Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KOTIMAASSA MATKAILLEN NURMEKSEN SEUDULLA

Kaupallinen yhteistyö Lakeland Bomba & Visit Karelia

Sitä pääsee kyllä minne vaan, kun vaan lähtee. Se on mun ajatus joka kerta, kun päädyn jonnekin mulle uuteen paikkaan Suomessa. Mietin, että miten mä en ole tullut lähteneeksi jonnekin jo aiemmin. Miten voikaan olla niin kaunista, hienoa, upeaa, erikoista tai omalaatuista jossain muualla päin Suomea olla. Meillä on niin hieno maa!

Tällä kertaa reissukohteena oli Pohjois-Karjala ja erityisesti Nurmeksen seutu.

Mä oon aina tykännyt kartoista, välimatkojen mitoista ja siitä, että osaan sijoittaa itseni kartalle. Ja muistan myös usein melko hyvin, jos olen jossain paikassa käynyt ja mitä reittiä sinne on ajettu ja miksi olen siellä käynyt. Nurmekseenkin mulla oli muisto jo 90-luvulta saakka. Kävin joskus yläasteikäisenä ystäväni luona viikonloppureissulla Nurmeksessa, kun hän perheineen sinne muutti. Oltiin tietysti kirjeenvaihdossa ja minätyttö se hyppäsin linja-autoon ja vietin siellä yhden syksyisen viikonlopun. Muistan, että kävimme diskossa ja että kylä oli hiljainen muuten, paitsi siellä diskossa soi ysärihitit ja meininki oli niin mahtavan eri kuin Oulussa.

Nyt sitten heti vajaa kolmekymmentä vuotta myöhemmin täällä sitä taas ollaan! Lakeland Bomba kutsui minut tulla tutustumaan seutuun ja miten ihanan viikonlopun saimmekaan seuduilla viettää. Seurakseni matkalle lähti ystäväni Maiju, jonka kanssa ollaan tunnettu toisemme jo kolmenkymmenen vuoden ajan ja reissattukin monet reissut yhdessä, joten tiesin jo etukäteen, että tulossa on letkeä ja leppoisa viikonloppu.

Pitkän automatkan jälkeen saavuimme iltasella Valtimolle Puukarin Pysäkille, jossa meitä oli vastassa paikan emäntä Anni koiransa Vikin kanssa. Vastaanotto oli lämmin ja tuntui kuin olisimme vanhoja tuttuja jo ennestään. Söimme muhkean, karjalaisen, ihanan illallisen, jonka Anni meille loihti. Puhtaista raaka-aineista tietenkin. Istumme pitkään pöydän äärellä nautiskellen ja Anni kertoi meille paikasta ja sen filosofiasta. Puukarin Pysäkki on yhdistelmä karjalaisuutta, ekologisuutta, kestävää kehitystä ja sitä, että luonto lähellä ja me osa sitä. Vaikutuimme Maijun kanssa suuresti.

Nukuimme lempeät, pitkät yöunet, illalla nukahdin ja aamulla heräsin, ei ääniä, ei valoja. Paikka sijaitsee Valtimolla Kajaanintien varrella reilu parikymmentä kilometriä Nurmeksesta. Lämpöinen suositus ohiajeleville syömäpaikaksi ja pidemmäksi maijoituspaikaksi ihan lomaillen ja myös siksi, että Anni on ihana!

Aamupuurojen ja tuoreiden karjalanpiirakoiden jälkeen matkamme jatkui Valtimon kylille. Piipahdimme Valtimo Design -käsityöläisputiikissa, jossa myydään paikallisten yrittäjien ja seudulta kotoisin olevien tuotteita. Kylän raitti oli hiljainen, joten tämä pikkuinen kauppa oli ihana piristys. Kaupan kulmalla oli kahvio, jossa oli postipalvelut ja talon nurkalla postilaatikko. Tullessamme postilaatikon edessä oli jonossa päiväkoti-ikäisiä lapsia ja hoitaja huuteli korteista vastaanottajien nimiä ja paikkakuntia ja lapset riemuissaan juoksivat vuorotellen hakemaan korttinsa ja tiputtamaan postilaatikkoon. Tuli valtavan hyvä mieli tästä.

Matkamme jatkui Salmenkylälle Pihlajapuun majapaikkaan, jossa meitä vastassa oli Minna. Meillä oli tiedossa päivän ohjelmanumerona myös karjalanpiirakkapaja Männikkölän pirtin piirakkamestari Ritva Ryttyläisen opissa, joten olimme tosi innoissamme. Pihlajapuun majatalo on entinen kyläkoulu, jossa koulutoiminta loppu 90-luvun lopulla. Sympaattinen ja kodikas tunnelma siellä kyllä oli, heti ovella oli odottelemassa hyllyllinen villatossuja vieraiden jalkaan.

Piirakkapaja oli ihan mahtava kokemus. Me ei oltu Maijun kanssa jostain käsittämättömästä syystä tehty koskaan aiemmin karjalanpiirakoita, joten jokainen vaihe kiinnosti kovasti, että onnistuttaisiin hyvin. Sehän oli helppoa ja mukavaa puuhaa, kun oli hyvä opettaja. Eipäs ole myöskään koskaan piirakat maistuneet yhtä hyviltä, kuin itse rypytettyinä.

Seuraavaksi lähdimme sulattelemaan piirakoita hiihtolenkille. Pihlajapuun Minna on järjestänyt vuosikausia hiihtovaelluksia erityisesti ulkomaalaisille turisteille ja kuulimmekin monenlaisia tarinoita matkailijoista, joista jotkut tulevat aina uudelleen ja uudelleen juuri Nurmekseen kokeakseen talven, Suomen ja Pohjois-Karjalan taian! Nyt tietysti ulkomaalaisia matkailijoita ei tietenkään ole, mutta toitottavasti taas pian heitäkin. Silti monessa kohtaa viikonloppua tuli olo, että tajuaisivatpa suomalaisetkin millaisia kultakimpalekohteita täällä pitkin Suomenmaata onkaan. Hiihtolenkki lumoavan kauniissa maisemissa olisi varmasti hieno kokemus myös monelle kaupunkilaiselle. Hiljaisuus metsän keskellä oli huumaava, pysähdyimme moneen kertaan kuuntelemaan heiluvien puiden huminaa ja pakkasen napsutusta. Pitkään ihan vain makoiltiin hangessa kesken hiihtolenkin ihailemassa sitä kauneutta, joka ympärillämme oli.

Illan kohokohta oli järven yli kävely hämärtyvässä talvipäivässä ja savusauna. Edellisestä savusaunakokemuksesta oli jo aikaa ja ensalkuun oltiin vähän, että niin, mikäs se tän homman nimi olikaan, kun siinä kuumassa istuskelimme. Ollaan molemmat sellaisia saunojia, että tykätään heitellä löylyjä ja sauna oli niin kuuma, ettei tarvinnut heitellä. Meitä varten oli tehty läheiseen puroon myös avanto, jonne menimme pulahtelemaan. Pakkasta oli melko paljon, lähemmäs parikymmentä astetta, joten ero saunan ja ulkoilman välillä oli suuri. Mutta ehkä juuri se ovien aukominen, pulahtelu ja märkien villasukkien pitäminen jalassa aiheutti sen, että saimme heittää lopulta myös sitä löylyä ja savusauna muuttui lempeäksi ja ihanaksi ja viihdyimme pimeissä löylyissä pitkään.

Sekä saunaan ennen, että saunan jälkeen meitä odotti viereisellä kodalla lämpimät juomat. Niin mieltä ja syvintä sielua myöten lempeä saunakokemus, että ei paljon täydellisempää voisi olla. Takaisin majapaikkaan päästessämme Pihlajapuulla meitä odotti vielä ihana lohi-illallinen, jonka lohen Minna loimutti kodalla sillä välin kun me saunoimme. Joka paikassa tällä reissulla oli kyllä niin hyvät ruuat että!

Jälleen ihanien ja hyvien yöunien ja runsaan aamupalan jälkeen matka jatkui. Ajelimme Nurmeksen keskustaan ja vierailimme paikallisissa kaupoissa sekä teimme kävelykierroksen Puu-Nurmeksessa. Tiesittekö, että se on yksi Suomen parhaiten säilyneistä puutaloalueista? Mä en todellakaan tiennyt tätä entuudestaan. Meille sattui kaunis talvipäivä, mutta harmiksemme vähän liian pilvinen ja kylmä, että ei päästy täysin kaikesta siitä väriloistosta ja kauneudesta nauttimaan, koska paleli. Pikkulenkin silti kiertelimme ja kaunistahan siellä oli!

Seuraavaksi matkamme jatkui Bomban talolle. Mun ystävistä todella monet ovat käyneet siellä 80-luvulla, kun se oli kuin olikin Suomen neljänneksi suosituin matkakohde. Me saatiin pikainen kierros talolla ja myymälän puolella esittelyä karjalaisuudesta ja karjalan kielestä. Muistoksi myös karjalaisen kielen aakkoset ja siitä olen lapsille lueskellut tarinoita ja he eivät ole ymmärtäneet juuri mitään. Enkä kyllä minäkään, vaikka mulla on karjalaisia sukujuuria itsellänikin. Enkä osannut arvata etukäteen sitäkään, että Bomban talon koristeelliset ikkunapielet saivat muhun aivan uudenlaisia ikkunanpieni-innostuksen ja olen hahmotellut Mustikkalaan jotain koristeellisuutta sinnekin.

Seuraava kohteemme olikin kylpylä. Ja määhän oon kylpyläihminen, varsinkin jos on väljää ja kiva kylpylä. Break Sokos Hotel Bomban karjalainen kylpylä oli juuri sitä. Tummansävyinen, leppoisa ja jotenkin tosi mun makuun, ei liian fiini ja trooppinen, vaan todella kiva. Nautiskeltiin ulkoporealtaista, kuuma- ja kylmävesialtaista ja saunoista, elämyssuihkut nauratti ja tässä vaiheessa lomaa (= yhteistyömatkat eivät ole verrattavissa lomamatkoihin, vaikka lomahenkisiä olisivatkin, kun kamera ja kännykkä laulaa ja kokoajan on keskityttävä oikeaa lomaa enemmän siihen mitä on tekemässä ja mitä seuraavaksi), oltiin jo ihan rentoutuneita todellakin.

Viimeiseksi yöksi ajelimme Laitalan Lomille Karhunpäähän. Siellä majotuimme ihanaan hirsitupaan. Paikan emäntä Henna kertoi meille tilan historiasta ja kuten jokaisen paikan ja kohtaamamme yrittäjän kohdalla, esiin nousi todella selkeästi kestävän kehityksen ajattelu ja se että syödään oikeasti todella paikallista ruokaa. Tuona iltana meidän illallinen oli elämyksellinen illallinen sekin, nautimme sen kodan lämmössä (ja viileydessä samaan aikaan porontaljoilla istuen). Hennan paistamat lätyt kermavaahdolla ja lakoilla (sanon kyllä niitä hilloiksi, mutta kuulostaa kuin puhuis erimakuisista hilloista, jos tähän kirjoittaa, hehe) olivat kruunu ihanan päivän päälle. Kolmannen yön unet olivat nekin Halmejärven talossa makiat ja hyvät. Tuolla olisi ihana yöpyä koko perheen kanssa.

Puukarin pysäkin Anni sanoi hienosti, että meillä on tämä emännyys täällä. Ja se vieraanvarainen, ihana, lämmin emännyys kyllä näkyi ja tuntui. Hauskaa oli myös se, että me ei koko matkalla oikeasti tavattukaan kovin montaa miespuolista ihmistä, että todellakin on se emännyys.

Kotimatkalle lähdimme ajelemaan sunnuntaina puolilta päivin, kun olimme ensin tehneet Laitalan lomien mailla pienen lumikenkäkävelyn. Matka jätti muhun jälkensä. Haluan seuraavalla roadtripillä, olipa kohteena mikä tahansa, mennä Pohjois-Karjalan kautta. Haluan nähdä Puu-Nurmeksen talot kesäillassa pyöräillen, haluan käydä syömässä kaikkien näiden karjalaisemäntien pöydissä, haluan jutustella lupsakoiden paikallisten kanssa niitä näitä ja nauttia luonnosta! Että ens kertaan! <3

Tärkeitä linkkejä:

IHANAT, IHANAT TULPPAANIT JA HOITO-OHJEET KUINKA PITÄÄ NE HYVINÄ

Kaupallinen yhteistyö Kauniisti kotimainen

Vuoden kierto on mahtava. Mulle tulee jokaisen vuoden alussa sellainen tammikuun värinen, kuulas, kiprsakka, vaaleansininen ja raikas olo, kun joulu on ollut tummanpunainen, tumma ja kuin kullanhohtoinen tähtitaivas. Pitkän tammikuun jälkeen tulee vaaleanpunaisia pilvenhattaroita, paljon paljon valoa, enemmän kuin milloinkaan, koska lumi tekee kaikesta niin maagisen valoisaa. Ja samaan aikaan jostain pulpahtaa tulppaanit! Joka vuosi sitenkin niin, että ne yllättävät, että mitä ihmettä nytkö jo? Tiukassa kääreessään koko kimpullinen supussa olevia tulppaneja.

Rakastan kaikista eniten niitä muhkeita kimppuja, joissa on paljon eri värejä. Tai sitä marketin sisääntulossa olevaa kukkamerta, jossa tulppaanit ovat saaveissaan ja väriloistossaan kaikki ihanat keskenään! Katseeni etsii vaaleanpunaisia ja liilaan meneviä.

Muutama vuosi sitten otin maailman kauneimmat kuvat tyttärestäni, kun hän makoilee lumihangessa tulppanikimpun kanssa ja se kuva mulla tulee myls aina mieleen, kun ajattelen tulppareita. Oli hauskaa, että Instagram muistutti tuosta kuvasta mua juuri tänään, kun kirjoitan tätä tekstiä, sillä se kuvassa pitkine hiuksineen makoileva 10-vuotias on tällä viikolla teini, joka leikkasi lähes kaikki hiuksensa pois. Ihanista ihanin siilitukkainen nuori nainen. Aika kuluu, lapset kasvaa, tulppaanit on ja pysyy. <3

Tulppaneja ostaessa muistan aina yhden tärkeän asian. Se on sirkkalehtimerkki siinä kääreessä. Merkki kertoo, että tulppaanit ovat Suomessa viljeltyjä. Tulppaanikausi kestää joulusta pääsiäiseen. Väritkin menevät kausittain: joulun aikaan on pääasiassa punaisia ja valkoisia, tammikuussa vaaleanpunaiset ja kaksiväriset ja kevättä kohti enemmän sitten keltaista ja oranssia!

Tulppaanien hoito-ohje:

Leikkaa juuri ostettuihin tai saatuihin tulppaaneihin varresta pari senttiä pois terävällä veitsellä ja suoralla leikkauksella, jotta saadaa uusi imupinta. Näin ne imevät paremmin vettä. Jos haluat tulppaaniesi pysyvät ryhdikkäinä anna niiden imeä vettä kääreessään puolisen tuntia ennen kuin asettelet ne maljakkoon. Kääre antaa niille tukea, kun nestejännitys palautuu. Veden kannattaa olla tulppaneilla viileää, eikä sitä tarvitse paljoa. Myös lunta tai jääpaloja voi laittaa veden sekaan. Vesi kannattaa vaihtaa pari kertaa viikossa ja joka vaihdolla leikata uusi imupinta. Kimppu pysyy kauniina noin viikon, kun niitä hoitaa. Itse tykkään myös siitä kauneudesta joka syntyy, kun tulppaanit kuihtuvat maljakkoon ja tiputtelevat hiljalleen terälehdet pöydälle.

Sunnuntaina on ystävänpäivä ja miten helppo tapa ilahduttaa itseään, rakastaan, ystävää tai naapuria onkaan se, että nappaa ostoskoriinsa tulppanikimpun kauppareissullaan. Mä itse ainakin ilahdun kukista aina ihan valtavasti ja ilo jos jokin on sitä, mitä meista jokainen kaipaa ja ehkä tarvitseekin elämäänsä hitusen vielä lisää! <3

…JA PIAN HUOMASIN KAIPAAVANI KYLMÄÄN VETEEN // TALVIUINTIA MUSTIKKALASSA

Mökillä yksi mahtavimmista asioista on ollut järvi. Olen aina rakastanut erilaisia vesistöjä, tyynet järvet, jokien virtaavat vedet, myrskyävä meri, kuohuvat kosket! Siitäkin huolimatta, että virta vei isäni, kun hän hukkui. Silloin päätin myös, että en aio sitten muuten pelätä vettä.

Mökillä on laituri. Mökin myyneen pariskunnan rouva useaan otteeseen sanoi sitä, että se on sitten hänen syynsä, että laituri on sellainen kuin on. Tarkoittaen että huono. Se on T-mallinen peruslaituri, jossa on saranat kapean ja leveän osuuden välissä. Sehän tekee sen, että laituri on aivan venksallaan, kun siinä seisoo parikin ihmistä lähellä saranaa. Eli ymmärrän rouvan harmistumisen, josta hän selkeästi oli saanut kuulla. Kieltämättä nyt talviaikaan, kun vesi laiturin alla on jäässä ja laituri pysyy paikoillaan, on sitä kivempi käyttää. Siitä huolimatta, se on vain laituri ja se on ylipäätään olemassa, joten olen aivan tyytyväinen. Ja sekin vielä, että asiallehan voi tehdä jotain. Voi vaikka pultata tukipuut, että se pysyy yhtenä kappaleena kelluvana laiturina tai joskus rakentaa kokonaan uuden.

Olen näinä mökkikuukausina innostunut pulahtamaan veteen joko saunasta ja viime aikoina myös kylmiltään ilman saunaa. Mun avanto- ja kylmävesiuintihistoria on sellainen, että aihe ei kiinnostellut juurikaan ennen kuin ystäväni vei mut seitsemisen vuotta sitten Kulttuurisaunalle ja avantoon. Se oli mahtava kokemus ja innostuin. Olen käynyt avannossa sittemmin aina, kun tilaisuus on tullut vastaan. Pulahdellen. Musta, kylmä vesi pimeällä on se, joka mua kauhistuttaa, mutta sinnekin menen.

Nyt kaikki on silti saanut aivan uuden suunnan, käyn vedessä lähes joka päivä, kun ollaan mökillä. Tykkään kairailla hiljalleen avantoa auki, kantaa vesiä saunalle ja tuntea elävänsä, kun vedessä käy. Se sisu mikä meissä on sisällä, vaikka vähän palelisi, kiehtoo mua. Se, että mene nyt vaan, ei se oo sen kummempaa. Ajattelin, että alan tekemään vedessä ihan vetojakin ja olemaan pidempiä pätkiä, kun ja jos siltä tuntuu.

Pulahdellessa saunasta en ole koskaan sen kummemin kaivannut mitään varusteluita tähän “harrastukseen”. Tammikuun pakkasissa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että ehkei se olisikaan ihan pöhkö ajatus, jos hankkisin neopreenihanskat ja -sukat. Ja niin yhtenä iltana ajeltiin Varuste.netiin just ennen sulkemisaikaa ja ostaa pässäytin. Kehuin asiakaspalvelua tuolloin jo Instan puolella, mutta sanottakoon vielä, että oli niin hyvä lyhyt asiakaskokemus, että liikaa ei voi kehua. Asiantunteva myyjä, joka ei viime hetken asiakasta hätkähtänyt tai ärsyyntynyt (viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa) ja kun kerroin mitä tarvitsen, hän möi just oikealla tavalla. Varmalla tietämyksellä ja sopivan täpäkästi! Oltiin ulkona viisi minuuttia myöhemmin ja kassissa kaikki mitä halusinkin!

Pulahtelu ja veden äärellä hengailu on muuttunut nyt siis mukavammaksi, kun jalkapohjia ei heti palele ja kädet eivät tartu laiturin kaiteisiin. Viimeksi mökillä ollessa jäädyttelin taas innoissani purkkeihin vettä ja muutamia kukkasia, joita mulla siellä oli. Kalikat asettelin avannon ympärille ja tsadaa, sehän näyttää aivan joltain alttarilta, hehe! Sinne kelpaa pulahdella. Näistä kuvista saattaa kuulla mun kiljahtelun kylmästä vedestä, mutta toisinaan mä pulahdan ilman pihahdustakaan ja rauhoitun vedessä. Huomenna taas!

Oikein mukavaa torstaita sinne kaikille teille ja vinkkinä vielä, että jos talviuinti kiinnostaa niin Lähiömutsi kirjoitti kattavan postauksen aiheesta. Moikkulimoi!

YSTÄVÄNPÄIVÄN HELMIKAKKUSYDÄMET

Kaupallinen yhteistyö Hermesetas

Mä tykkään leipoa. Osaan ulkoa vain yhden reseptin ja sen olenkin muistanut sen kolmekymmentä vuotta. Mikäpä muukaan se on kuin klassikko helmikakku. Saatatte tuntea saman myös muilla nimillä, mokkapalat, suklaaruudut, masaliisa mitä näitä nyt on. Meidän perheessä tätä leivonnaista on kutsuttu aina helmikakuksi strösseleiden ja nonparellien ansiosta varmaankin. 

Olen toisinaan vähän kokeillut pieniä muutoksia perinteiseen reseptiini, kun kylään tai juhliin on saattanut olla tulossa erilaisia ruokavalioita noudattavia ihmisiä. Tällä kertaa kokeilin ystävänpäivän helmikakkuun sokerin sijasta jauhemaista Hermesetasta. Tuote on siitä kätevä, että 1 tl Hermesetasta vastaa samaa määrää sokeria eli resepti ei vaadi muutoksia määrien suhteen, mutta leivonnainen on täysin sokeriton. Itse en juurikaan välttele sokeria, mutta jos herkkupöytä on kukkurallaan pelkkiä sokeriherkkuja, on ihan kiva, että mukana on myös sokerittomia vaihtoehtoja ja jollain toisella tavoin makeutettuja ja jotka ovat myös todella hyviä!

Näissä ystävänpäivän helmikakku-sydämissä on kaikissa päällä strosseleitä ja osassa kaakaokuorrutteen sijasta ripoteltuna päälle jauhemaista Hermesetasta. Osaan sydämistä laitoin tomusokerikuorrutteen eli ne eivät ole täysin sokerittomat versiot, mutta kevyemmät kyllä.

Maultaan nämä ystävänpäivään sopivat sydänherkut olivat aivan makoisat, aion tehdä niitä juhlapöytään jatkossakin. Ystävänpäivänä yllätän sydämillä rakkaani. <3

YSTÄVÄNPÄIVÄN HELMIKAKKUSYDÄMET

4 munaa

4 dl jauhemaista Hermesetasta

4 dl venhäjauhoja

5 tl leivinjauhetta

(2 tl vaniljasokeria)

2 rkl kaakaojauhetta

2 dl maitoa

225 grammaa voita

Sulata voi. Vatkaa kananmunat ja Hermesetas-jauhe vaahtomaiseksi seokseksi. Sekoita kuivat aineet. Lisää vaahdon sekaan kokoajan sekoittaen ensin kolmasosa jauhoista, maito, kolmasosa jauhoista ja sulasta voista melkein kaikki, jätä loraus rasvaa mahdolliseen kuorrutteeseen, lisää loput jauhot. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa noin vartti. Tarkkaile ja ota pois, kun näyttää valmiilta. Anna jäähtyä ja lisää Hermesetasta päälle tai tee kaakaokuorrute (paketti tomusokeria, 2 rkl kaakaojauhetta, sulaa rasvaa ja valmista lämmintä kahvia sen verran, että kuorrute on sopivan löysää). 

Herkuttelemisiin! <3


MEIDÄN PERHEEN KORONAVUODEN PARAS JA IHANIN YLLÄTYS

Niin se vaan kävi meillekin. Se mitä koronavuosi teki aika monelle. Olette saattaneet rivien välistä aavistella ja uumoilla jotain tämän kaltaista, mutta nyt on tapahtunut iso, äärimmäisen ihana asia meidän perheelle. Ollaan oltu tästä ilouutisesta onnessamme jo jonkin aikaa. On ollut samaan aikaan ihanaa pitää uutinen ihan vain meillä itsellämme (ja lähipiirin) tiedossa ja samaan aikaan olisi tehnyt mieli huutaa onnesta koko maailmalle. Meitä on perheessämme seitsemän ihmistä ja jo siitä syystä ajatus mietitytti, että mahtaako tällainen asia onnistua millään tavalla ja että onko meistä siihen. Ollaan onnemme kukkuloilla ja ihanaa saada kertoa tämä asia nyt teille: me ollaan tuoreita mökkiläisiä!

Kaikki tapahtui nopeasti ja yllättäen. Itseasiassa tämä oli ensimmäinen mökki, jonka linkin avasimme ja ensimmäinen ja ainoa, jota kävimme katsomassa. Rakastuimme välittömästi.

Paikka on upea. Järven rannalla hyvän kokoisella tontilla rinteessä ylhäällä päämökki ja rannan tuntumassa saunamökki. Päämökissä on keittiö, tupa, makkari, kylpyhuone ja reilun kokoinen vintti. Saunamökissä on saunan ja pesuhuoneen lisäksi erillinen kivan kokoinen saunakamari, joka oli pari vuotta se varsinainen mökki ennen kuin päämökki valmistui.

Pyöröhirsiset rakennukset ovat valmistuneet 2000-luvulla eli erityisen vanhoja ne eivät vielä ole. Lisäksi tontilla on kaksi tosi hyvän kokoista varastoa/liiteriä/puuvajaa ja huussi. Puille on tosi hyvät katokset myös. Päämökissä on tosiaan kylpyhuone, jossa suihku ja wc, mutta käytössä meillä on silti pääasiassa vain huussi, sisävessaa halutaan käyttää vain pimeällä öisin. Tää on just hyvä sääntä, sillä huussissa käyminenhän on ihanaa. Mökillä ollaan joka tapauksessa vähän rauhallisemmin, joten ulkoilmassa huussiin kävelyn voi ottaa kivan happihyppelyn kannalta ja se maisema, joka avautuu ulkovessan ovelta on todella kaunis. Huussi on noin puolessa välissä rinnettä ja kun oven jättää auki, näkyy upeita, korkeita mäntyjä ja järvimaisema. Tämä, jos joku huussi, on komealla paikalla.

Mökki ja muut rakennukset ovat sen verran uusia, että mitään suurempia remontteja ei tarvitse tehdä, mutta vähän ollaan tehty pintaremppaa kuitenkin, että on saatu mökistä meidän näköinen. Kerron myöhemmin lisää, että mistä aloitettiin. Ja paljon on ideoita, joihin tarttua. Ja jo nyt, keskellä totisinta talvea, ollaan ehditty tehdä jo vaikka mitä, että saa nähdä miten sitten kesällä innostutaan! Saatte kyllä todellakin nähdä ja kuulla näistä projekteista myöhemmin lisää. En malta odottaa mitä kaikkea tässä keksitäänkään. Halutaan silti mökin olevan se paikka, jossa saa olla myös ihan rennosti, lekotella ja keskittyä olennaisiin: yhdessä oloon, nukkumiseen, saunomiseen ja ruokaan. Aina ei ole pakko tehdä mitään ellei halua tai jaksa.

Ollaan ehditty puuhastelemaan mökillä jo vaikka mitä ihanaa, mistä haluan teillekin vielä kertoa monet tarinat. On saunottu lähestulkoon joka päivä, kairattu tosi monta kertaa avanto ja pulahdettu järveen, rakennettu nuotiopaikka, nähty aurinko ensimmäisen kerran kaksi kuukautta sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran saavuttiin mökille muuttokuorman kanssa, hiihdetty, laskettu pulkkamäkeä, tehty potkukelkkalenkkejä, seikkailtu metsässä, tehty pizzaa pihalla pakkasessa ja laitettu mökkiä tosi paljon meidän näköiseksi. Ja jos olet ihmetellyt instagramin puolella syksyllä, miten mä niin valtavaa määrää tuoleja tuunasin, niin mökillepä tietysti! Niistäkin tulee varmasti tarkempaa esittelyä.

Ollaan saatu tutustua mökkiin, sen seutuun ja ympäristöön vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan ja ollaan aivan umpirakastuneita. Kaikki mökkiin liittyvä tuntuu edelleen aivan unelta, sillä tässä toteutui meidän perheellä niin monta unelmaa ja nyt se on siellä, maailman ihanin paikka, rakas Mustikkala.

Toivotan siis teidät erittäin tervetulleiksi seuraamaan elämäämme myös Mustikkalassa. Instagramissa postaan mökkijutut #mustikkala -tägin alle. Oon niin innoissaan, toivottavasti sääki!

ISLANTILAISNEULE RIDDARI HELLULLE

Nyt ollaan historiallisten asioiden äärellä. Neuloin nimittäin jo toisen neuleen ohjeiden mukaan samalle henkilölle. Heh, tällaista ei ole ennen tapahtunut. Norjalaisneuleen jälkeen hellun toiveissa oli saada myös ohuempi ja poolokaulukseton neule. Innostuin ajatuksesta ja niinpä me jälleen huristeltiin lankakauppaan.

Hellu oli bongannut lehtijutun, jossa esiteltiin islantilaisneuleita ja siellä vilahteli monille kovin tuttu Riddari ja siihen malliin mekin päädyttiin. Ohje on kirjasta Islantilaisia neuleita. Mä tykkään kaikista eniten neuloa kirjojen ohjeiden mukaan, en kännykän ruudulta tai printatuista papereista. Puhelimella kun tulee oltua muutenkin niin paljon, että kirja sohvalla siinä neulehetken lomassa tuntuu pehmeälle ja lempeälle. Ne paperiohjeet mulla on aina niin rytyssä ja hukassa, että joudun kuitenkin aina palaamaan kuviin, jotka otan ohjeista aina varuilta talteen.

Pääväreiksi neuleeseeen valikoitui ruskea ja beige, joiden kaveriksi hellun lempparisävyjä eli kahta eri turkoosia. Léttlopi on mukavan ja sopivan karhea islantilainen villalanka, jota on kiva neuloa. Se on myös kevyttä lankaa ja valmis neulekin on kevyt. Värivalikoimakin on huikean monipuolinen. Mun oma suosikkiväri on sellainen vaaleansininen, jossa on ripaus roosaa. Tekisi mieli kekkaista jotain mitä neuloa sitä väriä hyödyntäen itselle. Katsotaan mitä ehkä keksin!

Etukäteen ei aina ihan osaa kuvitella miltä omat värivalinnat näyttävät valmiissa työssä, siksi aina onkin yksi jännittävimpiä vaiheita nähdä kun työ etenee, että kuinka käy. Tässä onnistuttiin kyllä superhyvin. Tykkään tämän neuleen harmonisista värisoljunnoista.

Kattokaa nyt, siinähän on oikeastaan mäntymetsän värit, kun tätä kuvaa katsoo.

Tällainen neule, jossa on paljon sileää yksiväristä neulosta, on mun makuun vähän tylsä neuloa, mutta toisaalta, se on esimerkiksi automatkoilla just hyvä neuletyö. Siksi tämmöisiä neuloo välillä mielellään.

Kaikista ihaninta neulomisessa on silti varmasti se, kun valmis neule on käytössä. Silloinhan se on onnistunut työ. <3

MUITAIHANIALAISNEULE 3.0 VALMIINA SEIKKAILUIHIN

Ajatus aivan omanlaiseen kaarrokkeelliseen villapaitaan tuli Norjan matkalla ollessa. Kaikki ne matkalla nähdyt upeat norjalaisneuleet ja lomaneulomisen aiheuttamat inspiraatipuuskat. Neulottuani loppukesästä hellulle ohjeen mukaisen valmiilla kuvioilla, oli aika tehdä mulle ihan oma, mun näköinen, muitaihanialaisneule 3.0. Aikaisemmat versiot blogini nimestä juurensa saaneista neuleista ovat olleen aivan ensimmäinen mun kässäkirjassa (Muita ihania – Lempeä ja hulvaton käsityökirja) ja toinen vuonna 2019 neule, jossa kuviointi oli alareunassa.

Musta on ihanaa neuloa, mutta olen useasti todennut, että olen kyllä myös melkoinen haaveilija. Neulon silmukan, sitten toisen ja välillä haaveilen. Se on niin ihanaa se. Ja hidastakin. Nautinnollista. Tässä neuleessa nautiskelin erityisen paljon.

Langoiksi valitsin pehmeän Puno Gepard -langan. Vaaleaa lilaa (tietämättä vielä silloin viime postauksessa kertomastani mustikkamaidon värisestä ihanuusneuleesta), persikkaa, merenvihreää ja valkoista. Kertoessani lankavalinnoistani ystävälle, hän tokaisi, että sehän on lähes yksivärinen noin vähillä väreillä, joista yksi on vieläpä valkoinen. Lopputuloksesta silti huomaa, että värikäs neulehan se silti on.

Luomisprosessi oli lempeä. Laskeskelin silmukoita, piirtelin kuvioita sitä mukaa kun niitä oli tulossa ja annoin mennä. Lankaa piti ostaa kahteen kertaan lisää, olen nimittäin aina ennemmin alakanttiin ostaja kuin reilun määrän hankkija, sillä en haluaisi laatikoihin kauheasti jämälankoja.

Korkea poolokaulus 2o 2n -joustimella ihan vähän jäi pohdituttamaan, sillä olen aika kuumakaulainen ihminen tai että mulla harvemmin on kaulalla kylmä, joten myös matala kaulus riittäisi. En kuitenkaan halunnut tehdä samanlaista resoria kuin mitä hihansuissa ja helmassa, vaan löysemmän ja höttöisen ja sellainen se tosiaan on. Päätin myös, että jos joskus tuntuu, että kauluksen kuuluisikin olla matala, niin sitten se puretaan ja tehdään uudelleen. Niinkin voi halutessaan tehdä.

Halusin neuleesta melko pitkän, ettei pyllyä varmasti palele. Näen itseni jo istuskelemassa se päällä Lapissa lumisen nuotiopaikan ääressä. Tai metsäretkellä perheen kanssa Linlossa ruisleipä+pillimehu-eväshetkellä niin, että kaikkia naurattaa ja tunnelma on ihana. Ja jossain pohjoisen tunturin laella hikisenä ja posket punassa, kun on noustu pitkän matkaa saavuttaaksemme komeat maisemat. Myös siinä yhdessä maagisen pastellisessa talvimaisemassa, josta aina haaveilen, jollaisen koin eräänä jouluna. Se oli kuulas, päivän valoisin hetki, kun ilmassa leijui kuin pieniä glittereitä, kaikkialla oli valkoista, puiden oksat kuurassa, paljon lunta ja taivas ja ilma pelkkää pastellia. Siinä sellaisessa hetkessä näen itseni tämä neule päällä.

Marraskuun auringonsäteiden siikatessa silmiin neule näytti ja tuntui päällä erityisen upealta. Lankavalintani oli tarkoituksella kevyt ja hattaramaisen pehmeä. Halusin neuleen, joka ei juuri paina päällä ja sitä voi helposti pitää paljasta ihoa vasten. Sellaisen sain.

Tämä on myös neule, jonka ohjeen haluan saada kirjoitettua puhtaaksi (melkein jo tehty!) ja mahdollisuuden kenen tahansa saada neuloa se. Uskon, että se onnistuu, kunhan saan vähän aikaa sille ja te mahdolliset innokkaat jaksatte odottaa kärsivällisesti. Jos joku innokas noin koon XS-S ja koon L-XL käyttäjä haluaisi koeneuloa tämän ohjeen, niin voi laittaa mulle sähköpostia. Sellaisesta hommasta olisi iso apu.

Nyt kuitenkin haluaisin todella paljon kuulla, että mitä te tykkäätte tästä? Näkyykö tästä mun kädenjälki? Onko kuvioinnissa jotain tuttua? Minkä värisen sä tekisit? Missä sinä näkisit itsesi se neule päällä sitten? Kertokaa, olis ihanaa kuulla! <3

Neulomisiin tyyppi tyyppelöiset! <3 Ja mahtavaa ensimmäistä adventtia!

Kuvat otti jälleen suloinen bonustyttäreni. <3

UPEA MUSTIKKAMAIDON VÄRINEN VILLAPAITA

Kaupallinen yhteistyö: Klarna.fi

Lokakuu oli mulle kyllä mieletön neulomiskuukausi. Vietin monta arkista aamupäivää sohvalla kutimien kanssa, pitkät automatkat vänkärin paikalla neuloen ja maisemia katsellen, lauantaiaamun peiton alla puikot viuhuten, kun hellu teki meille ihanaa aamiaista. Sain siis todellakin elää unelmapäiviä monella tavalla. Olen nimittäin joskus saattanut sanoa ääneen, että haaveiden työpäiväni olisi neuloa ihanaa tv-sarjaa katsellen (katsoin molemmat kaudet Älska mig -sarjaa tietysti!). Kaunis Teemu Muurimäki X Klarna -villapaita oli niin mukava ja suurimman osan myös helppo neulottava, että paneuduin enemmän sarjaan kuin neuletyöhön.

Saatuani yhden lempiväreistäni, vaalean liilat Novitan Hygge -langat käsiini olin vähän kauhuissaan, että kääk, näin paljon lankaa. Neulon harvoin mitään yksiväristä, joten saman väriset kerät niin useana kappaleena siinä silmien edessä saattaavat tuolla tavalla yllättää. Enkä kiellä ettenkö olisi miettinyt, että mitä jos kyllästyn neulomiseen ilman kirjoneuletta. Arvatkaapa iskikö kyllästymistä? NO EI.

Hygge on todella mukava lanka neuloa, pehmeä, soljuu kivasti puikoilla ja sormissa. Lanka on 100% villaa ja niin paksua, että ne monet kerät katoavat kuin itsestään. Tekeekö teistä neulojista kukaan muu sitä, että päättää vaikkapa nukkumaanmenoaikansa sen mukaan, että neulon vielä tämän kerällisen ja sitten menen unille. Ihan kaikenlaisten lankojen kanssa en sitä tee, mutta paksujen lankojen kanssa kyllä ja usein.

Tykkäsin siitä, että ohje oli tosiaan melko helppo. Neuloin koko neuleen ysin puikoilla. Resorin olisi voinut näin jälkikäteen mietittynä tehdä myös napakammaksi (siihen pienemmät puikot olisivat hyvät), mutta kiva se on noinkin. Sain lankalähetyksen mukana Novitan neuletarvikesetin ja se oli mulle hyvä, sillä usein tyydyn melko vähään lisätarvikkeiden suhteen, joten setti oli todellakin luksöörilisä. Käytin kaikkia tarvikesetin osia jossain vaiheessa neulomista. Puikkokoukulla oli superiisi auttaa palmikoissa ja miettikää, kerroslaskuria en ollut ikinä ennen käyttänyt, siihen jäin melkein koukkuun! Olen myös alkanut käyttämään silmukkamerkkejä, sekin huvittaa, koska niitäkinhän on ollut olemassa iät ajat ja minä olen merkinnyt aina vaan langanpätkillä.

Villapaidan neulomiseen kului aikaa kahdeksan päivää. En neulonut tietenkään koko aikaa ja rinnalla puikoilla oli muutakin, mutta kaikkinensa tämä oli nopea neulottava. En ollut pitkiin aikoihin tehnyt palmikoita, eli jos jonkin asian sanoisin, että mikä jännitti, niin vastaisin palmikot. Palmikoiden mallikuva oli kuitenkin tosi selkeä ja sitä oli helppo seurata, joten ongelmia ei ollut.

Olen saanut useita viestejä ystäviltä ja seuraajiltani, että voivatko he neuloa tämän neuleen, että onko se liian vaikea ja työläs. No, minähän aina kannustan neulomaan ja liian vaikeita neuleita on vain harvoin ja ikinä en sano, että joo on vaikea, älä aloita. Tämän neuleen kohdalla en sanoisi missään nimessä niin, vaan vaikka tämä ei ole palmikoista johtuen aivan untuvikolle helpoin, mutta jos osaa lukea ja kysyä apua, jos haasteita ilmenee, niin tästäkin selviää vaikkei olisi paljoa neulonut.

Se, mikä juuri tässä neuleessa ja koko kampanjassa on ihanaa, on että tämä on mainio muistutus siitä, että jokainen vaatekappale on ihan oikeasti jonkun tekemä. Kuinka arvokkaalta vaate tuntuu päällä, kun sen on tehnyt ihan itse tai joku läheinen tehnyt juuri sinulle. Ihan kaikkea ei voi ostaa, toisinaan pitää tehdä asian eteen itselläkin jotain. Tässä ajassa hyvä muistutus.

Itse mietin välillä sitä, että haluan varsinkin lapsille neuloessa (ja ommellessakin) ottaa kutimet esille ainoastaan silloin, kun lapset ovat paikalla. Haluan heidän ymmärtävän, että ei se äiti niitä villasukkia tai neulepuseroita tuosta vaan loihdi (vaikka loihtisikin!). Seuraamalla valmistusprosessia he näkevät työhön nähdyn vaivan ja toivottavasti innostuvat myös itse. Tekemiseen kuluu tunteja, päiviä, viikkoja ennen kuin työ on valmis ja neule saadaan käyttöön.

Tämä neule on malliltaan myös aika mielenkiintoinen. Tapasin viime viikolla eräässä tilaisuudessa Teemu Muurimäen ja juteltiin tästä aiheesta myös hänen kanssaan. Mä ensimmäisen kerran nähdessäni mallin nimittäin mietin, että onkohan se liian maskuliininen mun makuun ja tyyliin. Mieleen tuli ensimmäisenä ritarit muhkeine haarniskoineen. Saatuani neuleen sitten valmiiksi olinkin jo aivan eri mieltä, en nähnyt haarniskamaisuutta enää juuri ollenkaan. Sovitutin neuletta myös hellulla. Ajattelin, että voisin neuloa hänellekin tämän jossain toisessa värissä, oltaisiin ihanasti sitten samikset, hehe! Se näytti mielestäni upealta hänen päällään. Hän piti neuleesta myös, mutta mietti samalla ääneen, että onko se vähän naisellinen hänelle. Hassua sinänsä, että me kumpikaan ei jaotella asioita kovinkaan helposti mihinkään lokeroihin, mutta tässä neulessa aihe nousi pinnalle tietämättämme toistemme ajatuksista. Lopputulemana pidän sitä, että neule sopii erinomaisesti ihan jokaiselle ja että me kaikki nähdään se omalla tavallamme. Ja saattaa olla, että ostoskoriin pitää hakea beiget Hygge-langat…

Palmikointi harteilla tekee neuleeseen kauniin raglanhihamaisuuden ja ikäänkuin palmikot kurkistaisivat sileäpintaisen neuleen uumenista. Hygge-lankaa on saatavilla seitsemässä eri värissä ja aika eriltä neule näyttäisi vaikkapa mustana kuin vaaleana liilana. Ohjeessa oli vaihtoehtona myös se, että neuleen voisi neuloa kolminkertaisesta Muumi-langasta, silloinhan vaihtoehtoja on taas valtavasti enemmän. Kaksi lankaa voisi olla yhtä väriä ja kolmas jotain muuta, hmm, tai että kaikki kolme olisivat erit. Paljon erilaisia vaihtoehtoja.

Olen ehtinyt käyttämään neuletta jo kahdesti. Sienimetsällä perheen ja ystävien kanssa sekä arkiaamussa kaupungissa, kun kävin moikkaamassa naapureita kahvilassa ja kuvattiin neule lähikadulla vaahteranlehtien hulmutellessa marraskuun tuulessa.

Metsään puin neuleen ohuen merinoaluspaidan ja ulkoiluhousujen kanssa. Kymmenen asteen lämpötilassa metsän suloisessa syleilyssä rakastin olla neuleen uumenissa. Ei palellut eikä ollut liian kuuma, sopivan korkea kaulus oli täydellinen, oli ainoastaan hyvä olla.

Kotona kaupungissa puin päälleni upea Uhanan mekon (joka mulla oli muuten päällä instagram-kuvassa, jossa kerroin kampanjasta ja olin vasta aloittelemassa neulomista) ja sen päälle neuleen ja jalkaan paksupohjaiset kimallemartenssit. Tukkaa en ehtinyt sen enempää laittaa maanantaiaamun kiireissä, mutta huulipunaa sipaisin. Aika ihanalta näyttää noinkin!

Tiedän, että tulen käyttämään tätä neuletta paljon. Se on sekä väriltään ja malliltaan aivan superihana, se on lämmin ja se on mun itseni tekemä.

Joko sulla on tämä ihanuus puikoilla vai haaveissa vielä? Ohjehan löytyy Klarnan aplikaatiosta, jonka saat helposti ladattua äppikaupasta puhelimeesi ja täältä voit lukea lisää kampanjasta. Hygge-lankaa löytyy useimmista Novitan lankoja myyvistä kaupoista. Tarvitset vain aikaa ja intoa neulomiseen ja oma huippusuunnittelijan suunnittelema neule, jota et saa ostettua valmiina mistään, voi olla sun.

KAIKKI VILLASUKKAOHJEENI

Aivan aluksi haluan kiittää jokaista teitä, jotka olette joskus neuloneet jollain villasukkaohjeellani sukat. Olen jo vuosia saanut ihastella niitä instan kuvavirrassa erinäisten hästägien alla. Siihen on mahtunut monta kiitollisuuspuuskaa tähän sydämeen.

Välillä saan viestejä, joissa kysellään, että missä niitä neuleohjeita oikein on. Täällähän niitä blogin puolella. Nyt ajattelin teille syksyn kunniaksi listata aivan kaikki sukkaohjeet samaan pakettiin. Tästä ne sitten löytyvät helposti.

Useimmat ohjeista ovat olleet yhteisneulontoja, eli ne on tehty ns. päivä kerrallaan, yksi kuvio yhdellä kertaa ja seuraavassa postauksessa sitten vähän lisää. Jaottelen tässä postauksessakin ohjeet päiviin, joten saat myös helposti mahdollisuuden neuloa hetken päivässä, jos vaikkapa aloittaminen on vaikeaa. Tai jos haluat rajoittaa neulomistasi, heh. Ja jos oikein neulotuttaa ja teet päivässä ohjeen verran, saat neulottua kaikki nämä sukat nopeimmillaan 56 päivässä ja olet valmis jouluun 20. päivä. Se olis melko kreisi neulomispurkaus enkä suosittele neulomissuorittamista, joten neulokaa lempeän rauhallisesti, jos innostutte!

Ihania neulomishetkiä toivottelee Tiina

MARRASSUKAT

LOKASUKAT

YLÄASTEVILLASUKAT

SYYSSUKAT

TALVISUKAT

(ohje myös englanniksi)

HEIJASTAVAT SUKAT

Koko ohje yhdessä postauksessa. Näissä sukissa on heijastava varsi ja tytär käytti ne aikoinaan siihen saakka eli täysin loppuun, kun jalka kasvoi ohi sukista.

NENÄSUKAT

Tämä sopii ajankohtaisesti aika kivasti aikaan nytkin, sillä nämä ovat Nenäpäivän kanssa yhteistyössä tehdyt nenäsukat ja pian on taas Nenäpäivä. Ohje sukkiin löytyy täältä.

Neulomisiin, moikkulimoi!

HELLULLE OMA NORJALAISNEULE // ALASUQ POLAR

Kesällä ajellessamme kohti pohjoista, hoksattiin siinä Kemin kohdilla, että miksei me haettu Hailuodosta luotolaisneuleeseen lankoja. Olin luvannut hellulle, että neulon hänelle jonkun ihanan, kunnon villapaidan. Sellaisen, joka päällä on täydellistä retkeillä, kalastella, soudella ja istua iltaa Bättre Folkin kesäyössä joskus tulevaisuudessa. Sellaisen, jota pidetään rakkaudella vuosikymmeniä. Harmiteltiin aikamme ja todettiin, että no, käydään sitten vaikka palatessa siellä Hailuodossa, todettiin yhteistuumin.

Mulla oli roadtripilla vänkärin paikalla istuskellessani parikin erilaista neuletta mukana (muhkea värikäs villatakki ja puhvihihaneule), joita neuloin koko ajan. Tajusin sillä reissulla, että ehken pidäkään ajamisesta yhtä paljon kuin neule+maisemat+musavalitsija-kombosta. Pysähdyimme matkallamme Leknesin lankakaupassa muistaakseni kolme kertaa, ja tämä oli se kolmas kerta. Jostain sieltä vuorten rinteiltä oli iskostunut ajatus hellun omasta norjalaisneuleesta. Että jos ihan vaan pysähdytään vilkaisemaan, joskos siellä olisi jotain lankapaketteja tai ohjeita edes ja voisi vähän fiilistellä. Kysellessämme ohjeita myyjä lykkäsi käteemme Linka Neumannin Villamarksgensere -kirjan ja sitä siinä sitten selailtiin. Kivan näköisiä ohjeita, mutta pitäiskö kuitenkin säästellä sinne luotolaiseen… Olin jo valmis luovuttamaan, että keksin kyllä muutakin neulottavaa tässä odotellessa, mutta hellu bongasi kirjasta ohjeen, johon tykästyi. Alasuq Polarin.

Siinä ei sitten auttanut muu kuin mennä lankahyllylle tutkimaan Álafosslopin värejä. Olin samaan aikaan vähän väsynyt lankakauppahommiin ja samaan aikaan ihan todella innoissani siitä, että minä odotan hellua siellä lankahyllyjen välissä eikä toisinpäin. Hän todellakin oli kuin bambi ajovaloissa siellä, kun ehdottelin erilaisia vaihtoehtoja. Ei tainnut olla ikinä ennen sellaisen tehtävän äärellä. Valinta saatiin kuitenkin tehtyä ja väreiksi valikoitui kaunis metsänvihreä, ruosteenpunainen, luonnonvalkoinen, taivaansininen ja ihana haalea keltainen. Täydellisen ihana, luonnonläheinen, ei mikään liian hailakka, mutta ei riemunkirjavakaan kokonaisuus.

Niin siinä sitten istuttiin autossa lankojen ja norjankielisen neulekirjan kanssa. Matka jatkui kohti kotia ja en saanut kuitenkaan tartuttua puikkoihin roadtripin aikana. Katselin kyllä paperikassia sillä silmällä useaan otteeseen. Vasta kuukausi reissun jälkeen, kun oltiin jälleen matkalla, tällä kertaa ylläriviikonlopun viettoon Kotka-Haminan seutuville, aloitin neulomisen. Se oli sitten menoa se.

Lanka oli hurjan mukavaa neuloa, oikein semmoista kunnon jämäkkää villaa. Oli lisäksi todella mukava neuloa täysin ohjeen mukaan. Vaikka myönnetään, olihan siinä kyllä silti vähän vaikeuksiakin, kun ohje oli tosiaan norjaksi, mutta äiti oli onneksi koko ajan linjojen päässä ja neuvoi, jos kyselin jotain minkä google-kääntäjä ja oma neulekielipää oli jättänyt epäselväksi.

Muistan miettineeni neuletta tehdessä monta juttua, mistä oli tarkoitus kertoa sitten tässä postauksessa, mutta enhän mä enää muista niistä yhtäkään. Pidän siitä, että neuleisiin jää sinne silmukoiden sisään se tunnelma, joka on valloillaan sitä neuloessa. Tässä työssä on ehdottomasti loppukesän ihanat helteet, paljaat reidet autossa istuessa, suppausreissumme Kotkassa ja lämmin, lempeä, pehmeä rakkaus, koska oli valtavan ihanaa neuloa juuri tätä neuletta ihmisille, joka on mulle äärettömän tärkeä ja rakas.

Nyt neule on valmis. Ollut jo jonkin aikaa, mutta lämmin syyskuu on vaikeuttanut sen käyttöönottoa, mikä on tietysti ollut mukavaakin. Omistaja vaikuttaa tyytyväiseltä. Tiedän, että hän on äärimmäisen otettu ja kiitollinen tästä neuleesta. Ja tälleen neulojana saa luvan ollakin, sillä neulon sen verran hitaasti ja tarvitsen neulomiseen suuren innon, että pääsen loppuun saakka. Joten ihan kovin moni tyyppi maailmassa ei ole saanut mun neulomaa neuletta ennen häntä.

Nyt haaveilen itselleni omaa norjalaisneuletta. En ihan valmiista ohjeesta neulotusta, vaan jotain sinnepäin ja muitaihanialla höystettynä. Olisko ihana?!

…ja se hailuotolaisneule, se kyllä tehdään vielä joskus, kun päästään hakemaan paikan päältä langat! <3