Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

RYIJYISÄ NOJATUOLI

Pari vuotta sitten Ikeassa ihastelin mustaa metallituolia. Muistan miettineeni jo tuolloin, että se olisi mahtavaa ryijyttää matonkuteella. Meillä on kuitenkin sen verran pieni koti, että hylkäsin ajatuksen, eihän meille mahdu uutta nojatuolia.

Pari, kolme ryijyjakkaraa tehtyäni haaveilin siltä yhä nojatuoliversiosta. Onneksi satuin bongaamaan matonkutomisreissullani tuon jo valikoimista poistuneen nojatuolin ja pääsin kuin pääsinkin hommiin, sillä ostin tuolin itselleni. Ja unohtamaan sen tosiseikan, että tilaahan meillä ei edelleenkään ole sen enempää kuin aiemminkaan.

Mutta sehän nyt on toisarvoista. Tekeminen ensin, paikan järkkäily tuolille vasta sitten!

Ryijyjakkaroita tehneenä tiesin, että jos ritiläruudukko on iso, käy lopulta niin, että kuteenpätkät lähtevät kohti maan keskipistettä, eli valahtavat reijistä läpi ja loppujen lopuksi roikkuvat kaikki alaspäin ja ryijytys on muuttanut tuolin toiselle puolelle. Näin käy ryijytetyille tuoleille usein ajan saatossa vähän joka tapauksessa. Välillä siis kannattaa valmiille ryijytuolille tehdä huoltotoimenpiteitä ja työnnellä kudepätkiä nurjalta puolelta oikealle puolelle. On muuten terapeuttista hommaa esimerkiksi äänikirjaa kuunnellessa. Mutta palataanpas nyt kuitenkin vielä siihen miten minä tämän tuolin ryijyttelin.

Aloitin nojatuolin ryijytyksen sillä, että tein koko tuolin suorakaiteen mallisten aukkojen muodostaman ritilän päälle ekstraraidoituksen rautalangalla. Yllä olevassa kuvassa tuolin kullanväriset ruudukon viivat ovat rautalankaa. Tykkäsin tästä vaiheesta niin paljon, että vaivuin jo ryijyflowhun siinä vaiheessa vaikken ollut saanut käsiini vielä yhtään kudettakaan.

Leikkaan kuteenpätkät aina summanmutikassa, sillä tykkään, että ryijytys on rönsyilevä ja eläväinen. Niin tein myös nyt. Yleensä pätkien pituus vaihtelee 15 sentin ja kolmenkymmenen välillä.

Tällä kertaa tein värityksen täysin sen hetkisen mielialani mukaan niin, että valitsin värin ja ryijytin tietyn kokoisen osan ja se oli siinä. Siirryin siitä seuraavaan. Katsoin tuolia tehdessäni samalla paljon Love is blind -sarjaa ja nyt kun katselen valmista nojatuolia, muistuu eri värisistä kohdista mieleen eri vaiheita sarjasta.

Käytin kotoa löytyneitä jämäkuteita ja pari väriä ostin tätä työtä varten. Kuten usein mun kässähommissa, tässäkin jouduttiin menemään vähän sen mukaan mitä värejä oli tarjolla. Mutta hienot värit tuli!

Pari kertaa vilautin keskeneräistä tuolia Instagramin stooreissa ja tiedän, että siellä on monta tori.fi -hakua tehty etsien tuoleja ja jakkaroita ja tilaten kuteita. Meillä oli Pesojoonaksen kanssa yhteinen instalivekin aiheen tiimoilta, kun opastin Joonaksen alkuun oman tuolinsa kanssa. Se oli hauska live se ja en malta odottaa kuulla, mitä kaikkia sarjoja Joonas tehdessään katsoi ja miltä hänen tuolinsa valmiina näyttää. Jos pitäis joitakin tämän vallitsevan maaiman tilanteen aiheuttamia mukavia juttuja listata, niin sanoisin kyllä sen yhteisen ryijyhetken!

Mun tuolini tosiaan valmistui monen illan ja tunnin ahertamisen jälkeen pari iltaa sitten. Teki lopussa oikein mieli hidastella, sillä tiesin, etten saa kyllikseni taaskaan. Oikeassa olin. Tänään tiskatessa mietin jopa että metallisen aterintelineen, johon sujautan aina haarukat ja veitset tiskatessa kuivumaan, että senhän voisi ryijyttää. Haha, no enhän mää sellaista tietenkään tekis, mutta on tää tällainen puuha vaan niin mukavaa ja helppoa, kepeää puuhaa, tähän aikaan sopivaa.

Paikka tuolille loppujen lopuksi löytyi. Piti vaan siirtää lipasto nurkkaa kohti. En ole yhtään sitä ihmissorttia, joka tykkää huonekaluista ahdettuina nurkkaan, mutta nyt oli vähän joustettava. Lipaston ja nurkan välillä on kuitenkin parikymmentä senttiä tyhjää ja rakosessa syntymäpäivälahjaksi saamani lumilauta (aivan kuten teininä ja tuo muuten turvaa sekin ajatus, että lauta nojailee nurkkaan, kuin huolettomina nuoruusvuosina). Ja mikä tärkeintä, ryijytetty, kaunis, söpö, kreisi ja ihana nojatuoli on oven vieressä sellaisella paikalla, josta näkee suoraan ulos ja katsetta kääntämällä television. Tuoli on myös päätynyt välillä pelituoliksi teeveen ääreen ja koko perheen mielestä se on kiva uusi huonekalu meidän piskuiseen kotiimme. Kiva juttu niin!

Loppuun vielä kuva minusta tuolilla istumassa juuri nyt tätä tekstiä kirjoittamassa lapsen kuvaamana. Moikkumoi, nähdään taas!

OMPELE LAPSEN PIIRUSTUKSEN MUKAAN PEHMO // ME TEHTIIN GRILLITYYNY

Nyt, kun kotona ollaan, sitä päätyy pohdiskelemaan lasten kanssa puuhattavaksi toiminnaksi jos jonkinlaista askartelua. Mietin joitakin tekemisiä myös niin, että niitä on kiva jakaa teille seuraajille.

Viime viikolla keksin, että voitaisiin pitkästä aikaa tehdä pehmo lapsen piirustuksen pohjalta. Aiemmin ollaan tehty ainakin tämä supersuloinen kirahvikaija. Tällä kertaa laitoin Instaliven päälle, kun aloin hommiin eli oli monella tapaa erilainen tekotapa nyt kuin viimeksi, vaikka perusohje (eli se että lapsi piirtää, aikuinen ompelee) olikin sama. Musta on muuten ollut tosi ihanaa nyt, kun erilaisia livelähetyksiä on tullut sekä teeveestä, että instagramin puolella. Ne todellakin piristää näinä omituisina ja vähän myös pelottavinakin aikoina.

Eli kuviohan tässä hommassa menee niin, että ensin annetaan lapsen tai lasten piirtää. Ohjata ei sen kummemmin kannata, antaa heidän piirtää sitä mitä milloinkin on mielessä. Meillä oli just nyt erilaisia makkaroita, nakkeja, grilli ja Pipsa Possu. Mistään näistä ei oltu puhuttu aiemmin. Ihmeellisiä ovat lasten ajatustenjuoksut.

Valitsin meidän ensimmäiseksi työksi tokaluokkalaiseni piirtämän grillityynyn. Sehän on sananakin jo jännittävä. Mitä voikaan olla grillityyny?! (siirryn googlaamaan…. ahaa, on ollut sellaista leipää kuin Grillityynyt, maustettuja kauraviipaleita, jännä!) Meidän grillityyny tarkoittaa siis tyynyä, jossa on pallogrillin kuva makkaroineen päivineen. Enhän mä voinut mitenkään olla tarttumatta tähän!

Tyynyn kankaaksi valitsin vihreän sametin, jota mulle oli jäänyt just sopiva palanen Hakolan kanssa tekemästäni yhteistyöstä. Grillin ja makkaroiden kankaat löytyivät kangaslaatikosta. Grillin ulkokuori on myös jostain workshopista mulle jäänyt Uhanan kangaspala ja siinä sattui olemaan täydellisesti kuolaavat huulet, joten tietysti mää hyödynsin sen. Hiillos on pala Vimman ihanaa kangasta, josta meillä oli joskus aikoinaan olkkarissa tyynyt. Makkarat on pellavaa. Grillin jalat heijastinnauhaa ja makkarakepit nauhapurkin aarteita. Vähän ehkä överihienot materiaalit, mutta ne oli mitä löytyi ensimmäisinä sopivan värisinä ja tartuin niihin. Aivan yhtä hyvin olisin voinut käyttää yhtä vanhaa tyynyliinaa, jonka juuri pesin ja huomasin, että se on revennyt ja voisi siirtyä muihin tehtäviin ja mitä tahansa pikkuisia kangastilkkuja.

Piirustuksen voi suurentaa vapaalla kädellä sen kokoiseksi kuin haluaa tai sitä voi käyttää kaavana suoraan. Itse tein niin, että otin kuvan piirustuksesta pädillä ja suurensin kuvaa näytöllä ja laitoin näytön kirkkauden täysille ja piirsin läpi paperille.

Ohuisiin kankaisiin silitin ensin tukikankaan taakse ja kiinnitin palat kaksipuoleisella liimaharsolla alustaan. En ommellut kuvioita tiheällä siksakilla vaan ihan vaan suoralla ompeleella kiinni, sillä nyt saa olla kyseessä taiteellinen grillityyny eikä niinkään kovimmassa mahdollisessa käytössä oleva arkipehmuste.

Tyyny valmistui kivasti melkein kokonaan livelähetyksen aikana. Lupasin, että seuraavana päivänä jaan kuvan valmiista tyynystä. Mutta sitten kävi jotain.

Ne ompeluhetken aiheuttamat sotkut ympäri keittiöitä jäivät siihen, tai osa niistä ja mä lamaannuin. Tyyny tuntui mälsältä. Enkä löytänyt siihen sisätyynyäkään. Oli tylsä olo, että olin pettänyt lupauksen näyttää valmiin tyynyn seuraavana päivänä. Kunnes hoksasin, että yks tyyny on aika pieni asia tässä nykytilanteessa, jossa mielialat vaihtelevat monta kertaa päivässä, ainakin minulla, kiitollisuudesta ahdistukseen ja kaikki siltä väliltä.

Sisätyynyn tilanne korjaantui sillä, että otin yhden tyynyn sängystäni (mulla on aina neljä tyynyä) ja täytin grillityynyn sillä. Suljin käämtöaukon piilopistoin ja tsadaa, grillityyny oli valmis!

Voitte arvata, kuinka onnellinen, iloinen, tyytyväinen ja ylpeä on suunnittelija tästä yhteisestä projektistamme. Meillä ei välttämättä olisi ollut aikaa tai ei oltais hoksattu aloittaa tällaista projektia ilman tätä maailman erikoista tilaa, joten olkoon tämä yks merkintä sillä listalla, johon laitetaan tämän maailman tilanteen aiheuttamat hyvät pienet asiat.

Mitä lämpimin suositus kaikille kenen kaapista löytyy vähänkään kangasta ja ompelukone. Soveltaa saa, kaksipuoleinen liimaharso ei ole välttämätön (sitä ei varmaan ihan kaikilta löydy), sen voi korvata sillä tiheällä siksakilla vaikka. Nauhaa saattaa olla ompelutarvikkeiden sijasta joillakuilla esimerkiksi joululaatikossa lahjanauhojen muodossa. Eikä omaa lastakaan tarvitse olla, pyydä kummilastasi tai ystävän lasta piirtämään sulle pehmotoive.

Oikein ihania ompeluhetkiä kaikille sinne! Kyllä tästä selvitään. <3

SATTUMALTA VALMISTUMAAN PÄÄSSYT SÖPÖ KEITTIÖNMATTO

Muutama viikko takaperin päätin lähteä Verkkokauppaan Jätkäsaareen. Otan sen ratikan, joka vie satamaan eli pääsen ihan ovelle asti, ajattelin. Jotain kuitenkin tapahtui ja olinkin siinä ratikassa, joka hurruutteli läpi Ruoholahden ja toi sillan yli Jätkäsaaren puolelle. Sillä oli ilmeisesti tarkoitus…

No, eipä siinä mitään, aurinko paistoi kauniisti ja mietin, että ihan mukavaa kävellä Jätkäsaaren läpi ja vähän tutkailla mille siellä näyttää. Sattumalta kävellessäni katseeni kääntyi just sopivasti oikeaan suuntaan ja näin pienen liiketilan, josta muistin kuulleeni aiemminkin. Kyseessä oli Kutomo Craft Studio. Otin muutaman askeleen vielä ennenkuin päätin kääntyä ja mennä sisältä kysymään, että mikäs meininki siellä onkaan. Tiesin Instagramin kautta, että siellä ainakin matonkutomismahdollisuus ja sekös minua kiinnosti.

Pienellä visiitilläni selvisi, että paikka oli harmiksi lopettamaisillaan, mutta että minä vielä ehtisin viimeisellä viikolla kutomaan loimien loppupätkän mattoa! Oi mikä onni! Ei muuta kuin kalenteriin merkintä ja kuteita mietistekelemään ja etsimään.

(Tämän tilanteen jälkeen tapahtuikin yksi omituisimmista asioista ehkä ikinä matkalla sinne Verkkokauppaan. Mun eteeni, noin puolentoista metrin päähän, lensi siellä Jätkäsaaren talojen keskellä taivaalta puukko. Kyllä, ihan oikea puukko! Ilmeisesti joltain rakennustyömaalta, mutta voitte uskoa miten se aluksi hämmästytti ja myöhemmin tuli ihan itku, kun mietin asiaa. Onneksi ei käynyt kuinkaan!)

Mietiskelyksi ja haaveiluksi kivan väristen kuteiden etsintä jäikin, sillä vasta päivää ennen kutomisvuoroa havahduin, että en tosiaan ole mitään vielä hankkinut. Kurvasin autolla lankakauppaan etsimään mieluisia värejä, joita ei tietenkään ollut, joten otin niitä mitä oli. Väreiksi muodostui suunnitelmiin nähden yllättävät vaaleankeltainen, hailakat vaaleanpunaisen sävyt ja lähes neonpunainen ärhäkkä pinkki.

Voi miten nautinkaan paukuttelusta ja maton edistymisen seurannasta. Kuuntelin samalla äänikirjaa (Riikka Suomisen Suhteellisen vapaata), joka vähän ärsytti (mutta kyllä mä silti voin kirjaa suositella niille, joita aihe kiinnostaa, vaikka vähän paatokselliseksi meni loppua kohden – hupsista, tästähän tuli pikainen kirja-arvio mattopostaukseen!), joten välillä matto eteni vieläkin jouhevammin. Liian ihana ja haaveileva kirja saattaisi aiheuttaa päinvastaisen reaktion.

Kaikenkaikkiaan maton kutomiseen meni vajaa kymmenen tuntia. Olin onnellinen joka hetkestä. Sanoisin, että onnellisuus näkyy matosta, sillä siitähän tuli tosi nätti. Noin 140 senttiä ihanuutta. Mattoa kudottiin kokoajan kahta eri kudetta kutoen, joten sävypinnastakin tuli ihanan eläväinen. Laitoin aina molemmat kuteet kerralla sinne väliin ja sitten paukautin yhteen, sen voisi tehdä myös niin, että ensin ensimmäinen, paukautus ja sitten toinen kude ja pamaus. Silloin jälki olisi tarkemmin niin, että kaksi eri sävyä muodostaisi ns. siistimmän pinnan. Tuossa yllä olevassa kuvassa eläväisyyden näkee hyvin vaaleanpunaisen ja neonpunaisen kesken, että välillä toinen väri on saanut enemmän valtaa ja silläviisiin. Vaaleanpunaista kudetta mulla oli kolmea eri sävyä ja läheltä katsottuna nekin sävyt eroavat toisistaan sen verran, että eron huomaa. Loimissa on valkoista ja beigeä lankaa, se tekee myös kauniin kolmiulotteisen efektin.

Pahoitteluni, että en osaa kertoilla kutomistermejä sen kummemmin, että mikä oli sidoksen (?) nimi tarkalleen ottaen tai että paljonko mulla meni loimilankoja ja paljonko kudetta kilomäärällisesti. Mää vaan tein.

Nyt matto sijaitsee meillä keittiössä. Huoneesta tuli jotenkin ihanan kotoisa sen myötä. Se menee kivasti pöydän jalkojen alle, kun leveyttä on metrin verran ja tiskatessa saa seisoskella maton päällä. Heti, kun on taas mahdollista, aion varata paikan jostain kutomosta ja tehdä lisää mattoja. Minne, sitä en tiedä, sillä ihan loputtomiin meillä ei vapaata lattiatilaa ole, mutta se ei oo se tärkein, vaan parasta on itse tekeminen.

Kuteita jäi tästä projektista yli sen verran paljon, että niistä on tulossa nyt ryijynojatuoli, johon solmin matonkuteita ryijysolmuin, sillä kutomo möi tietysti lopettamisensa takia irtaimistoaan pois ja siellä oli juuri se tuoli, jonka olin aikoinaan jättänyt Ikeasta itselleni ostamatta. Joten, nyt kotioleiluni on saanut suloisia solmimishetkiä, kun tuoli valmistuu. Siitä lisää myöhemmin!

ps. Jos mattojutut kiinnostavat enemmänkin, niin määhän oon ennenkin kutonut maton, juttu siitä löytyy täältä. Sekin oli pitkään keittiössä. Itseasiassa tämän maton saapumiseen saakka.

SÖPÖJÄ SISÄELIMIÄ NAHKANARUILLA // MESTARITEKIJÄN NELOSJAKSO

Olette saattaneet huomata, että olen parhaillaan televisiossa. Ehkä olette seuranneetkin sarjaa, jos nyt ei käsityömeiningin tai minun tai kilpakumppaneiden takia, niin vähintäänkin ihanan Antti Holman. Kyseessä on siis amerikkalaisen formaatin suomalainen versio Mestaritekijä.

Mulla on mennyt kisassa ihan mukavasti, olen voittanut kaksi Pikapuhdetta ja tänään ensimmäisen Mestaritehtävänkin. Pikapuhdevoitot tulivat eteisen pienestä apuvälineestä (vai mikähän se tehtävänanto olikaan..) ja paketointitehtävästä. Pieni hylly parilla koukulla ja ohjelmassa naurattaneilla minituohivirsuilla (joissa säilön rahatuppoja – eli lasten viikkorahavitosia) on mulla eteisessä käytössä ja se on mainio! Siihen on helppo laskea puhelin ja avaimet kotiin tullessa. Toisen Pikapuhteen voitto tuli tehtävästä, jossa piti paketoida lahja Antille. Siinä tein vain sitä mitä teen aina muutenkin eli paketoin menemään (ootkos jo nähnyt Instagramissa mun IG-TV:n paketointivideot? Täällä ensimmäinen ja täällä toinen!) ja juhlapäiväksi valitsin CAPSLOCK-päivän. Oon juhlistanut sitä vuosikausia facebookissa, koska onhan se nyt hauskaa saada kirjoittaa kaikki isolla koko päivän. Tai ainakin sen yhden päivityksen verran!

Eilisen jaksosta kuitenkin halusinkin tulla teille kertomaan.

Pikapuhteessa ajattelin teitä seuraajiani oikein kunnolla. Tein nimittäin Instalive-telineen. Jos olette joskus olleet mun liveä seuraamassa, niin puhelin on joskus luiskahdellut niiltä mun epämääräisiltä telineiltä. Kuvausten jälkeen käytössä on kuitenkin ollut tuo teline. Ja usein myös silloin jos oon tehnyt töitä läppärillä ja puhelinta on pitänyt välillä vilkuilla. Että ei yhtään turha tekninen apuväline se!

Mestaritehtävä sen sijaan! Ai että! Leikittelin vanerista leikatuilla muodoilla, tein muutaman osasen myös Fimo-massasta, maalasin pintoja eri väreillä ja kuoseilla. Kiinnitin mobilen osat yhteen nahkanarulla jonka “solmin” kiinni kiepsauttamalla langan mutkalle ja käärimällä ympärille kultaista, ohutta rautalankaa. Aika hiki tuli kolmessa tunnissa tehdä tuo kaikki.

Mutta! Siitä mobilestahan tuli aivan ihana myös mun omasta mielestä. Tuolla se on viime kesästä asti killunut olkkarin ikkunalla. Vieraileva tuomari Minna Parikka sanoi mun mobilesta sanat, jotka jäivät mun päähän pyörimään pitkäksi aikaa: “Tää on sellainen, minkä mä voisin ottaa omaan kotiini! …se oli mun mielestä vaan tosi tosi ihana!“. On vähintäänkin melkoisen upeaa, ihanaa ja MAHTAVAA, että joku ihailemasi henkilö antaa tuollaista palautetta sun tekemästä työstä. Ja sitten, että samaan aikaan voittaa kilpailussa tehtävän ja pääsee jatkoon. Leijun vieläkin.

Ohjelman edetessä heti ensimmäisen päivän jälkeen muhun iski päälle mieletön voitontahto, jonka kanssa samaan aikaan oli olo, että ei ainakaan saa tippua eli ihan paska ei saa olla, vaan on päästävä vähintäänkin jatkoon ja että mielellään myös tehtäviä olis voitettava. Melkoista mielenmyllerrystä! Siihen päälle pitkät kuvauspäivät ja pienoinen väsymys ja siitä aiheutuneet hepulit ja huonot läpändeerokset kilpakumppanien kanssa. Voi kuulkaas, se oli hauskaa aikaa se siellä Billnäsissä!

En todellakaan tippunut tässä jaksossa, vaan ensi viikolla nähdään taas! Olis kiva kuulla myös teiltä, oletteko sarjaaa seuranneet ja mitä olette tykänneet siitä?

TOISEKSI PARASTA MITÄ LEFFATEATTERISSA VOI TEHDÄ

Meillä on se luksustilanne hellun kanssa, että joka toinen viikko voidaan monena iltana tehdä just niitä aikuisjuttuja, mitkä huvittaa juuri siinä hetkessä ja päivässä. No, viime viikolla oli jälleen elokuvaillan vuoro. Mää tykkään itse mennä katsomaan leffoja niin, etten tiedä mitään kyseisestä pätkästä etukäteen ja että joudun kokemaan jopa sen hämmentävän tunteen valojen sammuttua ja elokuvan alkaessa, että mitä ihmettä me tultiinkaan kattomaan…

Toinen asia mistä pidän elokuvissa on neulominen. Se on ehdottomasti toiseksi parasta mitä siellä voi tehdä. Tainno ehkä pussailu menee sen edelle, mutta silloin ei voi enää puhua elokuvan katselusta. Ja se ykkösjuttu on tietysti se elokuvan näkeminen ja kokeminen. Mutta se neulominen! Se on i h a n a a myös pimeässä leffasalissa. Sileän neulominen pyöröpuikoilla on superhelppoa, kirjoneulekin onnistuu jos on riittävän iso kontrasti lankojen sävyjen suhteen.

Viime viikolla olin unohtanut kuitenkin kutimen kotiin. Onneksi meillä oli hetki aikaa ennen elokuvan alkua todeta ensin, että Stocka ei tosiaan myy enää lankoja, mutta Tokmannilta löytyy. Vähän kirpaisi ostaa myös puikot, mutta tavallaan ei ollenkaan, sillä tiesin, että onnentunne neuloessa voittaa kyllä ne turhaan tuhlatut muutamat eurot.

Valitsin sitruunankeltaista seiskaveikkaa ja kolmipuoloset sukkapuikot. Loin 48 silmukkaa ja aloitin joustinneuleen mainosten vielä pyöriessä ja saadessani Leffapelissä erityismaininnan siitä, että osuin kohteeseen pelaajista useimmin. Mitään sen kummempaa ajatusta mulla ei ollut, että mitä sukista tulee, kunhan nautin ja katselin hellun kainalossa elokuvaa. Valitsemamme elokuva oli Parasite ja siitä sen verran, että suosittelen kaikkia katsomaan sen. Ja että neulominen sopi siihen sivuun hyvin välillä tehtäväksi puuhaksi. En nukahtanut ja joustinneule eteni. Siis mullahan on myös sellainen vika tai ominaisuus, että mua alkaa helposti nukuttamaan, jos pelkästään katson elokuvaa.

Seuraavana päivänä kotona totesin, että on sitten tehty joustinta. Mitäköhän nyt? Hyllyn päällä olleet langat: 80-luvun lempparisävyinen violetti, meleerattu petrooli ja hailakka roosa vetivät mua puoleensa. Samoin meitä veti viikonlopun aikana Netflixin the Stranger -sarja, joten sukat valmistuivat kuin itsestään. Neljällä värillä. Mitään tarvetta sukille ei ollut, mutta ajatus sukkien tyylistä kirkastui niitä tehdessä. Tarvitsin näm’ sukat. Taidesukat, lähestulkoon yksiväriset sellaiset!

Olin onnesta iloissani ja sykkyrällä, kun päättelin valmiiden sukkien lankoja… tein yksiväriset monivärisukat, eipä-vähä-jes! Kunnes jostain kuitenkin hiipi se ihmeellinen sekoittajatunne, että ei ei, eivät nämä sukat vielä ole valmiit. Ja seuraavassa hetkessä huomasinkin kirjovani sukkien pohjiin erilaisia kuviointeja. Hahahaha!

Tänään minut kuvasi kotisohvallamme rakas keskimmäiseni taidesukat jalassani ja mietin, että ikinä sitä ei tosiaan voi tietää mitä seuraavaksi tahatuu tai millaisissa sukissa sitä helmikuutaan kotona viettää.

VIIMEINEN OHJEPÄTKÄ // KAUNIIT, LEMPEÄT KIRJONEULESUKAT OVAT VALMIIT

Reilun parin viikon villasukkaneulonta on tullut päätökseen ja nyt jaan teille viimeisen pätkän ohjetta. Siinä on ruudukkoa ja pienet pilkut vielä ennen varpaita. Jokainen neulokoon sukkia niin pitkästi, että ovat juuri siihen sinun jalkaasi sopivat sukat. Sen jälkeen kärkikavennukset ja tietysti yksi lempiosioni, lankojen päättely. On mahtavaa seurata, miltä kasvava lankakasa näyttää, kun värejä ja langanpäitä on paljon. Lopuksi kaikki myttyyn ja roskiin. Mikä onnentunne vetäistä sen jälkeen uudet sukat jalkaan.

Kiitos, kun neuloitte. Tuntuu joka kerta uskomattoman ihanalle, kun huomaan instassa kuvan, jossa komeilee mun suunnittelemat sukat. Kiitos.

KANTAPÄÄN AIKA // LOKASUKKAHOMMIA

Tervehdys tuulahdus sunnuntai-iltaan.

Usein kuullaan puhuttavan, varsinkin niiden puolelta, jotka eivät sukkia neulo (tai ole neuloneet sitten yläasteaikojen), että voisin neuloa mutta en sukkia ainakaan kun se kantapää on niin vaikea! No, minäpä paljastan teille yhden asian: kantapään neulominen ei ole ollenkaan vaikeaa! Varsinkaan nykypäivänä, kun intternetti tarjoaa monenlaisia ohjevideoita sen tekemiseen ja kirjallisiakin ohjeita vaikka kuinka. Tänään iloksi ilmoitankin, että lokasukissa on kantapään vuoro.

Edelliset silmukat neulottiin joustinta persikan ja vaaleanliilan värisillä langoilla. Seuraavaksi omissa sukissani vaihtuu väriksi mintunvihreä lanka kantapäätä varten. Saat siis itse valita millaisen kantapään neulot. Itse tykkään vaihdella kantapäästaileja. Nyt valitsin sileän kantapään, mutta toisinaan on mukava neuloa tiimalasikantapää ja varsinkin kovaan kulutukseen neulon usein vahvistetun kantapään.

Tällä kertaa sileän kantapään syy oli myös se, että halusin vähän hullutella. Bonuksena otin nimittäin ensimmäiseen sukkaan mukaan myös reilun pituisia langanpätkiä kolmesta muustakin väristä, sillä halusin kantapäästä pilkullisen. Voin kuulkaas kertoa, että ei kannata. Ainakaan kaikkia kolmea väriä siihen samanaikaisesti niin, että joka toinen kerros neuloo joka neljännen silmukan ihan vaan jollain värillä. Ajatushan oli kaunis ja kiva ja käytännöllinenkin, että kantapäästä tulee vahvistamattomana neulottunakin kuitenkin vähän täpäkämpi täplikkäänä, mutta on olemassa helpompiakin vaihtoehtoja. Ei ollut nimittäin ihan helppo neuloa tuolla tavalla.

Eli se mitä suosittelen kaikille pilkullisia kantapäitä havitteleville, että neulokaa ensin yksivärinen kantalappu ja ennen kuin jatkatte sukkaa pidemmälle (eli kavennuksiin), niin jäljentäkää silmukoita ihan neulalla ja langalla. Tai vaikka vasta sukan ollessa ihan valmis. Lopputulos on söpö eli sinänsä kyllä suosittelen ja jos ei vaikkapa ole koskaan silmukoinut, niin uuden taidon testaaminenkin on aina hieno juttu.

Kun kantapää on neulottu, on aika kaventaa silmukoita sen verran, että sukasta tulee sopiva juuri sun jalkaan. Mintunvihreä lanka jää kantapään jälkeen hetkeksi pois ja neulotaan ihan vaan vaakaraitoja seuraavat 16 kerrosta. Ensin neljä liilalla, sitten neljä persikalla, seuraavaksi neljä mintulla ja lopuksi neljä liilalla. Näiden kuudentoista kerroksen aikana tehdään mahdolliset kavennukset. Itse kavensin niin, että sukkaan jäi viisikymmentä silmukkaa, sillä silmukkamäärällä sukka tuntuu mun jalkaan sopivan tiukalta. Loput kuviot ovat jaollisia viidellä, joten sen mukaan kavennuksetkin.

Mukavaa kantapääneulontaa teille ihanat kanssaneulojani! Nyt saa kysellä, vastaan kysymyksiinne kyllä. Moikkulimoi!

PERINTEISTÄ PILVENREUNALLAA JA PIKKUPILKKUJA // VILLASUKKAOHJE 5

Heippaatihei! Nyt keskiviikon ohjeen kimppuun. Elikkä harmaannettu osio on sitä mitä olette jo neuloneet ja siitä ylöspäin varsinainen kuvio. Muutama rivi menee kolmella langalla, mutta koska olette jo tässä vaiheessa menossa, menee tuokin hienosti.

Käykö teille muuten koskaan niin, että olette vaikkapa jutelleet jonkun kanssa siinä samalla neuloessa (tai jotain muuta tehdessä) ja sitten valmista työtä katsellessa jostain tietysti kuviosta tulee mieleen se jutteluhetki? Musta on jännittävää aina, kun jokin muisto pulpahtaa mieleen tuolla tavalla. Jotkut sukat ovat pelkkää rikossarjaa tai SuomiLOVEn kyyneliä. Tällä kertaa tämän päivän mallikuvio muistuttaa ystävän seikkailumatkasta Lofooteille ja Suomen pohjoisimpaan kohtaan katselemaan yksinään auringonlaskua, josta hän kertoi tarinaa samalla, kun tein kuviota. Että näihin tunnelmiin tänään.

Ihanaa neulomista teille, nähdään taas!

NELJÄS VILLASUKKAPÄIVÄ

Jihuu, neljäs ohje menossa jo lokasukissa. Seuraavaksi sukat saavat vähän ruudutusta. Tää yksinkertainen kuvio on yks mun lemppareita neuloa, samalla niin helppo ja näyttävä, varsinkin jos muut kuvioinnit ovat pehmeälinjaisia ja lankojen värit ovat riittävän täpäköitä. On aina ihana saada villasukkiinsa siivu mummulan pöytäliinaa, vai mitä?

Tämän kuvion jälkeen tulee vielä yksi hieno kuviointi ennen kuin pikkuhiljaa siirrytään kohti kantapäätä. Jos siis tuntuu, että sukanvarsi on nyt liian löysä tai tykkäät sukista, joissa on enemmän säären muotoja, voit tässä vaiheessa kaventaa silmukoita. Mä itse tykkään rennommista malleista, jotka eivät kiristä, joten näissäkään sukissa ole kavennellut. Nilkkaan tulee resoria ja se riittää. Tämän kuvion jälkeinen mallikuvio on kahdeksan silmukan levyinen, eli sen mukaan kavennukset sitten, jos niitä mielit.

Ihanaa ja lempeää sunnuntaita kaikille sinne! Itse kärsin neljättä päivää päänsärystä, joka ei tunnu hellittävän. Odotan sitä hetkeä taas, että olis valmis heittämään kärrynpyöriä tai seisomaan käsillä.