita, en ole sen kummemmin mihinkään tieteellisiin tutkimustuloksiin tutustunut.

Itse olen aina arvostanut lempeitä ja ihania nukkumispaikkoja ja kunnon vuodevaatteita. Muistan edelleen äitini kertoman tarinan siitä, kuinka parivuotiaana nukahdin olohuoneeseen uusien peittojen ja tyynyjen kanssa keskelle lattiaa, kun sain ensimmäisen oman, uuden sängyn ja siihen uudet peitot ja tyynyt. Peitto oli puna-valkoruudullinen ja ihana! Edelleen tuollainen samanlainen ruutukuosi, missä tahansa yhteydessä, muistuttaa mua makeista unista. Olen nukkunut myös monet ihanat unet ystäväni mökillä supermuhkean ja kuohkean peiton alla. Parasta nukkumisessa on ollut ne peitot, kuohkeat ihanat mökkipeitot, ei niinkään ympäristö, vaikka sekin on ollut lähes täydellinen. Muistan myös nukkuneeni joskus puolitutun kaverin luona aivan ihanat päiväunet kertakaikkisen upean, paksun peiton alla. Peitoilla, tyynyillä ja petivaatteilla on väliä. Siinä yksi taikasana. Vaikka nukahtaisi melko helposti minne vaan, niin kunnon kamat vain parantavat nukkumiskokemusta.Olin tässä taannoin Familonin pressitilaisuudessa, jossa pääsin testaamaan tämän kesän uutuutta – body-tyynyä eli pitkää tyynyä eli vartalotyynyä. Se on a i v a n ihana. Ihastuin siihen välittömästi. Tämän yhteistyön ansiosta olen nyt nukkunut oman vartalotyynyni kanssa parisen viikkoa ja olen erittäin tyytyväinen. Se korvaa mun sängyn sisällöstä ainakin neljä muuta tyynyä. Ja mikä parasta, se tukee nukkuvaa kehoani paremmin kuin irtonaiset tyynyt. Se toimii siis näin: Tyyny, joka on kooltaan 30x30x140cm, on jaetty viiteen lokeroon, joita jokaista on mahdollista muokata, täytteen määrää voi lisätä ja vähentää (itse olen nukkunut toistaiseksi vielä kaikilla täytteillä, mutta aion kokeilla myös hieman kevyempää versiota). Body-tyyny korvaa jalkojen välissä ja sylissä olleet tyynyt ja helpottaa kylkiasennossa nukkumista. Päällimäinen olkapää ei lysähdä ja nukkuminen on miellyttävämpää, kun kipuja niska-hartia-seudulle ja lapojen tai rintarangan väliin ei synny. Selällään nukkuessa tyynyyn voi myös nojata puolimakuuasennossa ja se on myös mukava asento olla.

Sain valita Familonin valikoimista itselleni myös ne varsinaiset tyynyt ja uuden peiton, sillä vaihdon aika oli. Tiesittehän, että peittojen ja tyynyjen käyttöikä on noin kaksi vuotta ja sitten olisi aika vaihtaa uusiin? Koska rakastan muhkeutta, kuohkeutta ja lämpöä, päädyin Gold-untuvatyynyyn ja tuplaleveään peittoon. Valitsin tyynyistä pehmeän ja puolikorkean mallin ja peiton lämpimyysasteikolta erittäin lämpimän. Nauratti, kun avasin pakettia kesän ensimmäisten kunnon helteiden aikaan. Just sillä hetkellä hikipäissäni ei kyllä huvittanut hypätä nukkumaan, mutta voi että olen nukkunut kesäyötkin hyvin näillä varusteilla. Mulla on 140cm leveä sänky ja myönnetään, että jos vierellä on sekä mies, että toisella puolella body-tyyny (jota myös boyfriend-tyynyksi kutsutaan – eräänä yönä mies oli säikähtänytkin ja tullut jopa mustasukkaiseksi, että kuka siinä mun toisella puolen oikein on), niin melko ahdasta on. Täydellinen tilanne olisi siis, jos sänky olisi hieman leveämpi. Yksin nukkuessani olen nautiskellut tyynystä ja untuvapeitosta oikein kunnolla. Syleilyssä vartalotyyny ja selän takana muhkeasti ja kuohkeasti mytyssä paksu, lämmin untuvapeitto (niin, että hartiat peittyvät, pelkään nimittäin kesäöinäkin sitä, että hartiat saavat yöllä kylmää ja aiheuttavat päänsäryn) puoliksi päällä, ja pään alla untuvatyyny. En voisi olla tyytyväisempi ja unet ovat olleet makeita. Tilanne on ollut kuin tuo otsikossa oleva elämän mottoni ja tämän unikoulun nimi: kun nukutaan, niin nukutaan. Illalla silmät kiinni ja aamulla auki.

Petivaatteiden oikeaoppinen huolto on tärkeää ja vaikuttaa unen laatuun. Tyynyt kannattaa pestä nelisen kertaa vuodessa (vartalotyyny vaatii isomman koneen tai pesulakäynnin)  ja vaihtaa kokonaan uusiin säännöllisesti. Untuvatuotteiden kanssa tärkeää on pöyhintä. Familonin untuvatuotteiden Traumpass- ja Downafresh Greenline -sertifikaatit takaavat muuten sen, että höyhenet ja untuva saadaan elintarviketeollisuuden ylijäämistä, eikä koskaan elävistä linnuista.. Joka aamuinen mylläys ja viikottainen tuuletus tekee hyvää ja pitää untuvat kuohkeina. Talvella tuuletus on mielstäni täydellistä, kovilla pakkasilla saatan viedä petivaatteet ulos usean kerran viikossakin. Kesällä taas peseminen on helpompaa, kun kuivatus onnistuu ulkona niin ihanasti ja niihin jää suloinen kesäntuoksu.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen hymyillyt moneen kertaan. Suunpielet ovat nousseet ylös siksi, että a) nukkuminen vaan nyt on niin ihanaa, b) oon ollut niin fiiliksillä uusista petivaatteista, että tekisi kokoajan mieli mennä sänkyyn, c) body-tyyny on pitkästä aikaa sellainen uusi tuote, jollaista olen todella kaivannut, mutta en ole oikein tiennyt millianen se voisi olla ja onneksi se tuli nyt vastaan ja mulla on se!, d) omien uni- ja nukkumisjuttujen muistelu on myös hauskaa, me ollaan sängyssä niin iso osa elämästämme, että vaikkei se varsinaisen tietouden piirissä ihan joka hetkeltä olekaan, niin paljon siihen liittyy sekä tarinoita että myös ihan kokonaisvailtaisia tunteita ja se on asia joka vaikuttaa kaikkeen. Ja e) tärkeimpänä ajatuksena haluan jakaa sen, että mielestäni aina kannattaa avoimin mielin kokeilla uusia juttuja unen saamiseen ja makeampiin yöuniin, sillä se mikä toimi viisi tai vaikkapa vain vuosi sitten, ei välttämättä toimi enää yhtään yhtä hyvin tänä päivänä, tai siis yönä. 

Mä tahtoisin kuulla nyt teidän unitarinoita. Kokemuksia ja vinkkejä, tarinoita tai tuntemuksia, tai ihan vaikka sitä mitä teille ensimmäiseksi tämän postauksen tiimoilta tuli mieleen. Olisi ihanaa, jos kertoisitte. Lisäksi saan arpoa yhdelle teistä lukijoista ihan oman body-tyynyn. Jos ei ole mitään sanottavaa, niin ei sekään haittaa, osallistuminen kommenttiboksiin. Aikaa arvontaan on viikon ajan, eli 25.6. puoleen yöhön saakka. Osallistua voit myös Instagramissa, tällöin tuplaat voittomahdollisuutesi. Kiitos kaikille tämän postauksen lukeneille, tämän kirjoittaminen ja kuvaaminen oli mulle tosi mieluisa ja tärkeä juttu, koska: KUN NUKUTAAN NIIN NUKUTAAN! <3

AIVAN IHANA PAPU X HAKOLA -YHTEISTYÖMALLISTO

Kaupallinen yhteistyö: Papu & Hakola

Sain puhelun muutama viikko sitten Hakolan luovalta johtajalta Annaleenalta Hämäläiseltä. Hän kertoi, että on tulossa mallisto, Hakolan ja Papun yhteistyö, ja he haluaisivat minut ja Pinjan tämän tiimoilta yhteistyöhön. Ennenkuin näin tai edes kuulin, mitä sieltä on tulossa, Annaleena sanoi, että tuotteet ovat niin meidän näköisiämme, että tykätään niistä aivan varmasti. Olin ihan hirmuinnoissaan ja vastasin samantien, että me ollaan mukana!

Viime viikolla sitten hypättiin Pinjan kanssa junaan ja huristeltiin kohti Seinäjokea. Lähdimme juurille, Jurvaan katsomaan kuinka tuotteet syntyvät. Kun on lapsia, perhe-elämää ja töitäkin pitäis tehdä, niin liian usein jää aika ystävien kanssa vähäiseksi tai ainakin monesti kaipaisi sellaisia pidempiäkin yhteisiä juttuja, että ehtisi juttelemaan ja vaikka ihan juoruilemaan. Se oli myös suuri syy, miksi oli niin kiva viettää kokonainen päivä Pinjan kanssa.

Annaleena kertoi puhelun aikana, sovittuamme jo yhteistyöstä, sitten kuitenkin vielä taustoja ja tarinaa siitä miten halu tehdä yhteistyötä Papun ja Hakolan välillä alkoi. Ihanat naiset olivat hoksanneet melko nopeasti tavattuaan, että heillä on paljon samankaltaisuutta brändiensä taustalla. Yhteneväisiä arvoja ja ihan värimaailmaakin ja jopa niin paljon samaa, että selvisi, että Hanna-Riikan sukujuuret ulottuivat Jurvaan, sinne mistä Hakolakin on! Papulaiset ja hakolaiset ystävystyivät ja he päättivät toteuttaa yhteistyömalliston. Miten ihana tarina tämä kaikki!

Tuntui siis erityiskivalta matkustaa tehtaalle ystävän kanssa itsekin. Tunnetaan Annaleenan kanssa jo vuosien takaa, kun työskenneltiin samassa työpaikassa ja Hanna-Riikkaankin olen tutustunut aikoinaan Tampereella. Hän oli se, joka bongasi mut työntämässä kissavaunuja lastenvaatekaupassa. Ihanaa, että he olivat halunneet juuri meidät tähän mukaan, että meilläkin oli ystävyyssuhteet ennestään.

Juna puksutteli Seinäjoelle ja sieltä meitä tuli hakemaan ihana Anne ja ajeltiin syvälle Pohjanmaalle Jurvaan. Kävin puolitoista vuotta sitten tehtaalla ensimmäisen kerran, joten se oli vähän jo tuttu.  Tuntuu oikeasti tosi hyvälle ja sydäntä lämmittää, kun tehtaalla näkee ne ihmiset, ketkä niitä sohvia, raheja ja pöytiä siellä tekevät. On aivan eri asia mennä Ikeaan ja ostaa sieltä joku laatikko, jonka sisällä on huonekalu palasina – se ei tunnu miltään verrattuna tähän. Kun tuolla pohjanmaan perukoilla näkee omin silmin, kuinka rahi valmistuu, niin onhan se ihan mahtavaa.  Päästiin kurkkaamaan myös kuuluisaan vanuvarastoon, jossa Annaleena on kertonut leikkineensä lapsuudessaan paljon. Nyt siellä leikkivät hänen lapsensa, tietysti! Mekin kyllä Pinjan kanssa hullaannuttiin pastellisävyistä. 
Tehtiin päivän aikana Instagramin puolelle pitkät stoorit tehdaskäynnistä, ne löytyvät meidän kummankin profiileista kohokohdista (tiks & piks). Hauskaa muuten, että näissä kaverikuvissa istumme juuri niiden rahien päälle, millaiset valinnat valitsimme omiin koteihimme. Oli melkoisen vaikea päätös, että olisiko se harmaa Aamu-kuosi, vai kentien sininen Yö. Molemmat ovat ihania. Ihan niinkuin mekin! <3
Yhteistyömallistoon kuuluu myös upeat, paksut, puiset leikkuulaudat. Mulle tulee muuten aina puuverstailla ja varsinkin leikkuulauta-asioista mieleen muisto jostain artesaani-kouluajoilta. Olin nimittäin jollakin reissussa juuri silloin, kun leikkuulauta oli tehtävälistalla. Nyt taas helpotti, kun tuolla keittiönpöydällä on tällainen kaunokkileikkuulauta, jonka muoto on täydellisempi, kuin mitä ikinä itse olisin tehnyt. Aion korkata omani hakemalla leipomosta jotain erityisen hyvää, kuohkeaa, rapeakuorista leipää.  Kiitos vielä Pinja kivasta reissuseurasta ja Hakolan väelle Jurvaan mukavasta päivästä ja tutustumiskierroksesta sekä tietysti kummallekin, Hakolalle ja Papulle siitä, että teitte juuri meille, mulle ja Pinjalle JUST MEIDÄNNÄKÖISEN malliston! Heh! Sain viestiä Instagramissa yks päivä eräältä seuraajalta, että hän oli luullut meidän olevan mukana suunnittelussa, kun näyttää niin tyylisillemme.Maanantaina lähetti toi paketin ja mun omat Papu <3 Hakolat saapuivat. Säästin pakettien avaamisen seuraavaan aamuun, halusin hetken olevan täydellinen. Avattuani paketin ja heitettyäni sinisen tyynyn sohvalle, mua ihan nauratti! Katsokaa vaikka, P E R F E C T  M A T C H ! Tuollainen söpö kukkienkastelijakin innostui uusista tyynyistä ja rahista. Sohva siirtyi muutama viikko takaperin ikkunan eteen, kun mylläsin järjestystä olohuoneessa. En ole ihan varma onko tämä aivan täydellinen järjestys tähän vuodenaikaan (koska aurinko paistaa suoraan sänkyyn noustessaan enkä oikein pidä siitä, että verhot ovat kiinni), mutta ainakin on vaihtelua ja piristävä muutos. On hauska istua sohvalla ikkunan edessä, kun siitä näkee niin eri tavalla ja laajasti ympäri kotia. Nyt voi vielä nostaa ihanasti jalat uudelle rahille ja napata neuletyön käsiinsä.
Raheja, tyynyjä, leikkuulautoja ja upeita ryijyjä, sekä harmaasta Aamu-kankaasta tehdyn upean Lazy-sohvan (sama malli, kuin tuo meidän) löydät tulevana viikonloppuna Lapsimessuilta osastolta 6e2. Samoin ne löytyvät sekä Hakolan, että Papun verkkokaupoista, joten ei haittaa vaikkei tie Pasilaan viikonloppuna veisikään. Ehkäpä nähdään messuilla ja jos tai kun ei, niin oikein ihanaa viikonloppua just sulle!

 

 

LASTENHUONE KAIPAA MUUTOSTA

Kaupallisessa yhteistyössä: Glowdia ja SBM Kipinä

Mulla on teille jännittäviä uutisia!

Joko olette kuulleet suomalaisesta, oululaisesta sisustussuunnitteluyrityksestä Glowdiasta? Se on sisustussuunnittelupalveluyritys, joka toimii verkossa ja joka haluaa saada aiheen lähemmäs ihmisiä. Ettei siis tarvitsisi olla paksun lompakon omistaja tai valtaisan omistusasunnon haltija, jotta voisi käyttää suunnittelijaa kodin laittamisessa.

Minulla on omanlainen tyyli sisustaa kotiani. En useinkaan koe, ettenkö osaisi laittaa kotiani nätiksi, mutta se missä usein kaipaan sisustuksen suhteen apua, on tilanne, jossa joku sanoisi myös sen toisenlaisen ehdotuksen miten jonkun paikan siellä kotona laittaisi. Joskus taas on nurkkia tai seinänpätkiä (ihan hirveästi pienessä kodissamme ei niitä ole), jotka kaipaisivat jotain erityistä tai piristystä ollakseen parhaassa mahdollisessa käyttötarkoituksessa juuri siinä elämän hetkessä. Glowdian palvelu on siis kuin tehty minun(kin) tarpeitani varten. Sisustussuunnittelu Glowdian tapaan toimii siis niin, että verkossa valitaan millaisen paketin haluaa ja sen mukaan saa etänä sisustussuunnittelupalvelua. Hinnat ovat alkaen 49e. Se tekee palvelusta mitä mainioimman ja erittäin helpon tarttua siihen, kun ei ainakaan ole siitä kiinni, että tarvittaisiin heti alkuun hirveästi rahaa. Ketään ei tarvitse pyytää kotiinsa, ei lähteä kotoa, palveluun vain ladataan tarpeelliset tiedot kohteesta ja valitaan mieluisan tyylin omaava sisustussuunnittelija ja homma lähtee käyntiin.

Mielestäni Glowdian palvelu kuulostaa todella hyvältä ja en malta odottaa, että pääsen tarkemmin tutustumaan miten kaikki käytännössä toimii! Hurjan jännittävää tässä yhteistyössä on se, että meitä on neljä bloggaajaa, jotka teemme yhteistyöt Glowdian kanssa, ja teemme ne blogisijoittajina. Eli se tarkoittaa sitä, että minä omalla panoksellani vaikuttajana, kuten myös Salamatkustaja-blogin Satu, Project maman Katja ja E2O-blogin Esko teemme vaikuttajamarkkinointia ja saamme sitä vastaan Glowdian osakkeita. Huh, tämä on jännittävää, koska mulla ei ole minkäänlaista kokemusta sijoittamisesta, joten on myös autuasta olla vähän uunona ja oppia tässä samalla paljon uutta. Koti on tärkeä paikka meille kaikille ja on erittäin kivaa tehdä sijoitustoimintaa ja työtä yrityksen kanssa, jonka toimintaan uskoo ja jolle toivoo hyvää ja menestystä!

Tämän postauksen kuvat ovat lastenhuoneestamme vähän aikaa sitten, eli hyvin arkista kuten kuvistä näkyy. Möin syksyllä pieneksi jääneen kerrossängyn pois, ajatuksena ostaa tilalle samantien uusi, isompi kerrossänky ja alle lisävuode, sänkyratkaisu joka vie vähiten tilaa ja jossa kaikilla on mukava paikka nukkua. Lapset ovat kuitenkin nukkuneet väliaikaisratkaisussakin (yksi sängyssä, kaksi patjalla valitsemassaan paikassa lastenhuoneessa eli kuin retkellä olisi) hyvin ja mulla on pieni epäilys omaan ratkaisuuni enkä ole vielä ostanut sänkyä. Tässä siis täydellinen tapaus, johon tarvitsen Glowdian apua!

Lue lisää Glowdian sivuilta ja tilaa heidän uutikirjeensä ja niin osallistut kuukausittaina arvottavan sisustuskonsultoinnin arvontaan.

 

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

ÄITIEN JUHLINTAA JA PASTELLISÄVYJÄ KAHVIKUPEISSA

Kaupallinen yhteistyö: Kontti ja Suomen Blogimedia

Äitini vietti meillä viime viikonlopun ja juhlimme yhdessä etukäteen monta juhlanaihetta. Kevät on vuodesta toiseen, luonnollisesti, melkoinen juhlasuma ainakin meidän perheessä. On synttäreitä, sitten pian tulla tupsahtaakin eteen vappu, äitienpäivä, kevätjuhlat ja äitini syntymäpäivä.

Erilaisia juhlia järjestäessä mietin usein, että voi kun saisi kattauksesta tai niistä pöydällä notkuvista astiakasoista vähän erilaiset kuin edelliskerralla. En halua omistaa paljon astioita, enkä raskikaan ostaa niitä kovin usein uusia. Olisi silti mukavaa, kun olisi vaihtelua. Kahvinjuojia varten mulla ei itseasiassa ole ollut käytössä kahviastiastoa koskaan eikä maljakoitakaan ole kovin montaa. Näistä kahdesta syystä erityisesti sattui erittäin mainiosti yhteistyöni Punaisen Ristin Kontin kanssa.

Kontti on siis kierrätystavaratalo, josta löytyy käytettyä tavaraa erittäin monipuolisesti. On sekä vaatteita, kodintekstiileitä, leluja, astioita, kirjoja, pikkutavaraa, huonekaluja että urheiluvälineitä. Mikä parasta, että kun Kontissa tekee ostoksia, tukee samalla toimintaa kotimaassa ja kriisikohteissa maailmalla, sillä Kontin tuloksesta menee 2/3 vapaaehtoistoiminnan tukemiseen Suomessa ja kolmasosa Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Kontti myös työllistää pitkään työttöminä olleita. Itse pääsin tutustumaan Itiksen Konttiin liikkeen myymäläpäällikön opastuksella ja koko kuvio selkeni mulle kyllä paremmin, kuin mitä aiemmin siitä tiesin.

Konttiin voi lahjoittaa yksityishenkilönä tavaraa joko keräyslaatikon kautta tai suoraan myymälään. Sieltä tavarat päätyvät lajittelun, tarkan syynäyksen, että ovat tuotteet ehjiä ja hyväkuntoisia, sekä siistimisen ja hinnoittelun jälkeen myymälään. Se on monien käsien kautta kulkeva prosessi ennen kuin tavara päätyy myymälän puolelle. Kaikki näytti ihanan järjestelmälliseltä varastonkin puolella ja monenlaista tavaraa siellä näytti olevan. Oli hauska bongailla monta lapsuudesta tuttua valaisinta ja oli mielenkiintoista seurata, kun vauvanbodysta tutkittiin jokainen neppari, että ne varmasti toimivat.

Itiksen Kontiti sieltä asiakkaan puolelta katsottuna oli tosi kiva. Kaikki oli ihanan tavaratalomaisesti esillä ja minulle erityisen silmiähivelevää oli se, että esimerkiksi astiat olivat värijärjestyksessä. Mulla on joskus vaikeuksia käydä kirpputoreilla, kun se kaikki sekamelskuus pistää silmään, mutta tuolla kaikki se oli poissa.

Mutta palatkaamme nyt takaisin muitaihaniamaiseen juhlasuunnitteluun. Tiesin siis tarvitsevani juhlia varten ainakin kahvikuppeja ja maljakoita. Juhlamekkojakaan mulla ei ole kyllä juuri nyt ole liikaa, joten päätin kurkkia myös vaatepuolta. Kontissa on tällä viikolla, 23.-29.4., huhtikuinen juhlaviikko, joten kaikki juhliin liittyvät tuotteet joka osastolla olivatkin jo mukavasti esillä.

Löysin kuulkaas melkoisen hienon saaliin, josta olen ylpeä. Naistenvaatepuolen merkkivaaterekistä bongasin Cosin taskullisen, nätin printtimekon. Se vei budjetistani isoimman siivun, mutta en voinut jättää hankkimatta sitä, koska se näytti ihan multa!

Astiapuolelta löysin kuuden kuppiparin kahviastiaston, joita ensin vähän jostain syystä emmin, mutta jotka onneksi ostin, sillä ne ovat saaneet valtavasti ihailua kaikilta ne nähneiltä. Ne ovat hassut, kuuden eri pastellisävyn kupit ja lautaset. Sekä aikuiset, että lapset ovat hurmioituneet niiden söpöydestä. Lisäksi ostin vanhoja alpakkalusikoita, joissa on satunnaisia kaiverruksia. Meillä ei kotona ole yhtään kaiverrettuja aterimia, joten ajattelin, että ehkä lapsista on jännittävää tutkia niitä myös myöhemmin. Löysin myös kauniin kakkulapion vanhan, rikkoutuneen ylioppilaslahjaksi saaneeni lapion tilalle. Tiesin, että juhliin me saamme leipomosta tilatun kakun, joten niille lapsille, jotka eivät kakkua syö, piti keksiä jotain muuta. Löysin kauniit keraamiset, vaaleanvihreät pikarit korkeiksi jätskikipoiksi. Ne ovat kaikki vähän eri kokoisia, jonkun käsin tekemiä. Maljakkopuolella oli rutkasti valikoimaa, mutta tarvitsin pienhköjä maljakoita, joka ei ollutkaan ihan niin helppo tehtävä. Varsinkaan, kun halusin maljakoiden yhdistyvän sekä kaikkeen jo Kontista valitsemaani astiaan ja aterimeen, että kotona jo valmiiksi olemassa oleviin pienempiin maljakoihin. Loppujen lopuksi löysinkin aikamoisen parivaljakon, kultaisen kapeakaulaisen yhden kukan maljakon sekä superysärin, pienen simpukkamaljakon. Lisäksi ostin vaaleanvihreän tarjoiluastan hedelmille. Ihan tosi tosi hauska kokonaisuus, joka on samaan aikaan sekametelisoppa että just meille sopiva ja samansävymaailmainenkin. Rahaa astioiden hankintaan kului noin 25 euroa.Aion kyllä hyödyntää Konttia jatkossakin, kun tarvitsen jotain täsmällistä tarviketta juhlia (tai mitä tahansa muuta) varten (ostin samalla reissulla myös pojalle sadetakin!), mutta niin, että tavallaan kauppaan mennessä ei kuitenkaan tarvitse tietää millaisia ostettavien tavaroiden pitäisi täsmälleen olla. Voi löytää vaikka joka kerta sellaisen hassunhauskan pastellisävyisen kahviastiaston! Ja tiedättekös sen, kun jossain saa ihan todella hyvää asiakaspalvelua ja tekisi mieli mennä sinne ihan vain sen takia vaikka heti uudelleen. Itiksen Kontti teki myös sen. Kassalla oli niin mukava nuori miesmyyjä, joka palveli todella hyvin ja jonka kanssa meinasi jäädä suustaan kiinni niitä näitä jutellen. Viimeistään hänen ansiostaan kotimatkalla hymyilytti kaiken muun lisäksi, mutta samaan aikaan harmitti etten tiennyt hänen nimeään, jotta voisin sen tähän kirjoittaa. Kiitän siis näin, toivottavasti terveiset menisivät perille!

Lauantaina siis sitten kahvikupit ja alpakkalusikat pääsivät pöytään. Humpsautin pöydälle liinan omasta kaapistani, joka oikeasti on pellavapussilakana, taittelin äidin kanssa sateenkaarisävyisistä serveteistä rusetteja ja kiepsautin pikareiden reunat ensin sitruunamehussa ja sitten nonparellikipossa. Nostettiin kakku ja pikkuleivät pöytään, kaadettiin kuppeihin kahvia, teetä ja mansikkamehua. Ripottelin pöydälle myös paperisia kukkakuvioisia sydämiä. Lapset saivat kakun päälle vielä jäätelöannokset, joihin tekaisin paperipillistä ja raitapaperista sateenvarjokoristeet. Melkoista hässäkkää se kaikki oli, niinkuin juhlat aina, mutta mukavaa silti. Yhdistetty minun ja äitini äitienpäiväjuhla sekä äitini 60-vuotiskakuttelu. <3

LEMPINURKAN KEVÄTTUULET

Mulla on kotona lempinurkkaus. Se on paikka, jossa minä nukun. Paikka, josta näen taivaan. Paikka, josta näkee television ja johon on kiva kasata läjä tyynyjä ja ottaa läppäri netflixeineen syliin. Vielä vaikka kännykkä kouraan, niin voi katsella kolmea ruutua yhtäaikaa (no ei oikeesti!!!) (eipä!)! Siitä on nyt ehkä vuoden verran aikaa, kun käänsin sängyn noinpäin, että molemmille puolille sänkyä jää tyhjää tilaa. Se oli loistava, pieni muutos. Kuljen sänkyyn melkein joka kerta niin, että kierrän sängyn eli en kiipeäkään siihen sitä lyhintä reittiä.

Kepeää kevätfiilistä nurkkaukseen tällä kertaa tuli ihan pienillä jutuilla: vähän jotain uutta ja muuten vanhoja tavaroita mylläämällä niitä eri paikkoihin. Made of Sundaysin tapettitarrat, kynttilälampetti, muutama taulu, kehys ja peulu sekä Hakolan Lippa-hyllyt. Tykkään siitä, että seinillä olevat asiat ovat kaikki vähän eriparia ja outo yhdistelmä, mutta silti mun silmääni jokseenkin jopa harmoninen.

Lippa-hyllyt on asennettu niin, että ne saa molemmat myös kiinni ilman, että koskettavat toisiaan, vaikka ovat ihan limitysten. Hylly on täydellinen paikka puhelimelle yöaikaan. En kaipaa yöpöytää, koska se näyttäisi pienessä huoneessa vähän turhan massiiviselta jalkoineen, mutta hyllyt ovat loistavat. Ja mikä parasta, nekinhän saa tarvittaessa suljettua ja ovat silloinkin kauniit. Kuvia katsellessa hoksasin, että isomman Lipan lokerikko ammottaa tyhjyyttään! Pitänee pyytää lapsilta sisustusapua tähän asiaan. Silloin saa ainakin yllättyä hauskasti! Tapettitarrat ovat hauska lisä nurkkaukseen. Niitä ei ole muualla huoneessa vaan ne ikäänkuin satavat juuri tuohon nurkkaan, muihin suuntiin hiljalleen hälvenevästi. Maalauksen päälläkin on muutama tarra, minusta se on hauska yksityiskohta. Odotan kovasti jo parin kuukauden päässä siintävää aikaa, kun saa kerätä pikkumaljakkoon pari syreeninoksaa ja nukkua ikkuna auki. Miettikää, siellä se kesä kolkuttelee kohta jo ikkunan takana. Kevät ainakin on jo täällä!

BANAANEJA JA KUKKIA MUN TYYNYISSÄ

Kerroinkin jo aiemmin uusista tyynyistä. Ihan lyhyessä ajassa olen tehnyt huomion, että nämä mintunvihreät muhkeudet ovat kaikkien mieleen. Ne ovat jämäkät ja superpehmoiset, niin ihmekös tuo. Olen löytänyt tyynyjä useammankin nukkujan pään alta aamuisin ja itse tarvitsen kyljelläni nukkuessani tyynyn jota halia, niin tää on kyllä aivan paras, jos on sattunut niin käymään, että se on mun viereeni jäänyt nukkumaan mennessä.

Oli ihan älyttömän hauskaa pitkästä aikaa tehdä ihan tuollaista perusompelutyötä, jossa sai vaan leikellä kankaalta muotoja ja aplikoida niitä suunnittelematta paikoilleen. Nukkuva banaani on mun lempparini. Oon varmaan kysellyt ennenkin, mutta muistatteko, tai onko siellä joitain muitakin keiden mielestä 90-luvun yksi parhaimpia tuoksuja oli Body shopin banaanisamppoo? Se oli huumaava! Mulla tulee se tuoksumuisto mieleen, kun katson näitä tyynyjä. Banskujen varalle mulla on muitakin ideoita, pitää joku päivä ottaa kone esille ja antaa hurruutella vaan. Sitä tiedä mitä kaikkea saisi aikaan!

Tyynyjen alla on kirjasta tuttu Ruun automatto-tilkkupeitto. Se on yks mun suosikkejani. Pastellinen, söpö ihanuus, joka käy leikkialustasta tai sopisi aivan hyvin myös päiväpeitoksi. Aivan pakko ottaa se kesällä piknik-viltiksi myös!

Olen saanut melkoisen tiukkaa palautetta pojilta, että siinä on ihan liian vähän teitä… Minä kun ajattelin, että se on sellaista seutua, jolla ei oo paljon liikennettä, niin sivuteitäkään ei tarvitsisi niin paljoa, mutta varsinkin kolmivuotias autopoika on eri mieltä. Ääh. No, äkkiäkös sitä sinne hurauttais muutaman lisätien, jos oikein pahaksi äityy tilanne. Usein rakennamme junarataleikit automaton päälle, niin maisemiin saa jätskikiskan, sirkuksen, vuoriston, monimuotoisia runsaspuisia metsiä, nurkka-auringonkin ja silloin ei tiettömyyskään haittaa.  

Upea, ylellinen, täydellinen ja hurmaava samettisohvakin on kotiutunut meille jo niin hyvin, että alle on pesiytytynyt likaisia sukkia. Leppoisaa loppuviikonloppua kaikille, antakaa sukkien olla, ne ehtii kyllä! <3