Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KESÄ ESKARIN JA EKALUOKAN VÄLISSÄ, SILLOIN VOI VAIKKA OMMELLA

Hui. Ihan pian meillä on jo toinen koululainen. Siis todella iso hui! Eskarivuosi paketoitiin jo aikoja sitten ja tämä kesäkin on mennyt niin vauhdilla. Mulla oli keväällä vähän jopa kauhistunut olo, että iski kauhu ja hätä siitä, että olenkohan ehtinyt olla juuri sellainen äiti tai antaa juuri niitä asioita tulevaa kouluaikaa varten, mitä pikkuiseni olisi tarvinnut. Luultavasti thään liittyy kaikki sekin, että jo toinen lapsi menee kouluun. Tämä ei ole sellainen samalla tavalla odotettu etappi kuin esikoisen kanssa, vaan enemmän sellainen, että hemmetti nyt jo! No, aivan varmasti olen riittävästi kaikkea. Parhaani olen tehnyt ja rakastanut ja rutistanut sydämeni pohjasta aina ja paljon. Tunteita on riittäänyt puolin ja toisin varmasti riittävästi. Silti, äitiä jännittää ja kovasti!

Mikä siinä onkin, että kun joku aikakausi loppuu ja uusi alkaa, sitä päätyy miettimään niitä asioita, joita ei tehnyt? Miksi mulle tuli ensimmäisenä mieleen se, että en ehtinyt opettaa laskettelemaan ennen kouluikää, eikä ikinä käyty kaksin pidemmällä matkalla, ei hemmetti soikoon edes Tampereella, vaikka niinkin muka aioin tehdä. Hirvittävä riittämättömyyden tunne äitinä. Miksen voisi tuntea pelkästään olleeni riittävä, antaneeni paljon rakkautta, huolenpitoa, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea läheisyyttä ja yhdessä olemista ja tekemistä. Ennen kouluikää hänellä on kuitenkin ollut lastenhuoneen kaapissa kangaslaatikko, joka noin kerran, pari kuussa leviää lastenhuoneen lattialle (miksi muuten siitäkin olen aina enemmän hermostuksissani kun se “sotkee” sen lattian enkä iloissani, koska minä jos joku tiedän sen kuinka ihanaa ne kankaat on siihen levittää ja haaveilla ja fiilistellä mitä seuraavaksi tekisi). Niistä kankaista hän leikkelee erilaisia asioita, pikkutyypeille minipeittoja, jotain hauskoja hahmoja, joita sitten liimailee paperille tai ihan vaikka oikean tyynyn.

Viime viikolla hän tuli luokseni ja pyysi saada neulaa ja lankaa. Ehdotin, joskos ompelisikin ompelukoneella. Se joo-huudahdus oli ennemminkin riemunkiljahdus ja niin hän hetken päästä jo istui mun sylissä koneen ääressä ja ommella hurruutti. Ihaninta siinä oli se, että hän halusi omemlla mun sylissä ja toiseksi ihaninta se, mitä hän sai aikaan ja sekin ihan superihanaa! Pehmoinen tyyny, ihan itse suunnittelemana ja itse ommeltuna. Mustat pilkut ovat silmät ja punaset posket. Voiko seitsenvuotiaan elämässä olla leppoisampaa ja hurmaavampaa hetkeä kuin se, kun saa köllötellä mökillä nurmikolla viltillä ja lueskella akuskeja ja vähän katsella välillä puhelinta. No ei juurikaan! Paitsi ehkä tuohon lisäksi uimatauko ja muutaman tunnin hyppelyt laturilta veteen. Ihanin kesä eskarin ja ekaluokan välissä, myrskyisä ja aurinkoisen suloinen, pienen ja vähän isomman välissä. <3

Vielä muuten yks loistava DIY-vinkki tähän loppuun. Tai oikeastaan kaksi! Pojalla on kuvissa päällään helteeseen tuunatut kesävaatteet. Me ei olla ehditty kivijalkakaupoille koko kesänä, koska lapset eivät ole erityisen innokkaita ostoksilla kävijöitä enkä kyllä minäkään näillä keleillä. Siispä poika sai valita yhden lempiteepaidoistaan, josta leikattiin hihat ja saatiin hihaton paita. Melkoinen TSADAA! Jalassaan hänellä on pikkuveljen sortsit, jotka muokattiin pitkistä housuista lyhyiksi samalla tekniikalla. Niihin tosin ei ommeltu edes lahkeensuihin mitään, vaan satasenttiselle pojalle lahkeet ainoastaan käännetään, isoveli voi pitää pyöräilysortsihenkisesti ihan noin vaan.

Ihanaa helleviikonloppua teille sinne ruutujen taakse! <3

KANGASLAATIKON PÄÄLLÄ LEPÄILI SOPIVASTI JÄÄTELÖKANGAS

Tiedättekö sen hetken, kun jännittää joku juttu ja pitää koittaa keksiä jotain peittääkseen jännitystä ja helpottaakseen oloa. Yleensä riittää, jos ihan vaikka uppoutuu tv-sarjaan tai instastooreihin tai lähtee metsään ystävän kanssa, mutta joskus taas tarvitsee ottaa ompelukone esille ja ommella hurauttaa jotain.

Mulle kävi niin, että siinä jännityksen pauloissa nostin yhden kangaslaatikon esille ja ompeluhomma tulla tupsahti eteen kuin itsestään. Laatikon päällä lepäili kangas, joka houkutteli suloisuudellaan eikä tarvinnut kauheasti edes miettiä mitä ompelisi, kun ihanan kankaan määrä ja kuosi määritteli sen jo melko pitkälle valmiiksi. Jäätelökangas on monen vuoden takaista Vimmaa ja on kyllä ehdottomasti yksi kuosisuosikeistani. Päätin noin kymmenessä sekunnissa, että kesätopin teen, koska elettiin mieletöntä hellekautta.Muutamaa minuuttia myöhemmin istuinkin jo keittiön lattialla sen ahtaimmassa nurkassa (koska siihen kohtaan nyt vaan satuin parkkeeraamaan) leikkaamassa summanmutikassa toppia kankaalta. Ompeleminenkin oli aivan tosi mukavaa pitkästä aikaa. Jäätelöisestä kesätopista tuli ihana. Sellainen, joka tekee mieli vetäistä päälle melkein joka päivä. Hellepäivänä löhösortsien kanssa ja viileämpänä päivänä pitkien housujen ja takin kanssa. Se on malliltaan juuri sopivan löysä ja lyhyt ja siinä on vaan yksinkertaisesti mukava olla. Onneksi jännitti ja onneksi nostin just sitä kangaslaatikkoa ja onneksi jaksoin ommella!

Se jännityksen aihe. Se oli just tuona päivänä pidettävä Arboin & Maininki -kässäkerho ja jostain syystä juuri se kerta jännitti paljon. Oli hurjan kiva mennä vetämään kerhoa, kun oli päällään vastavalmistunut jäätelötoppi ja joka vielä keräsi kehujakin. Että sitä tässä oikeastaan halusin kertoa enemmän kuin esitellä toppia, että siinä jännitellessä kannattaa tehdä myös jotain vähän työläämpää tai jotain mitä ei ole tehnyt hetkeen. Sellainen saattaa vaikkapa avata vaikka hiukan liian kireälle kiinni ehtineet ompeluhanat ja se jos jokin saattaa olla tärkeää taas sitten tulevaisuuden kannalta se.

DO IT YOURSELF – MATONKUDEJAKKARA

Tykkään ihan hirmuisesti siitä tapahtumaketjusta, joka joskus tapahtuu, kun yksi asia johtaa toiseen yllättävään, mutta joskus mielessä olleeseen asiaan ja siitä loppujen lopuksi taas johonkin mitä ei olis hetkeä aiemmin osannut odottaa ja jos lopputuloskin miellyttää, niin hei mikäpäjottei hei kuulkaas.

Me lähdettiin viemään laina-autoa parkkiin tässä yksi päivä tyttäreni kanssa. Päätettiin siinä autolle kävellessä, että ajellaankin Ikeaan syömään. Pitkästä aikaa oltiin aivan kaksin, mikä oli mukavaa jo itsessään ja että saadaan kurkattua siinä samalla pari puuttuvaa juttua. Ikeassa tyttäreni bongasi oranssin metallijakkaran. Melkein ohitin sen, kunnes muistin, että tämähän oli se jakkara, josta on penkkiversiokin. Ja aivan kuin olisin joskus nähnyt siihen tehdyn matonkudekuorrutuksen tai sitten oltiin sellaista vaan joskus ideoitu kaverin kanssa penkillä istuskellessamme. No, ainakin idea oli jäänyt päähäni ja tsadaa, siinä se jakkara nyt nökötti nokan edessä seitsemän ja puolen euron hintalapulla.

Seuraavassa hetkessä oltiinkin jo Lankamaailman matonkudeosastolla. Vaaleanpunainen ja liila kuderulla kainalossa matkalla kassalle. On ihanaa, kun joskus on mahdollisuus siihen, että ideasta toteutukseen voi pyrhältää samointein. Ajeltiin kaikkien tarvikkeiden kanssa kotiinpäin ja vietiin autokin sinne parkkiin, joka alkuperäinen suunnitelma oli. Kotona istahdettiin keittiön lattialle siihen ihan älyttömimpään paikkaan keskelle kulkuväylää, kasattiin jakkara ja alettiin hommiin. Valitettavasti siitä ei ole kuvaa, mutta se olisi ollut kuvauksellinen hetki. Pakkausmateriaalit levällään, äiti ja tytär penkin kimpussa matonkuteineen. Aika ihana kesälomahetki tyttären näkökulmasta äidin ajattelemana ainakin. Juttelua niistä näistä ja yhteistä puuhaa, arvokasta aikaa.

Toteutin matonkudekuorrutuksen niin, että leikkasin noin vaaksan mittaisia pätkiä matonkuteesta ja vetäisin ne ryijysolmulla penkin ritilöistä läpi. Ei mitään sen kummempaa. Värit yhdessä sopivasti sekaisin. Ostin kaksi rullallista Venla-kudetta ja molempia jäi pienet nyssäkät eli määrä oli just sopiva. Muistan kuinka joskus vuosia sitten tein musta-valkoinen kylpyhuoneen maton ryijytekniikalla ja mulla oli sotkuisia kudevyyhtejä ja leikkelin vanhoja vaatteita kuteiksi. Tuollainen valmis rulla on kyllä niin helppo vaihtoehto niihin nähden.

En malttanut olla tekemättä jakkaraa lähestulkoon siltä istumalta valmiiksi. Niinpä lasten mentyä nukkumaan siirsin työmaan olohuoneeseen ja katsoin muutaman jakson Vain Elämäätä ja pari Handmaid’s Talea. Oli aivan ihanaa pitkästä aikaa, siis todella pitkästä aikaa, ihan vain tehdä, olla ajattelematta mitään muuta, antaa käsien tehdä ja silmien katsoa ruutua ja jos jotain ajatustoimintaa on, niin ne liittyvät vain noihin asioihin. Viime kuukausina sellaisia hetkiä on ollut tosi vähän. Käsityöflow on ollut vähän kadoksissa. Mun kohdalla siihen flowhun tarvitaan elokuvia ja sarjoja ja erittäin mieluisa käsityö. Tuossa hetkessä kaikki oli täydellistä.

Mitäs sanotte, miltä se näyttää? Minusta ainakin se on tosi kiva. Se on just hyvä tuohon työpöydän viereen, sillä tykkään nostaa välillä jalat ylös ja mulla jos jonkinlaisia pallinkorvikkeita siinä pyörinyt. Oranssin jakkaran jalatkaan eivät oikeasti voisi olla minkään muun väriset, niin hyvin ne sopivat sohvalla lekotteleviin samansävyisiin tyynyihin. Tulipa muutenkin aivan tosi kiva fiilis olohuoneeseen, pieni raikastus noin pienellä jutulla.

JA TAAS YKSI VILLASUKKAPOSTAUS MUTTA IHAN PIAN NÄÄ ON VALMIIT

Kantapään jälkeen hurrutellaan sukassa kärkeä kohti. Silmukoita kavennellaan sen verran, että silmukkamäärä tuntuu sopivalta juuri omaan jalkaan. Mun yläastesukassa silmumoita on kavennettu niin, että niitä on 48. Kuvioita ei ihan kauheasti ole, ensin seitsemän kerrosta persikahtavalla langalla, sen jälkeen seitsemän kerrosta sinisellä ja *kolme silmukkaa sinisellä, yksi vaaleanpunaisella* ja toista kerros loppuun. Seuraavalla kerroksella *kolme silmukkaa vaaleanpunaisella, yksi sinisellä* niin, että kolmen sinisen keskimmäisen sinisen yläpuolella on sininen silmukka. Sen jälkeen sukka jatkuu seitsemällä kerroksella vaaleanpunaista ja seitsemällä valkoisella.

Näin helpon ohjeen kirjoittaminen tuntuu kyllä kieltämättä vähän tylsältä, mutta samaan aikaan juuri näiden sukkien tekeminen on ollut sydämelle tärkeää. Mietin yhtenä päivänä, että harmi etten ole seiskaluokkalaisena kirjoittanut päiväkirjaa, koska olisi hauskaa tietää mitä olen tuolloin miettinyt. Samaan hengenvetoon totesin, että onneksi ei ole mitään muistiinpanoja tuolta ajalta, kiva, että voi itse vain päätellä.

TERVEISIÄ MUMMILLE, ETTÄ TÄÄLLÄ KANTAPÄÄTÄ NEULOTAAN

No niin, vihdoin lähestytään kantapäätä. Alkuperäisessä yläastesukassa neulotaan vielä ensin seitsemän kerrosta yhdellä värillä (vaaleanpunahtava valkoinen) ja kuusi kerrosta 2o 2n -joustinta (persikka) ja sitten aletaan kantapäähommiin. Nämä voi toki jättää neulomatta, jos varsi on jo valtavan pitkä omaan sääreen. Näistä raidoista en laita ollenkaan nyt kaaviokuvaa, sillä mitään kuvioita ei tule. Ysärisukassa kantapää oli neulottu vahvistettuna kantapäänä (googlettamalla löytyy hyviä ohjeita, jos ei tule selkäytimestä) ja niin neuloin uuteenkin sukkaan. Aloin kuitenkin selailemaan myös käsityökirjaani, sillä sieltä löytyy myös kantapään ohje, perinteiseen ja tiimalasiseen. Ja arvatkaapas mitä siellä muuta olikaan, mitä en itse heti muistanut! No tarinaa juuri näistä yläastesukista.

Melkein itku tulla tirahti, kun mietin sitä ihanaa muistoa, kuinka reumaa sairastunut mummini niin tykkäsi mun villasukista, että pyysi ne lainaan. Kuinka ne varmasti ovat oikeasti tuntuneet mukavilta jaloissa. Mummi oli muutenkin ihana, herttainen ja rakas isovanhempi. Yksi äärimmäisen koskettava ja surullinenkin muisto mummista on se, kun hän innoissaan seurasi minua, kun olin televisiossa (Suomen ensimmäinen Big Brother vuonna 2005). Oli katsonut kaikki jaksot ja seurasi tyttärentytärtään tiiviisti. Mummi asui Oulussa ja minä tuolloin Tampereella ja näimme harvoin, joskus soittelimme. Ohjelman jälkeen mummi oli sanonut, että tuntee minut nyt paljon paremmin. Se oli tietysti totta, harvoin mummien kanssa kauheasti aikaa vietetään samanlaisten juttujen parissa, kuin mitä meistä näytettiin televisiossa (sillä kaudella me lähinnä luettiin kirjaa, tehtiin ruokaa, pelattiin omasääntöistä backgammonia, tehtiin tehtäviä, hupsuteltiin ja joskus oli jotain juhlia). Samaan aikaan se tuntui kauheana pistoksena sydämessä, että mummi oppii tuntemaan lapsenlapsensa television kautta kotonansa yksin, eikä niin, että oltaisiin vietetty aikaa yhdessä ja jutusteltu ja opittu tuntemaan toisiamme paremmin. Niin suruisaa. Enää siihen ei ole mahdollisuutta, nyt mummi on jo pilven reunalla jossain, muiden isovanhempieni ja isäni kanssa.

Mutta tiiättekö mitä teen huomenna? Halaan illalla äitiäni oikein lujasti, kun hän saapuu meille Oulusta viikonlopun viettoon. Lapseni odottavat ihan hirveästi mummin tuloa. He saavat nyt olla yhdessä, mummi ja lapsenlapset ja jutella asioista ja se jos joku on tärkeää juuri nyt, juuri tässä hetkessä. <3 Mummi ja ne muut varmasti iloitsevat tästä, jos jostain meitä seurailevat.

YHDEN KERROKSEN ERIKOISRAITA // YLÄASTEVILLASUKAT PÄIVÄ 3

Heippa täältä yläastemuisteloista taas terve! Koska eilen ei tullut ohjetta ja on viikonloppu tuloillaan, niin julkaisenkin nyt astetta enemmän ohjetta, neljä eri väristä riviä. Viikonloppuna sitten taas lisää. Tässä pätkässä olenkin vähän jo hullutellut tuollaisella yhdellä siksakrivillä. Tuota yhden rivin ohutta raitaa olen vähän ihmetellyt. Alkuperäisessä sukassa se on hiukan eri sävyinen vihreä verrattuna muihin vihreisiin, joten päättelen itseni tuntien, että olen ehkä löytänyt koulun lankavarannoista kauniin vihreän, jota on ollut vain pieni kerä, josta on riittänyt tuollaiseen miniraitaan. Ehkä se voi teilläkin olla se, johon käytetään se ihana pieni jämälankanyssäkkä.

Koska kyseessä on toisinto yläasteella tehdyistä villasukista, tässä vaiheessa ei olla vielä kavenneltu 60 silmukasta yhtään silmukkaa pois, mutta toki te omissa versioissanne voitte niin tehdä. Varsi jatkuu vielä neljällä raidalla, eli pitkät varret tulossa.

Kuvion ohjekuvassa on nyt mukana myös edellistä kuviota. Ihanaa perjantaita teille ja kivoja neulomishetkiä!

KUKA NE VILLASUKAT NEULOOKAAN? // YLÄASTEVILLASUKAT PÄIVÄ 2

Kuka pystyy nostamaan kätensä ylös, että teki kouluaikojensa villasukat kokonaan itse? Että mummu tai äiti ei neulonut yhtään riviä? Aika monesti kuulee niitä tarinoita, että sukkia tuli tehtyä vain yksi ja joku muu sen neuloi. Ne ovat hauskoja tarinoita ne. Itseasiassa vähän hupsua kysyä tällaista, sillä en itse muista kyllä neuloiko äiti mun sukkiani… Vähän veikkaan, että ei, mutta toisaalta, oon saattanutkin pyytää vähän neulomaan. Syynä ehkä se, että samaan aikaan on ollut monta muutakin mielenkiintoista juttua menossa. Kuka sun yläastevillasukat neuloi?

Kyselin teiltä ensimmäisessa sukkapostauksessa, että haluaisitteko ohjeen joka päivä vai joka toinen päivä. Vastauksia tuli mukavasti ja lopputulos se, että joka toinen päivä mennään. Ohje on todella helppo, joten jos et vielä ole sukkia aloittanut ja innostaisi lähteä mukaan, niin hyvin ehtii kiriä kiinni. Tämän päivän kuviossa tulee ainoastaan yksi kirjoneuleriviksi luokiteltava.

Tykkään kyllä siitä, miten 13-vuotias minä on miettinyt näitä sukkia. Yksinkertaisia kuvioita ja aika kivaa värienkäyttöäkin ja ihan tosi pitkävartiset sukat! Näistä tulee siis sellaiset pitkät, polvisukat. Olis hauskaa kuulla, miten oon näitä silloin suunnitellut… Että piirsinkö kuvioita ruutupaperille ja suunnittelinko? En muista yhtään! Ehkäpä tämän projektin aikana muistuu jotain mieleen. Mutta nyt, kivoja neulomihetkiä!