Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

COOLEIN RULLALUISTELUHUPPARI HAPSUILLA JA KÄNNYKKÄTASKULLA

Kesäyöterveisiä hahtuvakukkapellolta!

Oikeastaan melko äkillisesti alkanut rullaluisteluharrastus on aiheutti sen, että myös sporttivaatetilanteeni joutui tarkan syynin alle. Kai mä oon kertonut jo sen, miten se rullisharrastus taas alkoi? Että oltiin menossa ostamaan lapselle skuuttia, mutta lähdettiinkin kaksien rullaluistinten kans kotiin. Ja jo seuraavana iltana oli tori.fi-ostoilla ympräi pääkaupunkiseutua hakemassa luistimia vielä lapsillekin. No mutta, siinäpä se tiivistettynä, nyt itse asiaan.

No siis. Mullahan ei ihan älyttömiä määriä mitään urheiluvaatteita ole, vaikkakin kokoajan enenevissä määrin. Yksi kerrallaan hankin jotain ja välillä osuu täydellisesti tarpeeseen ja mieltymyksiin ja välillä ei niinkään. Rullaluisteluasusta halusin tietysti täydellisen ihanan, sillä tämä kesä saa luvan olla kaiken puitteissa aivan ihana.

Sain Uhanalta ihanat bikersortsit ja niiden kaveriksi kaipasin kivaa yläosaa. Mielessä oli paksumpi yläosa, jonka taskuun saisi avaimet ja puhelimen. Miten suloinen asu vähän viileään kesäiltaan luisteluretkelle! Mulla itseasiassa on kyllä yks ohuehko ulkoilutakki, mutta se kahisee ja siitä ominaisuudesta en pidä, ja lisäksi se on kyllä väljä, mutta kuitenkin sen verran kapea malli, että kaipasin jotain muuta. Halusin hupparin.

Muutaman luistelukerran jälkeen tiesin jo melko hyvin,, mitkä ovat ominaisuuksia, joita hupparilta eniten kaipasin. Pehmeys, jotta siinä on ihana olla. Hiljaisuus, eli ettei materiaali kahise. Väljyys, se sopii kivasti yhteen tiukkojen pyöräilysortsien kanssa. Sekä tietysti ihan vaan coolius ja ihanuus, jotain, mikä olis just mua.

Menin kangaskauppaan täysin ilman suunnitelmaa, sillä niin monet kerrat on tullut lähdettyä tarkan suunnitelman kanssa ja petyttyä, kun juuri niitä mielessä olleita sävyjä tai materiaaleja ei ole ollut tarjolla. Tällä kertaa täysin avoimin mielin liikenteeseen. Sitä ostan mitä on -henkisesti.

Mikä onnenpotku kävikään, sillä palalaarista löytyi täydellinen vaalea liila ja persikan sävyinen paksu collegekangas ja pakalta juuri oikea ruskea ja musta ohuempana versiona. Lisäksi nappasin korallisävyistä resoria ja onnekseni täysin randomisti, silmiini osunutta hieman collegea tummempaa, mutta vaaleahkon liilaa nahkahapsunauhaa. Aivan täysin vaan siks, että sitä oli siinä ja olin, että oooh tuohan voisi sopia hyvin otanpa sitä vaikka en nyt tiiä mihin sen tunkasen.

Kaavaa huppariin ei ollut ei sitten minkäänmoista valmiina. Katselin vähän mun kahta olemassa olevaa hupparia ja mietin, mikä niissä on kivaa ja mitä ominaisuuksia hyödyntäisin tässä. Nopeasti selkisin, että haluan raglanhihat, vuoritetun hupun, kengurutaskun ja jokaisen kaavakappaleen kankaalta eri värisenä.

Leikkasin palat melkolailla summanmutikassa, vain vähän otin mittoja valmiista huppareista. Lähestulkoon kertaheitolla tuli hyvät palat. Toisinaan kun voi ommella niinkin, että leikkaa vähän reilummat osat ja muotoilee niitä siinä matkan varrella. Ainoastaan pituuden kanssa emmin. Aluksi ompelin resorinkin jo kiinni pitkään helmaan, kunnes päätin, että lyhyempi on parempi ja leikkasin helmasta ihan kunnon slaissin irti ja ompelin uuden resorin, kun sitä oli jäänyt yli juuri sopivan kokoinen palanen.

Taskunkin kyllä ompelin kahteen kertaan. Että voiko tässä nyt kuitenkaan puhua, että kertaheitolla tuli hyvä… ei tullu ei, hehe! Ensin tein taskusta perinteisemmän mallin, jossa taskuun saa kädet kummaltakin puolelta, mutta se näytti tosi tylsältä eikä ollut käytännöllinen (raksi seinään: MINÄ PUHUN KÄYTÄNNÖLLISYYDESTÄ!). Olis kuitenkin tarkoitus, että taskuun saisi luisteluretkien ajaksi tavarat talteen, eikä niin, että ne voivat tippua sieltä pitkin matkaa minne sattuu.

Leikkasin uudeksi taskuksi reiluhkon puoliympyrän ja ompelin sen miehustaan kiinni, niin että koko kaari kiinni ja yläreunastakin puolet. Avonainen osa, se josta taskuun pääsee, on siis vain puolet yläreunasta oikealla puolella. Näin saan siis hupparin taskuun helposti sujautettua ja otettua puhelimen ja aukko on sen verran pieni, ettei sieltä tipahda mitään vaikka vähän kyykistelisikin kiristelemässä luistimia. Oon taskusta tosi innoissaan, se jos joku, on just tarpeeseen tehty.

Mietin pitkään, mikä olisi kivoin tapa saada hapsunauha paikoilleen ja esille. Koska materiaali on nahka, sitä ei voi pestä eli joku kiinnitys-irroitus-systeemi oli keksittävä. Päädyin loppujen lopuksi ratkaisuun, jossa leikkasin takakappaleen kaavan kahteen osaan ja leikkaussauman yhteyteen ompelin läpän, jonka alle ompelin tarranauhan. Toinen puoli tarranauhasta tuli tietenkin kiinni hapsunauhaan ja tsadaa, irroitettava hapsurivistö oli valmis.

Hapsut hupparin selässä ovat kyllä se coolein, näyttävin ja varmaan myös huomiota herättävin osa. Tykkään ihan hulluna niistä. Just sellainen pieni yksityiskohta, joka sopii tähän rullaluisteluhuppariin täydellisesti! Ja kuten kesäyössä otetut valokuvat sen kertovat, on tämä vaate myös aivan ihana kepeän kesähameen kaverina.

TULI MELKEIN IHANAMPI JA KEPEÄMPI KESÄMEKKO KUIN EDES UNELMOIN

Kaupallisessa yhteistyössä Kässäkerho Pompomin kanssa, kangas saatu.

Viime viikolla postiluukusta tippui uusi Suuri Käsityö -lehti. Sitä selaillessani silmiini pisti erityisesti yksi kaunis mekko. Aivan ihana ruskea, kepeä kesämekko. Se oli niin lähellä suunnitelmieni mekkoa, että se oli kuin toiveisiini olisi tartuttu ja tiputettu lehden muodossa eteeni. Olin jo saman päivän aikana leikkelemässä kaavoja ja muokkaamassa hihaa oman suunnittelmani huitulahihaksi. Ja se on nopeaa toimintaa se. Mulla oli nimittäin myös yhtäaikaa odottamassa pakettiautomaatissa lähetys Kässäkerho Pompomilta, ihanaa vaaleanruskeaa söpösti kuvioitua kangasta.

Oon varmasti monesti kertonut, että tykkään tehdä hyvistä kaavoista ja ohjeita noudattaen ompeluhommia. Täsmällisesti noudattaa valmiiksi mietittyä ompelujärjestystä. Silloin mulla on kokoajan myös silityslauta ja -rauta esillä ja silittelen saumoja auki ja oikeaan suuntaan joka välissä. Tätä kaavaa muokkasin sen verran, että leikkasin hihan kaavan palasiksi ja levensin niin paljon kuin mahdollista, jotta sain hulmuavat huitulahihat. Nappilistaa ommellessa meinasi hermo kyllä mennä, sillä olin leikannut nappilistat saksilla, enkä leikkurilla, joten saumanvarat eivät olleet siistit ja suorat. Mutta ihan hyvä nappilista siitä silti tuli.

Mekko oli ennen tämän viikon mökkiviikkoa nappeja ja napinläpiä vaille valmis. Pääsin siis pitkästä aikaa käymään Tampereella ihan parhaassa Nappipuodissa nappiostoksilla. Se oli mun vakkarikässätarvikekauppa, kun tyttäreni ja tämä blogi syntyi ja tietysti Tampereella asuessani muutenkin. Tiedättekös ne tarinat, joita pienet lapset haluavat kuulla iltasaduiksi uudestaan ja uudestaan. Se on usein joku ihan tavallinen, hauska tai jännä tarina ajoilta, jota lapsi ei itse muista. Meillä yksi sellainen liittyy juurikin tuohon Nappipuotiin. Siihen tosielämän kertomus siitä, kun sukka tippui maahan, kun olin matkalla ostamaan nappeja kolmikuisen tyttäreni mekkoon. Kun tyttöni oli pieni, hän pyysi aina uudelleen ja uudelleen, että kerron sen. Tämä onkin hyvä muistutus siitä, että lapsille usein tärkeimpiä hetkiä ovat ne ihan tavalliset, ei niinkään sirkushuvit tai huvipuistopäivät.

Ehkä samanlainen hetki oli eilinen pyöräretki, jonka tein bonustyttöni kanssa kesäillassa. Oltiin mökillä kaksistaan ja lähdettiin kiertämään seitsemän kilometrin mittainen pyörälenkki maalaismaisemissa. Otettiin valokuvia, nähtiin lehmiä ja hevosia, talutettiin ylämäet ja hiekka pöllysi alamäissä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja tuntui kuin oltaisiin oltu elokuvassa.

Mekko on ohut, täydellisen löysä, mutta istuva (tein koon L) ja napit eivät painaneet pyöräillessäkään (ovat sopivan littanat!) eli olen aivan varma, että tämä mekko tulee tutuksi tänä kesänä.

Nyt toivottelen teille kaikille ihanaa Helsinkipäivän jatkoa, lempeää viikonloppua ja muutenkin hyviä asioita!

RUUTUHAME, JOKA MUISTUTTAA LAPSUUDEN KESISTÄ PASTELLIKUVIOILLAAN

Vähän jo kaikkialla vilahdellut ruutuhame nyt esittelyssä, tervetuloa mukaan!

Löysin Papun liikkeestä ruudullista, hauskaa millimetrikangasta, joka jollain tavalla mua houkutteli vaikken yhtään tiennyt mitä siitä tekisin. Ajattelin ensin, että ehkä lapselle culottekset tai kesäisen sortsihaalarin, kunnes yhtenä iltana erästä ostohametta kokeillessani tajusin, että haluan ruutukankaasta hameen. Pelkkä ruutukangas saattaisi muistuttaa liikaa pöytäliinaa mun makuuni, joten päätin maalata kankaaseen hieman myös kuvioita.

Hameen malli on vanhan Monkin hameen mukaan leikattu, ilman mitään kaavojen piirtelyitä. Mittanauhalla vähän mittailin ja taittelin hametta kankaan päälle ja leikkasin osat. Jos ei ole tällä tekniikalla tehnyt aiemmin, niin pieninä vinkkeinä annan ainakin sen, että muista langansuunta ja lisätä saumanvaroja vähän reilummin. Ommellessa on helpompi kavennella kuin lisätä väljyyttä.

Leikkasin ensin hameen palat valmiiksi ja vastan sen jälkeen maalasin kuvioita. En tehnyt kuviointia ollenkaan taskukappaleisiin, koska ne eivät näy. Kuvioiden maalaamiseen kului aikaa tasan tunnin verran, sillä kuuntelin maalatessani yhden mielenkiintoisen IG-liven. Musta on joka kerta yhtä hauskaa se, että käsitöihin usein jää joku fiilis siitä, mitä sarjoja on katsellut samalla tai mitä on kuunnellut ja mitä asioita miettinyt. Lapsuuden muisteloita tässä pastellisävyissä erilaisina kuvioina tällä kertaa. Silitin maalatut kuviot kuumalla raudalla kiinni, jotta hame kestää konepesua.

Hameessa on kivat taskut sivusaumassa ja edessä nappilista. Napeiksi valikoitui omasta nappikiposta ikivanhat, varmaan jo vintagenappeina kauan sitten ostetut vaaleansiniset muovinapit. Vaikka hameen kuvioinneissa ei olekaan vaaleansinistä, sopivat napit hameeseen tosi hyvin.

Olen pitkään ajatellut, että ompelukoneeni on ärsyttävä ja huonohko. Ostin sen viisi, kuusi vuotta sitten. Aiemmin mulla oli äidiltä ns. ikuisuuslainassa (ainakin 15 vuoden ajan) 80-luvun ihana Huskqvarna, jonka kanssa olin ommellut yhdessä lapsuudesta saakka. Käytin samanlaisia koneita myös artesaaniopiskeluiden aikaan ja työharjoittelussakin, joten se oli tuttu ja ihana. Nykyinen Singer ei ole tuntunut yhtään omalta, alalankakin on aina väärinpäin, laittoipa sen miten päin tahansa. Mutta viime viikonloppuna tapahtui jokin muutos. Mä päätin, että mun ja sen koneen suhteen on muututtava ja että opettelen käyttämään sitä paremmin (YouTuben avulla) ja että en halua uutta konetta, kun mulla on oikeasti ihan hyvä kone! Ja vitsit, kun katsoin ohjevideon napinläven ompelusta niin sehän oli aivan ihanan helppoa, parempaa jopa kuin sillä äidin koneella (jonka siis palautin, kun ostin uuden koneen ja äiti vei sen huoltoon ja ei aio enää lainata sitä mulle – ymmärrän täysin!).

Hameesta tuli aika ihana. Sellainen kotihame, sanoisin. Tai ihan hirveästi mikään muukaan ei voi olla, kun mitään menoja ei tälle kesälle ole, mutta helppo vetäistä päälle ja ihana sen oranssin lyhyen teepaidan kanssa, joka näkyy tiskipostauksessa tämän hameen kanssa. Oon niin iloinen, että viime viikolla iski yhtäkkinen ompeluinnostus ja kivoja kankaita oli siinä heti lähettyvillä. Lisää ompelupostauksia siis tulossa! Nähdään taas!

MÖKKILÄISEN IHANIN TISKAUSPISTE // ASTIOIDEN PESUA AURINGONLASKUSSA

Melkein hävettää se, kuinka onnelliseksi tuli tästä pienestä projektistani. Suloisesta, käytännöllisestä, älyttömän kauniista ja kaikista eniten ihanasta mökkimäisestä tiskauspisteestä, josta kerron teille nyt.

Te saatatte tietää, että rakastan mökkeilyä. Mulla on jatkuva oman mökin kaipuukuume. Pelkään, että ehdin vanheta ennen kuin saan laittaa omaa pikkuista kesäpaikkaani. Joskus vuosia sitten heitin toiveen maailmankaikkeudelle, että sellainen olisi ennen kuin täytän 50 ja nyt se määränpää tuntuu yhtäkkiä kauhean läheiseltä jo.

Olen miettinyt paljon sitä, mitä mää oikein siltä mökiltä kaipaisin kaikista eniten. Tämän kevään aikana ainakin sitä tahtoi tosi paljon johonkin, missä ei tarvitsisi miettiä muuta maailmaa. Tykkään olla kotona, mutta oma paikka muualla kuin kotona olisi ihana, sillä siellä ei ehkä niin miettisi niitä kaikkein arkisimpia asioita. Eikä varmaankaan sitä muuta maailmaa niin paljoa.

Millainenkohan mökkimuikkeli mää sitten olisin? Olen touhuaja, se ihan varmasti korostuisi, se on varmaa. Luultavasti mulla olis aina useampi projekti meneillään, sillä niinhän mulla on jo nytkin muidenkin mökeillä käydessä. Ehkä keräilisin risuja pois poluilta, järjestelisin halot ja kaarnat kaikki omiin lokeroihin siististi, maalaisin huussin kreisiksi (Mestaritekijässä siis!), istuttaisin kukkaniittyjä ja tekisin tämmöisiä tiskipisteitä eri aihealueilla enemmänkin.

Välillä olisin kyllä varmasti myös se Tiina, joka löhöilis riippukeinussa tuntikausia lueskellen, välillä nukahtaen ja karkkia syöden tai kännykkää selaillen. Järjestäisin ihania, pieniä kesäjuhlia, neuloisin saunakamarissa, leipoisin juhannuksena aina kermakakun ja siellä juhlittaisiin heinäkuista Tiinan päivää isoilla lättykesteillä. Pizzaa syötäis joka kerta, kun mökillä oltais ja kaapissa ois aina varalta sipsejä ja limsaa. 

Onneksi aika monia mun haaveiden juttuja voi tehdä myös muiden mökeillä. Ja onneksi ja kuinka kiitollinen siitä olenkaan, että toisinaan on ja on ollut mahdollisuus päästä toisten mökeille. Niin ei ole suinkaan ollut aina. Lapsena haaveilin siitä, että meillä olisi ollut oma kesämökki, jossa vintillä mulla olisi ollut oma pieni pesäkolonen, jossa seinällä olisi iso, läpikuultava nalletikkari ja aikuiset istuis pihan portailla nauraen ja jutellen ja heiteltäis joskus yhdessä tikkaa (serkkujen mökillä oli kaikkea tätä!). Ei meillä ollut sellaista omaa, joskus kylässä käytiin. Nuorena ja aikuisiällä on ollut monia ihania mökkireissuja ja jokainen niistä (paitsi ehkä yks vuokramökkijuhannus oli kyllä ihan hirveä) on ollut mieleenpainuva (ainakin hetkeksi) ja ihana. 

Jotain olen silti tajunnut. Teen niitä mun mökkihaavehommia nyt. On aivan mälsää odotella jotain että sitteku sitteku. Nyt on nyt ja huomenna voi olla, että maailma on jo loppu ja sitte kiva maailmanlopun reunalla hoksata, että jäipä se yks kiva juttu tekemättä vaikka mahdollisuus olis ollut. Siksi tämäkin tiskauspiste toteutui nyt ja viime kesänä sain tosiaan suloisen mahdollisuuden laittaa leikkimökin söpöksi

Tiskauspisteen idea lähti siitä, että täällä hellun sukulaisen mökillä on niin kauniit maisemat ja aina tiskatessani kaipasin sitä maisemaa. En tietenkään voi alkaa muiden kesäpaikkoja muuttamaan mieleisekseni, joten ajatus oli samantien, että tiskauspiste on helposti liikuteltava. Se kulkee mun mukanani ja säilön sitä varastossa sitten varmaan muulloin. Tärkeintä tämän tekemisessä ei todellakaan ollut sen pysyvyys ja suuri muutos mökkiläisille, vaan pelkästään mun oma tarpeeni ja siitä saama ilo. Tiskauskornerin saa otettua myös helposti retkille mukaan eli turha se ei missään nimessä ole.

Auringonlaskun tiskauspisteen tarvikkeet:

  • Hyvä sijainti, esimerkiksi terassi järvinäkymällä, ei mielellään seinä ellei pidä seinien katselusta
  • Yksinkertainen taso pöydäksi, oman taitettavan parvekepöydön bongasin Tori.fi:stä muutamalla eurolla.
  • Hyvät, siistit pesuvadit, nämä löysin Clas Ohlsonilta. Kantokahvat ovat hyvät ja astian kuivuessa väärinpäin vieläkin mainiommat, kun koko reuna ei ole tasoa vasten.
  • Kunnon tiskausvehkeet: luontoystävällinen astianpesuaine, tiskiharja ja erilaisia pesusieniä. Oma suosikkini on luonnonkuituinen pyöreä pesuharja, joka on Unit Marktista. Lisäksi on pari muuta pesusientä, joista toinen on Ikean sienestä leikattu pilvenmuotoiseksi.
  • Kuivausalusta. Sellaisia en tiennyt olevan olemassakaan, mutta nähdessäni sen iski oivallus, että jos johonkin, niin tähän se sopii erinomaisesti, vaikka ei ole mitenkään välttämätön. Omallakin tiskipöydällä vois olla toisinaan kätevämpi kuin litimäräksi kastuva keittiöpyyhe.
  • Kuivausteline. Tämä oli vaikea, sillä halusin sen olevan kaunis. Muistin nähneeni tällaisen Ikean muovisen hökötyksen joskus ja tiesin, että ainakaan sitä en halua. Kuitenkin sitä valikoimaa läpi käydessäni, jota ehdin katsella, tämä oli kätevin: noihin sivulipareisiin saa mukit kuivumaan telineen ulkopuolelle, aterintelinettä ei tarvitse erikseen, on kevyt ja telineessä on reunat. Ulkona kuivatellessa tuulikin pitää ottaa huomioon. Lisäksi tämä oli vertailun edullisin vaihtoehto. 
  • Erilaisia koukkuja ja roikkokippoja, joihin saa roikkumaan ainakin keittiöpyyhkeet. Nämä löytyivät Ikeasta, satsiin kuului myös tanko, mutta nyt käytössä vain S-koukut terassin kaiteessa ja pieni kippo (pitää vielä tehdä reikiä pohjaan), johon voi laittaa kuivumaan tiskivälineitä. 
  • Tyhjiä, kauniita lasipulloja ja niihin kukkia. Tämä saattaa olla jopa tärkein osuus koko tiskauksessa!
  • Aurinkoenergialla toimiva pieni ananasvalo löytyi Clasun alelaarista, vähän ehkä turha, mutta ei kuitenkaan!
  • Bonuksena voisi olla vielä suloinen pieni räsymatto paljaiden varpaiden alla, mutta jätetään se vielä jonnekin tulevaisuuteen. 

Kaikkineen rahaa meni vajaa 50 euroa. Äidiltä oli aamulla tullut viesti, kun eilen laitoin kuvan valmiista, että haluaa samanlaisen eli mistä sen tietää, jos tämä systeemi siirtyykin äidin mökille! 

Eilen illalla, kun bonustyttöseni kanssa laitettiin tiskipistettä kuntoon, aurinko paistoi ihanasti puiden takaa, oli lämmin kesäilta ja soittolista soitti vanhaa iskelmää. Pyysin hellua ottamaan muutamia kuvia, kun tiskaan ja nauratti ihan hirveästi, sillä olin niin onnellinen. Siinä mää tiskasin auringonlaskussa. 

TIKKATAULU MUITAIHANIAMAISESTI: RAKKAUSSTRÖSSELI & KASARILOVE

Päätimme lähteä hellun kanssa etsimään mulle sopivaa moottoripyöräilyyn sopivaa asua, mutta tilanne siinä sitten vaihtoikin suuntaa ja nyt olen tässä kirjoittelemassa teille tarinaa tikkataulusta.

Asua ei löytynyt, mutta matkalla kassoille näin hyllyssä tikkataulun, tuon mökkien kruunaamattoman laatulajin, jota kaikki muutaman tikallisen heittävät kesässä, mutta siihen se yleensä jää. Olen aina tykännyt tosi paljon kyllä heittää tikkaa, varsinkin jos kisataan, mutta hyvä en siinä missään nimessä ole. Silti tikanheitto aina vähän kiehtoo ja houkuttelee. Tälläkin kertaa. Nimittäin noin kolme sekuntia tikkataulua katseltuani siinä ohi kävellessä mun pään päällä välähti kuin Pelle Pelottomalla. Näin sieluni silmin siinä edessäni, millaisen IHANAN muitaihaniamaisen tikkataulun voisinkaan tehdä. Siihen sielujen silmin näkemiseen kuuluu myös ylöspäin nouseva pohjaton katse, innostus ja korviin asti nouseva hymy. Läheiseni ja kanssani tämän hetken kokeneet varmasti tietävät miltä näyttää kun arpostiinan innostus kasvaa. Tässä kävi juuri niin.

Eipä siinä sitten sen kummempia kuin että tikkataulu ja tikkapussi kainaloon ja kassalle. Kotona ensimmäisenä maalikorille etsimään sopivia maaleja ja hommiin. Maalasin ensimmäisen puolen heti samantien Au Pairit Uudessa-Seelannissa -sarjaa katsellen ja siitä muodostui Rakkausströsseli (nimellä tai tikkataulun tunnelmalla ei tosin mitään tekemistä ko. ohjelman kanssa).

Toisen puoliskon säästelin viikonlopun mökkireissulle. Siellä oli niin tajuttoman kaunis ja tyyni ilta, että kuvattiin oikein kunnon video maalaushetkestä. Siitä tuli aivan ihana, omasta mielestäni jopa pysäyttävän söpö kokonaisuus kertomaan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin tikkataulusta. Video löytyy mun Instagramista IG-tv:n puolelta (TÄÄLLÄ!). Sitä oli ihana tehdä yhdessä hellun kanssa. Hän on tavallaan joutunut mun kumppanina toisinaan aika äkillisestikin (auto tien varteen pysähdyksiin ja no niin nyt kuvataan!) mun kuvaajaksi moneen tilanteeseen, ehkä jopa pyytämättä ja olen kyllä iloinen ja kiitollinen hänen avustaan tällaisissa(kin) projekteissa. Hän on saanut leikkimielisen lempinimenkin tähän hommaansa: instatoori, vähän niin kuin tirehtööri, mutta kuvaa instastooreja.

Tikkataulujen maalaamiseen mulla ei ole sen kummempia ohjeita. Tarvitset tikkataulun, mielellään korkkaamattoman niin tulee siistimpi, sekä erilaisia maaleja. Jos taulua säilytetään pihalla, olisi tietysti sateenkestävät maalit parhaita. Oma tauluni on sisäsäilössä (eli mukana minne ikinä menenkin – mää niin näen itseni kesälomareissulla tikkataulun kanssa!), kun sitä ei käytetä, niin maalasin ihan akryylimaaleilla ja muutaman surauksen spraymaalia humpsautin myös. Mitään muuta tarvikkeita ei oikeastaan tarvitakaan. Paitsi pensselit. Ja ehkä sen ison laiturin.

Me testipelattiin omat tikkapelimme ja jos joku haluaa tehdä täysin yksyhteen näiden kanssa niin siitä vaan tai saada inspistä sääntöihin, niin tässä tulee infopläjäys. Säännöt ovat mun mielestä helpot tai vähintäänkin helpohkot, vaikka en sisilmäykseltä näyttävätkin pitkiltä. Niissä on kivoja twistejä ja jokainen tikanheittäjä on samanarvoisessa asemassa, kun parhaat pisteet eivät tulekaan just siitä keskeltä tikkataulua pienestä punaisesta pisteestä. Vähän huonompikin heittäjä voi hyvinkin voittaa koko turnauksen!

Rakkausströsseli

Tähän peliin maalasin myös tikkoihin taulun kuvioiden väriset päät, jotta saadaan jännitystä peliin lisää. Pisteytys tässä pelissä tapahtuu näin:

  • Sydämen neonpunainen heijastuma, 10 pistettä.
  • Tikkataulun heijastuma (persikkainen kaksiosainen tuossa vasemmassa reunassa), 8 pistettä.
  • Pinkit strösselit: 1. strösseli 5 pistettä, toisesta osumasta 10 pistettä, kolmannesta 15 pistettä, neljännestä 20 pistettä ja viidennestä 25 pistettä. Eli ensimmäisen strösseliosuman jälkeen jokaisesta seuraavasta osumasta saa +5 pistettä. Aika kova jos saa kaikki viisi osumaan pelkkiin strösseleihin.
  • Sydämen sisältä saa 4 pistettä, siellä ministrösseleistä ja kuplasta vasemmassa reunassa heijastuman alla sydämessä 5 pistettä.
  • Osumat taustaväreihin: 1. osuma yhdessä värissä 1 piste, 2. osuma samassa värissä 2 pistettä, 3. osuma edelleen samassa värissä 3 pistettä jne. Jokaisen värin kohdalla pisteytys alkaa yhdestä pisteestä.

Pisteet kannattaa ehdottomasti laskea pelin edetessä, sillä aina kun värikoodattu tikka osuu samaan väriin kuin mikä tikassa on, saa tuplapisteet. Järjestyksellä on siis väliä!

Tikkaa heitetään kolme kierrosta eli jokainen heittäjä saa kolme heittokertaa. Tämän lisäksi jokaisella tikanheittäjällä on mahdollisuus halukierrokseen. Eli tikkaa heitetään vielä yksi kierros, jos heittäjä niin haluaa. Ei ole pakko haluta. Peliin saattaa siis tulla niin monta uutta pelikierrosta, kuin on heittääjääkin. Heleppoa ku heinänteko, joku vois sanoa.

Kasarilove

Tämä tuntui ensimmäisten pelikierrosten jälkeen hitusen yksinkertaisemmalta kuin Strösselirakkaus. On myös astetta helpompi pisteytys, kun tähän ostin vain pelkät pinkit tikat eikä tarvitse miettiä niitä tuplapisteytyksiä, kun tästä se hauska twisti puuttuu. Pisteytys tapahtuu tässä pelissä seuraavasti:

  • Pinkit, pienet makaronit: 1. osuma 10 pistettä, 2. osuma 20. pistettä jne. Eli jokaisesta uudesta makaroniosumasta saa kymmenen pistettä enemmän kuin edellisestä.
  • Mintunvihreät nakin ääriviivat, 8 pistettä.
  • Jättikokoiset prinssinakit, 6 pistettä.
  • Sähkönsininen luikura, 5 pistettä.
  • Osumat taustaväreihin: 1. osuma yhdessä värissä 1 piste, 2. osuma samassa värissä 2 pistettä, 3. osuma edelleen samassa värissä 3 pistettä jne. Jokaisen värin kohdalla pisteytys alkaa yhdestä pisteestä.

Peruspelissä on tosiaan kolme kierrosta ja tietysti myös halukierrokset päälle, eli jokaisella tikkakisaan osallistuvalla on mahdollisuus toivoa ekstakierrosta.

Olokaapa hyvät. Ja kaino pieni pyyntö vielä: jos teette omia ihania tikkatauluja ja jaatte kuvia instassa, niin tägätkää #muitaihaniatikkataulu, jos jotain yhtäläisyyttä on, olis niin kiva nähdä teidän versioita!

Oon niin innoissani tästä mun tikkataulusta, että ette uskokaan. Tai ehkä uskotte, kyllähän mää oon helposti innostuvaa ihmissorttia. Olen jo suunnitellut taloyhtiön pihalla järjestettävää tikkakisaa kaikille yli 10-vuotiaille asukkaille (olis liian hasardia, jos kaikki KYMMENET pihan lapset alkais heittelemään tikkoja) sekä ilmoittanut juhannusjuhlien järjestäjälle, että mulla on mökkiolympialaisiin sitten laji jo valmiina. Johon hän ystävällisesti ja varmaan oman puhelimensa ääressä naureskellen muistutti, että lajithan tosiaan edelleen valitaan yhdessä oman joukkueen kanssa, mutta että voidaan jakaa joukkueet, niin, että mun joukkueeseen tulee ne keillä on mahdollisesti vähiten laji-ideoita. Niin toivon, että silleen käy!

KORONANEULE KAIKILLA VÄREILLÄ MUISTOKSI TÄSTÄ AJASTA

Tiiättekö mistä mää tykkään? No mun seuraajista! Olin justiinsa miettinyt, että mitä hauskaa neulottavaa sitä keksisi, kun lankoja laatikoissa tuntui olevan. Pieniä nyssynyyriäisiä ja kirpsakoita minikeräläisiä ja ihan korkkaamattomia lankakeriä vaikka muille jakaa (mitä en kuitenkaan halua tehdä). Mietin villasukka-yhteisneulontaa pelkistä jämistä (plääh, vähän liian tylsää!), ryijyhommia ja mietin instalive-yhteisneulontaa (mutta torppasin ajatuksen, koska aika on tästä tilanteesta huolimatta rajallinen ja haluan olla myös lasten kanssa välillä ilman kouluhoputtelua tai minkään sortin ahdistusta) (ja knit-a-longin järjestämisen olis nyt kyllä kiva olla sellainen, josta myös lapset hyötyisivät eikä vaan niin, että mä käytän hirveästi aikaa ja iltoja muiden ilahduttamiseen) (oon ollut vähän yllättynyt omasta tiukasta linjastani tätä asiaa kohtaan, mutta myös ylpeä, että olen osannut sanoa omille hyville ideoilleni ei, hahaha!). Mihinkään järkevään lopputulokseen en päässyt ja se vähän harmitti, koska neulotutti kuitenkin.

Sitten! Kuin salama kirkaalta taivaalta, instagramin pieni punainen pallura näytti merkin, uusi viesti saapunut. Luin viestin ja se oli eräältä pitkään jo minua seuranneelta naiselta ja hän vinkkasi minulle neuletta, josta saattaisin pitää! Se oli juuri sitä mitä olin kaivannut ja halunnut! Eikä mun tarvinnut yhtään itsellä suunnitella mitään, tehdä vain. Neuloin jo tuossa aiemmin tämän vuoden puolella valmiin neulepaketin innoittamana Wool and the Gangin Cable Bomberin (olen esiintynyt se päällä Instan puolella jo, mutta en postannut täällä sen kummemmin!), joka on ihana! Nyt sitten heti perään toinen valmis ohje.

Tämän neuleen ohje on tanskalainen neuledesignerin Lærke Baggerin. Ohje löytyy Instagramista hänen kohokohdistaan. Oli just niin sopivan suurpiirteinen kuin mistä mää tykkään ja siksi täydellisen ihana neuloa.

Tämä neule valmistuu helposti ainakin niillä ihmisillä, joilla lankaa on kertynyt kaappeihin. Ei tarvitse lähteä kotona mihinkään ostoksille, kun kaikki tarvittava saattaa hyvinkin löytyä omista varastoista.

Itse käytin lankoja melkoisen määrän. Neule on aika painava (942 grammaa) ja en mitenkään pysty laskemaan mitä kaikkia lankoja siinä on käytetty. Villi veikkaukseni kuitenkin olisi, että 40-50 eri lankanyssäkkää päätyi kokonaan tai osittain paidan uumeniin. Ihan kaikensorttisia, oli villaa, pellavaa, puuvillaa, silkkiä, akryyliä ja kaikenlaisia sekoituksia!

Olen huomannut, että tässä tilanteessa mulla on tapoja, joilla pääsen karkuun omiin maailmoihini erityisen hyvin. Yksi niistä on se, että neulon. Neulon vain neulomasta päästyäni ja uppoudun johonkin muuhun maailman katsomalla sarjoja ja elokuvia. Tämä neule toimi siihen hyvin, kuten kyllä toimi myös ryijyisän nojatuolin tekeminen, mutta niitä tuoleja ei voi valtavaa määrää tehdä, kun taas neuleita vou neuloskella. Tarvitsen kuitenkin aina mieluisaa tekemistä, en mitä tahansa. Tämä neule oli erityisen mukava, koska siinä sai leikitellä joka kerroksella.

Neule neulottiin niin, että puikoilla kulki kokoajan noin kolme eri lankaa ja itse lisäsin noin joka toisella kerroksella pieniä pätkiä eri värisiä langanpätkiä muutaman silmukan ajaksi. Jätin joistakin langoista vähän pidemmät langanpäät, jotka päättelin, mutta osan vaan neuloin alusta loppuun ja sinne jäävät sekaan ne päätkin. Osan taas solmin kiinni aina seuraavaan lankaan pienellä solmulla.

Malliltaan neule on jättileveä laatikko muhkeilla puhvihihoilla ja isolla kaula-aukolla. Aah, niin rakastan!

Yksi parhaista hetkoistä neuloessa on kyllä myös tää. Langanpätkät läjässä ja valmis työ. Viimeisenä kuvana saatte vielä herkullisen otoksen, jossa näytän just siltä ku olisin noussut juuri sängystä eli aivan parhaalta. Oikein ihanaa viikonloppua teille armaat lukijani! <3

KANOJA SUKLAAMUNIMASSA JA MUITA PÄÄSIÄISPERINTEITÄ

Kaupallinen yhteistyö: Fazer Makeiset

Onko teillä muillakin niin, että tuntuu kuin ihan justhan oli joulu ja nyt jo pääsiäinen? Minä ainakin hämmästyin viime viikolla kalenteria katsellessani ja todetessa, että kyllä näin on, se on pääsiäinen tässä nyt ja heti samontein taas! Itseasiassa mulle kyllä käy joka vuosi samalla tavalla, että jos joku juhla yllättää, niin se on pääsiäinen. Ehkä se johtuu siitä, että ajankohta ei ole päivämääriin sidottu.

Pääsiäinen on silti yksi mun lempijuhlapyhistäni. Se rikkoo kivasti kevään rytmin, tosin tänä vuonna tuntuu kyllä vähn erilaiselta kuin normaalisti, mutta meillä on perheessä syntymäpäiväsankareita pääsiäisen ympärillä kaksi, joten juhlahumua siihen liittyy myös sen suhteen aina. Pääsiäisen juhlintaan ei liity meillä erityisemmin pääsiäisruokia, vaan enemmän makeaa herkuttelua ja koristelua ja askartelujuttuja. Myös kevään keltainen ja pastellisävyinen väritys tässä juhlapyhässä on tietysti mun mieleen.

Meillä on muutama perinne, jotka toteutetaan joka vuosi. Ensimmäinen on lähtöisin mun omasta lapsuudesta. Äiti pyysi etsimään kirjahyllystä ne kirjat, joista löytyy kanojen kuvia. Kirjat jätetään aukinaisina johonkin näkyvään paikkaan ja yön aikana pääsiäiskanat munivat suklaamunia ja muita herkkuja. Tää on jotenkin suloinen perinne. Muistan edelleen, mitkä olivat ne lapsuuden kotoa löytyvät kirjat (ainakin Koiramäki ja joku tuhansien iltasatujen kirja), joista kanojen kuvia löytyi ja aina harmitti, ettei kirjoja ollut enempää. Omat lapsenikin ovat vuosien saatossa oppineet muistamaan muutaman kirjan, joista kanat varmimmin löytyvät. Naureskeltiinkin yhdelle kirjalle, kun se oli niin sotkussa, että luultavasti munien löydyttyä on kirjaa luettu suklaisilla sormilla.

Omat lapset lähtevät pääsiäisen viettoon toisiin koteihinsa, joten kirjat jäävät pyhien yli odottelemaan tänne kotiin, joskos kanat munivat. Eivätköhän ne, tai siis tietysti.

Toinen pääsiäisperinteemme on tietysti munien maalaus tai niihin piirtely. Joinakin vuosina ollaan puhallu kananmunia tyhjiksi tai käytetty erilaisia paperimassoista tehtyjä munia, mutta kyllä parhaaksi ja kivoimmaksi vaihtoehdoksi on silti vuosien saatossa muodostunut Mignonit! Niissä kun koristeluun ei liity pelkästään se kuviointi ja sen hetken parhaat askarteluideat, vaan kaiken kruunaa täydellinen sisus! On myös jotenkin ihanaa se, että kaikki se koristelu ja kauneus on vain hetkellistä. Kaikkea ei tarvitse säilöä ikiajoiksi tulevaisuuteen talteen (meillä on kyllä pääsiäiskoristelaatikko ja just katsoin sitä, että onneksi tänä vuonna ei tullut yhtään rairuohokipposta sinne lisää), vaan ihanuus katoaa kuoren muodossa ja herkkukin parempiin suihin. Muisto jää kuitenkin. Yhdestä Mignonista riittää herkkuhetkiä monelle ihmiselle, kun sen jakaa osiin perheen kesken. Se on melko tuhti herkku, joten siltä kantilta jos miettii, niin meidänkin perheessä pelkästään Mignon-hetkiä olisi tällä laskukaavalla viisi.

Lapset saivat jokainen koristella omat munansa haluamallaan tavalla. Viisvuotias teki videopeleistä tutun Yoshin vaaleanpuna-valkoisen munan tusseilla värittäen. Pääsiäisviikon yhdeksänvuotias sankari teki vähän hömpsähtäneen munatyypin. Teini taas teki suloisen Ilpoksi nimetyn munan, jolla on monta eri tyyliä. Hattua vaihtamalla hänestä tulee milloin postinkantaja, tenniksen pelaaja, silinterihattu päässä oleva herrasmies ja milloin taas pehmeää kruunuaan kantava kuninkaallinen.

Itse taas innostuin oikein kunnolla piirtelystä ja koristelusta. Joitakin munia värittelin tusseilla kuvioiden, isoimpaan osaan minäkin silti piirsin kasvoja ja tein kartongista ja paperista erilaisia kruunuja, hattuja, asuja ja kukkasia.

Työnurkkaukseni pikkuhyllykköön tein kolme, niin ajankohtaista tämäkin, vessapaperirulla-pääsiäismuna-tyyppi-tyyppilöistä. Nämä tein aivan omassa rauhassani, lasten katseilta rauhassa ja ajattelin antaa niiden olla hyllyllä niin kauan kuin saavat olla, jännityksellä odottaen milloin lapset huomaavat ne. Kun huomaavat, niin saavat syödä nekin.

Rullatyyppejä oli hauska tehdä. Vessapaperirulla piti ensin leikata auki ja vähän kuumaliimalla pienentää, jotta muna pysyy rullan päässä paikoillaan eikä valahda läpi. Muuten rullan ja munan saa koristella haluamallaan tavalla. Jos kotoa ei löydy niin suurta lahjapaperikokoelmaa kuin multa (ne on mun suurensuuri pahe, tai siis ohut ja kevyt pahe eli hyve!) niin mainio vinkki on käyttää koristelupaperina vaikkapa kauniita mainoskuvia aikakauslehdistä.

Koska juhlapyhät vietetään hellun kanssa kaksistaan, voin huolettaa laittaa pöydälle kulhoja karkkeineen eikä tarvitse pelätä, että itse jää herkuitta. Viime sunnuntain virpomiskerrokselta (joka suoritettiin toki ilman yhtään lähikontaktia, meillä oli talossa alakerran asukkaiden ikkunavirpomista ja herkkukoreja oli jätetty rappujen oville, joissa lapset virpoivat herkkukoreille ja jättivät vitsat tilalle) meille saapuneet suloiset vitsat maljakossa ja Fazerin ihanat sitruuna-marenkijogurtti-suklaakohvehdit kipossa tuovat varmasti lempeän ja ihanan pääsiäistunnelman.

Mun askartelumoodi pääsi tosi kovaan vauhtiin munakoristelussa, niin tein siinä sivussa myös tällaisia hauskoja pikakortteja. Leikkelin erilaisia kuvioita kartongista ja liimasin ne kiinni satunnaisen muotoiseen korttipohjaan sekä lisäsin muutaman suklaakonvehdin. Pienellä kuumaliimatipalla suklaan kääreiden pääihin saa herkun pysymään hyvin kiinni kortissa ja ne saa myös helposti irti syötäviksi. Tällaisia kortteja ajattelin tiputtaa naapureille postiluukusta ilahduttamaan.

Toivon pääsiäiseen myös aurinkoisia, tuulettomia kelejä, että pääsisi ihanalle metsäretkelle. Palmusunnuntain retkelle otin mukaan yhden söpön lintu-Mignonin ja kuvasin hänet katselemassa kaihoisasti järvelle. Tällaisia tyyppejä tekisi mieli kuvata enemmänkin.

Siellä se pieni munalintunen on iloisesti toivottamassa teille ihanaa ja rauhallista pääsiäistä! Olis kiva kuulla, mitkä ovat teidän pääsiäisperinteitä ja parhaat tavat koristella pääsiäismunat? Saa kertoa! Kuullaan taas! <3

RYIJYISÄ NOJATUOLI

Pari vuotta sitten Ikeassa ihastelin mustaa metallituolia. Muistan miettineeni jo tuolloin, että se olisi mahtavaa ryijyttää matonkuteella. Meillä on kuitenkin sen verran pieni koti, että hylkäsin ajatuksen, eihän meille mahdu uutta nojatuolia.

Pari, kolme ryijyjakkaraa tehtyäni haaveilin siltä yhä nojatuoliversiosta. Onneksi satuin bongaamaan matonkutomisreissullani tuon jo valikoimista poistuneen nojatuolin ja pääsin kuin pääsinkin hommiin, sillä ostin tuolin itselleni. Ja unohtamaan sen tosiseikan, että tilaahan meillä ei edelleenkään ole sen enempää kuin aiemminkaan.

Mutta sehän nyt on toisarvoista. Tekeminen ensin, paikan järkkäily tuolille vasta sitten!

Ryijyjakkaroita tehneenä tiesin, että jos ritiläruudukko on iso, käy lopulta niin, että kuteenpätkät lähtevät kohti maan keskipistettä, eli valahtavat reijistä läpi ja loppujen lopuksi roikkuvat kaikki alaspäin ja ryijytys on muuttanut tuolin toiselle puolelle. Näin käy ryijytetyille tuoleille usein ajan saatossa vähän joka tapauksessa. Välillä siis kannattaa valmiille ryijytuolille tehdä huoltotoimenpiteitä ja työnnellä kudepätkiä nurjalta puolelta oikealle puolelle. On muuten terapeuttista hommaa esimerkiksi äänikirjaa kuunnellessa. Mutta palataanpas nyt kuitenkin vielä siihen miten minä tämän tuolin ryijyttelin.

Aloitin nojatuolin ryijytyksen sillä, että tein koko tuolin suorakaiteen mallisten aukkojen muodostaman ritilän päälle ekstraraidoituksen rautalangalla. Yllä olevassa kuvassa tuolin kullanväriset ruudukon viivat ovat rautalankaa. Tykkäsin tästä vaiheesta niin paljon, että vaivuin jo ryijyflowhun siinä vaiheessa vaikken ollut saanut käsiini vielä yhtään kudettakaan.

Leikkaan kuteenpätkät aina summanmutikassa, sillä tykkään, että ryijytys on rönsyilevä ja eläväinen. Niin tein myös nyt. Yleensä pätkien pituus vaihtelee 15 sentin ja kolmenkymmenen välillä.

Tällä kertaa tein värityksen täysin sen hetkisen mielialani mukaan niin, että valitsin värin ja ryijytin tietyn kokoisen osan ja se oli siinä. Siirryin siitä seuraavaan. Katsoin tuolia tehdessäni samalla paljon Love is blind -sarjaa ja nyt kun katselen valmista nojatuolia, muistuu eri värisistä kohdista mieleen eri vaiheita sarjasta.

Käytin kotoa löytyneitä jämäkuteita ja pari väriä ostin tätä työtä varten. Kuten usein mun kässähommissa, tässäkin jouduttiin menemään vähän sen mukaan mitä värejä oli tarjolla. Mutta hienot värit tuli!

Pari kertaa vilautin keskeneräistä tuolia Instagramin stooreissa ja tiedän, että siellä on monta tori.fi -hakua tehty etsien tuoleja ja jakkaroita ja tilaten kuteita. Meillä oli Pesojoonaksen kanssa yhteinen instalivekin aiheen tiimoilta, kun opastin Joonaksen alkuun oman tuolinsa kanssa. Se oli hauska live se ja en malta odottaa kuulla, mitä kaikkia sarjoja Joonas tehdessään katsoi ja miltä hänen tuolinsa valmiina näyttää. Jos pitäis joitakin tämän vallitsevan maaiman tilanteen aiheuttamia mukavia juttuja listata, niin sanoisin kyllä sen yhteisen ryijyhetken!

Mun tuolini tosiaan valmistui monen illan ja tunnin ahertamisen jälkeen pari iltaa sitten. Teki lopussa oikein mieli hidastella, sillä tiesin, etten saa kyllikseni taaskaan. Oikeassa olin. Tänään tiskatessa mietin jopa että metallisen aterintelineen, johon sujautan aina haarukat ja veitset tiskatessa kuivumaan, että senhän voisi ryijyttää. Haha, no enhän mää sellaista tietenkään tekis, mutta on tää tällainen puuha vaan niin mukavaa ja helppoa, kepeää puuhaa, tähän aikaan sopivaa.

Paikka tuolille loppujen lopuksi löytyi. Piti vaan siirtää lipasto nurkkaa kohti. En ole yhtään sitä ihmissorttia, joka tykkää huonekaluista ahdettuina nurkkaan, mutta nyt oli vähän joustettava. Lipaston ja nurkan välillä on kuitenkin parikymmentä senttiä tyhjää ja rakosessa syntymäpäivälahjaksi saamani lumilauta (aivan kuten teininä ja tuo muuten turvaa sekin ajatus, että lauta nojailee nurkkaan, kuin huolettomina nuoruusvuosina). Ja mikä tärkeintä, ryijytetty, kaunis, söpö, kreisi ja ihana nojatuoli on oven vieressä sellaisella paikalla, josta näkee suoraan ulos ja katsetta kääntämällä television. Tuoli on myös päätynyt välillä pelituoliksi teeveen ääreen ja koko perheen mielestä se on kiva uusi huonekalu meidän piskuiseen kotiimme. Kiva juttu niin!

Loppuun vielä kuva minusta tuolilla istumassa juuri nyt tätä tekstiä kirjoittamassa lapsen kuvaamana. Moikkumoi, nähdään taas!

OMPELE LAPSEN PIIRUSTUKSEN MUKAAN PEHMO // ME TEHTIIN GRILLITYYNY

Nyt, kun kotona ollaan, sitä päätyy pohdiskelemaan lasten kanssa puuhattavaksi toiminnaksi jos jonkinlaista askartelua. Mietin joitakin tekemisiä myös niin, että niitä on kiva jakaa teille seuraajille.

Viime viikolla keksin, että voitaisiin pitkästä aikaa tehdä pehmo lapsen piirustuksen pohjalta. Aiemmin ollaan tehty ainakin tämä supersuloinen kirahvikaija. Tällä kertaa laitoin Instaliven päälle, kun aloin hommiin eli oli monella tapaa erilainen tekotapa nyt kuin viimeksi, vaikka perusohje (eli se että lapsi piirtää, aikuinen ompelee) olikin sama. Musta on muuten ollut tosi ihanaa nyt, kun erilaisia livelähetyksiä on tullut sekä teeveestä, että instagramin puolella. Ne todellakin piristää näinä omituisina ja vähän myös pelottavinakin aikoina.

Eli kuviohan tässä hommassa menee niin, että ensin annetaan lapsen tai lasten piirtää. Ohjata ei sen kummemmin kannata, antaa heidän piirtää sitä mitä milloinkin on mielessä. Meillä oli just nyt erilaisia makkaroita, nakkeja, grilli ja Pipsa Possu. Mistään näistä ei oltu puhuttu aiemmin. Ihmeellisiä ovat lasten ajatustenjuoksut.

Valitsin meidän ensimmäiseksi työksi tokaluokkalaiseni piirtämän grillityynyn. Sehän on sananakin jo jännittävä. Mitä voikaan olla grillityyny?! (siirryn googlaamaan…. ahaa, on ollut sellaista leipää kuin Grillityynyt, maustettuja kauraviipaleita, jännä!) Meidän grillityyny tarkoittaa siis tyynyä, jossa on pallogrillin kuva makkaroineen päivineen. Enhän mä voinut mitenkään olla tarttumatta tähän!

Tyynyn kankaaksi valitsin vihreän sametin, jota mulle oli jäänyt just sopiva palanen Hakolan kanssa tekemästäni yhteistyöstä. Grillin ja makkaroiden kankaat löytyivät kangaslaatikosta. Grillin ulkokuori on myös jostain workshopista mulle jäänyt Uhanan kangaspala ja siinä sattui olemaan täydellisesti kuolaavat huulet, joten tietysti mää hyödynsin sen. Hiillos on pala Vimman ihanaa kangasta, josta meillä oli joskus aikoinaan olkkarissa tyynyt. Makkarat on pellavaa. Grillin jalat heijastinnauhaa ja makkarakepit nauhapurkin aarteita. Vähän ehkä överihienot materiaalit, mutta ne oli mitä löytyi ensimmäisinä sopivan värisinä ja tartuin niihin. Aivan yhtä hyvin olisin voinut käyttää yhtä vanhaa tyynyliinaa, jonka juuri pesin ja huomasin, että se on revennyt ja voisi siirtyä muihin tehtäviin ja mitä tahansa pikkuisia kangastilkkuja.

Piirustuksen voi suurentaa vapaalla kädellä sen kokoiseksi kuin haluaa tai sitä voi käyttää kaavana suoraan. Itse tein niin, että otin kuvan piirustuksesta pädillä ja suurensin kuvaa näytöllä ja laitoin näytön kirkkauden täysille ja piirsin läpi paperille.

Ohuisiin kankaisiin silitin ensin tukikankaan taakse ja kiinnitin palat kaksipuoleisella liimaharsolla alustaan. En ommellut kuvioita tiheällä siksakilla vaan ihan vaan suoralla ompeleella kiinni, sillä nyt saa olla kyseessä taiteellinen grillityyny eikä niinkään kovimmassa mahdollisessa käytössä oleva arkipehmuste.

Tyyny valmistui kivasti melkein kokonaan livelähetyksen aikana. Lupasin, että seuraavana päivänä jaan kuvan valmiista tyynystä. Mutta sitten kävi jotain.

Ne ompeluhetken aiheuttamat sotkut ympäri keittiöitä jäivät siihen, tai osa niistä ja mä lamaannuin. Tyyny tuntui mälsältä. Enkä löytänyt siihen sisätyynyäkään. Oli tylsä olo, että olin pettänyt lupauksen näyttää valmiin tyynyn seuraavana päivänä. Kunnes hoksasin, että yks tyyny on aika pieni asia tässä nykytilanteessa, jossa mielialat vaihtelevat monta kertaa päivässä, ainakin minulla, kiitollisuudesta ahdistukseen ja kaikki siltä väliltä.

Sisätyynyn tilanne korjaantui sillä, että otin yhden tyynyn sängystäni (mulla on aina neljä tyynyä) ja täytin grillityynyn sillä. Suljin käämtöaukon piilopistoin ja tsadaa, grillityyny oli valmis!

Voitte arvata, kuinka onnellinen, iloinen, tyytyväinen ja ylpeä on suunnittelija tästä yhteisestä projektistamme. Meillä ei välttämättä olisi ollut aikaa tai ei oltais hoksattu aloittaa tällaista projektia ilman tätä maailman erikoista tilaa, joten olkoon tämä yks merkintä sillä listalla, johon laitetaan tämän maailman tilanteen aiheuttamat hyvät pienet asiat.

Mitä lämpimin suositus kaikille kenen kaapista löytyy vähänkään kangasta ja ompelukone. Soveltaa saa, kaksipuoleinen liimaharso ei ole välttämätön (sitä ei varmaan ihan kaikilta löydy), sen voi korvata sillä tiheällä siksakilla vaikka. Nauhaa saattaa olla ompelutarvikkeiden sijasta joillakuilla esimerkiksi joululaatikossa lahjanauhojen muodossa. Eikä omaa lastakaan tarvitse olla, pyydä kummilastasi tai ystävän lasta piirtämään sulle pehmotoive.

Oikein ihania ompeluhetkiä kaikille sinne! Kyllä tästä selvitään. <3

SATTUMALTA VALMISTUMAAN PÄÄSSYT SÖPÖ KEITTIÖNMATTO

Muutama viikko takaperin päätin lähteä Verkkokauppaan Jätkäsaareen. Otan sen ratikan, joka vie satamaan eli pääsen ihan ovelle asti, ajattelin. Jotain kuitenkin tapahtui ja olinkin siinä ratikassa, joka hurruutteli läpi Ruoholahden ja toi sillan yli Jätkäsaaren puolelle. Sillä oli ilmeisesti tarkoitus…

No, eipä siinä mitään, aurinko paistoi kauniisti ja mietin, että ihan mukavaa kävellä Jätkäsaaren läpi ja vähän tutkailla mille siellä näyttää. Sattumalta kävellessäni katseeni kääntyi just sopivasti oikeaan suuntaan ja näin pienen liiketilan, josta muistin kuulleeni aiemminkin. Kyseessä oli Kutomo Craft Studio. Otin muutaman askeleen vielä ennenkuin päätin kääntyä ja mennä sisältä kysymään, että mikäs meininki siellä onkaan. Tiesin Instagramin kautta, että siellä ainakin matonkutomismahdollisuus ja sekös minua kiinnosti.

Pienellä visiitilläni selvisi, että paikka oli harmiksi lopettamaisillaan, mutta että minä vielä ehtisin viimeisellä viikolla kutomaan loimien loppupätkän mattoa! Oi mikä onni! Ei muuta kuin kalenteriin merkintä ja kuteita mietistekelemään ja etsimään.

(Tämän tilanteen jälkeen tapahtuikin yksi omituisimmista asioista ehkä ikinä matkalla sinne Verkkokauppaan. Mun eteeni, noin puolentoista metrin päähän, lensi siellä Jätkäsaaren talojen keskellä taivaalta puukko. Kyllä, ihan oikea puukko! Ilmeisesti joltain rakennustyömaalta, mutta voitte uskoa miten se aluksi hämmästytti ja myöhemmin tuli ihan itku, kun mietin asiaa. Onneksi ei käynyt kuinkaan!)

Mietiskelyksi ja haaveiluksi kivan väristen kuteiden etsintä jäikin, sillä vasta päivää ennen kutomisvuoroa havahduin, että en tosiaan ole mitään vielä hankkinut. Kurvasin autolla lankakauppaan etsimään mieluisia värejä, joita ei tietenkään ollut, joten otin niitä mitä oli. Väreiksi muodostui suunnitelmiin nähden yllättävät vaaleankeltainen, hailakat vaaleanpunaisen sävyt ja lähes neonpunainen ärhäkkä pinkki.

Voi miten nautinkaan paukuttelusta ja maton edistymisen seurannasta. Kuuntelin samalla äänikirjaa (Riikka Suomisen Suhteellisen vapaata), joka vähän ärsytti (mutta kyllä mä silti voin kirjaa suositella niille, joita aihe kiinnostaa, vaikka vähän paatokselliseksi meni loppua kohden – hupsista, tästähän tuli pikainen kirja-arvio mattopostaukseen!), joten välillä matto eteni vieläkin jouhevammin. Liian ihana ja haaveileva kirja saattaisi aiheuttaa päinvastaisen reaktion.

Kaikenkaikkiaan maton kutomiseen meni vajaa kymmenen tuntia. Olin onnellinen joka hetkestä. Sanoisin, että onnellisuus näkyy matosta, sillä siitähän tuli tosi nätti. Noin 140 senttiä ihanuutta. Mattoa kudottiin kokoajan kahta eri kudetta kutoen, joten sävypinnastakin tuli ihanan eläväinen. Laitoin aina molemmat kuteet kerralla sinne väliin ja sitten paukautin yhteen, sen voisi tehdä myös niin, että ensin ensimmäinen, paukautus ja sitten toinen kude ja pamaus. Silloin jälki olisi tarkemmin niin, että kaksi eri sävyä muodostaisi ns. siistimmän pinnan. Tuossa yllä olevassa kuvassa eläväisyyden näkee hyvin vaaleanpunaisen ja neonpunaisen kesken, että välillä toinen väri on saanut enemmän valtaa ja silläviisiin. Vaaleanpunaista kudetta mulla oli kolmea eri sävyä ja läheltä katsottuna nekin sävyt eroavat toisistaan sen verran, että eron huomaa. Loimissa on valkoista ja beigeä lankaa, se tekee myös kauniin kolmiulotteisen efektin.

Pahoitteluni, että en osaa kertoilla kutomistermejä sen kummemmin, että mikä oli sidoksen (?) nimi tarkalleen ottaen tai että paljonko mulla meni loimilankoja ja paljonko kudetta kilomäärällisesti. Mää vaan tein.

Nyt matto sijaitsee meillä keittiössä. Huoneesta tuli jotenkin ihanan kotoisa sen myötä. Se menee kivasti pöydän jalkojen alle, kun leveyttä on metrin verran ja tiskatessa saa seisoskella maton päällä. Heti, kun on taas mahdollista, aion varata paikan jostain kutomosta ja tehdä lisää mattoja. Minne, sitä en tiedä, sillä ihan loputtomiin meillä ei vapaata lattiatilaa ole, mutta se ei oo se tärkein, vaan parasta on itse tekeminen.

Kuteita jäi tästä projektista yli sen verran paljon, että niistä on tulossa nyt ryijynojatuoli, johon solmin matonkuteita ryijysolmuin, sillä kutomo möi tietysti lopettamisensa takia irtaimistoaan pois ja siellä oli juuri se tuoli, jonka olin aikoinaan jättänyt Ikeasta itselleni ostamatta. Joten, nyt kotioleiluni on saanut suloisia solmimishetkiä, kun tuoli valmistuu. Siitä lisää myöhemmin!

ps. Jos mattojutut kiinnostavat enemmänkin, niin määhän oon ennenkin kutonut maton, juttu siitä löytyy täältä. Sekin oli pitkään keittiössä. Itseasiassa tämän maton saapumiseen saakka.