Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

MUITAIHANIALAISNEULE GOES SPRING/SUMMER 2019

Aloitin tässä muutama päivä sitten uuden neuletyön. Myönnettäköön, että tänä neulekautena (neulon yleensä aktiivisimmin syyskuusta-kevääseen, neulekausi ainakin alkaa aina syyskuusta) (ajatteleekohan kukaan muu näin, musta tää on ihan ilmiselvä juttu, mutta kun tarkemmin ajattelen, niin vähän hassu) olen aloittanut kyllä muitakin neulomuksia. Kesken on ainakin kaksi pipoa, yhdet sukat ja villahousut. Kaikki ne ovat ihan vähän vaille valmiita. Toivottavasti saan innon rutistaa ne loppuun ihan lähiaikoina. Keskeneräiset työt ovat hitusen ahdistavia, myös neulekorissa.

Pari viikkoa sitten ihan hetken mielijohteesta tilasin lankoja, kun löytyi nopealla googlauksella useita kivoja värejä samasta, sopivan paksuisesta langasta. Innostuin nimittäin omasta neuleohjeestani, kun Hupsistarallaa-blogin Terhi oli neulonut itselleen oman, reippaasti muokatun versionsa Muitaihanialaisneuleesta ja se oli aivan upea. Muitaihanalaisneuleen ohjehan siis löytyy mun ensimmäisestä kirjastani, Muita ihania – lempeä ja hulvaton käsityökirja. Neule nyt on melko perus ja toisille ehkä mälsäkin neulottava, mutta se kruunu onkin ihana kirjoneulekuvio. Se taas on tietysti tuttu jo täältä blogista ennen kirjaa, sillä kuvio on sama kuin muitaihaniatyynyssä.

On ollut mukava neuloa. Ensinnäkin siksi, että lanka (Alpaca Cloud) on aika ihanaa neulottavaa. Toisekseen siksi, että valmista kirjoneulekuviota on vaan niin mukava neuloa, kunhan seuraa ohjekuviota, vaikka oon mä vähän muokannut sitäkin tuossa matkan varrella. Kivaa on myös ollut katsoa välillä valmiista tyynystä, joka on mulla edelleen tuossa työtuolilla selän takana pehmusteena, että mikä väri olisikaan kiva seuraavaksi. Ja parasta on kuitenkin se, että mä teen itselleni isoa, muhkeaa neuletta, josta haaveilin tässä ihan vasta talvellakin, ja jonka näen itseni päällä jo tietyssä tilanteessa kesällä. Toivon, että saan toteutettua tuon hetken. Olen myös tuntenut mukavia tuntemuksia siitä, että mä oon tehnyt tuon käsityökirjan yhdessä Henna-Kaisan ja Johannan kanssa. Se oli mun iso haave ja se toteutui. Kirja on päätynyt monien ihmisten kirjahyllyyn ja toivottavasti myös käyttöön asti. Se on inspiroinut, sen tiedän varmuudella. Kiitollisuuspuuskaksikin sitä tunnetta voisi sanoa ja terveeksi ylpeydeksi omia tekemisiään kohtaan. Mun yks inhokkilauseita on vaikka itse sanonkin, koska aina saa ja pitää kehua omia juttujaan, jotka on hyviä, mutta tiedän kyllä myös sen pienen, ehkä suomalaisen, nolouden tunteen sen takana.

On ihanaa, upeaa, hienoa ja lähes täydellistä neuloa ainakin vielä tässä vaiheessa unelmiensa höttöpehmeää, hattaraista, kevyttä ja älyhienoa viileiden kesäöiden villapaitaa, joka päällä istun veneessä soutelemassa tyynellä järvenselällä. Paitsi ainiin ne pelastusliivit tulee siihen päälle… Hmm, no, tän jättineuleen allekin ne kyllä varmasti mahtuu. Söpöjä instakuvia odotellessa, heh! Nyt isken neuleen kimppuun ja jatkan haaveilua siinä, oikein leppoisaa ja kivaa lauantaipäivää!  

KUINKA SAADA LAPSET INNOSTUMAAN KÄSITÖISTÄ?

Multa kysytään toisinaan, että ovatko mun lapsetkin innokkaista käsitöiden tekijöitä. Ja että te varmasti teette paljon kaikkea askartelua yhdessä. No, vastaan tietysti kyllä, koska asia toki niinkin on, me teemme yhdessä juttuja ja ovathan lapset innostuneitakin, mutta on tässä asiassa silti vähän sellainen suutarinlapsi-kulmansakin. Kun tekee käsityöjuttuja muutenkin, niin ei mua useinkaan ihan hirveästi innosta lasten kanssa vielä illallakin touhuta askarteluasioita, vaan teemme toisenlaisia juttuja. Toisinaan käy niin, että minä teen kässähommiani tai käyn läpi askarteluvarastojani ja lapset vaan tulevat seuraamaan tekemisiäni ja innostuvat sitä kautta, oma-alotteisesti. Kolmen lapsen äitinä on käynyt myös niin, että valitettavasti en ole aivan yhtä paljon askarrellut synttärikortteja tai harjoitellut aakkosia, kuin minä ensimmäisen ja vielä kahdenkin lapsen kanssa teki.

Lapseni, ainakin kaksi vanhinta, tietävät, että melkein mitä tahansa käsitöihin tai askarteluun liittyvää tarviketta he minulta kysyvät, saattaa mulla hyvinkin sellaista löytyä. Jos ei löydy, niin mulla on usein luova vaihtoehto sen kysytyn tilalle. Olen myös sitä mieltä, että lapset saavat ihan pienestä pitäen käyttää kunnon välineitä, teräviä saksia ja pitäviä liimoja ja kunnon pigmenttisiä vesivärejä, koska ei meistä aikuisistakaan kukaan innostu huonoilla välineillä.

Viime viikolla oli erityinen viikko lasten luovuuden suhteen. Eräänä päivänä koulusta tultuaan tyttöni istui välipalalla keittiönpöydän ääressä puhelinta katsellen. Ehdotin hänelle, joskos kiinnostaisi kirjontahommat. Kiinnostusta ei juuri ollut, mutta sain kuin sainkin houkuteltua hänet edes kokeilemaan kirjomista. Annoin paperia, pyysin piirtämään soturikissahahmon, teippasin kuvan ikkunaan. Etsittiin hänen mieleisensä värinen pellavakangas ja pingotettiin se kirjontakehykseen. Tytär piirsi kissan kankaalle. Hän valitsi sopivan väriset muliinilangat ja alkoi kirjomaan. Joskus pienempänä hän oli tehnyt muutaman piene kirjotun kuvan, mutta aiempi kokemus kotioloissa oli vähäistä. Into kasvoi tehdessä ja sain parin seuraavan päivän aikana kuulla seuraavat lauseet, tässä järjestyksessä: Äiti, tää onkin yllättävän kivaa. Kunpa mää pääsisin jo kirjomaan. Kirjominen on kyllä ihan liian aliarvostettua. Valmista työtä hän kommentoi, että siitä tuli aivan ihana. Sanoisin, että innon siemen on kylvetty. Viikonloppuaamuna ekaluokkalaiseni kesken Nintendolla peluun ilmoitti, että olisi kiva tehdä vohvelikangaskirjontaa. Kurkkasin kangasvarantoni samantien ja totesin, ettei juuri sitä siellä kuitenkaan ole (vaikka olisin voinut vaikka vannoa, että vaaleanlilaa siellä on ollut) (ehkäpä laitoin menemään taannoisessa kangasinventaariossa, niin siinä aina käy). Siispä nelivuotias matkaan ja metrolla kangaskauppaan. Sen lisäksi, että meillä oli tosi kiva parituntinen ihan kaksin, sai isoveli vohvelikankaansa. Totesinkin kangaskaupantädille, että nyt piti lähteä heti hakemaan, kun lapsi niin toivoi kesken pelaamisen. Voi että olikin ihana seurata hänen tarkkaavaisuuttaan pujotellessaan lankoja pitkin vohveliruutuja. Onneksi on vielä käsityöntunteja koulussa, jolla tämäkin taito opetellaan. Olen erittäin kiitollinen. <3

Nuorimmaisen kanssa askarreltiin yhdessä synttärikortti tarhakaverille. Nelivuotias on oppinut kirjoittamaan erityisesti oman nimensä, mutta myös muita kirjaimia ihan kuin itsestään (usein kirjoittaa nimensä vitsikkäästi niin, että osa kirjaimista on isoja ja toiset kirjaimet niiden sisässä, “tämä on mun tyyli“, hän vastasi kun kysyin miksi niin kirjoittaa). Kelloakin hän jo ymmärtää, vaikka minä en kyllä ole juuri näitä taitoja ehtinyt opettaa. Tästä kiitoksia siis ehkäpä toiseen kotiin ja päiväkotiin nyt ainakin. Pikku-Ruu oli erittäin ylpeä, kun sai viedä lahjaksi kaverilleen äitinsä tekemän jätskityynyn sekä itse askartelemansa neliosaisen synttärikortin.Otsikon kysymykseen palatakseni, totean, että mielestäni kaikki se mitä me vanhemmat teemme vaikkapa käsitöiden suhteen, tarttuu lapsiin kyllä vaikkei sitä niin aktiivisesti opettettaisikaan. Riittää, että he näkevät meidät tekemässä joskus jotain ja huomaavat sen innon, joka meissä juuri sitä aihetta kohtaan on, tarttuu heihin kyllä jollain tavalla. Jos ei innosta tekemään itse samantien, niin sitähän saattaa aikuisena vasta opetella saman taidon ja sitten ehkä vasta ymmärtääkin, että vitsit tän tekeminenhän on ihanaa, ei ihme, että se äiti tykkäsi neuloa tai isä rakentaa kitaransa itse.

ALL PINK EVERYTHING

Tyttäreni täyttää pian 12. Ihan mahtava ikä. Saattaa olla kyllä niin, että joka iässä sanon niin, mutta joka iässä on omat mahtavuutensa. Tyttäreni on aina ollut oman pukeutumisensa suhteen tarkka, hänellä on ollut omat mieltymyksensä pienestä saakka ja sama jatkuu edelleen. Välillä oli pitänyt olla pelkkiä kreisejä kuosiasuja päästä varpaisiin, sitten taas ainoastaan leveitä lahkeita. Viimeisin pukeutumistoive on ollut se, että hän haluaa mahdollisimman paljon kokovaaleanpunaisia asuja. Ihan huikea toive tällaiselle vaaleanpunaista rakastavalle.

En siis varsinaisesti vastustellut, vai olikohan jopa niin, että itse ehdotin neulovani jotkut ihan tavalliset, mutta erilaisista vaaleanpunaisen sävyistä koostuvat vanttuut, kun säätilatkin näyttivät pakkasten väistyvän. Halusin vain neuloa, jotta pääsisi taas kunnolla neulomistatsiin ja siitä tulisi sitä toimintaa, että sohvalle istuessaan innostuu ottamaan puikot käteensä. Ei siis mitään sen kummempaa jippoa tai yksityiskohtaa ole näissä lapasissa. Kunhan neuloin. Lapasista tuli ihan kivat. Kivasti sai kulutettua pieniä lankanyssäköitä. Arvatkaapa mitä sitten tapahtui, kun tyttäreni otti ne ensimmäisen kerran mukaansa kouluun… No, sain viestin kesken koulupäivän, että “uudet lapaset ovat jossain, en löydä niitä”. Laskin kymmeneen ja mietin, että NE ON VAAN LAPASET NE ON VAAN LAPASET.  Muutaman tunnin ihan pikkiriikkisen kuitenkin surkuttelin, että sinne meni ne ja että teen kaikella uhallakin seuraavista paljon hienommat! Onneksi ne kuitenkin löytyvät, tietysti! Repun pohjalta – vaikka se oli kuulema jo moneen kertaan ennen sitäkin käyty läpi. Mulla on vähän sellainen suutarinlapsi-ongelma, että mun lapset eivät varsinaisesti huku äitinsä neulomiin villasukkiin, lapasiin saatika villapaitoihin. Olen äärimmäinen onnellinen ja hyvilläni, kun näen tyttäreni nappaavan juuri nämä, aivan tavalliset vanttuut, kun kiiruhtaa aamuratikkaan. 

TEIN ITSE UUDEN MATON KEITTIÖÖN, VINOREUNAISEN JA ITSENI NÄKÖISEN

Opiskellessani vaatetusartesaaniksi olin koko opiskelujen ajan odotellut mattokurssia. Halusin kovasti tehdä oman maton! Äitini oli tehnyt meidän lasten huoneisiin 80-luvulla suloiset valkoiset matot, joissa oli pastellinsävyisiä puoliraitoja. Muistan hämärästi sen, kun äiti kutoi mummulan vanhassa piharakennuksessa, sellaisessa joka oli täynnä kaikkea vanhaa roinaa ja rämiä huonekaluja, halkopinoja ja työkaluja ja sitten siellä oli ne mattopuut. Lattia oli vino, vietti mihin sattuu suuntiin, varpaita paleli varmasti ja ehkä siellä hiiriäkin saattoi vilistellä. Matonkudonta vetosi minuun. Aikaa kului ja tuli vihdoin tuo vuoden 2001 kevät ja mattokurssin aika (josta kerroin jo aiemminkin).

Olin kouluaikoina aina innostunut kaikista mahdollisista oppilasvaihtoista, leirikouluista ja kesäsiirtoloista. Tuolloinkin kävi tuuri ja minut valittiin parin viikon vaihtoon Norjaan ja kuten tässä vaiheessa tarinaa saattaa arvata, se oli just sen mattokurssin kanssa yhtäaikaa. Olin hankkinut kuteita mattoa varten valmiiksi ja harmitti vietävästi. Muistan, että ainakin ystävältä saatuja vaaleita vanhoja paitoja ja lakanoita värjäilin lappapuuronpunaisiksi. Onnekseni ne kuteet pääsivät silti käyttöön, koska ystäväni kutoi puolestani sen maton, joka mulla itselläni piti tehdä eli ilman mattoa en ollenkaan jäänyt, vaikka kudontavaihe jäikin kokematta. Ystävän kutoma matto oli ihana, pidin sitä pitkään käytössä. Tummansini-viininpuna-ruskea-lappapuuronpuna-raitainen räsymatto ja täysin suorat reunat.Mä oon käsityöihminen. Oon ollut pienestä asti. Oman käsityötieni kulkija. En halunnut tehdä ala-asteella lapasia, koska tuntui liian vaikealta ja tylsältä ajatukselta, joten tein sen sijaan yksiväriset ranteenlämmittimet, pannan ja lyhyet säärystimet, joihin kirjailin kukkasia. Pääsin mielestäni muka helpommalla. Tai jos en, niin ainakin tein juuri niinkuin itse halusin, enkä valmiin käskyn mukaan. Tämä aiheuttaa toisinaan sitä, että kuvittelen valmiiksi osaavani jo jotain, vaikka en tosiasiassa olisi koskaan edes tehnyt juuri sitä kyseistä hommaa. Matonkudonnan kanssa kävi oikeastaan juuri niin.

Artesaanikouluaikoina kyllä kudoin kangaspuilla ja yläasteellakin tehtiin poppanaa eli jotain sentään tiesin ennen opiston mattokurssia. Silti, voi kääk mikä matto sieltä puilta tipahtikaan. Summanmutikassa tehty, eri sidoksia sekoitellen ja pingottimen kanssa sekoillen. Nauratti ja vähän nolottikin sitä tutkia siinä muiden kurssilaisten kanssa. Samaan aikaan silti olin oikeastaan iloinen, että kaikki ne vanhemmat rouvat näkivät myös sen, ettei kaiken tarvitse aina olla täydellistä tai että aina ei tarvitse valittaa siitä, että kuinka on rumaa ja huonoa ja että tämmöinen tekele siitä nyt sitten tuli. Siltä nimittäin toisinaan tuntuu, että kudontatilojen (tai missä tahansa, olipa aihe mikä tahansa) keskustelussa käydään läpi lähinnä negatiivisia aiheita, eikä koskaan kukaan kutoessa sano, että vitsit tästä tuli ihana ja siistiä käsialaa ja että olenpas minä hyvä!

Matto on meillä nyt keittiössä. Siinä on todella mutkikkaat reunat (virheestä opittu! –> pidä pingotin tarkasti kokoajan samassa mitassaan). Siinä on myös todella hassut ryijymäiset hapsuröykkiöt, jotka ovat täydellisessä kohdassa mattoa, sillä tiskatessa saa seisoa niiden päällä ja kipristellä varpaillaan hapsuja. Loimista muodostuneet maton päissä olevat hpsurivistötö olivat mielestäni vähän laihat, niin lisäsin sinne itse makramee-langasta lisää hapsuja. En tiedä onko sellainenkaan sallittua ainakaan perinteisessä matonkudonnassa, mutta mä nyt vaan tein niin.

Jokainen maton nähnyt on vain ihastellut sitä, se on hauska, oikeasti hauska, sopii täydellisesti keittiön väreihin juuri nyt ja kun haluan vaihtaa mattoa, niin sen kun vaihdan. Lapset ovat varanneet maton jo lastenhuoneeseen seuraavaksi. Paikkoja matolle riittää. Pudotin maton pakkaspäivänä pihalle ja annoin vielä pienen lumipesun ja tuuletuksen ennen käyttöön ottamista. Tämä matto oli mun ensimmäiseni ja aivan hyvä sellainen.

PARAS AIKA TALVESTA /// JÄÄLYHTYHOMMAT

Talven parhaimpia aikoja on ehdottomasti kovat pakkaset. Kirpsakka, kunnon pakkaskeli. Poskenpäissä tuntuva kylmyys ja kun villasukat saavat olla jaloissa huopikkaissakin, niin mieleen juolahtaa aina jäälyhdyt. Täydelliset kelit jäädyttää nopeasti kauneutta.

Ensin tulee tietysti fiilis, että ai että nyt pitää alkaa jäädytyshommiin samantien. Sen jälkeen olo, että kehtaako sitä, hirviä homma! (kehdata verbi tarkoittaa siis viitsimistä oululaisittain) Ihan tyhjänpäiväistä puuhaa, saattaa mielessä käydä. Sitten taas, että miksi kaiken aina tarvitsee olla jotenkin järkevää. Miksei voisi vain tehdä joskus ihania asioita, joiden pelkkä tekovaiheisto ilahduttaa itseä ja vähintäänkin lopputulos varmasti myös muita. Jos ajattelee noin, niin silloin varsinkin just sellaisia juttuja pitää tehdä! Jäälyhtyjen teossa parasta on ihan vain se touhuaminen, harvoin seisoskelen katselemassa valmiita lyhtyjä. Täydellisen parasta siis! Joten eipä tuolloin ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kaivella kartonkiroskista, etsiä sieltä tyhjät maitopurkit, ottaa vesivärit esiin ja aloittaa pakkaspäivien parhain projekti. 

Rakastan sitä, kun saan täyttää tyhjän maitopurkin iltapalan jälkeen. Värjätä veden vesivärillä tai kaataa purkkiin suoraan punajuurivettä. Sujauttaa ehkä sekaan havun oksa tai tulppaani. Kipittää villasukissa tuuletusparvekkeelle ja viedä jäätymään. Toistaa saman, kun seuraava purkki tai purnukka tyhjenee. Tehdä tätä muutaman päivän ajan, välillä kurkaten parvekkeelle, että vieläkö ne siellä ovat ja onko kaikki varmasti umpijäässä. Aina ovat olleet tallessa, vaikka eräänä päivänä säikähdinkin hirveästi, kun parvekkeet oli putsattu lumesta ja purkit siirretty nätisti järjestykseen niin, etten nähnyt niitä ensikatselemalta.

Jääpurkkimäärän ollessa sopiva, raahaan ne ikeakassissa pihalle ja aloitan luovimman osuuden. Ensin kääreiden repiminen pois, jotta koko jääkauneus paljastuu. Näkee samalla yhdellä kertaa, mitä sitä onkaan jäädytellyt. Kalikoiden mallailu ja asettelu paikoilleen, ja kun kaikki o paikoillaan, lirutellaan kuumaa vettä jään päälle, jotta jää muuttuu kirkkaaksi ja palat kiinnittyvät toisiinsa. Kaikki se on ihanaa! Meditatiivista. Nautin ihan hirmuisesti jokaisesta jäälyhtyjen parissa käytetystä hetkestä.

Aiempien vuosien jääteokset löydät täältä: Toissatalven jäälyhdyt. viime vuotiset kalikat ja vuonna 2012 blogiin tallentui myös omanlainen lyhty.

Oikein suloisia ja lempeitä pakkaspäiviä ja jäälyhtyhommia teille lukijani! <3

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

KUNNO ÄIÄSUKAT ELI VILLASUKAT KENELLE TAHANSA IHANALLE TYYPILLE

Just ja just ehdin vielä tämän vuoden puolelle saada valmiiksi villasukat. Kovin monia en tänä vuonna tehnyt, lapsille en ainuitakaan, ne saavat olla kyllä listalla seuraavina, reppanat ovat kohta suutarinlapsia, joilla varpaat ihan jäässä, kun ei äiti neulo niille sukkia. Nämä yhdet ja ainoat miehelle tekemäni sukat sentään sain valmiiksi.

Annoin sukat syntymäpäivälahjaksi jo marraskuussa, mutta ainoastaan lupauksena sukista siinä vaiheessa, sillä en ehtinyt niitä tekemään ennakkoon eikä mulla ollut innostusta neulomiseen. En tiedä miten teillä muilla, mutta mulla on toisinaan aikoja, ettei neulominen kiinnosta yhtään. Ei edes sen vertaa, että kauniita lankoja katselemalla, koskettelemalla ja haaveilemalla innostuisi, ei millään tasolla.

Jouluksi otin mukaan sekä puikot, että satunnaisen värisiä sopivahkoja lankoja sukkia varten. Yhtäkkiä huomasinkin, että neulominen vei taas ihanasti mukanaan. Ihan niin, että teki mieli katsoa vielä se yksi jakso jotain sarjaa ja mennä vasta sitten nukkumaan. Nämä kunno äiäsukat valmistuivatkin ennätystahtia.

Lankoina mulla oli harmaata seiskaveikkaa ja joitain muita lankoja. Eivät missään nimessä ole veljeksiä lukuunottamatta oikeita sukkalankoja. Käyttäjä lupasi olla heittämättä sukkia koneeseen (varma kutistumisvaara väriraidoille!) ja minä aion reikiä paikkailla, jos niikseen käy. 
Loin varteen 52 silmukkaa kolmosen puikoille ja neuloin joustinta. Kaksi oikein,kaksi nurin -joustin ei ole mulla koskaan kauneinta ja tasaisinta, mutta ei silläkään niin väliä. Oli pitkästä aikaa kiva neuloa jotain noin perusneuletta. Kantapään tein vahvistettuna ja kaventelin silmukat neljäänkymmeneen kuuteen kärkiosaa varten. Varmaankin vain siksi, että kuvioiden silmukkamäärät eivät täsmäisi ja voisin jälleen todeta, että ei se oo niin justiinsa.

Ihanat sukat niistä silti tuli. Kantajalleen juuri sopivat ja mieluisat. Värit vähän peristeisen perusharmaa-sini-vihersävyisen miesten villasukan lempeämpi versio, siitä tuli nimikin – kunno äiäsukat, joka muuten pitää lausua sillä tavalla äijämäisesti. On tylsää, että miesten sukkien värilajitelma on yleensä niin rajattu, tällaiset ovat juuri täydellisen väriset ja kuvioiset kenelle tahansa ihanalle miehelle. Ja kenelle vaan!

Oikein hyvää vuodenvaihteen juhlintaa sinne teille kaikille, jos ei ennen vuotta 2019 enää nähdä! <3

RAKASTAN PAKETOINTIA // JOULUKALLUN LUUKKU NUMERO 22

Postaus tehty yhteistyössä JOULUPUKIN kanssa, joten jos kuulut lähipiiriini ÄLÄ LUE TÄTÄ ENNEN JOULUA!

Ihan ensimmäiseksi matkaamme jälleen valkoisen hiekan äärelle Malediiveille.

Yhtenä lomamme iltana olimme kävelyllä pimeällä rannalla kuunkajossa, meri vain hiljalleen lipsutteli rantaan. Oli lämmin. Saaren pääkadun luota ravintolasta kuului ääniä ja musiikkia enemmän kuin tavallisesti. Menimme katsomaan mitä siellä oli. Malediivilainen ilta. Siellä muiden ohjelmanumeroiden keskellä eräs nuori mies kääräisi palmun lehden siivuista kaulakoruja ja kalakoristeita lapsille. Ne näyttivät hauskoille. Menin juttelemaan ja kerroin, että itsekin tykkään tehdä käsitöitä. Sain häneltä tuon tähtösen kaulakoruksi kaulaan.

Muutamaa päivää myöhemmin helluni oli kohdannut tuon saman nuoren miehen ja hän oli heti muistanut, että hei se sun vaimosi (meitä pidettiin siellä lähes kokoajan häämatkalaisina) oli se joka tekee myös käsitöitä.Tähti tai ruusuke oli ihana, mun pieni aarre. Napakasti ja nopeasti se tyyppi sen kääräisi kahden tikun ympärille ja tsadaa! En ole itse koskaan tuollaisia tehnyt, mutta idea jäi mieleen ja päätin hyödyntää ideaa ainakin joulupakettihommissa. Kokeilla edes.

Voi vitsit tuota valkoista hiekkaa noissa kuvissa. Se oli niin vaaleaa, hohtavaa, että silmiin melkein sattui. Hiekan seassa oli korallien ja simpukoiden palasia. Vesisateen jälkeen hiekkatiellä oli lätäköitä ja ne näyttivät lämpimältä maidolta. Maitolätäköitä, koska hiekka oli niin valkoista.

Avasin tässäyhtenä päivänä kynärasiani, ottaakseni sieltä kyniä. Sisällä oli hiekkaa, niin että sulkiessani rasiaa se rutisi, ai että kun hymyilytti.Mutta ainiin, palatkaamme jouluun, lumiseen, suomalaiseen maisemaan nyt.

Lahjojen paketointi on mun aivan ehdotonta lempipuuhaa joulussa. Rakastan sitä! Papereiden, nauhojen, liiman, tarrojen, jouluaskarteluista yli jääneiden kartonkisilppujen ja pakettikorttien epätäydellinen järjestys olohuoneen lattialla. Joulumusiikkia, lasissa makoisaa juomaa, sohvalla ehkä joku hyvä tyyppi seuranani juoruilemassa. Vieressä kasa lahjoja odottamassa paketointia. T Ä Y D E L L I N E N J O U L U H E T K I.

Tykkään antaa lahjaksi käytännöllisiä(kin) asioita, niitä mitä just nyt tarvitaan, sukkia ja pikkuhousuja. On ihanaa löytää jollekin jotain, mitä hän ei tiedä tarvitsevansa tai haluavansa, mutta joka näyttää juuri lahjansaajalta ja tiedän hänen siitä ilahtuvan ikihyviksi. Sellaisia asioita on näihin paketteihin varsinaisten lahjatoiveiden lisäksi kääräisty.Nautin siitä, kun saan käyttää paketointiin jotain “roskaa”, jotain mitä on ehkä käytetty jo jossain muualla ja olen sen vain kerännyt talteen. Tässä paketissa tarkkasilmäisimmät saattavatkin huomata,että pakettikortin alla oleva aalto näkyi myös Instagramin puolella olleessa kalenterikuvassa muutama päivä sitten. Piparireunainen merikuosinen lirpake on taas viime vuoden instakuvasta, jonka tein itsenäisyyspäiväksi, jossa oli kartongista leikattu suomalainen maisema. Olin sujauttanut koko maiseman pieneen pussukkaan lahjanarulaatikkoon, just hyvä!
Raidallisesta nauhasta yritin tehdä palmunlehväruusukkeita. Nauha oli liukasta ja se suli kuumaliimasta, joten aivan täydellisiä en niistä saanut, mutta ihan hyviä silti. Ruudulliseen pikkupakettiin tein ruusukkeen samettinauhasta ja se onnistui jo paremmin. Tärkeintä ei ollutkaan lopputulos vaan se matkan fiilistely siinä tehdessä. Vaaleanpunaisen paketin tarrat olivat myöskin nauhalaatikosta sattumalta löytyneen Papulta joskus saadun tarra-arkin jämät, joista sain tehtyä hassun naaman. Tiedän, että lahjansaaja ilahtuu!Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat liimautuneet yhteen, sanoi Pikku Myy. Se on sanonta, joka on jäänyt mieleen Muumien Saako pannukakulla istua -mietelausekirjasta ja joka on täysin totta. Se sopii myös tähän lahjaan: kaksi pientä tavaraa ja kirje lahjansaajalle kuuluvat kaikki samaan syssyyn ja kaikki lasketaan yhdeksi, kun ne on kuumaliimattu yhteen. Teen myös usein ja paljon paperirusetteja ja -kukkia, leikkaan eri papereista suiroja nauhojen alle, sujauttelen karkkikeppejä ja liimaan teipinpaloja nauhoiksi. Käytän silti myös ihan vain tavallista lahjanauhaa ja vedän sen kikkaraksi saksilla ja kirjoitan pakettikorttiin nimen ja lahja on siinä. Hampurilais-pizza-hodari-paperi on mun suosikkipaperia ja käytän sitä myös joululahjoissa. (kuka yllättyi?) Vihreä leveä teippi on sellaista, että siihen voi kirjoittaa liiduilla, sopii myös paketteihin, varsinkin jos lahjat laitetaan suoraan kuusen alle eikä lahjasäkkiin. Valmiit lahjarasiatkin ovat kivoja. Tällä kertaa kapeat karkkimaiset rasiat saivat sisällökseen sukkia, yhden yhteen rasiaan – taitaa lahjansaajaa naurattaa, kun saa yhden sukan kerrallaan. Havujen ja muiden aitojen kasvien ja kukkien käyttäminen lahjoissa on ihanaa, mutta näillä papereiden kirjavuusmäärillä käytän itse niitä harvoin. Ihailen muiden seesteisiä lahjapaketteja.

Lopuksi vielä se nerokkain lahjaidea.

Kummipoikani on oppinut vasta lukemaan. Tuli puhetta, että hän tykkää Aku Ankan taskukirjoista ja että hänellä ei niitä vielä ole kovin montaa. No meillähän on! Kierrätyslahjat ovat mainioita, joten etsittiin lasten kanssa meidän taskarivarannoista iso kasa kirjoja. Paketoin jokaisen omaksi paketikseen ja kasasin ne isoksi pakettiläjäksi, laitoin tipan kuumaliimaa joka väliin ja kääräisin nauhan ympärille. Lahja on ihan mieletön, mahtava! Toivottavasti myös lahjansaajan mielestä.  Ihania ja leppoisia paketointihetkiä teille onnekkaille, ketkä vielä saatte tälle joululle lahjoja kääriä! 

HAVUISA KUKKAKIMPPU OVEEN // LUUKKU 21

Tein reilu kuukausi sitten yhdessä pressitilaisuudessa tämän havuisan kukkakimpun. Kotona otin palan lahjapaperia ja tein kimppuun rusetin. Kimppu päätyi roikkumaan oveemme. Voi miten kauniilta se siinä näyttikään. Sittemmin löysin viime vuonna Suuri Käsityö -lehteen tekemäni glitterkranssin ja kimppu siirtyi sänkyni viereen seinälle. Se oli sille vieläkin parempi paikka, koska sain ihastella sitä joka aamu ja ilta sänkyyn mennessä ja noustessa.  Kuinkas sille kimpulle sitten muutamassa viikossa kävikään? No näin. Se kuivahti kauniisti. Pidän aitojen kasvien kimpuista ja tällaisista kuvapareista. Siksi tätä tänään. Vielä ehtii keräämään ennen jouluakin kauniin kimpun sekä luonnon, että kauppojen kukista ja kasveista. Sitten vaan ensi vuoteen odottamaan miten ne kuivuvat.

Leppoisaa joulunalusviikonloppua!

JOULURYIJY VUODEN JOKAISEEN PÄIVÄÄN // LUUKKU 17

Tämähän meni näin että tuota tuota.

Olin Prismassa, lempparijättimarketissani. Olin että joo, voisin ostaa tuota Fimo-massaa, joo-o. Teen kuusenkoristeita joulukalenteriin.

Jätin massapaketit ikkunalaudalle, että innostun oikein hyvissä ajoin. Oli marraskuun alku.

Ikinä ei oikein meinannut tulla inspiraatiota, vaikka mulla oli hyyyyvin tarkka visio mitä tehdä. Värejä ihailin lähes joka päivä. Sähkönsinistä, puuteria, vaaleanpunaista ja minttua. Näyttää hauskalta kuusessa.

Tuli joulukuu. Melko pitkällekin meni jo, ennenkuin tartuin massapaketteihin ja aloin hommiin, koska oli pakko.

Noh, eihän siitä tuntunut tulevan mitään. Mulla on vain surkeita lasten kaulimia ja varmaan olis kivempi jos ois kunnon välineet… Muistin myös, että en tykkää noista massoista, joita pitää lämmitellä – haluan, että ainekset on heti valmiina! Mutta koska hommaan oli ryhdytty, jatkoin sinnikkäästi eteenpäin.

Valitsin piparimuoteista pisaran, minipiparin ja huulet. Just ne kaikista jouluisimmat vissiin (NOT!), koska minipiparikin muistuttaa enemmän ehkä kukkaa…. MUTTA! Lätkäsin kuviot vähän surkeina ja epätäydellisinä uuniin. Fimo-massa pitää siis kovettaa uunissa ja on sen jälkeen hyvä vaikkapa koruinakin.

Oli silti ihanaa tehdä niitä ja touhuta ja antaa ajatusten juosta. Yömyöhään asti nautin käsillä tekemisestä ilman keskeytyksiä. Mää siis kertakaikkiaan rakastan yöllä tehdä luovia juttuja – ei soi puhelin, ei tuu viestejä ja lapsetkin ruukaavat nukkua öisin, niin kukaan ei oikeastaan tarvitse minua ja lisäksi tykkään myös antaa instagramissa stoorien pyöriä eteenpäin ja vähintään kuunnella sisällöt läpi eli oon vaikka kenen seurassa.

Tein ryijyä. Niin siis tein ihan yhtäkkiä jotain hemmetin ryijyä, vaikka ajatus oli alunperin tehdä KUUSENKORISTEITA. Ajatus ryijystä vei mukanaan ja päätin, että laitan niitä vähän surkeahkoja koristeita sitten siihen. Sekoitetaan pari juttua niin saa aikaan jotain supersiistiä, mietin.

Ryijy on tehty solmimalla lankaa ryijypohjaan, solmimalla lankoja puurimaan, liimaamalla ryijyntekele (siinä vaiheessa vielä sen niminen) lankarykelmiin kuumaliimalla ja ripustamalla ne koristeet ihan vääränvärisellä ompelulangalla sinne tänne, ihan vaan todetakseen sitten, että yhessä läjässä ovat kaikki, MUTTA OLKOON KU OMALLE SEINÄLLE TULLEE!

Näyttääkö se jouluiselta?

No ei näytä.

On siinä sentään käytetty niitä piparimuotteja, joista sentään yksi oli kultainen, joulun värinen.

Se on silti nimeltään jouluryijy. Vähän hopussa tehty, joululauluja kuunnellen ja rakkaudella tehty. Enää se ei ole tekele, vaan ihan oikein jouluryijy. Kehtaisin antaa sen jollekin jopa lahjaksi, jos niikseen kävisi, mutta se sopii tuohon seinälle paremmin kuin täydellisesti. Saa jäädä siihen ympärivuotiseksi jouluryijyksemme.

Sellainen tarina se. Tarina armollisuudesta itseä kohtaan ja että kaikki ympärivuotinen joulukoristeluhan on oikeastaan mitä mainiointa.