Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

MUSTIKKALAN SAUNAKAMARI

Terveisiä Mustikkalan saunakamarista ja kuistilta. Ensimmäistä mökkikesää vietetään ja tämä on kuin ihanaa unta. Kaikki on vielä niin uutta ja vaikka talvella olikin löytynyt pikkuhiljaa omat tapamme toimia ja olla, ne muuttuivat kokonaan kun kesä pyrskähti paikalle. Ensimmäisen kerran mökille tullessamme, kun lumet olivat sulaneet, tuntui kuin oltaisiin oikeasti jossain ihan uudessa paikassa. Yhtäkkiä niin vehreää ja lämmintä. Tuntui, kun polutkin kulkisivat eri paikassa kuin talvella.

Talvella saunarakennus oli tärkeä tietysti peseytymisen kannalta ja siinä, että oli lämpimähkö paikka (pidettiin patterit pääosin matalalla peruslämmöllä koko talven), jossa riisua vaatteet ja kuivatella saunan jälkeen. Juuri muuhun emme saunakamaria käyttäneet. Nyt sen merkitys on jo paljon enemmän. Siellä voi helposti yöpyä lapset kavereineen, heillä on aivan oma paikka missä olla ja se on tosi kiva, että sellaiseen on mahdollisuus. Ja vieraat on mukava majoittaa ihan omaan rakennukseen. Ei sillä, että vielä meille ei ole tullut sellaisia vieraita, jotka siellä olisivat yöpyneet, vaan aina ovat nukkuneet vintillä. Saunan jälkeen auringon laskiessa valo on kamarissa upea ja jos sääsket ulkona ärsyttävät voi saunajuomat juoda kamarin puolella ja istuskella huitelematta. Mulla on saunan pikkuisessa hyllyssä kosmetiikkaa ja se on mun luksushetkeni. Lempijuttujani mökillä on ehdottomasti se, että saunan jälkeen ja iltaisin hoidan ihoani rauhassa ja nautiskellen ja siihen lempipaikka on saunan oma pieni kamari.

Saunakamarin sisustus on oikeastaan vain tapahtunut, sitä ei olla kauheasti suunniteltu. Se saa elää sen mukaan, kun löytyy sopivampia kalusteita ja tarpeet tajutaan ja toteutetaan. Tässä kuitenkin kesäkuinen saunakamarimme kuisteineen teille kuvina, olkaat hyvät. 

Saunalta on kaunis näkymä järvelle ja siihen paistaa ihanasti aurinko iltapäivästä auringonlaskuun saakka. Innostuin perennoista aivan yllättäen ja perennatarhalla käydessäni hullaannuin niin, että ostin kolmea sorttia myös saunan edustalle vaikkei se ollut aikeissa vielä tälle kesälle. Perennapenkissä on hopeatäpläpeippiä, kaulanauhusta ja tarhakalliokieloa ja se on reunustettu oman tontin kivillä, joita onneksi riittää kallioisella tontilla.

Kuistilla on tori.fi:stä ostettu matto, isompi korituoli Facebookin Kallio kierrättää -ryhmästä ilmaiseksi, pienempi korituoli ystävän kirppiskasasta, iso puinen pöytä ostettiin mökin myyjiltä. Isomman korituolin maalasin itse kalustemaalilla persikan sävyiseksi. Ruukut ja lyhty ovat omista kaapeistamme kotoa, pienet rasiat mökin läheiseltä kirpputorilta, tyynyt Ikeasta ja simpukka-amppelit ihan vaan Prismasta.

En kauheasti stailannut näitä kuvia varten, ilahduin vain niin kovin ihanasta ilta-auringosta, mutta koneen näytöltä katsellessa näkyy paljon selkeämmin kaikki pieni sekasotku. Tässä tapauksessa puhun ryppyisestä päiväpeitosta. Sen ostin tori.fi:sta ja hain sen Käpylästä aivan ihanasta puutalosta. Se olikin aivan parasta mökinlaittopuuhissa viime syksynä, että tuli käytyä niin monenlaisissa paikoissa ostoksilla, kun ostettavaa oli kerralla melko paljon.

Kamarin levitettävä sohvasänky on Ikean Tarva-mallistoa ja myös tori.fi-löytö parilla kympillä. Se oli purettu niin raivolla palasiksi, että sen kasaaminen oli tylsää ja vei paljon aikaa, mutta mikä parasta, se on todella hyvä sänky tuossa kohtaa. Yöpöytä on löytö taloyhtiömme roskalavalta ja se on saanut mielettömän muodonmuutoksen. Se oli aiemmin ruskeaksi maalattu ja siinä oli keinolehmännahkakoristeet, nyt se on kuorrutettu muitaihaniamaisuudella. Valaisin on Tuulia Designin kanssa yhteistyönä tehty makrameelampunvarjostin. Tykkään kun kattovalaisin on siirretty roikkumaan yöpöydän päälle.

Takan vierustalla on mun joskus vuosia sitten ostama pieni rottinkihylly, joka on myös maalattu persikkaiseksi aikoinaan. Hyllyssä on kertakäyttöastioita, villasukkia ja peflettejä. Saunakamarissa ei tarvitse kauheasti oikeastaan mitään, mutta kuitenkin tarvetta erilaisille asioille on. Kertikset ovat käteviä, jos vaikka paistetaan makkaraa nuotiolla ja tarvitsee jotain astiaa eikä jaksa kipaista päämökille. Villasukkia nyt saattaa tarvita koska vaan, kuka vaan! Kertakäyttöisiä peflettejä on, jos joku vieras joskus vaikka haluaa sellaisen käyttöönsä.

Heti oven pielessä on lemppari ja ensimmäinen juttu. jonka mökille tuunasin. Torista bongaamani valkoinen maalaisromanttinen hylly, jota uumoilin jonkun lapsen sängyn viereen yöpöytämäiseksi hyllyksi kunhan vaina maalaisin sen. Hain sen kirpsakassa syyssateessa pyörällä Pasilasta ja se oli aivan liian iso raahattavaksi pyörällä. No, eihän siitä semmoista hyllyä tullut mitä mietin, vaan upea, ihana vaaleanliila naulakko. Lisäsin taustaksi vaneria ja kaikenlaisia koukkuja, joita kotoani löysin. Tuo huutaa hyllylle jotain kauniita pikkumaljakoita, joissa on vaihtelevia metsän kukkaksia ja oksia ja ne se sinne joskus saa, kun sellaisia löydän. Seinällä on kesähattukokoelma (toinen oli kuvaajalla päässä) ja hieno Helsinki-printtitaulu muistuttamassa, että missäs se koti oikeastaan meikäläisellä onkaan. Hehe.

Enitenhän saunamakarin lattialla on pyyhkeitä, kun innokkaat uimarit ja saunojat, pääasiassa lapset, sinne niitä jättävät. Mutta pyyhemyttyjen kaveriksi löysin sinne maton ihan kuulkaan omasta varastosta. Vanha matto, joka vuosikausia on odotellut kassissa pesulakäyntiä ja pääsi kuin pääsikin pesuun Mustikkalan saunaan ja kuistille ja kuivumaan saunan jälkilämpöihin ja loppujen lopuksi lattialle käyttöön.

Kamarin isolla seinällä on toistaiseksi hyödynnetty vanhoja naulojen paikkoja (edelliset omistajat ovat todellakin käyttäneet ISOJA nauloja ja paljon) ja ruuveja seinällä ja taulut ja muut ovat vähän sinnepäin olevilla paikoilla ja vähän sekalaisesti muutenkin, mutta ei se haittaa. Sinne päätyy vielä jotain täydellisen ihania juttuja, kun tulee vastaan. Tykkään pikkuisesta peilistä ja sen ympärillä olevista omista minitaideteoksistani sekä rottinkisesta kaarihyllyköstä. Seinälamppu on kiva valonlähde. Pöydällä on ristikkolehtiä, keskeneräinen kudin ja vanha iltapäivälehti. Tietysti. Tuoli on sekin torista ostettu ikealainen, jolla talja lämmittämässä etätyöläisen pyllyä, kun saa tehdä töitä saunakamaritoimistostaan järvenrantamaisemissa.

Takaseinällä on vanhojen asukkaiden jättämä arkkusänky, jossa on roimasti säilytystilaa. Niinkin paljon, että muistin tätä kirjoittaessani, että siellähän taitaa olla heidän jättämä kumivene myöskin. Kannattaa se muistaa ottaa kesän aikana käyttöön. Sängyn päällä on tietysti patja ja mun vanha päiväpeitto.

Sellaiset saunakamariterveiset tällä kertaa! <3 Ihanaa kesäkuuta kaikille!

TIPURIDDARI TULPPAANEILLA

Mulla on tapana ostaa kivoja lankoja silloin, kun niitä tulee vastaan. Toisinaan kyselläänkin, että mistä lankani hankin ja ikinä en oikein osaa sanoa tarkkaan, koska mulla on luonnollisesti ihan hyvät varastot vuosien varrelta ja ostan tosiaan aina, kun vastaan jotain kivaa tulee.

Joskus syksyllä ostin hetken mielijohteesta keltaista pörröalpakkaa. En muista enää tarkalleen, oliko se Børstet Alpacaa vai jotain muuta (veikkaan, että oli!), mutta vastaavaa ainakin. Neuloin melkein valmiiksi lyhyen, leveän neuleen ja totesin, että helman kirjoneulekuvio ei ole ollenkaan hyvä. Myttäsin neuleen lankalaatikkoon odottelemaan parempia aikoja.

Muutama viikko sitten innostuin ajatuksesta, että neuloisin itselleni Riddarin ja muutama ajatus eteenpäin tuli idea, että käyttäisin siihen ne keltaiset langat! Hain pari lisäkerää muita värejä ja aloin hommiin. Syynä oikeastaan se, että olen ymmärtänyt islantilaisvillalankojen olevan vähissä kaikkialta nyt.

Päätin jo heti alkumetreillä, että pysyn ohjeen mukana pääpiirteittäin, mutta jos ei mene ihan justiinsa, niin älkööt sitten. Tätä neuletta ei kukaan tule arvioimaan. Se on mulla muutenkin käsitöitä tehdessä takaraivossa, että tämä ei ole käsityönopettajan arvostelemana missään vaiheessa. Siinä ajatuksessa kyllä harmittaa myös se, että en mä haluaisi ajatellakaan niin, että opettajat aina vain syynäisivät virheitä. Mieluummin niin, että saisi kivaa palautetta siitä, että on tehnyt jotain omannäköistä ja käyttänyt aikaansa niinkin tärkeään tekemiseen, kuin neulomiseen. Se on aina kympin arvoinen juttu se.

Tyttäreni kysyi neuleen loppuvaiheilla, kun olin useampaan kertaan purkanut ja neulonut uudelleen erinäisiä kohtia, että etkö sä äiti suunnittele ollenkaan? Hupsista, no en! En aina. On jotenkin vapauttavaa antaa mennä ja antaa itselleen myös luvan purkaa jos niikseen käy ja kokeilla jotain muuta. Aina musta ei todellakaan ole siihen, mutta tässä neuleessa kyllä.

Eli suunnitelmaa ei ollut. Pilvenreunakuvio eli piparireuna on kuvio, joka sykähdyttää mua edelleen. Siitä asti, kun se villasukkiini tuli, on se ollut mun tavaramerkkini ja sellaisena pysyy. Pylpyröitä eli mykylöitä halusin neuloa myös. Ja myönnettäköön, että lisäsin teille tuohon linkin niiden tekemiseen, mutta itse olen tehnyt ne omalla tavallani ilman ohjeen katsomista etukäteen tai koskaan. Melko samalta näyttää.

Pikkupilkut miehustassa ja hihoissa ovat aina ihana, söpö lisä. Kaarrokkeeseen keksin tehdä tulppaaneja, koska törmäsin ohjeeseen, jossa sellaiset olivat ja ne näyttivät upeilta. Mä olen aina rakastanut 80- ja 90-lukujen tyyliä ja oon niin onnessani, kun sitä kaikkea on koko ajan enemmän ja enemmän ympärillä freesissä 2020-luvun muodossa. Ehkäpä tää neulekin on jotain sellaista. Musta siinä on hienosti yhdistetty pohjoismaalaisia neuletyylejä, mun omaa muitaihaniamaisuutta ja menneitä vuosikymmeniä. Sekä ihanasti värejä, pintaneuletta ja kirjontaa.

Toivon, että pääsen seuraavaksi tekemään jollekin lapselleni neuletta. He eivöt luonnollisestikaan ole erityisen innostuneita, koska elämässä on aina itsestäänselvyytenä äidin lankakeriä kaikkialla. Tiedättehän! Suutarin lapset jne.

Tiputulppaririddarin leffa-, sarja- ja soittolistalla olivat: Serpent-sarja Netflixistä, Hehku – naisten aitoja fantasioita Suplasta, Iisan Amelia-albumi ja elokuvina ihan vaan klassikot Levottomat ja Cocktail.

ALONETOGETHERSWEATER YSTÄVÄLLE // PASTELLINEN HATTARANEULE

Viime keväänä innostuin minäkin neulomaan tanskalaisen neuledesignerin Laerke Baggerin #alonetogethersweater -neuleen. Voi sitä kevätpäivää, kun käytiin kuvaamassa se lentokentän lähellä, kun toivottiin näkevämme laskeutuva lentokone. Ei nähty, koska lentoliikenne oli sen verran vähänlaista tuolloin ja iso osa perheestä oli kevätretkellä pahalla tuulella. Tai ainakin niin moni, että muistan sieltä vain sen. Oi mitä muistoja!

Kesällä neuloin villapaidalle kaverin, kun käytin samaa tekniikkaa tehdessäni villatakin. Tekniikalla tarkoitan siis monta lankaa neulottavan yhtäaikaa. Sopii erinomaisesti jämälangoille, joita alkuperäisessä ideassakin oli tarkoitus käyttää (ja mö käytinkin tuolloin lankalaatikosta vaikka mitä, tyhjeni kivasti), kun maailma meni isoilta olin lockdowniin viime keväänä. 

Tykkään neuloa paksuilla langoilla ja tykkään värikkäistä neuleista, joten tässä yhdistyy todellakin monta mieluisaa juttua. Se, että saa mallailla itse seuraavan värin ja vähän hupsutella neuloessa, on aivan parasta ja mun neulemistyyliin sopivaa meininkiä.

Syksyllä tuli puhetta ystäväni Riikan kanssa, että hän haluaisi myös pastellisävyisen neuleen tuolla tekniikalla. Tiesin, etten ehkä itselleni enää kolmatta neulo ainakaan pastellisena, niin tarjosin itseäni neulojaksi Riikan neuleelle. Yleensä en kyllä mielelläni neulo muille, siitä tulee vain turhaa painetta neulomiselle. Omat tekeleensä kun saa aivan rauhassa upottaa neulekorin pohjalle, jos ei enää huvitakaan, mutta ei ystävän neuleelle voi tehdä niin. En koe nimittäin itseäni erityisen tekijäksi, olen ennemmin luoja. Tykkään ideioida ja tehdä jotain, mitä tahansa käsityöjuttua, vain yhden kappaleen, en sarjatuotantona monta samanlaista. Kyllästyn ja en saa tekemisestä sitä iloa, jonka voimin elän käsitöille. No, nyt kuitenkin kävi niin, että lupasin neuloa ja tietysti Riikka on sen verran läheinen ihminen, että mitään deadlinea tälle ei tarvinnut laittaa, valmistuu kun valmistuu. Olin supersuper innoissaan!

Marraskuussa ajeltiin lankakauppaan ja Riikka valitsi langat. Se ei ollutkaan mikään nopea kauppareissu, kun hän mietti valintojaan. Loppujen lopuksi kassiin päätyi yhteensä 36 kerää erilaisia lankoja. Ja minä pääsin hommiin. Langat olivat sen verran ihania, pehmoisia, luonnonkuituja ja aivan hattaraisia, että neulominen oli todella mukavaa…. Kunnes se alkoi olla jo aika painava, kun etu ja takakappaleet oli tehty, olkasaumat puolittain ommeltu kiinni ja pääsin neulomaan hihoja. Mun ranne kipeytyi ja oli pidettävä taukoa. Neuletöissä mulle ainakin tauot ovat vähän pahoja, koska unohtaa sen hyvän flown ja mahdolliset silmukkamäärät tai muut erikoisjutut, joita pitää muistaa (puikkojen koot jne, jos on vähän säädellyt omiaan). 

Parin kuukauden tauon jälkeen homma jatkui ja neuloin hihat valmiiksi ja kasasin saumat. Asettelin neuleen sängylle ihailtavaksi ja tajusin, että ei ei ei! Paita siis neulottiin niin, että ensin taka- ja etukappaleet, sitten ne olalta virkaten yhteen, jonka jälkeen napataan reunasta silmukat puikoille ja neulotaan hiha kohti sormia. Tässä vaiheessa oli käynyt niin, että olin napsinut silmukat vähän liian tiheästi verrattuna siihen, miten muhkea itse työn jälki oli. Eli leveä hiha oli vain kapeasti kiinni miehustassa. Tylsää, koska se tiesi purkuhommia. Eipä siis muuta kuin napsimaan hiha irti, leikkasin ihan silmukat pois (hihan ylimmät) ja auki ja päättelin uudelleen ja kiinnitin paikoilleen. Purkuhommat ja epäonnistumiset ovat vastenmielisiä, mutta kun ne tekee, on lopputulos aina paljon parempi ja fiilis kuin voittajalla! Niin kävi tälläkin kertaa. Hihansuun resorit ja pääntien resori onnistuivat sensijaan musta hyvin heti ekalla kerralla, varsinkin pääntie tosi ihanasti. 

Riikka mallaili mun neuletta ennen kuin aloitin ja katsottiin, mitä muutoksia hän omaansa haluaa. En halunnut näyttää hänelle mitään välivaihetta neuloessani, vaan antaa sitten vain valmiin neuleen, kun aika on. Tärkein ero mun omaan neuleeseen oli, että hihojen on oltava pidemmät. No, sitä ne ainakin ovat. Ehkä olisi riittänyt pari senttia lyhemmätkin, mutta puretaan sitten jos tarvii ja. Silleenhän mä oon kiva tilausneuloja, että fiksaan kyllä jos tarvii. 

Oli oikeastaan onni, että sairastuin koronaan, sillä se mahdollisti sen, että sain rauhassa tuntikausia lepäilyn lomassa päätellä lankoja. Sillä niitä riittää neuleessa, jossa lanka vaihtuu tiheään, joka rivillä ainakin kerran. Kiirehän mulla ei kuitenkaan ollut, vaikka saaja oli kyllä varmasti malttamaton. Höyrytin neuletta vielä kuumallä ennen luovutusta, ettei siihen jäisi mitään basilleja ja öttimönkiäisiä tästä taudista. Ja voi kuulkaa, kyllä mua jännitti, kun jätin neuleen oven taakse kassiin odottamaan noutajaansa. 

Neuleesta tuli mun mielestä aivan tajuttoman kaunis, seesteisen pastellinen ja ihana. Se, että siinä on todella paljon erilaisia, laadukkaita lankoja lähestulkoon vimpan päälle mietittynä kokonaisuutena tekee kokonaisuudesta kertakaikkisen hienon neuleen. Se on mielettömän upea ja kuvastaa kaikessa lällyydessään ja hailakassa, pehmeän utuisessa värityksessään täydellisesti maailman ihaninta Riikkaa.

Riikan eka viesti oli, kun hän oli kassin hakenut ja sen sisällön purkanut, että: ”Ou mai gaad tuli suusta kun otin tuon tuolta kassista. Ihan älyttömän ihana” + paljon emojeja. <3

Upeat kuvat Riikasta otti ystäväni Maiju.


21 PÄIVÄÄ KOTONA // MEIDÄN PERHEEN KORONATARINA

Kolme viikkoa sitten saimme kaksi puhelinsoittoa, että olemme altistuneet koronavirukselle. Tämä on meidän ja minun kertomukseni tuosta hetkestä tähän päivään. Tässä tarinassa kerron teille päivät niin, että tuo on päivä 1.

Puhelu ja altistuminen ei sinänsä yllättänyt, olemmehan pääkaupunkiseudulla, jossa tartuntoja on tullut viime aikoina paljon ja karanteeneja pölähteli ihmisillä Facebookin ja Instagramin mukaan vähän väliä. Päätin, että jäämme tietysti heti lapsen kanssa kotiin ja pidämme omaehtoista karanteenia ainakin siihen asti, kun saadaan virallinen tieto ja virallinen karanteeni ja infoa siitä kuinka iso tai kattava altistuminen on ollut ja käymme testissä. Kotona oli valmiiksi myös jo yläkoululainen etäkouluilemassa. Kolmisin kotona siis, kun kolmosluokkalainen vielä kävi koulua.

Parin päivän päästä kolmosluokkalainen valitteli kipeää kurkkua, joten hän jäi koulusta kotiin. Kolme päivää kotona oltuamme saatiin koko perheen koronatestauksen jälkeen tulos, että perheemme nuorimmaisella on positiivinen, meillä muilla oli negatiiviset tulokset (päivä 4). Se tarkoitti siis sitä, että nyt koko loppu perhe on karanteenissa 14 päivää ja koronapotilas 10 päivää eristyksessä. Saimme todella hyvää palvelua lääkäriltä, epidemiologeilta ja tartunnanjäljittäjiltä. Puhelut olivat pitkiä ja niissä käytiin läpi tärkeitä asioita ja kaiken sai kysyä mikä kysytytti. Oli ihania ihmisiä siellä puhelimen toisessa päässä. Tuli olo, että meistä välitetään.

Me ei onneksi oltu sen maanantain jälkeen tavattu juurikaan muita ihmisiä Mikiä lukuunottamatta, joten meillä ei ollut paljon jäljitettävää, että keneen oltaisiin voitu tauti tartuttaa. Miki jäi tietysti samantien hänkin karanteeniin.

Se olikin iso ja merkittävä asia koko taudissa, että mitä jos tartuttaa taudin jollekin muulle. Varsinkin alkuvaiheessa mua eniten huoletti se. Olin paljon huolettomampi sen ajatuksen suhteen, että mitä jos sairastun itse. Ollaan kuitenkin perusterve perhe, mitään muuta lääkitystä meillä ei ole kellään kuin minulla vuosikymmeniä ollut kilpirauhassairaus.

Ohjeet karanteeniin ovat varmasti pääpiireittäin kaikkialla Suomessa samankaltaiset ja me toimittiin niiden ohjeiden mukaan, jotka me saatiin. Ulkoilua suosittiin välttämään, koiran (jota onneksi ei ole) saisi ulkoiluttaa ja roskat viedä, mutta muuten ei ulkoiluakaan. Tiedän, että tässä on poikkeuksia paikkakuntien suhteen ja voi olla, että tässä vaikuttaa se, että asutaan aika tiheään asutulla seudulla ja ihmisiä on ympärillä koko ajan, tai että meillä oli tosiaan kotona jo se koronapotilas, kun päädyttiin oikein rytinällä karanteeniin me muu perhe. Musta tuntui kuitenkin hyvältä, että ei mennä minnekään. Oltiin heti alusta alkaen ihan vain kotona paria pientä ulkoilua lukuunottamatta, koska altistuminen oli kuitenkin ollut selkeä ja nuorimmaiseni toisessa perheessäkin oli todettu positiivinen tulos. Oltiin siis mielestämme uhka muille vaikkapa rappukäytävässä, talon ovia tai portteja avatessa ja onhan se nyt superankeeta koko ajan huudella kuusvuotiaalle ulkona, että älä mene lähemmäs kaveria, jos tulee vaikka sattumalta vastaan tai jotain muuta vastaavaa. 

Sunnuntaina, joka oli päivä 6, menimme loppuperhe jälleen testiin, josta pölähti kolme negatiivista tulosta. Tällä ei siis ollut vaikutusta mihinkään, meidän kolmen karanteenit jatkuivat ja nuorimmaisella eristys.

Juhlimme esikoiseni 14-vuotissynttäreitä niillä varusteilla ja herkuilla joita meillä oli. Koko tämän ihmeellisen ajan meistä pidettiin kyllä valtavan hyvä huoli ystävien, tuttujen ja naapureiden ja myös mun yhteistyökumppaneiden puolelta. Saatiin varmasti joka päivä joku käymään kaupassa tai postissa, useimmiten kysymättäkin. Kertaakaan ei oltu nälissämme, ei todellakaan. Saatiin aivan ihania yllätyksiä piristämään päiviämme. Meille tilattiin yllärinä pizzat, saatiin askartelujuttuja, käsittämättömän monta tulppaanikimppua kauppaostosten mukana (ainakin kymmenen!!), itsetehtyä tuoretta smoothieta, paljon karkkia ja pääsiäisherkkuja ja lämmintä kotiruokaa! Melkein hävettää, etten edes muista kaikkea… 

…mutta se johtuu myös siitä, että päivänä 10 menimme me negan saaneet jälleen testattaviksi ja 11. päivän aamuna minä ja keksimmäiseni saimme positiiviset tulokset. Tätä osattiin odotella, sillä mulla oli alkanut pari päivää aiemmin mystinen alaselkäkipu, väsymys ja kurkussa oli tuntunut oudosti kipeältä. Samoin kolmosluokkalainen yski, niisti ja valitteli kurkkuaan. Tähän saakka olin jaksanut touhuta, laittaa kaksi kertaa päivässä lapsille ruuan, tsempata etäkoulussa, keksiä tekemistä eskarilaisen kanssa ja elellä miten karanteenissa kolmen lapsen kanssa elellään. Ihan kauheasti ei paukkuja riittänyt omiin hommiin. Olin jo melko väsynyt, kaipasin aikuisseuraa ja tukea. Kahden kodin lasten vanhemmat tietänevät, että sitä elelee itsekin sen lasten rytmin mukaan ja ainakin minä olen jo kaikkeni antanut ihan tavallisessakin arjessa perhe-eloon siitä vaiheessa, kun lasten vaihtopäivä toiseen kotiin koittaa. Nyt sitä ei tietenkään tullut, koska lapset olisivat kotia vaihtaessa altistaneet lisää ihmisiä, vähintäänkin sen toisen perheen, joten kodinvaihtoa ei missään nimessä suositeltu. Nuorimmainenkin sovittiin jäämään minun luokseni, vaikka periaatteessa olisi voinut vaihtaa kotia, koska toisessa kodissakin sairastettiin, mutta meillä oli sisarukset, joista seuraa. 

Yritin keksiä itsellenikin joka päivälle jotain stressaamatonta kivaa tekemistä, että varmasti jaksan edes jollain tasolla hyvillä mielin. Maalasin, neuloin ja järjestelin. Tämä on musta tosi tärkeä juttu, koska jos jatkuvasti vain stressaa sekä sairastumista, että töitä, niin kyllähän keho siihen reagoi ja ei ainakaan mitenkään lempeällä tavalla, vaan pistämällä vastahankaan varmasti. Tämän olen oppinut jo vuosia sitten, että mitä hankalampi vaihe elämässä, sitä enemmän keskityn hyvään ja kivaan. Siitä hankaluudestakin varmasti selvitään, mutta turha sitä soppaa on enempi sekoittaa lisästressillä. 

No, elettiin perjantaita, päivä numero 11 kotosalla ja kolme koronatyyppiä saman katon alla. Me ollaan aika kotikissaperhe ja saatetaan ihan hyvin valita tavallisesti ja terveenäkin päivä, ihan aurinkoinen päiväkin niin, että ollaan vain kotona. Me tykätään olla kotona. Viihdytään myös toistemme seurassa (olispa niin aina!), joten elettiin ihanassa pienessä nelihenkisessä kuplassa. Peli- tai ruutuaikaa en kyllä kauheasti rajoittanut, tuntui itseasiassa tosi kivalta, että isommat lapset pystyivät kotona ollessaankin olemaan yhteydessä kavereihinsa ja pelaamaan yhdessä. 

Lauantaina, päivä 12, mun oloni alkoi heikentyä. Lihassärky kasvoi, väsytti, päähän sattui, oli selkeästi kipeä olo. Keskimmäiseni, positiivisen tuloksen saanut porskutti menemään kuin ei mitään. Vain vähän flunssaoireita. Mua alkoi vähän pelottaa, ei niinkään se, että joutuisin sairaalaan jos oireet menisivät tosi pahoiksi, vaan se, että miten jaksan ja selviän puolikuntoisena äitihommista. Joku saattaa miettiä, että eivätkös ne mun lapseni ole jo aika isoja ja pärjää ilman äidin jatkuvaa hyysäämistä (mitä en kyllä tee). No kyllä, lapseni ovat jo 6-, 9- ja 14-vuotiaat, mutta silti he ovat vielä lapsia eikä heidän tehtävä ole huolehtia minusta tai ruokahuollosta ja kaikista muista hommista. 14-vuotiaalla oli joka arkipäivä koulua noin 8-15 tietokoneen äärellä, sille oli annettava täysi rauha ja tietty myös vapaa-aikaa ihan vain oleiluun. Kolmosluokkalainenkin kävi tuon viikon etäkoulua, kun onnekseen rinnakkaisluokka oli karanteenissa ja teams-koulunkäynti mahdollista heidän kanssaan. 

Tässä vaiheessa myös päivät olivat jo muuttuneet kaikki toistensa kaltaisiksi, ei enää tuntunut miltään viikonpäivältä. En jaksanut enää edes katsella ikkunasta ulos. Tiesin, että kevät siellä etenee ilman meitäkin. Tuntui sydäntä raastavalta olla vain kotona, jos sitä oikein alkoi miettimään. Tykkään seurata lumen sulamista ja vihreäiden asioiden nousemista ja sitä, kun saa vähentää vaatteet talvitakista keväisempiin.

Sunnuntaina (päivä 13) olin jo todella kipeä, en jaksanut enää aamulla nousta sängystä kuin hetkeksi tekemään pakolliset jutut ja palasin peiton alle. Oli ihanaa, kun aina vuorotellen joku lapsista hyppelehti kainalooni ja kertomaan jotain kivaa ja tavallista. Myös negatiivisen tuloksen saanut esikoiseni oli meidän muiden seurassa kuin aina, ei vältelty häntä tai eristetty omaan kopperoonsa ettei sairastuisi. Siitäkin huolimatta, että mulla oli tosi huono olo, olin jo hieman haikea siitä, että seuraavana päivänä nuorimmaisen eristys loppuisi ja hän menisi isälleen. Ihmeellisiä ajatuksia nekin, että vaikka on kovin kipeä, eikä jaksa mitään, mutta silti haluaisi että pieni kylkimyyräislapsonen pysyisi siinä vierellä pomppimassa ja hyppelehtimässä. 

Alkoi kolmas viikko, nuorin vaihtoi kotia, minun oloni oli huono, isommat lapset ihan ok. Sovin epidemiologin kanssa, että meille tulisi keskiviikkona testaajat kotiin, jotta saadaan jälleen teini testattua. Päivät kuluivat, minä nukuin, torkuin, köllöttelin, vähän neuloin hyvinä hetkinä, aloitimme Lost-maratonin teinin kanssa, valvoin yömyöhään päänsäryissäni ja nukuin huonosti. Olin aika tokkurassa enkä muista juurikaan teinkö mitään muuta. Sairastin ja yritin pitää perhettä pystyssä ja ruokittua. Itku purskahti, kun heräsin keittiöstä kuuluvaan kolinaan kun teini siellä siivoili. 

Keskiviikkona (päivä 16) koronatestaajat tulivat kotiimme. Se oli absurdi hetki, kun valkoisiin pukeutuneet tyypit tulivat sekasotkuiseen kotiimme. Ärsytti itseäni se pieni häpeäntunne sotkusta, mutta helveissöni mitä siitä, mehän sairastetaan! Jos olis pari vuotta sitten kerrottu tulevasta niin en olis ehkä uskonut, että tuollainenkin kohtaus tullaan elämään. Mutta ei voi kuin olla hyvillään palvelusta, että tullaan kotiin testaamaan. 

Torstaina (päivä 17) kilahti taas puhelimeen negatiivinen tulos. Melkoista teflonia on tuo teinityyppi, hän kuitenkin joka päivä köllötteli hänkin minun kainalossani. 

Mulla oli ainakin viisi päivää jää-tä-vän kovaa pääkipua. Tuli pääsiäinen, joka ei tuntunut pääsiäiseltä. Muut oireeni alkoivat hiipua, mikä oli tietysti ihanaa ja mukavaa, mutta siinä kun pää selkenee, tajuaa myös että edessä on ne kaikki tekemättömät jutut jotka ovat jääneet lähes kolmen viikon ajalta tekemättä. Ah-dis-ta-vaa. Päätin kuitenkin, että pääsiäisenä en niitä tee, olipa oloni mikä tahansa. Haluan parannella itseni rauhassa kuntoon, enkä lähteä revittelemään ja parantua sitten sen takia hitaammin.

Huomaan, että kehoni oli edelleen herkillä ja samoin mieli. Koti on keittiötä lukuunottamatta (lastenhuone on heidän kontollaan) aikomoinen kaaos, sillä olin sopivasti juuri ennen tätä koronashowta aloittaanut järjestyksen vaihdon eli irrottanut seinästä Stringin työpisteeni, taulut seiniltä ja kaikki kamat ovat läjissä ympäri huonetta. Siihen päälle vielä kaikki se eletyn koronaelämän kaaos, niin huhhuh. Melkein silmä jo tottui siihen, mutta onneksi ei. Mitään en jaksanut tehdä siivotakseni tai järjestelläkseni kotia noina kipeinä päivinä.

Eilen oli on 4.4. Kymmenen vuoden takaa se oli keskimmäiseni laskettuaikapäivä, mutta vuonna 2021 tämä päivä, jolloin mun eristys loppuu. Teinin karateeni jatkuu vielä 8.4. saakka, mutta muuten on jo melkein normaalia elämää täällä meillä. Keskimmäinen lähti tänään isälleen ja nuorin on isänsä luona koko tämän viikon. Mun oloni on terveehkö, vähän yskää, lihaksissa tuntuu välillä (voi kyllä johtua valtaisasta makoilun määrästäkin tässä vaiheessa) ja makuaisti vajaa ja hajuaistia ei ollenkaan. Olen siis vapaa eristyksestä, jos koronaoireita ei ole ollut kahteen päivään. Sanoisin, että tänään vielä olen kotona ja huomenna jos on aivan hyvä olo, niin menen ulos ja lopetan eristykseni. Haluan, että mulla on mukava olo mennä ulos, etten varmasti tartuta ketään. En halua tätä tautia yhtään kellekkään. 

Onneksi ei tullut mitään pahoja oireita, että olisin (tai kukaan muukaan) joutunut sairalaan. Onneksi ei tartutettu Mikiä eikä ketään muutakaan. Onneksi on valtavasti ihania ihmisiä ympärillä ja voi vitsit miten te mun seuraajanikin olette myötäeläneet. Mulle on ollut myös tosi tärkeä saada jakaa koronapäivityksiä Instassa. En ole yhtään hävennyt sitä, että saatiin tää tauti. Ei voitu sille mitään. Tartunta tuli eskarista, jossa nyt on käytävä ja oltava ja pienten lasten kohdalla ei voi olla maskeissa ja vaatia samanlaista turvavälielämää kuin mitä aikuisten kohdalla voi. Olen saanut paljon viestejä ihmisiltä, joita on korona pelottanut kauheasti, mutta olen hälventänyt pelkoa. Tuntuu hyvältä, että olen voinut niin osaltani vaikuttaa. Sanonkin, ettei tätä tarvitse pelätä, mutta ei myöskään tietentahtoen hölmöillä niin että saa tartunnan tai tartuttaa muita. Olen myös ollut tosi surullinen niiden ihmisten puolesta, jotka ovat aivan yksin tällaisessa sairastamisen hetkessä tai ihan muutenkin. On ollut aikaa miettiä kaikenlaista, vaikka toisaalta ei ole jaksanut miettiä yhtään mitään. Koen, että tämä sairastaminen oli yksi sellainen kokemus, jonka ymmärtää vain toinen saman kokenut. Onneksi se on kuitenkin takanapäin suurimmaksi osaksi, luulen. Päivä 21 tänään. 

Laitoin Instaan kysymysboksin, jossa sai kysyä tähän liittyviä kysymyksiä. Moneen varmasti tuli jo vastaus, mutta tässä vielä muutama. 

Kävitkö joka päivä suihkussa? En todellakaan. En jaksanut olla ylhäällä pahimpina päivinä ollenkaan. En käy kyllä muutenkaan joka päivä, mutta nyt vielä harvemmin.

Mikä on ollut kaikkein raskainta? Kyllä se kaiken handlaaminen, muistaminen ja perheen pitäminen pystyssä. Sen päälle valtava ikävä Mikiä. Tällaisessa tilanteessa erillissuhteessa (ei mun oma termi, täällä juttu meidän parisuhteesta ja tuosta termistä) eläminen ei ole kyllä yhtään mukavaa ja tuntuu jopa epäreilulle. Tietysti se, että pysytään omissa kodeissamme on tärkeää ja ettei sairastuta toista tahallaan ja koska mukana on myös ihmisiä ns. jatkoyhteyksien päässä (Mikin lapset, heidän äitinsä jne.), mutta on silti karua, että tässä tilanteessa on sakon ja oliko jopa että 3kk:n vankeuden uhalla kiellettyä tavata toista tai edes nähdä etäisyyden päästä. Ollaan kuitenkin pariskunta, perhe ja rakastavaiset. 

Miksette voineet ulkoilla vai johtuiko se vaan olosta? Tarkempia ohjeistuksia ja suosituksia kannattaa lukea virallisilta sivuilta (esim. thl.fi), mutta karanteenissakaan ei suositella ihmisten kohtaamista ja eristyksessä tosiaan se on kielletty. Toki asia olisi eri jos asuttaisiin maalla ja kaukana muista, mutta me asutaan kerrostalossa ylimmässä kerroksessa hissittömässä talossa, jonka rappuihin tullaan sisäpihan kautta ja vielä alueella, jossa on paljon ihmisiä. En olisi kokenut ollenkaan hyväksi mennä ulos. Me kyllä pärjättiin kotona sisälläkin, enemmän ajattelin muita ihmisiä ja sitä, että ettemme tartuttaisi ketään. Olis ollut kauheaa ottaa kaiken päälle vielä huoli ja huono omatunto.

Oltiinko teihin säännöllisesti yhteydessä ja kyseltiin voinnista/annettiin ohjeita? Jokaisen altistumisen ja tartunnan kautta saatiin vähintään kolme puhelua, eli koin, että huolta kyllä pidettiin, vaikkakin vain alkuvaiheessa. Jääkaapin ovessa on edelleen lappu, jossa monta puhelinnumeroa, joihin soittaa jos jotain kysyttävää olisi. 

Missä vaiheessa oli henkisesti rankinta? Varmasti silloin kun oli kaikkein kipeimmät päivät loppumaisillaan ja voimat siksi ihan poissa. Tuli olo, ettei enää jaksa tätä. Että haluaisin vaikka vain nukkua yksin enkä huolehtia kenestäkään. Olin väsynyt sairastamaan, väsynyt huolehtimaan, väsynyt ajattelemaan yhtään mitään. 

Mikä oli pahin oire? Oliko siulla pahimmat oireet? Juu, mulla oli pahimmat oireet, lasten oireet olivat onneksi hyvin vähäisiä ja lieviä. Mulla oli oikeastaan kaikenlaista muuta muttei kuumetta. Kuume mulle ei nouse yleensä muutenkaan kovin helposti. Päänsärky oli ehdottomasti lamaannuttavin oire. 

Miten keksitte tekemistä? No varsinaisesti tässä tilanteessa ei ollut puute tekemisestä. Satuttiin saamaan ihana joululahja/synttäri/ystävänpäivä/pääsiäisylläri just ennen sairastumista ja sain lahjaksi palapelin. Olin innoissani, että pääsen tekemään sitä karanteenissa, mutta joo ei, en ole ehtinyt palapelihommiin. Toki lapset olisivat varmasti voineet tehdä paljon muutakin kuin pelailla laitteilla, tehdä hamahelmijuttuja ja askarrella. Ostin uuden pelin Nintendo Switchille ja tilasin yhden lautapelin, ne oli tietty myös kivat lisät lapsille myös.

Oliko mitään ”hyviä” puolia? No kyllä mä sanoisin, että katselen maailmaa tämän koettelemuksen jälkeen taas eri silmin. Ja se oli oikeasti tosi mukavaa, että me oltiin nelisin ja meillä oli tosi mukavaa ja ihanaa yhdessä ainakin hetkittäin. Intensiivinen kotieloaika, jollaista on harvemmin (onneksi).

Pelottiko sua olon huononeminen ja koronan arvaamattomuus? Vain vähän, mutta välillä kyllä. Illalla en miettinyt kauheasti aamua tai seuraavaa päivää vaan elin hyvin päivä kerrallaan. 

MIiä lapset pelkäsivät, puhuitteko pelosta? Puhuttiin, mutta ei heitä pelottanut, aika smootheja tyyppejä ovat. Enkä minä ehkä ihmisenä kauhukuvien piirtelijä.

Miten alkoi oireet alkoivat ja miten pian aina seuraavan oireet alkoivat? No meillä tosiaan oli aika oireetonta, ei oltais varmasti alunperinkään menty testiin vielä niin aikaisessa vaiheessa, jos ei oltais tiedetty altistumisesta ja jouduttu karanteeniin. Se tuntuu myös hurjalta, koska silloin oltaisiin varmasti ehditty tartuttaa muita.

Tiedättekö mitä veriryhmää olette, uskotteko että sillä oli vaikutus? En tiedä, enkä ole kuullutkaan tällaisesta että sillä voisi olla merkitystä. 

Lista elokuvista ja sarjoista, joita katsoitte. Tässä tulee, nämä ainakin. Leffat: Hei kuka puhuu, Kolme miestä ja baby, Kolme miestä ja pikkuneiti, Kulti kutistin kakarat, Forrest Gump, Pieces of a woman, Bohemian Rhapsody. Sarjat: Lostin ensimmäinen tuotantokausi, Makkari-sarjasta pari jaksoa, samoin Kioski-sarjasta, Kaikki synnit, Superstore, Allen v Farrow -dokkarisarja. 

Ja viimeinen kysymys: Tuntuuko epikseltä kaiken tämän varomisen jälkeen? Ei, kuten sanoin, tälle ei olis voinut mitään. Toki mahdollisesti turvallisinta olisi, jos kotoa ei poistuisi mihinkään, mutta eihän silleen voi elää tai minä en ainakaan halua. Jokainen valinta, kun lähtee tai menee jonnekin tai tapaa jonkun on mahdollisuus saada tartunta, mutta jos niin käy, niin sitten käy. Uskon parempaan tulevaan, tästä kyllä selvitään ja sen haluaisin välittää muillekin, että ei tarvitse pelätä eikä hävetä.

Kiva, jos jaksoit lukeä tänne asti. En jaksa enää kauheasti tästä puhua ja pohtiä päivämääriä, oireita tai yhtään mitään muutakaan. Jospa tämä olisi meidän osaltamme ainakin just nyt tässä. Odotan, että saan pukea nätit vaatteet päälleni, lähteä mökille, mennä metsään. Odotan, että voin halata Mikiä, suudella ja nukahtaa hänen kainaloonsa. Sitä, että ollaan ihan tavallisesti kotona koko perhe, nauretaan, kinastellaan, lähdetään ulos ja ollaan yhdessä vapaita tekemään mitä halutaan. Ja ehkä sitä, että syödessä taas maistaa ja haistaa. Heippa koronalle ja vähänkö jännää, kun meen ulos niin siellä ei tosiaan vissiin oo sitä lunta vaan ihan oikea KEVÄT! Moikku!

LASTENHUONEEN MUUTOS OSA 1 // TEININ PUOLIKAS

Nyt pääsette kokemaan jotain ainutkertaista, epätavallista ja aika ihanaakin, mitä ei välttämättä ihan joka päivä tapahdu. Pääsette nimittäin tutustumaan ihka-aidon, pian 14-vuotiaan teinin huoneeseen. Eräs ystäväni totesi mulle kun kerroin, että ollaan oikein kunnolla rymsteerattu ja että teinillä on aivan ihana huone, että muista sitten ottaa siitä kuvia. Hänellä itsellään kun ei omasta teinihuoneestaan tai sen eri vaiheista ollut juuri kuvia. En muista itsekään onko mulla omista huoneistani ihan kovin paljon kuvamateriaalia. Toki se oli toista 90-luvulla, kun 24 kuvaan piti saada mahtumaan pitkä jakso elämästä valokuvina.

Lastenhuoneemme on ihan hyvän kokoinen. Sellainen, että jos se olisi pelkkä pariskunnan makuuhuone, jossa olisi leveä parisänky, siellä olisi ihan hyvin tyhjää tilaa ympärillä. Lastenhuoneenakin se on toiminut perheessämme oikein hyvin pian kahdeksan vuoden ajan. Ensin kahden alle kouluikäisen huoneena ja vuosien saatossa sinne on tullut kolmaskin asukki. Nyt huone on jaettu kahteen osaan: teinin puoleen ja poikien puolikkaaseen.

Jako toteutettiin korkealla neljän kaapin vaatekaappikokonaisuudella, jonka siirsimme huoneen takaseinältä keskelle huonetta. Korkeiden kaappien päällä oli aiemmin myös matalat yläkaapit, mutta ne jätimme tässä kokonaisuudessa pois, sillä halusin, että luonnonvaloa pääsee mahdollisimman paljon myös kaappien toiselle puolelle. Myös kaappien sokkelin levy jätettiin laittamatta, jotta lattian kautta heijastuva valokin pääsee toiselle puolelle. Kaappiratkaisu on erittäin mainio ja pääsette pimeämmälle, mutta aivan valoisalle poikien puolelle myöhemmin, sillä nyt otetaan tarkasteluun teinin auringossa kylpevä ikkunapuoli. Tervetuloa tutustumiskierrokselle!

Remppahommat alkoivat hiljalleen jo marraskuussa, kun möin pois vanhan kerrossängyn ja ostin torista teinille parvisängyn. Mökkihommat veivät samasta hetkestä lähtein kaikki viikonloput, joten kolmisen kuukautta meni lapsilla niin, että huone oli aivan sekamörskä, jossa kaikki lähinnä vain nukkuivat. Harvinaisen ja harmillisen pitkään välitila huoneessa kesti ja vihdoin viime viikonloppuna otin itseäni niskasta kiinni ja vietin aivan koko viikonlopun lastenhuoneessa!

Sänkynä teinillä toimii 80 senttinen parvi, jonka alle mahtuu mainiosti koulupöytä. Parvisänky oli vähän hutiostos, sillä kuulin heti kaupat tehtyäni ja sängyn kotiin raahattuani, että naapuri oli kysellyt tarviiko kukaan heiltä pois heitettävää sänkyä. Lisäksi sänky oli vähän huonommassa kunnossa kuin mitä ilmoitus antoi ymmärtää. Toimiva ja aivan siisti silti, mutta toriostokseksi vähän pettymys. Huono toriostos ei sen sijaan ollut koulupöytä, jossa on avattava peilipöytä. Osa teistä lukijoistakin saattaa muistaa nämä pöydät 80- ja 90-luvuilta, toisille taas, kuten minulle, pöytä on voinut olla ikuinen unelmapöytä. Muistan kuinka jollain kaverilla oli tuollainen ihanista ihanin peilipöytä, mutta itselläni vain pöytä, joka koostui irrallisesta pöytä levystä kaapin ja laatikoston päällä ja jos pienestä asti lähinnä minä olin se joka osasi nojata pöytään juuri oikealla tavalla niin, ettei pöytälevy luistahtanut pois paikoiltaan. Tulipahan nyt vaan mieleen, että miksiköhän sitä ei muka voinut kiinnittää paikoilleen? Tämän kaunokaisen sen sijaan bongasin senkin tori.fistä joskus joulun alla. Pöytä kannettiin samantien taloyhtiön askarteluhuoneeseen ja pääsin sen kimppuun. Päätin nimittäin, että maalaan pöydän hauskalla tavalla pastellisiin sateenkaaren sävyihin ja yllätän pöydällä tyttäreni jouluna, annan pöydän lahjaksi.

Hioin pöydän vanhan, kellastuneen maalipinnan rikki ja piirsin kuviot. Maalasin kuviot väri kerrallaan ihan pensselillä vain ja lopuksi fiksasin rajakohdat. Jouluksi otin Instax-kameralla pöydästä parit kuvat ja paketoin ne joululahjaksi. Tytär oli ehkä hitusen pettynyt lahjan saadessaan, koska ei kokenut, että tarvitsisi uuden pöydän, mutta kun näki pöydän kotona joulun jälkeen paikoillaan (oltiin tietysti tuotu se oikealle paikalleen odottamaan!) ja varsinkin hetken sitä jo käytettyään, olen saanut vuolaita ja valtaisia kiitoksia siitä, että pöytä on ihana ja upea!

Parven alla on pöydän lisäksi seinään kiinnitetty Ikeasta joskus hankittu pöytähylly, jonka nyt kiinnitimme seinään. Tyttäreni rakastaa kaikkea pientä, söpöä tilpehööriä. Hän keräilee erilaisia asioita kuten eläinten luita, sammakko- ja kärpässieni-aiheisia koriste-esineitä ja pehmoleluja. Hän pitää myös viherkasveista ja siitä, että asiat on laitettu esille ihan omalla stailillaan. Huoneen valkoisilla seinillä ja parven alla on paljon kaikenlaista ja hyvinkin omaperäistä ja tärkeää yksityiskohtaa. Voisin katsella kaikkea tuota tuntikausia. Noita valtavia korvakorukokoelmia, joista suurimman osan tytär on tehnyt itse! Korvisten säilytyspaikka on mun joskus aikoinaan jostain ostama aida-kankainen valmis rimakehyksellinen ristopistotyöpohja, jossa on tummalla maalattu maailman kartta. Se on vain käännetty väärinpäin, niin että kartta on peilikuvana eikä niin vahvasti esillä. Kankaaseen saa tosi helposti sujautettua korvakorut roikkumaan. Nerokas idea, eikä todellakaan omani, vaan tyttären.

Korvakorujen alapuolella eli pöydän oikealla puolella on ns. kaverituoli, joka toimii samalla myös sulkapallokassin säilytyspaikkana. On tärkeää, että pienessä kodissa on jokaisella tavaralla oma paikkansa ja tämäkin paikka ja tavara on mietitty tarkkaan. Tuoli on kreisi sammakkotuoli, jonka tytär on nikkaroinut yhdessä pappansa kanssa kesälomalla. Tärkeä tuoli.

Minäkin pääsin rempan keskellä vähän nikkaroimaan! Idea hioutui hiljalleen. Huoneessa oli aiemmin mustaksi maalattu seinä, joka sai remontin myötä uuden värin. En ollut miettinyt värivalintaa etukäteen juurikaan ja valinta olikin hauskalla tavalla teinin valitsema. Hänellä oli nimittäin juuri tuolla mustalla seinällä värilastuista tehty sateenkaarimainen mini-installaatio. Se oli jäänyt seinälle, kun muut taulut ja hyllyt oli maalausta varten irroitettu. Katselin värejä ja tiesin, että tuossahan se on, seinästä tulee syreenin sävyinen, ihana liila!

Seinää maalatessani keksin, että minähän tekaisen syreeniseinälle pari hyllyä. Enkä mitä tahansa hyllyjä, vaan jotain hauskan mallisia. Kipaisin jälleen askarteluhuoneeseen (kyllä, meillä on sellainen taloyhtiön puolesta!) ja sahasin oikeastaan just sen malliset ja kokoiset osaset kuin mitä mulla oli liimapuulevyä ja vaneria jäljellä. Kannattimet nappasin rautakaupasta maalinhakureissulla. Halusin syreeniseinön hyllyjen sulautuvan seinään kauniisti, joten ne maalattiin tietysti samalla sävyllä. Nyt hyllyillä hengaa mm. Lars-niminen sammakko kainalossaan rönsylilja ja kokoelma japanilaisia limupulloja.

Samalla rykäyksellä tein yhden hyllyn myös vaaleansinisenä ja se kiinnitettiin hauskasti ikkunan viereen niin, että hyllyn yksi kulma eli kiepsaus tulee ikkunan puolelle. Niin hieno ja hauska yksityiskohta, että oikein hykerrytti, kun sitä tein ja kun hylly porattiin paikoilleen ja asettelin siihen kaktuksen ja viherkasvit ja mitäpä muutakaan kuin tölkit! Mikä siinä onkin, että teinien huoneista löytyy ja on vuosikymmeniä sittenkin löytynyt tölkkejä! Tosin omassa nuoruudessani ne hienoimmat tölkit piti tuoda ihan itsellä omilta ulkomaanmatkoilta, mutta nykyteinarit ostavat niitä hyvin varustelluista ruokakaupoista.

Ikkunalaudalla on tällä hetkellä kirjatuen avulla pystyssä koulukirjat ja vihot, eivät niin seesteisesti, odottamassa seuraavien viikkojen etäkouluilua. Kirjoille on tarkoitus tehdä vielä pieni oma hyllynsä vaaleansinisen hyllyn lähettyville, mutta ensin mulla pitää käydä vanerikaupoilla. Sen jälkeen ikkunalauta rauhoittuu ja saa puolestani (ja toiveestani!) pysyä tyhjähkönä ja mä itse näkisin sen ihanana paikkana istuskella ja lukea kirjaa kesäillassa ikkuna vähän raollaan. Aurinko laskee vastapäisen talon taakse eli tämän ikkunan ääressä näkee meidän kodin komeimmat auringonlaskun vaaleanpunaiset pilvet ja väriloistot.

Syreeniseinällä on poikien puolelta teinin puolelle ulottuva hyllykokonaisuus. Hyllyssä on lastenhuoneen kirjasto. Siinä on sulassa sovussa kaikkien kolmen lapsen kirjat, on Tatut ja Patut, Maailman viimeiset tyypit, Ellat ja kaverit, Soturikissat, Manga-sarjakuvia ja Call me by your name kaikki samassa hyllyssä värijärjestyksessä kauniisti. Huone on ihanan selkeä, kun kirjat, joita meillä on paljon, ovat kaikki yhdessä paikassa. Se on inspiroinut minua ja eskarilaista jo näinä muutamana päivänä valtavan paljon.

Kirjahyllyn viereen seinään asennettiin Ikeasta hankittu simppeli seinänaulakko. Mun teini on siitäkin mahtava tyyppi, että hänen pukeutumistyylinsä on mahtava. Se on hauska, leikkisä, värikäs ja upea. Yksi tärkeä lähtökohta koko remppahommaan oli se, että hänen vaatteensa saadaan lähelle muita tavaroitaan (syy tosin oli myös se, etteivät ne leviäisi ympäriinsä) ja että hienoimmat vaatteet saataisiin myös esille jollain tavalla. Pieni naulakko oli siihen just hyvä, koska rekki ei huoneeseen mahtuisi. Samalla roikkuvat vaatteet tuovat pehmeyttä tilaan ja jollain tavalla myös oviaukkomaisen fiiliksen.

Syreeniseinän nurkassa on korkea lipasto, joka vetää sisäänsä loput teinin vaatteet ja muuta tavaraa. Lipasto on vanha ja olen ajatellut, että maalaisin sen, mutta nyt se näyttääkin aivan upealta puulattian ja raikkaan seinän seurana. Se saa jäädä tuollaiseksi. Lipaston vierellä on värikkääksi maalaamani lastentuoli, jonkä päällä on korkea traakkipuu vähän liian pienessä ruukussa. Lipaston päällä on odottamassa tauluja seinälle pääsyä ja söpöjä koriste-esineitä. Huone elelee teinin ja elämän mukana ja se on just hyvä. Sen ei tarvitse, eikä pidä eikä se voikaan olla koskaan valmis.

Siinä se oli! Kurkistus teinin huoneeseen. Olen valtavan iloinen ja kiitollinen, että sain tämän koosteen huoneesta tehdä. Sekä minä, että tyttäreni tykätään huoneesta tosi paljon. Minä tuskin siellä vietän paljoa aikaa, mutta tytölle se on tärkeä paikka, varsinkin näinä aikoina, mutta myös muuten. Ihanaa, että on tuollainen oma huoneehko.

Lopuksi vielä listaus huoneen tavaroista ja maalisävyt:

  • Koulupöytä peilillä 80-luvulta, tori.fi
  • Nupit, Søstrene Grene
  • Koulupöydän tuoli alakerran naapurilta
  • Sammakkotuoli on tyttären ja pappansa yhdessä tekemä
  • Parvisänky, tori.fi
  • Seinään kiinnitetty PÅHL pöytähylly, Ikea
  • TARVA lipasto, Ikea
  • Naulakko ja henkarit, Ikea
  • Lastentuoli saatu naapurista ja maalattu pastelliseksi
  • Matto itse kudottu
  • Seinän sävy Tikkurilan SYREENI, J426
  • Pilvihyllyn maalisävy CUMULUS, Y354

MÖKIN SISÄKATON MAALAUS

Kaupallinen yhteistyö Cover Story

Mökillämme Mustikkalassa ei kovin monta fiksattavaa juttua remonttimielessä meitä odottanut, mutta muutamia asioita haluttiin kuitenkin tehdä. Yksi niistä oli mäntyisen sisäkaton maalaaminen vaaleaksi, jotta ilme vähän kirkastuu. Puupintaa mökillä riittää, sillä seinät ovat pyöröhirttä, lattia mäntylautaa samoin kuin katto. Kaikki puun värisellä pinnalla maalaamattomina.

Missään nimessä emme halunneet maalipintaa upeisiin pyöröhirsiin, mutta lattiaa ja kattoa pohdittiin, että maalaaminen voisi olla vaihtoehto. Kuin taikaiskusta juuri siinä maaleja pohtiessa törmäsin kotimaiseen Cover Storyyn.

Cover Storyn sisämaalit ovat vesiliukoisia ja hajuttomia maalimme ovat turvallinen valinta sisätilojen seinille ja kattoon. Muovittomat maalit antavat rakenteiden hengittää eikä niistä vapaudu sisäilmaan haitallisia VOC-päästöjä.

Eipä siis muuta kuin hommiin. Oltiin tuolloin toista kertaa mökillä ja pyysimme mukaan ystäväni Maijun ja Riikan. Ulkona oli tuona päivänä vesisadetta, joten ei sinänsä harmittanut pistää seiniä ja ikkunoita suojaan ja alkaa maalaushommiin. Katon maalaushan ei ole rennoimmasta päästä, mutta mulla itselläni on melko vähän remonttihistoriaa, joten olin pelkästään iloissani ja onnessani tästä projektista enkö osannut etukäteen murehtia juuri mitään.

Huomattiin jo heti maalipurkit avattuamme, että tuntuma maaliin oli ihana. Sivellin huljutteli maalissa suloisesti ja pensseli kattopinnalla pehmeästi. Cover Storylta tullut tarvikepaketti oli myös silmiä hivelevän kaunis. Meitä maalaajia oli kuitenkin niin monta, että haettiin rautakaupasta pari lisäsivellintä.

Sävyiksi kattoihin valitsimme sävyisät valkoiset: tupaan sävy 008 Sylvia, joka on mun silmään lempeän luonnonvalkoinen, hieman oljen väriin vivahtava ja makuuhuoneeseen 023 Francis, joka on hentoinen vaaleanpunainen.

Sävyjen valinta oli mukavaa puuhaa. Saatiin A4-kokoiset maalatut tarrat, jotka liimattiin kattoon ja niitä katseltiin pari vuorokautta etukäteen, jotta tiedettiin mitkä sävyt ovat mieleemme. 018 Albert ja 024 Anaïs houkuttelivat kovasti, mutta ne sävyt saavat odotella muita projekteja.

Yhteensä yksitoista tuntia me tuvan ja makkarin kattoja maalattiin. Ei mikään helpoin ja leppoisin homma, mutta meillä oli hauskaa ja sehän oli ystävien kesken oikein mukavaa yhdessä oleilua siinä samalla. Kutakuinkin kahteen, kolmeen kertaan maalasimme koko pinta-alan. Vähän jännitti, että miltä lopputulos näyttää seuravana aamuna tai kun seuraavan kerran tullaan mökille. Jännitys oli turhaa, sillä onnistuimme kertaheitolla loistavasti. Katot näyttävät upeilta.

Ylemmät kuvat ovat tuvan puolelta ja tämän tekstin alapuolella olevat makkarista. Katoissa on keskenään sävyeroa, mutta jonka itse huomaan oikeastaan vain, jos makoilen makkarin sängyllä ja katselen aamutuimaan tuvan puolelle. Makkarin ikkuna on pohjoisen suuntaan eli sinne pääsevä luonnonvalo on myös aivan erilaista kuin mitä tupaan tulee. Kuvat ovat rajusti rajattuja, sillä niissä vallitsi kuvaushetkellä karmea kaaos, eikä asioita oltu laitettu vielä paikoilleen. Myöhemmin näette lisää hieman viimeistellympää sisustusta eikä vain hyllyjen päälle nostettuja tavaroita ja kuvia katonrajasta.

Ollaan oltu mökillä vuoden pimeimpään aikaan eli saatu kokea ihana raikastus maalattujen kattojen myötä. Jännä nähdä millainen valo ylipäätään mökillä on keväällä ja kesällä, niitä aikoja odotellessa. <3

MUHKEA, UPEA, TÄYDELLINEN JUMBO

Kaupallinen yhteistyö Hakola

Ensimmäisiä asioita, joihin muistan kiinnittäneeni mökin näytöllä huomioni oli se, että tuvassa ei ollut pehmeää sohvaa. Edellisillä omistajilla tilaan oli teetetty tavallista kapeampi tuvan puoliksi jakava minipuusohva. Siinä oli jännä systeemi, että sen sai yöksi vedettyä toisesta reunastaan täyspitkäksi, jolloin se katkaisi huoneen pituussuunnassa puoliksi. Tästä jännittävästä rullasysteemistä on puulattiassa jälkiä. Se oli heille varmasti sopiva ja hyvä ratkaisu, mutta mun silmiin omituinen paikka sohvalle. Ja itse rakastan pehmeyttä ja laatua myös mökillä!

On muuten jännä ajatus se, että mökille viedään kaikki kulahtaneimmat vaatteet ja kodin varastosta ikivanhat lastulevyhyllyt ja kaapin perukoilta parittomat, säröille käytetyt astiat. No toisaalta, jos haluaa vapaa-ajallaan ja lomalla olla astetta karummissa ja ankeammissa tunnelmissa, niin miksipä ei! Itse en kuitenkaan ole sitä sorttia. Mulle ja meille on tärkeää se, että mökillä asiat ovat käytännöllisyyden ja toimivuuden lisäksi myös nättejä ja ihania. Mun mökkihaaveeseen oli vuosia kuulunut se, että sinne sitten vien kaikki mun muumimukit (niiden arvosta piittaamatta, seassa on myös harvinaisuuksia ja siellä ne ovat kaikki mökkikäytössä, koska käyttötavaraahan ne ovat ja tekevät mun onnelliseksi niin).

Me haluttiin tupaan hyvänkokoinen ruokapöytä ja iso sohva, vaikka tila ei ole valtaisan suuri. Sohvan valinnassa mentiin täysin sen mukaan, mistä tykätään just nyt. En ole yhtään sellainen ihminen, joka miettisi miltä joku näyttää vaikkapa 15 vuoden kuluttua tai onko jollain asiassa helposti hyvä jälleenmyyntiarvo. Mietin sitä, mistä tykkään! Jos tykkään nyt, niin hyvin todennäköisesti tykkään myös vuosien päästä. Ostaisin auton todellakin keltaisena (kuulema vaikea myydä eteenpäin) ja jos kotona olisi ainoastaan harmaata laattaa (helppo valinta ja josta “kaikki tykkää”) mä varmasti vaipuisin alakuloon. Ja hankinnat itselleni, kotiin ja nykyään myös meille mökille, teen siltä kantilta, että ne ovat käytössä pitkään. Liika miettiminen tulevaisuuteen ja aikaan sitten kun, ei ole mun heiniäni.

Käytiin istuskelemassa erilaisilla sohvilla Hakolan kivijalkamyymälässä. Se on ehdottomasti paras tapa löytää itselleen sopivin ja mieluisin sohva. Tiesin etukäteen, että Lazy on mun mieleen, koska se löytyy kotoa, mutta mökille mietittäessä se on aivan liian kulmikas. Mökki on rakennettu pyöröhirrestä ja mun mielestä sitä pyöreyttä ja muhkeutta pitää sisustuksessakin korostaa, ei missään nimessä häivyttää tai suoristaa – Jumbosta löytyi kaikki tuo ja juuri oikeanlaiset muodot! Valinta oli melko helposti selvä!

Materiaaliksi sohvaan aluttiin sellainen kangas, joka on mukava ihoa vasten. Meidän perhe on vähissä vaatteissa viihtyvää sorttia, joten ihotuntumalla on iso merkitys. Haluttiin myös, että verhoilu on helposti pyyhittävissä ja pestävissä ja soveltuu lapsiperhe-elämään hyvin. Lisätietoa Hakolan eri materiaaleista löydät täältä. Mulla on ollut Soft-kankaan mallitilkku kalenterin välissä kuukausia ja aina, kun se tulee vastaan, mä silittelen sitä, se on niin mukavan tuntuinen.

Väriksi valittiin meille tavallaan tosi ilmiselvä valinta: vaaleanpunainen. Iso osa koko meidän perheestä tykkää tosi paljon vaaleanpunaisesta, en siis ainoastaan minä. Tästä väristä kaikki ovat olleet valtavan onnessansa! Ehkä vaaleansininen tai keltainenkin olisi voinut olla mahdollinen, koska ovat aivan valtavan ihania, mutta meidän mökillemme Mustikkalaan vaaleanpunainen on t ä y d e l l i n e n!

Hakolan sohvien runkojen puuosat ovat etelä-Pohjanmaalla kasvaneista puista. Tuntuu lämpimältä ja todella arvokkaalta, että ei kovin monen sadan kilometrin päässä sieltä, minne sohva sitten loppujen lopuksi valmiina päätyi korkeiden puiden ympäröimään mökkiin. Myös muut sohvan osat tulevat Suomesta. Pehmusteet mm. valmistetaan PET-pulloista, eivätkä tyynyt sisällä mitään eläinperäistä materiaalia. Olen vieraillut kaksi kertaa Hakolan tehtaalla Jurvassa ja nähnyt, kuinka siellä sohvat valmistuvat. Pidän todella isossa arvossa suomalaista työtä ja tekemistä. Tuntuu ihan erilaiselta istua sohvalla, jonka alkuperän tietää kuin jollain jostain vaan ostetulla ja kaukaa tänne seilanneella.

Tiistaina tällä viikolla oli onnenpäivä, kun sohva vihdoin meille Mustikkalaan saapui. Oli jännät paikat pääseekö postikuski kuorma-autollaan perille ja miten saadaan sohva mäen päältä alas mökille ja kannettua Mikin kanssa kaksin sisään ikkunan kautta. Kaikki kuitenkin sujui melko mutkattomasti. Sohvakin laskee mäkeä pitkin helposti parin pulkan päällä!

Ehdittiin viettää aikaa sohvan kanssa aika tarkalleen kaksi vuorokautta ja sinä aikana jokainen meistä viidestä hiihtolomalaisesta köllähti useampaan kertaan sohvalle ja totesi, että voi miten ihana! Sohvalta näkee keittiöön, siinä voi ottaa nokoset ja mikä parasta, siitä näkee koko ajan täydellisen maiseman järvelle. Ja nuo sohvan jalat! Voiko maailmassa olla mitään söpömpää?!

Huomasitteko, että myös, että viime keväänä ommeltu grillityyny on päässyt sohvalle? Sekin tekee mut tosi onnelliseksi! En ehtinyt vielä neulomaan sohvalla ja sitä ehkä odotan ensi mökkireissulta eniten, grillityyny kainalossa villasukat puikoilla. Jumbo, kudin, takkatuli ja leffa. <3

KOTIMAASSA MATKAILLEN NURMEKSEN SEUDULLA

Kaupallinen yhteistyö Lakeland Bomba & Visit Karelia

Sitä pääsee kyllä minne vaan, kun vaan lähtee. Se on mun ajatus joka kerta, kun päädyn jonnekin mulle uuteen paikkaan Suomessa. Mietin, että miten mä en ole tullut lähteneeksi jonnekin jo aiemmin. Miten voikaan olla niin kaunista, hienoa, upeaa, erikoista tai omalaatuista jossain muualla päin Suomea olla. Meillä on niin hieno maa!

Tällä kertaa reissukohteena oli Pohjois-Karjala ja erityisesti Nurmeksen seutu.

Mä oon aina tykännyt kartoista, välimatkojen mitoista ja siitä, että osaan sijoittaa itseni kartalle. Ja muistan myös usein melko hyvin, jos olen jossain paikassa käynyt ja mitä reittiä sinne on ajettu ja miksi olen siellä käynyt. Nurmekseenkin mulla oli muisto jo 90-luvulta saakka. Kävin joskus yläasteikäisenä ystäväni luona viikonloppureissulla Nurmeksessa, kun hän perheineen sinne muutti. Oltiin tietysti kirjeenvaihdossa ja minätyttö se hyppäsin linja-autoon ja vietin siellä yhden syksyisen viikonlopun. Muistan, että kävimme diskossa ja että kylä oli hiljainen muuten, paitsi siellä diskossa soi ysärihitit ja meininki oli niin mahtavan eri kuin Oulussa.

Nyt sitten heti vajaa kolmekymmentä vuotta myöhemmin täällä sitä taas ollaan! Lakeland Bomba kutsui minut tulla tutustumaan seutuun ja miten ihanan viikonlopun saimmekaan seuduilla viettää. Seurakseni matkalle lähti ystäväni Maiju, jonka kanssa ollaan tunnettu toisemme jo kolmenkymmenen vuoden ajan ja reissattukin monet reissut yhdessä, joten tiesin jo etukäteen, että tulossa on letkeä ja leppoisa viikonloppu.

Pitkän automatkan jälkeen saavuimme iltasella Valtimolle Puukarin Pysäkille, jossa meitä oli vastassa paikan emäntä Anni koiransa Vikin kanssa. Vastaanotto oli lämmin ja tuntui kuin olisimme vanhoja tuttuja jo ennestään. Söimme muhkean, karjalaisen, ihanan illallisen, jonka Anni meille loihti. Puhtaista raaka-aineista tietenkin. Istumme pitkään pöydän äärellä nautiskellen ja Anni kertoi meille paikasta ja sen filosofiasta. Puukarin Pysäkki on yhdistelmä karjalaisuutta, ekologisuutta, kestävää kehitystä ja sitä, että luonto lähellä ja me osa sitä. Vaikutuimme Maijun kanssa suuresti.

Nukuimme lempeät, pitkät yöunet, illalla nukahdin ja aamulla heräsin, ei ääniä, ei valoja. Paikka sijaitsee Valtimolla Kajaanintien varrella reilu parikymmentä kilometriä Nurmeksesta. Lämpöinen suositus ohiajeleville syömäpaikaksi ja pidemmäksi maijoituspaikaksi ihan lomaillen ja myös siksi, että Anni on ihana!

Aamupuurojen ja tuoreiden karjalanpiirakoiden jälkeen matkamme jatkui Valtimon kylille. Piipahdimme Valtimo Design -käsityöläisputiikissa, jossa myydään paikallisten yrittäjien ja seudulta kotoisin olevien tuotteita. Kylän raitti oli hiljainen, joten tämä pikkuinen kauppa oli ihana piristys. Kaupan kulmalla oli kahvio, jossa oli postipalvelut ja talon nurkalla postilaatikko. Tullessamme postilaatikon edessä oli jonossa päiväkoti-ikäisiä lapsia ja hoitaja huuteli korteista vastaanottajien nimiä ja paikkakuntia ja lapset riemuissaan juoksivat vuorotellen hakemaan korttinsa ja tiputtamaan postilaatikkoon. Tuli valtavan hyvä mieli tästä.

Matkamme jatkui Salmenkylälle Pihlajapuun majapaikkaan, jossa meitä vastassa oli Minna. Meillä oli tiedossa päivän ohjelmanumerona myös karjalanpiirakkapaja Männikkölän pirtin piirakkamestari Ritva Ryttyläisen opissa, joten olimme tosi innoissamme. Pihlajapuun majatalo on entinen kyläkoulu, jossa koulutoiminta loppu 90-luvun lopulla. Sympaattinen ja kodikas tunnelma siellä kyllä oli, heti ovella oli odottelemassa hyllyllinen villatossuja vieraiden jalkaan.

Piirakkapaja oli ihan mahtava kokemus. Me ei oltu Maijun kanssa jostain käsittämättömästä syystä tehty koskaan aiemmin karjalanpiirakoita, joten jokainen vaihe kiinnosti kovasti, että onnistuttaisiin hyvin. Sehän oli helppoa ja mukavaa puuhaa, kun oli hyvä opettaja. Eipäs ole myöskään koskaan piirakat maistuneet yhtä hyviltä, kuin itse rypytettyinä.

Seuraavaksi lähdimme sulattelemaan piirakoita hiihtolenkille. Pihlajapuun Minna on järjestänyt vuosikausia hiihtovaelluksia erityisesti ulkomaalaisille turisteille ja kuulimmekin monenlaisia tarinoita matkailijoista, joista jotkut tulevat aina uudelleen ja uudelleen juuri Nurmekseen kokeakseen talven, Suomen ja Pohjois-Karjalan taian! Nyt tietysti ulkomaalaisia matkailijoita ei tietenkään ole, mutta toitottavasti taas pian heitäkin. Silti monessa kohtaa viikonloppua tuli olo, että tajuaisivatpa suomalaisetkin millaisia kultakimpalekohteita täällä pitkin Suomenmaata onkaan. Hiihtolenkki lumoavan kauniissa maisemissa olisi varmasti hieno kokemus myös monelle kaupunkilaiselle. Hiljaisuus metsän keskellä oli huumaava, pysähdyimme moneen kertaan kuuntelemaan heiluvien puiden huminaa ja pakkasen napsutusta. Pitkään ihan vain makoiltiin hangessa kesken hiihtolenkin ihailemassa sitä kauneutta, joka ympärillämme oli.

Illan kohokohta oli järven yli kävely hämärtyvässä talvipäivässä ja savusauna. Edellisestä savusaunakokemuksesta oli jo aikaa ja ensalkuun oltiin vähän, että niin, mikäs se tän homman nimi olikaan, kun siinä kuumassa istuskelimme. Ollaan molemmat sellaisia saunojia, että tykätään heitellä löylyjä ja sauna oli niin kuuma, ettei tarvinnut heitellä. Meitä varten oli tehty läheiseen puroon myös avanto, jonne menimme pulahtelemaan. Pakkasta oli melko paljon, lähemmäs parikymmentä astetta, joten ero saunan ja ulkoilman välillä oli suuri. Mutta ehkä juuri se ovien aukominen, pulahtelu ja märkien villasukkien pitäminen jalassa aiheutti sen, että saimme heittää lopulta myös sitä löylyä ja savusauna muuttui lempeäksi ja ihanaksi ja viihdyimme pimeissä löylyissä pitkään.

Sekä saunaan ennen, että saunan jälkeen meitä odotti viereisellä kodalla lämpimät juomat. Niin mieltä ja syvintä sielua myöten lempeä saunakokemus, että ei paljon täydellisempää voisi olla. Takaisin majapaikkaan päästessämme Pihlajapuulla meitä odotti vielä ihana lohi-illallinen, jonka lohen Minna loimutti kodalla sillä välin kun me saunoimme. Joka paikassa tällä reissulla oli kyllä niin hyvät ruuat että!

Jälleen ihanien ja hyvien yöunien ja runsaan aamupalan jälkeen matka jatkui. Ajelimme Nurmeksen keskustaan ja vierailimme paikallisissa kaupoissa sekä teimme kävelykierroksen Puu-Nurmeksessa. Tiesittekö, että se on yksi Suomen parhaiten säilyneistä puutaloalueista? Mä en todellakaan tiennyt tätä entuudestaan. Meille sattui kaunis talvipäivä, mutta harmiksemme vähän liian pilvinen ja kylmä, että ei päästy täysin kaikesta siitä väriloistosta ja kauneudesta nauttimaan, koska paleli. Pikkulenkin silti kiertelimme ja kaunistahan siellä oli!

Seuraavaksi matkamme jatkui Bomban talolle. Mun ystävistä todella monet ovat käyneet siellä 80-luvulla, kun se oli kuin olikin Suomen neljänneksi suosituin matkakohde. Me saatiin pikainen kierros talolla ja myymälän puolella esittelyä karjalaisuudesta ja karjalan kielestä. Muistoksi myös karjalaisen kielen aakkoset ja siitä olen lapsille lueskellut tarinoita ja he eivät ole ymmärtäneet juuri mitään. Enkä kyllä minäkään, vaikka mulla on karjalaisia sukujuuria itsellänikin. Enkä osannut arvata etukäteen sitäkään, että Bomban talon koristeelliset ikkunapielet saivat muhun aivan uudenlaisia ikkunanpieni-innostuksen ja olen hahmotellut Mustikkalaan jotain koristeellisuutta sinnekin.

Seuraava kohteemme olikin kylpylä. Ja määhän oon kylpyläihminen, varsinkin jos on väljää ja kiva kylpylä. Break Sokos Hotel Bomban karjalainen kylpylä oli juuri sitä. Tummansävyinen, leppoisa ja jotenkin tosi mun makuun, ei liian fiini ja trooppinen, vaan todella kiva. Nautiskeltiin ulkoporealtaista, kuuma- ja kylmävesialtaista ja saunoista, elämyssuihkut nauratti ja tässä vaiheessa lomaa (= yhteistyömatkat eivät ole verrattavissa lomamatkoihin, vaikka lomahenkisiä olisivatkin, kun kamera ja kännykkä laulaa ja kokoajan on keskityttävä oikeaa lomaa enemmän siihen mitä on tekemässä ja mitä seuraavaksi), oltiin jo ihan rentoutuneita todellakin.

Viimeiseksi yöksi ajelimme Laitalan Lomille Karhunpäähän. Siellä majotuimme ihanaan hirsitupaan. Paikan emäntä Henna kertoi meille tilan historiasta ja kuten jokaisen paikan ja kohtaamamme yrittäjän kohdalla, esiin nousi todella selkeästi kestävän kehityksen ajattelu ja se että syödään oikeasti todella paikallista ruokaa. Tuona iltana meidän illallinen oli elämyksellinen illallinen sekin, nautimme sen kodan lämmössä (ja viileydessä samaan aikaan porontaljoilla istuen). Hennan paistamat lätyt kermavaahdolla ja lakoilla (sanon kyllä niitä hilloiksi, mutta kuulostaa kuin puhuis erimakuisista hilloista, jos tähän kirjoittaa, hehe) olivat kruunu ihanan päivän päälle. Kolmannen yön unet olivat nekin Halmejärven talossa makiat ja hyvät. Tuolla olisi ihana yöpyä koko perheen kanssa.

Puukarin pysäkin Anni sanoi hienosti, että meillä on tämä emännyys täällä. Ja se vieraanvarainen, ihana, lämmin emännyys kyllä näkyi ja tuntui. Hauskaa oli myös se, että me ei koko matkalla oikeasti tavattukaan kovin montaa miespuolista ihmistä, että todellakin on se emännyys.

Kotimatkalle lähdimme ajelemaan sunnuntaina puolilta päivin, kun olimme ensin tehneet Laitalan lomien mailla pienen lumikenkäkävelyn. Matka jätti muhun jälkensä. Haluan seuraavalla roadtripillä, olipa kohteena mikä tahansa, mennä Pohjois-Karjalan kautta. Haluan nähdä Puu-Nurmeksen talot kesäillassa pyöräillen, haluan käydä syömässä kaikkien näiden karjalaisemäntien pöydissä, haluan jutustella lupsakoiden paikallisten kanssa niitä näitä ja nauttia luonnosta! Että ens kertaan! <3

Tärkeitä linkkejä:

IHANAT, IHANAT TULPPAANIT JA HOITO-OHJEET KUINKA PITÄÄ NE HYVINÄ

Kaupallinen yhteistyö Kauniisti kotimainen

Vuoden kierto on mahtava. Mulle tulee jokaisen vuoden alussa sellainen tammikuun värinen, kuulas, kiprsakka, vaaleansininen ja raikas olo, kun joulu on ollut tummanpunainen, tumma ja kuin kullanhohtoinen tähtitaivas. Pitkän tammikuun jälkeen tulee vaaleanpunaisia pilvenhattaroita, paljon paljon valoa, enemmän kuin milloinkaan, koska lumi tekee kaikesta niin maagisen valoisaa. Ja samaan aikaan jostain pulpahtaa tulppaanit! Joka vuosi sitenkin niin, että ne yllättävät, että mitä ihmettä nytkö jo? Tiukassa kääreessään koko kimpullinen supussa olevia tulppaneja.

Rakastan kaikista eniten niitä muhkeita kimppuja, joissa on paljon eri värejä. Tai sitä marketin sisääntulossa olevaa kukkamerta, jossa tulppaanit ovat saaveissaan ja väriloistossaan kaikki ihanat keskenään! Katseeni etsii vaaleanpunaisia ja liilaan meneviä.

Muutama vuosi sitten otin maailman kauneimmat kuvat tyttärestäni, kun hän makoilee lumihangessa tulppanikimpun kanssa ja se kuva mulla tulee myls aina mieleen, kun ajattelen tulppareita. Oli hauskaa, että Instagram muistutti tuosta kuvasta mua juuri tänään, kun kirjoitan tätä tekstiä, sillä se kuvassa pitkine hiuksineen makoileva 10-vuotias on tällä viikolla teini, joka leikkasi lähes kaikki hiuksensa pois. Ihanista ihanin siilitukkainen nuori nainen. Aika kuluu, lapset kasvaa, tulppaanit on ja pysyy. <3

Tulppaneja ostaessa muistan aina yhden tärkeän asian. Se on sirkkalehtimerkki siinä kääreessä. Merkki kertoo, että tulppaanit ovat Suomessa viljeltyjä. Tulppaanikausi kestää joulusta pääsiäiseen. Väritkin menevät kausittain: joulun aikaan on pääasiassa punaisia ja valkoisia, tammikuussa vaaleanpunaiset ja kaksiväriset ja kevättä kohti enemmän sitten keltaista ja oranssia!

Tulppaanien hoito-ohje:

Leikkaa juuri ostettuihin tai saatuihin tulppaaneihin varresta pari senttiä pois terävällä veitsellä ja suoralla leikkauksella, jotta saadaa uusi imupinta. Näin ne imevät paremmin vettä. Jos haluat tulppaaniesi pysyvät ryhdikkäinä anna niiden imeä vettä kääreessään puolisen tuntia ennen kuin asettelet ne maljakkoon. Kääre antaa niille tukea, kun nestejännitys palautuu. Veden kannattaa olla tulppaneilla viileää, eikä sitä tarvitse paljoa. Myös lunta tai jääpaloja voi laittaa veden sekaan. Vesi kannattaa vaihtaa pari kertaa viikossa ja joka vaihdolla leikata uusi imupinta. Kimppu pysyy kauniina noin viikon, kun niitä hoitaa. Itse tykkään myös siitä kauneudesta joka syntyy, kun tulppaanit kuihtuvat maljakkoon ja tiputtelevat hiljalleen terälehdet pöydälle.

Sunnuntaina on ystävänpäivä ja miten helppo tapa ilahduttaa itseään, rakastaan, ystävää tai naapuria onkaan se, että nappaa ostoskoriinsa tulppanikimpun kauppareissullaan. Mä itse ainakin ilahdun kukista aina ihan valtavasti ja ilo jos jokin on sitä, mitä meista jokainen kaipaa ja ehkä tarvitseekin elämäänsä hitusen vielä lisää! <3

…JA PIAN HUOMASIN KAIPAAVANI KYLMÄÄN VETEEN // TALVIUINTIA MUSTIKKALASSA

Mökillä yksi mahtavimmista asioista on ollut järvi. Olen aina rakastanut erilaisia vesistöjä, tyynet järvet, jokien virtaavat vedet, myrskyävä meri, kuohuvat kosket! Siitäkin huolimatta, että virta vei isäni, kun hän hukkui. Silloin päätin myös, että en aio sitten muuten pelätä vettä.

Mökillä on laituri. Mökin myyneen pariskunnan rouva useaan otteeseen sanoi sitä, että se on sitten hänen syynsä, että laituri on sellainen kuin on. Tarkoittaen että huono. Se on T-mallinen peruslaituri, jossa on saranat kapean ja leveän osuuden välissä. Sehän tekee sen, että laituri on aivan venksallaan, kun siinä seisoo parikin ihmistä lähellä saranaa. Eli ymmärrän rouvan harmistumisen, josta hän selkeästi oli saanut kuulla. Kieltämättä nyt talviaikaan, kun vesi laiturin alla on jäässä ja laituri pysyy paikoillaan, on sitä kivempi käyttää. Siitä huolimatta, se on vain laituri ja se on ylipäätään olemassa, joten olen aivan tyytyväinen. Ja sekin vielä, että asiallehan voi tehdä jotain. Voi vaikka pultata tukipuut, että se pysyy yhtenä kappaleena kelluvana laiturina tai joskus rakentaa kokonaan uuden.

Olen näinä mökkikuukausina innostunut pulahtamaan veteen joko saunasta ja viime aikoina myös kylmiltään ilman saunaa. Mun avanto- ja kylmävesiuintihistoria on sellainen, että aihe ei kiinnostellut juurikaan ennen kuin ystäväni vei mut seitsemisen vuotta sitten Kulttuurisaunalle ja avantoon. Se oli mahtava kokemus ja innostuin. Olen käynyt avannossa sittemmin aina, kun tilaisuus on tullut vastaan. Pulahdellen. Musta, kylmä vesi pimeällä on se, joka mua kauhistuttaa, mutta sinnekin menen.

Nyt kaikki on silti saanut aivan uuden suunnan, käyn vedessä lähes joka päivä, kun ollaan mökillä. Tykkään kairailla hiljalleen avantoa auki, kantaa vesiä saunalle ja tuntea elävänsä, kun vedessä käy. Se sisu mikä meissä on sisällä, vaikka vähän palelisi, kiehtoo mua. Se, että mene nyt vaan, ei se oo sen kummempaa. Ajattelin, että alan tekemään vedessä ihan vetojakin ja olemaan pidempiä pätkiä, kun ja jos siltä tuntuu.

Pulahdellessa saunasta en ole koskaan sen kummemin kaivannut mitään varusteluita tähän “harrastukseen”. Tammikuun pakkasissa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että ehkei se olisikaan ihan pöhkö ajatus, jos hankkisin neopreenihanskat ja -sukat. Ja niin yhtenä iltana ajeltiin Varuste.netiin just ennen sulkemisaikaa ja ostaa pässäytin. Kehuin asiakaspalvelua tuolloin jo Instan puolella, mutta sanottakoon vielä, että oli niin hyvä lyhyt asiakaskokemus, että liikaa ei voi kehua. Asiantunteva myyjä, joka ei viime hetken asiakasta hätkähtänyt tai ärsyyntynyt (viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa) ja kun kerroin mitä tarvitsen, hän möi just oikealla tavalla. Varmalla tietämyksellä ja sopivan täpäkästi! Oltiin ulkona viisi minuuttia myöhemmin ja kassissa kaikki mitä halusinkin!

Pulahtelu ja veden äärellä hengailu on muuttunut nyt siis mukavammaksi, kun jalkapohjia ei heti palele ja kädet eivät tartu laiturin kaiteisiin. Viimeksi mökillä ollessa jäädyttelin taas innoissani purkkeihin vettä ja muutamia kukkasia, joita mulla siellä oli. Kalikat asettelin avannon ympärille ja tsadaa, sehän näyttää aivan joltain alttarilta, hehe! Sinne kelpaa pulahdella. Näistä kuvista saattaa kuulla mun kiljahtelun kylmästä vedestä, mutta toisinaan mä pulahdan ilman pihahdustakaan ja rauhoitun vedessä. Huomenna taas!

Oikein mukavaa torstaita sinne kaikille teille ja vinkkinä vielä, että jos talviuinti kiinnostaa niin Lähiömutsi kirjoitti kattavan postauksen aiheesta. Moikkulimoi!