Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TILKKUTAKKI JA SEN TARINA

Viime syksynä fiilisteltiin ystävien kanssa, että itse tehty tilkkutakki olis kiva. Jokainen meistä neljästä tekisi oman tyylisen. Innolla alettiin suunnittelemaan. Päätettiin lähes siltä istumalta, että pidetään yhteinen ompeluviikonloppu ja tehdään jokaiselle oma tilkkutakki. Hankittiin kankaita, käytiin jopa yhdessä kangasostoksilla.

Mun takkini kankaat löysin kangaskauppojen palalaareista ja pakalta, pari kirppikseltä ostettua sievää paitaa leikkelin paloiksi ja omista ikivanhoista kangasvarannoista kerättyjä tilkkuja käytin myös. Aivan kiva kokoelma sopivasti yhteen sopivia kankaita, joista muutama oli ihan varsinaisia ohkaisia puuvilloja. Sellaiset sopivat tilkkutöihin erinomaisesti ja osa oli vähän paksumpia ns. tavallisia puuvilloja.

Syksy mennä hurahti ja kankaat odottivat pinkoissaan. Yhtenä talvisena, tylsähkönä torstaina päätin, että taidan aloittaa oman takkini tekemisen, osaan sitten opastaa muita miten tehdä. Mulla lienee meistä eniten ompelukokemustakin ja kaavaopit hallussa.

Mallailin kankaita olkkarin lattialla ja fiilistelin. Mietin millainen asettelu tilkuissa olisi kivoin, haluanko ruutuja vai kolmioita, palkkeja vai random-palasia. Kurkkasin jotain satunnaista kymmenen vuotta Pinterestiin keräämääni tilkkutyökansiota ja ihastelin kuvia myytävistä tilkkutakeista ja mielikuvittelin takkia. Mä oon siinä tosi hyvä, että pystyn visualisoimaan hyvinkin valmiin ompelutyön silmieni eteen, kun päästän ajatukset juoksemaan. Muutamaa tilkkukuviota pohdiskeltuani tulin siihen tulokseen, että kolmioita haluan silläkin uhalla, että kulmakohdat saattavat olla raskaita, kun kangaskerroksia ja saumanvaroja on monta päällekkäin.

Tykkään eniten tehdä ompeluhommia niin, että katson samalla jotain sarjaa. Olin nähnyt mainoksia Australian Bachelorista ja ajattelin, että sehän on sopivaa taustaohjelmaa. Leikkuri siinä vaan tilkkutyöalustalla rullaili ja kolmioita syntyi, kun jo kolmas jakso sarjasta lähti pyörimään. Tajusin, että ei hemmetti, enhän mä katso ollenkaan sitä sarjaa mitä mun piti katsoa! Se olikin Australian Love at First Sight, jota olin ehtinyt katsoa jo useamman jakson. Nauratti ihan hirveästi. Katsoin tosissaan monta jaksoa ennen kuin kävi mielen vieressäkään että nyt taitaa olla eri sarja kyseessä. Realityjen konsepteissakin kun on eroa, vaikka molemmat rakkausrealityja ovatkin. No, pariskunnat vaikuttivat ihan mielenkiintoisilta, joten äkkiäkös sitten katson tämän sarjan alta pois, mietin ja jatkoin katsomista.

Tilkkujen leikkuu ja niiden asettelu mukavaan järjestykseen lattialle valmiiksi odottamaan ompelua oli sen verran hidasta, että kirjasin ylös tuntimäärän.

Neljä tuntia. Eikä yhtään ompelua vielä.

Seuraavana ompelupäivänä aloitin tilkkukankaan kasaamisen. Mulla ei ollut mitään suunnitelmaa, miten ja missä järjestyksessä olisi järkevintä ommella. Kolmiokuviointi ei ollut helpoimmasta päästä yhdistellä ja olisi todellakin kannattanut olla joku ajatus miten sen tehdä, mutta kun pääsin vauhtiin niin annoin vaan mennä. Muutamaan kohtaan tuli paksuja kangaskerroksia, vaikka ihan jokaisen sauman silitin auki. Puhelimen muistiinpanoihin kertyi muutaman päivän ajalta tuntimerkintöjä ja kun tunteja oli kertynyt 20, päätin, että nyt on takkikangas valmis, vaikka muutama viheliäinen sauma olikin ompelematta.

Unohdin kankaan useaksi viikoksi ompelukaappiin.

Yhtenä päivänä kangas tulla tupsahti eteeni muistuttelemaan olemassaolostaan. Lähdettiin lähes samantien ostamaan siihen vuorikangasta yhdessä Mikin kanssa. Olisin kovasti halunnut kukallista tikkikangasta ja mieluiten sellaista, jossa olisi molemmilla puolilla kangas. Ei siis sellaista, jossa on vain vanua nurja puoli, koska halusin, että tilkkujen seassa olevan brodyyrikankaan reijistä ei alkaisi tursottamaan vanu takkia käyttäessä. No, aika paljon oli toivottu tikkikangas niillä spekseillä äkkiseltään löydettäväksi! Valitsin sinisen pystysuoraan tikatun kaksipuoleisen kankaan. Piti tyytyä parhaimpaan olemassa olevaan vaihtoehtoon, koska halusin päästä heti ompeluhommiin.

Sillä välin, kun olin kangaskaupassa, oli hellu alakerrassa odottelemassa moottoripyöräkaupassa. Ja kuten arvata saattaa, me mentiin muutaman päivän päästä koeajelulle. Heh! Testattiin oikein täpäkästi pärisevä Harley Davidson ja opin kyydissä istuessani ainakin sen, että alaselkää kutitti se pärryytys ihan hirveästi. Koeajokokemus oli hauska! Mopokauppoja ei onneksi syntynyt, mutta jännittävä käänne viattomaan tikkitakin vuorikankaan metsästykseen se koeajo kyllä oli.

Mulla ei varsinaisesti ollut takkiin mitään kaavaa. Piirsin kyllä pari versiota kaavapaperille ja teippasin saumat kiinni ja mallalin paperista takkia. Ei tuntunut se versio täydelliseltä eikä edes ookoolta. Ei vaikka kuinka mielikuvitteli sen tilkkukankaiseksi. Taittelin kaavapaperitakin kaappiin ja unohdin viikoiksi.

Olisi kannattanut tilata se kukkatikkikangas, se olisi aivan hyvin ehtinyt tulla.

Eräänä kesäkuun alun päivänä tuli se ihana olo, joka toisinaan itsetehtyjen vaatteiden kohdalla tulee. Se, että näen itseni jo jossain se valmis vaate päälläni. Kesärauhassa viileänä kesäyönä uuteen tikkitakkiin kääriytyneenä! Siispä ompelukone pöydälle, kaavapaperitakki saksilla saumoista auki ja se idea toteutukseksi, joka juuri siinä hetkessä tuntui parhaalta. Päätin lisätä summanmutikassa kaavaan leveyttä sekä miehustaan, että hihoihin, ei mitään uusia kaavoja tähän takkiin enää!

Leikkasin takin kaavakappaleet tilkkukankaasta niistä kohdista, joissa ei ollut niitä aukinaisia, unohdettuja saumoja. Tikkikangas muuttui vuorikangaspaloiksi. Puolikaaren malliset taskut ilmaantuivat kuin itsestään ja niihin vuoriksi tuli maailman söpöintä ruutukangasta. Ommella surautin takin kasaan ja ihastelin itseäni se päällä peilistä. Ei vitsit tästä tulee ihana, ajattelin.

Laitoin tilkkutakkikavereilleni viestin, että täällä on lähes valmis takki ja kysymyksen, että tekisinkö etukappaleiden reunoista tosi kaarevat, vähän kaarevat vai antaisinko olla kulmikkaina tavallisina etukappaleina. Sain vastaukset ja tein just silleen, mitä kukaan heistä ei ehdottanut.

Aputikkasin kaikki reunat ja enää vinonauhat puuttuivat.

Lähdin metroajelulle Itäkeskukseen ja löysin Eurokankaasta väreihin mätsäävää vinonauhaa kuusi metriä. Olin mittaillut, että 5,8 metriä on hyvä määrä. Aika hyvin siis! Ostin kotimatkalla jäätelön ja kävelin suu poksusuklaasta napsuen takaisin metroon ja matkasin vinonauhoineni takaisin kotiin.

Takki valmistui saman illan aikana ja voi kuulkaas! Siinä arpostiina hyppelehti hetken jos toisenkin peilin edessä uudessa ihanassa takissaan. Annoin langanpätkien lojua lattialla, vaikka yleensä kerään ne heti ompeluhommien valmistuttua roskiin. Kertonee onnen tilasta ja määrästä.

Seuraavana päivänä junailin Turkuun. Kesärauhassa oli ihanaa ja vietin suloisen, lämpimän päivän jälkeisen viileän kesäillan takki päälläni. Olin niin onnellinen.

Sellainen oli sen takin tarina. Nyt, kun on kovat helteet, ei takkia tee mieli laittaa päälleen, mutta se on mulla joka paikassa kuitenkin mukana, jos sitten kuitenkin tuleekin viileä ilta. Kyllä niitä taas tulee.

Ainiin! Jossain vaiheessa takin edetessä ja realityn pyöriessä taustalla, tarkistin suoratoistopalvelusta, että montako jaksoa mulla on vielä jäljellä Love at First Sightia. Selvisi, että jaksoja on kaudessa yli 30! Skippasin niistä noin 15 ja katselin vain kohokohtia ja annoin Googlen laulaa, että kuka on vielä yhdessä ja kuka ei! Bacheloori on edelleen katsomatta. Vaatinee seuraavan kunnon ompeluprojektin se.

Tämän postauksen kuvat eivät ole Kesärauhasta, vaan ne otti minusta Helsingin ihanassa kesäillassa aivan upea ja mahtava Adalmiina. Lisää hänestä ja kuvistaan löydät täältä. Rakastan näitä kuvia. Ja tietysti tuota takkia.

1 Comment

  1. Reply
    rinotinto

    Voi miten ihana kimonohenkinen takki! Kukkamekko alla on ihana ja korvaa ajatuksista puuttuvaa kukkaista vuorikangasta. Aivan upea…

Leave Your Comment